Mielialalääkkeet

[Norsula]

^Hm. Itse olen ollut kuluneen vuoden sosiaalisesti rohkeampi kuin koskaan. Voisiko citalopramilla olla osutta asiaan? Minä kun ajattelin vain ottaneeni itseäni niskasta kiinni...

[rapier]

Mietin että Mikä on siis raja siinä mihin lääkkeeseen ei jää koukkuun? Kun itse lopetin lääkkeen yhdessä vaiheessa tunsin paljonkin oireita. Hikoilua, huimausta ja oksetusta jne. Eikö tätä lasketa koukkuun jäämiseksi? Eikö koukkuun jääminen ole just sitä kun ei voi lopettaa ilman että tuntee siitä jonkinlaista oirehdintaa? Mitäpä ootte mieltä?

Koukkuunjäämiseksi lasketaan se kun et voi olla ilman. Vieroitusoireet ei riitä.

[insomniac]

Kai se on sitten huomenna doomsday. Wish me luck--

[rimma]

^Hm. Itse olen ollut kuluneen vuoden sosiaalisesti rohkeampi kuin koskaan. Voisiko citalopramilla olla osutta asiaan? Minä kun ajattelin vain ottaneeni itseäni niskasta kiinni...

Ite syön Cipralexiä joka on aikalailla samanlainen lääke. Huomasin heti että kun aloin sitä käyttää säännöllisesti surun- ja ilontunteet hävis ja jäljelle jäi sellanen "ihan ok"-olo. En itke enää elokuvien lopussa tai saa hervottomia naurukohtauksia kavereitten kanssa. Eniten ahdistaa tuo että en voi surra. Surussa mulle iso osa on tuo itkeminen.

Tulen myös helpommin juttuun ihmisten kanssa, olen sosiaalinen, spontaanimpi ja saan aikaseks paljon enemmän kun ennen. Eli voisin sanoa että sillä voi olla osuutta asiaan, mutta ehkäpä oletkin ottanut ittees niskasta kiinni ei sitä tiiä.

[Norsula]

^Minkä kokoinen annostus sinulla on? Itse en ole huomannut tuollaista. Olisiko yksilökohtaista?

[rimma]

^Minkä kokoinen annostus sinulla on? Itse en ole huomannut tuollaista. Olisiko yksilökohtaista?

Varmasti on hyvinkin yksilökohtaista ja jokainen reagoi lääkeaineisiin erilailla, jotkut herkemmin. Itelläni on 10mg joka sinänsä on aika pieni annos mutta tämäntyyppiset "piristävät" lääkkeet toimii mulle aika voimakkaasti verraten mielialaa tasaaviin joita joutuu ottamaan isojakin annoksia toimiakseen.

[Vivamus]

Saman huomannut kuin Rimma, ilon ja surun tunteet laimenee. Pitää vaan miettiä, onko sen arvoista. Mua kyllä ottaa se aivoon, etten oo "aidosti oma itseni" kun näitä lääkkeitä syön, mutta sit taas se "aito itseni" on hysteerinen ja pelkotilat rajoittaa elämää ihan hirveästi joten kyllä luulen että on sen arvoista. Ja sama annostus myös 10mg/vrk.

[MerryLea]

En jaksanut lukea koko pitkää ketjua, joten pyydän anteeksi jos toistan jonkun sanoja!
Minun kokemukset lääkkeistä ovat pelkästään negatiivisia, johtuen todennäköisesti siitä että niitä määrättiin väärin perustein. Olin nuorempana diapamien väärinkäyttäjä, käyttö paheni lopulta siihen pisteeseen, että päädyin ensiapuun 3 kertaa 2 viikon aikana, kun käyttö karkasi lapasesta. Joka kerralla luulin ottaneeni 5 pilleriä vaikka todellinen määrä oli mitä ilmeisimmin jotain 30... Päädyin vieroitukseen, jossa lääkäri hienosti keksi riippuvuuden johtuvan masennuksesta, ja määräsi siihen seroquelia ja efexoria lääkkeeksi! Koitin sanoa etten tahdo lääkitystä koska en ole masentunut vaan päihdeongelmainen, vaan psykiatri ei nähnyt näillä mitään eroa, ja pitkän suostuttelunpuheen jälkeen suostuin aloittamaan lääkkeet. Heti ensimmäisestä seroquel-pilleristä huomasin että lääke ei sovi minulle, ja sanoin tästä lääkärille. Johtui kuulemma tottumattomuudesta, tasoittuu parissa päivässä. Parin päivän päästä valitin uudestaan. Lisäsi annosta, ongelmat johtui kuulemma liian pienestä annoksesta. Sama tapahtui jokaisen valituksen jälkeen, lopulta annos oli ihan järjetön! Sain rytmihäiriöitä, pyörtyilin, näin harhoja, oksentelin ja vatsa tökki muutenkin... Diagnoosi: Psykoosi-lisää lääkettä! Tässä vaiheessa päätin etten ota enää yhtään seroquelia, ja heitin lääkkeet pois aina kun oli aika ottaa ne, kaikki vaivat hävisivät kahdessa päivässä! Pääsin kotiin, kahden viikon vieroitus oli lääkesotkun takia venynyt puolen vuoden pituiseksi... Todelliseksi ongelmaksi muodostui efexor, jonka lopettaminen oli vieroitusoireiden takia lähes mahdotonta! Vaikka miten pikkuhiljaa lopetti, siinä vaiheessa kun oli pari päivää ollut ilman, nousi kuume ja paikkoja särki ihan mielettömästi! Kuukauden kestävien viekkareiden jälkeen olo oli vasta jokseenkin normaali! Tästä kaikesta on nyt 4 vuotta aikaa. Ainuttakaan pilleriä en ole syönyt sen jälkeen, väärin tai "oikein", enkä tule koskaan syömään. Sillä paskinkin päivä ilman lääkkeitä on parempi kuin yksikään päivä silloin kun niitä söin! Ymmärrän kyllä jos on vaikka skitsofrenia tms. että ilman lääkitystä ei silloin voi olla, mutta minun mieletäni pitäisi kyllä kokeilla kaikki mahdolliset muut apukeinot ennen lääkitysten aloittamista!

[matlockb]

Aluksi sanon etten itsekkään vielä ole ketjua lukenut.
Edellisen kirjoittajan kertomus vaan on niin täyttä totta tässä suomen maassa, jos pääset diapameista ym. bentsoista eroon niin sen jälkeen olet lääkärin ansiosta koukussa kahta kauheampiin pillereihin, kuten juurikin seroquel/cipralex ym ym.. ja näiden SNRI-lääkkeiden määräämisessä ei käytetä edes sitä vähäisintäkään harkintakykyä kuin bentsojen määräämisessä, vaan annostusta nostetaan ja nostetaan aina lisää ja lisää ja uusia lääkkeitä kirjoitetaan, niin että ne lopulta turruttavat ihmisen tunne-elämän ja ihminen ei nauti iloista eikä sure suruja kun tarpeeksi näitä on syönyt, ihminen joskus saadaan SNRI-lääkkeillä työkykyiseksi ja se on se ainoa hyöty, näillä kun yritetään epätoivoisesti korvata bentsot (tämä sisäpiiritietona lääketieteen tohori xx:ltä). Lisää sisäpiiritietoa seuraa: bentsojen annostusta pyritään tiputtamaan mahdollisimman paljon ja lääkkeitä määräämään mahdollisimman pieniä määriä kerralla ja monissa pikkukaupungeissa/kunnissa bentsorespat uusitaan kun on ensin lääkärin kanssa juteltu ja selvitetty onko lääkkeen käyttö edelleen tarpeellista. SNRI-lääkkeitä taas kirjotetaan 100tbl kun vähän masentaa ja jos ei kuukauden tai parin päästä auta niin annostusta lisätään.

[Norsula]

Ymmärrän kyllä jos on vaikka skitsofrenia tms. että ilman lääkitystä ei silloin voi olla, mutta minun mieletäni pitäisi kyllä kokeilla kaikki mahdolliset muut apukeinot ennen lääkitysten aloittamista!

Ei ole noin mustavalkoista. Se että otan päivittäin vaivaisen 10mg Citalopramin ilman mitään haittavaikutuksia on mitätön hinta siitä, että en tasaisin väliajoin vaivu helvetilliseen ahdistukseen, pakkoajatuksiin ja pidä itsemurhaa mielekkäänä vaihtoehtona.

[matlockb]

Ymmärrän kyllä jos on vaikka skitsofrenia tms. että ilman lääkitystä ei silloin voi olla, mutta minun mieletäni pitäisi kyllä kokeilla kaikki mahdolliset muut apukeinot ennen lääkitysten aloittamista!

Ei ole noin mustavalkoista. Se että otan päivittäin vaivaisen 10mg Citalopramin ilman mitään haittavaikutuksia on mitätön hinta siitä, että en tasaisin väliajoin vaivu helvetilliseen ahdistukseen, pakkoajatuksiin ja pidä itsemurhaa mielekkäänä vaihtoehtona.

Kumpa lääkärit aina tajuaisivat selvittää, onko lääkitys välttämätön, kuten mitä ilmeisemmin Sinun tapauksessa on sekä välttämätön ja aiheellinen. Nykyisin vain terveillekkin ihmisille lyödään aivan liian helposti joku Cipralex tms resepti kouraan vaikka henkilö tarvitsisi vain korkeintaan temestaa mahdollisimman pienen määrän lyhytaikaiseen käyttöön ja ennen kaikkea keskusteluapua, mutta ammattitaitoisen keskusteluavun saanti on vain kiven alla.

[rimma]

Nykyisin vain terveillekkin ihmisille lyödään aivan liian helposti joku Cipralex tms resepti kouraan vaikka henkilö tarvitsisi vain korkeintaan temestaa mahdollisimman pienen määrän lyhytaikaiseen käyttöön ja ennen kaikkea keskusteluapua, mutta ammattitaitoisen keskusteluavun saanti on vain kiven alla.

Lähipiirissä parille-kolmelle on vuoden sisällä määrätty cipralexiä/cipramiliä kun on mennyt lääkärille valittamaan väsymystä ja vetämättömyyttä. Määrätty lääke yhden käyntikerran jälkeen ja laitettu terapiajonoon. Heitetty että syö nyt ainakin puoli vuotta tuota lääkettä mutta aina ne ajat venyy pitemmiksi. Lopulta kun pääsee terpiaan tai keskustelemaan niin kolmen-neljän kerran jälkeen alkaa olo kohentua ja voida paremmin. Jos olis ollu resursseja jo aikasemmin saada keskusteluapua turha lääkkeen vetely olis jäänyt väliin tai ainakin vähemmälle. Toisille riittää pelkkä keskustelu "jonkun" kanssa toiset tarttee intensiivisempää terapiaa selvittääkseen asioita.

Kyllähän sen kaikki näkee että lisääntynyt mielialalääkkeiden syönti ja niiden määrärys johtuu vaikeasaantisesta keskusteluavusta. Usein se olisi riittävä vaihtoehto ja mahdolliset tarvittavat lääkkeet voisi alottaa seurannassa ja niiden väärinkäyttö saattais vähentyä.

No mutta ei se aina niin yksiselitteistä ole mutta jokseenkin noin.

[MerryLea]

Monet kaipaavat myös jotain aivan muuta, työtä, tekemistä, ystäviä... Ja mitenkähän mahtaa lääkitykset korvata näiden asioiden puutteen? Keskusteluapua myös tarvittaisiin paljon enemmän, ja kuten minun tapauksessani, päihdeongelmien hoito on todella surkeaa, kun täytyy jollain psykiatrisilla diagnooseilla väkisin keksiä syitä riippuvuuteen, vaikka niitä harvemmin sillä tavalla löytää. Huvittavinta oli se, että puolen vuoden "hoitoni" jälkeen marssin kotiin tenox-purkki kourassa, vaikka se diapamin ohella oli ongelmieni alku ja juuri! Kertoo siis aika paljon siitä, että mitä seuraa kun psykiatrit hoitavat päihdeongelmia kun oikeita ammattilaisia ei tunnu löytyvän mistään...
Ja Norsula, millä tavoin kommenttini antoi sen kuvan että asia olisi mielestäni jotenkin mustavalkoinen? Jos sinä olet kerran kokenut itse lääkityksen parhaaksi vaihtoehdoksi, eikös se sitten ole ollut juurikin noin kun tekstini lopussa sanoin?

[Norsula]

Ja Norsula, millä tavoin kommenttini antoi sen kuvan että asia olisi mielestäni jotenkin mustavalkoinen? Jos sinä olet kerran kokenut itse lääkityksen parhaaksi vaihtoehdoksi, eikös se sitten ole ollut juurikin noin kun tekstini lopussa sanoin?

Siitä vain sain jotenkin sellaisen kuvan, että jos ei ole vähintään sitä skitsofreaniaa niin on tyhmää tai tarpeetonta turvautua lääkkeisiin. Itselläni ei ole edes diagnosoitu mitään, mutta sain lääkkeet ja olen ollut tyytyväinen.

Lääkäri tuntui yhdistävän ahdistukseni pääsykoestressiin. Ilman lääkkeitä muuten olisi tämäkin koitos mennyt varmasti pipariksi, kun olisin jossain välissä ollut vaikka viikon niin sekaisin, että en olisi pystynyt lukemaan. Tämä sekavuus olisi ilmennyt vain oman pääni sisällä, eikä sitä olisi välttämättä kukaan muu edes havainnut, paitsi ehkä levottomasta olemuksessani. Tämän tekstin perusteella saattaa kuulostaa, että olen täysi seinähullu, mutta vaivaisella 10mg citalopramilla olen pärjännyt. Tämänkin määrän käyttöön jotkut suhtautuivat kauhistellen ja kyselivät, että onko minulla muka ollut jotain ongelmia.

Lääkärin ajatus oli, että lopettelisin käyttöä nyt syksyllä, mutta itsestäni ei kyllä tunnu siltä, että haluan pimeiden vuodenaikojen alla yrittää sitä. Katson tilannetta uudestaan sitten keväällä.

...Meni taas vähän tajunnanvirraksi tämä, mutta yleistä pohdintaa mielialalääkkeistä kuitenkin.

[MerryLea]

"Siitä vain sain jotenkin sellaisen kuvan, että jos ei ole vähintään sitä skitsofreaniaa niin on tyhmää tai tarpeetonta turvautua lääkkeisiin. Itselläni ei ole edes diagnosoitu mitään, mutta sain lääkkeet ja olen ollut tyytyväinen. "

Ei ollut tarkoitus! Toki jos sulla on kova stressi pääsykokeista, on parempi että saat tilapäisen lääkityksen, jotta pystyt keskittymään siihen olennaiseen, eli pääsykokeisiin, etkä pelkästään siihen stressiin! Ei se silloin ole ollenkaan tyhmää! Etkä kuulosta ollenkaan hullulta, vaan ihmiseltä jolla on stressaava vaihe elämässä, kuten joskus jokaisella on!
Ihmettelen kuitenkin sitä, että lääkärit määräävät usein lääkityksiä samantien jos vähän vihjaiseekin ettei ole johonkin asiaan tyytyväinen. Annokset ovat usein heti alussa jo suuria, sivuvaikutuksista tai vieroitusoireista ei puhuta, ja annetaan heti ymmärtää että lääkitys on ainoa mahdollinen vaihtoehto! Vaikka mitään vaivaa ei siis olisi alunperin edes ollut. Tätä tarkoitin, että kyllä niitä lääkkeitä kirjoitetaan myös hyvin minimaalisin perusteluin, tai jopa täysin ilman niitä.