Jari Rantakari (Koistinen); veljensä ja kaverinsa tappanut

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
humulus
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 106
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2013 9:19 am

Jari Rantakari (Koistinen); veljensä ja kaverinsa tappanut

Viesti Kirjoittaja humulus »

Alibi, kohutuimmat rikokset 4

Miksi Jari puukotti veljensä?

Tätä kysyttiin Oulun käräjäoikeudessa maaliskuun puolivälissä, jolloin parikymppiselle Jari Rantakarille luettiin syyte taposta. Henkirikos on ollut läheisille suuri tragedia. Se tapahtui sellaisena aikana, jolloin minkään erimielisyyden ei pitäisi häiritä perherauhaa.
Joulun aatonaaton rauha mureni kuitenki kerralla tuhansiksi pirstaleiksi.
Monien muiden kotien tapaan Oulun Pateniemessä valmistauduttiin joulun viettoon. Paikalla oli Mikko (nimi muutettu), ja kaksi nuorempaa sisarusta ja heidän kavereitaan.
Nuorilla oli olutta, jota juotiin asunnossa. Illanvietto sujui aluksi kaikin puolin hyvissä ja tunnelmallisissa merkeissä. Kinkkukin oli jo uunissa.

Hieman myöhemmin paikalle tuli Jari Rantakari. Hän oli humalassa, mutta liittyi muiden nuorten seuraan ja alkoi juoda olutta. Jossakin vaiheessa maisteltiin hieman konjakkiakin. Illan aikana Mikko väsähti ja meni lepäämään makuuhuoneeseen. Jonkin aikaa huilattuaan Mikko heräsi ja tuli takaisin muiden seuraan. Mikko oli vihoissaan siitä, että hänen tuomaansa olutta oli juotu ilman lupaa. Mikko kävi vielä toisenkin kerran lepäämässä ja kun hän seuraavan kerran palasi muiden seuraan, alkoi tunnelma olla jotain aivan muuta kuin jouluinen. Veljesten välille syntyi sanaharkkaa edelleen niistä juoduista kaljapulloista. Mikko kävi käsiksi veljeensä Jariin. Nujakoinnin yhteydessä Mikko löi Jaria useita kertoja nyrkillä päähän. Pikkuveljeään pari vuotta vanhempi Jari ei suostunut jäämään alakynteen. Jari löi Mikkoa tyhjällä viinapullolla päähän. Pullo meni lyönnistä rikki.Käsiksi käyminen alkoi sisaren makuuhuoneessa, mutta veljekset hivuttautuivat pikku hiljaa keittiön puolelle, jossa riitely ja nujakointi jatkuivat kovaäänisenä. Sisar oli yrittänyt jo aiemmin piilottaa laatikon, jossa säilytettiin veitsiä. Jostakin Jari silti sai sellaisen käteensä... Jari uhkasi lyödä veitsellä veljeään. Mikko sanoi: "Lyö vaan!"

-Tämän jälkeen Jari Rantakari iski vihan vallassa veljeään kahdesti yläkautta ylävartaloon niin, että iskut olivat suhteellisen voimakkaita. Toinen iskuista lävisti kaulalaskimon, toinen lävisti ensin kylkiluita ja päätyi lopulta oikean keuhkon ylälohkoon, kihlakunnansyyttäjä Ilpo Virtanen sanoi oikeudessa.
Tekoväline oli mustakahvainen keittiöveitsi, jossa terän pituus on noin 20 senttimetriä.

Veitsi osui

Jari Rantakaria avustanut asianajaja Kari Eriksson kiisti tapposyytteen. Puolustuksen mukaan Jarin tarkoitus ei ollut surmata veljeään.
-Hän ei mieltänyt, että veitsen esille ottaminen johtaisi kuolemaan. Molemmat olivat humalassa. Mikko ehkä vielä enemmän, asianajaja Eriksson sanoi. Puolustuksen mielestä näin kävi valitettavien yhteensattumien seurauksena. Tarkoitus ei ollut lyödä, vaan kuolema aiheutui kiinnikäymisen ja painimisen seurauksena. Veitsi vain osui veljeen, mutta ei tarkoituksella. Puolustuksen mielestä teko oli kuolemantuottamus, ei tappo.
-Mikko oli riidan aktiivisempi osapuoli. Riidan aihe oli liittynyt olueiden katoamiseen. Mikon käytös oli ollut koko ajan sellaista, että häneen ei normaali rauhoittelu tehonnut. Päinvastoin, Mikko hermostui aina vain lisää. Syyttäjän mielestä Jari käytti lyönteihin paljon voimaa. Asianajaja Eriksson oli eri mieltä.

-Veitsi ei lävistänyt kylkiluita, vaan kylkiluiden välitilan. On mahdollista, että kamppailun aikana veitsi on osunut myös päälakeen, Eriksson totesi.

Oikeudessa keskusteltiin myös Jari Rantakarin aiemmasta elämäntilanteesta. Käräjäsalissa ihmeteltiin aivan aiheellisesti, miksi tämänkin tragedian annettiin tapahtua. Jari oli syyllistynyt rikoksiin myös aiemmin. Hän oli ollut vain reilu viikko ennen surmaa käräjillä. Tuolloin Jari suhtautui tulevaisuuteensa toiveikkaasti.Hän oli ollut Turun vankimielisairaalassa ja saanut tarpeellisen psyykelääkityksen.

Jari vapautui 21 joulukuuta- kaksi päivää ennen veljensä surmaamista. Merkittävää on se, että Jarin psyykelääkitys lopetettiin kerralla siihen paikkaan, kun hän pääsi vapaaksi. Mitään jälkihoitoa ei järjestetty. Joulukuun 13. päivän käräjäreissulla Jari oli kertonut asianajajalleen Kari Eriksonille, että vankilan sosiaalityöntekijä oli järjestänyt päihdekuntoutuksen Kokkolan Kan-kotiin. Hieman myöhemmin oli kuitenkin pidetty kokous, jossa katsottiin, ettei Jarilla ollut sellaista päihdeongelmaa, että hän tarvitsisi hoitopaikkaa. Näin päätti Oulun kaupunki.
Asianajaja Erikssonin mukaan Jari ei ollut normaalissa kunnossa, kun hän meni äitinsä asunnolle.
-Hän ei olisi halunnut tapella veljensä kanssa. Tappelu kuitenkin koveni koko ajan. Jarin tarkoitus oli veitsellä uhkaamalla ja sitä näyttämällä saada tilanne päättymään ja veljensä rauhoittumaan.

Veitsi on kuitenkin ollut sellainen vaaranlähde, johon ei olisi saanut koskea.
-Myös Jarin kannalta tilanne on järkyttävä. Hänellä oli hyvä usko siihen, että hänen elämänsä saa uuden suunnan, Kari Eriksson kertoi oikeudelle.

Veljesten äiti soitti Alibin toimittajalle myöhemmin oikeudenkäynnin jälkeen. Hän ilmoitti paheksuvansa tuomioistuimen helläkätistä suhtautumista Jarin aiemmissa rikoksissa. Niistä Jari oli aiemmin tuomittu äidin mielestä liian lievin rangaistuksiin. Äidin mielestä pojan vauhti olisi pitänyt pysäyttää kertaheitolla.
Jari Ensio Rantakari selvitti tapahtumien kulun tarkasti poliisille kuulustelussaan. Hän kertoi vapautuneensa vankilasta ja viettäneensä yöt veljensä Mikon asunnolla.
-Mitään riitaa minulla ei Mikon kanssa ollut, kuten ei yleensäkään.

Ei Mikko olisi varmasti huolinutkaan minua asunnolleen, jos meillä olisi ollut jotain riitoja. Jari muisteli menneensä vanhempiensa asunnolle joulun aatonaattona iltaseitsemän aikaan.
-Lähdin sinne Mikon asunnolta. Mikko oli mennyt sinne jo edeltä käsin.
-Vanhempieni luona otin olutta yhdessä isäpuoleni, äitini ja Mikon kanssa. Asunnolla oli myös sisaret sekä heidän kaverinsa. Tytöt eivät osallistuneet juopotteluun. Oluen lisäksi otimme konjakkia. En osaa kertoa määriä, mutta joka tapauksessa niin paljon, että humalluin siinä määrin, että muistini pätki.

-En muista, että asunnolla olisi syntynyt kenenkään välillä mitään riitaa, mutta ilmeisesti näin on kuitenkin käynyt, koska minulla on iso kuhmu otsassa, ruhjeita kasvoissa ja vasemmassa kädessä tikattu haava.
-Muistan hatarasti, että löin Mikkoa jollain veitsellä tai puukolla johonkin kohtaa rintakehän ja vatsan alueelle. Muistan, että lyönti tapahtui keittiössä ja muistaakseni löin vain yhden kerran.
Syytä en osaa selittää. Jotain riitaa on täytynyt olla, mutta siltikään en pysty perustelemaan tekoani.
-Hyvin hatarasti muistan, että asunnolle tuli poliisit. Muistan, että tuossa vaiheessa Mikko makasi keittiön lattialla verissään. En tiennyt, että Mikko on kuollut.
-En todellakaan tiedä, mitä sellaista on tapahtunut, että olen saanut päähäni tarttua puukkoon tai veitseen. En voi ymmärtää tekoani mitenkään.
-Tällä hetkellä minulla on tunne, että väärä mies on kuollut. Ennemmin minun pitäisi olla kuolleena. Mikko oli hyvä tyyppi. Hänellä oli elämä kunnossa, Jari Rantakari kertoi esitutkinnassa.

"Jari, älä lyö"

Veljesten äiti oli tapahtumahetkellä nukkumassa. Hän oli nukkunut jonkin aikaa, kun makuuhuoneesta alkoi kuulua riitelyä ja särkyvän lasin ääntä.
-Menin katsomaan, mitä huoneessa tapahtuu. Huomasin tuolloin, että Mikon ja Jarin välillä oli riitaa ja Mikko oli riisumassa paitaa pois päältään. Huomasin myös, että Jarilla oli kasvot veressä, joten Mikko oli ehtinyt ilmeisesti lyödä Jaria. Mikolla ei näkynyt mitään vammoja. Huomasin samalla, että tyttäreni poikaystävä oli rauhoittelemassa näitä.
Äiti meni takaisin omaan makuuhuoneeseensa ja käski miestään soittamaan poliisit paikalle ennen kun tapahtuisi mitään pahempaa.

Mies alkoikin soittaa poliisille, mutta hänen kätensä tärisivät sen verran, ettei saanut soitettua.
-Itsekin taisin yrittää hätäkeskukseen mutten päässyt läpi.
Seuraavaksi hätäkeskukseen ryhtyivät soittamaan tyttäret.
Usean yrityksen jälkeen hätäkeskus vastasi ja paikalle saatiin tilattua poliisit.
Veljesten äiti meni seuraamaan poikien touhuja. Tällä välin he olivat siirtyneet keittiön puolelle.

-Pojat olivat keittiössä pystypainissa ja toisissaan kiinni.
Äiti ei huomannut teräsasetta kummankaan kädessä.
-Yhtäkkiä näin, että Mikon kaulasta alkoi tulla suihkuamalla verta. Tajusin heti, että Jarin on täytynyt lyödä Mikkoa jollain teräsaseella, koska kaulalla oli ammottava haava, josta tuli verta todella paljon. Veljesten sisar kuuli, kuinka astialaatikko putosi lattialle. Sisar meni poikien perään ja pian kolahduksen jälkeen sisar huudahti: "Jari älä lyö!"

Mikko tuupertui lattialle. Äiti yritti tukkia verenvuotoa. Tällä välin Jari poistui asunnosta ulos, mutta palasi pian takaisin. Äiti keskittyi täysin poikansa elvyttämiseen.
-Jari käski meitä soittamaan Mikolle ambulanssin. Pian paikalla oli ensimmäinen poliisipartio. Se laittoi Jarin seinää vasten ja rautoihin.
Seuraavaksi asuntoon tulivat ambulanssimiehet. Poikansa kohtalosta tuskastunut äiti pantiin kylpyhuoneeseen. Hetkeä myöhemmin lääkäri tuli kertomaan, että Mikko on kuollut eikä mitään ole tehtävissä. Mikon ruumis oli lattialla peitettynä. Elokuussa 2007 Oulun käräjäoikeus tuomitsi Jarin taposta 8 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeuteen. Rantakari valitti tuomiostaan hovioikeuteen.

Kaleva 30.12.2003:

"Oululainen Jari Ensio Rantakari tuomittiin maanantaina Oulun käräjäoikeudessa kahden vuoden ja kuukauden vankeusrangaistukseen muun muassa pahoinpitelystä ja törkeästä pahoinpitelystä.

19-vuotias tuomittu oli lyönyt helmikuussa 2003 kotibileissä kahta vierasta nuorta miestä olutpullolla päähän. Lisäksi hän oli hakannut toista nyrkillä kasvoihin. Molemmat uhrit olivat saaneet vammoja päähänsä.

Toukokuussa 2003 Rantakari oli iskenyt grillijuhlissa myös olutpullolla vierasta nuorta miestä päähän. Lisäksi hän sivalsi miestä leipäveitsellä päähän. Uhri sai haavoja ja vammoja eri puolille päätä.

Syytetyllä oli lisäksi takanaan murtautuminen Rajakylän R-kioskiin vuoden 2002 lopulla. Hänet tuomittiin myös kahdesta moottoriajoneuvon käyttövarkaudesta sekä kortitta ajosta.

Rantakari tuomittiin lisäksi varkauden yrityksestä, huumausainerikoksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän oli mukana yrittämässä apteekkivarkautta Kempeleessä ja ajoi poliisia karkuun varastetulla autolla.

Rantakari oli vangittuna kahdeksan kuukautta tutkintavankina. Oikeuskäsittely siirtyi mielentilatutkimuksen vuoksi, mutta hänen todettiin toimineen täydessä ymmärryksessä."

Kaleva 2.8.2007:

"Veljensä Oulun Pateniemessä viime joulukuussa surmannut Jari Ensio Rantakari, 22, tuomittiin torstaina taposta 8 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistus sisältää kolmen kuukauden jäännösrangaistuksen.

Syyttäjä vaati hänelle vähintään kahdeksan ja puolen vuoden rangaistusta. Lisäksi hän joutuu maksamaan erilaisia korvauksia noin 20 000 euroa.

Oikeus antoi jutussa välipäätöksen jo maaliskuussa. Tuolloin se totesi Rantakarin syyllistyneen tappoon. Hänet päätettiin kuitenkin lähettää mielentilatutkimukseen. Rantakari oli hänen mielentilastaan annetun lausunnon mukaan täydessä ymmärryksessä puukottaessaan riidan päätteeksi nuoremman veljensä.

Surmatyö tapahtui joulun aatonaattona veljesten vanhempien asunnossa. Paikalla oli veljesten lisäksi heidän nuorempia sisaruksiaan, perheen äiti ja isäpuoli sekä pari ystävää. Veljekset eivät asuneet enää asunnossa,vaan olivat vierailemassa siellä.

Myöhemmin illalla oluen juomisesta syntynyt riita johti tappeluun, jonka päätteeksi Rantakari surmasi veljensä keittiöveitsellä. Uhri kuoli kaulalaskimon haavasta aiheutuneeseen verenvuotoon.

Rantakari kiisti syyllistyneensä tappoon. Hänen mielestään teko oli korkeintaan törkeä pahoinpitely. ja kuolemantuottamus."

Sama tekijä. Ketjut yhdistetty
-NILS-
mielikki
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 10:55 pm
Paikkakunta: mars

Re: Jari puukotti veljensä

Viesti Kirjoittaja mielikki »

Taitaa jamppa olla jo vapaalla ja uutta henkirikosta odotellessa!?
Taitaa vankila kutsua kyseistä jamppaa uudelleen.
Olen kuullut että näitten veljesten äiti olisi sanonnut ,ettei halua enään nähdäkkään tätä Jaria,ei koskaan.
indeksi

Re: Jari puukotti veljensä

Viesti Kirjoittaja indeksi »

On vapaalla, vapautui 2013 elokuussa Naarajärven avotalosta. Uusista kolttosista en tiedä.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Jari puukotti veljensä

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Ymmärsinkö oikein, että joulua vietettiin yhdessä ryypäten äiti, isäpuoli ja lapset kavereineen? Siinäpä on juhlistettu joulun sanomaa. Eikö nyt joulua voisi viettää toisin ja voisi vanhemmatkin jotain esimerkkiä osoittaa, eikä olla tasoa "lasten kaveri". Ehkä se olen vain minä, joka ei tajua :roll:
Taitaa jouluvapaat kyllä olla yhä useammille vain normaaliviikonloppua pidempi mahdollisuus ryypätä.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Jari puukotti veljensä

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Destiny kirjoitti:Ymmärsinkö oikein, että joulua vietettiin yhdessä ryypäten äiti, isäpuoli ja lapset kavereineen? Siinäpä on juhlistettu joulun sanomaa. Eikö nyt joulua voisi viettää toisin ja voisi vanhemmatkin jotain esimerkkiä osoittaa, eikä olla tasoa "lasten kaveri". Ehkä se olen vain minä, joka ei tajua :roll:
Taitaa jouluvapaat kyllä olla yhä useammille vain normaaliviikonloppua pidempi mahdollisuus ryypätä.
Et ole ainoa, joka ei tajua. On siinä ollut erikoinen joulun sanoma, mutta ei, ei kaikki osaa viettää rauhallista joulua eikä hyvää uutta vuotta. Minkähän ikäisiä nuo tytöt ovat olleet, onko täysikäisiä vai vielä alaikäisiä lapsia olleet? Heidän kannaltaan katsoen tämä on ollut tosi tympeää joulun viettoa.
Gods made heavy metal.
rokka
Remington Steele
Viestit: 218
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 5:50 pm

Re: Jari puukotti veljensä

Viesti Kirjoittaja rokka »

mielikki kirjoitti:Taitaa jamppa olla jo vapaalla ja uutta henkirikosta odotellessa!?
Taitaa vankila kutsua kyseistä jamppaa uudelleen.
Olen kuullut että näitten veljesten äiti olisi sanonnut ,ettei halua enään nähdäkkään tätä Jaria,ei koskaan.
Äidin suhtautuminen poikaansa on mielestäni erittäin mielenkiintoista. Yleensähän käy niin, että lastaan rakastaa vaikka lapsonen olisi tehnyt mitä. Henkirikoksenkin. Äitiä en missään nimessä tuomitse vaan pohdinkin, kuinka vaikea tilanne on täytynytkään olla, että rakkaus lapseen loppuu. Tietysti tähän tilanteeseen vaikuttaa se, että uhri on myös oma lapsi. Asiasta toiseen, myös Anders Breivikin isä on todennut, ettei anna anteeksi lapselleen, eikä voi ymmärtää miten on moisen "pedon" voinut kasvattaa. Aatelkaa miten vaikeaa on elää vanhemman roolissa, jos oma lapsi syyllistyy tämänkaltasiin rikoksiin?
-Heittämällä läpi-
Reminder
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ma Elo 02, 2010 7:20 pm

Re: Jari puukotti veljensä

Viesti Kirjoittaja Reminder »

Dr Bergmeister kirjoitti:Et ole ainoa, joka ei tajua. On siinä ollut erikoinen joulun sanoma, mutta ei, ei kaikki osaa viettää rauhallista joulua eikä hyvää uutta vuotta. Minkähän ikäisiä nuo tytöt ovat olleet, onko täysikäisiä vai vielä alaikäisiä lapsia olleet? Heidän kannaltaan katsoen tämä on ollut tosi tympeää joulun viettoa.
Alaikäisiä olivat. Vanhempi sisaruksista oli seitsemäntoista, kun tätä joulua on vietetty. Oli ikätoverini ja tunsin hänet näinollen koulun kautta.

Itse en tuohon aikaan vielä ruukannut ryypiskellä ja meidän sukujoulumme oli noin muutenkin huomattavasti rauhallisempi. Kyllä tosin meidänkin jouluumme tämä jollain alentavalla tavalla vaikutti, kun samana iltana kuitenkin hiipi viesti tapahtuneesta. Kamala homma kertakaikkiaan :(
Kun mielikuvitus ei riitä
indeksi

Re: Jari puukotti veljensä

Viesti Kirjoittaja indeksi »

23.12.2006 Kimmon velli tappoi, ei tule sympatiaa Jarille mistään ja ei tosiaan ole äidillä poikia enään. Istuu jotain tuomioita taas. Luulee olevan paha poika no 160cm max. Säälittävä reppana. Saunan takana on jo täyttä tollasille. Ehkä se tajuaa lopettaa oman käden kautta mitä jo aloitti.
Jari niin ei katunut, istui kuulemma pitkää huumetuomota. Ehkä mutta tappo oli kai sitten se päällimmäinen syy. Saatanan reppana kun edes sitä sanonut.
fishscale
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: La Loka 25, 2014 8:02 am

Re: Jari puukotti veljensä

Viesti Kirjoittaja fishscale »

Jari on puukottanut vapautumisen jälkeen jo uudestaankin. Iski miestä takaapäin puukolla kaulaan Oulun Rajakylässä. Tapahtui muistaakseni joskus keväällä ja on ollut siitä asti kiinni. Juttua on puitu jo oikeudessakin, mutta tuomio on kai vielä julistamatta. Myös muita juttuja oli tulossa vielä. Kuulemma vankimielisairaalassa tätä nykyä.
The chase is better then the catch.
JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 479
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

4-kymppinen mies surmattiin Oulun Toppilassa

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

Kylläpäs näitä nyt tulee:

"Poliisi epäilee, että 32-vuotias tappoi tuttavansa puukottamalla Oulun Toppilassa sijaitsevassa yksityisasunnossa.

Oulun Toppilassa sijaitsevassa yksityisasunnossa on tapahtunut henkirikos, jossa surmansa sai nelikymppinen mies. Poliisi epäilee, että uhri tapettiin puukottamalla.

Oulun poliisin mukaan toistaiseksi on epäselvää, tapahtuiko henkirikos tiistaina vai keskiviikkona.

Uhri oli ollut kuolleena asunnossa 1-2 päivää, kun viranomaiset löysivät hänet torstaina. Oulun poliisi on pidättänyt taposta epäiltynä 32-vuotiaan miehen, jota tullaan esittämään vangittavaksi.

- Uhri ja epäilty olivat tuttuja toisilleen, ja päihteillä on ollut osuutta asiaan, Oulun poliisin rikoskomisario Jussi Hyrkäs kertoo."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2017033 ... 5_uu.shtml
Syntyminen on vain kuoleman odotusta
Insu
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2016 5:23 pm

Re: Poliisi tutkii Oulussa tapahtunutta henkirikosta

Viesti Kirjoittaja Insu »

Uhrista taikka tekijästä paikallisilla tietoa?
Insu
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2016 5:23 pm

Re: Poliisi tutkii Oulussa tapahtunutta henkirikosta

Viesti Kirjoittaja Insu »

Mustalaisia asuu samassa talossa. Ei tietoa liittyvätkö mitenkään.
jehj
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Su Huhti 19, 2015 11:29 am

Re: Poliisi tutkii Oulussa tapahtunutta henkirikosta

Viesti Kirjoittaja jehj »

Parikymppinen poika uhri ..tekjiästä ei tarkempaa tietoa
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Poliisi tutkii Oulussa tapahtunutta henkirikosta

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Päihteet taas tappaneet ihmisen, on ne niin väkivaltaisia nämä päihteet.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Taffel
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 1:53 pm

Re: Poliisi tutkii Oulussa tapahtunutta henkirikosta

Viesti Kirjoittaja Taffel »

jehj kirjoitti:Parikymppinen poika uhri ..tekjiästä ei tarkempaa tietoa
Miksihän iltalehden päivitetyssä jutussa todetaan uhrin olleen noin 40v mieshenkilö?

Sellukadulla kuulemma sattunut tämä, enempää ei pikkulinnut osanneet vielä lauleskella.
Vastaa Viestiin