Kahden murhaajan teoria

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Tiedän tämän olevan kaukaa haettua. Mutta voisiko teon motiivi olla "jollen minä sinua saa ei saa kukaan muukaan." Tässä skenaariossa mielestäni on mahdollista se, että vain yksi oli teon todellinen kohde ja muut tapettiin enemmän tai vähemmän pakon sanelemana ja/tai lavastustarkoituksessa.
Oliko tekijän tarkoitus, hänet eloonjättämällä, saattaa N.G hankalaan asemaan "tuomittuna" ikuisesti kantamaan enemmän tai vähemmän voimakkaiden syyllisyysepäilyjen taakkaa. Mä en nyt puhu sellaisesta Nisseen liitetystä henkilöstä, joka löytyy hänen elämänsä tunnettujen henkilöiden luetelosta, vaan sellaisesta joka tämän oletetun kohteen ja häneen kokemiensa tunteiden kautta tunsi olevansa oikeutettu kokemaan vihaa Nisseä kohtaan jopa näinkin kieroutuneella tavalla. Kuinkahan monta kerta N.G onkaan esittänyt itselleen jopa syyttäväänkin sävyyn kysymyksen "miksi vain minä selvisin ?"

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja Misri »

jarmo.janis kirjoitti:Tiedän tämän olevan kaukaa haettua. Mutta voisiko teon motiivi olla "jollen minä sinua saa ei saa kukaan muukaan." Tässä skenaariossa mielestäni on mahdollista se, että vain yksi oli teon todellinen kohde ja muut tapettiin enemmän tai vähemmän pakon sanelemana ja/tai lavastustarkoituksessa.

"Jollen minä sua saa, niin lähden täältä kauas pois, muille maille vierahille". ( lainaus kansanlaulusta kalliolle kukkulalle) Tälläinen luritus tuli mieleeni tekstistäsi. :P Mielikuvissa kaikki on mahdollista! Yhden uhrin ylimääräinen pahoinpitely, vielä kuoleman jälkeen. Viittaa mielestäni siihen, että hänestä tehtiin syntipukki näille surmille. Osattiin sitä ennenkin ulkoistaa, tässä tapauksessa surmaaja ulkoisti omaa syyllisyyttään. Niin tai kuinka usein NG on esittänyt itselleen kysymyksen: "miksi meidän näin erota täytyi"?

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Misri kirjoitti:

Seikka joka on huomioitava näissä olosuhteissa tapahtunutta tekoa kostoteoriaa vasten peilattuna on se, että kuka ja koska sai tietää seurueen aikeista ?
En nyt väitä kyseisen henkilön tehneen tietoista yhteistyötä kolmoismurhaajan kanssa, mutta jos oli joku joka tiesi, hän on voinut ajattelemattomuudessaan tai tietämättömyydessään mennä kertomaan telttailuaikeet tulevalle kolmoismurhaajalle.

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

jarmo.janis kirjoitti:En nyt väitä kyseisen henkilön tehneen tietoista yhteistyötä kolmoismurhaajan kanssa, mutta jos oli joku joka tiesi, hän on voinut ajattelemattomuudessaan tai tietämättömyydessään mennä kertomaan telttailuaikeet tulevalle kolmoismurhaajalle.
Hyvinkin mahdollista. Tosin itse uskon, että aikalaispoliisikin penkoi tarkkaan nuo kaikki mahdolliset tekijäkandidaatit uhrien lähipiiristä. Jäikö kuitenkin joku vähemmälle huomiolle?

Ps. Hyvä kun tuot ajatuksia esiin ja herätät keskustelua, se tekee hyvää välillä tällekin palstalle.
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

rootbeer
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Pe Helmi 24, 2012 8:22 am

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja rootbeer »

Useampi henkilö (aikuinen,nuori,lapsi) näki telttailijat niemellä lauantaina.Ei siis ole mitenkään poissuljettavissa,että tieto retkeilijöistä ja telttapaikasta on ollut useammankin henkilön tiedossa.Lisäksi läheisellä hiekkakuopalla on nähty sekä sininen että harmaa henkilöauto.Merkiksi on kerrottu Pobeda,mutta ei taida olla varmuutta siitä,onko autoja ollut 1 vai 2.Väri on voitu eri valossa tulkita eri tavoin.PP:n kaverilla Ismolla oli Pobeda...

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

rootbeer kirjoitti:Useampi henkilö (aikuinen,nuori,lapsi) näki telttailijat niemellä lauantaina.Ei siis ole mitenkään poissuljettavissa,että tieto retkeilijöistä ja telttapaikasta on ollut useammankin henkilön tiedossa.Lisäksi läheisellä hiekkakuopalla on nähty sekä sininen että harmaa henkilöauto.Merkiksi on kerrottu Pobeda,mutta ei taida olla varmuutta siitä,onko autoja ollut 1 vai 2.Väri on voitu eri valossa tulkita eri tavoin.PP:n kaverilla Ismolla oli Pobeda...
Tuohon aikaan maailmassa autojen ulkonäöt oli niin persoonallisia ( ja autoja kaiken kaikkiaan vähän verraten nykyiseen) että, pidän tietoa automerkistä hyvinkin luotettavana. Auton väriä arvioitaessa sen sijaan olisi hyvä tietää mihin aikaan vuorokaudesta autoa koskeva havainto tehtiin. Tekikö havainnot sama henkilö pienin aikavälein, kaksi henkilöä pienin aikavälein. Mikä olisi mahdollisuus sille, että eka auto olisi päässyt lähtemään ja toinen tulemaan kenenkään näkemättä muuta kuin eri hetkillä mahdollisesti (samassa paikassa) paikallaan olleen/olleet auton/autot.

rootbeer
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Pe Helmi 24, 2012 8:22 am

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja rootbeer »

Niin,olisihan se pieni sattuma,että samalla paikalla olisi ollut kaksi samanmerkkistä korskeaa neuvostolimusiiniä.Ja eikös PP:n tarina ollut,että kun kihlat oli heitetty ojan pohjalle niin lähdettiin kaverin autolla baarikierrokselle..?Itse ihmettelen,että intistä lomalle tuleva kaveri kuulee heilansa lähteneen redulle jonkun pojannatiaisen kanssa.Tuskin olisi jäänyt siihen,että kihlat lentää ojaan ja homma on sillä kuitattu...

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Jos kaikki joilla on kihlat purkautuneet, kostaisivat sen heilalleen ja hänen uudelle kumppanillensa. Niin Suomi olisi murhaajia täynnä? :roll:

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

Misri kirjoitti:^ Jos kaikki joilla on kihlat purkautuneet, kostaisivat sen heilalleen ja hänen uudelle kumppanillensa. Niin Suomi olisi murhaajia täynnä? :roll:
Ajatellaanpas taas hetki.

En nyt väitä, että kihlojen purkautuminen olisi ollut se motiivi, mutta eikö tässä tapauksessa muutenkin Tuominen laskenut todennäköisyyksiä? Nyt tavallaan Misri itsekin myönnät, että tuo on todennäköinen vaihtoehto, että motiivi teoille oli kihlojen purkautuminen? ;)

Ja mustasukkaisuuksissaan tehty tappoko ei sitten ole yleinen? ;) Veikkaan, että mustasukkaisia tappajia olisi myös Suomi täynnä!
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

Puliukko
Olivia Benson
Viestit: 742
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 10:21 pm

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja Puliukko »

PP:tä tekijänä heikentää se, että itse sanoi hänellä olleen monia naisia, eikä Irmelin pakit olleet hänen sanojensa mukaan kovin paha juttu. Jonkinlaisen playboyn kuvan olen PP:stä saanut.

Silti hän on mahdollinen tekijä siinä missä Assmann, kioskimies, Takalo, kivitasku tai ajurinlakkimies. Motiivi ainakin miehellä on. Ei kuitenkaan ole minun silmissäni se todennäköisin tekijä. Tosin PP:n lause "Ei ne poliisit mitään osanneet selvittää" on mielenkiintoinen. Jotenkin tuntui, että PP saattoi tietää tekijän tai ainakin epäillä jotain.

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Misri kirjoitti:^ Jos kaikki joilla on kihlat purkautuneet, kostaisivat sen heilalleen ja hänen uudelle kumppanillensa. Niin Suomi olisi murhaajia täynnä? :roll:
Kihlojen purkautuminen on voinut olla se signaali, joka on käynistänyt kaiken poistamalla tekijältä kaikki estot väkivallan käytön suhteen. Tämä teoria pohjautuu siihen, että tekijällä on ollut sisällään paljon patoutunutta vihaa, jonka vain toisen ihmisen hellyys läheisyys ja välittäminen saa pysymään kurissa. Kaukana muualla olokin kestetään, kun tiedetään että kotona on joku odottamassa. Mutta auta armias kun se toinen paljastuukin petturiksi. Kyllä siinä pakostakin tulee sellainen "kyllä minä vielä (tarpeen vaatiessa vaikka koko yhteiskunnalle ja valtiolle siinä sivussa) näytän" fixaatio.

rootbeer
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Pe Helmi 24, 2012 8:22 am

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja rootbeer »

IB ei ollut tietoinen noista kihloista.IB:llä oli muitakin exiä kuin PP.

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Niin eikä Irmelin äiti osannut kertoa, tälle kihloja tuoneelle P.P:lle, mihin tytöt olivat menneet poikien kanssa telttailemaan!?

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Gyllis kirjoitti:
jarmo.janis kirjoitti:En nyt väitä kyseisen henkilön tehneen tietoista yhteistyötä kolmoismurhaajan kanssa, mutta jos oli joku joka tiesi, hän on voinut ajattelemattomuudessaan tai tietämättömyydessään mennä kertomaan telttailuaikeet tulevalle kolmoismurhaajalle.
Hyvinkin mahdollista. Tosin itse uskon, että aikalaispoliisikin penkoi tarkkaan nuo kaikki mahdolliset tekijäkandidaatit uhrien lähipiiristä. Jäikö kuitenkin joku vähemmälle huomiolle?

Ps. Hyvä kun tuot ajatuksia esiin ja herätät keskustelua, se tekee hyvää välillä tällekin palstalle.
Kiitän sinua tästä viestistä. Vasta nyt mulle todella selvisi että poliisi on uhrien taustakartoituksessa tehnyt parempaa työtä kuin kuvittelinkkaan. Mulla oli aidosti, vilpittömästi ja rehellisesti sellainen kuva että hienotunteisuussyiden tähden paljon sellaista, joka nykyään on normisettiä, jätettiin tekemättä.

Olisi kiinnostavaa tietää, miten laajalti uhrien kanssa samassa koulussa olleita tutkittiin . Jos heitä tutkittiin, rajattiinko tutkimus vain jokaisen uhrin kanssa samalla luokalla olleisiin, ja vain viimeiseltä vuodelta, vai oliko tämä selvitys laajempaa.
Ainakaan sen kokemuksen perusteella mitä mulla asiasta on, kateuden ja rakkauden sekä mustasukkaisuuden tunteethan ei pysähdy opetusryhmien ja koululuokkien rajoille. Voisin olettaa uhrien käyneen aika pitkälti samoja kouluja ainakin nykyistä peruskoulua vastaavan oppivelvollisuuden ajan. Jos jossain oli se koulun hiljaisin poika (boy nobody), joka koki itsensä niin rajusti loukattu että tulkitsi olevansa oikeutettu tällaiseenkin veritekoon.

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Kahden murhaajan teoria.

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

Misri kirjoitti:^ En todellakaan vastusta sitä, että jos jotain uutta ilmantuu niin etteikö siitä saa vapaasti puolestani kirjoittaa. Itse olen kirjoittanut kolmella ex- bodom foorumilla ennen tänne tuloa. Niissä on moneen kertaan käyty läpi näitä samoja asioita, joita Gyllis pitää "uutena" näkökantoina. Voin sanoa, että menneillä foorumeilla käännettiin jo tästä aineistosta kaikki se mikä oli käännettävissä. Eli en minä ainakaan voi pitää näitä moneen kertaan kirjoitettuja asioita millään tavalla uusina "läpimurtoina". Mutta jos tosiaan joku vielä löytää tästä Bodom - aineistosta vielä sellaista, jotakin uutta ennen-näkemätöntä todellisiin faktoihin perustuvaa kerrottavaa. Niin toivotan hänelle tietenkin onnea ja menestystystä uusien johtolankojen löytämisen johdosta.

P.S Muutoin tästä "Ajurinlakki ketjusta" tulee, muodostuu taas yksi uusi turha lisäketju, jo lukuisten Assmania ja Tangon - veljeksiä käsitteliviin ketjuihin.
Ilmeisesti Misri vasikoi kyseisen ketjun, joten vastaan hänelle tänne...

Näkökulma ei minulle ole todellakaan uusi, olen tutustunut tuohon teoriaan heti kylmiltään Palon kirjan jälkeen. Mutta kait näitä joku muukin lukee näitä ketjuja kuin minä ja sinä?
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

Vastaa Viestiin