Auerin korvausvaade

[sisotalo]

Siis miten ihmeessä lehdet luovat salailuongelman, kun se on tuomioistuin, joka määrää asianomistajien henkilöllisyydet salattaviksi? Itse näkisin, että lehdistöllä on jonkinsortin journalistinen etiikka. Syytettyjen nimethän eivät ole oikeastaan koskaan salaisia (eikä lehdet niitäkään aina julkaise, vaikka eivät salaisia olekaan). Ja mietipä, miksi asianomiomistajien henkilöllisyydet salataan. Siksi (ainakin lehdistö, joka omaa moraalin), ei niitä julkista.

Lukaisin tuon selvityksen, ihan mielenkiintoista. Ja jos hiuksia halotaan, niin seksuaalirikoksissa aineisto on oikeastaan 100% vähintäänkin osittain salattu (lääkärintodistuksia jne. arkaluontoisia asiakirjoja vähintäänkin salataan).

Ratkaisuista taas n. puolet oli kokonaan salattu, itselläni oli tästä negatiivisempi kuva. Eli Auerin ja Kukan kohdalla ei todellakaan ole mikään spesiaalitapaus, vaan aika normimeininki. Se on se, mitä olen hakenut takaa, eli salaaminen ei ole mitenkään epänormaalia, vaan suhteellisen yleistä tämäntyyppisissä rikoksissa.

Tässä sitä ollaan; onko lasi puoliksi tyhjä vai täynnä. Oikeuspoliittisen laitoksen tutkimus antaa varsin myönteisen kuvan siitä, että 2007 tulleella lailla dokumenttien avoimuus on ehdoton pääsääntö. Murhissa se pitää hyvin paikkansa, myöskin lääkärin todistukset julkistetaan, jos ne vaikuttavat tuomioon. Siis seksijutuissa on hieman salailua, yksityisiä intiimejä tapahtumia salataan, mutta tuomion syy saadaan tietää.

Auerin jutuissa on tehty aivan päin vastoin. On yritetty salata, että lsh-jutun kohteena olivat Auerin omat lapset. Tietoa on sitten jaettu Hymyssä ja Alibissa taitamattomien lehtimiesten turvin. Viranomaiset eivät ole tehneet mitään numeroa asiasta.

Eräs esimerkki: Ulvilan Surman toisella kierroksella syyttäjä valitti KKOhon oikeuden päätöksestä avata dokumentit. Oikeus suostui, että oikeudenkäynti viedään syyttäjän vaatimalla salailulla lävitse. Kun käsittely oli ohi KKO ei saanutkaan valitusta syyttäjältä. Tällaisilla tempuilla oikeus salasi keskeiset dokumentit.

Puolustus oli koko ajan eri mieltä syyttäjän kanssa ja oikeus tuki syyttäjää salailussa Vuoden 2007 lakia ei otettu huomioon.

Istuin monta kuukautta KKOn arkistossa ennenkuin Hätäpuhelu heltisi. Tai toinen esimekrkki; hovioikeudessa Annelin sairaanhoitaja todisti hänen ollen juuri niin hysteerinen kuin neljän lapsen äidin pitääkin. Tätä todistusta ei Vaasan hovi lähettänyt vaikka ostin heiltä kaikki todistukset. Monen kuukauden jankutuksen jälkeen se saatiin.

[Vespa velutina]

Ja sehän on ihan totta, että rikoksista ei tiedetä oikeastaan yhtikäs mitään: ei tiedetä kuka teki, mitä teki ja kenelle. Ja e, mikä taas jää havaitsematta, että se on erittäin tyyppillistä seksuaalirikoksissa, että kyseessä on sana sanaa-vastaan tilanne. Oli kyse sitten lapsen tai aikuisen raiskaaminen. Minua ihmetyttää suuresti, että monet ovat Auerin tapauksen johdosta heittämässä vapaan todistusharkinnan romukoppaan ja ottamassa tilalle jotain määrämuotoisia todistusvaatimuksia. Sillä päästään siihen, että hyvin harvassa raiskauksessa pystyttäisiin ketään tuomitsemaan ja jos kukaan ei ole näkemässä, niin sitä ei ole tapahtunut. Sitäkö tässä haetaan takaa?

Sana sanaa -vastaan tilanteessa pitäisi jättää tuomitsematta. Laki on tässä suhteen yksiselitteinen. Jos siis ei ole mitään näyttöä, pelkkä väite. Tämä ei tarkoita sitä, että tuomioistuin pitäisi uhria valehtelijana tai että tekoa ei ole koskaan tapahtunut. Maailmassa tapahtuu koko ajan vaikka mitä sellaista, jolla ei ole yleisöä. Tekoa ei silloin voida todistaa, eli tuomitsemiskynnys ei täyty.

Uhri pääsee silti terapiaan ja tekijä elää teon ja omantuntonsa kanssa loppuikänsä, ellei sitten tunnusta.

Jos uhrissa ei ole mitään jälkiä, tämä tarkoittaa sitä, että hänen henkensä ja terveytensä ei ainakaan ole vaarantunut tai hän on toipunut omin avuin niin, ettei mitään enää ole nähtävissä. Tämäkään ei tarkoita, etteikö ihminen henkisesti olisi ihan romuna.

Yleensä raiskaustapauksissa on näyttöä. Valvontakameran kuva osoittaa, että syytetty ja uhri ovat olleet samassa paikassa, uhrista löytyy syytetyn dna:ta ja/tai väkivallan merkkejä. Syytetyn puheista löytyy epäuskottavia kohtia, jolloin voidaan pitää luotettavana, että hän valehtelee. Jos uhri menee poliisin puheille vasta kuukausien päästä, niin valitettavasti hän ei välttämättä saa enää tuomioistuimen kautta oikeutta. Tämä nyt vain kuuluu elämään, ikävää mutta totta.

Mitä nuorempi uhri, sitä enemmän näyttöä. Ei kukaan viisivuotias voi törkeän vaginaalisen raiskauksen jälkeen elää ihan normaalisti vuosia, ilman että kukaan huomaa hänestä mitään, ennen kuin hän itse "alkaa puhumaan".

[Lomax]

Sana sanaa -vastaan tilanteessa pitäisi jättää tuomitsematta. Laki on tässä suhteen yksiselitteinen. Jos siis ei ole mitään näyttöä, pelkkä väite. Tämä ei tarkoita sitä, että tuomioistuin pitäisi uhria valehtelijana tai että tekoa ei ole koskaan tapahtunut. Maailmassa tapahtuu koko ajan vaikka mitä sellaista, jolla ei ole yleisöä. Tekoa ei silloin voida todistaa, eli tuomitsemiskynnys ei täyty.

Uhri pääsee silti terapiaan ja tekijä elää teon ja omantuntonsa kanssa loppuikänsä, ellei sitten tunnusta.

Sinusta siis suurin osa raiskauksista on väärin tuomittuja? Kun raiskauksen tyyppitapauksena on tuttujen välinen, ei puskaraiskaukset. Ja harvemmin kenelläkään on valvontakameroita himassaan.

Hauskaa, kun tässä on vuosikymmeniä yritetty mennä siihen suuntaan, että raiskauksen uhrit tekisivät sen rikosilmoituksen, eivätkä häpeissään jättäisi sitä tekemättä, niin sinä kääntäisit kelkan toiseen suuntaan. Ja lapsen seksuaalisessa hyväksikäytssä isossa osassa tekijänä on vanhempi, tuttava tai perhetuttu.

Ja silloinhan suurin osa rikosilmoituksista ei etenisi edes tuomioistuimeen asti, jos kyseessä on sana sanaa-vastaan tilanne. Silloin tuskin edes mitään rikosilmoituksia tehtäisiin.

Ja sitäpaitsi, Suomessa on vapaa todistusharkinta käytössä, joten olet väärässä, että sana sanaa-vastaan tilanteessa tuomio ei olisi mahdollinen. Tietenkin on (onneksi, muuten seksuaalinen itsemääräämisoikeus olisi aika hatarallka pohjalla). Mutta sinusta kunhan raiskaa himassa kenenkään näkemättä, niin kyllä se siitä, kun uhri voi saada terapiaa. Tsiisus.

Jos uhrissa ei ole mitään jälkiä, tämä tarkoittaa sitä, että hänen henkensä ja terveytensä ei ainakaan ole vaarantunut tai hän on toipunut omin avuin niin, ettei mitään enää ole nähtävissä. Tämäkään ei tarkoita, etteikö ihminen henkisesti olisi ihan romuna.

Jos sinua uhataan väkivallalla (vaikka ampuma-ase, veitsi tai ihan vaan pahoinpitelyllä), niin sinusta henki tai terveys ei vaarannu? Sehän olisikin hauskaa, kun tällaisesta ei voisi tuomita sen takia, että on asetettu jotkut keskiaikaiset kriteerit todisteille.

Yleensä raiskaustapauksissa on näyttöä. Valvontakameran kuva osoittaa, että syytetty ja uhri ovat olleet samassa paikassa, uhrista löytyy syytetyn dna:ta ja/tai väkivallan merkkejä. Syytetyn puheista löytyy epäuskottavia kohtia, jolloin voidaan pitää luotettavana, että hän valehtelee. Jos uhri menee poliisin puheille vasta kuukausien päästä, niin valitettavasti hän ei välttämättä saa enää tuomioistuimen kautta oikeutta. Tämä nyt vain kuuluu elämään, ikävää mutta totta.

Onko sun tuttavien tai omassa kämpässäsi valvontakamera? Minun ei ainakaan, eikä ole kyllä kenenkään tietämäni himassa (tai sitten se on piilossa, kjehkjeh)

Ja raiskaustapauksissa on usein niin, että riidanalaista ei ole se, että onko sukupuoliyhteyttä tapahtunut, vaan se, onko se ollut vapaaehtoista vai ei.

Ja nimenomaan sillä kuuluisalla yleisellä elämänkokemuksella voidaan todeta, että systemaattinen valehtelu on hivenen hankalahkoa (jopa aikuisille). Sehän näissä sana sana-vastaan tilanteissa onkin, että kuullaan useamman kerran ja arvioidaan uskottavuutta. Ristiriidat ja kertoman vaihtuminen sitten kertookin jo omaa kieltään.

Mitä nuorempi uhri, sitä enemmän näyttöä. Ei kukaan viisivuotias voi törkeän vaginaalisen raiskauksen jälkeen elää ihan normaalisti vuosia, ilman että kukaan huomaa hänestä mitään, ennen kuin hän itse "alkaa puhumaan".

No se taas onkin, että mikä on normaalia käyttäytymistä ja mikä kertoo mahdollisesta hyväksikäytöstä. Mikä on vaikkapa normaalia käytöstä lapselle, jonka isä on murhattu raa'asti ja äiti on syytettynä murhasta vs. lapsi, jolla ei tälläisiä traumaattisia kokemuksia ole, mutta on seksuaalisesti hyväksikäytetty. Ns. epänormaalia käytöstä voidaan varmasti odottaa kummaltakin.

Ja vielä, "mitä nuorempi uhri, sitä enemmän näyttöä", asettaisitko näyttökynnyksen nuorempien lasten kohdalla jotenkin korkeammaksi vai? Mielenkiintoinen näkökanta...

[Vespa velutina]

En ole väittänyt, että suurin osa raiskaustapauksista olisi väärin tuomittuja.

Enkä ole sanonut, ettei aseella uhkaaminen kohdistuisi henkeen ja terveyteen.

Tai että lapsiin kohdistuvista raiskauksista pitäisi olla kovempi näyttö kuin aikuisiin kohdistuvista.

Nämä ovat Lomaxin omaa väärää tulkintaa. Tsiisus.

A väittää oikeudessa, että B raiskasi hänet. B kiistää, mutta myöntää yhdynnän. Yhdynnässä on jälkien perusteella oltu. Tapauksella ei silminnäkijöitä. A:ssa ei jälkiä väkivallasta.

Mitä teet?

B linnaan saman tien?

Jos kummankaan ei voida osoittaa valehtelevan, niin B täytyy päästää vapaaksi. Kahdesta yhtä luotettavasta kertomuksesta täytyy valita syytetylle edullisempi vaihtoehto.

Kyseessä on oikeustieteen näkökulma eli syyttömyysolettama.

Kannattaa aina vouhkatessaan huomioida se, mihin päinvastainen olettama johtaa. Haluaisitko itse linnaan pelkän väitteen perusteella?

Ja jos nyt syyttömyysolettaman noudattaminen johtaisikin joissain ääriharvinaisissa tapauksissa siihen, että joku syyllinen jäisi rankaisematta, niin systeemiä ei voida rakentaa pomminvarmaksi koskaan. Luuletteko, että raiskaaja kehuskelisi töissä ja kapakassa jokaiselle vastaantulijalle, että heh heh heh, raiskasin tossa yhden tyypin, mutta en jäänyt kiinni, eikö ollutkin hyvin tehty? Eiköhän tuollainen henkilö olisi hipihiljaa ja häpeäisi yksin tekoaan.

[annijatta]

Mistä vespa olettaa että raiskari häpeäisi tekoaan? Siitä kun on yksin hipihiljaa tekosistaan niinkö?
Joka häpeää tekoaan tunnustaa sen ja kärsii seuraukset, toisin sanoen kantaa vastuun tekosistaan.
Raukat, huonon itsetunnon omaavat, lapsenasteelle tunnekehityksessään jääneet käyttäytyvät kuten uhmaikäiset. Ottavat vaikka kielletään, ei tunnusteta vaikka tiedetään, valhettelemalla sekä syyn vierittämisellä muiden niskaan, luikerrellaan irti tilanteesta rangaistuksen pelosta.
Tunnetaan sairasta itsetyytyväisyyttä jos onnistutaan ja täten grandioosia valheellista identiteetiä pönkitetään. Siitä se kieroonkasvaminen vahvistuu. Siitä tulee addiktio. Sairaasta sadistisesta tyydytyksentunteesta, kun normaali emotionaalinen kehitys puuttuu.
Minä itte ja muut sitte. Sköt dig själv och skit i andra, så skall vi genom livet vandra.

[Lomax]

En ole väittänyt, että suurin osa raiskaustapauksista olisi väärin tuomittuja.

Enkä ole sanonut, ettei aseella uhkaaminen kohdistuisi henkeen ja terveyteen.[/quote]

Mutta sanoit, että jos ei ole jälkiä, niin henki ja terveys ei ole vaarantunut?

Tai että lapsiin kohdistuvista raiskauksista pitäisi olla kovempi näyttö kuin aikuisiin kohdistuvista.

Nämä ovat Lomaxin omaa väärää tulkintaa. Tsiisus.

A väittää oikeudessa, että B raiskasi hänet. B kiistää, mutta myöntää yhdynnän. Yhdynnässä on jälkien perusteella oltu. Tapauksella ei silminnäkijöitä. A:ssa ei jälkiä väkivallasta.

Mitä teet?

B linnaan saman tien?

Jos kummankaan ei voida osoittaa valehtelevan, niin B täytyy päästää vapaaksi. Kahdesta yhtä luotettavasta kertomuksesta täytyy valita syytetylle edullisempi vaihtoehto.

Kyseessä on oikeustieteen näkökulma eli syyttömyysolettama.

Kannattaa aina vouhkatessaan huomioida se, mihin päinvastainen olettama johtaa. Haluaisitko itse linnaan pelkän väitteen perusteella?

Ja jos nyt syyttömyysolettaman noudattaminen johtaisikin joissain ääriharvinaisissa tapauksissa siihen, että joku syyllinen jäisi rankaisematta, niin systeemiä ei voida rakentaa pomminvarmaksi koskaan. Luuletteko, että raiskaaja kehuskelisi töissä ja kapakassa jokaiselle vastaantulijalle, että heh heh heh, raiskasin tossa yhden tyypin, mutta en jäänyt kiinni, eikö ollutkin hyvin tehty? Eiköhän tuollainen henkilö olisi hipihiljaa ja häpeäisi yksin tekoaan.[/quote]

Noniin, eli ethän sinä olekaan eri mieltä kuin minä: eli se, että esimerkiksi syytetyn tai asianomoistajan kertomuksesta löytyy vaikkapa paljon ristiriitaisuuksia tai muita näyttöarvoa heikentäiä seikkoja. Kun annat esimerkkeinä valvontakameran kuvaa, silminnäkijöitä ja niin edelleen. Ja tottakai syyttömyysolettama on, mutta kinä en siitä puhunutkaan, vaan näytöstä ja siitä, mitä voidaan pitää näyttönä. Kelaa, että joidenkin mielestä vaikkapa asianomistajan kertoma pitäisi automaattisesti hylätä näyttönä!

[Panu]

Sinusta siis suurin osa raiskauksista on väärin tuomittuja? Kun raiskauksen tyyppitapauksena on tuttujen välinen, ei puskaraiskaukset. Ja harvemmin kenelläkään on valvontakameroita himassaan.

Hauskaa, kun tässä on vuosikymmeniä yritetty mennä siihen suuntaan, että raiskauksen uhrit tekisivät sen rikosilmoituksen, eivätkä häpeissään jättäisi sitä tekemättä, niin sinä kääntäisit kelkan toiseen suuntaan. Ja lapsen seksuaalisessa hyväksikäytssä isossa osassa tekijänä on vanhempi, tuttava tai perhetuttu.

Ja silloinhan suurin osa rikosilmoituksista ei etenisi edes tuomioistuimeen asti, jos kyseessä on sana sanaa-vastaan tilanne. Silloin tuskin edes mitään rikosilmoituksia tehtäisiin.

Ja sitäpaitsi, Suomessa on vapaa todistusharkinta käytössä, joten olet väärässä, että sana sanaa-vastaan tilanteessa tuomio ei olisi mahdollinen. Tietenkin on (onneksi, muuten seksuaalinen itsemääräämisoikeus olisi aika hatarallka pohjalla). Mutta sinusta kunhan raiskaa himassa kenenkään näkemättä, niin kyllä se siitä, kun uhri voi saada terapiaa. Tsiisus.

Jos ei ole muita todisteita kuin sana sanaa vastaan, niin tällöin syyllisyydestä jää aina varteenotettava epäily ja tuomion pitää olla vapauttava. Jos tämä on ongelma, niin sitten voi muuttaa syyllisyyden määritelmää esim vaikkapa, että voidaan tuomita, jos syyllisyyden todennäköisyys on yhtä suuri kuin syyttömyydenkin (50%/50%).

[Anna Nymfi]

LSH-jutussahan lapset osasivat kuvata heille tehtyjä asioita siten, ettei normaali ei-hyväksikäytetty lapsi olisi kyennyt sellaisia kuvailemaan pelkkää pornoa katsomalla. Pornoa katsomalla ei pysty kuvailemaan, miltä tuntuu fyysisesti ym. - ei ainakaan seksiä harrastamaton lapsi. Lasten kertomukset olivat yhteneväisiä.

Tuntuu samalta, kuin monissa keskusteluissa esim. naisopettajan hyväksikäyttämistapauksissa poikaopppilaiden suhteen, että naureskellaan traumalle , jonka pojat kokevat (tyyliin: "olipa pojilla hyvä kokemus"), ja asetutaan naisen puolelle, kun pedofiili ei voi olla nainen -> alitajuinen odotus. On myös tutkittu, että usein myös jopa asiantuntijat eivät halua kohdata hyväksikäytetyn uhrin tarinaa, ja kieltävät sen tai sen merkityksen - vain koska heillä on oikeus valita, mitä ottavat vastaan, ja päättää, miltä heistä tuntuu jne. Monille tulee sellainen "primitiivinen" kieltämisreaktio päälle, kun on liian rankka asia kyseessä. Ei haluta myöntää, että sellaista voi tapahtua. Usein reaktio johtaa myös uhrin syyttämiseen paheennusta herättävän asian esiintuomisesta, ja ohitetaan todellinen syyllinen.

[Xerxes]

Anneli Auerin vaatimus: 3 miljoonaa ...

Se on aika paljon rahaa. Todennäköisesti se tuosta pienenee, kun todellinen summa maksetaan. Veikkaan satoja tuhansia.

Muistelen, että nimimerkki "Frankie" arveli, että ei makseta latiakaan. Pian se nähään kumpi oli oikeassa.

Jos joku haluaisi välttää tuollaisen koettelemuksen ja sen voisi estää rahalla, niin varmaan siitä joku voisi pulittaa vähintään miljoonan.

Tuosta seksuaalijutusta tulee mieleen, että siinä on tosiaan sana sanaa vastaan. On mahdollista, että nuo nuoremmat lapset on valmennettu kertomaan sovitut tarinat. Vanhin lapsi kai on ainakin kiistänyt omalta osaltaan. Samoin ne naapurin lapset, joiden väitettiin myös joutuneet seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Todellista näyttöä ei ole. Jäljet, mustelmat ja vastaavat todistavat vain, että ne ovat aiheutuneet jostakin, mutta mistä, sitä ei mustelma kerro, eikä sitä, kuka oli sitä aiheuttamassa. On mahdollista, että AA olisi voitu tuomita lievästä lapsensa pahoinpitelystä. Tämä on minun henkilökohtainen arvioni. On vain vahva tunne, että 7,5 vuoden tuomio seksuaalirikoksesta on vahvasti yliampuva. Se pitäisi mielestäni todellakin purkaa... Aika näyttää ...

[Caldera]

LSH-jutussahan lapset osasivat kuvata heille tehtyjä asioita siten, ettei normaali ei-hyväksikäytetty lapsi olisi kyennyt sellaisia kuvailemaan pelkkää pornoa katsomalla. Pornoa katsomalla ei pysty kuvailemaan, miltä tuntuu fyysisesti ym. - ei ainakaan seksiä harrastamaton lapsi. Lasten kertomukset olivat yhteneväisiä.

Tässä yksi mielenkiintoinen juttu aiheesta
I'm Sorry - A long-delayed apology from one of the accusers in the notorious McMartin Pre-School molestation case
http://articles.latimes.com/2005/oct/30 ... mcmartin44

Muutamia lainauksia:

Ultimately, fewer than a dozen children testified at the trials of Ray Buckey and his mother. Kyle was not among them. Earlier, though, he had played an important role in moving the case forward. A police report had noted that his stories of abuse were so detailed and uninhibited that he would make an "exceptional witness." --

In the decade and a half since the defendants were set free, research psychologists have shown that it's easy to pressure children to describe bad things that never happened. False memories can feel real, though, not just for preschoolers but for older children as well. But Sapp, now known as Kyle Zirpolo, says he never had false memories: He always knew his stories of abuse were made up. The adults at the McMartin Pre-School "never did anything to me, and I never saw them doing anything," he says today. --

Anytime I would give them an answer that they didn't like, they would ask again and encourage me to give them the answer they were looking for. It was really obvious what they wanted. I know the types of language they used on me: things like I was smart, or I could help the other kids who were scared. I felt uncomfortable and a little ashamed that I was being dishonest. But at the same time, being the type of person I was, whatever my parents wanted me to do, I would do. And I thought they wanted me to help protect my little brother and sister who went to McMartin. --

It always seemed like I was thinking. I would listen to what my parents would say if they were talking, or to what someone else would say if we were being questioned at the police station or anywhere. And I would repeat things. Or if it wasn't a story I'd heard, I would think of something in my head. I would try to think of the worst thing possible that would be harmful to a child. I remember once I said that if you had a cut, instead of putting a Band-Aid on it, the McMartin teachers would put on dirt, then put the Band-Aid over the dirt. That was just something in my head that was bad. I just thought of it and told [the investigators].---

But the lying really bothered me. One particular night stands out in my mind. I was maybe 10 years old and I tried to tell my mom that nothing had happened. I lay on the bed crying hysterically--I wanted to get it off my chest, to tell her the truth. My mother kept asking me to please tell her what was the matter. I said she would never believe me. She persisted: "I promise I'll believe you! I love you so much! Tell me what's bothering you!" This went on for a long time: I told her she wouldn't believe me, and she kept assuring me she would. I remember finally telling her, "Nothing happened! Nothing ever happened to me at that school." She didn't believe me. --

A few years ago, Wood did an experiment in which children were questioned using McMartin interviewing techniques. After two or three minutes, most of the kids started to make up bizarre stories.

[Human interest]

Tässä yksi mielenkiintoinen juttu aiheesta
I'm Sorry - A long-delayed apology from one of the accusers in the notorious McMartin Pre-School molestation case
http://articles.latimes.com/2005/oct/30 ... mcmartin44

Muutamia lainauksia:

Ultimately, fewer than a dozen children testified at the trials of Ray Buckey and his mother. Kyle was not among them. Earlier, though, he had played an important role in moving the case forward. A police report had noted that his stories of abuse were so detailed and uninhibited that he would make an "exceptional witness." --

In the decade and a half since the defendants were set free, research psychologists have shown that it's easy to pressure children to describe bad things that never happened. False memories can feel real, though, not just for preschoolers but for older children as well. But Sapp, now known as Kyle Zirpolo, says he never had false memories: He always knew his stories of abuse were made up. The adults at the McMartin Pre-School "never did anything to me, and I never saw them doing anything," he says today. --

Anytime I would give them an answer that they didn't like, they would ask again and encourage me to give them the answer they were looking for. It was really obvious what they wanted. I know the types of language they used on me: things like I was smart, or I could help the other kids who were scared. I felt uncomfortable and a little ashamed that I was being dishonest. But at the same time, being the type of person I was, whatever my parents wanted me to do, I would do. And I thought they wanted me to help protect my little brother and sister who went to McMartin. --

It always seemed like I was thinking. I would listen to what my parents would say if they were talking, or to what someone else would say if we were being questioned at the police station or anywhere. And I would repeat things. Or if it wasn't a story I'd heard, I would think of something in my head. I would try to think of the worst thing possible that would be harmful to a child. I remember once I said that if you had a cut, instead of putting a Band-Aid on it, the McMartin teachers would put on dirt, then put the Band-Aid over the dirt. That was just something in my head that was bad. I just thought of it and told [the investigators].---

But the lying really bothered me. One particular night stands out in my mind. I was maybe 10 years old and I tried to tell my mom that nothing had happened. I lay on the bed crying hysterically--I wanted to get it off my chest, to tell her the truth. My mother kept asking me to please tell her what was the matter. I said she would never believe me. She persisted: "I promise I'll believe you! I love you so much! Tell me what's bothering you!" This went on for a long time: I told her she wouldn't believe me, and she kept assuring me she would. I remember finally telling her, "Nothing happened! Nothing ever happened to me at that school." She didn't believe me. --

A few years ago, Wood did an experiment in which children were questioned using McMartin interviewing techniques. After two or three minutes, most of the kids started to make up bizarre stories.

Olipa aika riipaiseva tuo pojan tarina. Täytyy todeta, että hänet on kuitenkin varmasti (äiti-ressukkansa asenteesta huolimatta) rakkaudella kasvatettu, kun hänellä on ollut aikuisena rohkeutta ja itsevarmuutta astua esiin tarinansa kanssa.

Mielelläni ajattelisin, että Anneli saa aikanaan hyvät korvaukset, minkä jälkeen hän voisi kaikkien lastensa kanssa lentää pois täältä julmien ihmisten maasta...

[Anna Nymfi]

Sitähän ei tiedä, millä tavalla lasten haastattelut on tehty. Yllä olevan esimerkkijutun haastattelut vaikuttivat johdattelevilta ja lypsäviltä, tarkoitushakuisilta - ja koskivat vain yhtä avaintodistajaa. Auerin lasten holhooja ja tämän vaimo saivat spontaanisti kuulla juttuja, joten en usko heitä johdatellun alun alkaenkaan.

En tule koskaan uskomaan A. Auerin syyttömyyteen mihinkään - murhaan tai seksuaalirikoksiin, ellei niitä pystytä aukottomasti muutoin todistamaan muiden tekemiksi (murha) tai keksityiksi (seksuaalirikokset). Mitä tahansa Anneli suustaan päästää, en usko hetkeäkään.

[Kuolemannaakka]

En tule koskaan uskomaan A. Auerin syyttömyyteen mihinkään - murhaan tai seksuaalirikoksiin, ellei niitä pystytä aukottomasti muutoin todistamaan muiden tekemiksi (murha) tai keksityiksi (seksuaalirikokset). Mitä tahansa Anneli suustaan päästää, en usko hetkeäkään.

Vaikka et tunne koko ihmistä lainkaan. Tällä tavalla monet näyttävät elämänsä valinnat tekevän. Ei ole väliä, mitä sanoo, vaan kuka sanoo. Aivan höpöhöpöjutut menee läpi, koska vaan vihaa ihmistä, josta ei tiedä yhtään mitään. Tietää, ettei jutut pidä paikkaansa, mutta ei välitä.

Ei ole kovin tervettä, oikeasti.

[Caldera]

Sitähän ei tiedä, millä tavalla lasten haastattelut on tehty. Yllä olevan esimerkkijutun haastattelut vaikuttivat johdattelevilta ja lypsäviltä, tarkoitushakuisilta - ja koskivat vain yhtä avaintodistajaa. Auerin lasten holhooja ja tämän vaimo saivat spontaanisti kuulla juttuja, joten en usko heitä johdatellun alun alkaenkaan.

Kyllähän näitä on uutisoitu että puolustuksen mukaan huonosti ja johdattelevasti on haastattelut tehty.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 59257.html
"Lapsia muun muassa kannustetaan kehumalla heitä kertomuksista ja syöttämällä heille sanoja suuhun, selityksiä tarinoiden aukoille ja ristiriidoille. Lapsilta myös tivataan lisää tietoa, vaikka lapsi itse olisi jo lopettanut kertomisen.

Mielikuvituksellisimmatkin kertomukset otetaan vastaan sellaisenaan, eikä vaihtoehtoisia selityksiä puolustuksen mukaan edes yritetä selvittää haastatteluissa."

Esim:
Haastattelija: Joo. Sä oot aika taitava salakuuntelemaan vissiin vai?
Lapsi: Joo. (hymyilee).
H: Ja sä oot hiippaillu sinne ja?
L: Aina hiippaillu siihen.

H: Joo.
L: Että meiän pitää, et me ei saada sitten mitään muuta kertoa.
H: Mmm. No onko äiti uhkaillu jollakin tai?
L: Tai sit se on tehny niin tai muuta ja sit se on ollut näin. (heristää nyrkkiä).
H: No onko äiti uhannu että hän tekee jotain tai?
L: On uhannu että sitte se lyö meitä tai sitte se tappaa meiät tai.

H: Nii. Joo. Sä menit sinne aina vähän niinkö pakoon, niinkö?
L: (äännähtää myöntävästi)
H: ...kotona ei ollu kiva olla.

H: Joo, joo. No tota, sen perusteella mitä sä oot mulle nyt kertonu ni musta vaikuttaa siltä et sä oot tienny jo pitkään, jo monta vuotta että...
L: Oon monta vuotta tienny
H: ...miten isä on murhattu.
L: Mut sit mä en oo uskaltanu kertoo enkä mä oo saanu kertoo kellekään ja.
H: Nii
L: Nyt mä vast oon uskaltanu kertoo.
H: Joo. Kuinka pitkään sä oot tienny sen että miten isä on murhattu? Kuin monta vuotta?

H: Missä huoneessa hän sitä piti?
L: Se oli keittiössä.
H: Joo. No tota, joo, et se oli se eri mitä sä näit sillon siellä Ulvilassa, niinkö?
L: Joo.
H: Hyvä.

Ja Niskasaaren blogista löytyy otteita veljen videoimista venekuulusteluista. Jokainen vanhempi tajuaa niitä lukemalla että kaikki ei ole kunnossa lasten ja sijaisvanhempien välisessä suhteessa, ts. vastuullisen aikuisen rooli loistaa poissaolollaan.

[Misri]

En tule koskaan uskomaan A. Auerin syyttömyyteen mihinkään - murhaan tai seksuaalirikoksiin, ellei niitä pystytä aukottomasti muutoin todistamaan muiden tekemiksi (murha) tai keksityiksi (seksuaalirikokset). Mitä tahansa Anneli suustaan päästää, en usko hetkeäkään.

Vaikka et tunne koko ihmistä lainkaan. Tällä tavalla monet näyttävät elämänsä valinnat tekevän. Ei ole väliä, mitä sanoo, vaan kuka sanoo. Aivan höpöhöpöjutut menee läpi, koska vaan vihaa ihmistä, josta ei tiedä yhtään mitään. Tietää, ettei jutut pidä paikkaansa, mutta ei välitä.

Ei ole kovin tervettä, oikeasti.

Mikä on tervettä !? Mutta jos joku väittää tuntevansa toisen ihmisen läpikotaisin. Niin sellainen ihminen on kyllä umpisokea, hyväuskoinen hölmö. Sataprosenttista luotettavuustakuuta ei voi kenenkään toisen ihmisen sanomisille antaa. Tuskin kukaan voi edes itsestään vannoa satavarmasti, ettei jossakin elämänsä ääritilanteessa puhuisi vielä muunneltua totuutta.