Vespa velutina kirjoitti:Olen kyynikko vaikka mulla nykyisin on ihan hyvä elämä. Naapuriavusta mulla on huonoja kokemuksia. Se on olematonta. Me asuttiin aikanaan rivitalossa kun meille tunki porukkaa sisään kutsumatta ja meteliä oli ihan järkyttävästi, mutta silti ihan itse piti soittaa poliisille, joka kerta. Ei kiinnostanut naapureita, lasten hätä. Kukaan ei kuullut, ei nähnyt mitään, mitä ihmettelen joskus vieläkin. En tiedä, mitä paskaa olisivat myöhemmin jauhaneet, jos meillä olisi joku tapettu.
Lähtö öiselle pihalle, jonne juostaan yöpaitasillaan, on itse asiassa aika karmiva, etenkin pienille lapsille, jotka eivät sitä ole tottuneet tekemään. Pimeällä pihallahan voi päivystää vaikka mikä hullu, kuka sen takaa, että se sisään murtautuja on ainoa ja etenkin se kahjoin tyyppi? Tästä syystä esim. mahdollisten kouluampumisten tapahtuessa opettajia kielletään ehdottomasti viemästä oppilaita pihalle karkuun.
Itse olisin luultavasti ensin yrittänyt puolustaa miestäni, esim. ottamalla vaikka tuolin ja lyömällä sen hyökkääjän päähän. Mutta mistä me tiedetään, miten Anneli on yrittänyt puolustaa Jukkaa ennen häkepuhelua? Puukosta sai, niin että tuskin hän nyt tumput suorina on vaan vieressä kirkunut.
Jälkiviisaus on melko turhaa, minun mielestäni Annelin käytöksessä mikään ei nyt varsinaisesti ole äärettömän omituista.
Ööh.. Eikö sitten talossa ole aika karmivaa kun isää tapetaan viereisessä huoneessa?
Pimeä piha on minusta todella paljon vähemmän karmivampi. Ja Annelihan varmaan tiesi että on vain yksi hyökkääjä samoin kun tiesi että vain Jukan se on tullut tappamaan ja nimenomaan tappamaan. Lisäksi Anneli on kertonut huutaneensa lapsille että menkää ulos, ei siis pelännyt siellä ketään olevan mutta ei vaan viitsinyt myöskään huolehtia siitä että lapset todella pääsevät talosta ulos. (Selvennän että itse en usko Annelin noin huutaneen, kukaan lapsista ei ole tainnut sitä kuulusteluissa varmistaa. Anneli on sen vain keksinyt kun on ihmetelty miksi ei pelännyt lasten puolesta mutta niin tehdessään on sulkenut ovet tuolta spekulta että ulkohanan saattaa olla vielä toinen roisto odottamassa, ei pelännyt sitäkään siinä tilanteessa oman kertomansa mukaan koska on käskenyt lapset pihalle)
Kouluampuminen on tilanteena hieman erilainen kun öinen hyökkäys kotiin. Annelin toimet ennen häkepuhelua me kyllä "tiedämme", onhan hän ne kuulusteluissa kertonut. Tosin sekin on vähän vaihdellut mitä teki mutta taisi huutaa että lopetta, sinkaisi arkun yli toiseen huoneeseen, huusi lapsille että menkää ulos ja ehkä avasi oven, sitten soitti häkeen. On turha spekuloida että Anneli ehkä koitti Jukkaa kovastikin puolustaa ja pelastaa kun Anneli itsekään ei kerro näin tehneensä.
Olen myös melko luottavainen sen suhteen että naapurista olisi saanut apua, lapsethan olivat naapurin lasten ystäviä ja usein siellä kylässä.