http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... pos=ok-nln
19 vuotta sitten kadonnut poika löytyi - taustalla melkoinen vyyhti
Julkaistu: 13.1.2013 2:33
Lähes kaksi vuosikymmentä sitten Michael Jeff Landersin isovanhemmat päättivät kaapata lapsenlapsensa tämän äidiltä Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Kuusi vuotta sitten aikuiseksi varttunut Landers vaihtoi nimensä Michael Jeffiksi. Nyt viranomaiset ovat tajunneet, että nykyisin Minnesotassa asuva mies on vuonna 1994 Indianassa kadonneeksi ilmoitettu Richard Wayne Landers.
Nykyisin Browervillen pikkukaupungissa asuva Landers eli äitinsä ja isäpuolensa kanssa Indianan Wolcotvillessä Yhdysvalloissa. Sitten hänen äidilleen ja isovanhemmilleen tuli riita. Isovanhemmat ottivat tyttärenpojan mukaansa ja veivät hänet 80 kilometrin päähän South Bendiin, jossa he katkaisivat kokonaan yhteydenpidon tyttäreensä.
Landersin katoamista kuukausia tutkinut entinen sheriffi John Russel kertoi perjantaina, että isovanhemmat veivät pojan, koska tämän äiti ja isäpuoli olivat työttömiä ja ajoittain myös kodittomia. Isovanhempien mielestä pojan elinolosuhteet olivat kyseenalaiset.
"En usko, että lapsi oli vaarassa"
- He (isovanhemmat) ovat mukavia ihmisiä. Oli väärin, että he tekivät sen, mutta voin ymmärtää miksi. En usko, että lapsi oli vaarassa heidän luonaan.
Russel uskoo, että Landersin isovanhemmat eivät ole koskaan olleet tyttärenpoikansa laillisia huoltajia.
Nyt asiaa on ryhdytty selvittämään uudestaan. Landersin äiti Lisa Harter haluaa, että hänen vanhempansa saavat oikeudessa tuomion hänen poikansa viemisestä. Harterin asianajaja Richard Munz huomautti Fox Newsin haastattelussa, että Harter vietti autossa aikoinaan vain kolme päivää.
Munz kertoo, että Harter oli eronnut Landersin isästä ja työttömyyden takia nainen joutui muuttamaan asuntolaan, joka ei voinut ottaa vastaan lapsia. Siitä syystä huoltajuus siirtyi isovanhemmille. Myöhemmin Harter sai asunnon ja tapasi poikaansa viikonloppuisin. Kun Harter avioitui uudelleen, hän halusi huoltajuuden takaisin.
Landersin itsensä mielestä hänen isovanhempansa kuitenkin toimivat oikein. Perjantai-iltana Landers kirjoitti paikallisen televisiokanavan Facebook-sivuille: Teille, jotka teette hätiköityjä johtopäätöksiä asiasta: Selvittäkää koko tarina. Olin siellä, missä minun kuuluikin olla. Isovanhempani tekivät oikein. En välitä, mitä muut ajattelevat.
Lähteet: ABC, Fox News
IS
(U) 19 vuotta sitten kadonnut poika löytyi - taustalla melko
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2636
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
(U) 19 vuotta sitten kadonnut poika löytyi - taustalla melko
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
-
Täysi Purenta
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am
Re: (U) 19 vuotta sitten kadonnut poika löytyi - taustalla m
Ikävä juttu kaiken kaikkiaan. Minusta tässä tärkein kysymys on selvittää, tiesikö äiti lapsensa asuvan isovanhempien luona kaikki nämä vuodet vai oliko laosi vain kadonnut jäljettömiin?
On nimittäin iso ero siinä että tietää pojalla olevan hyvä koti ja kaikki hyvin vaikkei häntä näekään kuin pohtia 19 vuotta mitä tälle on tapahtunut?
Käsittämätöntä että asia on hoidettu noin äärimmäisesti. Luulisi että olisi ollut kaikkien etu hoitaa homma normaalisti. Huoltajuus isovanhemmille ja äidille rajalliset tapaamisoikeudet siihen asti että hän saa elämänsä järjestykseen. Vähän isompana poika olisi voinut itse valita, kumman kokee enemmän kodikseen.
On nimittäin iso ero siinä että tietää pojalla olevan hyvä koti ja kaikki hyvin vaikkei häntä näekään kuin pohtia 19 vuotta mitä tälle on tapahtunut?
Käsittämätöntä että asia on hoidettu noin äärimmäisesti. Luulisi että olisi ollut kaikkien etu hoitaa homma normaalisti. Huoltajuus isovanhemmille ja äidille rajalliset tapaamisoikeudet siihen asti että hän saa elämänsä järjestykseen. Vähän isompana poika olisi voinut itse valita, kumman kokee enemmän kodikseen.
Re: (U) 19 vuotta sitten kadonnut poika löytyi - taustalla m
Kuinkahan pontevasti poikaa ja isovanhempia on yritetty aikoinaan etsiä? Luulisi, että heidät olisi ollut kohtuullisen helppo löytää, jos kuitenkin asuivat koko ajan 80 km päässä ja esiintyivät omilla nimillään. Ja kai äidin on täytynyt tajuta isovanhempien ottaneen lapsen, jos kerran nämä olivat aiemminkin toimineet pojan huoltajina, ja sitten välien huononnuttua poika katoaa ja isovanhemmat lopettavat yhteydenpidon. 
Re: (U) 19 vuotta sitten kadonnut poika löytyi - taustalla m
Minä tuosta ymmärtäisin, että äiti on kyllä tiennyt pojan olevan isovanhemmilla. Pojalle on varmaan ollut isovanhempien luona huomattavasti parempi kasvuympäristö. Mutta ihan en tuota ymmärrä että lapsi on pitänyt kokonaan vieraannuttaa äidistään.