Evil Lindros kirjoitti:Käsitys muodostetaan tietokokonaisuudesta ottaen samalla huomioon tiedonantajan mahdolliset motiivit ja mahdollisuuden johdattaa harhaan, valehdella tai muuten panetella jotakuta toista. Sitä kokonaisuutta kuin tarkastelee muodostaa käsityksen kokonaisuudesta ja mitä mahdollisesti oikeasti tapahtui tai mikä näyttää todennäköiseltä. Pieleenhän se voi mennä, mutta siksi pitää olla valmis muuttamaan käsitystään, jos siltä näyttää että pitää. Sekin voi kyllä mennä pieleen.
Älä turhaan kuvittele, Sirpa, että itse olet vapaa uskonasioista vain siksi, että vakuutat täällä kaikille että ajattelet vain järjellä ja logiikalla. Kukaan ei ajattele vain järjellä ja logiikalla. Ei kannata olla harhainen ja itselleen valehtelu on rumaa.

Samoin se, että suhtautuu keskustelukumppaneihinsa ylimielisesti ja kuvittelee olevansa niin paljon paremmin informoitu kuin muut.
Ensimmäisenä tulee sana tieto ja tietokokonaisuus, ja tästä tulee nyt tuo edellisellä sivulla oleva kirjoitus.
Tietämätön ei tiedä edes sitä, ettei tiedä
Tämä on siis tutkittua faktaa. Mistä tiedät, että hallussasi siis on koko tietokokonaisuus? Mistä voit tietää kenenkään tiedottajan motiiveista, haluista johdattaa harhaan tai panetella - jos näitä ei ole julkisesti kuulutettu, niin eikö päätelmäsi näistä ole silloin vain omaa mielikuvitusta ja subjektiivinen kokemuksesi?
Jos menemme nyt Ulvilassa tuohon tietämisen kokonaistietoon, niin mitä mieltä olet siitä, että koko prosessi on käyty alun alkaenkin länsimaisen oikeusjärjestelmän vastaisesti todistaen syyttömyyttä? Tämä on siis faktatieto, ja tämä on se mitä on oikeasti tässä prosessina tapahtunut.
Pieleenhän se voi mennä, mutta siksi pitää olla valmis muuttamaan käsitystään, jos siltä näyttää että pitää. Sekin voi kyllä mennä pieleen.
Itse olen sitä mieltä, että ei edes pidä eikä voikaan muodostaa käsityksiä asioista, joista ei ole tietoa riittävästi, tai asioista vuodetaan ristiriitaista tietoa tai sitten tieto on epäloogista ja epäuskottavaa. Vaikka ihmiset aina mielellään vakuuttavat kykenevänsä muuttamaan käsityksiään uuden tiedon valossa, olen huomannut, että se on todella äärimmäisen vaikeaa, koska tuo havainnointi suuntautuu jo siten, että sillä vahvistetaan vain jo olemassa olevaa käsitystä.
Älä turhaan kuvittele, Sirpa, että itse olet vapaa uskonasioista vain siksi, että vakuutat täällä kaikille että ajattelet vain järjellä ja logiikalla. Kukaan ei ajattele vain järjellä ja logiikalla.
En minä kuvittele, minä tiedän - aivoni ovat nimittäin tältä osin formatoidut jo liki 30 vuotta sitten, ja sitten olen jatkanut metakognitiolla loppuputsausta. Mutta tämä ei tarkoita, että kaikki asiat ovat järkiasioita tai vain loogisia, kuten jokainen kirjoituksiani lukenut tietää. On olemassa myös viisaanmielenkäsite, josta kirjoitan edellä ja se on sitten tunnemielen ja järkimielen yhdistelmä, mutta tunnemieltä tässä meille syötetyssä Ulvila-sopassa, jota Valkama kertoo vain maustavansa ei todellakaan tarvita - sen analysointiin riittää järki ja logiikka.
Samoin se, että suhtautuu keskustelukumppaneihinsa ylimielisesti ja kuvittelee olevansa niin paljon paremmin informoitu kuin muut
Minä en ole ylimielinen, vaan jaan teille kovalla työllä ja isolla rahallakin hankkimaani tieteellistä tietoa ihmisestä, ja viisas ottaa sen vastaan ja käyttää hyödykseen omassa ajattelutoiminnassaan, jotta saa sellaisen seesteisen elämän itselleen. On sinun tulkinta ja kuvitelma ja kokemus ylimielisyydestä, mutta se on täysin subjektiivinen, ja tietysti voit itse miettiä, että miksi sinulle tulee sellainen kokemus.
Ja mitä tulee Ulvila-tietoon - se minulla on hallussani aina keväästä 2009 alkaen, jolloin tein ensimmäisen siihen asti uutisoidun tiedon kokoamisen, ja sen jälkeen olen jatkanut tiedon koontia erittäin intesiivisesti. Olen myös kerännyt siitä toiselle palstalle tiiviin uutisarkiston, jossa taitaa olla kaikki uutiset, ja yleensäkin perustat mitä tähän Ulvila-tapaukseen liittyy, mutta en siltikään väitä tietäväni koko tämän syyttömyydentodistelufarssin perusteita.
Ymmärrätkö - ei ylimielinen ihminen tule tänne murha.info palstalle edes kirjoittamaan ja vielä vähemmän jakamaan tietoa, ja kuuntelemaan tietämättömien vittuilua - se katsoo kaikkia täällä kirjoittavia karsaasti, syvästi vinoon ja tuskin lukee edes koko palstaa. Ja sama koskee pätemistä - joku nimittäin on tulkinnut kirjoitukseni niinkin - ja tähän olen todennut, että jo on helkutti elämä hakusessa, jos tarvitsee näillä minun tiedoilla ja elämänkokemuksella tulla jonnekin murha.info -palstalle pätemään.
Äläkä vaan kysy, että miksi sitten täällä olen, nimittäin olen tämänkin keskustelun käynyt nyt jo noin 400 kertaa.