Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja Luupää »

.

Jokin pitkäaikaissieppausjuttuko? Vai isänsä vangitsema?


http://www.findance.com/uutiset/16476/s ... i-metsasta
Saksan poliisi selvittää 16-18-vuotiaan pojan tarinaa. The Local -lehden mukaan englantia puhuva poika ilmestyi Berliiniin viime viikolla.

Ray-nimellä esittäytynyt poika kertoo eläneensä isänsä kanssa metsissä viisi vuotta. Hänen isänsä oli kuollut ja poika oli kävellyt noin kaksi viikkoa pohjoiseen, kunnes hän saapui Berliiniin.

Terveeksi todettu poika ei ole osannut kertoa taustoistaan muuta kuin että he jättivät ulkomaailman ja yhteydet muihin ihmisiin hänen äitinsä kuoltua.

- Emme ole koskaan nähneet vastaavaa. Jatkamme tutkimuksia, haluamme tietää kuka hän on. Meillä ei ole todisteita hänen puheitaan vastaan.
Tästähän tulee mieleen monetkin lapsina kaapatut tai siepatut tai vanhempiensa (tai jommankumman heistä) jonnekin telkeämät, kauan aikaa vankina pidetyt henkilöt. Onkohan tämä taas niitä tapauksia?

Nykyajan Kaspar Hauser?

Vai ihan huuhaata?

.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Ulkomaanelävien uutisia kun lukee, niin selviää että kyseinen teini on kertonut koko nimensä, mutta sitä ei paljasteta julkisuuteen. Lisäksi hän on kertonut haudanneensa isänsä tämän kuoltuaan. Ei ole varmaa lähtevätkö poliisit pojan kanssa käymään tuolla hautapaikalla.

Poika on suunnistanut kompassin avulla koko matkan pohjoiseen. Lisäksi kerrotaan, että hän puhuu brittiaksentilla täydellistä englantia, mutta osaa joitakin saksankielisiä sanoja myös. Tieto siitä, mihin äiti on kuollut, on myös viranomaisten tiedossa, joten ei luulisi olevan enää kovin suuri mysteeri tämä tapaus sen jälkeen?

Lehdistö viittaa myös toiseen vastaavanlaiseen tapaukseen vuodelta 2005, jossa Kentin (Englanti) kaduilta löydettiin harhailemasta Andreas Grassl-niminen saksalaisnuorukainen. Grassl ei puhunut mitään, mutta piirsi kuvan pianosta ja soitti sairaalaoloaikana pianoa, joten häntä alettiin pian kutsumaan pianomieheksi. Hänen kuviteltiin olevan mm. mielenterveysongelmista kärsivä konserttipianisti. Muutaman kuukauden päästä Grassl kuitenkin alkoi puhumaan, kertoi nimensä ja sanoi olevansa mielisairaanhoitaja, joka oli ollut rannalla suunnittelemassa itsemurhaa poliisin tultua paikalle.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Vähän sepitetyn kuuloiselta tuntuu väite, että poika olisi kävellyt 2 viikkoa ennen päätymistään ihmisasutuksen äärelle. Vai oliko kyse sitten siitä että vasta Berliinen suurkaupungin tuntumassa kaikki piileskely osoittautui mahdottomaksi. Mietin vain sitä, ettei tuo Berlinin eteläpuolinen alue ihan erämaata ole. Koko Saksahan on kohtuullisen tiiviisti asuttua eikä ollenkaan niin metsäistä kuin suomalainen metsäisen kokee. Ardennien vuorilla on varmasti harvaan asuttuja kolkkia, mutta tuskin sielläkään nyt niin puhdasta ja käymätöntä korpiseutua on, että siellä pystyisi asumaan vuosia kenenkään siitä tietämättä. Ei siis pitäisi viedä kahta viikkoa päätyä asutulle alueelle.
Vaikka tietysti saattoihan poika olla varta vasten matkalla Berliniin syystä tai toisesta. Ja onhan jännittävä kertomus tuntemattomasta metsäläisestä parempi kuin tunnustus karkaamisesta katolisesta poikakoulusta.
TheOwlsAreNot...
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: To Touko 14, 2009 10:49 am

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja TheOwlsAreNot... »

Tämä juttu kyllä haiskahtaa omituiselle.....

Poika ei kuulemma sittenkään puhu englantia brittiaksentilla (näin väittää ulkomaalaiset lehdet tänään) osaa muutaman sanan myös saksaa (?) on hyvässä fyysisessä kunnosa (vaikka on ollut metsässä 5vuotta ja 2 viikkoa harhaillut Berliiniin päin) mutta ei osaa suoralta kädeltä sanoa mistäpäin on berliiniin tullut?

Toivompa todella että tämä on joku kadonnut teini joka pian löytää kotiinsa.... mulle ttuli heti mieleen esim. suomalainen EMil joka on kadonnut uuri tuolla seudulla, mutta kuvasta päätellen on eri ihmisestä kyse?
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja Bias »

Pojan nimi on kuulema Ray, isän Ryan ja äidin Doreen, joka kuoli auto-onnettomuudessa.
Pojalla on ollut mukanaan reppu, jossa on hänen henkilökohtaisia tavaroitaan, mutta repun sisältöä ei ole annettu julkisuuteen.

Pojan mukaan he asuivat isänsä kanssa teltassa sekä tilapäisesti luolissa/pesissä (makeshift dens). Hän tosiaan kertoi poliiseille päätyneensä Berliiniin seuraamalla pohjoisen kompassisuuntaa, kuten hänen isänsä oli neuvonut hätätilanteen varalta.

Teini saapui pääkaupunkiin syyskuun viidentenä kantaen vain telttaa, makuupussia ja reppuaan. Hän väitti ettei muista mitään elämästä ennen metsään menoa, mutta pystyi kertomaan poliiseille syntymäaikansa, hän on nyt 17-vuotias.
Vaikka poika vaikuttikin "reissussa rähjääntyneeltä", hänessä ei ollut havaittavissa merkkejä aliravitsemuksesta tai kaltoin kohtelusta.

Kuva

Aika laihahan tuo poika kuvasta päätellen on, eikä välttämättä ole suoraan ammattikampaajalta tullut, malli sopisi hyvin isän leikkaamaksi patakampaukseksi. Tämä nyt on tyhjä spekulaatio, mutta tuli mieleen, koska noin minäkin olen leikannut vuonna yksi ja kaksi oman poikani (tosin 3v) hiukset, kun se oli helppoa.

Mielenkiintoinen juttu kaikkineen. Minä en epäile, etteikö metsässä olisi viittä vuotta selvinnyt hengissä, jos isä on alunperin tiennyt, miten siellä selviydytään. Jotain vikaahan isällä on päässä ollut, jos tähän ratkaisuun on oikeasti päätynyt. Tilanteen stressaavuus ja isän mielenterveysongelmat, kenties vainoharhaisuus vaanivasta uhasta on taas voinut olla liikaa pojalle. Siksi poika olisi voinut sulkea pois muististaan ne oletettavasti onnellisemmat ajat. Kenties jopa niistä puhuminen on ollut niin ankarasti kiellettyä, että se on johtanut tilapäiseen muistin menetykseen?

Tai sitten meillä on käsissä kotoaan karannut teini, joka on keksinyt huiman tarinan. Mutta miksi?

Edit: Lähde unohtui http://www.dailymail.co.uk/news/article ... z1YIjw3PH1
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

^Kuvasta nyt minusta ei voi oikein sanoa juuta eikä jaata, kun ei tuo ole ihan ns. oikea kuva.... Näyttää poliisin väsäämältä ns. silminnäkijäkuvalta (harvinaisen kauhea jopa sellaiseksi?), eikä miltään todelliselta tässä on kohde ja tässä kamera-kuvalta.

Minusta pojan tarina ei ole ihmeemmin epäuskottava, on sitä kummallisempiakin juttuja maailma täynnänsä. Enemmän minua nyt kiinnostai se, että miksi juuri metsään jossain Saksassa? (Ainakin vanhempien nimistä päätellen eivät ole syntyperäisi saksalaisia.)

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja Bias »

Muutama seikka suomennettuna Daily Mailista

Saksalaisten mysteerisellä englantia puhuvalla "metsä-pojalla" on ongelmia tottua tavalliseen elämään. Juttua liki oleva lähde väittää, että pojalla on vaikeuksia sängyssä nukkumisessa, ja tämä haluaa palata luontoon.
Myös muut mukavuudet kuten saippua, kuumat suihkut ja juokseva vesi ovat nuorukaisesta "huolestuttavia".

Vaikka pojan tarina on eriskummallinen, poliisi sanoo sitä uskottavaksi.
Pojalle halutaan nyt hakea oikeuden kautta holhooja päättämään toistaiseksi hänen asioistaan.
DNA, sormenjäljet ja hammaskartta voidaan sen jälkeen antaa Interpolille, että voidaan tarkastaa kadonneiden lasten listalta, löytyykö Ray sieltä.

Poliisit epäilevät, että Ray voisi olla britti ja myös Britannian lähetystö tutkii asiaa.

Toinen kuva Raysta, joka ei ole niin pikselöitynyt.
Kuva
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Edes Suomen Lapissa ei pysty kävelemään kahta päivää suoraan joutumatta ihmisten ilmoille. Saati Keski-Euroopassa! Vaikuttaa mielenterveysongelmatapaukselta tai karkulaiselta.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja Bias »

Isä oli kuulema käskenyt kävellä Berliiniin. Poika on varmaan siis ylittänyt teitä ja ohittanut asutuskeskuksia matkallaan.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
nurich
Poliisikoira Rex
Viestit: 269
Liittynyt: To Loka 30, 2008 4:03 pm

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja nurich »

Joo ei pystykään, mutta toisaalta metsissä patikointi on Saksassa, jossa ei tunnetusti samassa määrin erämetsiä ole kuin Suomessa, suosittua puuhaa. Vaikka minkälaiseen männikköön yrität itsesi livauttaa niin eiköhän ennenpitkää jostain puskan takaa Horst sienikoreineen hyppää varpaille. Siinä vaan sanotaan päivää ja jatketaan eteenpäin. Eikä missään sanottu että poika etsi ihmisten ilmoille 2 viikon ajan, saksalaisten medioiden jutuista sain ennemminkin sen mielikuvan että yksin jäätyään poika mietti parin viikon ajan mihin ryhtyä ennenkuin päätti lähestyä olikohan se nyt Bahnhofsmissionin työntekijöitä. Ehkä isä oli poikaa valmistanut siihen, mitä tämän olisi tehtävä jos hänelle jotain sattuisi.

Kiinnostaisi kyllä kovasti missä poika on viime ennätyskylmän talven viettänyt.
TheOwlsAreNot...
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: To Touko 14, 2009 10:49 am

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja TheOwlsAreNot... »

Nyt ruotsin lehdissä vähän kirjoittelua tänään:


Poliisi epäilee Rayn tarinan olevan huijausta.

Arvoitus metsän pojasta voi olla lähellä ratkaisua. Sveitisläinen pariskunta väittää että Ray on heidän lapsenlapsensa ja että hänen tarinansa on huijausta. Nyt hänen henkilöllisyyttäan yritetään todentaa Dna testien avulla.

!7 vuotiaan Rayn tarina on hämmästyttänyt ja hämmentänyt poliisia siitä saakka kun hän 5 syyskuuta ilmeistyi Berliinin kauoungintalolle. Nyt poliisi on alkanut epäillä hänen tarinaansa.

Poliisi ei ole löytänyt tietoja että nainen nimeltä Doreen olisi kuollut auto-onnettomuudessa missään saksan 16sta osavaltiossa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Myöskään hänen isänsä hautaa ei olla voitu paikantaa. Teltta sekä vaatteet jotka Rayllä oli mukanaan olivat puhtaat eikä poliisi usko että niitä olisi käytetty 5 vuotta metsässä.

Poika ei myöskään ole pystynyt tai halunnut sanoa, mistä maasta hän tulee eikä hän ole halunnut häntä kuvattavan joka vain ruokkii poliisin epäilyjä, että koko juttu on huijausta.

Jos ilmenee, että Ray on Sveitsistä, hän karkotetaan Saksasta. Ja Sveitsi saatetaan asettaa vastuuseen kustannuksista joita saksan poliisille on kertynyt.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article13747556.ab
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Eipä taida olla kaikki inkut kanootissa, jos ihan huvikseen on tarinansa keksinyt. Kuka nyt halusi olla median metsäpoika?
Todennäköiseltä silti vaikuttaa, että ei ainakaan metsääsä ole asustellut. Mielenkiintoista.
Mikäköhän on motiivi? Toivottavasti selviää.
Nuotio & Äreät Tiput
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Vai olisiko tehnyt jotain sellaista Sveitsissä, minkä vuoksi on paennut ja piilottelee totuutta? Tai pelkää tehneensä, säikähtänyt vaikka tappaneensa jonkun jonkin tappelun aikana kun uhri on maannut tajuttomana ja on siksi karannut maasta. (Täyttä spekulaatiota ja mielikuvituksen tuotetta esimerkkinä siitä, mitä olisi voinut tapahtua.) Tai muuten vain seikkailunhaluinen kaveri.

Mutta edelleenkö se brittienkku siis pitää paikkaansa? Puhuvatko sveitsiläiset brittienglantia?

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

onnetar
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Su Maalis 07, 2010 4:32 pm

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja onnetar »

Ei se englantilaisaksentti, ilmeisesti olekaan ihan varmaa.
TheOwlsAreNot... kirjoitti:
Poika ei kuulemma sittenkään puhu englantia brittiaksentilla (näin väittää ulkomaalaiset lehdet tänään)
Itse löysin uutisen,jossa mainittiin pojan puhuvan huonohkoa saksaa ja sujuvaa englantia, aksentilla.

Poliisi epäilee, uutisen mukaan, että poika olisi kotoisin jostain EU-maiden ulkopuolelta ja vaeltanut Saksaan Puolan halki ja päässyt maahan ilman passintarkastusta.


http://www.independent.co.uk/news/world ... 67379.html
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Mysteeri Saksassa: tuntematon teini ilmestyi metsästä

Viesti Kirjoittaja Luupää »

.

Vähän täydennystä. Poliisi epäilee yhden sun toisen asian paikkansapitävyyttä:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201110 ... 7_ul.shtml
Saksan poliisi epäilee mystisen "Metsäpojan" kertomusta.

"Ray" väittää eläneensä viisi vuotta Saksan Harz-vuoriston metsissä.

Noin kuukausi sitten englantia puhuva poika asteli metsästä lähellä Berliiniä. 17-vuotias poika esittäytyi Rayksi ja sanoi eläneensä metsässä viisi vuotta isänsä kanssa sen jälkeen, kun perheen äiti Doreen kuoli auto-onnettomuudessa. Ray kertoi lähteneensä isänsä kuoleman jälkeen vaeltamaan kartan ja kompassin kanssa ja viettäneensä metsissä kaksi viikkoa ennen kuin pääsi ihmisten ilmoille.

Saksan poliisi on vähitellen alkanut epäillä salaperäisen pojan kertomusta, kirjoittaa brittilehti Daily Mail.

Poliisi on tutkinut Rayn vaatteet ja teltan ja tullut siihen tulokseen, ettei niitä ole juurikaan käytetty ulkona. Poliisi ei myöskään ole löytänyt rekistereistään kymmenen vuoden ajalta mitään merkintää auto-onnettomuudesta, jossa olisi kuollut Doreen-niminen henkilö. Lisäksi poliisi on turhaan yrittänyt löytää pojan isän hautaa Harz-vuoriston metsistä. Poika itse ei ole osannut kertoa tarkalleen, missä hän majaili isänsä kanssa.

Viranomaisten epäilyksiä on myös ruokkinut pojan haluttomuus auttaa henkilöllisyytensä selvittämisessä. Poika ei ole kertonut muuta kuin syntymäaikansa ja etunimensä. Hän ei ole suostunut valokuvattavaksi eikä dna-testiin, vaikka viime viikolla sveitsiläispariskunta väitti, että kyseessä voisi olla heidän lapsenlapsensa.


Haluaa uuden elämän

Nuorukainen on kertonut poliisille, ettei hän ole kiinnostunut henkilöllisyydestään, vaan haluaa nyt vanhempiensa kuoltua aloittaa uuden elämän.

Poika on sanonut, ettei hänellä ole muistikuvaa menneisyydestään. Lääkäreiden mukaan hän on kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä mikään viittaa muistinmenetykseen tai mielenterveydellisiin ongelmiin.

Alunperin Rayta epäiltiin britiksi, koska hän puhuu englantia, mutta saksaa vain auttavasti. Tätäkin viranomaiset tosin nyt epäilevät.

Ray pysyy toistaiseksi Saksan sosiaalityöntekijöiden huostassa. Jos käy ilmi, että hän todella on Sveitsin kansalainen, hänet voidaan karkottaa maasta.

Poliisi on pyytänyt virka-apua kansainväliseltä rikospoliisijärjestöltä
Jaahah siis. Näyttää siltä ettei nuorimies edes halua henkilöllisyytensä selviävän ja jopa vaikeuttaa sen selvittämistä. Tässähän alkaa mielikuvitus laukkaamaan siihen suuntaan että mitähän sieltä - ei ehkä edes viidenkään vuoden takaisesta - menneisyydestä uhkaa löytyä jos tietoa onnistutaan saamaan.

Kun näköjään kovasti kiinnostaa tuo uusi elämä uusilla henkilötiedoilla...
Viimeksi muokannut Luupää, Ma Loka 10, 2011 8:06 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Vastaa Viestiin