Madeleinen tapaus ( Ketju 1)

Ulkomailla kadoksissa olevat henkilöt
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Se nyt on saletin varma, että McCann klaania ei täysin syyttömäksi tässä asiassa saa vaikka voissa paistaisi ja hauduttaisi viikon kermassa, mutta kyllä taitaa Kate-äiti parka olla melkoisessa uhrin osassa tässä näytelmässä - liekö niin suunniteltu jo alusta lähtien. (En sotkisi häntä tuohon Madeleine-sivustoon.) Hieno asia, että hänen vanhempansa ovat nyt tulleet julkisuuteen tyttärensä tueksi - sikäli mikäli mitään pystyvät McCanneille. Kuka nyt sitten lopulta maksaa ja kenelle ja mistä, tietäisi vain. Mitenkäs Gerry-isä, jota Cicero tuolla aikaisemmin mainosti niin kärsivälliseksi perheenisäksi ja loistavaksi huoltajaksi, joka ns. niska limassa raataa perheensä eteen - joko on työpaikka löytynyt? Tämä suurisuinen tantta, jollaiseksi Cicero Philomena McCannin arvioi, on vastuussa niin säätiöasioista, rahankeruukampanjasta, tiedottamisesta kuin myös nettisivujen perustamisesta, luultavasti hänen vastuullaan on alkuvaiheessa olleet myös valokuvien levitys yms. asiat (vanhemmathat olivat Algarvessa). Cicero ei kyllä suostu lämpenemään omenatäti ajatukselle, asiaa jota ihmettelen, koska hänen käsissäänhän nämä kaikki narut ovat ja ovat olleet.
Muistaisin, Cicero, että tuossa edellä juuri arvelit, ettei ihan nämä etsintäjutut ja kampanjoinnit ole putkeen menneet, joten olisikohan aika kääntää katse Kate McCannin mustamaalaamisen sijasta Philomena McCanniin?
anayin
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: Ti Syys 18, 2007 9:48 am

Viesti Kirjoittaja anayin »

Sirpa kirjoitti:Unohda se ruumis, auton peräkontissa ei sellaista ollut. Sen verran olen teoriaani korjannut: Kate McCann on syytön myös katoamiseen, mutta onkos siitä omena-tädistä kuulunut mitään?
ok, unohdetaan ruumis takakontissa, mutta fakta on se, että näytteet, jotka on löydetty takakontissa kuuluvat nimenomaan kuolleelle ihmiselle, suomeksi sanottuna ruumille. Juuri sitä mä tarkoitin, kun sanoin, että täytyy vaan odottaa niitä labratuloksia. Sitten voidaan sanoa "kylla tyttö elää"...
itse en ole koskaan syyttänyt ketään suoraan...spekuloinut kylla, mutta en syyttänyt....itseasiassa kallistun sellaiseen teoriaan, jossa joku kosta perheelle....
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Heh, pelkäsinkin jo, että pyytäisit linkkiä tähän väittämään! (No, kyllä sen Marsalkka hoitaa... siis linkin pyytämisen - saas nähdä mihin osioon väitteilläni taas päädyn!) Syyttänyt?! Ei, ei en niin ole käsittänytkään, ja spekuloida pitääkin - ainakin minun mielestä (kaikista ikävistä tuoksu yms. osioista huolimatta). Puhumme Marsalkkan kanssa havaitusta, toteennäytetystä, tahallisesta, tarkoituksella tuotetusta mustamaalaamisesta, aivan eri asia kuin syyttäminen tai spekulointi, ainakin minä asian näin ymmärrän.
Kostoteoria olisi muuten hyvä, mutta sen ehkä täytyisi jotenkin tulla perheen sisältä, koska kyllä noi - varsinkin alkuvaiheen sählingit oli tosi merkilliset tytön etsinnän kannalta. (Ja edelleenkin havaitut puutteet.) En ole isä-Gerryn osuutta oikein vielä kyennyt määrittelemään tähän asiaan... siis spekuloiden.
(Sivuhuomautus: taidan käyttää joitakin murresanoja, huomaan... :D )
(Toinen sivuhuomautus: Skoone, älä hermostu, näen että vaanit tilaisuutta päästä hyppäämään pöydälle - avohoito alkaa olla jo lähellä, en minä kauaa täällä enää pläärää :wink: .)
X-tine
Jack Bauer
Viestit: 951
Liittynyt: Pe Syys 28, 2007 2:30 pm
Paikkakunta: Länsi-S

Tutkivaa journalismia

Viesti Kirjoittaja X-tine »

Jotenkin minulla on sellainen tunne, että McCannien palkkaamat yksityisetsivät ovat Portugalissa nimenomaan journalisteina. Etsivinä he eivät näet voi olla! (Jos erehdyn eikä näin ole, niin onko kyseinen McCannien palkkaama tutkijaporukka saanut aikaan yhtään mitään?) - Tänään oli tosi mielenkiintoinen juttu Daily Mailissa, hyvä esimerkki tutkivasta journalismista:
http://www.dailymail.co.uk/pages/live/a ... ge_id=1770
Jutussa kerrotaan Portugalissa olevan hyvin korkean tason henkilöitä, joilla on outoja pedofiilipiirteitä. Tämä porukka käsittää toimittajien mukaan niin poliisin johtoa kuin politiikan huippunimiäkin. Kristillistä löytölastenkotia käytettiin "lelujen" noutopaikkana. Varsinkin mykät lapset olivat suosittua kamaa.
Toimittaja palaa jutun yhteydessä yhä uudelleen Madden tapaukseen. Hän kyllä toteaa, ettei ole SUORAA yhteyttä, mutta jospa...
- Channell 4 asiantuntijaraati arvioi, ettei Madden katoaminen ollut järjestetyn pedofiilijengin tekemä. (Jos hänet siepattiin, kyse oli satunnaisesta paikalleosuneesta, raati arvioi. Todennäköisimpänä katoamissyynä raati piti vanhempien jonkinasteista osuutta asiaan. Tottumattomat poliisit uskoivat vanhempien puhetta lapsen sieppaamisesta ja etsivät siksi vain elävää lasta; viemäreihin ja roskiksiin ei katsottu.) Jos poliisi on tyhmä tai korruptoitunut, niin ehkäpä tutkiva journalisti auttaa selvittämään rikoksen? Tutki kuka hyvänsä, niin pääasia että totuus selviäisi!

Pedofiilipaljastus-jutun kirjoittajista toinen on free-lancer - toimittaja, entinen poliisin tiedottaja, joka on monen muunkin Maddie- etsintöjä kritisoivan tekstin takana, rikostoimittaja Vanessa Allen. Lienee sama henkilö kuin poliisin ent. tiedottaja Vanessa Allen.

Marsalkalle tässä lähteitä - ja lisäksi googlella voi etsiä lisää.
http://www.abc.net.au/news/newsitems/20 ... 095090.htm
http://www.jannarepublic.com/Jason-Lind ... ntinel.pdf

Free lancer-toimittaja ei saa kuukausipalkkaa lehdeltä, vaan hänen palkkionsa tulee vain julkistuista jutuista. Niitä hän myy eri lehdille. Ainakin ulkomailla on tosi hyvä, jos vapaalla toimittajalla olisi jokin sellainen taustatuki, rahoittaja, joka maksaa matkat ja oleskelun, että perustoimeentulo on turvattu.
Viimeksi muokannut X-tine, La Loka 20, 2007 9:01 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Ei edelleenkään perusteita tälle väitteelle:
Vanhempien palkkaamien yksityisetsivien työstä on saatu outoa näyttöä: he seurasivat Portugalin poliisin ravintolassa istumisia ja tekivät niistä raportin.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
X-tine
Jack Bauer
Viestit: 951
Liittynyt: Pe Syys 28, 2007 2:30 pm
Paikkakunta: Länsi-S

Uusi tuntomerkki tuli!

Viesti Kirjoittaja X-tine »

Sirpa kirjoitti: Kyllä tyttö elää - kuten X-tine sanoi - vaikka Suomessa, heh.
Nyt löytyi sellainen kuva, että se pitäisi ehdottomasti olla Maddien etsintäsivuilla: Aidot kädenjäljet! (Lukevatkohan ne Murhainfoa, vastahan anelin lisää tuntomerkkejä?)
>Susan Healy, 61, who spoke of the heart-shaped plate which Madeleine decorated with her palm prints - an unbearably poignant reminder of the affectionate little girl.> Ja nuo kämmenenkuvat oli läiskäisty vain viikkoa ennen katoamista! http://www.dailymail.co.uk/pages/live/a ... ge_id=1770
Jos siis epäilet naapurin hymykuoppaposkista vasta saatua adoptiotyttöä Maddeksi, ei muuta kuin sormiväriä ja piirustuspaperia mukaan ja naapuria tervehtimään! Sitten pistät postia etsintäosoitteeseen ja kohta olet 3,5 miljoonaa euroa rikkaampi! Jos onnistaa. Ellei onnistakaan, saat kuitenkin oman kuvasi lehteen ja televisioon ja sinusta tulee julkkis. Ehkä Iltis maksaa sinulle vihjeestä. :lol:
X-tine
Jack Bauer
Viestit: 951
Liittynyt: Pe Syys 28, 2007 2:30 pm
Paikkakunta: Länsi-S

Mitä yksityisetsivät ovat saaneet aikaan?

Viesti Kirjoittaja X-tine »

Marsalkka kirjoitti:Ei edelleenkään perusteita tälle väitteelle:
Vanhempien palkkaamien yksityisetsivien työstä on saatu outoa näyttöä: he seurasivat Portugalin poliisin ravintolassa istumisia ja tekivät niistä raportin.
Mitä nuo "yksityisetsivät" sitten ovat saaneet aikaan? Eivätkö todellakaan yhtään mitään?
Mietipä vielä tuota edellistä viestiäni ja googlaa, mitä kaikkea Vanessa Alleen, ent. Walesin poliisin tiedottaja, on tutkinut Portugalissa! Hän on tutkinut muutakin kuin ent. poliisipäällikön ravintolassa istumisia.
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

aika hassuilta tiettyjen ihmisten kirjoitukset näin äkkipikaseltaan näyttävät. Onkin ollut hyvä pitää vähän taukoa...

Madeleine ei varmasti ole elossa. Siitä voi vääntää täällä vielä viestin jos toisenkin jos vaan tykkää...

Viimeaikojen "uutiset" ovat amoja juttuja joita obn vatvottu eestaas viimeviikot aina vain vähän eri tavalla kerrottuna.

Portugalissa on viime vuonna kadonnut 6 lasta. Englannissa 120. Portugali on huomattavasti turvallisempi maa kuin englanti tässä suhteessa. Portugalissa ratkaistaan näitä tapauksia paremmalla prosentilla kuin briteissä. Totta puhuen kenelläkään ei ole esittää yhtään samallaista tapausta kuin maddyn tapaus joka olisi tapahtunut portugalissa. Viimeksi kun ulkomaalainen lapsi katosi siellä, syyllinen oli britti, muistaakseni lapsen sukulainen. Tämän toisen tytön tapaus josta niin kauheasti on kirjoitettu että katosi ja äiti joutui syyttömänä vankilaan-äidin veli on myöntänyt olleensa mukana kun ruumista on hävitetty. Kas kun brittimediassa tätä kohtaa ei käsitellä. Tämä oli esillä portugalin ja espanjan mediassa silloin kun juttu tuli brittilehtiin mutta eivät sitten ole osanneet koko tarinaa kääntää..
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

ai niin, uutisissa olevat hiustestaukset eivät ole tuloksia joita poliisi on odottanut vaan vanhempien "oma tutkimus" Jään odottamaan heidän toimenpiteitään esim. tämän portugalilaislehden haastamiseen...jotenkin vaan tuntuu ettei sitä tule tapahtumaan...en kertakaikkiaan luota mccanneihin ja siihen on hyvä syy, kuka tahansa joka on seurannut tarkasti heidän toimiaan alusta asti näkee mihin kaikkeen jauhantaan he ovat valmiita...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Mitä yksityisetsivät ovat saaneet aikaan?

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

X-tine kirjoitti:
Marsalkka kirjoitti:Ei edelleenkään perusteita tälle väitteelle:
Vanhempien palkkaamien yksityisetsivien työstä on saatu outoa näyttöä: he seurasivat Portugalin poliisin ravintolassa istumisia ja tekivät niistä raportin.
Mitä nuo "yksityisetsivät" sitten ovat saaneet aikaan? Eivätkö todellakaan yhtään mitään?
Mietipä vielä tuota edellistä viestiäni ja googlaa, mitä kaikkea Vanessa Alleen, ent. Walesin poliisin tiedottaja, on tutkinut Portugalissa! Hän on tutkinut muutakin kuin ent. poliisipäällikön ravintolassa istumisia.
Väitteesi on spekulaatiota. Ei varmaa tietoa.

Siis tämä väitteesi:
Vanhempien palkkaamien yksityisetsivien työstä on saatu outoa näyttöä: he seurasivat Portugalin poliisin ravintolassa istumisia ja tekivät niistä raportin.
Olisi kohteliasta mainita, jos kyseessä on spekulaatio eikä varma tieto.
Minä ainakin kirjoittamasi pohjalta kuvittelin, että tiedät asian varmasti. Olin aika yllättynyt, kun kävikin ilmi, ettei sinulla olekaan asiasta varmaa tietoa. Asianhan olisi voinut ilmaista vaikkapa seuraavasti:

"Epäilen, että Portugalin poliisia ravintolassa seuranneet henkilöt ovat vanhempien palkkaamia yksityisetsiviä."

Tällöin olisin heti ymmärtänyt, että kyse on spekulaatiosta.
Viimeksi muokannut Marsalkka, La Loka 20, 2007 8:06 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Cicero: eikö sinulla ole antaa edes 1 prosentin mahdollisuutta, että Madeleine eläisi?
tre_1982
Olivia Benson
Viestit: 745
Liittynyt: La Elo 25, 2007 2:51 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Mitä yksityisetsivät ovat saaneet aikaan?

Viesti Kirjoittaja tre_1982 »

X-tine kirjoitti: Mitä nuo "yksityisetsivät" sitten ovat saaneet aikaan? Eivätkö todellakaan yhtään mitään?
Sanoiko joku aikaisemmin että Portugalin laki kieltää yksityisetsivät? :?: Jos näin on, eikö olisi aika luonnollista että McCannien yksityisetsivät eivät raportoisi mistään julkisuuteen, elleivät olisi niin kuumilla jäljillä että olisivat täysin varmoja Maddyn löytymisestä?

Mikähän rangaistus seuraa siitä jos Portugalin poliisi saa kiinni brittiläisen yksityisetsivän? Vai voiko yksityisetsivä sitten vain ilmoittaa että hän on "tutkiva journalisti"? Ihan vaan mielenkiinnosta noita lakeja kohtaan...

I am a nobody,
nobody is perfect,
therefore I am perfect.

tre_1982
Olivia Benson
Viestit: 745
Liittynyt: La Elo 25, 2007 2:51 pm
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja tre_1982 »

Sirpa kirjoitti:Cicero: eikö sinulla ole antaa edes 1 prosentin mahdollisuutta, että Madeleine eläisi?
Mitkähän mahtoi olla sen Natasha Kampusch'in (kirjoitetaanko se noin?) löytymisen todennäköisyydet hetkeä ennen kuin hän löytyi?

Kaikki on mahdollista, joten en Sirpa usko että kukaan täällä on mielessään 100% varma siitä että Maddy on kuollut. Vai onko?
Kyllä mä ainakin muutaman prosentin mahdollisuudet antaisin, vaikka aikaa kuluukin koko ajan, pienentäen (tilastollisia) mahdollisuuksia löytymiseen...

Onko kellään tietoa montako % n. puoli vuotta kadonneina olevista kyseisen ikäisistä (mahd.britti?)lapsista on löytynyt hengissä? Olis mielenkiintoista lukea jos jollain olis linkki...

I am a nobody,
nobody is perfect,
therefore I am perfect.

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Onpa sinulla kova kiire ehtiä vastaamaan Ciceron puolesta, ainakin jo toistamiseen, heh. Kysyin kyllä Ciceron mielipidettä, muiden tiedän ja ellen tiedä, niin arvaan. Mutta Cicero ei halunnut vastata tähän kysymykseen, joten hypätään sen yli.
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

Madeleinen löytämiseksi on tehty hyvin paljon sekä poliisin että muiden tahojen puolesta. Madeleinea ja nataschaa ei voi verrata sillä nataschan kohdalla etsinnät eivät olleet yhtä massiiviset kuin nyt madeleinen kadotessa. Madleinen katoamisyönä paikalla oli kaikki mahdollinen helikoptereita myöten!!!Kaikki tarvittavat hälytykset oli tehty nopeasti rajoille, koiria käytettiin heti ja ne kertovat maddyn päätyneen joko mereen tai paikallisen kirkon lähelle. Natascha oli 8v ja yksin koulumatkalla, madeleine 3v lomamatkalla turistikohteessa nukkumassa hotellihuoneessa. Natascha sopi kaikin puolin siihen profiiliin mikä pedofiilien uhreihin sopii:ikä, ulkonäkö, kulkee yksin yleisellä paikalla.
Natascha itse haastattelussaan myöntää tietäneensä että sieppaajan tarkoitus oli surmata hänet ensimmäisten päivien aikana mutta sitä ei sitten tapahtunutkaan koska sieppaja ei pystynyt siihen viivyteltyään asian kanssa.

Kidnapatut lapset surmataan yleensä ensimmäisten viikkojen aikana. Madeleinen tapauksessa hänet olisi surmattu viimeistään siinä vaiheessa kun hänen vanhempansa astuivat toden teolla julkisuuteen. Madeleinen kaltasiet tytöt, vaikka suloisia ovatkin, eivät yleensä joudu kidnappajien uhreiksi, siitä pitävät huolen itäeuroopan orvot ja hylätyt lapset.

Lisäksi luotan siihen että poliisi tietää että maddy on kuollut. Jos he eivät pysty sitä oikeudesssa näyttämään toteen että vanhemmat ovat tappaneet hänet niin se ei silti tarkoita etteikö heillä olisi todisteet siitä että maddy olisi kuollut.

kaikkein vahvimmin minut vakuuttaa maddyn äiti joka on alusta asti käyttäytynyt niin kuin äiti jonka lapsi on kuollut. kaikki tämä pr ja maddyn etsintä ja ihmisten mukaan saaminen on kuin muistokirjoitus madeleinelle.

olisin enemmän kuin onnellinen jos maddy löytyisi jonkun kivan tädin hoivista terveenä ja iloisena. Voin antaa sen 1% pelkästä ajatuksesta että näin olisi
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Lukittu