Yhdysvaltain Milwaukeessa kaksivuotias poika on ampunut äitinsä ampuma-aseonnettomuudessa.
Auton takaistuimella istunut lapsi oli saanut käsiinsä aseen ja laukaissut sen. Luoti lävisti kuljettajan penkin ja surmasi kuljettajan. Kuljettajaa yritettiin elvyttää tapahtumapaikalla, mutta turhaan.
Milwaukeen sheriffi ei ole vahvistanut surmansa saaneen naisen ja lapsen sukulaisuussuhdetta, mutta kuljettajan isän mukaan kyseessä oli äiti ja lapsi.
Ase ilmeisesti oli autossa turvallisuusalalla työskentelevän lapsen isän jättämänä.
Uhrilla kerrotaan olleen kolme lasta, joista silminnäkijäkertomusten perusteella useampi on saattanut olla autossa onnettomuushetkellä.
Yhdysvaltalaisessa mediassa on muistutettu tapauksen olevan toinen samankaltainen lyhyen ajan kuluessa. Viime kuussa floridalainen äiti sai surmansa neljävuotiaan lapsen laukaistua vahingossa aseen autossa. Äiti oli ilmeisesti kätkenyt aseen auton penkin alle, mistä ase oli liukunut takapenkillä matkustaneen lapsen käsien ulottuville.
Joulukuussa 2014 Idahossa 2-vuotiaan lapsen äiti sai surmansa, kun lapsi vahingossa laukaisi aseen, joka oli äidin käsilaukun käsiaseille suunnitellussa osastossa.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis ... svalloissa
2-vuotias surmasi vahingonlaukauksella äitinsä Yhdysvalloiss
-
ernobyl
Re: 2-vuotias surmasi vahingonlaukauksella äitinsä Yhdysvall
Amerikassa näitä tuntuu tapahtuvan jatkuvalla syötöllä.
Mikä neuvoksi? Olisiko Obaman ajama aselainuudistus pikku hiljaa ajankohtainen vai auttaisiko valistus? Että pyssyt pitäisi pitää jemmassa lukkojen takana. Lapsille ei saa kertoa missä avain on. Esim. raamatun välissä on hyvä piilo.

- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
Re: 2-vuotias surmasi vahingonlaukauksella äitinsä Yhdysvall
Saa kyllä syyttää aikuiset toisiaan, ladattu pistooli ja todennäköisesti vielä varmistamatta lapsen saatavilla? Hyvä, ettei nyt itseään ampunut kuitenkaan.
Onkohan tämä todellakin tapahtunut näin? Pitää tapahtua monta asiaa oikein, että kaksivuotias ampuu jonkun kuoliaaksi. Liipasin on kiinnostanut ja sitä vetäisty, mutta tuuria on käynyt myös "tähtäämisessä", pitikin piipun osoittaa juuri tod.näk. päähän tai sydämen liepeille. Äidissä (varsinkin jos oli tyypillinen jenkkimamma...) olisi ollut paljon pistemaaleja, mihin olisi voinut täräyttää niin että olisi kuitenkin hengissä pysynyt sairaalaan saakka.
Isi on tainnut olla aika pelokas skitso, kun täytyy pitää autossa heti käyttövalmista jemma-asetta, vaikka lapsetkin siellä hääräävät - outoa!
Eipä nuo lait siellä tunnu muuttuvan, Obamakin jo luovuttanut NRA:lle ja tympiintynyt etenkin massamurhiin. Voi vaan kuvitella omaisten tunnelmat ammuskelun jälkeen. Oikeastaan aselakeja on väljennetty, kun osavaltiot ottaneet käyttöön 'open carry'-käytäntöjä eli aseen kanssa saa laillisesti kulkea kauppakeskuksissa, ruokaravintoloissa ja joissain paikoissa jopa baareissa. Juu ja saa olla myös isokaliiberinen pitkäpiippuinen puoliautomaatti, näitähän on näkynyt myös mielenosoituksissa. Paikallisella sekuritaksella lienee tuumailtavaa näissä tilanteissa.

Teksasilainen ruokaostoksilla
Vaikka nämä turinat eivät suoraa tapaukseen liity, mutta vastuuttomaan aseidenkäyttöön kuitenkin, niin vuonna 2015 USA:ssa tapahtui 372 massa-ammuskelua Shootingtracker.com-sivuston mukaan. Massa-ammuskelu on tässä määritelty niin, että tapauksessa on haavoittunut tai kuollut vähintään neljä ihmistä.

Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
- Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3482
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: 2-vuotias surmasi vahingonlaukauksella äitinsä Yhdysvall
Minkälaisia aselakeja jenkeissä pitäisi teidän mielestänne säätää ja miten oletatte niiden vaikuttavan tilanteeseen?
- On Anoi Kaa
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11797
- Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
- Paikkakunta: Syvä joki
Re: 2-vuotias surmasi vahingonlaukauksella äitinsä Yhdysvall
Ei siellä taida lait enää auttaa aseväkivaltaan. Rangaistukset ovat jo ampumistapauksissa tosi rajuja ja aseiden määrää ei saada rajoitettua, sille tämä näyttää. Ei auta vaikka on ammuttu luokallinen lapsia tai senaattori.
Suuri joukko ihmisiähän pelkäsi ihan tosissaan, että Obaman tultua valtaan hän säätää aluksi lait, joilla saadaan aseet pois kansalaisilta. Sitten tulee liittovaltion joukot ja NWO . . . en ole ymmärtänyt mitä he sitten tekisivät - varmaan orjuuttaisivat ja raiskaisivat kaikki naiset ja lapset, miehet listittäisiin pahan obaman toimesta? Toki junttien ja keskiluokkaisten kaikki omaisuus takavarikoitaisiin myös, vain rikkaat saisivat olla rauhassa.
Usassa on hirvittävä määrä aseita, laittomia ja laillisia, joista ei kukaan tiedä oikein tarkkaan. Siihen lisätään uskovaiset, patriootit ja tietämättömät uunot(usein sama ihminen). 50 cal kiväärin voit ostaa kaupasta jos ei ole pahaa rikosrekisteriä, asemessuilta saat sen vaikka olisi vähän tullut kepposteltua. Tiedonkulku osavaltioiden välillä on myös huonoa. Jos laillisen aseen osto hirvittää, saat ostettua sen bulvaanin kautta.
Ikäväkseni olen ajatellut, että siellä ei varmaan olisi mahdollista Australian mallin mukainen prosessi. Toki tyhmintä on olla edes yrittämättä!
Ausseille siis riitti massamurha 20 vuotta sitten ja maan konservatiivihallitus laittoi tuumasta toimeksi ja leipoi maan asepolitiikan ihan uuteen malliin.
En ehdi kääntämään, mutta tässä tuorein artikkeli asiasta enkuksi, Australia data shows gun controls a huge success 20 years after mass shooting:
http://www.reuters.com/article/us-austr ... SKCN0XP0HG
Asiasta on kirjoitettu paljon ja tämä prosessi loistava osoitus kuinka iso ja monimuotoinen yhteiskunta kykenee lainsäädännöllä ja oikealla tiedotuksella muuttamaan valtakunnan turvallisuustunnetta merkittävästi. Tässä saatiin kaikki puhaltamaan yhteen hiileen, vaikeuksiakin toki oli. Kuitenkin tänä päivänä siellä on aseet heillä, jotka niitä oikeasti tarvitsevat.
Usa on hyvää vauhtia kaivamassa kuoppaa itselleen, koska on se perustuslaki. Milloinkahan alkavat sen perusteella vinkumaan stinger-olkapääohjuksia, viuhkamiinoja ja ehkäpä tulevaisuudessa jopa pieniä ydinaseita, koska vihollisella eli liittovaltiollakin niitä on?
Iso osa jenkeistähän uskoo, että perustuslaki on taivaanisän suojeluksessa ja tämä sama heppu olisi auttanut sen "luomisessa".
Tämä asesekoilu ja patrioottien vainoharhaiset yksityisarmeijat ovat nimenomaan perustuslain toisen lisäyksen ansiota. Se kuuluu tiiviisti:"right to keep and bear arms".
Usalaiset antaneet oman mausteensa Meksikon verenvuodatukseen, koska rynnäkkökiväärit ovat olleet mieluisia vaihtareita kokkelijengien kanssa asioidessa. Usasta laillisesti ostetut aseet ovat harmittaneet viranomaisia molemmilla puolella rajaa, koska useilla laillisesti ostetuilla aseilla on paukutettu läpi luotiliivien ja panssarointien.