Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Olivia Benson
Poliisikoira Rex
Viestit: 271
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 2:37 pm

Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Olivia Benson »

Poliisi epäilee: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa
Keskiviikko 8.6.2016 klo 12.03

Veriteko tapahtui viime lauantaiyönä Helsingin keskustassa sijaitsevassa asunnossa.
Iltalehden tietojen mukaan veitsellä tai jollain teräaseella tehty henkirikos paljastui sunnuntaina aamuyöllä sen jälkeen, kun epäilty mies oli ollut yhteydessä sukulaiseensa. Tämä huolestui puhelusta ja meni paikan päälle tarkistamaan tilannetta. Sukulainen löysi naisen verissään kuolleena.
Uhri on vuonna 1953 syntynyt nainen. Rikoksesta epäiltynä on hänen vuonna 1997 syntynyt poikansa. Epäilty oli jo ehtinyt poistua paikalta, kun poliisi tavoitti hänet. Epäilty on parhaillaan pidätettynä.
- Hänet tavoitettiin kaupungilta pari tuntia rikoksen paljastumisen jälkeen. Epäilty on toimitettu terveydenhuoltoviranomaisten huostaan, sanoo tutkintaa johtava komisario Kirsi Kanth.
IL:n tietojen mukaan rapun asukkaat olisivat surmayönä kuulleet kovaäänistä huutoa ennen hälytysajoneuvojen saapumista. Pian huudon jälkeen paikalle oli tullut ambulanssi ja poliiseja, jotka eristivät yhden huoneiston.
Aamulla poliisit kävivät naapureita läpi kysellen näiden mahdollisia havaintoja.
"If you're looking for sympathy, look it up in the dictionary. It's somewhere between shit and syphilis." - Joe Kenda

gunvald74
Nikke Knakkertton
Viestit: 166
Liittynyt: Ti Elo 27, 2013 7:32 pm

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja gunvald74 »

Oliskohan joku kehitysvammainen kyseessä?
...

Olivia Benson
Poliisikoira Rex
Viestit: 271
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 2:37 pm

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Olivia Benson »

gunvald74 kirjoitti:Oliskohan joku kehitysvammainen kyseessä?
No johan oli villi veikkaus, mistä näin päättelet?
"If you're looking for sympathy, look it up in the dictionary. It's somewhere between shit and syphilis." - Joe Kenda

Olivia Benson
Poliisikoira Rex
Viestit: 271
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 2:37 pm

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Olivia Benson »

Poliisi tutkii murhaa: Nuorukaisen epäillään tappaneen äitinsä Helsingin keskustassa

Julkaistu: 8.6. 13:15

Teko sattui Lönnrotinkadulla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Helsingin keskustassa Lönnrotinkadulla paljastui henkirikos varhain sunnuntaiaamuna 5. kesäkuuta. Teko on poliisin mukaan tehty aiemmin samana yönä.

Tutkinnanjohtaja, komisario Kirsi Kanth Helsingin poliisista sanoo Ilta-Sanomille, että uhri on vuonna 1953 syntynyt nainen ja teosta epäillään hänen vuonna 1997 syntynyttä poikaansa.

– Tekoa tutkitaan rikosnimikkeellä murha, Kanth kertoo.

– Poliisi tavoitti epäillyn sunnuntaina aamuyöstä ja hän on kertonut tapahtumien kulusta alustavasti poliisille. Epäilty on toimitettu terveysviranomaisten huostaan. Tutkinnallisista syistä tässä vaiheessa ei tiedoteta enempää.

ASIASTA uutisoi ensimmäisenä Iltalehti, jonka mukaan henkirikos paljastui, kun epäilty oli ollut yhteydessä sukulaiseensa. Lehden mukaan tämä oli huolestunut, mennyt paikalle ja löytänyt naisen kuolleena.

IL:n mukaan tekoväline olisi ollut veitsi tai joku muu teräase.

Kanth ei kuitenkaan vahvistanut IS:lle Iltalehden tietoja keskiviikkona.
"If you're looking for sympathy, look it up in the dictionary. It's somewhere between shit and syphilis." - Joe Kenda

Avatar
EjM
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: To Loka 01, 2015 1:14 pm
Paikkakunta: Pohojanmaa

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja EjM »

Epäilty on toimitettu terveysviranomaisten huostaan.
Tuo lause taitaa sen kertoa että kyseessä ei täysjärkinen.
pohojalaaset opetti ruattalaasekki puhumaan ruattia

gunvald74
Nikke Knakkertton
Viestit: 166
Liittynyt: Ti Elo 27, 2013 7:32 pm

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja gunvald74 »

Olivia Benson kirjoitti:
gunvald74 kirjoitti:Oliskohan joku kehitysvammainen kyseessä?
No johan oli villi veikkaus, mistä näin päättelet?
Lähinnä tuosta kun terveysviranomaisten huostassa, ja äidiksi tullut 44vuotiaana, mutta tosiaan ihan vaan veikkaus
...

Olivia Benson
Poliisikoira Rex
Viestit: 271
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 2:37 pm

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Olivia Benson »

gunvald74 kirjoitti:
Olivia Benson kirjoitti:
gunvald74 kirjoitti:Oliskohan joku kehitysvammainen kyseessä?
No johan oli villi veikkaus, mistä näin päättelet?
Lähinnä tuosta kun terveysviranomaisten huostassa, ja äidiksi tullut 44vuotiaana, mutta tosiaan ihan vaan veikkaus
Terveysviranomaisten huomassa voi olla muistakin syistä, esim. psykoosin vuoksi.
"If you're looking for sympathy, look it up in the dictionary. It's somewhere between shit and syphilis." - Joe Kenda

Sonja S.
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: Ti Elo 18, 2015 11:14 pm

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Sonja S. »

Varmaan jonkin näköisiä mielenterveysongelmia kuitenkin, kun on otettu terveysviranomaisten huomaan. Tulee mieleen se perinteinen psykoosi, oli syynä sitten synnynnäinen skitsofrenia esimerkiksi, tai sitten ihan vaan vaikkapa pilvestä, vahvempiin tajunnanlaajentajiin kuuluvat psykedeelit, kuten vaikka LSD, sitten on paljon vaarallisia tutkimuskemikaaleja, ja ei myöskään pitkäaikainen pirin käyttökään saa kaikkia käyttäytymään säyseästi, ei edes äitiään kohtaan.
Toki yleisin aine näissä on aina se alkoholi, kun tapetaan/murhataan joku, jonkin aineen alaisena. Mutta laittomat huumausaineet tulivat mieleeni sen takia, kun on otettu terveysviranomaisten huomaan. Toki darrasta selvetessäänkin on oletettavasti MT-hoidon tarpeessa (akuutin), jos tajuaa vasta alkoholin haihduttua elimistöstään, että on tappanut oman äitinsä. Ehkäpä sen kaikkein rakkaimman ihmisen koko elämässään. En koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä, jotka pystyvät surmaamaan äitinsä. Johtuu varmaan siitä, että itselleni äiti on kaikista tärkein henkilö koko elämässäni. Vaikka olikin rankkaa murrosiässä. :lol:

Mulla pisti ekana silmiin se, että äiti on synnyttänyt tämän oman lapsensa, noin 45 vuotiaana, joka on sinällään omasta mielestäni ainakin väärin lasta kohtaan. Tästä voimme toki olla montaa mieltä, mutta kun itse olin peruskoulussa, ja minun oma äitini on syntynyt -52, ja itse olen -87 vuosikertaa, niin äitini oli huomattavasti vanhempi, kuin muiden luokkatovereideni äidit. Kun olin murrosiässä, niin äitini oli jo hieman yli 50 vuotias, ja hän teki silloin erittäin raskasta ruumiillista työtä. Eli teini-ikä ei ollut helppo minulle, eikä äidillenikään kasvattajana. Varsinkin, kun hän kasvatti minut yksin. Velipuoli oli kuitenkin muuttanut jo muualle, ja hänellä oli jo omia lapsia. Velipuoleni on minua noin 11 vuotta vanhempi, joten sisarten puute aiheutti erinäisiä ongelmia, ja se johti sitten kohdallani siihen, että teininä piti lähteä etsimään niitä roolimalleja muualta, koska kotona niitä ei ollut. Yleensä nämä "roolimallit" eivät ole kovinkaan hyviä vaihtoehtoja, mutta enpä itse ainakaan muuta löytänyt, ja keksinyt. Kun kiusattiin, niin oli ihan jees, kun löysi suojelijoita kyliltä. Tosin nämä suojelijat eivät sitten eläneet sitä kultaisen keskitien elämään... =)

Tuo poika taas on ollut 15 vuotiaana kuusikymmentävuotiaan äitinsä kasvatettavana. Se on erittäin rankkaa jo vanhalle naiselle (ei toki ikälopulle), mutta kuitenkin, jotkut ehkä tajuavat pointtini. Jotktu voivat kyllä jos kuuskymppisinä kärsiä muistisairauksista jne. Ois aika perseestä, kun oma äiti ei tunnistais omaa lastaan, kun lapsi tulee koulusta kotiin. Oma vaarini oli dementikko, se lakoi siinä +60v hänellä. Oli pelottavaa eräs juhannus parikymmentä vuotta sitten, kun nukuimme vaarin pikku mökin keittiön lattialla ja heräsin yöllä siihen, kun vaari kulki kiihtyneenä edes takaisin keittiötä ja ihmetteli itsekseen keitä me olemme. Siinä nukkui siis minä, äiti, ja velipuoli ja hänen kaverinsa. Lisäksi vaarilla oli varmaan toistasataa käytettyä hammasharjaa, joita hän koitti tarjota meille illalla, kun oli hampaiden pesun aika...

En syyllistä ketään tässä, kunhan mietin erinäisiä juttuja, kuten sitä, että kovin vanhana ei kannata enää lapsia tehdä. Ja jotta jengi ei taas luulisi, että mielestäni murhan/tapon ainoa triggeri oli keski-iässä pamautettu mukula, niin ei, ei. Yhtä lailla näitä sattuu, vaikka äiti olisi ollut 15 vuotias synnyttäessään tulevan tappajalapsensa. Ja pakastimeen vauvansa säilönyt nainenkaan ei ollut kovinkaan vanha, vaan sellainen perus teini-iästä hutsuilemaan alkanut psykopaatti.

Muistan vaan itse, että minua jopa koulussa härnättiin sen takia, että äitini oli "niinkin vanha". Ja koska meillä ei ole mitään tietoa asiasta, ja onko lapsi tosiaan (tämähän on 16-17v kakara, tämä äitinsä tappaja) esim. psyykkisesti sairas, niin spekuloin tällä kertaa itsekin mahdollisia motiiveja teolle. Teolle tuskin löytyy muuta motiivia, kuin joku perinteinen "äiti käski viedä roskat, ja oli peli kesken, joten Jeesus-ääni päässäni käski tappamaan hänet, ja hänellä oli pirunsarvet päässään ja hiilihanko kädessään, kun hän käski minua viemään roskansa - vetoan hätävarjeluun!".

Lisätietoja odotellessa tästä asiasta spekuloinnin määrä lienee oletettavasti vähenee, mutta minusta tuntuu, että tämä jää suljettujen ovien taakse ja poliisi ei pahemmin tiedottele.

Joku mainitsi vielä kehitysvammasta. Onhan lapsi toki voinut olla kehitysvammainenkin. En sitä kuitenkaan ensimmäiseksi vaihtoehdoksi itse veikkaisi. Ja kehitysvammaisuudesta puhuttaessa olisi syytä olla hyvin tarkka, koska se on a ) loukkaavaa muita kehitysvammaisia kohtaan ja b ) kehitysvammaisuutta esiintyy sekä psyykkisellä, että fyysisellä tasolla.

Sohvapoliisi
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Ke Maalis 10, 2010 4:10 pm
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Sohvapoliisi »

Sonja S. kirjoitti: Ja koska meillä ei ole mitään tietoa asiasta, ja onko lapsi tosiaan (tämähän on 16-17v kakara, tämä äitinsä tappaja) esim. psyykkisesti sairas, niin spekuloin tällä kertaa itsekin mahdollisia motiiveja teolle.
Ottamatta kantaa muuhun, niin tarkennetaan että epäilty on syntynyt -97. Eli tänä vuonna 19v.

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Ei kai terve ihminen tapa äitiään.

Taas pistää silmään toimittajan lievennys sanamuotojen käytössä; "nuorukainen" ja "poika," vaikka epäilty murhaaja on 18/19-vuotias aikuinen mies.

Niin, tuossa yllä Sonja jo ehtikin luulemaan tekijää lapseksi toimittajan sanamuotojen ansiosta. Näin se suvakkimedia muokkaa ajatteluamme huomaamatta.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

Sonja S.
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: Ti Elo 18, 2015 11:14 pm

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Sonja S. »

Sohvapoliisi kirjoitti:
Sonja S. kirjoitti: Ja koska meillä ei ole mitään tietoa asiasta, ja onko lapsi tosiaan (tämähän on 16-17v kakara, tämä äitinsä tappaja) esim. psyykkisesti sairas, niin spekuloin tällä kertaa itsekin mahdollisia motiiveja teolle.
Ottamatta kantaa muuhun, niin tarkennetaan että epäilty on syntynyt -97. Eli tänä vuonna 19v.
Totta. Tulee herkästi mulla noit aivopieruja, kun on tuo keskittymishäiriö. Ajattelin kokoajan, että tämä tekijä on syntynyt -99, kuten se joensuulainen kuormurionnettomuuden nuorukainen. Hitto, kun en osaa olla koskaan tarkkana..! Sorry.

Sonja S.
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: Ti Elo 18, 2015 11:14 pm

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Sonja S. »

Ärrkele kirjoitti:Ei kai terve ihminen tapa äitiään.

Taas pistää silmään toimittajan lievennys sanamuotojen käytössä; "nuorukainen" ja "poika," vaikka epäilty murhaaja on 18/19-vuotias aikuinen mies.

Niin, tuossa yllä Sonja jo ehtikin luulemaan tekijää lapseksi toimittajan sanamuotojen ansiosta. Näin se suvakkimedia muokkaa ajatteluamme huomaamatta.
Siltikin yhdeksäntoistavuotias on vielä teini. Ymmärrän kyllä sen, että sinua harmittaa, että alle kaksikymmentä vuotiaita kutsutaan vielä lapsiksi, koska kuulut itse siihen ikäryhmään, ainakin mitä tulee kirjoituksiisi, ja kyllähän se varmaan miestä syö, kun on parikymppinen, ja kassaneiti kysyy papereita.

Suvakkifetissin kannattaisi tulla sieltä kaapistaan ulos, kuten kehoitin eräässä toisessa viestissä. Toisaalta, vaikka kannanottoni on aina neutraalia (oikeistolaisten mielestä se on "suvakkia"), niin täytyy todeta, että jos olisi pakko valita, niin olisin mieluummin suvakki, kuin vajakki. ;) Mutta suosittelen, että menet sinne lautamiehiin tekemään ketjun siitä, kuinka sairas suvakki tuo Sonja onkaan. Saat sinne varmasti vilkkaan keskustelun aikaiseksi ja sulkia hattuusi.

Itse en enää rupea ali-intellektuellin nuoren miehen kanssa kirjoittelemaan rikosaiheissa paskaa. Piste. :)

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Ärrkele kirjoitti:Ei kai terve ihminen tapa äitiään.

Taas pistää silmään toimittajan lievennys sanamuotojen käytössä; "nuorukainen" ja "poika," vaikka epäilty murhaaja on 18/19-vuotias aikuinen mies.

Niin, tuossa yllä Sonja jo ehtikin luulemaan tekijää lapseksi toimittajan sanamuotojen ansiosta. Näin se suvakkimedia muokkaa ajatteluamme huomaamatta.
Hahhah, "poika" sattuu tässä tapauksessa olemaan faktinen termi, jolla viitataan uhrin ja tekijän sukulaissuhteeseen. :mrgreen:
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Tackleberry kirjoitti:Hahhah, "poika" sattuu tässä tapauksessa olemaan faktinen termi, jolla viitataan uhrin ja tekijän sukulaissuhteeseen. :mrgreen:
Totta, mutta silti se on lieventävä termi näin käytettynä; murhaaja on jonkun "poika," toimittaja haluaa tuoda esiin myötätuntoa tällä. Samalla tavalla "nuorukainen" termistä tulee ensin mieleen "viaton," "puhtoinen" yms. lieventävää.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Poika tappoi äitinsä Helsingin keskustassa

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Poistin alkuun lautamiestekstin ja henkilöspekulaatiot kirjoituksestasi, ettei keskustelu mene ohi aiheen.
Sonja S. kirjoitti:Siltikin yhdeksäntoistavuotias on vielä teini.
19-vuotias on täysi-ikäinen aikuinen mies, joka on täysin itse vastuussa teoistaan. Ei "poika" eikä "nuorukainen." Ymmärrän, että mahdollinen hoiva- sekä hyysäysvaisto iskee naisilla näitä lukiessa, mutta tässä tapauksessa mitä ilmeisemmin kyseessä on kylmäverinen murhaaja jota ei auta tunteiden vallassa alkaa hellimään.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

Vastaa Viestiin