ensinnäkin pahoittelut Turrelle ja muille, etten ole kuunnellut nauhaa (tai päässyt siihen edes käsiksi) useisiin kuukausiin.
Halusin nyt kuitenkin tulla "pätemään" tähän kuva-asiaan jonkun verran, koska tästä puuttuu nyt ihan perus kolmiomittauksen mahdollisuudet (perustuen originaalien todella pieneen resoluutioon, verrokkien puutteeseen ja kaikenlaisten hyödyllisten kiintopisteiden puuttuminen).
Eli ihan ensinnäkin tarvittaisiin JOTAIN mittasuhteita.
1) Aloitetaan nyt vaikka kameroista: nuo kameroiden objektiivien ja kennojen tiedot, jotta saadaan vääristymä korreloitua
1a) oliko Jukasta otettu lehtikuva (muutettuna 35mm skaalaan) 18-38mm varsin laaja kuvakulma ja otettu esim. halvemman pään digijärkkärillä ja tallennuslaitteessa "super 35mm" kenno TAI oliko sittenkin täyden 35mm kennon kalliimpi kamera?
1b) Kenties videolta kaapattu Annelin kuva on vähintään jossain välillä 38mm-50mm (suhteutettuna 35mm väliin). Perustelen tämän sillä, että ensinnäkin nuo halvemman pään uutiskamerat köyhässä SUOMESSA ovat vielä 1/3" tai 2/3" kennoilla varustettuja ja croppaavat merkistä ja mallista riippuen sitä sitten puoleen tai toiseen. Täyden 35mm kennon video- ja filmikameroita on uutiskäyttöön käytössä vain muutamalla erityisellä yrityksellä - ja tietysti minulla.
2) tarvitsisimme kuvasta croppaustiedon, koska etenkin uutiskuvaa on voitu cropata epäsuhteessa Jukasta puoleen tai toiseen. Toki tämänkin (kuten edellisen voisi hienosti päätellä, JOS jotain kiinopistettä kuvasta saisimme - mutta emme saa, koska kuvan reso on niin pieni ja riittäviä kiintopisteitä suhteessa resoon ei vain ole).
3) tarvitsisimme kiintopisteet (jotka jo tuossa yllä mainitsin). Eli jos emme saa kuvasta tarkkaa tietoa, miten kaukana ja missä kulmassa Jukan ja Annelin jalat ovat toisistaan (ja koska emme tiedä esim. pohjan paksuutta tai onko turvakengissä miten paksu rauta etuosassa), niin meidän on todella vaikea arvioida kenkien kokoa. Ja koska meillä ei ole TARKKAA KIINTOPISTETTÄ, eikä RIITTÄVÄSTI RESOLUUTIOTA, emme voi mitenkään päätellä kenkien kokoa ilman, että joku käy paikanpäällä kuvaamassa saman paperirullan ja samat kivetykset ja kerro niiden tarkkoja mittasuhteita. Huomioitavaa on myös, että verrokkikuva on otettava täysin samasta kulmasta ja täysin samoista kivetyskivistä, koska jo muutaman millin rako näissä meidän saamissamme matalareson kuvissa voi venyttää kuvaa pixelillä tai parilla - mikä merkkaa jo sentin tai useamman heittoa kengän koossa.
4) Puhumattakaan nyt siitä, että oliko Jukalla ja Annelilla "mitkä" kengät jalassaan. Normisti kun esim. minulla tuolla vaatekaapin alahyllyllä olevat kengät tuppaavat heittämään kahden eri koon välillä vähän kengän mallista riippuen.
Nyt vaikenen taas hetkeksi...






