Joel Kirkpatrickin raaka murha
Nuori uhri. Joel Kirkpatrick, 10.
10-vuotias Joel Kirkpatrick ja hänen äitinsä Julie Rea Harper valmistautuvat nukkumaanmenoon 12.10.1997. He asuvat kaksistaan omakotitalossa pienessä alle 50 000 asukkaan Lawrencevillessa, Illinoisissa. Julie on eronnut miehestään ja taustalla on vaikea eroprosessi ja huoltajuusriita, joka kääntyi Julien eduksi. Häntä pidetään kaikin puolin hyvänä äitinä, jolle Joel-poika on kaikki kaikessa.
Aamuyöllä Julie herää Joelin huutoon. Äiti kuvittelee lapsensa näkevän vain painajaisia ja lähtee rauhoittelemaan tätä. Joelin huoneen ovella joku törmää vauhdilla häneen. Sekä Julie että muukalainen kaatuvat lattialle ja tässä yhteydessä tuntemattomalta mieheltä putoaa lattialle verinen veitsi. Julie alkaa epäilemään, että mies on kidnapannut Joelin. Hän huutaa hysteerisenä ja tarttuu miehen jalkaan. Mies yrittää karistaa Julieta kannoiltaan huitomalla ja hakkaamalla, mutta tämä tarrautuu mieheen aina uudelleen ja raahautuu tämän mukana autotalliin johtavalle lasiovelle. Muukalainen ei saa ovea auki ja päättää rikkoa lasin kyynärpäällään. Hän avaa oven ulkopuolelta ja juoksee ulos. Julie jää useiden nyrkiniskujen voimasta lattialle makaamaan, mutta nousee pian ja tavoittaa tunkeilijan jälleen ulkona. Lyhyen kamppailun jälkeen mies pääsee jälleen niskan päälle ja huitaisee Julieta voimakkaasti kasvoihin. Julie lysähtää maahan ja mies juoksee kadulle pakoon. Julie nousee maasta ja tähyilee vielä kerran pakenevan tunkeilijan perään. Tällöin mies pysähtyy ja luo katseensa hetkeksi kohti Julieta, kunnes pakenee lopullisesti. Julie onnistui kuitenkin näkemään miehen kasvonpiirteet tarkasti, sillä tämä seisoi katuvalojen alla.
Julie rientää oikopäätä naapuriin ja huutaa hysteerisenä: "Lapseni on siepattu!". On epäselvää, miksi Julie olettaa lapsensa kidnapatun, sillä hän ei ehtinyt käymään Joelin huoneessa, eikä näin ollen voi tietää, oliko Joel huoneessaan vai ei. Naapuri hälyttää poliisin, joka saapuu paikalle nopeasti. Poliisi tutkii taloa ja löytää kauhukseen raa´asti puukotetun Joelin tämän huoneen lattialta. Joel on vielä elossa, mutta ehtii menehtyä ennen kuin ambulanssi saapuu paikalle. Lasta on puukotettu 13 kertaa. Julien omat vammat ovat lieviä - lähinnä naarmuja, hankaumia, mustelmia ja lieviä verenpurkaumia. Hän pystyy kuvailemaan jokaisen ruhjeensa ja sen, miten ne syntyivät. Tämä herättää poliisin huomion, sillä ei ole kovinkaan tavallista, että poikansa juuri menettänyt äiti edes miettii omia lieviä vammojaan. Lisäksi on hyvin kummallista, ettei Julie mennyt tunkeilijan lähdettyä tarkistamaan Joelin huoneesta, onko poika siellä vai ei, vaan juoksi suoraan naapuriin. Miksei hän hälyttänyt apua kotoaan?
Kuulustelut ja tutkimusten alkumetrit
Poliisi kuulee Julieta. Tämä kertoo tummatukkaisesta ja nuoren näköisestä miehestä, jolla oli muun muassa liukaspintaiset taskulliset housut. Kuvauksen perusteella miehestä laaditaan piirros. Paikalliset ongelmanuoret ja rikolliset käydään tarkasti läpi, mutta heidän joukostaan ei löydy syyllistä. Julie heittää epäilyksen varjon ex-miehensä päälle. Hän kertoo ex-miehen saattaneen murhata pojan katkeruuksissaan hävittyään pitkän huoltajuuskiistan. Tämäkin linja käydään läpi, mutta miehellä on vankka alibi.
Tapaus on vaikea paikallispoliisin kannalta. Pikkupojan murha on ennenkuulumaton asia pikkukaupungissa. Juttua tutkiva sheriffi ei ole koskaan aiemmin joutunut tutkimaan murhatapausta ja tämä kokemattomuus näkyy rikospaikalta taltioitujen näytteiden otossa.
Julie yrittää mennä elämässään eteenpäin. Hän muuttaa Bloomingtoniin ja alkaa opiskelemaan kasvatustieteitä. Hän menee myös pian naimisiin. Hän ei kuitenkaan voi unohtaa poikansa raakaa murhaa, eikä sitä ole unohtanut poliisikaan.
Yllätyskäänne - oliko äiti murhaaja?
Julie Rea Harper. Kylmäverinen murhaaja vai oikeusmurhan uhri?
Poliisi on epäillyt alusta lähtien Julien kertomusta ja pitänyt sitä epäloogisena ja epäluotettavana. Kun rikospaikalta ei löydetä ulkopuolisen tekijän sormenjälkiä, jalanjälkiä eikä DNA:ta, niin Julien osuutta lähdetään tutkimaan tarkemmin. Äidin syyllisyyden puolesta puhuu moni seikka:
- Julie kertoi moneen otteeseen lukinneensa oven ennen nukkumaanmenoa, mutta ovessa ei ollut murtojälkiä. Miten tuntematon murhaaja olisi päässyt sisälle taloon?
- Murha-ase, Harperin oma pihviveitsi, oli jätetty asunnon lattialle Joelin ja Julien huoneiden väliin.
- Julien paidasta löytyi Joelin verta, vaikka hän kielsi käyneensä Joelin huoneessa.
- Takapihan nurmikko oli kostea, mutta rikospaikalle nopeasti saapuneen poliisin mukaan nurmella ei oltu lähiaikoina kävelty.
- Rikospaikalta ei löytynyt mitään jälkiä ulkopuolisesta tekijästä; ei sormenjälkiä, ei jalanjälkiä, eikä DNA:ta. Oli vain Harperin kertomus tunkeilijasta.
- Harperin vammat olivat laadultaan vain hankaumia, mustelmia ja lieviä verenpurkaumia, jotka oli mahdollista tehdä itse.
- Harper pystyi osoittamaan kehostaan jokaikisen vamman ja kertoa, miten se syntyi. Tämä oli kummallista. Monikaan äiti ei tuollaisessa tilanteessa edes ajattelisi omia lieviä vammojaan.
- Poliisi piti epätodennäköisenä, että pienessä Lawrencevillessä psykopaattinen murhaaja tunkeutuu yksinhuoltajaäidin kotiin, ottaa keittiöstä veitsen ja hyökkää silmittömästi pikkupojan kimppuun tappaen tämän.
- Poliisin mielestä Juliella oli pakkomielle numeroon 13. Hän meni ensimmäisen miehensä kanssa naimisiin 13. päivänä, Joel syntyi 13. päivänä, murha tehtiin 13. päivänä ja Joelia oli puukotettu 13 kertaa.
Julie otetaan kiinni ja vangitaan poikansa murhasta epäiltynä 12. lokakuuta 2000. Tapaus etenee oikeuteen, jossa syyttäjän todistajana kuullaan muun muassa Julien ex-miestä. Julie tuomitaan ensimmäisen asteen murhasta 65 vuodeksi vankeuteen maaliskuussa 2002. Lawrenceville jakautuu mielipiteissään kahtia. Osa pitää Julieta kylmänä murhaajana, osa oikeusmurhan uhrina. Syyttäjä on tyytyväinen siitä, ettei Julien "naurettava satu" mennyt läpi ja paha sai palkkansa.
Syyllinen vai syytön? - Puolustus vaatii lisätutkimuksia
Julien puolustajat eivät hellitä. He kampanjoivat Julien maineen puhdistamiseksi ja vaativat poliisilta lisätutkimuksia. Kun niitä ei tehdä, he kääntyvät kiistanalaisten oikeusjuttujen selvittelyyn erikoistuneen viraston puoleen. Pian käy ilmi, että poliisi on tehnyt jo tutkinnan alkumetreillä ratkaisevia virheitä.
Rikospaikalta otettiin näytteitä vain sieltä täältä. Esimerkiksi keittiön veitsitelineestä ja ruokailuvälinelaatikostosta sekä Joelin huoneesta ei ole etsitty sormenjälkiä tai DNA:ta. Joelin lakanoista ja peitosta ei etsitty kuituja. Lisäksi poliisi ei suhtautunut vakavasti kahteen varteenotettavaan todistajaan, jotka kertoivat oudosta miehestä Lawrencevillessä. Alan Berkshire kertoi olleensa teini-ikäisen poikansa kanssa paikallisessa kuppilassa pari päivää ennen murhaa. Sinne oli tullut outo mies, joka lyöttäytyi todistajan pojan juttusille. Mies oli ollut tungetteleva ja puhunut epämääräisiä asioita. Lopuksi mies oli laittanut kätensä pojan hartialle ja sanonut: "Pelkäätkö sinä minua? Olisi syytä pelätä". Toinen todistaja oli linja-autoaseman lipunmyyjä Sandra Wirth, joka kertoi hermostuneesta lipunostajasta pikkupojan murhaa seuranneena päivänä. Muukalainen osti lipun Winnemucaan. Winnemuca on Lawrencevilleäkin pienempi kaupunki, jonne ei juurikaan osteta lippuja. Siksi mies jäi lipunmyyjän mieleen. Miehellä ei ollut riittävästi rahaa lippuun, mutta myyjä pelkäsi tätä ja halusi päästä hänestä eroon, joten hän antoi lipun alennushintaan. Lipunmyyjä otti välittömästi yhteyttä poliisiin. Molemmat todistajat kuulusteltiin, mutta vihjeitä ei pidetty merkittävinä.
Tappoiko Joelin sittenkin raaka sarjamurhaaja?
Tommy Lynn Sells - julma sarjamurhaaja.
Julie Harperin tekemää murhaa käsiteltiin näyttävästi mediassa. Aiheesta tehtiin televisio-ohjelma toukokuussa 2002, jonka sattui näkemään myös muuan Diane Fanning. Hän kirjoitti kirjaa sarjamurhaaja Tommy Lynn Sellsistä ja oli siksi tiiviissä kirjeenvaihdossa kuolemantuomiotaan odottavan Sellsin kanssa. Fanningin mielestä Julien jutun syyttäjä oli ylimielinen ja Julien syyllistäminen liian leimallista. Joel Kirkpatrickin murhan tapahtumainkulku kuulosti Fanningin mielestä pelottavan tutulta. Tommy Lynn Sells oli tehnyt useita murhia, joissa hän oli tunkeutunut perheen taloon, napannut keittiöstä teräaseen ja tappanut lapsen ja joskus koko perheen. Sells ei koskaan jättänyt rikospaikoille jälkiään. Hän oli hyvin tarkka ja pyyhki huolella pois sormenjälkensä ja muut jäljet, jotka voisivat liittää hänet tapauksiin. Joskus hän vietti rikospaikoilla tuntikausia siivoten jälkiään. Mahdolliset kuidut hän hävitti ilmastointiteippiä käyttäen. Sells ei ollut tyypillinen sarjamurhaaja, sillä hänellä ei ollut yhtä tiettyä toimintatapaa. Hän tappoi miehiä, naisia ja lapsia kaikilla mahdollisilla tekotavoilla. Hänen murhasi ympäri Yhdysvaltoja, joka puolella maata. Sells oli tunnustanut 50 murhaa, mutta hänet pystyttiin kytkemään varmuudella 15 tapaukseen. Todennäköisesti tekoja oli ainakin 20. Oliko Sells myös Joelin murhan takana?
Fanning lähetti Sellsille kirjeen, jossa hän kysyi suoraan Joel Kirkpatrickin murhasta. Vastaus oli jäätävän kylmä: "Tapahtuiko se kaksi päivää ennen Springfieldin murhaa?". Sells tunnusti epäsuorasti Joelin murhan. Fanning ilmoitti asiasta Sellsin tekosia tutkineelle John Allenille Teksasiin. Sarjamurhaaja otettiin kuulusteluihin 6. marraskuuta 2003, jolloin hän kertoi tapauksesta merkittäviä yksityiskohtia, joita vain tekijä osasi kertoa. Sellsin kertomus sopi täydellisesti siihen tarinaan, jonka Julie Harper oli heti murhan jälkeen kertonut. Sells sopi myös epäillyn tuntomerkkeihin. Pelottavasta muukalaisesta kertoneet todistajat tunnistivat Sellsin näkemäkseen mieheksi. Ja kaiken lisäksi Tommy Lynn Sellsillä oli kytköksiä Winnemuccaan! Poliisin laatiman aikajanan mukaan Sells todellakin liikkui Illinoisissa Joelin murhan aikaan. Kaksi päivää sen jälkeen hän murhasi nuoren tytön Springfieldissä - ihan niin kuin hän oli Fanningille kirjeessään kertonut.
Sellsin löytyminen oli onnenpotku vankilatuomiota suorittavalle Julie Harperille ja hänen syyttöömyyteensä uskoville. Nyt puolustuksella oli uskottava, vaihtoehtoinen epäilty, joka alkoi näyttää syylliseltä. Syyttäjän saduksi leimaama teoria ulkopuolisesta hullusta murhaajasta olikin yhtäkkiä kaikkein todennäköisin vaihtoehto. Puolustus esitti uusia todisteita, jotka puolsivat Julien syyttömyyttä. Esiin otettiin muun muassa poliisin tekemä huolimaton rikospaikkatutkinta, jonka perusteella ulkopuolista tekijää ei voitukaan enää poissulkea. Joelin veri saattoi tarttua Julien paitaan oikeasta tekijästä, jonka kanssa hän kamppaili. Talon viemäristä ei löydetty jälkiä verestä, joten Julie ei ollut peseytynyt murhan jälkeen, kuten todennäköisesti olisi murhaajan ominaisuudessa tehnyt. Lisäksi ensimmäisenä rikospaikalle saapuneen poliisi kertomus kosteasta nurmesta oli ristiriidassa naapurin kertomuksen kanssa, jonka mukaan nurmikko oli murhayönä kuiva. Tätä todistusta ei oltu otettu huomioon oikeudenkäynnissä.
Julie Harper vapautetaan
Joel Kirkpatrickin murha oli oikeuden käsittelyssä jälleen 26. heinäkuuta 2006. Julie Harper todettiin syyttömäksi poikansa murhaan ja vapautettiin välittömästi. Syyttäjät eivät tätä sulattaneet. Heidän mielestään kylmäverinen lapsenmurhaaja pääsi kuin koira veräjästä. Jo kertaalleen tuomittua ja sittemmin vapautettua Julie Harperia ei voida enää syyttää Joel Kirkpatrickin murhasta.
Pääepäillyksi nousutta sarjamurhaaja Tommy Lynn Sellsiä ei olla koskaan syytetty kyseisestä murhasta, eikä hänen osuuttaan ole enää tutkittu. Tämä viittaa siihen, että syyttäjän lisäksi myös poliisi uskoo yhä Julien syyllisyyteen, eikä halua uhrata tapaukseen enää aikaa ja resursseja. Joel Kirkpatrickin murha jää todennäköisesti ikuiseksi arvoitukseksi. Julie Rea Harper jatkaa elämäänsä ja Tommy Lynn Sells odottaa yhä teloittamistaan kuolemansellissä.
(JIM-kanavalla esitetty dokumentti katsottavissa Ruutu.fi-palvelussa)
http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=401713
