Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2013

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Ruotsalainen Eva-Marree Tabita Kullander Smith (s. 1986) puukotettiin eilen kuoliaaksi Västeråsissa. Samalla puukotettiin myös toista naista.

Puukotus tapahtui turvakodissa, joka on tarkoitettu naisille tai perheille, jotka ovat joutuneet puolisonsa pahoinpitelemiksi tai tulleet uhatuksi väkivallalla.

Uhri oli eroamassa miehestään, jonka kanssa oli myös riitaa lasten (tytär s. 2008, poika s. 2009) huoltajuudesta.

Poliisit hälytettiin turvakotiin torstaina klo 11.09, ja he löysivät paikalta kaksi vakavasti puukotettua naista. Paikalta pidätettiin myös epäilty tekijä, 31-vuotias mies, jolla poliisin mukaan on läheinen suhde uhriin.

Iltapäivän aikana Smith menehtyi vammoihinsa sairaalassa. Myös toisella naisella (turvakodin työntekijä) on vakavat vammat, mutta hänen henkensä ei enää ole vaarassa.

Kuva
Viime sunnuntaina otettu kuva uhrista

Uhrin äidin perustama FB-sivu.

Lähde
Viimeksi muokannut Wincentius, Pe Heinä 12, 2013 10:16 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Rocket
Harjunpää
Viestit: 328
Liittynyt: To Syys 23, 2010 3:15 pm

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Rocket »

Sen mitä kouluruotsilla ymmärsin, niin epäilty ja surmansa saanut olivat tuttuja keskenään, mutta ei kerrottu onko kysessä puolisot. Onkohan tuo loukkaantunut yrittänyt mennä väliin?

Että sellainen turvakoti... No eipä ne vissiin mitään linnoituksia ole.
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Expressen-lehti avautuu enemmän:
I bakgrunden finns en infekterad vårdnadstvist, med hårda beskyllningar och anklagelser, som fick ett ödesdigert slut.

Nu är hennes expojkvän gripen - misstänkt för mord.
Eli uhrin entinen poikaystävä on pidätetty epäiltynä murhasta. Pariskunta oli taistellut lasten huoltajuudesta useita vuosia; viimeksi maaliskuussa 2013 huoltajuus myönnettiin isälle, mutta asian uusintakäsittely olisi ollut syksyllä. Siihen asti huoltajuus oli jaettu.
– Han var besatt av att ha kontroll. Han höll barnen undan från henne, säger Zenitha.

Hon beskriver den 31-årige mordmisstänkte mannen som aggressiv och fast besluten att sabotera allt umgänge mellan mamman och barnen.
  • - Uhrin äiti (Zenitha) kertoo miehen olleen kontrollifriikin. Mies esti äitiä tapaamasta lapsiaan.
    Zenitha kuvaa murhasta epäiltyä 31-vuotiasta miestä aggressiiviseksi, joka oli päättänyt tehdä kaikkensa, jotta äidin ja lasten välinen kanssakäyminen olisi mahdotonta.
Uhri tapasi poikansa tiistaina ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen, ja eilen torstaina kello 11.00 oli vuorossa uusi tapaaminen toisen lapsista kanssa. Lasten isä tuli mukaan tapaamiseen puukko mukanaan.

Uhri oli työskennellyt mm. stripparina.

Turvakoti lienee ollut enemmänkin luonteeltaan hoitokoti tai kuntoutumiskeskus, mutta tuskin niissäkään mitään ruumiintarkastuksia vieraille tehdään. Puukotus tapahtui siis tapaamishuoneessa, jossa oli mukana myös sosiaalityöntekijä.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Surkea juttu. Nyt pienokaiset menettivät molemmat vanhempansa. Noita avioeron ja lasten huoltajuuskiistojen sekä ex-puolison kiusaamisenhalun vuoksi tehtyjä henkirikoksia on ollut viime vuosina ihan liikaa. Tässä sentään lasten henki säästyi, mutta en usko että heidän silmiensä edessä tapahtunut äidinmurha varsinaisesti kehitystä edesauttaa.
Murha ja suuniteltuhan tuo on, kun on kerran puukon varta vasten mukaan ottanut. Onneksi saatiin tuoreeltaan kiinni.
Marko M
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: To Touko 02, 2013 2:26 pm

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Marko M »

Murhaajan nimi on Joel Kirungi Kabagambe ja hän on kotoisin Ugandasta.

http://www.exponerat.info/tva-knivskurn ... vinna-dod/
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Mies on ns. poliisin vanha tuttu ja tuomittu erinäisistä rikoksista; mm. huumausainerikoksista, virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta, luvattomasta teräaseen hallussapidosta ja törkeästä pahoinpitelystä.

JKK oli lisäksi ollut paikallinen johtaja Troopers-jengissä, joka kuuluu Outlaws MC-jengin valtapiiriin.

Uhrin tausta on myös kovin ristiriitainen; hän oli suhteellisen avoimesti työskennellyt seksialalla sekä stripparina, escort-seuralaisena että myös suoraan prostitoituna. Toisaalta hän osallistui paikallisen seksuaalivalistusyhdistyksen (RFSU) toimintaan, ja oli sen arvostettu jäsen.

Hänen väitetään saaneen maksimipisteet (2.0) ruotsalaisesta ns. högskoleprovet'ista. Tosin viime vuoteen mennessä julkistetussa tilastossa 26 vuoden ajalta vain yhdeksän ihmistä (kahdeksan miestä, yksi (!) nainen) on saanut maksimipisteet, eikä heidän joukossa ollut uhrin nimeä. Toki on mahdollista, että uhri olisi viimeisen vuoden aikana osallistunut kokeeseen saaden maksimipisteet. Kyseessä on siis erittäin vaativa koe.

Uhri käytti escort-sivustoilla nimimerkkiä Petite Jasmine, ja häneltä löytyy mm. Twitter-tili, josta seuraava twiittaus:
Petite Jasmine ‏@JasminePetite mars 6
I only have to work 3 hours a week and I earn more than a doctor. It gives me a lot of spare time and financial freedom. Yes, it worth it.
Viimeksi muokannut Wincentius, La Heinä 13, 2013 9:03 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Marko M
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: To Touko 02, 2013 2:26 pm

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Marko M »

Murhaaja Joel Kirungi Kabagambe on näköjään ollut tekemisissä oikeuslaitoksen kanssa useamminkin.

http://www.exponerat.info/afrikanske-kn ... rattsalen/

Kuva
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Uhri avautui pääsiäisenä 2007 ruotsalaisella perhesivustolla (Familjeliv) elämäntilanteestaan ja erityisesti suhteestaan avopuolisoonsa ja hänen käyttäytymisestään. Pariskunnalla ei vielä tuossa vaiheessa ollut lapsia, vaikkakin lasten hankkimista kovasti suunniteltiin, ainakin uhrin toimesta. Ensimmäinen lapsi syntyikin 10 kuukauden kuluttua kirjoitteluista.

Uhri sai kanssakirjoittelijoiltaan selkeät ohjeet, miten toimia tilanteessa. Ohjeiden lähes yksimielinen sisältö oli, että uhrin olisi jätettävä miehensä, eikä lasten hankintaa kannata edes ajatella, ainakaan ennen kuin mies ei enää käytä päihteitä (alkoholia/huumeita).

Valitettavasti uhri ei noudattanut annettuja neuvoja. Tai no, jättihän hän lopulta miehen toisen lapsen syntymän jälkeen vuonna 2009, jonka jälkeen lasten huoltajuudesta taisteltiin näihin päiviin asti. Ensin lapset olivat äidillä, sitten isällä.

Vuonna 2010 käräjäoikeus oli tuominnut huoltajuuden isälle osittain perustellen sillä, että huolimatta isän kenties hieman ongelmallisesta taustasta (pikkurikollinen/huumeet, tuomittu mm. vuonna 2001 hovioikeudessa naisen pahoinpitelystä), lapset olivat juurtuneet isäänsä, joten olisi lasten kannalta parempi, että he jatkaisivat tutussa ympäristössä kuin se, että heidät palautettaisiin äidin luo.

On esitetty arveluja, että tässä vaiheessa sosiaalihuolto olisi saanut tiedon siitä, että äiti oli seksityöläinen, ja sama tieto tuli käräjäoikeuskäsittelyn aikana esille. Äidin sopivuus huoltajaksi koettiin näin ollen ongelmalliseksi siitä huolimatta, että seksityö ei ole Ruotsissa rikos. Moneen kertaan tuomittu päihteiden väärinkäyttäjä-isä katsottiin sen sijaan sopivammaksi huoltajaksi.

Uhrin kirjoittelu on, sanottaisiinko näin jälkeenpäin tapahtumien valossa, varsin sydämeenkäyvää, ennen kaikkea erittäin surullista; tuolloin 20-vuotiaan tytön sinisilmäistä uskoa omaan parantavaan rakkauden voimaan, jolla mies saadaan nostetuksi kuiville, lopettamaan rikostelut ja tavalliseksi svenssoniksi, kunnolliseksi perheisäksi.

Uhrin kirjoitukset ovat kouluesimerkki siitä, miten naiivisti ellei peräti traagisesti nainen voi toimia uskoessaan pystyvän parantamaan rentun miehensä.

Pari otetta kirjoitteluista:
han är välidgt glad i öl till exempel. beställer massor på onsdagar, fedagar och lördagar (samt övriga helgdadagar som nu till exempel) och det som blir över dricker han juh på dom övriga dagarna, tisdag, torsdag och söndag
  • Mies pitää esimerkiksi erittäin paljon oluesta; ostaa suuria määriä keskiviikoisin, perjantaisin ja lauantaisin (samoin myös muina pyhäpäivisin, kuten esimerkiksi nyt (= pääsiäinen)). Sen, mikä jää tuolloin juomatta, juo hän sitten muina päivinä, tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin.
Men han går på psyk, men dom ger honom bara piller benzo och några andra, antideprissiva. För han har också ett mkt osäkert temperament, inte så att han skulle slå men han säger elaka saker utan att tänka sig för
  • Mies saa psyykkistä hoitoa, mutta hänelle määrätään vain pillereitä, kuten benzoa ja joitain muita, antidepressiivisiä, sillä hänellä on myös erittäin ailahteleva temperamentti; ei siten, että hän löisi minua, mutta hän sanoo ajattelemattomuuttaan ilkeitä asioita.
Jag vet att han kan sluta, han har juh redan trappat ner. Men jag hoppas han slutar helt... För vår blivande familjs skull.
  • Minä tiedän, että hän voi lopettaa päihteiden käytön. Hänhän on jo vähentänyt niiden käyttöä, mutta toivon, että hän lopettaa kokonaan tulevan perheemme (=lapsen) takia.
Han går på missbruksenheten på behandling och pissr 3ggr i veckan. Men varken dom eller han verkar bry sig att det är positiva prov han lämnar var och varannan gång.
  • Mies käy vieroitushoidossa ja antaa virtsanäytteen kolme kertaa viikossa. Mutta mies tai hoitajat eivät tunnu välittävän mitään siitä, että miehen näyte on joka toinen kerta positiivinen.
Vad, att jag ska lämna honom? Det gör jag inte. Jag är inte dum, ibland gör han mig besviken i sina nedgångar men jag tänker följa honom i upp och nedgång.
  • Mitä, pitäiskö minun jättää hänet? Sitä en tee. Minä en ole tyhmä; toisinaan mies saa minut pettyneeksi, kun hänellä on vastoinkäymisiä, mutta minä tuen häntä myötä- ja vastamäessä.
Min Joel ska vara min Joel, min nyktra Joel! Honom jag älskar och lever för! Honom som jag, trots allt vad ni säger, ska få en familj ihop med! Och vi kommer leva svensson och vi kommer ha det bra, men med dåliga dagar som alla andra!
  • Minun Joelini on minun Joelini, minun selvä Joelini. Häntä minä rakastan, ja häntä varten minä elän. Huolimatta kaikesta siitä, mitä te täällä kirjoitatte, tulen perustamaan perheen hänen kanssaan. Ja me tulemme elämään tavallista perhe-elämää; meillä tulee menemään hyvin, mutta myös huonoja päiviä mahtuu joukkoon, kuten kaikilla muillakin.
Vi kommer bli underbara föräldrar som älskar vårat barn, med en pappa med välbetalt jobb och en mamma som studerar och även hon ska skaffa sig en bra utbildning. Som sagt ska vi fixa det här -
  • Meistä tulee ihania vanhempia, jotka rakastavat lastaan; isä, jolla on hyvinpalkattu työ ja äiti, joka opiskelee ja myös hankkii itselleen hyvän koulutuksen. Kuten sanottu, me tulemme onnistumaan tässä.
Hanska självklart inte dricka och droga när vi har barn!
  • Mies ei tietenkään tulee juomaan tai käyttämään huumeita, kun meillä on lapsi!
Alla verkar älska att måla fan på väggen och direkt tro att jag är en naiv och dum brud som gör ett fruktansvärt beslut.
Tack för hjälpen jag fick när jag startade denna tråden iaf, när det blev helt fel och han har bett om ursäkt för i flera dagar nu.

Fel. Jag vet vad jag gör. Annars skulle jag aldrig göra det. Vore jag inte säker på min sak skulle jag aldrig föda hans barn.

Jag vet vad jag gör, säger jag igen. Och ni får helt enkelt tro mig.
  • Kaikki tuntuvat maalailevan piruja seinille ja uskovan, että minä olen naiivi ja tyhmä tyttö, joka tekee hirvittävän virheen.

    Kiitos kuitenkin siitä avusta, jonka sain, kun avasin tämän keskustelun; silloin kaikki oli (miehen kanssa) sekaisin. Mies on nyt pyydellyt anteeksi monta päivää.

    Väärin. Minä tiedän, mitä teen. Muutoin en koskaan tekisi sitä. Ellen olisi varma asiasta, en koskaan synnyttäisi hänen lastaan.

    Toistan, minä tiedän mitä teen. Teidän pitää yksinkertaisesti vaan uskoa se.
sista ordet:
vi ska slå er alla på fingrarna sen
  • Viimeisen kerran:
    Tulemme vielä näyttämään teille kaikille.
Viimeksi mainittu olikin uhrin viimeinen kirjoitus aloittamaansa keskusteluun; nyt siellä jatkuu murhasta keskustelu. Lainaukset aikajärjestyksessä.

Uhri oli toisaalla keskustellut aktiivisesti silikonirinnoista, jotka hänkin oli itselleen hankkinut, ja julkistanut kehostaan/rinnoistaan alastonkuvia (kasvot toki rajattu pois). Erään kirjoituksen hän oli allekirjoittanut näin:
Moder Teresa - med silikon
  • Äiti Teresa - silikoneilla
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Tänään aamupäivällä JKK pidätettiin todennäköisin syin epäiltynä murhasta ja murhayrityksestä. Mies kiistää puolustusasianajajansa Caroline Fagerbergin mukaan syytteet. Tosin mies myöntää törkeän väkivallan ja törkeän pahoinpitelyn.

Mies voi puolustusasianajajan mukaan psyykkisesti huonosti, on kovasti huolissaan lapsistaan, ja siitä, miten nämä voivat.

Kuva

Expressen-lehti on tavoistaan poiketen julkistanut epäillyn nimen.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Marko M
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: To Touko 02, 2013 2:26 pm

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Marko M »

Ugandalaiset ovat kovia ryyppäämään ja heidän mielijuomansa on Waragi eli War Gin.
Vice on tehnyt dokumentin ugandalaisista jotka eivät paljon muuta tee kuin ryyppäävät Waragia.

http://www.vice.com/Fringes/war-gin

Kuva
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

14 Heinä 2013 Wincentius kirjoitti:Tänään aamupäivällä JKK pidätettiin todennäköisin syin epäiltynä murhasta ja murhayrityksestä. Mies kiistää puolustusasianajajansa Caroline Fagerbergin mukaan syytteet. Tosin mies myöntää törkeän väkivallan ja törkeän pahoinpitelyn.
Oikeudenkäynti epäiltyä vastaan alkoi eilen Västerås'in käräjäoikeudessa.

Epäilty kertoo, että päässä pimeni, eikä hän muista tapahtuneesta yhtään mitään. Ensimmäinen mielikuva asiasta on se, että kaivaessaan kännykän esiin, näki tämä omat veriset kätensä. Tällöin hänelle pulpahti mieleen, että jotain hirveää on voinut tapahtunut, joten mies hälytti paikalle ambulanssin ja poliisin.

Epäilyn puolustusasianajaja Martin Beskow väittää, että epäilyllä oli väärä lääkitys; tämä oli saanut maksimiannoksina kolmea erilaista rauhoittavaa lääkettä, nk. bentsodiatsepiinejä.

Muutamaa kuukautta ennen surmaa kirjoitti uhri äidilleen seuraavaa:
"Det går faktiskt inte att göra något åt. Jag har accepterat det nu. Händer det så händer det. Ingen lyssnar och kan skydda mig. Jag vet i alla fall att kommer det något så gör han det utan varning."
  • Tilanteelle ei todellakaan ole mitään tehtävissä. Olen hyväksynyt sen nyt. Jos jotain tapahtuu, niin sitten se tapahtuu. Kukaan ei kuuntele tai voi suojella minua. Tiedän kuitenkin että, jos jotain tapahtuu, tapahtuu se ilman mitään ennakkovaroitusta.

Viisi kuukautta myöhemmin epäilty puukotti takaapäin hyökäten uhrin kuoliaaksi 31:llä puukoniskulla.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Wincentius kirjoitti:Epäilyn puolustusasianajaja Martin Beskow väittää, että epäilyllä oli väärä lääkitys; tämä oli saanut maksimiannoksina kolmea erilaista rauhoittavaa lääkettä, nk. bentsodiatsepiinejä.
Oikeudenkäynti syytettyä vastaan on loppuvaiheissaan. Vielä torstaina Beskow jätti oikeudelle 94-sivuisen selostuksen siitä, miten syytetyn saama lääkitys on mahdollistanut teon.

Syytetylle lääkemääräyksen kirjoittaneen lääkärin mukaan voidaan yleisellä tasolla sanoa, että persoonallisuushäiriöiden hoito bentsodiatsepiineillä ei ole hengenvaarallinen yhdistelmä. Lääkitys määrätään kliinisen hoidontarpeen perusteella.

Beskow vaatii asiakkaansa täydellistä vapauttamista syytteistä.
– Ett frikännande. Han har ju visserligen erkänt att det var han som höll i kniven, att det var han som gjorde det. Men jag tänker bestrida ansvar mot bakgrund av hans psykiska tillstånd på grund av medicineringen.
  • - Vaadin vapauttavan tuomion. Hän on toki tunnustanut, että hän piteli puukkoa kädessään, että hän teki teon. Mutta aioin kiistää asiakkaani vastuun tekoon johtuen tämän väärästä lääkityksestä seuranneesta henkisestä epätasapainosta.

Lähde

Syytetty valitti myös hallinto-oikeuden päätöksestä lasten huostaanotosta, mutta kamarioikeus on nyt vahvistanut, että lapset otetaan huostaan.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Västeråsin käräjäoikeus tuomitsi eilen 31-vuotiaan Joel Kirungi Kabagambe'n murhasta ja murhayrityksestä 18 vuodeksi vankilaan.

Oikeus toteaa, että Kabagambe oli käynyt uhrin kimppuun täysin silmittömällä raivolla. Tämä vihasi syvästi entistä puolisoaan huoltajuuskiistan ja "kaiken muun tapahtuneen" takia.

Laukaiseva tekijä tekoon oli ollut se, että uhri oli läimäyttänyt Kabagambe'a kasvoihin parin neljävuotiaan pojan nähden.

Oikeus totesi myös, että Kabagambe oli vahvan lääkityksen alainen teon tehdessään, ja tämä kärsii lisäksi persoonallisuushäiriöstä, mutta ne eivät sinällään estä vankeustuomiota.

Puolustusasianajaja Martin Beskow mielestä rangaistus on todella kova, mutta oli kuitenkin tyytyväinen siihen, että oikeus oli kuunnellut puolustuksen näkemyksiä ja ottanut huomioon Kabagambe'n lääkityksen ja henkisen tilan eikä tuominnut tätä elinkautiseen vankeuteen. Toki Beskow oli toivonut lievempää rangaistusta.

Osapuolet eivät vielä osanneet sanoa, että valittavatko päätöksestä hovioikeuteen.

Lähde ja lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: 27-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi 11.7.2

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Tapaus meni luonnollisesti hovioikeuteen, jossa Kabagambe'n käräjäoikeudessa saamaa tuomiota lievennettiin hieman, vaikka itse vankeusaika pysyikin samana.

Syyttäjä oli vaatinut Kabagambe'lle elinkautista tuomiota, mutta hovioikeus päätyi antamaan määräaikaisen 18 vuoden tuomion yhdestä murhasta, vaikka itse teko olikin riittävän törkeä, jotta siitä olisi voinut elinkautisenkin saada. Hovioikeus katsoi kuitenkin, että Kabagambe oli teon tehdessään alttiina sellaisten lääkkeiden vaikutukselle, mitkä saattoivat vaikuttaa impulssien hallintaan.
Sammantaget finner hovrätten, lika med tingsrätten, att Joel Kabagambe varit tillräckligt medveten om vad han gjorde för att han ska kunna fällas till ansvar för uppsåtligt brott.
[...]
Hovrätten finner i likhet med tingsrätten att innehållet i det rättspsykiatriska utlåtandet och annan utredning visar att Joel Kabagambe led av en psykisk störning som tillsammans med hans av läkare ordinerade medicinering kan ha påverkat hans förmåga att kontrollera sitt handlande.
[...]
Den psykiska störningen har inte varit sådan att det finns skäl att bestämma längden på fängelsestraffet till kortare tid än 18 år. Tingsrättens dom ska därför inte ändras i fråga om påföljd.
Sosiaalityöntekijän murhayritys muuttui törkeäksi pahoinpitelyksi.
Sammantaget anser hovrätten att det inte är visat att Joel Kabagambes uppsåt omfattade mer än att skada LL. Han ska därför inte dömas för försök till mord eller till dråp. Gärningen ska i stället bedömas som misshandel. Brottet ska med hänsyn till samtliga omständigheter kring gärningen och det förhållande att det varit fråga om livsfarligt våld rubriceras som grov misshandel.
Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Vastaa Viestiin