Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
Palle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Kesä 08, 2014 1:31 pm

Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja Palle »

Kaikesta päätellen Aarnion kirjoituksia, joissa kelaa aikojaan huumepoliisissa. Erityisen mielenkiintoinen on kohta, jossa viittaa elinkeinoelämän vaikuttajien huumekaupan pyörittämisestä.
Liettualainen piritehdas oli tehnyt erän joka oli erittäin hyvistä raaka-aineista tehty. Se oli ensiluokkaista ja sitä oli kolmesataa kiloa. Aineet oli piilotettu trukkilavaan ja niiden maahantuoja oli entisen serbiarmeijan upseereja jotka asui Ruotsissa, Rinkebyssä.

Huumeiden tilaaja ja rahoittaja oli suomalaisen alamaailman eliittiä. He käytännössä hallitsivat suomalaista huumemaailmaa, ja työmarkkinoita, koko elinkeinoelämää. Talousvaikuttajista koostuva hyvävelikerho joka käytti juoksupoikinaan Helvetin Enkeleitä ja Bandidosia.

Huumeet oli maksanut hiukan yli satatuhatta euroa ja ne oli maksettu viimevuoden marraskuussa käteisellä suoraan tehtaalle. Rahat oli vienyt tuo eräs serbi-upseeri joka hoiti tukholman alamaailmassa palkkamurhia. Siksi hän kai kuolikin. Ei me häntä heitetty mereen Viking Linelta kun häirintälaite peittosi valvontalamerat.

Peli oli rehellistä, ja jokainen korkean tason huumepoliisi tiesi missä mentiin. Poliisihallituskin oli mukana huumekaupassa, elinkeinoelämä määräsi kuka sai tuoda ja ketä ei. Tältä alalta ei jäädä eläkkeelle eikä kukaan ole kuningas. Kysyntä ei luo tällä alalla tarjontaa, tarjonta luo kysyntää kun sitä ei ole. Uskokaa minua, olin Helsingin huumepoliisin paljastavanryhmän päällikkö useita vuosia.http://justpaste.it/myrkky
Tulee mieleen kokkarit, poliisijohtajien itsemurhat (tai murhat), Ulvila, Porin poliisi, Holmlund, Paatero-> CIA, Joop, Lahden murha jne.

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Jahas, joku on siirtänyt nuo tarinoinnit Tor-verkosta avoimeen maailmaan. Itse en ole edes jaksanut niitä lukea, vaikka ovat kovin suosituilta vaikuttaneet. En vain jaksa uskoa että niissä on juuri mitään faktapohjaista, jonkulla vain on aikaa ja vilkas mielikuvitusmaailma.

Jos osoittautuu että tarinat perustuvatkin tositapahtumiin, niin kai ne sitten pitää lukaista, nyt kun joku on kätevästi säilönyt ne parempaan talteen 8)
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Palle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Kesä 08, 2014 1:31 pm

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja Palle »

Kaikesta päätellen poliisi on mätä johtoa myöten. Elinkeinoelämän vaikuttajat ja poliisijohto vetävät huumekauppaa. Euroopan huumekauppa on CIA:n, Naton, Venäjän juutalaismafian ja Mossadin käsissä, joten vapaamuurarit ja muut vaikuttajat ovat avainasemassa. Uimahalliin-kakkija-musut ovat vain kuriireja ja kajastus isommasta syöpäläisongelmasta.

perusasiamies
Roger Murtaugh
Viestit: 880
Liittynyt: Ke Maalis 18, 2015 8:12 pm

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja perusasiamies »

Mielenkiintoista ja ihan viihdyttävää tekstiä. Joku on varmaan lukenut liikaa Minfoa ja muita internetissä olevia keskustelupalstoja. Eihän tuo nyt mitenkään voi olla Aarnion omaa tekstiä. Mikä hänen motiivinsa olisi moista blogia kirjoittaa? Jonkun Aarnion läheltä tuntevan tekstiä tuo toisaalta voisikin olla, mutta mene ja tiedä.

Kyllä minäkin uskon, että Suomen poliisissa on paljon mätää ja korruptiota.

nemo
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 1:28 pm
Paikkakunta: Annwfn

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja nemo »

Tuskin on Aarnion omia tuotoksia, mutta sisältää yksityiskohtia viranomaisten operatiivisesta toiminnasta, joita ei julkisuudessa ole ollut. Osittain myös terminologia on puhtaasti "poliisislangia". Voisi olla toisaalta vastapuolen kirjoittelua. Minkään siviilin tarinointiin en usko eikä kaikki kirjoittajan jutut ole olleet julkisuudessa vaan ainoastaan viranomaispiirien keskusteluissa. Varsin mielenkiintoista...
The Devil is never a maker
The less that you give, you're a taker
So it's on and on and on, it's Heaven and Hell.

annaanna

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja annaanna »

nemo kirjoitti:Tuskin on Aarnion omia tuotoksia, mutta sisältää yksityiskohtia viranomaisten operatiivisesta toiminnasta, joita ei julkisuudessa ole ollut. Osittain myös terminologia on puhtaasti "poliisislangia". Voisi olla toisaalta vastapuolen kirjoittelua. Minkään siviilin tarinointiin en usko eikä kaikki kirjoittajan jutut ole olleet julkisuudessa vaan ainoastaan viranomaispiirien keskusteluissa. Varsin mielenkiintoista...
On kyllä epäonnistunut ketjun nimeäminen.

"Myrkky"-nimellä joku sinne torlaudalle käsittääkseni juttuja tykittää. Että "myrkylle" tämä olisi pitänyt nimetä, haloo!

Hauska seurata keille kaikille se Aarnio totena läpi menee, "pallesirpan" todellisuuteen ainakin hyvin sopi. Monen muunkin maailmankuvaan näköjään. Sääliksi käy, kun mikä tahansa luettu läpi menee.

Innokas oikeuden pöytäkirjojen lukeminen, syystä tai toisesta, antaisi myös sisältöä stooreihin. Luulisin. Eikö jokainen tuomittu saa ne oman juttunsa paperit.

Yksi tutkintahaara täällä voisi olla mm. *seppo* eli sisällön ammentaminen palstalla esiintyneitten *seppojen* jutuista tai joku poispotkituista sepposista. Myös sattui silmään salon_kiston turinointi, mutta en ole noita "myrkyn" stooreja niin tarkkaan viitsinyt lukea, että sisältöjä muistaisin.

Eri *sepoilta* ja mm. Cicarettesmokingmaniltä matskua:


Vuonna 1997,helsingissä hepo maksoi 100mk setiltä. Yleisesti sitä tuotiin Venäjältä maanteitse. Toinen maahantuloreitti oli lentoteitse kaukoidästä.


Eräs henkilö tästä porukasta vasikoi suoraan kuulusteluissa. En muuten kertoisi mutta luin pöytäkirjan viikko sitten. Samalla kuulin että juurikin tuo väiski on sellainen johon ei kannata luottaa sekuntiakaan.


Läskipää-mace on ainakin yksi iso kävelevä suu. Länsimäen pubeissa uhoaa enkelijutuilla.


Olen päässyt livahtamaan. "vempeleellä" erääseen epäilyttävään asuntoon. Asunto epäilytti mua pitkään, sitä ei koskaan remontoitu vaikka kaikki muut remontoitiin koko talossa. Silmämääräisesti pitkään näytti että paikka on tyhjillään. Kuitenkin havaitsin illan pimetessä pikkuikkunasta samanlaista välkehdintää, kuin televisiota katsottaisiin pimeässä asunnossa ilman muita valoja, lisäksi sälekaihdin on ollut aina samassa asennossa. Siispä livahdin sisään tiirikalla. Asunnon isoin seinä on täynnä televisiruutuja joista näkyy eri asunnoista videokuvaa. Lisäksi siellä on useita läppäreitä, sekä monenlaisia radio-vastaanottimia.. Moniaaltoradioita,monenlaisia muita radiolaitteita joista ei varmuutta mitä ne edes ovat. Mutta nojatuolin vieressä oli useita mappeja,joissa luki Keskusrikospoliisi,tarkkailu..en koskenut siellä mihinkään ja poistuin asunnosta. Tästä on muutama päivä, ilmeisesti mun ei ole havaittu siellä käyneen eikä kukaan ole epäillyt.. että tiedän..


Samanlainen tarkkailuasunto on hakunilassa. Pari keikkamiestä oli menny ko asuntoon ns mattopiiskatempulla ja ihmetykseskseen havainnu monitorit,radiolaitteet ja muut viritykset. Saagatiellä muistaakseni.


tekniikkaa tulevaisuudessa, vakoilukalustoa.. (vakoojakärpäsiä,hyönteisiä)
http://www.youtube.com/watch?v=IhidOTccwNQ
http://www.youtube.com/watch?v=8cJv4O2zEOw


Vielä takavuosina jolloin tullilaitoksella vielä pylly oikeasti tutkittiin olin siellä töissä. Itse olin ihan paperihommissa mutta viereisessä hallissa oli takavarikko ja henkilöntarkastusasema. Suurin osa tutkittavista suostui kuulemma yhteistyöhön. Henkilön kuului mennä ilman housuja pöydälle kyljelleen ja laittaa polvet rintaan. Sitten tutkija laittoi kumihanskan liukasteen kera ensin emättimeen ja sen jälkeen rectumiin. Miehille luonnollisesti vain rectumiin. Ohjesääntönä oli että vain etu ja keskisormi työnnettiin. Muistan kuitenkin erään kerran jolloin tarkastettavaa tuotiin asemalle ja hän huusi kuin hyena. Ei suostunut yhteistyöhön. Henkilö pakotettiin lattialle mahalteen. Housut riisuttiin ja kumihanska työnnettiin virkaveljien levittäessä pakaroita. Liukaste oli unohtunut tarkastuspöydälle ja näin ollen tarkastaja sylkäisi rimpuilevan asiakkaan peräaukkoon. Kumihanska upposi voimalla asiakkaaseen. Oli etovaa katsottavaa. Onneksi tänä päivänä on röntgen. Muutenkin ruumiinonteloiden tutkimisesta vastaa vain sairaalan henkilökunta.


Kun muutaman kilon nappaa heroiinia + muutaman kilon amfetamiinia, tai lähdekemikaaleja pöytään niin täysjäsenliivit on hyvin pian hankittu.. Tietty koeaikahan on jokaisella ettei jengi mene niin helppoon että poliisi ottaa "nyssäkän" huumetakavarikosta, heittää sen pöytään ja liivit on sillä hankittu.. Yleensä mies, jota kutsutaan nimellä "keittäjä" on ulkopuolinen jengistä, mutta kuitenkin sisäpiiriläinen.. "keittäjä":n henkilöllisyys on yleensä tarkimmin vartioitu salaisuus.. "keittäjä"llä on kemiantaitoja ja ei tarvitse salakuljettaa itse ainetta maahan, tarvitaan vain lähdekemikaalit.. Osan aineista Metamfetamiinin valmistukseen pystyy hankkimaan kuka vaan.. niitä ovat metanoli,mangnesium


Helppo ja nopea metan valmistusohje.
. . .


Kyllä pitää paikkansa. Ampui haulikolla kaksi kertaa jalkoihin. Tämän jälkeen linnottautui erääseen omakotitaloon jossa ampui useita laukauksia. Pääsi pakenemaan ja paikalta löytyi uzi-konepistooli ja paljon siihen kuuluvia ammuksia sekä kaksi käsikranaattia. Hetken myöhemmin poliisi tiedotti asiasta. Onneksi omakotitalo oli ollut tyhjillään. Tekijä saapui seuraavana aamuna toiselle paikkakunnalle ja otti panttivangiksi iäkkään pariskunnan jonka psykoosissa ampui viereiselle viljapellolle. Paikalle saapunut maanomistaja oli päässyt pakenemaan mutta haavoittui pahasti. Tämän jälkeen tekijä oli ottanut maanomistajan traktorin ja mennyt sillä kouvolaan asti. Traktori löytyi hylättynä lehtomäestä. Sarja ampujalla on useita tappoja takana tällä hetkellä ja poliisi etsii häntä kiivaasti.



Kyseinen mies on "keke". Toinen on Jukka. Kolmaskin köytyy jne.
(annaanna: kertoi ensimmäisenä arvuutellun nimen)



Tämä ei varsinaisesti liity moottoripyöräjengeihin mutta kerron kuitenkin. Elettiin alkuvuotta 1998. Uudenvuoden pauke oli mahtava ja niihin aikoihin pääsi vankilasta vapaalle muutama tuttu. Eräs oli veksi joka tosin ei harrastanut mootripyöräily mutta mainosti jengitoimintaa huppareilla jne. Toinen herra oli oikeasta kerhosta pois lähtenyt. Mennessään oli kertonut rehellisesti kaikki asiansa poliiseille.

Satuttiin kaikki kolme samaiseen kulmakuppilaan lahdessa. Ulkona oli reippaasti pakkasta ja lunta satoi. Itselläni oli hieman krapulalan tynkää ja lääkitsin sitä kuumalla kahvilla sekä konjakilla. Veksi joi olutta ja "eräs" koskenkorvaa light-kokiksella. Yks kaks paikalle ilmestyi jokaisen tuntema alamaailman ukko jolla oli kädessä alkon muovikassi. Muovikassi oli hieman veressä. Ukko kysyi meiltä josko voitaiiin auttaa häntä piiloutumaan nopeasti. "eräs" suostui ja pyysi ukkoa tulemaan mukaansa. Mentiin veksin kanssa perässä. Kun saavuttiin vessaan, nyrkin iskut läiskähtelivät ukkelin naamalle. Verinen alkon kassi tippui maahan ja sisällöksi paljastui järjetön mälli setelirahaa.

Ei mennyt aikaakaan kun oltiin Brasilian fortalezassa ja nautittiin rannalla. . .



Minun elämäni on arkista ja tylsää. Mutta 90 luvun lama-aikoihin asustelin vantaalla tikkurilassa. Oli kylmä tammikuinen aamu kun raaputin autoni ikkuinoita puhtaaksi, samalla kun yritin lämmittää autoa, pitämällä sitä käynnissä. Huomasin unohtaneeni tupakat asuntooni ja kävin hakemassa sieltä camel askini. Sytytin tupakan ja poltin sitä kaiken aikaa. Tuli outo tunne kun katselin taivaalla kiitävää lentokonetta. Pakkasta oli siis reilusti ja yleinen ilmapiiri karsea laman takia. Silloin tiesin jostakin että olisin itsekin kohta lentokoneessa matkalla jonnekin lämpöiseen. Ajatus nauratti minua. Hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan työpaikalleni pasilaan. Matkalla huomasin erään tien penkalla oudon ruskeanvärisen matkalaukun. Pysähdyin ja otin sen kyytiin. Pasilassa parkkihallissa aloin availemaan matkalaukkua. Oli aivan käsittämätöntä mitä sieltä paljastui. En voi kertoa, mutta sen voin kertoa että jo seuraavana iltana olin bangkokissa ja vietin siellä kaikki talvet aina 2000luvun alkuun asti.

____

Spekulointia yhtä kaikki.

Palle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Kesä 08, 2014 1:31 pm

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja Palle »

perusasiamies kirjoitti:Mielenkiintoista ja ihan viihdyttävää tekstiä. Joku on varmaan lukenut liikaa Minfoa ja muita internetissä olevia keskustelupalstoja. Eihän tuo nyt mitenkään voi olla Aarnion omaa tekstiä. Mikä hänen motiivinsa olisi moista blogia kirjoittaa? Jonkun Aarnion läheltä tuntevan tekstiä tuo toisaalta voisikin olla, mutta mene ja tiedä.

Kyllä minäkin uskon, että Suomen poliisissa on paljon mätää ja korruptiota.
Niin, ajattelin, että jos sattuisi tulemaan yksityiskohtaisempaa tietoa poliisin ja elinkeinoelämän vaikuttajista huumekaupan parissa. Jonkun yksittäisen huumehörhön tekemiset ei niin kiinnosta.

PR-67
Nikke Knakkertton
Viestit: 173
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:44 pm

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja PR-67 »

Tor-verkon puolella päivittyy lanka nimeltä Ex-huumeskouden tarinat. Sitä olen, kuin moni muukin seurannut. Nyt tiedetään että ainakin yhdestä kätköstä löytyi oikeasti ase. Kyseessä oli mäntsälän suunnilla moottoritien alla sijainnut kätkö. Ase on luovutettu Lahden poliisille noin viikko sitten.
Sarjahukuttajan, sarjaraiskaajan, sarjakuristan ja sarjamurhaajan ero on se seikka että kaikki heistä tekee tuotantotyötä, mutta eri linjoilla.

PR-67
Nikke Knakkertton
Viestit: 173
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:44 pm

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja PR-67 »

Myrkyn uusin tarina kertoo osittain minfosta. Laitan sen tämän viestin alle kopiona sipulikanavalta.



Istuin tuusulalaisessa piilokonttorissamme. Hörpin kahvia ja katselin jonkun tulostamaa kuvaa taulusta jonka kerrottiin kummittelevan. Teoksen nimi oli "The hands resist him". Poika ja tyttö oli ikkunaruudukon edessä. Katselin teosta sillä silmällä että peloittaisiko se minua. Hörppäsin kahvia ja sanoin mielessäni pirulle terveisiä.

Aivan yllättäen käsi kosketti minua selästä ja kahvit roiskuivat suustani pitkin työpöytää. "Mikä sulle tuli" -Minua koskettanut Poliisimies kysyi. Hän jatkoi kertomalla että toi vain tiedustelutietoa Kelatien kohteesta. Sydämeni takoi varmaan kahtasataa lyöntiä sekunnissa. Pelästyin aivan vitusti.

Kun poliisimies poistui, revin a4 paperille tulostetun kuvan irti seinästä ja ryttäsin sen ja heitin roskiin. Vittuun tommoiset saatanan kristuksen kiduttajien teokset, perkele -Minä sanoin ääneen. Avasin tietokoneen ja tutustuin uuteen tiedustelun kehittämään verkkosivuun. Sinne oli alkanut ilmaantumaan nimimerkkejä vaikka se oli avattu vasta jokin aika sitten. Minä avasin oman tunnukseni ja trollasin huvikseni. Nimimerkit Bitbull ja EuroJR nielivät syöttini ja alkoivat räyhäämään.

Sain miltein seksuaalista mielihyvää. Jatkoin trollaamista. Tein sen usein kyseenalaistamalla jonkun tiedot, se siis oli oikeastikin tarkoitus, tiedusteluportaali kun oli kyseessä. Minä usein haistattelutyyliin keskustelin. Pian aloin saamaan tietoa mitä kaipasin. Moni keskusteli kanssani yksityisviesteillä. Sain selville että homma toimi kuin rasvattu.

Asianajajat kerääntyi keskustelemaan asiakkaistaan, ja Poliisit haistattelemaan konnille, ja päinvastoin. Moni vasikoi itsensä ja toisensa. Ei tarvinnut muuta kuin kirjoittaa "ne tietää ketkä tietää" ja pian alkoi moni todistelemaan tietävänsä yhtä sun toista, milloin mistäkin asiasta. Tiedustelun tarvitsi vain aloittaa lanka ja ärsyttää. Mitä mainioin idea tiedustellulta koko murha.info.

Minä en malttanut olla keskustelulinjalla vaan aloin aina puhtaasti haistattelemaan ja provosoimaan. Jonkin tutkimuksen mukaan trollaajat on sadistisia ja narsistisia. En tiedä pitääkö se paikkansa mutta minä vihasin puhtaasti muutamia nimimerkkejä ja räpläsin aina revolveria kun luin heidän viestejään. En tiedä olisinko ampunut heitä oikeasti, tai lyönyt stiletillä maksaan. Putkaan olisin vittumaisesti vienyt ja tekaissut jonkinlaisen huumausainerikoksen. En sellaisen mistä linnaa olisi tullut, vaan sellaisen että MatlockB nimimerkin takana ollut asianajaja saisi kenkää asianajaja liitosta.

Eräs Helvetin Enkeli myöskin ärsytti minua suunnattomasti. Tosin hän oli vihainen ihan aiheesta. Minä kuuntelin ilman lupaa hänen asuntoaan ja muuta mukavaa. Avasin lankoja geisseihin joissa minä olin tutkinnanjohtajana, niin teki moni muukin Skoude. Nimimerkkejä alkoi ilmestymään vaikka kuinka ja pian minulle tuli tiedustelutietoa yksityisviesteinä samalla kun join kahvia. Asioista keskusteltiin ja monesti sain perspektiiviä geisseihin.

Pian Iina Ahonen kysyi tekstiviestillä olenko tietoinen että netissä on keskustelukanava rikoksille ja kertoi oman nimimerkkinsä sieltä. Kerroin ettei poliisilla ole moiseen mielenkiintoa, enhän halunnut vasikan saavan tietoon poliisin taktiikkaa tai salaisia menetelmiä. Samaan aikaan kun puhuin hänen kanssaan puhelimessa, saatoin samalla trollata murha.infossa. Selasin jatkuvasti sivustoa ihan työnkin takia.

Vuodesta 2000 asti käytössä ollut kolmanneksi mieheksi kutsuttu seurantalaite kalpeni murha.infon rinnalla. Poliisin taktisen tiedonhankinnan taso nousi aivan uusiin fääreihin. Asianajajien ja heidän asiakkaiden välisiä puhelinkeskusteluita ei tarvinnut enää ilman lupaa kuunnella. Riitti että selvitti asianajajan kannettavalta tämän nimimerkin.

Myös rikolliset itse kunnostautuivat nettikeskustelijoina. Usein he puhuivat puheluissa murha.infosta ja arvuuttelivat kuka oli minkäkin nimimerkin takana. Sivulle ilmestyi myös puhtaita trolleja ja osalla oli niin huvittavat jutut että lähdin mukaan ja heitin vettä kiukaalle. Erään liivijengin johtaja ja Vasikka oli käynyt todella kuumana kun häntä haukuttiin hampurilaiseksi.

Myös muut kelmit kävivät ahkerasti lukemassa mitä heistä kirjoitetaan. Minä seurasin keskusteluita ja join kahvia. Kerran ajauduin väittelyyn vasikkani Sirpan kanssa. Hän ei tiennyt kuka olin. Aiemmin hän oli kertonut oman nimimerkkinsä. Se oli tapahtunut vuosia sitten.

Todella moni rikos joka ei olisi muuten selvinnyt, selvisi murha.infon avulla. Poliisi sai myös valtavan määrän rikosharrastajia pohtimaan erilaisia asioita, aina syyllisyydestä – katoamiseen. Ne keskustelijat jotka eivät ymmärtäneet käyttää TOR-verkkoa, tai eivät halunneet käyttää, päätyivät kasvokuvansa kanssa rekisteriin jossa oli kaikki hänen kirjoituksensa. Kuva me saatiin botin avulla.

Suojelupoliisi oli aiemmin kiinnostunut Takku.net -sivustosta ja ujutti sinne samaista Bottia. Olin aivan ihmeissäni kun katselin Pasilassa Murha.info serverin viereisessä huoneessa kuvia keskustelijoista. Nimimerkkiä joka oli rekisteröitynyt sivustolle heinäkuun alussa vuonna 2010. Varsinainen Olmi -Minä ajattelin kun katsoin hänen pyöreitä kasvojaan. Mietin mistä nuo kasvot olivat tutut, ja sitten tajusin. Olimme rikostorjunnan yksikön kanssa katsoneet livenä kun tuo samainen tyttö kirjoitti kannettavaltaan murha.infoon ja levitti samalla jalkojaan niin että iso koira oli nuollut hänen vittuaan. Annaanna -Sanoin ääneen. Kannettavan kamera saatiin Botilla kuvaamaan vaikka 24h, oli yhden tekevää oliko tietokone auki, vai kiinni, kunhan akussa oli virtaa.

Vakavan rikollisuuden tutkintayksikkö oli saanut vihiä jotenkin nimimerkistäni joten poistatin sen. En muuten olisi sitä tehnyt mutta olin haukkunut erään sisä-suomessa olevan poliisilaitoksen miehiä homoiksi ja huumepullia syöviksi läskeiksi. Pian avasin uuden nimimerkin ja käytin sitä vain omalta kannettavalta jonka hankin pelkästään murha.infon selailuun. Ensiksi poistatin tekniikkaryhmällämme siitä kaikki oleelliset eli kameran jne. En haluaisi kenenkään näkevä kun polttelen kukkaa ja näpyttelen alastomana. Niin monet kerrat olimme kettutyttöjen runkkaamista katselleet.

Noihin aikoihin saimme aivan uudenlaisen työkalun. Nettipoliisin. Fobba perusti omia tilejään facebook palveluun ja pyrki saamaan samanhenkisiä yksilöitä yhteen. Yksi hänen trolli accoistaan oli Tero Yliraatikka jolla hän pyrki löytämään väkivaltaisia pedofiilejä. Yksi poliisimies joka oli käynyt psykologian koulutukset ja pystyi ihmistuntijana seulomaan nettikeskustelijoita, alkoi pyörittämään tuota henkilöhahmoa. Hän meni niin pitkälle siinä että hän muutti käytöstään kehitysvammaiseen suuntaan. Lopulta hän ei enää tehnytkään kiinniottoon johtavia toimenpiteitä vaan alkoi pelkästään keskustelemaan siitä kuinka inhoittava hänen äiti oli. Usein hän kirjoitti etusivulleen kuinka oli hoitokodissa vaikka istui Pasilassa.

Kerran seurasin hänen keskusteluaan jonkun toisen hullun kanssa ja yhdessä pohtivat miltä tuntuisi työntää vauvaan hevosen lopettamiseen tarkoittu injektio ja katsoa kuinka vauva kuolisi lähes satakertaiseen eutanasia annokseen. Aloin huolestumaan hänestä, mutta annoin hänen elää siinä maailmassa. Hiukan ennen kuin minut otettiin kiinni, ampui tuo poliisimies itsensä kesämökillään hirvikiväärillä.

Pasilan poliisitalon punttisalilla saattoi noihin aikoihin Fobba käydä lyömässä säkkiä aina nettikeskusteluiden välissä, häntä alkoi homma vituttamaan oikein urakalla ja hän pyysi monesti järjestyspuolen poliisia noutamaan nettikeskustelijan jonka henkilötiedot hän selvitti Elisalta. Vuorokauden hän piti putkassa "tutkinnallisista syistä" eli joi kahvia työhuoneessaan ja jatkoi trollaamistaan samalla kun kaveri istui putkassa.

Nyt kun olen ollut vapaalla, olen saanut kuulla että MV-lehti on luvannut tuhannen euron palkintoa sille kuka paljastaa Trollin joka on todellisuudessa Helsingin Poliisin suunnittelema henkilöhahmo. Eläinrääkkäämistä ja pedofiiliaa. Niillä saadaan kuulemma kaivettua todellisia tapauksia esiin. Potentiaalisesti vaarallisia yksilöitä jotka saattavat kajota lapseen tai alkaa vaikka sarja-murhaajaksi.

Olin juuri palkannut erään liivijengin upseerin ohjatuksi tietolähteeksi, kun nettitiedustelu alkoi epäilemään että kyseessä oli vasta-vakoilu operaatio jengin toimesta. Otin tietolähteen Haagasta kyytiin ja ajoin tuusulan varuskunta alueella sijainneeseen pisteeseen jota kutsuttiin pohjoiseksi.

Kun pääsimme sisälle toimistoon, laitoimme toimistossa valmiiksi olleiden skoudejen kanssa tietolähteelle raudat. Hän oli aivan ihmeissään ja alkoi pelkäämään. "Jos soitan nyt Sievälälle ja kysyn kuka oikeasti olet, mitä hän vastaa" -Minä kysyin. "Älä vittu soita" -Vasikka huusi kauhusta. Keke saapui pohjoisen pihaan mersullansa ja koputti oveen. Avasin hänelle oven ja Keke tervehti toista vasikkaa nyökkäämällä.

Jos sä lähet tähän hommaan mukaan, ja kusetat meitä, mä ammun sut -Keke ilmoitti. Tietolähteemme alkoi itkemään ja kertoi että haluaa oikeasti alkaa tietolähteeksi viidellätonnilla kuussa. Se on mulle ihan vitun iso raha, tietolähde kertoi.

Keke poistui liivit päällä mersuunsa ja laittoi hetkeä myöhemmin minulle viestin jossa kertoi menevänsä pohjanmaalle. Kerron kaiken kun tulen. Mulla on nauhotin mukana, -Luki viestin jatkona.

Myöhemmin sain kuulla Ilja Janitskilta että uusi tietolähteemme on luotettava. Myös Sievälä uskoi hänen olevan aidosti kiinnostunut tietolähdetoiminnasta. Harmi että hän kuoli myöhemmin kolarissa kun teki autolla itsemurhan.
Sarjahukuttajan, sarjaraiskaajan, sarjakuristan ja sarjamurhaajan ero on se seikka että kaikki heistä tekee tuotantotyötä, mutta eri linjoilla.

PR-67
Nikke Knakkertton
Viestit: 173
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 5:44 pm

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja PR-67 »

Pakko kopioida vielä yksi tarina tähän. Tarina on hyvin kirjoittu novelli. Myrkyn (Aarnion) kommentointi tarinan päälle vielä nostaa viihdearvoa.



Suomen sateiseen ilmatilaan ilmestyi pari tuntia aiemmin Ranskasta Charles De Gaullen kentältä take offin tehnyt, tunnukseton suihkukone. Kone pyysi laskeutumislupaa Helsinki-Vantaalle. Lennonjohto ilmoitti kiitotie 22 oikea ja myönsi laskeutumisluvan.

Kone aloitti laskeutumisvalmistelut ja sen kabinettiin ilmestyi Landin -Valo. Kaikki kiinnittivät turvavyöt. Kone alkoi hitaasti laskea korkeutta ja hetkeä myöhemmin sen laskutelineet aukesi.

Suihkukoneen renkaat iski kiitotiehen. Kone oli laskeutunut. Se rullasi kiitotieltä liikelentojen puolelle.

Liikelentojen terminaalista tuli ulos klo 18:07 ryhmä laihoja ja hyväkuntoisen oloisia miehiä muovisalkkuineen.

Heidät nouti Yhdysvaltain suurlähetystön ajoneuvot. Kaikki kävi rutiininomaisesti ja tottuneesti, nopeasti.

Autot ajoi lentokentältä Valkoisenlähteentielle ja kääntyivät sieltä jonnekin sivutielle. Kun ketään ei ollut katsomassa, maahan saapunut ryhmä avasi salkkunsa ja puki päällensä niissä olleet Attack Force varusteensa.

Autot jatkoivat hetkenpäästä matkaa, suuntana Vantaan Havukoski. Autoissa Heckler Kochin asetehtaan valmistamiin MP7 konepistooleihin työntyi lippaita ja piippujen kierteisiin Mechanix -merkkiset hansikkaat pyöritti äänenvaimentimia.

Ryhmä kommunikoi Ranskaksi ja autonkuljettajat saivat käskyt Englanniksi. Viiksekäs vanhempi mies avasi puhelimen ja painoi soittovalinta näppäintä. Alkoi keskustelu klassisella Arabialla.

Mies katseli kuljettajaa ja huitoi tätä antamaan navigaattorin. Puhelun päätteeksi mies paineli navigaattoriin osoitteen Virsutie. Autot ajoivat lipuen talvikkitietä kohti määränpäätä.

Virsutiellä kaksi Somalitaustaista miestä istui sohvalla ja kuunteli 2Pac nimisen jo kuolleen artistin musiikkia, pilveä poltellen. Onkohan liesituuletin päällä? -Toinen miehistä jonka etunimi tarkoitti Arabiaksi Jumalan orjaa, kysyi toiselta. On se, -Toinen vastasi ja katsoi edessään olevaa Nike -Merkkistä urheilukassia joka oli täynnä lätkää.

Lähen tunnin päästä Niinan luokse, venaatko täällä, toinen miehistä tiedusteli toiselta? Joo, oon täällä. Hiukan kuumottaa toi kassi, eiks vittu voitais viedä se vaik purtsille jemmaa? -Hän kysyi epävarman kuuloisella äänellä. No ei -Oli selvästi johtajan roolin vetäneen vastaus.

Kaksi tummaa maastoautoa ilmestyi Virsutielle, suoraan Somalitaustaisten miesten rapun oven eteen. Autoista tuli ulos tummiin vaatteiseiin pukeutuneita, ilmeisen sotilaallisia henkilöitä ja avasi rapun oven lukituksen potkaisemalla rapun lasin sisään, he etenivät sen jälkeen juosten kohteen ovelle ja murskasi sen lukon lyömällä siihen isolla lekalla. Ovi miltein irtoi karmeista ja ennen kuin sisällä olleet somalitaistaiset miehet ennätti edes nousta ylös sohvalta, heihin avattiin leikkaava tulinopeus konepistooleilla. Heidän kasvonsa kirjaimmillisesti huuhdeltiin pois väestörekisteristä.

30 sekuntia myöhemmin ryhmä oli jo Laurantiellä ja lipui pois paikalta.

Klo 20:38 tuo samainen suihkukone oli jo rullaustiellä ja pyysi lähtölupaa Helsinki-Vantaalla. Lennonjohto ilmoitti kiitotien numeron ja toivotti hyvää matkaa. Kone käynnisti suihkumoottorit ja kiitorata-alue tärisi niiden voimasta.

Pilotti irroitti Stopin ja päästi suihkumoottoreiden voiman valloilleen. Kone syöksyi kiitotietä pitkin, ja nosti lopuksi nokan kohti taivasta. Suihkukone hävisi jonnekin sadepilvien sekaan.

Titi tyy -Soittoääni herätti minut. Haloo – Vastasin. Vasikka kertoi et motskarijengi oli tappanu ne Haviksella delaneet.

En tiennyt mitä vastata, en edes tiennyt et joku oli kuollut. Kuka oli kuollut tai siis ketkä, minun teki mieli kysyä, mutta en viitsinyt paljastaa etten olisi ollut tilanteen tasalla 24H mitä kentällä tapahtuu. Ok- Vastasin. Palataan, mulla on kiire, -Jatkoin.

Pian aamukahvien jälkeen selvisi että Havukoskella todellakin oli käynyt kaksoismurha. Mikä oli erikoista, tekijä ei ollut ottanut huumelaukkua pöydältä mukaan. Muutenkin teko vaikutti siltä että tappaja osasi taistelun rakennetulla alueella. Viittasi siihen että olisi saanut koulutuksen Santahaminassa "Aketuksena". Silminnäkijä havainnot ol kuin elokuvista, ja tietenkin narkkareiden kertomaa. Kukaan ei uskonut että jokin maastoautoilla liikkunut ryhmä olisi ollut asialla.

Järjestäytyneen rikollisuuden vastainen toiminta alkoi täydellä volyymilla kuitenkin koska maastoautot ja iso tekijämäärä viittasi vahvasti ABC-Jengeihin.

Pian kuitenkin selvisi ettei yksikään jengi ollut teon takana. Jengien "operatiiviset kyvyt" oli ollut juhlimassa, tai matkoilla, osa normaalisti kotona tai kerholla juomassa olutta.

Päätin että suunnataan tutkintamme, siis meidän ryhmän osalta suoraan Somaliyhteisöön. Menimme tapaamaan erästä Imaamia Itä-keskukseen.

Hän pelästyi kun näki meidät. Hän alkoi heti kertomaan etteivät he ole terroristeja. Siksi hän oli antanut Ranskalaisille tietoa Suomessa asuvien Al-Shabaab-johtajien sukulaispojista.

Kuuntelin hänen kertomustaan ja katsoin häntä silmiin. Imaami jatkoi kertomustaan kiihkeänä ja halusi meidän suojelua, koska pelkäsi että muu Somaliyhteisö tappaisi hänet, koska hän oli nyt paljastanut "omiaan" vastoin Jumalan sanaa.

Mihin vittuun tämä liittyy, miksi jotkut Ranskalaiset haluisi tappaa jotain nekruja Suomessa? -Minä kysyin. Imaami alkoi tärisemään ja kertoi että Somalian Bulomarerissa oli ollut panttivankina Ranskan ulkomaantiedustelun agentti. Häntä oli yritetty vapauttaa ja Commando-isku oli epäonnistunut. Panttivanki ja yksi Commandoista oli kuollut. Al-Shabaab oli pitänyt sitä voittona ja julkaissut internetissä kuvia kaatuneesta Commandosta varusteidensa ympäröimänä.

Ranskan ulkomaantiedustelu oli aloittanut jonkin asteisen operaation jonka tarkoitus oli elimoida terroristeja pojoismaissa. Vaikka todellisuudessa kyseessä oli kostotoimenpide, Al-Shabaabin sukulaisia kohtaan. Viesti oli ollut kylmä: Me tapamme teidät kaikki! -Tosin Ranskaksi.

Al-Shabaab oli vastannut uhkaukseen tekemällä terroristi iskun Pariisissa, heti kun Jumala siunaa tarpeellisen määrän sissejä tehtävään.

Vein tuon Somalin jo tutuksi tulleeseen Vasikka asuntoon Pohjois-Karjalaan.

Tiedustelin ulkoministeriöstä tiedoilleni totuuden pohjaa, ja eräs tuntemani henkilö sieltä suostui kertomaan epävirallisesti että DGSE oli varmuudella iskun takana.

Pitkin pohjoismaita oli Al-Shabaab-johtajien poikia, tai oikeammin aikuisia miehiä, tapettu. Sotilastermein tuhottu. Tekotapa oli aina sama.

En voinut ymmärtää että joku voisi olla lain yläpuolella, ja herätin vastalauseen toimille Poliisihallituksessa. Pian minun luokse saapui korkea-arvoisia viranomaisia. He kertoivat että terrorismin vastaisessa sodassa on toimijoita joille ei voisi mitään, kukaan ei voisi Suomessa. He toimivat Yhdysvaltain mandaatilla. Sotilaallista eliittiä, jotka sai tehdä mitä vain.

Piilokonttorissa, syvällä helsingin keskustassa. Sytytin paksun sätkäkoneella tehdyn Indica-pohjaisen Jointin jossa oli seassa, ikään kuin blandiksena Ritmeester vanilla pikkusikarin purua. Vaniljan makuinen savupilvi täytti huoneen.

Pöydällä ollut ruutupaperivihkoa joka kulki nimellä: "manuaali viestintä". Tällä vihkolla vältettiin tiedottomasta KRP:tä kun päiväryhmä kirjoitti tietonsa yöryhmälle päivällä saatua tietoa kentältä.

Otin Jointin huulilleni ja otin siitä reilut savut jotka hotkaisin keihkoihini. Katselin valkoista tiiliseinää jossa komeili almanakka, täynnä merkintöjä. Vittu, uskomaton ryhmä, miksi minä en ollut sellaisessa mukana? -Minä pohdin samalla kun puhalsin savua keuhkoistani niin että almanakka peittyi savuverhon taakse, kuin Commando joka oli savuverhon suojissa menossa vapauttamaan ystäväänsä, mutta joutuikin raskaaseen tulitukseen ja kaatui vieraalla maaperallä, niin kuin sotilaan kuulukin tehdä.

Legio Patria Nostra.


Myrkky kommentoi tarinaansa: Välillä mietin kuinka tylsä elämä joillakin on kun he pohtivat onko tarinani totta, tai onko Virsutiellä tapettu kaksi somalia, niin kuin kerroin tarinassani. Voin vain vastata siihen että kirjailijaa minusta ei koskaan tulisi, koska olen toiminnan mies. Tykkään olla tilanteissa, sellaisissa jotka ei välttämättä jostain tuntuisi miltään, tai herättäsi pelkoa, muuta vastaavaa. En voi pukea sitä sanoiksi. Mutta kerron kuitenkin että uskon miltä Michael Jacksonista tuntui kun hän nousi lavalle miljoonien katsojien eteen ja antoi palaa täysillä, samoin kuin Mike Tyson ja muut vastaavat toimijat jotka toimii jokainen omalla allallaan miljoonien katsojien edessä. Tunne on aivan käsittämätön. Se on näyttämisen halua, osaamisensa todistamista.

Uskon että jokainen meistä on jotain, kun vain löytää alansa, tai sen mitä haluaa tehdä. Joku nuori jolle aika sanotaan että et ole mitään. Semmoinen poika voi todella olla kova toimija, kun hänellä vain annetaan mahdollisuus. Noin 99% tapauksista mahdollisuudet ei kohtaa heitä, silti he kehittelevät itsellensä jotakin, kuka mitäkin. Tulee kenestäkin mitäkin. Joistakin poliisejä ja vartijoita, toisista huumekauppiaita, joistakin yritysjohtajia. Jne. Yhtä heille kaikille on että heidän elämänsä oli alunperin tylsää. Siksi he alkoivat operoimaan elämäänsä.

Kouluamapujat on oma lukunsa ja minun psykologiallani mielelläni avaan heidän maailmaansa. Halveksettu, kiusattu, syrjitty. Lopuksi lääkäri lääkitsee lääkkeellä joka vie viimeisetkin empatian rippeet. Alkaa halua näyttää, olla jotain. Saman aikaisesti he ovat täynnä ihmisvihaa joka johtui väärin ymmärtämisestä. Loppu on performansia, jossa kuolee lukuisia yksilöitä vain sen takia että he eivät ymmärtäneet että toimija voi olla hyvinkin heidän lähellään.

Usein moni uskoo tappajan olevan 2 metrinen ja lihaksikas, kasvot täynnä arpia. Ja usein näin onkin, mutta se steroideilla kasvatettu lihaskudos maantuu kuitenkin sen 65 kiloisen kaverin ampumaan luotiin tai veitsen pistoon.

Se mitä olen väkivallan, ammattilaisia nähnyt, on täydellinen totuus 2 metrisestä nyrkkitappelijasta. Mutta kun kenttä aukeaa valtiollisille toimijoille ja vastaaville, on toimijat auttamattomasti alta 70 kiloisia ja lyhyitä. Sellaisia joita näkee Helsinkiläisessä katukuvassa pilvin pimein.

Yhtä heille on ammattimaisuus joka luokitellaan siihen että tekemisestään saa rahaa. Sitä se ammattilaisuus on. Ammattikoululaisuu on asia erikseen :) Ei sillä etteikö heistäkin olisi johonkin. Suurin osa kovan luokan konnista on ammattikoululaisia, ellei linnassa ole sitten suorittanut luokiota. Sama toistuu ammattiarmeijoissa. Lukio on lähinnä hyvien perheiden lapsille joiden tarkoitus on lisääntyä ja elää rauhallinen ja perinteinen perhe-elämä.

Että ette väärin käsitä, voi akateeminenkin kaveri olla kuin samurai. Mennä puku päällä käärmeen nahalla päällystetyn attasiasalkun kanssa valtaamaan suuryrityksiä, kokaiinipöllyssä, kuin samuirai katanalla. Mutta se vaatii jo sen tason osaamista että siihen ei pelkkä otaniemen opiskelijakämpässä asuminen riitä.

Jokaiselle jotakin, sehän oli se juttu kun synnytyslaitokselta meidät tuotiin tähän yhteiskuntaan. Niillä pelikorteilla minä olen pelannut ja niin kaikki muutkin.
Sarjahukuttajan, sarjaraiskaajan, sarjakuristan ja sarjamurhaajan ero on se seikka että kaikki heistä tekee tuotantotyötä, mutta eri linjoilla.

Koppakuoriainen
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: La Elo 01, 2015 2:41 am

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja Koppakuoriainen »

annaanna kirjoitti:Hauska seurata keille kaikille se Aarnio totena läpi menee, "pallesirpan" todellisuuteen ainakin hyvin sopi. Monen muunkin maailmankuvaan näköjään. Sääliksi käy, kun mikä tahansa luettu läpi menee.

Innokas oikeuden pöytäkirjojen lukeminen, syystä tai toisesta, antaisi myös sisältöä stooreihin. Luulisin. Eikö jokainen tuomittu saa ne oman juttunsa paperit.

Yksi tutkintahaara täällä voisi olla mm. *seppo* eli sisällön ammentaminen palstalla esiintyneitten *seppojen* jutuista tai joku poispotkituista sepposista. Myös sattui silmään salon_kiston turinointi, mutta en ole noita "myrkyn" stooreja niin tarkkaan viitsinyt lukea, että sisältöjä muistaisin.
PR-67 kirjoitti:Myrkyn uusin tarina kertoo osittain minfosta. Laitan sen tämän viestin alle kopiona sipulikanavalta.

---

"Suojelupoliisi oli aiemmin kiinnostunut Takku.net -sivustosta ja ujutti sinne samaista Bottia. Olin aivan ihmeissäni kun katselin Pasilassa Murha.info serverin viereisessä huoneessa kuvia keskustelijoista. Nimimerkkiä joka oli rekisteröitynyt sivustolle heinäkuun alussa vuonna 2010. Varsinainen Olmi -Minä ajattelin kun katsoin hänen pyöreitä kasvojaan. Mietin mistä nuo kasvot olivat tutut, ja sitten tajusin. Olimme rikostorjunnan yksikön kanssa katsoneet livenä kun tuo samainen tyttö kirjoitti kannettavaltaan murha.infoon ja levitti samalla jalkojaan niin että iso koira oli nuollut hänen vittuaan. Annaanna -Sanoin ääneen. Kannettavan kamera saatiin Botilla kuvaamaan vaikka 24h, oli yhden tekevää oliko tietokone auki, vai kiinni, kunhan akussa oli virtaa."
Tämän pohjalta annaanna osannee kertoa meille muille pitävärkö kirjoitukset paikkaansa. :D
MURHA.INFO - Suomen johtava rikosaiheinen avohoitoportaali

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Koppakuoriainen kirjoitti: Tämän pohjalta annaanna osannee kertoa meille muille pitävärkö kirjoitukset paikkaansa. :D
:roll: osuma.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Tuli lukastua ko. "myrkyn" tekstit. Ihan hyvää kerrontaa, ja muutamia kertoja jopa yllättävän realistista - mutta ilmeisesti tarkoituksella kuitenki "sillai sopivasti vajailla tiedoilla.."? (ettei tuu sanomista) Mikäli kyseessä olisi Aarnio (jolla siis ei juurikaan mitään hävittävää - ammatillisesti), niin kyllä tekstit olisi ihan varmasti paljon enemmän paljastavia - nimenomaan henkilöityneitä ja tiettyjä organisaatioita, ja niissä työskenteleviä virkamiehiä suoranaisesti vasikoiden.

Eli oli kuka tahansa, niin poliisia tai virkarikosta pelkää. Jari Aarniolla tuskin syytä pelätä näistä kumpaakaan :mrgreen:

Rikostoimittaja on mun veikkaus.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Uutistenlukija
Sofia Karppi
Viestit: 447
Liittynyt: Ma Marras 09, 2015 4:17 pm

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja Uutistenlukija »

sen verran hyvin mielikuvitus lentää että kirjoittelijan olisi kannattanut julkaista töherryksensä kirjana vaikka salanimellä jos ei halua tulla omilla kasvoillaan julkisuuteen. Olisi voinut mediassa väittää että poliiseilta on kuullut ja hänellä on lähteitä tärkeissä paikoissa sekä yhteyksiä alamaailmaan. Median kyselyt voi torjua sanomalla että taiteilijana ei voi tietenkään paljastaa ketä on haastatellut aihepiirin arkuuden vuoksi.

Sitten olisi voinut mennä takaisin kotiin ja persettään raapien alkaa kirjoittamaan seuraavaa kriminaalikirjaa, jossa ei ole totuuden häivää.

Olisi voinut repiä rahat pois ihmisiltä näillä kirjoillaan. Sosiaaliporno ja salaliittoteoriat menevät aina hyvin kaupaksi. Jos kustantaja ei ota ensimmäistä painoon niin voi aina julkaista omakustanteisena.

annaanna

Re: Aarnion(?) blogi, mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja annaanna »

PR-67 kirjoitti:Tor-verkon puolella päivittyy lanka nimeltä Ex-huumeskouden tarinat. Sitä olen, kuin moni muukin seurannut. Nyt tiedetään että ainakin yhdestä kätköstä löytyi oikeasti ase. Kyseessä oli mäntsälän suunnilla moottoritien alla sijainnut kätkö. Ase on luovutettu Lahden poliisille noin viikko sitten.
Vieläkö näitä tarinoita jossakin kirjoittelet, vai oletko siirtynyt muille foorumeille. Jos tänne kopsattu oli viimeisin, niin hieman lässähti lopussa.

Minulla on vain kissa, mirrini lisäksi.

Vastaa Viestiin