TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Ilkkalehti on ensimmäisenä Suomessa avannut kolumninsa kriittiselle tarkastelulle Ulvilan surmassa. Varatuomari Matti Jaakkola kirjoittaa noitavainosta, mutta aloittaa näin:
Heti aluksi ilmoitan, että en ota kantaa siihen, onko Anneli Auer syyllinen vai syytön.
Tuntematta asian taustaa olemme varmoja, että Stalinin oikeudenkäynneissä tuomitut henkilöt olivat syyttömiä ja että roviolla poltetut eivät olleet noitia. Anneli Aueria vastaan käydyt oikeudenkäynnit täyttävät noitavainojen kriteerit, mutta asiaan perehtynyt ammattituomari katsoo kuitenkin tarpeelliseksi ilmoittaa, että ei ole vakuuttunut Anneli Aueria syyttömyydestä, vaikka tuomitseekin häntä vastaan nostettujen oikeusjuttujen todistelun. Tämä on osoitus ammattitaitoon perutuvan kansalaisrohkeuden rajoituksista tämän päivän Suomessa.
Olen kokenut tutkija, sosiaalipolitiikka dosentti. Eläkeläisenä on minulla ollut mahdollisuus käyttää kaksi työvuotta tämän asian tutkimiseen. Voin vakuutta, että Anneli Auer ei ole murhannut miestään eikä raiskannut lapsiaan. Tutkimukseni ei ole kiinnostanut lehdistöä. Kun Anneli oli kesällä 2012 tuomittu omien lastensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä tarjosin tutkimustuloksiani kaikille niillä 223 toimittajalle, jotka olivat hankkineet käräjäoikeudelta koko päätöksen. Heistä kaksi vastasi kertomalla, että asia ei hänelle kuulu, muut vaikenivat. Poikkeuksena oli Iltalehti, joka heti kääntyi puoleeni ja pyysi viisi perustelua Annelin syyttömyydelle. Ne olisi tarvittu viikonlopun lehteen, jossa taas kerran "paljastettiin totuus Ulvilan surmasta", mutta ne viisi kohtaa eivät mahtuneetkaan paperilehteen.
Tähän pattitilanteeseen on jouduttu kun media on jo viiden vuoden ajan kieltänyt puheenvuorot, jotka kertovat Annelin syyttömyydestä. Hänet vangittiin syyskuussa 2009 ja lehdistölle jaettiin väärä tieto, että "noita oli tunnustanut". Sen jälkeen Suomen mediassa ei yksinkertaisesti ole ollut tilaa aineistolle, joka osoittaa, että todellinen noitavaino on meneillään Suomessa.

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3% ... -1.1523181
Tuossa linkki ko. mielipidekirjoitukseen. Siitä näkee, millä tasolla tämänkin mielipiteen kirjoittajan tietämys koko asiasta on.

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Eihän tuo mielipiteensä kertonut henkilö tiedä asioista yhtään mitään! Vai onko sisotalo lähettänyt hänelle omia tutkimuksiaan?? Uskomatonta, aivan pihalla..
Otetaan talteen (sitä tie tiedä vaikka ko henkilö päätyisi poistamaan kirjoituksensa, koska se nyt on ihan puppua..
herran pieksut sentään, kun juuri niitä alaikäisten kertomuksia ei käytetty todisteena murhasta..
http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3% ... -1.1523181
Otetaan talteen (sitä tie tiedä vaikka ko henkilö päätyisi poistamaan kirjoituksensa, koska se nyt on ihan puppua..
Mielipide vailla mitään asiapohjaa, ja ihmiset uskovat?? Että kun varatuomari kirjoittaa niin täytyyhän sen olla oikeassa.Tämän päivän noitaoikeudenkäynti
lauantai 21.12.2013 Kommentit1
Heti aluksi ilmoitan, että en ota kantaa siihen, onko Anneli Auer syyllinen vai syytön. Siitä en tiedä, koska tietoni oikeudenkäyntiaineistosta on peräisin vain mediasta.
Sama media on kuitenkin kertonut, että Satakunnan käräjäoikeuden kolmesta ammattituomarista kaksi antoi syyksi lukevaan tuomionsa perusteiksi Auerin alaikäisten lasten kertomukset sekä nk. ”asiantuntijoiden” lausunnot näiden kertomusten luotettavuudesta.
Hämmästyttävää.
Rikosprosessioikeutemme eräs johtava periaate on, että lähisukulaisen ei tarvitse todistaa läheisensä puolesta tai häntä vastaan. Tämä on itsestään selvää. Auerin tapauksessa kuitenkin häntä vastaan käytettiin hänen tekohetkellä ja ehkä nytkin alaikäisten lasten kertomuksia ja niiden luotettavuudesta annettujen psykologien ym. ”asiantuntijoiden” lausuntoja. Lapsille itselleen ei annettu mahdollisuutta vahvistaa tai kumota kertomuksia.
Tulee mieleen 1600-luvun noitaoikeudenkäynnit, joissa lapset kertoivat retkistään Kyöpelinvuorelle ja näiden kertomusten perusteella pantiin noitaroviot palamaan. Ei tarvitse edes mennä niin kauas. Stalinin Neuvostoliitossa alaikäisten lasten viattomuudessaan antama todistus riitti vanhemman lähettämiseksi Siperiaan tai teloitusryhmän eteen.
Rikoksesta syylliseksi tuomitseminen Suomessa edellyttää täyttä näyttöä syytetyn syyllisyydestä. Syyttäjäpuolen paineet kasvavat tietysti sitä kovemmiksi, mitä törkeämmästä rikoksesta on kyse. Mutta, jos ruvetaan käyttämään vanhojen noitaoikeudenkäyntien tapaan alaikäisten lasten lausumia oman äidin syyllisyyden tueksi, mennään pahasti metsään,
Näin vain kävi Porissa ja 2010-luvulla
Matti Jaakkola
varatuomari Mustasaari
http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3% ... -1.1523181
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Tuo varatuomarin kirjoitus on pelkkää asiaa,pitää vaan ymmärtää mitä siinä sanotaan.
Ja huomatkaa, että siinä sanotaan että se perustuu pelkästään mediassa oleviin tietoihin.
Ja eihän median perusteella voikaan tietää asian todellisuutta....sitä kun ei ole koskaan siellä kerrottu...ainoastaan näitä syyttäjän esityksiä.....joiden perusteella siis vähän enemmän lakia lukenut henkilö osaa kyseenalaistaa koko oikeudenkäynnin.
Ja huomatkaa, että siinä sanotaan että se perustuu pelkästään mediassa oleviin tietoihin.
Ja eihän median perusteella voikaan tietää asian todellisuutta....sitä kun ei ole koskaan siellä kerrottu...ainoastaan näitä syyttäjän esityksiä.....joiden perusteella siis vähän enemmän lakia lukenut henkilö osaa kyseenalaistaa koko oikeudenkäynnin.
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Viime aikoina mediakirjoittelussa ilmenee, että syyttäjä tekee virheitä. Olennaista on se mitä täällä joku huomautti, että kuka tahansa meistä annelisteista tai anti-annelisteista päihittää kenen tahansa toimittajan, ehkä lukuunottamatta Anu Nousiainen HS-kuukausiliitteessä heinäkuu/2012. Siitä puuttuivat kuitenkin kannanotot. Amandan näkemiset olivat väärässä järjestyksessä.
Varatuomarin puheenvuoro on merkittävä juuri siinä, että media lukemalla ammattimies on todennut noitavainon olevan meneillään.

Viimeksi muokannut sisotalo, Ti Joulu 24, 2013 1:28 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Evil Lindros
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 478
- Liittynyt: Ke Heinä 17, 2013 1:45 pm
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Ai ei vai? Näiden kertomusten perusteella vaan koko oikeusprosessi palautettiin alkuunsa, jotta noitavaino saisi jatkua. Kukahan tässä nyt oikeasti ei tiedä mitään tai esittää muuten vain yksinkertaista ja tietämätöntä...herran pieksut sentään, kun juuri niitä alaikäisten kertomuksia ei käytetty todisteena murhasta..
-
Harpo
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Plus että lsh-tuomiosta puhuttaessa kirjoitus osuu kuin nenä silmään.
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Minä liityn niihin, jotka uskovat, että hovioikeudessa Auer todetaan jälleen syyttömäksi. Ainakin näin sivullisesta vaikuttaa siltä, että todelliset todisteet ovat hatarat, ja päätös perustuu enemmän toiveajattelulle. Tosin en ole perehtynyt asiaan kovinkaan hyvin. Eipä taida mennä läpi hovioikeudessa!
Syyllisyyskysymys todellisuudessa on sitten asia erikseen. Voi vain arvailla ja olettaa. Minä arvailen, että mukana on ollut ulkopuolinen, joka on se pääsyyllinen. Rouva voi tuntea olevansa osasyyllinen, tai sitten onkin osasyyllinen. Kyllä on mahdollista, että varsinainen syyllinen on "tuntematon mies" joka poistui rikospaikalta. Tosin tämän tuntemattoman miehen saattoi rouva tunteakin. Tietysti tämäkin on teoria - varma totuus on vielä hämärän peitossa. Mielenkiintoista seurata miten käy hovissa! Veikkaan, että nurin menee jälleen.

Eli raiskauksissa lapsen ei pitäisi todistaa tekijää vastaan, koska tämä on lähiomainen? Tai lapsen sanomisia ei pitäisi ottaa huomioon, koska lapsi? Käsittämättömiä vetoja.Harpo kirjoitti:Plus että lsh-tuomiosta puhuttaessa kirjoitus osuu kuin nenä silmään.
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
En puhunut mitään siitä mitä korkein oikeus teki, vaan tämän ketjun aiheesta.Evil Lindros kirjoitti:Ai ei vai? Näiden kertomusten perusteella vaan koko oikeusprosessi palautettiin alkuunsa, jotta noitavaino saisi jatkua. Kukahan tässä nyt oikeasti ei tiedä mitään tai esittää muuten vain yksinkertaista ja tietämätöntä...herran pieksut sentään, kun juuri niitä alaikäisten kertomuksia ei käytetty todisteena murhasta..
Tuomiossa, siis siinä päätöksessä, hyvä ihminen, ei annettu painoa lasten kertomuksille..koska niitten luotettavuutta ei kyetty riittävällä varmuudella toteamaan, ainakaan murhan osalta. Jotakin ne silti ovat painaneet, se on selvä - vaikka vannoutuneimmat Auerin puolustajat ilkkuisivat 'lasten älyttömyyksille' loppuikänsä. Oikeuden päätökset eivät ole yhteen ja vähennyslaskutehtäviä.
Eivätkös Annelin puolustajat ole riemuinneet suureen ääneen kohta kaksi viikkoa syystä että "pojan ja pikkusiskon älyttömät sadut sivuutettiin"??
Minä olen saanut vaikutelman noista lapsista, ainakin kolmesta vanhimmasta, että he ovat erittäin älykkäitä ja teräviä lapsi (nuorimmasta ei onneksi ole juttuja levitelty).. Ei vaikuta mitään vaikka heitä kuinka täällä haukutaan.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Tuomiossa sivulla 59:Tara kirjoitti: Mielipide vailla mitään asiapohjaa, ja ihmiset uskovat?? Että kun varatuomari kirjoittaa niin täytyyhän sen olla oikeassa.
herran pieksut sentään, kun juuri niitä alaikäisten kertomuksia ei käytetty todisteena murhasta..
http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3% ... -1.1523181
"väitettä ulkopuolista henkilöstä vastaan puhuvat seikat:
- asianomistaja Amanda Lahden havainnot
- asianomistaja Alexander Lahden havainnot"
Eli juristi on aivan oikeassa, lasten mielipiteet vaikuttivat syyllistäen.
Jokaisella on oikeus olla yhtä mieltä minun kanssani. - Madonna
-
seivästäjä
- Nikke Knatterton
- Viestit: 177
- Liittynyt: Ti Marras 19, 2013 1:14 am
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
padlock kirjoitti:Tuomiossa sivulla 59:Tara kirjoitti: Mielipide vailla mitään asiapohjaa, ja ihmiset uskovat?? Että kun varatuomari kirjoittaa niin täytyyhän sen olla oikeassa.
herran pieksut sentään, kun juuri niitä alaikäisten kertomuksia ei käytetty todisteena murhasta..
http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3% ... -1.1523181
"väitettä ulkopuolista henkilöstä vastaan puhuvat seikat:
- asianomistaja Amanda Lahden havainnot
- asianomistaja Alexander Lahden havainnot"
Eli juristi on aivan oikeassa, lasten mielipiteet vaikuttivat syyllistäen.
Mitkäs todisteet ulkopuolisesta tekijästä olisivat, ainoastaan Annelin ja vanhimman lapsen sanat. Tämähän on päivänselvä juttu hovioikeudessakin, eli murhatuomio, jos puolustus ei mitään lisänäyttöä esittämään, että paikalla olisi ollut ulkopuolinen, ainoat näytöt tähän ovat Annelin ja vanhimman lapsen tarinat, lapsella valemuistot.
-
Puhelinkortti
- Javier Pena
- Viestit: 1784
- Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 2:09 pm
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Se lienee kuitenkin kaikille selvää, etteivät nämä eri oikeusasteet tule koskaan tietämään
onko Auer syyllinen vai ei. Olettamuksen perusteellahan tässä lopulta tehdään päätökset
suuntaan tai toiseen.
Sama pätee lukemattomiin tuomioihin vähäisemmissäkin oikeudenkäynneissä. Pelkkiä arvauskeskuksia ovat nämä oikeusistuimet, eivät missään nimessä mitään totuudentorvia.
onko Auer syyllinen vai ei. Olettamuksen perusteellahan tässä lopulta tehdään päätökset
suuntaan tai toiseen.
Sama pätee lukemattomiin tuomioihin vähäisemmissäkin oikeudenkäynneissä. Pelkkiä arvauskeskuksia ovat nämä oikeusistuimet, eivät missään nimessä mitään totuudentorvia.
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Olen johdonmukaisesti kritisoinut lasten kertomusten käyttämistä todistusaineistona. Valitettavasti tässä käy pahimmillaan niin, että Anneli tuomitaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, johon hän on syytön ja vapautetaan murhasta johon hän on syyllinen. No keskimäärin kai voi ajatella, että oikeus toteutuu.
Annelin syyllisyyttä murhaan pidän auringonvarmana asiana. Eli Anneli on nähdäkseni syyllinen samalla todennäköisyydellä kuin Aurinko nousee myös huomenna. Sataprosenttisen varmahan asia ei tietenkään ole, mutta ei erityisen kaukana siitä.
On tietysti ehkä pieni mahdollisuus, että lapset ovat murhanneet isänsä, mutta ulkokopuolista aikuista ei paikalla ole ollut. Ydinkaneetti on, että Suomen oikeuslaitos on täydellisen häpeällisessä tilassa. Jos Jukka olisi vastaavalla tavalla murhannut Annelin ja väittänyt että huppupäinen nainen tuli ikkunasta, niin ei olisi ollut kuin yksi tutkintalinja. Jukka tappoi Annelin. Poliisi olisi heti lähdössä lähinnä naureskellut Jukan absurdeille väitteille. Näinhän muuten myös kävi tapauksessa, jossa mies tappoi kunnallispoliitikko-vaimonsa. Aina voidaan vedota yksittäistapauksiin, mutta sääntö johdonmukaisesti perheväkivallassa on, että kansalaiset jaetaan valehtelijoihin ja totuudenpuhujiin sukupuolensa perusteella.
Äitimyytti istuu ihmisissä niin tiukasti. Annelistien omaa henkistä olemassaoloa uhkaa ajatus siitä, että ÄITI tekisi jotain tällaista. Silti he eivät kehtaa asiaa myöntää ja elää aatteensa mukaan ja esimerkiksi tatuoida rintaansa tekstin ÄITI.
Voisiko Sisotalo listatta viisi kohtaansa joiden perusteella Anneli on syytön?
Yksi merkityksellinen asia on, että käräjäoikeuden päätöksessä seksituomiota ei käsitelty. Hovioikeudessa seksituomio tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan lainvoimainen. Aihetodisteena voidaan kysyä, kuinka paljon todennäköisempää on, että nuhteeton ihminen tekee läheiseen kohdistuvan henkirikoksen kuin henkilö, joka on jo aiemmin tehnyt läheisiinsä kohdistuvia erittäin vakavia terveyteen liittyviä rikoksia? arvelen, että tilastollisesti todennäköisyys tuhatkertaistuu, vähintäänkin.

Yliasiamies
- Scooby-Doo
- Viestit: 29
- Liittynyt: Su Joulu 15, 2013 12:51 pm
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Näinhän asia tasan tarkkaan on. Jos syytetty ja uhri vaihtaisivat paikkaa, niin komissaari Joutsenlahti ja hänen kommandojoukkonsa olisivat heti alkuminuuteista katselleen koko tapahtumaa aivan eri silmin. Samaten nämä besserwisserit, mm. emeritusprofessori Jyrki Virolainen etunenässä, eivät olisi palstatilaa uhranneet blogissaan saivartelemalla miten kaikki muu prosessissa on mennyt päin pirkkalaa paitsi Vaasan hovioikeuden päätös ja vähemmistöön jääneiden Satakunnan käräjäoikeuden tuomareiden järkeilyt.jmit kirjoitti:On tietysti ehkä pieni mahdollisuus, että lapset ovat murhanneet isänsä, mutta ulkokopuolista aikuista ei paikalla ole ollut. Ydinkaneetti on, että Suomen oikeuslaitos on täydellisen häpeällisessä tilassa. Jos Jukka olisi vastaavalla tavalla murhannut Annelin ja väittänyt että huppupäinen nainen tuli ikkunasta, niin ei olisi ollut kuin yksi tutkintalinja. Jukka tappoi Annelin. Poliisi olisi heti lähdössä lähinnä naureskellut Jukan absurdeille väitteille.
------
Äitimyytti istuu ihmisissä niin tiukasti. Annelistien omaa henkistä olemassaoloa uhkaa ajatus siitä, että ÄITI tekisi jotain tällaista. Silti he eivät kehtaa asiaa myöntää ja elää aatteensa mukaan ja esimerkiksi tatuoida rintaansa tekstin ÄITI.
Anneli Auer pystyi kietomaan nämä poliisimiehet, ei tosin nyt ihan kaikkia, pikkusormensa ympärille. Jotain tenhovoimaa hänessä oli, jota raavas poliisi ei pystynyt vastustamaan. Pullantuoksuinen kiltti monilapsisen perheen äiti. Se oli liikaa.
Jos jotain tästä episodista otetaan opiksi, niin se on se, että silmät auki myös siellä maalaiskuntien poliisilaitoksilla. Toivon hartaasti, että kävipä lopulta niin tai näin, poliisin ammattikorkeakoulussa (?), otetaan Case Ulvila esimerkkitapaukseksi siitä, miten rikospaikkatutkimusta ja kuulusteluja ei missään nimessä pidä suorittaa. Voivat aloittaa katselemalla, miten Joutsenlahti kuulustelee Aueria sairaalassa. Se on suorastaan tragikoomista katseltavaa.