Ammuskelu Brysselissä - neljä kuollut

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Ammuskelu Brysselissä - neljä kuollut

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Päivän toinen toinen ammuskelu-uutinen maailmalta, ensimmäinen oli Kaliforniassa seitsemän uhria vaatinut ammuskelu (http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=16799). Lisäksi on ollut ikkunasta pudonnutta 1,5v lasta ja veteen vajonnutta 5v lasta. Surullisia uutisia kaikki. Onneksi Suomi sentään pelasi itsensä jääkiekkofinaaliin, että jotain positiivistakin uutisoinninaihetta on tälle hellepäivälle saatu.

Iltalehden uutinen Brysselin ammuskelusta:

"Ammuskelu Brysselin keskustassa - kolme kuollut
Lauantai 24.5.2014 klo 18.25 (päivitetty klo 18.51)

Brysselissä kolme ihmistä on kuollut ja yksi haavoittunut vakavasti ampumisessa lähellä juutalaista museota.

Kaksi kuolonuhreista on miehiä, yksi nainen. Ampuja pakeni paikalta autolla.

Belgian yleisradioyhtiön mukaan ampuja tulitti sekä museon sisällä että ulkopuolella.

Museo sijaitsee lähellä Sablon-aukiota Brysselin vanhassa keskustassa.

Belgian ulkoministeri Didier Reynders esitti tapahtuneesta surunvalittelunsa Twitterissä.

- Olen järkyttynyt tehdyistä murhista juutalaisen museon luona. Ajattelen näkemiäni uhreja ja heidän läheisiään.

Ulkoministeri saapui paikalle pian tapauksen jälkeen.

IL-STT-AFP"

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201405 ... 6_ul.shtml

Iltasanomien versio:

"Brysselissä kolme ihmistä on kuollut ja yksi haavoittunut vakavasti ampumisessa juutalaisessa museossa ja sen ulkopuolella.
Tiedossa ei ollut, olivatko uhrit museon työntekijöitä vai vierailijoita. Kaksi kuolonuhreista on miehiä, yksi nainen. Ampuja tulitti sekä museon sisällä että ulkopuolella. Silminnäkijöiden mukaan tekijä saapui ja pakeni paikalta autolla.

Belgian ulkoministeri Didier Reynders saapui itse sattuman kaupalla paikalle pian tapahtuman jälkeen ja esitti tapahtuneesta surunvalittelunsa Twitterissä. Sisäministeri Joelle Milquet sanoi epäilevänsä, että kyseessä on juutalaisvastainen isku.

Museo sijaitsee lähellä Sablon-aukiota Brysselin vanhassa keskustassa."

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 76290.html

Mikähän mahtaa olla motiivi teon takana?

Otsikkoon muutettu uhrin määrä
-NILS-
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

Alibaba

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja Alibaba »

On ne saaneet taas suuret otsikot ja hälinän tästä pääministereineen kipat päissään. Syynä vain, että juutalaisomisteinen tiedotusvälineistö haluaa nyt säälipasuunaansa soittaa kunnolla. Ukrainassa "vapaustaistelijoiden" pommi tappoi neljä eilen Donetskissa. Meillä ei siitä kirjoitettu sanaakaan. Lisää vertausta, että Pakistanin rajalla USA-lennokki ampui kaksi ohjusta toukokuun 21. päivä, joista toinen lensikin kehräämöön kilometrejä ohi "maalin". Useita naisia kuoli, mutta miesten määräksi ilmoitettiin kaksi. Nyt meilläkin meediot toistaa, toistaa, toistaa ja toistaa puolen tunnin välein mm. YLEssä Rysselin tapausta.

Marko M
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: To Touko 02, 2013 2:26 pm

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja Marko M »

Destiny kirjoitti: Mikähän mahtaa olla motiivi teon takana?
Murhaajat ovat aivan varmasti muslimeja joten motiiveista ei tule pulaa.

tohis
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2012 9:30 am

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja tohis »

Marko M kirjoitti:
Destiny kirjoitti: Mikähän mahtaa olla motiivi teon takana?
Murhaajat ovat aivan varmasti muslimeja joten motiiveista ei tule pulaa.
Eiköhän nuo yleensä edusta äärioikeistoa ja etenkin neonatseja. Muslimit Euroopassa harvemmin juutalaisia kolkkaa....

Marko M
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: To Touko 02, 2013 2:26 pm

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja Marko M »

tohis kirjoitti:
Marko M kirjoitti:
Destiny kirjoitti: Mikähän mahtaa olla motiivi teon takana?
Murhaajat ovat aivan varmasti muslimeja joten motiiveista ei tule pulaa.
Eiköhän nuo yleensä edusta äärioikeistoa ja etenkin neonatseja. Muslimit Euroopassa harvemmin juutalaisia kolkkaa....
Vai äärioikeistoa, just joo.

http://www.frontpagemag.com/2013/davidh ... in-europe/

http://wikiislam.net/wiki/Muslim_Statis ... tisemitism

http://en.wikipedia.org/wiki/Toulouse_a ... erpetrator

https://www.google.fi/search?q=muslim+a ... 3&ie=UTF-8

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Näinpä.

Kuulemma niinkin läheltä kuin Malmöstä ovat juutalaiset alkaneet livistää, kun ovat kaupungin muslimiväestön voimakkaasti kasvaessa joutuneet lisääntyvässä määrin "salaperäisen alkuperän omaavan" agression kohteeksi...
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

pienipulina
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ti Loka 29, 2013 11:01 pm

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja pienipulina »

Kyllä vähän pelottaa tää tilanne euroopassa, "suvaitsevaisuus" on vuoskymmenen sana, mutta joidenkin uskontoon se ei vaan perustavanlaatuisesti kuulu..

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Onko kyseessä ylipäätään viharikos? Onko olemassa tietoa siitä, ketä uhrit olivat ja olivatko he ehkä museon henkilökuntaa? Mietin vain että himot ne ovat juutalaisilla museovirkailijoillakin ja tuo voisi olla myös onnettomasti päättynyt mustasukkaisuusdraama.

cyklon
Theo Kojak
Viestit: 1126
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2009 9:41 am

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja cyklon »

Täysi Purenta kirjoitti:Onko kyseessä ylipäätään viharikos? Onko olemassa tietoa siitä, ketä uhrit olivat ja olivatko he ehkä museon henkilökuntaa? Mietin vain että himot ne ovat juutalaisilla museovirkailijoillakin ja tuo voisi olla myös onnettomasti päättynyt mustasukkaisuusdraama.
Kuolleet ovat israelilainen pariskunta, ranskalainen nainen ja museon työntekijä.

news.sky.com/story/1268789/jewish-museum-shooting-claims-fourth-victim

Linkissä tarkempaa tietoa ja valvontakameran kuvaa tekijästä itseteossa.

Alibaba

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja Alibaba »

Mielenkiintoinen juttu viime yöltä Brysselin hallintokorttelista. Belgian sisäministeri Joëlle Milquet toissapäivänä "tiesi" asian olevan antisemiittisyyttä ja juutalaisvastaisuutta. Yöllä maanantaina, kun vaalitulokset tuli, hän julisti, että "se ammuskelu oli voitto demokratialle ja juutalaiselle kansanosalle".
Samalla hän "tiesi" nyt, että oikeistolainen maahanmuuttovastainen ja EU-eroa vaativa puolue hävisi vaalit ammuskelun takia. Sille oli ennustettu 8-10% kannatusnousua. Nyt ei sitä tullut. Ammuskelu oli, kuin tilauksesta vaalien alla. Senhän voi tietysti tehdä Mossad, joka käy pitkin Norjaa ammuskelemassa palestiinalaisia tarjoilijoita, tai surmaa tavallisen italialaisen perheen väärään asuntoon terroristeina.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 76200.html
Brysselin museoisku vaati neljännen uhrin – poliisi julkisti videon
Julkaistu: 26.5.2014 8:33

MUSEOISKU Brysselin juutalaiseen museoon tehty isku on vaatinut neljännen kuolonuhrin.
Neljäs uhri on noin 20-vuotias belgialaismies, joka työskenteli museon vastaanotossa.

Hän haavoittui vakavasti eilisessä iskussa. Asiasta kertoi belgialaisen juutalaisjärjestön johtaja.

Ampumisessa kuoli jo eilen israelilainen pariskunta ja ranskalainen nainen.

Belgian poliisi julkisti tänään videonauhan museoiskusta. Nauhalla näkyy lakkipäinen mies, joka ottaa laukustaan rynnäkkökiväärin ja alkaa tulittaa uhrejaan.

Belgia on kiristänyt turvatoimia kaikissa maan juutalaisissa instituutioissa. Ampujaa etsitään edelleen.
Linkki poliisin julkistamaan videoon, kun sitä ei näköjään enää ole Iltasanomien sivuilla kokonaisena; http://www.liveleak.com/view?i=329_1401031812

Ilmeisesti videolla näkyy sensuroituna oviaukon edessä, lattialla makaavana hahmona tuo 20-vuotias mies, joka on nyt menehtynyt vammoihinsa, ja joka työskenteli museon vastaanotossa.

Ampuja toimii niin harkitun näköisesti, ettei hän ainakaan kärsi varsinaisista mielenterveysongelmista. Olisiko saanut terroristikoulutuksen jossakin. Hämmästyn jos hänet saadaan kiinni, mutta toivottavasti niin kävisi. Olisi helpompaa löytää joku, joka on uhkaillut etukäteen ja käynyt sekoilemassa museossa.

Edgein
Nikke Knakkertton
Viestit: 159
Liittynyt: Ma Elo 19, 2013 1:17 pm

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja Edgein »

Kyllähän tuo on selvä peli minkä uskonnon edustaja kyseessä. Suomessa olisi kukkahattutädit jo ehtineet hyssyttelemään tekijän taustat piiloon. Kyseessähän on luonnollisesti "yksittäistapaus" ja "ei voida yleistää".
sisotalo kirjoitti:Tässä on tapahtunut perheen sisäinen murha, niissä naisten osuus on 6%, HS julkaiseman tilaston mukaan.
Kuolemannaakka kirjoitti:Ehkä Anneli oli vaan taitava vatsastapuhuja.

vähämäyrä
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: La Touko 17, 2014 6:28 pm

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja vähämäyrä »

Voisiko kyseessä olla sama, joka ampui jossakin alppialueella useita ihmisiä? Jonkinlainen sarja-ampuja?

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Edgein kirjoitti:Kyllähän tuo on selvä peli minkä uskonnon edustaja kyseessä.
Öh, muinaisen skandinaavisen uskonnon?
Mikään ei oikeasti ole selvää ennen kuin tekijä jää kiinni - varsinkaan 'uskonnon' osuus teossa.
Edgein kirjoitti:Suomessa olisi kukkahattutädit jo ehtineet hyssyttelemään tekijän taustat piiloon. Kyseessähän on luonnollisesti "yksittäistapaus" ja "ei voida yleistää".
Miten voi hyssytellä sellaisen tekijän taustat, jota ei tunneta? :roll:
Ja joo, tällainen taitaa olla yksittäistapaus; en muista Belgiasta saati Suomesta kovinkaan monta juutalaisten ammuskelua.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ammuskelu Brysselissä- kolme kuollut

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... ys/3412842
Brysselin juutalaismuseon ammuskelusta pidätys
Ulkomaat Julkaistu 01.06.2014 10:17 (Päivitetty 01.06.2014 12:11) 1

Ranskan poliisi on pidättänyt miehen epäiltynä hyökkäyksestä juutalaiseen museoon Brysselissä, viranomaiset kertoivat sunnuntaina. Viikko sitten tehdyssä iskussa kuoli kolme ihmistä.

Tutkintalähteiden mukaan pidätetty on 29-vuotias ranskalainen, ja hänet otettiin kiinni Marseillesin bussiasemalla. Miehen hallusta löytyi kaksi asetta sekä ammuksia.

Miehellä saattaa olla yhteyksiä Syyrian ääri-islamilaisiin taistelijoihin. Ranskalaismedian mukaan mies oli oleskellut Syyriassa jihadistiryhmien luona viime vuonna.

Belgialaisen antisemitismin vastaisen järjestön johtaja Joel Rubinfield oli pidätyksestä helpottunut.

-Mutta tämä on myös huolestuttavaa -- on todella tärkeää, että maat, joiden kansalaisia on mennyt Syyriaan, tekevät kaikkensa, jotta tällaista ei tapahdu uudestaan.
Näköjään Syyrian sota toimii suurena terroristikoulutuksena aivan kuten on pelätty.

Uutisen mukaan kolme kuoli ammuskelussa, mutta siinä ei mainita neljännen uhrin olevan muiden uutisten mukaan aivokuollut. Pidätetyltä löytyneiden aseiden ja ammusten perusteella voi olettaa poliisien saaneen kiinni oikean henkilön.

Vastaa Viestiin