On toki mahdollisesta, että huppis vaihtoi vaatteita ennen kuin pinkaisi Tähtisentielle pakomatkalleen. En kuitenkaan pitäisi sitä kovinkaan todennäköisenä. Hänellä oli näet kova kiire ettei jäisi kiinni, koska tiesi poliisin ensipartion tulevan pian.
Sen sijaan pidän varsin todennäköisenä, että hänellä oli jokinlainen kantopussi tms, johon hän ainakin verisen astalon - ja kenties myös mahdollisen kommandopiponsa - laittoi. Miksi? - Tullessaan paikalle ennen surmatyötä hän tuskin olisi kuljeksinut Tähtisentiellä ja muualla ainakaan astalo ja fileerausveitsi kädessään. Hänellä saattoi olla matkassaan myös taskulamppu (vrt. Auerin mainitsemat valonvälähdykset ikkunanrikkomisvaiheessa).
Iso kysymys on siinä, asuiko huppis Ulvilassa vai ei.
Jos hän oli paikkakuntalaisia, hänellä oli pakoon pääsyyn kiinnijoutumatta etuja, joita ulkopaikkakuntalaisella ei ollut. Toisaalta siinä tapauksessa paikalliset olisivat saattaneet kiinnittää huomioita häneen, liittyen joihinkin poikkeaviin ja epäilyttäviin asioihin, joita oletettavasti olisi ilmennyt. Käsittääkseni asukkaat surman jälkeen vähän kyttäilivät toisiaan. Ulkopaikkakuntalainen saattoi taas tältä osin pysyä huomaamattomampana. Comme ci, comme ca.
Mielestäni molempia vaihtoehtoja on syytä pitää esillä, vaikka ehkä kallistunkin edelleen hieman siihen, että tekijä olisi ollut paikkakuntalainen. Toisaalta asuinalueella oli ennen surmaa havaittu liikkuneen selittämättömiä autoja, kuten se punainen Volvo, mikä saattaa hyvinkin viitata ulkopaikkakuntalaiseen.
Jos huppis oli ulkopaikkakuntalainen, hänen oli syytä päästä pakoautolleen varsin pian. En kuitenkaan pidä todennäköisenä, että hänellä olisi ollut pakoautoa Tähtisentiellä. Sen ääni olisi näet todennäköisesti huomattu. Auto saattoi hyvinkin olla jossain lähellä piilossa, esim. Metsäkulmantiellä tai Xerxesin ehdottamalla Matarakujalla.
Huppiksella oli periaatteessa kaksi päävaihtoehtoa, joista toinen suuntautuu lyhintä tietä Helsingintielle (B):
Huppiksen mahdolliset pakoreitit autolla ja niiden ajoitus ensipartion tulon kanssa.
Toinen vaihtoehto (A) suuntautui Kirkonkyläntietä Tampereentielle. Molemmat näistä päävaihtoehdoista ovat mielestäni kuitenkin hyvin epätodennäköisiä pakoreittejä.
Pakoreitti C Tampereentielle Kaasmarkun kautta sen sijaan olisi ilmeisesti ollut huppikselle selvästi otollisempi vaihtoehto.
Ajoitukset perustuvat siihen oletukseen, että huppis lähti pakoon autolla Tähtisentieltä. =>
Huom! Huppiksen
ajoituksiin tulee siis lisätä muutama minuutti, mikä häneltä olisi mennyt juoksemisesta oletetun pakoautonsa piilopaikkaan.
Tampereentiellä (valtatie 11) ei ollut edes nopeusvalvontakameroita, joten sitä tietä saattoi aja ylinopeuttakin pelkäämättä peltipoliiseja:
Nopeuskamerat(29.05.09).
Pori-Tampere tiellä nopeusvalvontakameroita ei ollut vielä vuonna 2014. Olennaista tässä vaihtoehdossa oli ehtiä "alta pois" ennen kuin rikostutkija KK (vai oliko se MM) ehti autollaan kiertää Kaasmarkun kautta vastaan. Ei tainnut olla kovin vaikeaa.
Helsingintiellä (valtatie 2) sen sijaan
automaattinen nopeuskameravalvonta alkoi jo vuonna 2004. Sitäkin reittiä huppis olisi saattanut periaatteessa paeta ilman kameran salamavalon välähdystä, kunhan ajoi nopeusrajoitusten mukaan. Ilmeisenä vaarana olisi kuitenkin ollut kohdata Porista päin tuleva ensipartio.
Toinen kysymys ovat liikennettä pääteillä tallentavat kelikamerat, jotka alkoivat yleistyä vuoden 1995 jälkeen, mutta suuremmissa määrin vasta 2000 jälkeen. Vielä 2000-luvun alkupuoliskolla kameraverkostossa kerrotaan olleen hyvinkin "isoja aukkoja". Ainakin
nykyisin tällainen kamera löytyy Helsingintieltä (vt 2) Harjavallasta runsaan 20 km:n päästä sekä Tampereentieltä (vt 11) Tervahaudasta vajaan 40 km:n päässä Ulvilasta.
Satakunta kelikamerat kartalla
En tiedä, oliko noita kelikameroita vielä tuolloin Porin väylillä. Mutta jos sellaisia oli, poliisi ilmeisesti nekin tarkista, ilman havaintoa epäilyttävästä pakoautosta. Toisaalta
jos huppis vähänkään pelkäsi jäävänsä jonkin kameran taltioimaksi ja halusi "pelata varman päälle", hänellä oli mahdollisuus välttää molempia pääväyliä (valtateitä) ja käyttää pienempiä teitä. Tällaisiahan kulki esim. Helsingintien suuntaisesti Kokemäelle tie 2440 tai Tampereelle päin Kaasmarkun ja Leineperin kautta esim. Pitkäjärventielle ja Kettulantielle 2460 tai Kullaantielle 2475. Pikkuteille tuskin riitti poliisiautoja, joita sitä paitsi ilmeisesti Porista päin suuntasi runsain määrin Ulvilaan.
Kuka kiinnittäisi huomiota keskellä aamuyötä noin klo 3 aikaan liikkuvaan autoon? - Tuskin kukaan! Ensimmäiset uutiset Ulvilan surmasta kuultiin radiosta tietääkseni vasta klo 6 aamulla.
Tästä seuraa, että huppiksella valitettavasti oli lukuisia reittivaihtoehtoja paeta autolla Ulvilasta jäämättä kiinni tai edes huomiota herättämättä. Sanon "valitettavasti" tietenkin sen takia, että pakoreitin jäljille on niin vaikea päästä.