Lemmy on kuollut

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
EjM
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: To Loka 01, 2015 1:14 pm
Paikkakunta: Pohojanmaa

Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja EjM »

Raskasta rockia soittavan brittiyhtyeen Motörheadin solisti Lemmy Kilmister on kuollut. Hän oli 70-vuotias.

Kilmisterin yhtyetoverit kertoivat Facebookissa, että Kilmister kuoli erittäin aggressiiviseen syöpään. Hän oli saanut tietää sairaudestaan vasta viikonloppuna. Yhtyetoverien mukaan Kilmister kuoli kotonaan.

Rockyhtye Black Sabbathin keulamies Ozzy Osbourne suri ystäväänsä Twitterissä.

–  Olen menettänyt tänään yhden parhaista ystävistäni. Häntä tullaan kaipaamaan. Hän oli soturi ja legenda, Osbourne kirjoitti.

Kilmister perusti Motörheadin vuonna 1975. Vuosien varrella yhtye on julkaissut 23 studioalbumia. Sen tunnetuin kappale on Ace of Spades.

Motörhead konsertoi myös Suomessa monesti, viimeksi itsenäisyyspäivänä.

Kilmister oli kärsinyt vuosien varrella useista terveysongelmista. Viime vuonna Motörhead joutui perumaan koko Euroopan-kiertueensa Kilmisterin diabetekseen liittyneiden terveyspulmien takia.
R.I.P.
pohojalaaset opetti ruattalaasekki puhumaan ruattia

Sonja S.
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: Ti Elo 18, 2015 11:14 pm

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja Sonja S. »

Legenda on poissa. Mihin katosit Pata Ässä?

Yksi idoleistani, kun olin teini. Persoonallisimpia muusikkopersoonia Lemmy ehdottomasti oli. Viskiä, tupakkaa ja amfetamiinia ym. kemiaa koko pitkä etappia aasta - ööhön, elit unelmaasi koko ajan maksimikapasiteetilla. Kyllä 70 vuotta on jo ihan kunnioitettava ikä, enkä itsekään haluaisi elää pitempään. Kyllä ihmisen joskus pitää kuolla. Jos porkkanoilla ja sauvakävelyllä ois elänyt 2 vuotta pitempään, niin Motörhead ei olisi koskaan edes syntynyt.

Lemmyhän oli aikoinaan Hawkwind nimisessä psykedelistä rokkia soittavassa yhtyeessä, mutta erosi lähinnä sen takia, että muut bändin jäsenet käyttivät psykedeelejä, ja Lemmy oli ehdoton vauhtimies. =D Onhan Hawkwindillä biisikin nimeltä Motörhead, joten lienee kaikille selvää mistä Lemmy päätti ottaa nimen bändilleen, kun perusti oman bändinsä.

Harmittaa suunnattomasti, kun usein suunnitellut, että kävisin Motörin keikalla, kun Suomeen tulee joskus, mutta aina joutunut skippaamaan eri syistä. Nyt se on mahdotonta, mutta onneksi kirppareilta saa hyviä älppäreitä ja vinyylejä, joten pitää ruveta keräilemään ja hifistelemään kotonaan Lemmyn et kumppanien mahtavaa meininkiä. On soittanut Nivalan Tuiskulassakin 70-luvulla, eikä kyllä uskoisi millään, vai oliko jopa peräti 84, tai 83. Saatto olla kasariakin. Ja myöhemmin Metallica, jota en ole koskaan fanittanut tosin. Metallica todennutkin, että "Tuiskumaja" on paskin paikka, missä ovat keikanneet. ;) Klamydia taas diggaa Tuiskulaa kovasti, tosin nyt se paikka on kuollu, tai no jo 10 vuotta sitten... Sääli. Vaikken asukaan enää ko. kylällä.

Kolme Ässää vielä pakassa.

Hawkwind - Silver Machine : https://www.youtube.com/watch?v=yao_T2adl14

Ja tietenkin...

Motörhead - Ace of Spades : https://www.youtube.com/watch?v=1iwC2QljLn4

Rock on!


- Queen of Spades

pasip
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 96
Liittynyt: Ke Huhti 29, 2015 10:11 am

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja pasip »

Saadaankohan syyllistä koskaan "kiinni" tai taltutettua ?

heka mäki
Nikke Knakkertton
Viestit: 185
Liittynyt: Ke Elo 19, 2015 7:08 am

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja heka mäki »

Huh huh tuli kyllä puskista tämä, vaikka Lemmyn terveysongelmat olivat yleisesti tiedossa.

R.I.P. Lemmy.

Motörhead - King of Kings:

https://www.youtube.com/watch?v=VJuXKeiM4_0
Toimistorotta Turusta

Avatar
EjM
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: To Loka 01, 2015 1:14 pm
Paikkakunta: Pohojanmaa

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja EjM »

pasip kirjoitti:Saadaankohan syyllistä koskaan "kiinni" tai taltutettua ?
Osasyylliset taitavat olla Jack Daniels ja Mr. Marlboro :?
pohojalaaset opetti ruattalaasekki puhumaan ruattia

heka mäki
Nikke Knakkertton
Viestit: 185
Liittynyt: Ke Elo 19, 2015 7:08 am

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja heka mäki »

pasip kirjoitti:Saadaankohan syyllistä koskaan "kiinni" tai taltutettua ?
Syyllistä tuskin sadaan varsinaisesti kiinni, Lemmy kun kuoli syövän uuvuttamana.
Toimistorotta Turusta

Lena
Alibin satunnaislukija
Viestit: 64
Liittynyt: Ti Kesä 02, 2015 9:48 pm

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja Lena »

EjM kirjoitti:
pasip kirjoitti:Saadaankohan syyllistä koskaan "kiinni" tai taltutettua ?
Osasyylliset taitavat olla Jack Daniels ja Mr. Marlboro :?
Ettei vaan olisi matujen tekosia. Missä lähin VOK?

heka mäki
Nikke Knakkertton
Viestit: 185
Liittynyt: Ke Elo 19, 2015 7:08 am

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja heka mäki »

Lena kirjoitti:
Ettei vaan olisi matujen tekosia. Missä lähin VOK?
Nyt oikeasti. Ei ole hauskaa läppää.
Toimistorotta Turusta

McGywer
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Pe Tammi 23, 2015 12:25 pm
Paikkakunta: Kultainen syvä etelä, Sweet home in Dixie

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja McGywer »

Kuollut mikä kuollut, mitään muuta tuolla naamakirjassakaan tällähetkellä jakseta hehkuttaa, kuin näitä Lemmyn "kuolinilmoituksia"

Yllättävän vanhaksi sentään pääsi noillakin elämän tavoilla, mitkä eivät olleet ehkä maailman turvallisimpia..

Mutta silti, mikä rikos tässä nyt tapahtunut, oliko hän isokin rikollinen kun hänen kuolemisestaan on pitänyt tehdä juttu Rikosten maailman Ajankohtaista osioon? Eikö Vapaa Keskustelu tai vaikka Huu haa olisi ollut parempi?
Kill em all, let God sort em out!

pasip
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 96
Liittynyt: Ke Huhti 29, 2015 10:11 am

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja pasip »

EjM kirjoitti:
pasip kirjoitti:Saadaankohan syyllistä koskaan "kiinni" tai taltutettua ?
Osasyylliset taitavat olla Jack Daniels ja Mr. Marlboro :?
Löytyykö fb-tiliä ko. herroilta ? Kuvia tänne please !

Avatar
EjM
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: To Loka 01, 2015 1:14 pm
Paikkakunta: Pohojanmaa

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja EjM »

Kuva
Kuva

Siinä herrojen kuvat :D

Modet voi siirtää keskustelun oikealle osastolle.
pohojalaaset opetti ruattalaasekki puhumaan ruattia

Spurgumies
Neuvoja-Jack
Viestit: 544
Liittynyt: Ti Elo 28, 2012 10:13 pm

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja Spurgumies »

Eipähän miehen tarvinnut eläissään ajaa metriäkään kuorma autoa tai muuta kuljetusalan PASKAA. . Jos jollakin on rahtarit lehtiä. . . Katsokaa, ja ällistykää kuinka äkkiä ne miehet kuolevat! !!Ihmiset oikeasti ressataan KUOLIAAKSI. .

apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1584
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja apollo »

Sonja S. kirjoitti:Legenda on poissa. Mihin katosit Pata Ässä?

Lemmyhän oli aikoinaan Hawkwind nimisessä psykedelistä rokkia soittavassa yhtyeessä, mutta erosi lähinnä sen takia, että muut bändin jäsenet käyttivät psykedeelejä, ja Lemmy oli ehdoton vauhtimies. =D Onhan Hawkwindillä biisikin nimeltä Motörhead, joten lienee kaikille selvää mistä Lemmy päätti ottaa nimen bändilleen, kun perusti oman bändinsä.

Harmittaa suunnattomasti, kun usein suunnitellut, että kävisin Motörin keikalla, kun Suomeen tulee joskus, mutta aina joutunut skippaamaan eri syistä.

Kolme Ässää vielä pakassa.

Hawkwind - Silver Machine : https://www.youtube.com/watch?v=yao_T2adl14

Ja tietenkin...

Motörhead - Ace of Spades : https://www.youtube.com/watch?v=1iwC2QljLn4

Rock on!


- Queen of Spades
En tiedä kuinka kova fani olet ollut, mutta etpä Lemmyn Hawkind ajoista näytä juurikaan tietävän. Lemmy sai orkesterista kenkää kun USAn tullissa hänen laukustaan löytyi gramma piriä. Bändille kiertue oli sen verran tärkeä että ottivat uuden ukon tilalle samantien. Lemmy omien sanojensa mukaan kävi hoitelemassa bändin jätkien vaimot kostoksi. Tästä ei ole kyllä faktaa eli taitaa olla katkeran miehen juttuja.

Lisäksi tuo Motörhead biisi oli Lemmyn viimeinen biisi Hawkwindille ja jäi sinkun b-puolelle. Ja mitä noihin kemikaaleihin tulee niin Lemmy on avoimesti kertonut käyttäneensä LSD:tä päivittäin tuohon aikaan. Hänhän on sanonut mm. "Väittävät ettei happo toimi enää toisena päivänä, mutta kyllä toimii kun ottaa tupla-annoksen".

Motörhead soitti Suomessa yli 30 keikkaa joten kiirettä on sulla pitänyt kun mihinkään et kerinnyt vaikka olet omien sanojesi "gueen of spades". Itse näin moottoripäät noin 10 kertaa lavalla. Viimeisen kerran 6.12.2015 Helsingissä. Mutta myös mm. Hammersmhitissä Lontoossa ja Amsterdamissa.

Ei mtn henk.kohtasta. Noita faktojasi hiukka korjasin.

Itse kuolema on kyllä hiukka outo. Sai diagnoosin syövästä aivoissa, lääkäri antoi 2-6 kuukautta elinaikaa mutta kuoli kahdessa päivässä. Miksi syöpää ei havaittu aikaisemmin. Ukko kuitenkin ravannut lääkärissä koko vuoden terveysongelmien takia.

No oli miten oli. Eiköhän Lemmy jo baarin ole löytänyt. Oli missä onkaan nyt.

fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

Ei ole kovin vaikeaa arvata, että teki itsemurhan.

TooToo
Sofia Karppi
Viestit: 441
Liittynyt: Ti Tammi 08, 2008 1:28 am
Paikkakunta: Stadi

Re: Lemmy on kuollut

Viesti Kirjoittaja TooToo »

fbiagentti kirjoitti:Ei ole kovin vaikeaa arvata, että teki itsemurhan.

No nyt!! Vai murhattiinko hänet? Onko taustalla suurempi salaliitto tai Lee Harweyn mystisesti kadonnut veli? Elämme mielenkiintoisia aikoja ja totuus on tuolla ulkona.

Kaikkihan täältä lopulta lähdetään ja huikean elämän Lemmy eli ja varsin iäkkääksikin pääsi.

Vastaa Viestiin