Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
irmuska
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 7:16 pm

Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja irmuska »

Iltalehdessä uutisjuttua veriteosta.
Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa
Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.05

Uhri oli useita päiviä kuolleena asunnossaan ennen kuin hänet löydettiin.

Poliisi epäilee 35-vuotiaan miehen joutuneen henkirikoksen uhriksi Pöytyällä.

Veriteko paljastui uhrin sukulaisen otettua yhteyttä poliisiin, kun hän ei ollut saanut mieheen yhteyttä moneen päivään.

Poliisit menivät Pöytyän Riihikoskella sijaitsevaan rivitaloasuntoon maanantai-iltana ja löysivät asunnosta miehen kuolleena.

Jo alustavan tutkimuksen perusteella poliisi epäili, että mies oli surmattu.

- Ruumiinavaus on tehty ja kuolinsyy on selvillä. Se vahvistaa käsitystä siitä, että kyse on henkirikoksesta, sanoo rikoskomisario Pertti Läksy Lounais-Suomen poliisista.

Poliisi ei tutkinnallisten syiden takia paljasta surmatapaa. Poliisi tutkii juttua tappona.

Surmatyö on toistaiseksi pimeä eikä poliisilla ole tietoa tekijästä. Myös motiivi on vielä hämärän peitossa, mutta ainakaan tämänhetkisten tietojen mukaan asunnosta ei ole anastettu mitään.

Läksyn mukaan surmatyö oli tehty uhrin asunnossa noin viikkoa ennen ruumiin löytymistä.

- Naapurit eivät ole tehneet havaintoja tai kuulleet mitään ääniä, jotka voitaisiin yhdistää tekoon, Läksy sanoo.

JARMO LUUPPALA
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."
LadyLou
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Helmi 28, 2013 10:17 am

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja LadyLou »

Jep. Outo juttu mutta tietääkö kukaan tästä murhatusta enempää, mä en tiiä kuin nimen ja huhupuheita.
joli
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 96
Liittynyt: Ke Maalis 12, 2008 12:53 am
Paikkakunta: satakunta

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja joli »

LadyLou kirjoitti:Jep. Outo juttu mutta tietääkö kukaan tästä murhatusta enempää, mä en tiiä kuin nimen ja huhupuheita.
nimet ja huhut kehiin !
LadyLou
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Helmi 28, 2013 10:17 am

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja LadyLou »

J.H.
HUHUjen mukaan väkivaltarikollinen.
Ierika.Sus
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Pe Marras 15, 2013 10:06 pm

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja Ierika.Sus »

Juu ei ollut kylän hyvämaineisimpia ja pidetyimpiä kavereita tämä uhri. Vihamiehiä ja velkojiakin kuulemma paljon, joten niistä sitten luultavimmin joku ollut asialla. Tai sitten on ihan "tavallinen kännitappo".
Homō hominī lupus est.
Agitator
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Pe Touko 30, 2014 8:18 pm

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja Agitator »

Lopettakaa toi paskan puhuminen. Teistä kukaan ei tuntenut J.H:ta! Lempeä kaveri jota elämä kohteli moneen kertaan väärin!
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja Bias »

Oliko uhri syntyjään pöytyäläinen?
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Ierika.Sus
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: Pe Marras 15, 2013 10:06 pm

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja Ierika.Sus »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061 ... 4_uu.shtml

Surmattu mies löydettiin alastomana sängystään

Perjantai 13.6.2014 klo 09.56

Poliisi epäilee nuorta naista Pöytyän taposta. Poliisi on pidättänyt 19-vuotiaan naisen, jonka epäillään surmanneen 35-vuotiaan miehen Pöytyällä.

Mies löydettiin kuolleena kotoaan Pöytyän Riihikoskella sijaitsevasta rivitaloasunnosta viime maanantaina.

Poliisit menivät asuntoon sen jälkeen, kun miehen sukulainen otti yhteyttä poliisiin. Hän ei ollut saanut sukulaismieheen yhteyttä moneen päivään.

Poliisin mukaan surmatyö oli tehty uhrin asunnossa viime viikon tiistaina eli noin viikkoa ennen ruumiin löytymistä.

Iltalehden tietojen mukaan uhri löydettiin kuolleena omasta sängystään alastomana, mutta poliisi ei vahvista asiaa.

Poliisi ei kerro tutkinnallisten syitten takia myöskään surmatapaa.

Nopeasti epäillyn jäljille päässyt poliisi pidätti keskiviikkona 19-vuotiaan naisen miehen taposta epäiltynä.

- Kiinniotto sujui rauhallisesti, sanoo rikoskomisario Pertti Läksy Lounais-Suomen poliisista.

Naisen kuulustelujen sisällöstä poliisi ei kerro toistaiseksi mitään.

Surman motiivi on yhä hämärän peitossa.

- Sitä selvitellään edelleen, Läksy sanoo.
JARMO LUUPPALA
[email protected]


Oiskohan lempeä J.H osoittanut lempeään tottumallaan tavalla ja tyttö puolustautunut?
Homō hominī lupus est.
LadyLou
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Helmi 28, 2013 10:17 am

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja LadyLou »

Lempeää lempeä jälleen kerran? (Huhuja taas, mutta oliko epäiltynä raiskauksesta, uhrina 17v tyttö?) No, osanottoni kuitenkin omaisille ja läheisille.
LadyLou
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Helmi 28, 2013 10:17 am

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja LadyLou »

Bias kirjoitti:Oliko uhri syntyjään pöytyäläinen?

Juu, Kyröstä joka kuuluu nykyään Pöytyään.
LadyLou
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Helmi 28, 2013 10:17 am

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja LadyLou »

Ja nyt tuli tekijän nimikin.
Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1267
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

LadyLou kirjoitti:Ja nyt tuli tekijän nimikin.
Ilmeisesti unohdit kirjoittaa sen nimen tuohon viestiin. Vai mikä viestin tarkoitus oli?
ztu
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Kesä 12, 2014 9:40 pm

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja ztu »

nii en kyllä itse havainnut myöskään mitään tekijän nimeä mistä nyt noin äkkii joku on saanut tietoo tekijän nimen???
LadyLou
Harjunpää
Viestit: 297
Liittynyt: To Helmi 28, 2013 10:17 am

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja LadyLou »

Joku aina kuulee ja tietää ja TIETÄÄ.
ztu
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Kesä 12, 2014 9:40 pm

Re: Veriteko Pöytyällä: Mies surmattiin kotiinsa

Viesti Kirjoittaja ztu »

mutta laitoit että tossa se nimi ilmeniki tai siis selvis mutta et laittanu nimee ois kiva kans tietää kuka ollu noin kitso
Vastaa Viestiin