Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja Bias »

En löytänyt sopivaa ketjua viestilleni, joten päätin avata uuden, Bodom-noobielle sopivan.

Alla muutamia ajatuksia ja kysymyksiä, jotka nousivat esille lukiessani esitutkintapöytäkirjaa. Nämä teoriat ovat varmaan sellaisia, mitkä on ammuttu alas jo moneen kertaan, mutta haluan kirjata ne kuitenkin ylös ennen kuin lähden lukemaan muuta tietoa/tarua asiasta kuin esitutkintamateriaalin. Näin voin jatkossa palata tähän ”tuoreeseen” versioon mielikuvistani pelkän etp:n luettuani. Toki olen kuullut Bodomista ennenkin, ja erityisesti Assmanista, mutta minulla ei ole vielä mitään mielipidettä tekijästä.

Bernt Grims sanoo nähneensä Gustafssonin Askelan kioskilla kello 16:40. Ilmeisesti yksin? Tämän jälkeen Gustafsson kertomansa mukaan nouti Boismanin (mistä?), sitten tytöt Viherkummusta ja he pysähtyivät myös kahteen kertaan ostoksille. Ensin Benbölen kahvituvalla ja sitten Anderslagenin kauppalla Nybyssä. Onko jossain olemassa karttaa ja aikajanaa, kauanko tällainen reissu veisi minimissään? Gustafssonhan on kertonut heidän saapuneen Bodomille 16-17 välillä, joka ei voi pitää paikkaansa.

Citrus-liköörin olemassaolosta Nils on varmasti ollut tietoinen. Kenties hän ei halunnut mainita sitä ensin, koska ei halunnut ihmisten tietävän, miten paljon hän/he todellisuudessa olivat juoneet. Ottaessaan vastaan pussin, joka sisälsi juomat, on ollut mahdotonta olla huomaamatta, että pussissa on yhden pullon sijasta kaksi pulloa.

Nilsin vuonna 2004 muistama uimassa käynti tyttöjen uimapuvuissa, mutta sen ”unohtaminen” 1960 voi myös selittyä citruspullon ”unohtamisen” lisäksi nuoren miehen halulla esiintyä fiksumpana ja säilyttää kasvonsa. En tunne kovinkaan monta parikymppistä, jotka ikinä myöntäisivät kavereilleen käyttäneensä naisten uimapukua edes hengenhädän uhatessa.

Mäen kasvot oli peitetty huovalla surman jälkeen. Onko kyseessä ollut sattuma, eli huopa taistelun tuoksinassa päätynyt hänen päälleen vai onko murhaaja kokenut häpeää Mäen surmasta ja halunnut siksi peitellä tämän? Tämä viittaisi siihen, että Mäki on ehkä joutunut uhriksi vahingossa tai ”pakon sanelemana”, esim. siksi, ettei voisi todistaa. Tuulikki Mäki ja Nils olivat nuorista ainoat myös ainoat, joita ei ollut puukotettu. Voisi siis olettaa, että Seppo Boisman ja Irmeli Björklund olivat ne ensisijaiset kohteet, joihin surmaajan raivo kohdistui, ja Tuulikki tosiaan olisikin kuollut vain, koska todistajia ei haluttu jättää henkiin. Nilsin vammat taas ovat yhteneväiset tappelussa syntyvien vammojen kanssa, eli nyrkin iskujen tai potkujen aikaansaamia, lääkäreiden mukaan.

Yöllä tapahtuneeseen onkimiseen tuntuu liittyvän jotain, jonka Nils haluaa salata. Vuonna 1960 hän oli varma, ettei nähnyt ketään alueella enää loppuillasta/yöllä, samoin hän vakuutti näin aluksi vuonna 2004, kunnes hänelle esitettiin todistajanlausunto kahdesta onkimiehestä viereisessä niemessä, ja yllättäen näiden kavereiden kanssa on jopa juteltu ja heidän luonaan ilmeisesti käyty, tosin jo illalla, ei aamuyöstä. 1960 hän sanoo Boismanin onkineen yöllä toisessa niemessä, mutta kieltää koskaan käyneensä itse siellä. Tämä koko onkimisjuttu on kyllä sen verran sekava, että voi hyvin, että ymmärsin jotain väärin.

Itse jäin miettimään sitä, että näkikö Aili Karjalainen silloin aamuyöstä riidan alkamisen/motiivin syntymisen surmatöihin, jos Nils on syyllinen? Siksikö kaikki tuohon yhdessä viereisessä niemessä onkimiseen/olemiseen liittyvä silloin aamuyöstä pitää kiistää? Kuitenkin Nils melkeinpä tunnustaa heidän siellä silloin aamuyöstä olleen.

Kukaan ei tunnu kuulleen mitään erikoisia ääniä yön aikana, joten aloin miettimään mistä se voisi johtua. Entä jos tähän liittyy nyt se citrus-pullo? Olisiko uhrit mahdollisesti huumattu, jolloin he eivät huutaneet hyökkäyksen aikana? Tätä vastaan kuitenkin puhuu se, että citrus-pullon neste on tutkittu, mutta etsittiinkö siitä lääkeaineita? Toisaalta uhreilla oli vammoja käsissään, jotka voidaan luokitella puolustusvammoiksi. Jos citrus-pullossa kuitenkin olisi ollut jotain huumaavaa lääkettä ja Nils olisi siihen syypää, se selittäisi, miksi hän ei halunnut myöntää koko pullon olemassaoloa silloin 1960 vaikka myöhemmin hän varsin hyvin muisti sen. Jos kuvitellaan Nilsin tienneen tai jopa laittaneen huumaavaa ainetta pulloon, voi motiivina olla joko surman suunnittelu tai ajatus saada tytöt myöntyväisemmäksi seksiin, mutta sitten ulkopuolisen surmaajan olikin helppoa saada työnsä tehtyä. Aikamoista spekulaatiota koko juttu, myönnän.

Mahdettiinko tuolloin selvittää sitä, ovatko nuo ruhjeet käsissä ja kasvoissa voineet ainakin osin syntyä ennen surmaa? Aiemmin illalla tapahtuneessa tappelussa? Silloin uhreilla ei välttämättä olisikaan itse surmaan liittyviä puolustautumisvammoja.

Kivilahti väittää istuneensa rannassa neljä tuntia aamuyöstä, ilman, että teki yhtään mitään. En tiedä sen ajan teinipojista, mutta aika uskomattomalta kuulostaa. Olisiko hän arvioinut ajat väärin, kelloakaan kun ei ollut, tai sitten nukahtanut rantaan ja siksi ehkä jotain olisi jäänyt huomaamatta?

Salonen, Haapalainen ja Kivilahti näkivät kaikki kuitenkin samoihin aikoihin tuon vaaleapusakkaisen miehen, ja samaan aikaan Salonen ja Haapalainen näkivät ilmeisesti Nilsin teltan päällä? Korjatkaa joku, jos olen tässä väärässä, koska minulla on vaikeuksia saada kokonaiskuvaa siitä, miten uhrit siellä teltassa olivat. Ilmeisesti Nils oli ainoa teltan päällä, muut piilossa sen sisällä, lukuun ottamatta Boismanin toista jalkaa, joka näkyi jostain reiästä? Jos Salonen ja Haapalainen näkivät kuitenkin miehen teltan päällä vyötäröstä alaspäin, tämä olisi silloin todennäköisesti Nils?

Kun luin aamulla paikalle tulleiden kertomuksia, silmiin pisti se, miten siellä oli puoli kylää jo nähnyt uhrit, he olivat ilmeisesti tulleet paikalle 7-10 välillä, mutta vasta kello 11 aikaan paikalle tullut Esko Johansson lähti hälyttämään apua paikalle! Mitä tänä aikana tekivät nämä muut paikalle saapuneet sivulliset? Moni tuntui ajatelleen, että onpas siellä tapeltu, joten entä jos joku heistä päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja sosialisoida uhrien omaisuutta? Kenties kadonneet tavarat lähtivätkin näiden uteliaiden mukaan, kenties jonkun sellaisen, joka ei ole koskaan ilmoittautunut? Kengät oli kenties laitettu piiloon odottamaan noutamista myöhemmin, mutta kun selvisi, että kyseessä onkin henkirikos, arveli varas että on paras jättää tavarat sikseen tai poliisi vain sattumalta löysi ne ennen kuin varas ehti ne noutaa. Kenties kyseessä oli tämä vaaleapusakkainen mies, vaikka hänen ei nähtykään kantavan mitään. Kenties hän sattui vahingossa paikalle aamuyöstä, ei halunnut ”sekaantua” asiaan mutta näki tilaisuuden tulleen anastaa omaisuutta, mutta ennen kuin ehti viedä koko omaisuutta mukanaan tuli keskeytetyksi, eikä enää palannut paikalle sen jälkeen.

Irmelin housut olivat osittain pois jalasta. Jos ulkopuolinen hyökkääjä hyökkäsi teltan läpi, on aika erikoista, miten hänen farkkunsa ovat joutuneet puolitankoon? Boismanin sepalus oli auki. Olivatko Seppo ja Irmeli aikeissa ryhtyä puuhiin tai hyväilivät toisiaan, josta sitten Nils olisi raivostunut? Tai kenties siellä ongella ollessa tuli riitaa Irmelistä, esimerkiksi niin, että Nils kertoi Sepolle tulleensa torjutuksi Irmelin kuukautisten takia, ja tämä pilkkasi Nilsiä ja epäili Irmelin keksivän tekosyitä, jolloin Nils säntäsi itse ottamaan selvää asiasta. Se selittäisi osin myös sen puukolla viilletyn kuukautissuojan/tyynyliinan. Jos se kuului Irmelille, kenties siemenneste oli peräisin joltain aiemmalta heilalta? Jos Irmeliltä loppuivat muut suojat ja piti turvautua varasiteeseen, joka ei sitten ollutkaan ihan pesun jäljiltä... Ällöttävää ja epähygieenistä, kyllä, mutta selittäisi suojassa olevan siemennesteen ja sen, miksi se löytyi paikalta.

Gustafsson kertoo, ettei ole ennen vuotta 2004 kuullut muiden kuin Irmelin vammoista mitään. Tuntuu aika erikoiselta, että yli 40 vuoteen hän ei olisi kertaakaan lukenut tai kuullut mitään tapaukseen liittyvää. Tietenkin se on mahdollista, jos hän pyrkii sulkemaan kaiken tapahtuneen pois, eikä halua kuulla asiasta mitään, mutta ainakin itse olisin kyllä halunnut ottaa selvää mitä kavereille on tapahtunut, etenkin jos itse olisin ollut samassa veneessä ja jostain kohtalon oikusta selvinnyt.

Gustafssonin muistinmenetys on mielenkiintoinen. Koska hän muka muistaa asiat hypnoosissa, syy ei voi olla elimellinen. Ainoaksi selittäväksi tekijäksi jää psyykkinen torjunta, mikäli muistin menetys on aitoa. Satunnaiset lipsahdukset tuntuvat puhuvan tätäkin mahdollisuutta vastaan.

Nilsin elintoiminnot ovat olleet vakaat (pulssi ja verenpaine) ja normaalit, tämän saapuessa sairaalaan. Verenpaine ehkä hieman koholla, mutta ei merkittävästi. Tämä viittaa siihen, että mitään kovin suurta kipua tämä ei tuntenut, eikä ollut ainakaan shokissa.

Kun aloin lukemaan esitutkintapöytäkirjaa, minulla ei ollut mielikuvaa mahdollisesta syyllisestä. Assman tuntuisi omien vähien tietojeni perusteella kaikista mielenkiintoisimmalta epäillyltä.

Sivulla 33 olen jo hyvin vahvasti Gustafssonin syyllisyyden kannalla. Samalla sivulla kerrotaan hänen kertoneen 1960 hammasklinikalla vammojen syntyneen aamulla hänen heräämisensä jälkeen. Myöhemmin, vuonna 2004, hän ei enää muista tällaista sanoneensa. Nils liioittelee jatkuvasti vammojaan, ja minun on todella vaikea uskoa, että hän olisi vain mukisematta uskonut äitinsä väitteet siitä, että hänellä on toinen puoli päätä tohjona ja tikattuja haavoja pitkin päätä, ilman että hän itse missään vaiheessa esim. kädellä kokeilee, onko niitä haavoja päänahassa vai ei.

Taksikuski Toivolan mukaan Gustafsson oli vuonna 1960 osannut kertoa, että teltan päällä oli istunut joku, joka oli heitä puukottanut.Muistinmenetys siis tulee ja menee.

Sitten on tarinat siitä, miten häntä oli meinattu raahata järveen, mutta tekijä olisi muuttanut mielensä luullessaan Nilsin kuolleen ja raahannut takaisin teltan päälle. Aika viitseliäs murhamies tai hieman OCD. Minä olisin jättänyt raadon siihen, enkä vetänyt perässä enää takaisin. Kukaan muu ei muista raahausjälkiä tai edes puhetta niistä kuin Nils itse. Niitä ei ole kirjattu mihinkään ylös. En usko mitään raahausjälkiä koskaan olleenkaan. Nils väittää myös, että ne näytettiin hänelle viikkoja surmien jälkeen, mikä ei voi sekään pitää paikkaansa. Siinä ajassa normaalit raahausjäljet olisivat ehtineet kadota, tai ei niitä ainakaan luotettavasti voitaisi todeta surmien aikana syntyneiksi.

Tässä ajatuksia ensimmäisen 39 sivun jälkeen. Noihin kysymyksiin olisi mukava saada vastauksia. Tällä hetkellä lukemani viittaa vahvasti Gustafssonin syyllisyyteen, tai ainakin siihen, että hän salaa tietoisesti jotain ja toisaalta liioittelee joissakin asioissa. Ajatuksissani ei ole vielä ainakaan mitään yhtä punaista lankaa, kaiken selittävää teoriaa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka teoriani tapahtumista ja syyllisestä vaihtuvat (jos vaihtuvat) lisää asiasta lukiessa.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin

darude
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2015 12:21 am

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja darude »

Bias kirjoitti:
Salonen, Haapalainen ja Kivilahti näkivät kaikki kuitenkin samoihin aikoihin tuon vaaleapusakkaisen miehen, ja samaan aikaan Salonen ja Haapalainen näkivät ilmeisesti Nilsin teltan päällä? Korjatkaa joku, jos olen tässä väärässä, koska minulla on vaikeuksia saada kokonaiskuvaa siitä, miten uhrit siellä teltassa olivat. Ilmeisesti Nils oli ainoa teltan päällä, muut piilossa sen sisällä, lukuun ottamatta Boismanin toista jalkaa, joka näkyi jostain reiästä? Jos Salonen ja Haapalainen näkivät kuitenkin miehen teltan päällä vyötäröstä alaspäin, tämä olisi silloin todennäköisesti Nils?
Moi!

Siitä on väännetty, kenet Salonen ja Haapalainen näkivät makaavan teltalla. NG vaikuttaisi loogisimmalta ja tämä puoltaisi hänen syyttömyyttään, sillä samaa aikaa lintumiehet näkivät miehen menevät rantaan. NG syyllisyyttä tukee vaihtoehto, että he olisvat nähneet Irmelin jalat, jolloin rantaan kulkeva mies olisi ollut NG. (Joku jossakin vaiheessa ehdotti maassa olisi ollut kangasmytty, eikä kenenkään jalkoja). Olen itsekin uusi täällä, mutta käsittääkseni tuossa ovat vaihtoehdot.

Jos selkeimmistä todisteista puhutaan, niin minulle NG syyllisyyttä puoltaa eniten Mäen veriroiskeet, joita löytyi nilsin kengän päältä, muttei sisältä. Näen, että murhaajalla oli nämä kengät jalassa. Syyttömyyttä puolustaa eniten löytymättömät tavarat ja kivilahden havainto vaaleatakkisesta miehestä, mutta näihin on helpompi löytää loogisempi perustelu kuin veriroiskeille kengissä. Minuun uppoaa hyvin selitys motiivista, että kännistä Nilsiä ei päästetty teltaan. Seppo teltassa kahden naisen kanssa. Itse kännissä, pakit saaneena ja mahdollisesti turpaan saaneena. Mutta tämä on vain teoriaa.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6541
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja awa »

^^ Hyvä ja asiallisesti perusteltu kirjoitus Bias.

Itse olen ajatusteni kanssa hyvin samoilla linjoilla. Toki kaikkia noita teesejä on käsitelty foorumilla laajastikin ja olen niihin mielipiteeni kirjoittanut.

Lintupoikien näkemästä teltan päällä makoilijasta, olen sitä mieltä, että pojat näkivät Tuulikin jalat. Tuulikki oli tuossa vaiheessa ainoa, joka oli teltan ulkopuolella Gustafssonin lisäksi. Gustafsson piiloutui rantatöyrään taakse.

Raahaaminen oli tarina millä Gustafssonin oli selitettävä aikalaistutkijoille syy, miksi hän oli teltan päällä päällimmäisenä.

Ehkä tähän yhteyteen voisin lisätä vielä sen ajatuksen, mitä olen aina epäillyt - että Nils Gustafsson saattoi murhien jälkeen sännätä epätoivoissaan moottoripyörineen kotiinsa ja palata sieltä isänsä kanssa uuden suunnitelman toteuttaakseen - missä telttapaikka lavastettiin kiilusilmän temmellyskentäksi ja Nisse -poika jäi esittämään yhtä uhreista!!

Kotiin jäi Gustafssonin Bodomilla käyttämä laukku, sitä ei muistettu ottaa mukaan.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

darude
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2015 12:21 am

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja darude »

awa kirjoitti: Ehkä tähän yhteyteen voisin lisätä vielä sen ajatuksen, mitä olen aina epäillyt - että Nils Gustafsson saattoi murhien jälkeen sännätä epätoivoissaan moottoripyörineen kotiinsa ja palata sieltä isänsä kanssa uuden suunnitelman toteuttaakseen - missä telttapaikka lavastettiin kiilusilmän temmellyskentäksi ja Nisse -poika jäi esittämään yhtä uhreista!!

Kotiin jäi Gustafssonin Bodomilla käyttämä laukku, sitä ei muistettu ottaa mukaan.
Mielenkiintoista, silloin voisi myös loogisesti ajatella, että kello kuuden mies voisi olla isä, mutta se kuulostaa melko aikaiselta, jos murhat on tehty klo 4-6? En löytänyt tietoa missä he asuivat tuolloin. Olisiko sinulla tätä tietoa?

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6541
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja awa »

Epäilen, että murhat tehtiin ~klo. 2.45 - tuolloin niemeltä kuultiin avunhuutoja! Tuota aikaisempaa ajankohtaa tukee moni seikka, eikä vähiten se, että ruumiiden lämpötila oli poliisien tullessa jo laskenut ulkoilman tasolle.

Myös Marjatan kertoma moottoripyörän ääni on kiivaan tappelun äänien jälkeinen havainto.

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Yksinkertaisin lähestymistapa kysymykseen siitä, kenen jalat lintupojat näkivät teltanlipeistä? On se, että Gustafssonin jalat ne sieltä pilkottivat ja teltan takaa poistuva hahmo oli tietenkin se murhaaja. Itselleni tämä kysymys on auennut teltan verijälkitutkimuksen kautta. Eli telttanäkymä ei ollut lintupoikien havaintojen tekohetkellä samanlainen kuin se on nähtävissä uhrikuvasta. Uhreista Irmelin ja NGn verijäljet teltan sisällä eivät vastanneet heidän löytöhetken sijaintiaan. Irmeli on luonnollisesti vedetty teltan päälle näkyviin, koska kuollut ei voi siirtyä kuolinpaikastaan teltan sisältä, teltan päälle makaamaan. NGn verijäljet teltan päällä nelosivun kakkososiossa vastasivat hänen löytöhetken sijaintiaan. Eli jos NG olisi lintupoikien havaintohetkellä ollut siinä löytöhetken sijainnissaan mitkä verijälkensä nelosivun pinnassa vastasivat hänen löytöhetken sijaintiaan, niin lintupojat olisivat nähneet NGn kokonaan siinä teltanpäällä, koska ne hänen verijälkensä sijoittuivat Sepon vartalon päällä olleiden käsien päälle, näin ollen NGn ylävartalo olisi ollut korkeamalla lintupoikien katselusuuntaan nähden..

Verijälkitutkimuksessa todetaan, että teltan päällä ei ole tapahtunut mitään liikkettä, ennen kuin sen ulkopinnassa olevat Mäestä roiskuneet verijäljet ovat kuivuneet sen pintaan. Eli nämä muutokset teltan suuaukon osalta ja NGn ja Irmelin osalta ovat tapahtuneet vasta sitten, kun verijäljet teltan pintakankaassa ovat kuivuneet. NG ei ole suoritetuissa kuulusteluissa pystynyt sellittämään järkevästi sitä, miten hän on päätynyt siihen teltapäälle makamaan, hän on vedonnut muistamattomuuteensa, filmi katkesi eikä muista mitään. Hän on myöskin kertonut, että murhaaja on häntä raahaillut aina vesirajaan saakka ja takaisin teltalle. Näistä raahauksista hän kertoo, että poliisit ovat raahausjäljistä hänelle kertoneet..Oikeudessa taas kertoi isänsä sanoneen hänelle, että murhaaja on häntä raahannut. Itse olen sitä mieltä, että jotenkin hänen oli selitettävä se teltan päälle päätymisensä. Hän on pitänyt vammoihinsa vedoten tiukasti kiinni siitä, ettei hän päässyt liikkumaan mihinkään. No tehty vammatutkimus osoittaa selkeästi sen, ettei sen kaltaiset NGllä todetut vammat aiheuta liikuntakyvyn menetystä.

darude
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2015 12:21 am

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja darude »

awa kirjoitti:Epäilen, että murhat tehtiin ~klo. 2.45 - tuolloin niemeltä kuultiin avunhuutoja! Tuota aikaisempaa ajankohtaa tukee moni seikka, eikä vähiten se, että ruumiiden lämpötila oli poliisien tullessa jo laskenut ulkoilman tasolle.

Myös Marjatan kertoma moottoripyörän ääni on kiivaan tappelun äänien jälkeinen havainto.
Nimimerkki Teemu kirjoitti taannoin, että ruumiiden lämpötila ajottaisi murhat jopa iltaan, ei siis ainakaan aamuun. Totta! Aikanen murha teoria riitelee hieman karjalaisen havaintojen aikataulusta, olettaen että noin klo 4 onkijat olisivat olleet nils ja seppo.

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Itse kallistun kyllä tämän tutkinnallisen eli virallisen surmien tekoaikaan. NG on tämän Sepon aamuöisen kalastuksen vahvistanut, omassa antamassaan ensimmäisessä kuulustelu kertomuksessa.

Käräjäoikeuskin oli kerrankin jostain asiasta misrin kanssa samaa mieltä. :P

Käräjäoikeuden johtopäätös kys. asiasta.

" Murhien tekoaika saatiin rajattua klo 04.-06.00 aikaan, rajauksen määrittelyssä huomioidut asiat Aili Karjalaisen kuulustelukertomus, NGn kuulustelukertomus 23.6.1960 ja lintupoikien tekemät havainnot telttapaikalta. Käräjäoikeuden tekemät johtopäätökset: Käräjäoikeuden mukaan kertomukset tukevat toisiaan ja lisäsi kertomuksia tukee Irmeli Björklundin laulukirjan merkintä, että Boismann on ollut onkimassa."

Dalbyn tilahoitaja kertomat äänet järven etelärannan suunnalta, tilanhoitaja on niistä äänistä kertonut lapsilleen. Lapset ovat kertoneet edesmenneen isänsä kuulemista äänistä seuraavasti..

" Huudot kuulleen isänsä kertoman perusteella lapset antoivat ajan joka oli joko klo kahdelta yöllä tai puoli neljä aamulla, siis ennen viittä kuitenkin. Tieto olisi kerrottu poliisille. Perhe oli ruotsinkielinen, joten mahdollisesti vasta Lars Heikkilä kuulusteli heidät."

Ainakin tämä toinen kelloaika on lähempänä sitä NGn kuulustelussa kertomaa Sepon aamuöistä kalastusta. Itse olen tästä Sepon kalaan menosta sitä mieltä, että kaikki ei ollut sitä miltä näytti. Olen vahvasti sitä mieltä, että Seppo on halunnut erityä öykkäröivän NGn seurasta. Vaikka NG antaakin siinä kuulustelukertomuksessaan siitä tapahtumasta onnellisen kuvan.

Tässä tämä kys. kuulustelukertomus:

Rikoksista epäilty Nils Gustafsson kertoo vuoden 1960 kuulusteluissa Boismanin maininneen retken menomatkalla, että hän menee yöllä kalastamaan (30.6.1960, s. 2). Gustafsson kertoo 23.6.1960 suoritetussa kuulustelussa (s. 4-5) heränneensä ennen auringon nousua, kello 04 aikaan, jolloin hän oli todennut Boismanin kaivavan kassistaan esiin kalastustarvikkeitaan ja lähtevän teltasta ulos. Gustafssonin mukaan hän oli tyttöjen nukkuessa myös noussut ja pukenut uimahousut ylleen, ja aikomuksenaan mennä uimaan kävellyt Boismanin luokse niemekkeen päähän olevalle kalliolle. Gustafsson kertoo, ettei hän mennyt uimaan koska vesi oli kylmää, vaan hän palasi teltalle noin 15 minuuttia kalliolla oltuaan. Samanaikaisesti Boisman oli lähtenyt siirtymään länsipuolella olevaan niemekkeeseen. Gustafssonin palattua teltalle hän oli todennut tyttöjen olevan teltassa hereillä. Hän oli tämän jälkeen vaihtanut vaatteet ylleen ja kävellyt takaisin samaan paikkaan niemekkeen kärkeen. Täällä seistessään Gustafsson oli todennut Boismanin olevan länsipuolella olevan niemekkeen kärjessä onkimassa, jolloin Gustafsson oli kertomansa mukaan mennyt takaisin teltalle, hakenut teltasta kassinsa ja ruvennut syömään. Syötyään hän oli mennyt omalle paikalleen makuulle. Gustafssonin arvelun mukaan Boisman oli palannut telttaan oltuaan poissa noin tunnin ajan, sulkenut oviaukon, ja he olivat ruvenneet nukkumaan samassa järjestyksessä kuin aiemmin.

Mielenkiintoinen on myöskin NGn antama haastattelu, kun hän oli jo kotiutunut sairaalasta sairaalasta..

ILTA-SANOMAT Nro 146 -1960 Tiistaina kesäkuun 28. pnä

Gustafsson ei voi muistaa - nukkui murhamiehen tullessa

" Bodominjärven kolmoismurhaajan pahoinpitelemä Nils Gustafsson muistaa helluntaiaaton tapahtumat. Hän muistaa olleensa kalassa Seppo Boismanin kanssa verityöaamuna ja menneensä kello 4 telttaan nukkumaan ja heränneensä sitten sairaalassa. Näin ollen vain yksi henkilö, joka tietää kuka ja millainen
oli miehiään nukkuvien nuorten kimppuun käynyt mies. Nimittäin murhamies itse.

VIHREÄSILMÄINEN pitkänhuiskea Nils kertoi eilen kotonaan IS:lle helluntaiaattoillan ja -yön tapahtumista. Nuorukaisen kertomuksesta päätellen hänen muistissaan ei enää ole aukkoja, ellei hän mahdollisesti joskus kello neljän ja kuuden välillä ole herännyt murhamiehen tuloon. Sellaista hän ei tiedä tapahtuneen.

-BODOMINJÄRVEN rannalla oli runsaasti väkeä aattoillan mittaan, Nils kertoi. He olivat aivan tavallisia retkeilijöitä, uimareita ja kalastelijoita. Kukaan ei erityisemmin kiinnittänyt huomiotamme.

-PIMEÄN TULLEN väki alkoi harveta ja puolen yön aikaan menimme telttaan. Nousimme Sepon kanssa ongelle kello kolmen maissa. Kala ei kuitenkaan käynyt pyydyksiin ja tunnin ongittuamme ryömimme takaisin telttaan, minne tytöt olivat jääneet nukkumaan. Kalastamassa ollessamme oli jo valoisaa. Emme nähneet ristinsieluakaan. Seuraavat muistoni koskevat sairaalaa.

NILS GUSTAFSSONIN kertomuksen mukaan verityön tekijä on toiminut siis kello 4 ja 5.45 välisenä aikana, jolloin linnuista kiinnostuneet pojat Heikki Salonen ja Kalevi Haapalainen ilmestyivät näyttämölle. Rengastajapojat tulivat rantaan etelästä johtavaa polkua pitkin ja pysähtyivät noin 20 metrin päähän teltasta, jonka päällä makaavaa Nilsiä he luulivat päivänpaistattelijaksi."

darude
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2015 12:21 am

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja darude »

Aivan. Mietin sitä, että voisiko tuo awan vaihtoehto kotikäynnistä tai muusta moottoripyöräkäynnistä olla teoriassa mahdollinen jos murhat ovat esimerkiksi tapahtuneet klo 4? Voisiko klo 6 mies olla Otto-isä, joka pelastaa poikansa syyllisyydeltä?

Hirmuteon jälkeen sitä saattaisi kiiruhtaa paikalta pois äidin luo. "olen tehnyt kauheita".

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja Misri »

darude kirjoitti:Aivan. Mietin sitä, että voisiko tuo awan vaihtoehto kotikäynnistä tai muusta moottoripyöräkäynnistä olla teoriassa mahdollinen jos murhat ovat esimerkiksi tapahtuneet klo 4? Voisiko klo 6 mies olla Otto-isä, joka pelastaa poikansa syyllisyydeltä?

Hirmuteon jälkeen sitä saattaisi kiiruhtaa paikalta pois äidin luo. "olen tehnyt kauheita".
^ Onhan siitä murhaniemestä kuullusta moottoripyörän käynnistysäänestä motiivitodistajan lausunto. En yhtään epäile tämän kys. todistajan lausuntoja. Ja pidän täysin mahdollisena sitä, että riitaa on ollut ja, että NG on käynyt sillä mottoripyörällään jossain ?

"Tytöistä tuli riitaa"
Sahakankaan kertoman mukaan hänen seurueensa retki oli hämmästyttävän samanlainen kuin toisenkin telttaseurueen. Mukana oli 2 nuorta miestä ja naista, paikalle oli tultu moottoripyörillä ja mukana oli alkoholia.

Sahakankaan mukaan Gustafssonin seurue kävi illan aikana heidän teltallaan Oittaan kartanon toisella puolella sijaisevalla niemellä. Kello oli tuolloin noin yhdeksän illalla.

Sahakankaan mukaan hänen poikaystävänsä ja Gustafsson tunsivat toisensa. Sahakangas itse kertoi tunteneensa "Nissen" ulkonäöltä. Gustafsson kuitenkin sanoi, ettei ole koskaan tavannutkaan Sahakangasta.

- Nisse sanaili Sepon kanssa ja Seppo yritti rauhoitella. Mun näkemys on, että tytöistä oli riitaa. Tytöt olivat siiinä sivussa.

"Huutoa ja meteliä"
Marjatta Sahakangas kertoi, että Gustafsson oli silminnähden humalassa ja horjui kävellessään. Gustafssonin vierailu Sahakankaan seurueen teltalla oli kestänyt alle tunnin.

Sahakankaan mukaan ennen puolta yötä murhaniemeltä oli kuulunut huutoa ja meteliä. Ne olivat miesten ääniä, mutta sanoista ei saanut selvää. Myös moottoripyörä oli käynnistetty. Tällaisesta metelistä ja moottoripyörän äänistä ei ole kukaan muu todistaja kertonut.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6541
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja awa »

Laitan tänne pohdintoihin (toisaalta ketjusta) mielenkiintoisen seikan liittyen Bodomin murhat tunnustaneisiin. Tunnustaja on tässä tarinassa juuri Nils Gustafsson!

Mielestäni tässä Virpin kertomuksessa on hyvin mielenkiintoista se, että Virpi todellakin muistutti ulkonäöltään hämmästyttävän paljon Tuulikkia - ja kaikki tarinan muutkin seikat on todeksi osoitettu. Gustafsson on senkin myöntänyt, että on ajanut juuri tuota linjaa ja muisti reitinkin hyvin tarkasti.

EuroJR kirjoitti:Alibissa 9/2005 oli haastattelu Virpistä, 40. Lyhennän tähän Virpin osuuden tärkeimmät:
---------------------------------------------
Virpillä on tärkeää kerrottavaa, jotain mikä on vaivannut jo monta vuotta. Virpin tarina kuulostaa aika hurjalta, mutta nainen vakuuttaa puhuvansa totta. Hän on valmis kertomaan kokemuksestaan vaikka käsi ramatulla.

Terveydenhoitoalalla työskentelevä Virpi sanoo tavanneensa Nils Gustafssonin vuonna 1982.

"Olin tuolloin 17-vuotias ja kävin talouskoulua. Oli syksy ja arkipäivä ja muistaakseni se oli joskus neljän aikaan jolloin tapasin Nilsin.
Olin odotellut omaa linja-autoani ja yhtäkkiä erään toisen bussin kuljettaja alkoi tehdä ystävyyttä. Tuo kuljettaja oli Nils Gustafsson.

Se oli 92, joka meni Juvanmalmille. Nils istui bussin sisäpuolella ja pyysi minua juttelemaan. Menin etupenkille, häntä vastapäätä. Puhuttiin niitä näitä, ihan normaalia keskustelua. Jossain vaiheessa Gustafsson sanoi, että muistuttaisin hänen edesmennyttä ystäväänsä. Hän kysyi olenko kuullut puhuttavan Bodomjärven surmista. Olin niistä joskus kuullut mutta en sen enempää. En tiennyt sitäkään että tämä Nils on ainoana jäänyt henkiin.

Gustafsson pyysi minua katsomaan hänen kasvoissaan olevia arpia. En niitä kuitenkaan nähnyt. Hän kertoi lyhyesti Bodomjärven tapahtumista ja kertoi olevansa henkirikosten takana. Ainakin minut hän sai vakuuttuneeksi siitä, että nimenomaan hän on vastuussa kolmen ihmisen kuolemasta. Muistikatkoksesta ei ollut tietoakaan kun keskustelimme Bodomista.

Hän suhtautui koko asiaan kylmästi ja vaikutti suorastaan ylpeältä siitä, kuinka helppoa on tehdä tällaista niin, ettei siitä jää kiinni. Hän koki huvittavana sen, ettei kukaan hoksannut epäillähäntä. Hän suorastaan naureskeli sen aikaisille rikostutkijoille.

Nils mainitsi vielä, että murha-asetta ei tulla koskaan löytämään. Sitä ei kuulemma ole etsitty oikeasta paikasta. Sitä ei kuulemma löydy maasta eikä vedestä. Hän totesi, että poliisien olisi kannattanut aikoinaan katsoa enemmän puiden latvojen suuntaan.

Gustafsson sanoi myös, että "kaikkea se mustasukkaisuus teettää". Muistan hänen myös sanoneen "ettei naisiin voi luottaa". Teltassa oli ollut riitaa ja pojat ottivat yhteen.

Nils kertoi saneensa puukosta ja että arpia oli tullut paljon. Sitä ihmettelen, että kun Gustafsson on paljon puhunut takaraivossa olleista vammoistaan. Minulle hän ei maininnut muista kuin kasvon seudun vammoista.

Gustafsson kertoi uhrin näyttelemisen olleen helppoa."

-----------------------------------------------------------
Virpi vakuutaa, ettei antanut haastattelua julkisuuden tai rahan takia. Tästä jutusta ei maksettu ainuttakaan euroa.

Alibin toimitus otti yhteen Mikkelissä asuvaan Markoon joka kertoi:
"Virpi kertoi minulle tästä ensimmäisen kerran silloin, kun Åke Lindmanin tv-ohjelma esitettiin."

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Sahakangas tosiaan oli motiivitodistaja joka kertoin NGn seurueen vierailustaan heidän teltallaan, että NG oli ollut humalassa, ja jotain riitaa oli ollut poikien kesken, myöhemmin todistaja oli kuullut murhaniemestä kovaäänistä riitelyä ja oli kuullut kun moottoripyörä oli käynnistetty.

Toinekin motiivitodistaja ( K.L) olisi myöskin ollut, mutta syyttäjä ei enää häntä mahduttanut mukaan etp -aineistoonsa koska hänellä oli jo yksi motiivitodistaja. Tämä Porvoon nainen kertoi myös, että Gustafsson oli kertonut hänellä, ettei retki ollut sujunut aivan niin kuin hän olisi halunnut ja hän aikoi lähteä sieltä jopa lätkimään. Tämä kys. nainen tunsi toisen uhrin, tytön Björludin, oli ollut hänen kanssaan yhden vuoden samalla luokalla yläkansakoulussa. Nainen oli sanonut tälle Gustafssoniksi itsensä esitelleeksi miehelle, että eikö se ollut tapana telttaretkillä, että tytöt jaetaan poikien kesken? Mies oli siihen todennut, että olisi halunnut mieluummin olla sen toisen tummatukkaisen kanssa, mutta kun hän oli Sepon tyttöystävä. Nainen oli vielä todennut, ettei hän kuitenkaan usko, että Björklund olisi ollut "sellainen tyttö." Mies oli noussut äkisti pöydästä ja tuiskaissut lähtiessään, että Irmeli se vasta sellainen tyttö olikin ja oli vielä sanonut, että kiltit tytöt ei lähde poikien kanssa retkelle. Tämä kys. kohtaaminen oli tapahtunut jossain ruokaravintolassa, jossa nainen oli odotellut miestään. Gustafssoniksi esittäytynyt mies oli pyytänyt lupaa istua naisen pöytään ja sanonut, että hän on se ainoa eloonjäänyt joka selvisi Bodominmurhaajan kynsistä hengissä.

Virpin kertomus on myös mielenkintoinen. Ja poliisit olivat hyvin kiinnostuneita hänen kertomuksestaan. Häntä kuulusteltiin kuusi ja puolituntia yhteen menoon. Ja kertomus pysyi hyvin koossa. Syyttäjä ei hänenkään todistustaan mahduttanut enää mukaan aineistoonsa, syystä, että hänellä oli jo tunnustutodistaja joka todistus oli annettu virkavastuulla.

" Bodom-jutun yllätystodistaja, 40-vuotias Virpi saapui myöhään perjantai-iltana kotiinsa raskaista poliisikuulusteluista. Hän oli poliisien kuultavana Riihimäen poliisilaitoksella peräti kuusi ja puoli tuntia työpäivänsä jälkeen.

Poliisin siviiliauto toi Virpin kotiin hieman kymmenen jälkeen. Hän oli hyvin voipuneen oloinen.

- On tämä raskasta, kun aihe on tällainen. Ja ei ole helppoa palata niihin aikoihin, kertoi IS:n tapaama Virpi kotinsa luona Riihimäen lähistöllä.

Hän tuli poliisin tietoon vasta torstaina ilmestyneen Alibi -lehden haastattelun myötä. Haastattelussa Virpi kertoi, miten Nils Gustafsson oli vuonna 1982 antanut ymmärtää olevansa Bodomin surmien tekijä."

Poliisin kuulustelu oli perusteellinen. Virpin mukaan poliisit pitivät hänen kertomustaan uskottavana ja olivat siitä hyvin kiinnostuneita.

- Ilmeisesti asia oli niin. Voihan siitä päätellä, kun kuulustelu kesti kauan.

Virpiä kuulustellut ylikomisario Tero Haapala ei perjantaina toistanut kuulustelun pääkohtia.

Virpi pysyi kuitenkin kertomuksessaan eli vahvisti Nils Gustafssonin sanoneen muun muassa, etteivät surmatapahtumat tuntuneet ollenkaan pahalta.

Keskusrikospoliisi teki lisäkuulustelun pääsyyttäjä Tom Ifströmin vaatimuksesta. Haapalan mukaan uusiin kuulusteluihin ei ole tarvetta.

Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Sahakankaan ja Virpin tarinat on ammuttu jo aikaa sitten ankkoina alas.
Kuten Karjalaisen, 'lintutieteilijöiden' ja Kivilahdenkin kootut kertomukset.

:roll:
8) :) :shock: :? Wag
:shock: :oops: :roll: :evil: Awanha Wäinämöinen laski laulellen vesiä: mieleni minun tekewi, Awaani ajattelewi.
Kalapää sinun, minä päällä pilun, pilu sinun, alla minun"

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja Misri »

Wagner kirjoitti:Sahakankaan ja Virpin tarinat on ammuttu jo aikaa sitten ankkoina alas.
Kuten Karjalaisen, 'lintutieteilijöiden' ja Kivilahdenkin kootut kertomukset.

:roll:
Kyse on kaiketi Wagnerin tietotoimiston omista uutisankoista.. No niitä kyllä riittää ihan riesaksi asti.

Julperi
Neuvoja-Jack
Viestit: 515
Liittynyt: Su Marras 27, 2011 10:21 pm

Re: Sekalaisia kysymyksiä ja pohdintoja Bodomista

Viesti Kirjoittaja Julperi »

Wagner kirjoitti:Sahakankaan ja Virpin tarinat on ammuttu jo aikaa sitten ankkoina alas.
Kuten Karjalaisen, 'lintutieteilijöiden' ja Kivilahdenkin kootut kertomukset.

:roll:
Aluksi,en ole Sahakankaan enkä Virpin ihailija.Mutta,olen kysynyt tätä aikaisemminkin:Wagner,olet kertonut että tätisi oli menossa jo Bodomille,mutta käsky kävi että takaisin.Ja paikalle menikin kaksi"rivipoliisia"tätiisi verratuna.Toisaalla taas mainitset että tätisi oli mukana rikospoliisi porukassa joka tutki asiaa ensimmäisenä.Vaikka tätisi nimeä(Sara Engmann,toivottavasti sukunimi tuli oikein kirjoitettua?)ei mainita missään asiakirjoissa.Siis tutkijana,ellei ollut sitten"jonon viimeinen"arvoasteikossa.Eli miksi tästä ei puhuta/kirjoiteta aikalaiskirjoissa,lehdissä tai kuulustelu pöytäkirjoissa?Ja mitä tulee fogelikundeihin(slangia)ja haukansilmä Kivilahteen(en jaksa etsiä"miljoonasta"Bodomketjusta)niin kuka tunsi/tiesi Arskan rippikoulun tiimoilta?JOS tämmöinen hullu on listiny porukkaa,niin uskon kyllä että jotkut ei uskalla puhua hänestä mitään.Varsinkaan Kivilahti.Koska eikös lintukundit olleet samanikäisiä keskenkasvuisen karvanapa Arskan kanssa?

Vastaa Viestiin