Ulvilan kyökkipsykologiaketju (ketju 1)

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Veristi
Christopher Lorenzo
Viestit: 1512
Liittynyt: Pe Loka 14, 2011 10:37 am

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja Veristi »

Vaikka häkepuhelua on tähänkin saakka pidetty Annelin syyllisyyteen viittaavana asiana, muuttuisi tilanne nähdäkseni ratkaisevasti, mikäli puhelun taustalla soitettu taustanauha tulisi todistetuksi pojan uuden kertomuksen ja äänitutkijan taustanauhan olemassaoloa tukevan lausunnon myötä. Tällöin Annelin kertomus ulkopuolisesta hyökkääjästä muuttuisi epäuskottavaksi. Myös Annelin käytössä ollut lavastusaika pitenisi. Tyttären kertomukset huppiksesta nähtäisiin myös äidin vaikutuksen aikaansaannokseksi. Muut todisteet sopisivat kuvaan ilman epäilyksiä.
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

Lasten todistukset on niin keskeisiä, että kaikki särö niiden riippumattomuudesta tai vapaasta tahdosta annetuiksi murentaisi viimeistään Annelin väitteet. Niissä olisi ollut aineksia siihen jo nyt, mutta kun aihetodisteet puuttuivat ei lapsiakaan uhreina ns hiillostettu. Sekin tilanne on nyt muuttunut - lapset ilmeisesti nyt puhuvat ja omasta tahdostaan.

En näe, että puolustus kestäisi oikeastaan pientäkään epäluottamusta lasten taholta. Eri asia sitten se, että syyttäjällä ja oikeuslaitoksella on jo melkoinen paine myös ymmärtää tapahtumien kulku ja vasta sen pohjalta pistää asialle piste.
lukutoukka
Javier Pena
Viestit: 1738
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2009 3:02 pm

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja lukutoukka »

Nyt jouluksi Auerin tapaamiskieltoja löyhennettiin viimeisellä oikeuden päätöksellä. Ehkä lapset pääsevät tapaamaan äitiään valvotusti. Millaiseksi mahtaa tunnelmat muodostua? Säälitteleekö Auer itseään lasten nähden vai ottaako vain jouluisen hymyn huulilleen ja iloitsee niistä onnen hetkistä? Kun lapset ovat puhuneet, saavatko he nyt kuulla vihjeitä äitinsä huulilta tämän katkeruudesta? Tärkeää se varmasti kuitenkin on lapsille saada tavata äitiään ainakin edes joskus, että voivat selventää omia mielikuviaan perheestään.
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

lukutoukka kirjoitti:Nyt jouluksi Auerin tapaamiskieltoja löyhennettiin viimeisellä oikeuden päätöksellä. Ehkä lapset pääsevät tapaamaan äitiään valvotusti. Millaiseksi mahtaa tunnelmat muodostua? Säälitteleekö Auer itseään lasten nähden vai ottaako vain jouluisen hymyn huulilleen ja iloitsee niistä onnen hetkistä? Kun lapset ovat puhuneet, saavatko he nyt kuulla vihjeitä äitinsä huulilta tämän katkeruudesta? Tärkeää se varmasti kuitenkin on lapsille saada tavata äitiään ainakin edes joskus, että voivat selventää omia mielikuviaan perheestään.
Tapaamisoikeus löyheni niin, että Anneli saa asianajajan lisäksi tavata omia vanhempiaan. Piste.
NiceAsiantuntija
Neuvoja-Jack
Viestit: 513
Liittynyt: Ti Huhti 20, 2010 11:13 am

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja NiceAsiantuntija »

Oliko tuosta ^ jossain tarkemmin? Boldatusta kohdasta saa sen käsityksen, että kolmas henkilö olisi joku muu kuin asianajaja. Asianajajaa kun saa tavata valvomattomasti.
...Oikeus lievensi tänään [9.12] yhteydenpitokieltoa molempien osalta, mutta taksiyrittäjän kohdalta sitä lievennettiin enemmän.
– Päämieheni saa nyt tavata muita lähiomaisiaan paitsi kahta poikaansa ilman valvontaa. Poikiaan hän saa tavata vain valvotusti, Hakanen kertoo.
Auerin osalta yhteydenpitokielto on tiukempi. Hän saa alkaa tavata valvotusti vanhempiaan ja yhtä muuta henkilöä viimeistään runsaan viikon päästä. Valvomattomia tapaamisia hänelle ei myönnetty...

http://m.iltalehti.fi/articles/s/uutise ... 7_320.html


Nythän taksimiehellä saattaa olla, periaatteessa, mahdollisuus soitella Auerin lapsille "mä tapan teiät kaikki, jos ette peru puheitanne" -puheluita. :shock: Vai koskeeko siis vaan lähiomaisia tuo yhteydenpito-oikeus?
Tutkintavankeuslain 8 luvun 1 ja 6 §:ien mukaan pääsääntö on,
että tutkintavangilla on oikeus kirjeenvaihtoon ja oikeus olla puhelinyhteydessä vankilan ulkopuolelle.
http://www.oikeus.fi/uploads/p1ykvv2t9sk5.pdf
Puhelimen käytön ehdoksi voidaan asettaa se, että tutkintavanki ilmoittaa, kehen hänellä on tarkoitus olla yhteydessä.
[…]
Vapautensa menettäneen ja muun tapaajan kuin asiamiehen välistä keskustelua saadaan kuunnella, mikäli tämä on tarpeen rikoksen estämiseksi, vapauteen kohdistuvan toimenpiteen tarkoituksen tai säilytystilan järjestyksen turvaamiseksi taikka vapautensa menettäneen tai muun henkilön turvallisuuden suojelemiseksi. Tutkintavangin ja asiamiehen tapaamista ei saa valvoa, ellei ole perusteltua syytä epäillä, että tapaamisessa rikottaisiin lakia.
http://www.laki24.fi/riri-pakkokeinot-e ... npito.html
lukutoukka
Javier Pena
Viestit: 1738
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2009 3:02 pm

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja lukutoukka »

Ehkä on parempi, että lapset ja äiti eivät kohtaa ennen kuin asiat on käsitelty oikeudessa, jolloin jännitteet ehkä hieman vähentyvät osapuolten välillä. Rankka tilanne joka tapauksessa lapsille.
NiceAsiantuntija
Neuvoja-Jack
Viestit: 513
Liittynyt: Ti Huhti 20, 2010 11:13 am

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja NiceAsiantuntija »

Jatkoa/korjaus edelliseen viestiini...
Kaikesta päätellen yhteydenpito-oikeudet molempien tapauksessa rajoittuvat ainoastaan lähiomaisten tapaamiseen. Ainakaan valvomattomat puhelut eivät annetuilla ehdoilla voi olla sallittuja.
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

Juu, unohdin tuon yhden henkilön. Mutta ymmärtäisin sen niin, että myös tuo henkilö on nimetty mutta ei halua sitä julkisuuteen. Eli että ei olisi esim lapsista kukaan.

Muistelen myös, että lapsienkin tapaamisoikeutta on rajoitettu tai heitä on muilta suojattu. Etenkin esikoista.
Teleksi
Vic Mackey
Viestit: 1971
Liittynyt: Ma Elo 13, 2007 3:45 pm

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja Teleksi »

Jotta tässä saippuassa päästään uusiin juonenkäänteisiin, niin seuraavaksi varmaan selviää, että tämä yksi ihminen joka saa tavata Annelia on Seppo Sulhonen :-)
Severin A
Jack Bauer
Viestit: 988
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:09 pm

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja Severin A »

Teleksi kirjoitti:Jotta tässä saippuassa päästään uusiin juonenkäänteisiin, niin seuraavaksi varmaan selviää, että tämä yksi ihminen joka saa tavata Annelia on Seppo Sulhonen :-)
Tämä ei ole saippuasarjaa, vaan hyvin traaginen tapahtumasarja, josta kärsivät neljä alaikäistä lasta!! :evil:
Älä oleta
A.W
Sabrina Duncan
Viestit: 352
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 5:08 pm

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja A.W »

Tuon seksuaalirikosepäilyn jälkeen olen ruvennut ajattelemaan, että tuo on ihan selvää, A tappoi Jukan ensin kaikessa rauhassa, lavasti mitä oli tarves ja sen jälkeen soitti Häkeen. Vaatteet oli siinä vaiheessa jo vaihdettu,mutta kun A soitti häkeen niin yllätys, Jukka ei ollutkaan kuollut ja siinä puhelun aikana sitten kävi hänet astaloimassa kuoliaaksi, siinä rytäkässä sitten tunaroi niin että Jukan verta oli tullut puhtaan puseron hihoihin. Heitti sitten jossain välissä astalon vielä pakastimeen.....tie vaikka jäisellä lihakimpaleella olisi päähän iskenyt.....mun mielestä tuo on yksinkertaisin teoria. Siksi häke puhelun aikana ei ollut sen suurempaa huolta lasten turvallisuudesta.....motiivi on tietysti ollut, että Jukka saanut jotain tietoon niistä seksuaalijutuista :?
Olettaminen on kaikkien munausten äiti!
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja skoone »

A.W kirjoitti:Tuon seksuaalirikosepäilyn jälkeen olen ruvennut ajattelemaan, että tuo on ihan selvää, A tappoi Jukan ensin kaikessa rauhassa, lavasti mitä oli tarves ja sen jälkeen soitti Häkeen. Vaatteet oli siinä vaiheessa jo vaihdettu,mutta kun A soitti häkeen niin yllätys, Jukka ei ollutkaan kuollut ja siinä puhelun aikana sitten kävi hänet astaloimassa kuoliaaksi, siinä rytäkässä sitten tunaroi niin että Jukan verta oli tullut puhtaan puseron hihoihin. Heitti sitten jossain välissä astalon vielä pakastimeen.....tie vaikka jäisellä lihakimpaleella olisi päähän iskenyt.....mun mielestä tuo on yksinkertaisin teoria. Siksi häke puhelun aikana ei ollut sen suurempaa huolta lasten turvallisuudesta.....motiivi on tietysti ollut, että Jukka saanut jotain tietoon niistä seksuaalijutuista :?
Jukkahan oli käynyt Hesassa pari päivää ennen kuolemaansa ja tavannut jonkun Lasipalatsissa. Ehkä tuo henkilö oli Puputti, joka oli töissä Hesan sosiaalitoimistossa (tai vastaavassa paikassa). Ehkä PP oli työnsä puitteissa saanut tietoonsa jotain AAn kontakteista ja mahdollisen "kumppaninsa" teoista ja "uhreista" ja kertoi siis vanhalle opiskelukaverilleen Jukalle asioista? Tuntuu kummalta, että JL ajoi päiväseltään edestaa Ulvilasta Hesaan, kun nykyään melkein kaikki asiat voisi hoitaa sähköisin viestein tai puhelimitse!
Muista lähdekritiikki!
Severin A
Jack Bauer
Viestit: 988
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:09 pm

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja Severin A »

^ Eikö tuosta Helsingin reissusta ole selvinnyt mitään syytä miksi? Pitempiä matkoja tulee ajelleeksi yleensä silloin, kun haluaa tavata jonkun face to face. Jukan työkuviot on kai pystytty sulkemaan pois?
Älä oleta
A.W
Sabrina Duncan
Viestit: 352
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 5:08 pm

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja A.W »

Tuo kuullostaa kyllä loogiselta, eí sitä puhelimessa viitti puhua, jos on tuollaisesta asiasta kyse. BTW hiljaista on tällä hetkellä Auerin tapauksessa....mutta yleensä silloin kentällä kuohuu...saapa nähdä mitä seuraavaksi julkisuuteen putkahtaa. Aika vakavalta Auerin asianajaja tuossa uusimmassa videossa näytti..taitaa pian juristikin lähteä kävelemään, kun rupee todella ikäviä asioita paljastumaan....
Olettaminen on kaikkien munausten äiti!
Severin A
Jack Bauer
Viestit: 988
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:09 pm

Re: Ulvilan kyökkipsykologiaketju

Viesti Kirjoittaja Severin A »

A.W kirjoitti:Tuo kuullostaa kyllä loogiselta, eí sitä puhelimessa viitti puhua, jos on tuollaisesta asiasta kyse. BTW hiljaista on tällä hetkellä Auerin tapauksessa....mutta yleensä silloin kentällä kuohuu...saapa nähdä mitä seuraavaksi julkisuuteen putkahtaa. Aika vakavalta Auerin asianajaja tuossa uusimmassa videossa näytti..taitaa pian juristikin lähteä kävelemään, kun rupee todella ikäviä asioita paljastumaan....
Tämän viikon Apu-lehdessä on juttu mielentilatutkimuksesta ja myös Auerin tapauksesta. Siinä ei sinällään ole mitään uutta eikä mullistavaa, mutta kannattaa lukea.
Älä oleta
Vastaa Viestiin