Piispa Walllinmaan surma 1943
- Unkarilainen
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 52
- Liittynyt: Ti Syys 20, 2011 11:06 pm
Piispa Walllinmaan surma 1943
Jatkosodan aikana venäläiset terroripartiot, joita myös partisaaneiksi kutsutaan, tuhosivat kokonaisia kyliä ja murhasivat runsaasti siviilejä Suomen alueella. Myös maanteiden liikennettä pyrittiin häiritsemään.
Eräs näistä siviilimurhista oli Oulun piispa Yrjö Wallinmaan tapaus, joka sattui 4. heinäkuuta 1943 Inarin Laanilassa.
Venäläisen Bolsevik Zapoljarja -osaston partisaanit olivat asettuneet väijyksiin Ivaloon johtaneen maantien varrelle. Noin klo 3 aikaan aamuyöllä alkoi tapahtua. Pariakymmentä siviiliä kuljettanut -Rovaniemeltä tulossa ollut- bussi oli päässyt Inarin Laanilaan asti.
Ensin partisaanit räjäyttivät bussin edestä pienehkön sillan. Sitten alkoi tulitus. Bussinkuljettaja sai heti osuman vatsaansa. Hän kykeni kuitenkin pysäyttämään auton ja huutamaan: ”Ryssiä! Kaikki ulos!”
Tulituksen keskellä matkustajat ryntäsivät ulos ja olivat helppo maali partisaaneille. Piispa Wallinmaa pääsi myös ulos ja yritti suojautua bussin alle, mutta sai surmansa partisaanin heittämästä käsikranaatista.
Osan matkustajista pelastus oli kuitenkin se, että partisaanit eivät olleet osanneet asettautua tien molemmille puolille väijyksiin, vaan ainoastaan itäsivulle. Osa suomalaisista pääsi juoksemaan länteen kohti tiensivusta avautuvaa metsää.
Piispan seurueessa matkannut Sodankylän kirkkoherra Yrjö Aittokallio oli yksi näistä pelastujista. Hän sai avatuksi yhden auton lännenpuoleista ikkunoista, hyppäsi siitä ulos ja juoksi metsään -kuitenkin haavoittuen luodista ja kraanaatinsirpaleista.
Luotisateessa bussin monet kyytiläiset juoksivat sinne tänne. Kaikki nämä vähintään haavoittuivat, myös bussissa olleet lapset. Lopulta vain ne jotka jäivät auton lattialle tai ryömivät sen alle, selvisivät vammoitta. Yksi näistä oli toinen piispanseurueeseen kuulunut hengenmies, Kemin kaupunkiseurakunnan kirkkoherra, Jaakko Hyötyniemi.
Bussin pelasti se, että jonkinmatkaa sen perässä matkasi saksalaisten sotilaiden lomakuljetus. Partisaanit vetäytyivät sen tullessa paikalle.
Partisaani-iskun muistomerkki Inarin Laanilassa
Piispa Wallinmaa
Uudelleen rakennettu silta, jonka partisaanit räjäyttivät bussin edestä.
Partisaani-iskusta kertoo Veikko Erkkilä kirjassaan "Viimeinen aamu". Kirja käsittelee laajemminkin partisaanien siviileihin kohdistunutta terroria.
Laanilan iskussa jäi arvoitukseksi, oliko bussiväijytys tarkoituksellinen yritys tappaa Oulun piispa, jolloin sen olisi voinut ajatella osaltaan heikentävän suomalaista kotirintamahenkeä. Tieto piispan tulosta Ivaloon tiettynä päivänä oli julkinen.
Erkkilä pääsi haastattelemaan myös iskun toteuttaneen Bolsevik Zapoljarja -osaston johtajaa Aleksandr Smirnovia (tuolloin jo yli 80-vuotias vanhus), mutta tämä osoittautui täysin satusedäksi, joka ei voinut ylipäänsä myöntää partionsa tekemiä siviilisurmia, vaan väitti aina että kun siviilejä kohti ammuttiin nämä olivat aseistettuja ja ampuivat hänen partiotaan kohti. Näin suomalaiset siviilit olivat käytännössä sotilaita.
Eräs näistä siviilimurhista oli Oulun piispa Yrjö Wallinmaan tapaus, joka sattui 4. heinäkuuta 1943 Inarin Laanilassa.
Venäläisen Bolsevik Zapoljarja -osaston partisaanit olivat asettuneet väijyksiin Ivaloon johtaneen maantien varrelle. Noin klo 3 aikaan aamuyöllä alkoi tapahtua. Pariakymmentä siviiliä kuljettanut -Rovaniemeltä tulossa ollut- bussi oli päässyt Inarin Laanilaan asti.
Ensin partisaanit räjäyttivät bussin edestä pienehkön sillan. Sitten alkoi tulitus. Bussinkuljettaja sai heti osuman vatsaansa. Hän kykeni kuitenkin pysäyttämään auton ja huutamaan: ”Ryssiä! Kaikki ulos!”
Tulituksen keskellä matkustajat ryntäsivät ulos ja olivat helppo maali partisaaneille. Piispa Wallinmaa pääsi myös ulos ja yritti suojautua bussin alle, mutta sai surmansa partisaanin heittämästä käsikranaatista.
Osan matkustajista pelastus oli kuitenkin se, että partisaanit eivät olleet osanneet asettautua tien molemmille puolille väijyksiin, vaan ainoastaan itäsivulle. Osa suomalaisista pääsi juoksemaan länteen kohti tiensivusta avautuvaa metsää.
Piispan seurueessa matkannut Sodankylän kirkkoherra Yrjö Aittokallio oli yksi näistä pelastujista. Hän sai avatuksi yhden auton lännenpuoleista ikkunoista, hyppäsi siitä ulos ja juoksi metsään -kuitenkin haavoittuen luodista ja kraanaatinsirpaleista.
Luotisateessa bussin monet kyytiläiset juoksivat sinne tänne. Kaikki nämä vähintään haavoittuivat, myös bussissa olleet lapset. Lopulta vain ne jotka jäivät auton lattialle tai ryömivät sen alle, selvisivät vammoitta. Yksi näistä oli toinen piispanseurueeseen kuulunut hengenmies, Kemin kaupunkiseurakunnan kirkkoherra, Jaakko Hyötyniemi.
Bussin pelasti se, että jonkinmatkaa sen perässä matkasi saksalaisten sotilaiden lomakuljetus. Partisaanit vetäytyivät sen tullessa paikalle.
Partisaani-iskun muistomerkki Inarin Laanilassa
Piispa Wallinmaa
Uudelleen rakennettu silta, jonka partisaanit räjäyttivät bussin edestä.
Partisaani-iskusta kertoo Veikko Erkkilä kirjassaan "Viimeinen aamu". Kirja käsittelee laajemminkin partisaanien siviileihin kohdistunutta terroria.
Laanilan iskussa jäi arvoitukseksi, oliko bussiväijytys tarkoituksellinen yritys tappaa Oulun piispa, jolloin sen olisi voinut ajatella osaltaan heikentävän suomalaista kotirintamahenkeä. Tieto piispan tulosta Ivaloon tiettynä päivänä oli julkinen.
Erkkilä pääsi haastattelemaan myös iskun toteuttaneen Bolsevik Zapoljarja -osaston johtajaa Aleksandr Smirnovia (tuolloin jo yli 80-vuotias vanhus), mutta tämä osoittautui täysin satusedäksi, joka ei voinut ylipäänsä myöntää partionsa tekemiä siviilisurmia, vaan väitti aina että kun siviilejä kohti ammuttiin nämä olivat aseistettuja ja ampuivat hänen partiotaan kohti. Näin suomalaiset siviilit olivat käytännössä sotilaita.
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Kaipa se on hyvä ettei Aleksandr kehuskele teoillaan, ehkä peräti häpeää.tämä osoittautui täysin satusedäksi, joka ei voinut ylipäänsä myöntää partionsa tekemiä siviilisurmia, vaan väitti aina että kun siviilejä kohti ammuttiin nämä olivat aseistettuja ja ampuivat hänen partiotaan kohti.
- Unkarilainen
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 52
- Liittynyt: Ti Syys 20, 2011 11:06 pm
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Aleksandr meni hautaan 2002. Ja on hyvä ettei kehuskellut. Totuuden hän olisi voinut silti kertoa. Edes kuolinvuodetunnustuksena.
Käytännössä se tietysti olisi vaatinut enemmän kuin Aleksandr'issa oli kykyä. Ja hänen asemassaan kykyä olisi tuskin löytynyt kovin monelta muultakaan.
Partisaanien urotekoja ylistettiin koko kommunistiajan. Siviilisurmat eivät viralliseen totuuteen mahtuneet. Oikeastaan koko partisaaniliikkeen 2. ms:n historia (ainakin Suomen osalta) oli suuri kommunistien valhe.
Venäjällä on vieläkin melko tuntematonta partisaanien terrorirooli. Heidät tunnetaan sankarillisina kaukopartioina, jotka tuhosivat tukikohtia, sotilaita ja kalustoa etulinjan takana.
Todellisuudessa partisaaniosastojen sotilaalliset ansiot olivat olemattomat. Suomessa ei juurikaan tunneta partisaanien tuhoamia sotilaskohteita, melkeimpä pelkästään vain 170 siviiliuhria ja muutama tuhottu kylä.
Kukapa murtaisi pohjan omalta sankaruudeltaan edes kuolinvuoteella?
Käytännössä se tietysti olisi vaatinut enemmän kuin Aleksandr'issa oli kykyä. Ja hänen asemassaan kykyä olisi tuskin löytynyt kovin monelta muultakaan.
Partisaanien urotekoja ylistettiin koko kommunistiajan. Siviilisurmat eivät viralliseen totuuteen mahtuneet. Oikeastaan koko partisaaniliikkeen 2. ms:n historia (ainakin Suomen osalta) oli suuri kommunistien valhe.
Venäjällä on vieläkin melko tuntematonta partisaanien terrorirooli. Heidät tunnetaan sankarillisina kaukopartioina, jotka tuhosivat tukikohtia, sotilaita ja kalustoa etulinjan takana.
Todellisuudessa partisaaniosastojen sotilaalliset ansiot olivat olemattomat. Suomessa ei juurikaan tunneta partisaanien tuhoamia sotilaskohteita, melkeimpä pelkästään vain 170 siviiliuhria ja muutama tuhottu kylä.
Kukapa murtaisi pohjan omalta sankaruudeltaan edes kuolinvuoteella?
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Suomen vastaisella rintamalla kuviteltiin, että sama partisaanitaktiikka toimisi yhtä hyvin täällä kuin eteläisemmillä rintamilla. Luultiin mm., että partisaanit saisivat tukea saksalaisten miehitysvyöhykkeelle jääneiltä siviileiltä. Täällä saksalainen ei kuitenkaan ollut samanlainen miehittäjä kuin Puolassa, Ukrainassa tai Valkovenäjällä, vaan aseveli, jonka läsnäoloon suhtauduttiin pääosin neutraalisti tai hyväksyvästi.
Homma kusi siis rakenteellisesti alusta alkaen. Tuloksia ei syntynyt. Sen sijaan partisaaneista Ukrainan aroilla ja Valkovenäjän valkeissa koivumetsiköissä kirjoitettiin lauluja ja sankaritarinoita. Toimintaa pohjoisessa johtanut toveri Juri ANDROPOV alkoi olla ns. liemessä Isä Aurinkoisen suhteen... Nuorisoliittolaisia alkoi olla yhä vaikeampi värvätä pitkin korpia joutilaina guljaileviin sissiosastoihin.
Onneksi apuun tuli Neuvostojen Maan tavan mukaan vale. Partisaaneille annettiin nyt tehtäväksi iskeä "kasarmeihin, varikoihin ja sotateollisuuden kombinaatteihin", joita ei todellisuudessa ollut olemassa. Olipahan vain kyläpahasen nimi kartalla. Nuoret komsomolilaiset lähtivät miehissä ja naisissa suorittamaan pyhää tehtävää. Viimeistään vuoden 1942 aikana kaikille partisaaneille täytyi olla selvää, että tehtävät olivat puppua, ja he murhasivat suomalaisia siviileitä - joukossa ehkä joku lomalla oleva sotilas. Mutta: joka valheeseen ryhtyy, se valheeseen hukkuu. Sankarin viitta oli jo sovitettu päälle, eikä siitä moni halunnut luopua, saati paljastaa toiminnan alhaista luonnetta ja petollisuutta. On surkeaa, että partisaanien riveissä mitä ilmeisemmin toimi myös 20- ja 30-luvuilla itään loikanneita tuhottujen kylien asukkaita, surmaten omia sukulaisiaan ja perheenjäseniään.
Tapasin kapteeni Smirnovin parikymmentä vuotta sitten. Hän tuntui osittain uskovan omaan tarinaansa - olihan hän toistellut sitä mielessään jo 50 vuoden ajan, ja ymmärsi asemansa ja hyvinvointinsa olevan tarinasta riippuvainen. Smirnov oli kuitenkin vain mitätön työrukkanen, joka jäi veritahraksi historian marginaaliin - hänen esimiehestään sen sijaan tehtiin KGB:n johtaja ja NKP:n pääsihteeri! Smirnovin tarina aseellisesta vastarinnasta kylissä on varmaankin osittain totta. Itäonnelasta poiketen jokaisessa suomalaisessa torpassa oli ase tai useampi, ja hampaisiin asti aseistautuneen murhajoukon lähestyessä niihin varmasti myös turvauduttiin naisten ja lasten pelastamiseksi, jos mahdollista. Valitettavasti usein huonoin tuloksin - olihan murhaajalauman kokonaisvahvuus kai toista tuhatta, ja yksittäisen iskuosastonkin pari sataa.
Partisaanit tuskin osasivat odottaa piispaa väijytyksessään. Todennäköisemmin he toivoivat voivansa häiritä juuri saksalaisten sotilaskuljetuksia. Huonon johtamisen, tiedustelun ja yleisliittolaisen asenteen vuoksi kohteeksi valikoitui - taas kerran - suomalainen siviiliauto. Toiminnan johtaminen oli kaiken kaikkiaan ontuvaa, sillä viimeinen isku tehtiin vihollisuuksien päätyttyä 1944. Joko viestiyhteydet eivät toimineet, tai iskun siviileitä vastaan katsottiin kannustavan faskisti-tsuhnia aktiivisempaan taisteluun perääntyvien saksalaisten kanssa.
Aiheesta vaiettiin meillä julkisessa keskustelussa käytännössä 1990-luvulle saakka. Kuitenkin muistomerkit tapahtumapaikoilla saivat kertoa jälkipolville veritöistä. Suosittelen vierailua Sodankylän hautausmaalla, jossa lapsiuhrien lukuisat hautakivet järkyttävät karuakin ihmistä.
Ohessa muutamia kuvia mm. näistä tapahtumista. Kategoria on oikea, nämä tapahtumat eivät kuulu sota- vaan rikoshistoriaan.
http://commons.wikimedia.org/wiki/Categ ... in_Finland
Homma kusi siis rakenteellisesti alusta alkaen. Tuloksia ei syntynyt. Sen sijaan partisaaneista Ukrainan aroilla ja Valkovenäjän valkeissa koivumetsiköissä kirjoitettiin lauluja ja sankaritarinoita. Toimintaa pohjoisessa johtanut toveri Juri ANDROPOV alkoi olla ns. liemessä Isä Aurinkoisen suhteen... Nuorisoliittolaisia alkoi olla yhä vaikeampi värvätä pitkin korpia joutilaina guljaileviin sissiosastoihin.
Onneksi apuun tuli Neuvostojen Maan tavan mukaan vale. Partisaaneille annettiin nyt tehtäväksi iskeä "kasarmeihin, varikoihin ja sotateollisuuden kombinaatteihin", joita ei todellisuudessa ollut olemassa. Olipahan vain kyläpahasen nimi kartalla. Nuoret komsomolilaiset lähtivät miehissä ja naisissa suorittamaan pyhää tehtävää. Viimeistään vuoden 1942 aikana kaikille partisaaneille täytyi olla selvää, että tehtävät olivat puppua, ja he murhasivat suomalaisia siviileitä - joukossa ehkä joku lomalla oleva sotilas. Mutta: joka valheeseen ryhtyy, se valheeseen hukkuu. Sankarin viitta oli jo sovitettu päälle, eikä siitä moni halunnut luopua, saati paljastaa toiminnan alhaista luonnetta ja petollisuutta. On surkeaa, että partisaanien riveissä mitä ilmeisemmin toimi myös 20- ja 30-luvuilla itään loikanneita tuhottujen kylien asukkaita, surmaten omia sukulaisiaan ja perheenjäseniään.
Tapasin kapteeni Smirnovin parikymmentä vuotta sitten. Hän tuntui osittain uskovan omaan tarinaansa - olihan hän toistellut sitä mielessään jo 50 vuoden ajan, ja ymmärsi asemansa ja hyvinvointinsa olevan tarinasta riippuvainen. Smirnov oli kuitenkin vain mitätön työrukkanen, joka jäi veritahraksi historian marginaaliin - hänen esimiehestään sen sijaan tehtiin KGB:n johtaja ja NKP:n pääsihteeri! Smirnovin tarina aseellisesta vastarinnasta kylissä on varmaankin osittain totta. Itäonnelasta poiketen jokaisessa suomalaisessa torpassa oli ase tai useampi, ja hampaisiin asti aseistautuneen murhajoukon lähestyessä niihin varmasti myös turvauduttiin naisten ja lasten pelastamiseksi, jos mahdollista. Valitettavasti usein huonoin tuloksin - olihan murhaajalauman kokonaisvahvuus kai toista tuhatta, ja yksittäisen iskuosastonkin pari sataa.
Partisaanit tuskin osasivat odottaa piispaa väijytyksessään. Todennäköisemmin he toivoivat voivansa häiritä juuri saksalaisten sotilaskuljetuksia. Huonon johtamisen, tiedustelun ja yleisliittolaisen asenteen vuoksi kohteeksi valikoitui - taas kerran - suomalainen siviiliauto. Toiminnan johtaminen oli kaiken kaikkiaan ontuvaa, sillä viimeinen isku tehtiin vihollisuuksien päätyttyä 1944. Joko viestiyhteydet eivät toimineet, tai iskun siviileitä vastaan katsottiin kannustavan faskisti-tsuhnia aktiivisempaan taisteluun perääntyvien saksalaisten kanssa.
Aiheesta vaiettiin meillä julkisessa keskustelussa käytännössä 1990-luvulle saakka. Kuitenkin muistomerkit tapahtumapaikoilla saivat kertoa jälkipolville veritöistä. Suosittelen vierailua Sodankylän hautausmaalla, jossa lapsiuhrien lukuisat hautakivet järkyttävät karuakin ihmistä.
Ohessa muutamia kuvia mm. näistä tapahtumista. Kategoria on oikea, nämä tapahtumat eivät kuulu sota- vaan rikoshistoriaan.
http://commons.wikimedia.org/wiki/Categ ... in_Finland
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
-
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 138
- Liittynyt: Ti Loka 25, 2011 8:48 pm
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Ollaan pysähdytty tuossa Laanilassa useasti ja kunnioitettu murhattujen muistoa. Juuri tällaisia olivat useimmat rysäpöksyjen ns. "sankarit": Siviilejä kylmäverisesti murhaavia paskiaisia. Smirnovit ja muut murhamiehet, mädätkää helvetissä!
Sairas vääns sairas vääns, evripati nous tät sairas vääns....
- Unkarilainen
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 52
- Liittynyt: Ti Syys 20, 2011 11:06 pm
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Lähtökohtainen perseellään olo on hyvä huomio tässä partisaani- ja monessa muussakin neukkutouhussa.
Suomalaiset kaukopartiot olivat etupäässä tiedustelua varten, kun neukuilla homma painottui enemmän tuhoamistehtäviin. Varteenotettavien vastustajien tuhoaminen oli lähtökohtaisesti aika vaikeaa linjojen takana toimivilla pikkuosastoilla (kevyillä aseilla, ilman kunnon huoltoa ja haavoittuneiden hoitomahdollisuutta).
Esikunnasta lähtien kaikki odottivat hyviä tuloksia. Taustalla uhkasi epäonnistumisista rankaiseminen.
Erkkilän kirjassa olikin, että partionjohtajien raportit retkiltä olivat miltei aina epäuskottavan tuntuisia. En muista, oliko juuri tämä Smirnov vai toinen partiojohtaja, joka laski osastonsa tappaneen retkillään 2500 sotilasta, tuhonneen kymmeniä varuskuntia, varikkoja, junia, rautateitä... ihan satua, mutta tämmöisiä tuloksia esitteli jokainen esimiesporras komentoketjussa ylöspäin. Lopulta Andropov itse pääsi Stalinille kertomaan, kuinka tehokas partisaaniliike on hänen komennossaan ollut.
------
Jos suomalaiseen malliin olisi ollut mahdollisuus kertoa tulokset totuudenmukaisesti ilman rangaistusta, olisi komentoporras voinut muuttaa partisaanien koko toimintatapaa ja tavoitteita tuloksellisempaan suuntaan. Ehkä se olisi ollut suomalaisille sotilaallisesti huonompi juttu, mutta aika monelta siviilimurhalta olisi voitu välttyä.
-----
Itsekin uskon, että piispan surma oli sattuma. "Rysäpöksyjen" tarkoituksellisena suunnitelmana homma tuntuu liian monimutkaiselta toteuttaa. Alkaen oikean auton tunnistamisesta ja oikeaan aikaan, oikeassa paikassa olemisesta... tämä kaikki todella syvällä linjojen takana
Suomalaiset kaukopartiot olivat etupäässä tiedustelua varten, kun neukuilla homma painottui enemmän tuhoamistehtäviin. Varteenotettavien vastustajien tuhoaminen oli lähtökohtaisesti aika vaikeaa linjojen takana toimivilla pikkuosastoilla (kevyillä aseilla, ilman kunnon huoltoa ja haavoittuneiden hoitomahdollisuutta).
Esikunnasta lähtien kaikki odottivat hyviä tuloksia. Taustalla uhkasi epäonnistumisista rankaiseminen.
Erkkilän kirjassa olikin, että partionjohtajien raportit retkiltä olivat miltei aina epäuskottavan tuntuisia. En muista, oliko juuri tämä Smirnov vai toinen partiojohtaja, joka laski osastonsa tappaneen retkillään 2500 sotilasta, tuhonneen kymmeniä varuskuntia, varikkoja, junia, rautateitä... ihan satua, mutta tämmöisiä tuloksia esitteli jokainen esimiesporras komentoketjussa ylöspäin. Lopulta Andropov itse pääsi Stalinille kertomaan, kuinka tehokas partisaaniliike on hänen komennossaan ollut.
------
Jos suomalaiseen malliin olisi ollut mahdollisuus kertoa tulokset totuudenmukaisesti ilman rangaistusta, olisi komentoporras voinut muuttaa partisaanien koko toimintatapaa ja tavoitteita tuloksellisempaan suuntaan. Ehkä se olisi ollut suomalaisille sotilaallisesti huonompi juttu, mutta aika monelta siviilimurhalta olisi voitu välttyä.
-----
Itsekin uskon, että piispan surma oli sattuma. "Rysäpöksyjen" tarkoituksellisena suunnitelmana homma tuntuu liian monimutkaiselta toteuttaa. Alkaen oikean auton tunnistamisesta ja oikeaan aikaan, oikeassa paikassa olemisesta... tämä kaikki todella syvällä linjojen takana
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Monissa sodissa ja konflikteissa on siviiliväestön terrorisoimista käytetty itsetarkoituksellisesti ,keinona aiheuttaa kaaosta ja yhteiskuntarakenteen heikennystä.
Monet massiiviset kaupunkien lentopommitukset ovat kuitenkin johtaneet ,vastoin tarkoitustaan, väestön kiinteempään ryhmittymiseen epäsuositunkin hallintonsa ympärille.
Ei kai ole tietoa, minkälaisia ohjeita partisaaniosastojen johtajille oli viimekädessä annettu. Oliko painopiste sotilaallisissa vai siviilikohteissa.
Monet massiiviset kaupunkien lentopommitukset ovat kuitenkin johtaneet ,vastoin tarkoitustaan, väestön kiinteempään ryhmittymiseen epäsuositunkin hallintonsa ympärille.
Ei kai ole tietoa, minkälaisia ohjeita partisaaniosastojen johtajille oli viimekädessä annettu. Oliko painopiste sotilaallisissa vai siviilikohteissa.
- Unkarilainen
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 52
- Liittynyt: Ti Syys 20, 2011 11:06 pm
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Tarkoituksellinen siviiliterrori partisaanien tehtävänä on jäänyt hieman arvoitukseksi.
Esikuntien tehtävänannot vaikuttavat "rehellisiltä". Partisaaneilta odotettiin vihollisen sotilaiden, sotilaskohdeiden ja yhteiskuntarakenteiden tuhoamista ja häirintää.
Käskyjen rehellisyyteen jollain lailla viittaisi myös Smirnovin ja kumppaneiden satuilu tuhotuista sotilaskohteista. Toisaalta tuntuu epäilyttävältä, että partisaaniesikunnassa kuviteltiin jonkun muutaman talon kylän tai jopa yksittäisen korpimökin olleen joku sotilastukikohta, jonne piti vartavasten hyökätä. Toisaalla taas partisaaneilla oli myös "etsi ja tuhoa"-tehtävä. Heillä oli tehtävä iskeä otollisiin vihollispaikkoihin joita sattui matkanvarrelle, ja joista ei venäläistiedustelu tiennyt mitään.
Erkkilän kirja Viimeinen aamu kallistui pari viestiä sitten mainitulle "rangaistuksenpelko" -teorialle siviilimurhien selittäjänä, mutta jätti kysymyksen vielä avoimeksi, kun Venäjällä on vielä tutkimatta monet salatut arkistot.
Esikuntien tehtävänannot vaikuttavat "rehellisiltä". Partisaaneilta odotettiin vihollisen sotilaiden, sotilaskohdeiden ja yhteiskuntarakenteiden tuhoamista ja häirintää.
Käskyjen rehellisyyteen jollain lailla viittaisi myös Smirnovin ja kumppaneiden satuilu tuhotuista sotilaskohteista. Toisaalta tuntuu epäilyttävältä, että partisaaniesikunnassa kuviteltiin jonkun muutaman talon kylän tai jopa yksittäisen korpimökin olleen joku sotilastukikohta, jonne piti vartavasten hyökätä. Toisaalla taas partisaaneilla oli myös "etsi ja tuhoa"-tehtävä. Heillä oli tehtävä iskeä otollisiin vihollispaikkoihin joita sattui matkanvarrelle, ja joista ei venäläistiedustelu tiennyt mitään.
Erkkilän kirja Viimeinen aamu kallistui pari viestiä sitten mainitulle "rangaistuksenpelko" -teorialle siviilimurhien selittäjänä, mutta jätti kysymyksen vielä avoimeksi, kun Venäjällä on vielä tutkimatta monet salatut arkistot.
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Kova luu Smirnov kyllä oli. Suomessa viisumin kanssa vieraillessaan hän totesi, ettei ole täällä pyytelemässä anteeksi tai nöyristelemässä.
Viikatemies korjasi uskollisen apurinsa reilu vuosikymmen sitten. Vitteriä tai Vasepookia en tiedä hänellä olleen, eikä ollut Vkontaktessakaan.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
-
- Sofia Karppi
- Viestit: 415
- Liittynyt: Pe Heinä 04, 2008 7:28 am
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Täytyypä lukea tämä kirja. Aika vähän olen aiheesta lukenut. Eivätkä taida arkistotkaan idässä aueta.
Vestigia terrent
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Tapahtuman muistomerkin tekstikin on suoraan matelun vuosilta: ”Tällä paikalla saivat surmansa...” Ei mitään siitä, ketkä olivat teon takana.
Re: Piispa Walllinmaan surma 1943
Muistomerkki kuitenkin on olemassa, vaikka vuosikymmenten ajan oli syytä olla meuhkaamatta tapahtumien todellisesta laidasta.
Toisin on vaikkapa Saksassa, jonka historia on täysin uudelleen kirjoitettu ja "vääristä" tulkinnoista seuraa vankeusrangaistus. Tämä toteamus ei pidä sisällään mitään natsismin ihailua, vaan toteaa asioiden nykytilan.
Voidaanko tulkita mateluksi myös se, että 2000-luvulla myös Suomen historiaa sotavuosilta on kiivaasti uudelleenkirjoitettu poliitikkojen ja "uuden historian" postmodernilta pohjalta ponnistavien tutkijalupausten toimesta. Tällä ei ole ollut tarkoituksena myötäillä Venäjää, vaan puhtaasti ruoskia itseä siinä toivossa, että synnit tunnustamalla ja niitä liioittelemalla saavutetaan länsiliittoutuneiden hyväksyntä eurooppalaisen arvoyhteisön jäsenyydelle.
Toisin on vaikkapa Saksassa, jonka historia on täysin uudelleen kirjoitettu ja "vääristä" tulkinnoista seuraa vankeusrangaistus. Tämä toteamus ei pidä sisällään mitään natsismin ihailua, vaan toteaa asioiden nykytilan.
Voidaanko tulkita mateluksi myös se, että 2000-luvulla myös Suomen historiaa sotavuosilta on kiivaasti uudelleenkirjoitettu poliitikkojen ja "uuden historian" postmodernilta pohjalta ponnistavien tutkijalupausten toimesta. Tällä ei ole ollut tarkoituksena myötäillä Venäjää, vaan puhtaasti ruoskia itseä siinä toivossa, että synnit tunnustamalla ja niitä liioittelemalla saavutetaan länsiliittoutuneiden hyväksyntä eurooppalaisen arvoyhteisön jäsenyydelle.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.