http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 47#p327247
Olen varma, että silloin kun Anneli NÄKI Jukan takkahuoneen ovella (Jukan ääni kuului voimakkaammin kuin Annelin kun Anneli oli lähtenyt puhelimesta ja kysyi lähtiseks se jo, ja Jukka oli pyytänyt tulla auttamaan) niin silloin Anneli meni khh:n kautta takkahuoneeseen. Matka takkahuoneeseen ei ole sitä kautta yhtään pidempi eikä ihan siinä kulkuväylällä kkh:n oven ja kylppärin oven edessä/välissä niin suurta muovikassikasaa ole, etteikö Anneli olisi siitä loikannut yli ihan helposti. Tämä on ollut se hetki jolloin Annelilta lipsahti 'ko mä huitasi' (JJ:n kuulustelussa omituinen lipsahdus, jonka litterointiin on tutkija laittanut kysymysmerkin - Annelihan ei itse siinä kohtaa kysynyt JJ:ltä mitään, vaan selostaa kuinka sai käsiinsä verta). Jukka on voinut kaatua lattialle juuri silloin, Annelin astalolla auttamana tai heikkouttaan (ensimmäinen kopsahdus). Vaikka Jukka olisi ollut polvilaankin, niin silloin hän menetti tasapainonsa - sen mitä siitä oli silloin jäljellä.
1:52 Uhri: Tu(l)e auttaa.
1:54 Epäilty: (Sanoo joko "mitäkö" tai "pitääkö") (huutaa raivokkaasti) <--- tuo on Jukalle sanottu, vastaus siihen tule auttaa)
1:55 Uhri: Yöh (yökkäilee, ähkäisy <--- Jukka alkaa voida pahoin oltuaan pää ylöspäin (?) seisaalla? tai polvillaan puhelimeen päin..
1:55 Epäilty: Vittikö (juoksuaskelia, oven aukaisu). <--- kylppärin ovi
2:00 Uhri: Aagh (valittaa)
2:02 Uhri: A-laalalala (ei pysty puhumaan enää selvästi, kopsahdus keskellä) <---Jukka kaatuu ja lyö päänsä?
2:03 Epäilty: (_uole) (2-tavuinen sana, päällekkäin miehen valituksen kanssa) <--- 'Ko mä huitasi'
2:05 (vaimea kopsahdus)
Uhri: Lala.
Epäilty: Öh (voimakkaan ponnistuksen aiheuttama äännähdys)
2:07 Epäilty: ...
2:08 Epäilty: (vaimeita askelia) Tuleeksielt kettää? <---Anneli lähestyy kkh:n kautta ja puhuu keittiön ovelta.. (veritahra kahvassa)
---
Ovi on suojannut Annelia roiskeilta, mutta ei hihansuita eikä toista jalkaa.
Lopullisesti Jukka kellahti lähelle kylppärin ovea vasta juuri ennen kuin kuoli. Anneli on hyvinkin voinut kurkotella oven raosta pulssia. Lapsen pyytämättä antamat selitykset, että khh:n kautta äiti ei mennyt, ovat paljastavia. Sen takia, että lapsi korostaa tuota seikkaa oma-alotteisesti ihan liikaa. Varsinainen pahoinpitely ym systeemit Anneli oli suorittanut jo ennen puhelua. Hän ei tiedä mitä kaikkea lapsi on nähnyt ja mitä kaikkea kuullut. Siinä yksi syy epämääräisyyksiin kuulusteluissa heti ensimmäisestä alkaen.
Totuuksia siihen kysymykseen oliko talossa ulkopuolinen on vain YKSI. Epätotuuksien määrä on rajaton. Anneli EI kadu tekoaan, hän ei koe tehneensä väärin muuten kuin sovinnaisesti ajatellen (tosin EDES tunnustusvaiheessa ei merkkiä tällaisesta tunteesta näy). Sen takia hänelle kelpaa mikä tahansa näennäinen totuus (epätotuus) kunhan se vain toimii.
Ihminen joka puhuu spontaanisti totta, ei sorru omituisiin täysin asiaan sopimattomiin lipsahduksiin. Hänen ei tarvitse keskeyttää omia kertromuksiaan kuten Annelin, jonka selostuksessa JJ:lle on huomattavan paljon '...miettii...'-merkintöjä, sekä taukoja. Totuuden puhujaa ei voi syyttää ristiriitaisuuksista, vaikka hän ei kaikkia detaljeja tuntisikaan, eikä hän voi jäädä kiinni valheesta, eikä hänen tarvitse paikkailla ja muunnella kertomuksiaan. Varsinkaan ei odottaisi, että totuudessa pysyttelevä ilmoittaisi 'silminnäkijälle', että 'poliisin ei tarvitse tietää kaikkea..'.
Tässä syitä miksei Annelilla ole ollut mitään kunnollista kerrottavaa siitä mitä hän NÄKI sinä aikana, jonka oli poissa puhelimesta, ja vähiten ei vaa'assa paina se että Anneli ei ole tiennyt mitä lapsi1/TAI joku muu lapsista!..on nähnyt tai kuullut.
PS: Lopulta kaikki on niin ymmärrettävää! Sekin miksei Anneli missään kuulustelussa ilmaise mitään vihan tunnetta 'ulkopuolista' kohtaan, ei ahdinkoa tai pettymystä tai syyllisyyttä siksi, ettei kyennyt puolustamaan Jukkaa, ei surua Jukan kuoleman vuoksi.
Minusta tuota ns 'keittiöpsykologiaa' on aika tarpeetonta väheksyä, sillä murhayön toimijoina ei ollut koneita. Muuten olen samoilla linjoilla llevellyn kanssa. awaa peesaten: Ihminen pyrkii samaan oikeutta. Lisään tähän käsitykseni, että ihminen on luonnostaan taipuvainen puhumaan totta. Muutenhan oikeutta ei voisi saada. Tästä seuraa, että luonnostaan ihminen myös mieluummin uskoo, että hänelle puhutaan totta ennemmin kuin valehdellaan - nooh.. sen ymmärtää että tällaisella sivustolla tulee helposti toisiin ajatuksiin.. rikolliset ovat poikkeuksia. tjaah.. tähän piste, menee OT:n puolelle.
korjauslisäys: aak.. kirjotin tonne vahingossa 'takkahuoneen ovi', korjasin sen juuri, koska tarkoitin ehdottomasti kylppärin ovea, sitä joka aukeaa takkahuoneeseen!!
