Itsemurha

[Michelangela]

VoDKa, jälleen kerran hieno kirjoitus sinulta! Liian harva edes yrittää ajatella asioita kärsivän vinkkelistä. Jos itse ei ole vielä koskaan kärsinyt niin paljoa, että haluaisi kuolla, se voi tarkoittaa myös sitä, että olet vain ollut onnekas, tähän asti. Ei se aina sitä tarkoita että kuolemaa toivova olisi heikompi tai väärässä. Ihmisten on vaikeaa kunnioittaa toisen kärsimystä. On helpompaa vähätellä. Henkistä tuskaa harvempi ymmärtää kuin fyysistä.

[Gladys]

Surullinen aihe.
Toivottavasti tämä kysymykseni ei loukkaa ketään, kysyn vain koska en ymmärrä. Miksi osa itsemurhan tekijöistä haluaa jäädä ikuisesti löytymättömiin? Eli sen lisäksi, että on päättänyt lopettaa oman elämänsä, tekee kaikkensa jotta kukaan ei koskaan löytäisi. En ymmärrä logiikkaa.

Kadoksissa olevan Nelan tapaus laittanut miettimään näitä kysymyksiä.

[Miss_Millhone]

Voisiko siinä olla kyse jostain vastaavasta kun osa ihmisistä ei halua nähdä (edes luonnollisesti) kuolleita ystäviään tai sukulaisiaan koska "haluan muistaa hänet sellaisena kun hän oli eläessään" mutta vain käänteisesti? Eli kun kukaan ei näe minua kuolleena kaikki muistavat minut sellaisena kuin olin eläissäni.

[Michelangela]

Surullinen aihe.
Toivottavasti tämä kysymykseni ei loukkaa ketään, kysyn vain koska en ymmärrä. Miksi osa itsemurhan tekijöistä haluaa jäädä ikuisesti löytymättömiin? Eli sen lisäksi, että on päättänyt lopettaa oman elämänsä, tekee kaikkensa jotta kukaan ei koskaan löytäisi. En ymmärrä logiikkaa.

Kadoksissa olevan Nelan tapaus laittanut miettimään näitä kysymyksiä.

Gladys, hyvä kysymys. Itsemurhan tehnyt on voinut ihan ajattelemattakin valita sellaisen paikan, mistä häntä ei sitten ikinä löydetäkään. Vaikka tarkoitus olisi ollut vain löytää paikka, jossa saa olla omassa rauhassa, tai että ehtii varmasti menehtyä ennen kuin kukaan löytää. Väkisinkin tulee mieleen myös jonkinlainen kostonhalu läheisille, että heidän epätietoisuutensa ja tuskansa jatkuisi kenties loputtomiin. Osa voi toisaalta ajatella suojelevansa läheisiään suuremmalta tuskalta tai vaikka häpeältäkin, jos kadonneen kohtalo jää epäselväksi. Ehkä riippuu niin monesta asiasta. Esimerkiksi siitä, miten itsemurhan tehnyt, tai hänen läheisensä, ovat itsemurhaan ylipäänsä suhtautuneet. Joillekin se on uskonsa takia suuri synti, joillekin muuten vain suunnilleen häpeällisin teko mitä ihminen voi tehdä. Voisihan syitä olla vaikka mitä, ihan mielenkiintoinen pohdiskelun aihe.

[Sniffaaja]

Itsemurha on jokaisen oma päätös eikä se kuulu muille. Nykyajan trendi kun on että se pitää estää. Kyllä jokainen itse tietää onko oma elämä enää elämisen arvoista tai tarkoituksen mukaista.

Erilaisista tavoista tehdä itsemurha, puhuttaessa, alkaa oma lukunsa.

Tähän kallionleikkaukseen on monen maanpäällinen mailimittari pysähtynyt:

https://www.google.fi/maps/@60.7323272, ... 312!8i6656

[Tiina]

^Okei...Tuohan on hieno asia, että jos ovat tuohon kallionleikkaukseen mäsäyttäneet, eikä päin rekkaa tai muuta ajoneuvoa.
Fiksu teko sinänsä. Jos elämä näyttää toivottomalta, niin mitäpä siihen ulkopuolisia sotkemaan. Kallioon tuskin sattuu kovin paljoa. Kasassa ainakin näyttää olevan.

[Sniffaaja]

Nyt en ymmärrä mikä näyttää kuvassa olevan kasassa?

Itsemurhan toteuttamiseen on iso määrä keinoja. Hirttäytyminen on ilmeisesti mukavin jos osaa tehdä solmun oikein ja voidella sen vaseliinilla niin että kirityy kunnolla. Lääkkeillä saattaa jäädä aivokuolleksi, tai muuksi housuun paskantajaksi jos ei tunne alaa. Haulikollakin saattaa jäädä vain kasvottomaksi tyypiksi sairaalan osastolle joka ei kuule eikä näe mitään. Pitää siis osata ampua itseään päähän oikeassa kulmassa oikealla panoksella, eikä skeet panoksella kännissä wink..wink.

Amerikkalainen tyyli jonka he oppivat natseilta on mennä autotallissa autoonsa ja käynnistää auto. Pakokaasu virtaa letkua pitkin autoon sisälle. Hyvin tyypillinen tapa kuulemma. Samoin partakoneenterä ja kylpyamme. Korkealta hyppääminen tuntuu olevan myös hyvin yleinen. Uskoisin että kadonneista suurin osa on tehnyt itsemurhan hukuttautumalla. Risteilijältä hypättäessä päästään myös laivan potkureihin tutustumaan joten varma tapa, ainakin talvella ja yöaikaan.

Itsemurhakandidaatti saattaa olla vaarallinen myös ympäristölleen, koska kuolevalle ihmiselle ei millään ole enää merkitystä. Elämä on tarkoituksetonta sattumaa ja kun elintoimintomme päättyvät, pääsemme takaisin sinne mistä tulimme, eksistentiaaliseen tyhjiöön. Aikaan kun emme olleet vielä syntyneet.

Yksi syy itsemurhalle saattaakin usein olla se että ymmärtää elämän tarkoituksemattomuuden ja se luo masennuksen. Ne ketkä uskoo Jumalaan tai muuhun Saatanaan, on henkisesti kestämättömiä yksilöitä. Luonnon ymmärtäminen ei onnistu kun ollaan vieraannuttu luonnosta. Joulupukki on fiktiota, vaikkakin yhtä todellinen kuin allah, jahve ja jeesus. Nykyihminen on jalostettu pilalle ja se on se ongelma joka tuhoaa meidän lajin lopulta. Lääkärit määrää kirjoituspöytänsä takaa vaikka mitä aivojenvälittäjäaineiden sotkijoita ja signaalikaappareita. Sitte mietitään mikä nuoreen meni kun ampui kymmenen ja lopuksi itsensä, taskussa SSRI-lääkepurkki. Geenit on käytännössä pilattu useampaan kertaan, eikä sillä oikeastaan ole edes väliä. Ihmetellään miksi on narkomaaneja ja juoppoja, no miksi ei? Kuka tätä selvinpäin jaksaisikaan, elää vääristyneessä todellisuudessa näyttöjen ja televerkkojen keskellä, vaikka meidän kuuluisi kalastaa ja kävellä metsissä. Ihminen ylikehittyi ja loi sellaista joiden kanssa ei oikeasti tule pärjäämään. Viimeisen sadan vuoden aikana ihmisestä tuli tällainen. Kun miettii asiaa niin että jos ihminen on lajina 2 milj vuotta vanha, tai vaikka 100 000 vuotta vanha, tai no 20 000 eli aikamme alkoi madeleinen kulttuurista, niin miksi tämä todellinen kehitys kaikkineen alkoi vasta viimeisellä sadalla vuodella. Autot, puhelimet, tehokkaat räjähdysaineet, puoliautomaatti/automaattiaseet, tietokoneet, internet, raketit,junat, lentokoneet jne. Näitä kun miettii niin tajuaa elämän pohjimmaisen tarkoituksen, humaltumisen. Se jos mikään on ihmisyyttä parhaimmillaan. Olemme tehneet niin koko olemassa olomme ajan.

[Tiina]

^
Niin eli siis kallio näyttää olevan kasassa. Eli häneen ei ole sattunut....kuten esimerkiksi saattaisi sattua rekka tai henkilöautokuskiin, jos häntä päin mäsäyttää.
Sitä tarkoitin.

[Sniffaaja]

^ Vain nainen pystyy tuohon.

En ala pitämään esitelmää kalliorakennustekniikasta, mutta kallioleikkaukset tulee siitä kun ammutaan tietä. Rakolinjoista jää tuo leikkaus. Henkilöauto, tai edes rekka-auto ei tee peruskallioon kuin korkeintaan pieniä naarmuja.

Tuo risteys on siksi itsemurhalle toimiva että siinä saa 2km suoralta hyvän vauhdin joka pysähtyy kallionleikkaukseen. Auto ei siis sinkoa mihinkään vaan pysähtyy kuin seinään.

[IloinenApina]

Tiina varmaan tarkoitti, että kallio on vielä kasassa eli siis pystyssä, ei suinkaan sitä että kallio olisi mitenkään mennyt kasaan.

Itse joskus olen meinannut ajaa täysillä kallioon, mutta viime hetkellä hidastanut. En ikinä pystyisi ajamaan rekkaa päin, koska kuljettana saattaisi olla perheellinen mies, jonka loppuelämä ja sitä myötä myös koko perheen elämä saattaisi olla kurjaa.

Pystyykö muuten tänä päiväkin vielä tekemään itsemurhan auton pakokaasuilla kun on kaiken maailman katalysaattorit käytössä, jotka ainakin vähentää pakokaasujen myrkyllisyyttä?

[Tiina]

Tiina varmaan tarkoitti, että kallio on vielä kasassa eli siis pystyssä, ei suinkaan sitä että kallio olisi mitenkään mennyt kasaan.

Kiitos Happy Monkey.
Juuri sitä tarkoitin. Joskus on vain niin vaikeaa saada sanottavaansa oikeassa muodossa perille.

[TooToo]

Itse joskus olen meinannut ajaa täysillä kallioon, mutta viime hetkellä hidastanut. En ikinä pystyisi ajamaan rekkaa päin, koska kuljettana saattaisi olla perheellinen mies, jonka loppuelämä ja sitä myötä myös koko perheen elämä saattaisi olla kurjaa.

Siinä vaiheessa kun päätös on tehty ja se on lopullinen niin ko tilanteessa yksikään rekan alle ajanut EI mieti rekkakuskin perheitä tai sukupuita.

[Brigitte]

Koin tarvetta luoda tällaisen ketjun, jossa voisi vapaasti ja kenenkään tunteita loukkaamatta pohtia itsemurhaa aikovan sisäistä maailmaa. Aihetta kiinnostun pöyhimään omien kokemuksien kautta, ja tätä en halunnut tehdä esimerkiksi Nelan ketjussa, vaikka on selvää, että hänen tapauksensa (toki monien muiden joukossa) on tämän ketjun perustamisen syy. Tässä ketjussa en kuitenkaan toivo keskusteltavan vain hänestä, vaan syvemmin ja empaattisemmin niistä syistä, jotka lopulta sysäävät elämässään aivan kohtuullisesti ja jopa keskivertoa paremmin menestyneitä ihmisiä kohti epätoivoisia tekoja.

Minua ja varmasti monia muitakin kiinnostaa erityisesti se, kun itsemurha on ollut täysin odottamaton. Ihminen on ollut näennäisen onnellinen, eikä kukaan ole tiedostanut hänen synkkiä ja lopulliseen tekoon johtavia ajatuksiaan. Tämän tiedostaminen romahduttaa sen, mitä saatamme pitää onnellisuuden ja hyvinvoinnin mittana: eikö läheiselläni sittenkään mene hyvin, vaikka hän nauttii työstään, on fyysisesti terve, hänellä on hyvä parisuhde ja rahaa asunnon ja kohtuullisen elintason ylläpitämiseen? Muuttujat voivat olla mitä tahansa ja nämä kaikki ovat usein vain olettamuksia, mutta niitä me kaikki valitettavasti teemme. Pitääkö meidän siis pelätä jokaisen läheisen potentiaalista itsensä lakkauttamista, vaikka mikään hänen elämässään ei puhuisi sen puolesta? ”Onnellisen” ihmisen tekemä itsemurha uhkaa psykologisella tasolla meistä jokaista, vähintään omaisen asemassa. Haluamme säilyttää niin itsemme kuin läheisemme, se on jo vähintään biologinen fakta niin kauan kuin mieli on terve.

Elämän, kuoleman ja niiden väliä kantavan elämänhalun mysteeri on mietityttänyt minua pitkään. Olen tullut tulokseen, jossa sen aivan viimeisen teon edellä tapahtuu verrainnollisesti enää kovin vähän. Se suurin päätös on jo tapahtunut aikaisemmin. Itsemurhan vaihtoehdoksi elämälleen ottaminen on tapahtunut jo aikaa sitten, ehkä silloin, kun ihminen on huomannut, että hänen ponnisteluistaan ja hyvistä aikeistaan huolimatta asiat eivät aina olekaan hänen käsissään. Peruspositiivinen elämänasenne voi silti säilyä ja olla se mikä näkyy läheisille. Tämän kaiken takia omaisten itsesyytökset ovat yksilöä kohtaan lähes aina kohtuuttomat. Kukaan ei ole voinut vaikuttaa ihmisen persoonaan niin paljon olematta esimerkiksi koulukiusaaja tai narsistivanhempi, että tämä päätyisi itsemurhaan pelkästään hänen toimimattomuutensa ja tiedostamattomuutensa takia, tai toiminnasta ja tiedostamisesta huolimatta. On vain olemassa impulssi, joka panee käytäntöön sen, joka on usein sisäisesti tapahtunut jo aikaa sitten.

Uskon, että yllättävään itsemurhaan päätyvä on usein henkilö, jolla on suuri tarve kontrolloida itseä ja elämää. Kun pienet ja hänestä jopa riippumattomat palapelin palaset eivät enää pysy kasassa, elämä voi tällaisesta henkilöstä tuntua mahdottomalta jatkaa. Sen jälkeen ei läheisellä ole (ollut) muuta roolia, kuin joko tietoisesti tai tiedostamatta viivyttää lopullista tekoa. Parhaimmillaan itsemurhaa hautovan voi tietoisesti yrittää puhua pois tämän vaihtoehdon polulta, mutta sen polulla pysymisen tai polulta poistumisen päätöksen tekee aina ihminen itse. Mikään ulkoinen ei koskaan suojele tai ylläpidä kenenkään sisäistä liekkiä ikuisesti.

Läheisen itsesyytös yllättävän tai etukäteen pelätynkin itsemurhan sattuessa on kuitenkin luonnollinen ja kertoo rakkaudesta. Tämä rakkaus on ollut olemassa jo uhrin eläessä, ja se on varmuudella useaan kertaan pyörtänyt tekoon johtavat ajatukset. Kaikesta huolimatta ja sen sumun keskelläkin, mitä itsemurhapolkua kulkevan elämä on, on uhri usein ajatellut myös sinua ja sitä, kuinka rakastaa sinua ja ei haluaisi tehdä sinulle pahaa. Ihan siihen viimeiseen asti rakkaus on kannatellut, mutta se yksin ei valitettavasti riitä, vaan tarvitaan se elämänhalu.

Toivon aiheesta sellaista keskustelua, joka ehkä auttaa meitä ymmärtämään läheisiämme ja auttamaan toisiamme tekemään uudelleenarviointeja sen oikean polun suhteen. Toivon myös, että oma itselle välttämätön ajatustyöni voisi helpottaa jonkun ehkä vaikean tiensä alussa olevan läheisen selviytymistä tai muistuttaa jotakuta ns. väärällä polulla olevaa siitä, että aina voi kääntyä takaisin ja vaihtaa suuntaa.

[Olinko eka]

Se tieto kun saat soiton että omainen on sairaalassa hengenvaarassa. Ajat sairaalaan ajatuksien vaihdellessa 0-100. Sairaalassa, tehohoitoyksikön odotustilan ikkunasta ulos katsoessa aika tosiaan pysähtyy omalla kohdalla. Se tunnevyöry tulee viiveellä.
Mitä tein väärin? Kuka teki väärin? Miksi näin?
Oma lapsi selvisi hengissä ja nykyään perustanut perheen.

Lähinnä huutelen sitä että ei se itsaria suunnitteleva kerro lähimmäisille mitään. Mieluummin näyttelee että kaikki hyvin.
Näissä tapauksissa joku nuppitohtori kertoi että läheiset saavat tietää asiasta yleensä viimeiseksi.
En toivo kenellekään samanlaista tapahtumaa..kun aika pysähtyy omalla kohdalla. Se itsesyytös tulee automaattisesti. Tsemppiä kaikille.

[chadspill]

Mielestäni pitäisi ensin määritellä mitä tarkoitetaan 'menestymisellä'. Ihmisillä on niin erilaiset näkökannat asioihin. Aineellinen menestys ei välttämättä tee ihmisestä tasapainoista eikä kukaan voi tietää mitä 'onnellinen ja menestynyt' ihminen todellisuudessa ajattelee.

Ainut asia mikä on varma, on että itsemurha on aina itsekäs teko.