Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
siesta
Nikke Knakkertton
Viestit: 160
Liittynyt: Ke Kesä 18, 2014 7:00 am

Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja siesta »

Poliisi aloittaa onnettomuustutkinnan tapauksesta, jossa kerrostalon asukas menehtyi pudottuaan parvekkeelta Lahdessa. Taloyhtiön tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Lahden Päijänteenkatu 17:ssä sijaitsevassa kerrostalossa asuva vanhempi nainen putosi, kun parvekkeen kaideverhouslevy meni tuntemattomasta syystä rikki. Levyn hajottua parvekerakenteissa ei ollut mitään muuta putoamisestettä.

Kyseisessä taloyhtiössä on tehty julkisivukorjaus reilut kymmenen vuotta sitten. Tuolloin parvekkeen verhouslevyiksi asennettiin silloin voimassa olevien kuormavaatimusten mukaiset kuitubetonilevyt. Iskunkestävyydelle ei tuolloin ilmeisesti ollut vaatimuksia. Kuitubetonin tekninen käyttöikä on yli 25 vuotta.

Hämeen poliisi pyrkii tutkinnassaan nyt selvittämään onnettomuuteen johtaneet syyt. Tarkoituksena on selvittää, onko asukkaan putoamiseen johtanut parvekelevyn rikkoontuminen johtunut yksittäisen levyn heikkoudesta, vai onko kyseessä laajempi ongelma.

Vastaavanlaisia parvekkeita on Suomessa todennäköisesti useita. Poliisi pyytää taloyhtiöitä tarkastamaan, onko taloyhtiön parvekkeissa käytetty vastaavanlaista kuitubetonista verhouslevyä.

( http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2279750 )
Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioieltuja.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Itse en mene koskaan parvekkeen kaiteen lähelle, no ei ole mikään tarve mennäkään. Kaide on sen verran heppoinen, että en luota siihen.

Ikävä asia, että tämä lahtelainen nainen putosi ja kuoli siihen.
Gods made heavy metal.
dlf
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: To Elo 04, 2011 12:59 pm

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja dlf »

Erikoinen tapaus. Onkohan nainen istunut parvekkeen lattialla nojaten levyyn? Tai jotenkin kävellessä liukastunut lattialle ja osunut levyyn, jatkaen siitä läpi. :( Levyn lisäksihän tuossa on metallinen kehikko, jonka alin rima on kuvan perusteella on n. 75-77 cm:n korkeudella lattiasta.

Kuva
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Naiset harvoin tekevät nopeita isoja liikkeitä parvekkeella, ainakaan yksin. Täytyy lentää kovaa ja matalalla, että väistää teräskaiteen ja muut mahdolliset rakenteet. Lisäksi, kymmenen vuotta vanha kipsilevykin on monelle ruholle kohtuullinen hidaste ja antaa aikaa reagoida.

Ei ole tapaturmainen tipahtaminen, oma tai jonkun muun tahto.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Lourou
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Ke Kesä 11, 2014 5:20 pm

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja Lourou »

On Anoi Kaa kirjoitti:Naiset harvoin tekevät nopeita isoja liikkeitä parvekkeella, ainakaan yksin. Täytyy lentää kovaa ja matalalla, että väistää teräskaiteen ja muut mahdolliset rakenteet. Lisäksi, kymmenen vuotta vanha kipsilevykin on monelle ruholle kohtuullinen hidaste ja antaa aikaa reagoida.

Ei ole tapaturmainen tipahtaminen, oma tai jonkun muun tahto.


Miten tuo levy olisi itsemurhatapauksessa irronnut?
"Yhtenä päivänä olet pulu, toisena patsas"
Kyllikki S
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

Parvekkeen kaide petti, asukas putosi kuolemaan Lahdessa – poliisi varoittaa taloyhtiöitä

Kerrostalon asukas putosi parvekkeelta ja kuoli, kun kaiteen verhouslevy meni rikki. Poliisi pyytää taloyhtiöitä tarkistamaan parvekkeiden verhousmateriaalin.
Asukas menehtyi Lahdessa pudottuaan parvekkeelta keskiviikkona kello neljän jälkeen iltapäivällä, poliisi tiedotti perjantaina iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui osoitteessa Päijänteenkatu 17.

– Kyseisen parvekkeen kaideverhouslevy meni toistaiseksi tuntemattomasta syystä rikki. Levyn rikkoutumisen jälkeen parvekkeen rakenteessa ei ollut mitään sellaista, joka olisi estänyt putoamisen, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Poliisin tiedotteessa ei kerrottu uhrin ikää eikä sukupuolta.

Poliisi on aloittanut onnettomuustutkinnan selvittääkseen onnettomuuteen johtaneet syyt.

– Tarkoituksena on selvittää mm. onko kysymyksessä ollut yksittäisen levyn heikkous vai laajemmasta ongelmasta, tiedotteessa kirjoitetaan.

Poliisin mukaan kyseisen taloyhtiön julkisivukorjauksessa reilut kymmenen vuotta sitten parvekkeen verhouslevyksi asennettiin kuitubetonilevyt. Levyt olivat silloin voimassa olleiden piste- ja pintakuormavaatimuksen mukaiset.

– Iskunkestävyydelle ei ilmeisesti ollut vaatimuksia. Tekninen käyttöikä kuitubetonilevyille on yleisesti yli 25 vuotta, poliisi kirjoittaa.

Poliisin mukaan vastaavanlaisia parvekkeita on Suomessa todennäköisesti useita. Poliisi pyytää taloyhtiöitä tarkastamaan, jos taloyhtiön parvekkeissa on käytetty vastaavanlaista verhouslevyä, ettei vastaavanlainen onnettomuus ole mahdollinen nyt, kun onnettomuuteen johtaneet syyt eivät toistaiseksi ole selvillä.
Tero Karjalainen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 03020.html

Koskaan ikinä Suomessa ei ole tähän mennessä tarvinnut sekuntiakaan miettiä onko turvallista nojailla parvekkeenkaiteeseen. Tämä romahtanut oli jutun perusteella käsittääkseni remontoitu n.10 vuotta sitten.
Luojan kiitos asun 50-luvun talossa missä ei vielä(kään) pahemmin remontteja tehty!
Meilläkin hajosi alkuperäinen melkein 60-vuotta palvellut ulko-ovenkahva mikä vaihdettiin pakon sanelemana uuteen Abloyhin. Kestihän tuo puoli vuotta ehjänä.
Totuus
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Kännissä nojailu kaidepahviin kuulostaisi järkevimmältä vaihtoehdolta ottaen huomioon, että oli pe. Kompastuessaan olisi luultavimmin lässähtänyt mahalleen, tai lyönyt naamansa kaiteeseen, muttei liukunut läpi koko kokonaisuudesta.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Lourou kirjoitti:Miten tuo levy olisi itsemurhatapauksessa irronnut?
Vaikkapa sillä lailla, että riski akka puskee paksuilla koivillaan sitä vasten tai ryskää paksulla ruhollaan toistuvasti sitä vasten ja holahtaa raosta kuin hyytelömössö ennen leviämistään asfalttiin.

Tai siten, että irrottanut levyn ja loikannut raosta perään - lavastettu tapaturma ja korvauksensaaja hurraisi, ellei nainen jäisi tökeröstä teostaan kiinni.

Jos on levy ollut huonosti asennettu(ns. virolaisittain) ja pettänyt vahingossa:
Naisen on varmaankin täytynyt istua lattialla ja nojailla siihen selällään, ei kai muuten voi vahingossa tuosta välistä tippua? Jos näin käynyt, on kyllä paska motoriikka naisella ollut, kun ei saanut kädellä mistään kiinni. Tai päissään, kuten yllä ehdotettu.

Muokataan, oli tullut faktaa. Ihmetyttää vaan tuo lausunto, koska näkemissäni parvekkeissa tukirakenteet ovat olleet aina parvekkeen sisäpuolella, asiantuntija tietänee paremmin kuin minä?
Tummennettu "epäilyttävät faktat".
Parvekkeelta putoamisen syynä se­ment­ti­le­vyl­lä peitetty reikä

Kotimaa 18.6.2016 12:55 | Päivitetty 18.6.2016 13:11
STT, Kaleva


Lahdessa kuolemaan johtaneen parvekkeelta putoamisen syynä ei ollut hatara kuitusementtilevy vaan sen asettelu, kertoo johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskuksesta STT:lle. Nainen kuoli keskiviikkona pudottuaan parvekkeelta Lahden keskustassa.

Hänen mukaansa levy oli asetettu parvekkeen kaiteen alla olevan aukon päälle, eikä sen takana ollut tukipilareita. Valosen mukaan maanantaina ryhdytään selvittämään, missä kaikkialla Suomessa on käytetty vastaavia levyjä ja miten ne on aseteltu.

Valosen mukaan kuitusementtilevy oli asetettu parvekkeen kaiteen alla olevan aukon päälle, eikä sen takana ollut tukipilareita.

– Jos levyn alla on tuet, niiden välistä ei mahdu putoamaan, Valonen kertoo.


Valosen mukaan maanantaina ryhdytään selvittämään, missä kaikkialla Suomessa on käytetty vastaavia levyjä ja miten ne on asennettu.

– Kuitusementtilevy on hieman haurasta, mutta se on hyvä levy, mikäli se asennetaan oikein, Valonen sanoo.

Onnettomuuden epäiltiin aluksi johtuvan rikkoutuneesta kuitusementtilevystä. Taloyhtiön parvekkeet on määrätty käyttökieltoon.

Rakennusvalvonta ja onnettomuustutkintakeskus ovat mukana tutkinnassa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pa ... ka/730969/

Edit. Lisätty Kalevan juttu.
Viimeksi muokannut On Anoi Kaa, La Kesä 18, 2016 3:04 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Alice
Neuvoja-Jack
Viestit: 563
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 6:01 pm

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja Alice »

DemlaMinfo kirjoitti:Kännissä nojailu kaidepahviin kuulostaisi järkevimmältä vaihtoehdolta ottaen huomioon, että oli pe. Kompastuessaan olisi luultavimmin lässähtänyt mahalleen, tai lyönyt naamansa kaiteeseen, muttei liukunut läpi koko kokonaisuudesta.
" Taloyhtiön tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. "

" Asukas menehtyi Lahdessa pudottuaan parvekkeelta keskiviikkona kello neljän jälkeen iltapäivällä, poliisi tiedotti perjantaina iltapäivällä. "

Hieman ristiin menee tiedot ajankohdasta. On silti voinut olla humalassa, ikävä tapaus kyllä oli humalssa tai ei.
Pohjantähti
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Joulu 01, 2015 6:35 pm

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja Pohjantähti »

On tällaista sattunut aiemminkin. Ei tarvitse olla kyse itsemurhasta tai kännissä kompuroinnistakaan. Surullisia tapauksia :(


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 25492.html


Parvekkeen kaide petti, tupakoinut mies putosi ja kuoli


Vuonna 1979 syntynyt mies menehtyi, kun parvekkeen kaide petti yllättäen hänen altaan Helsingin Alppilassa.
- Oma mieheni oli valveilla ja kuuli valtavan pamauksen. Itse nukuin, mutta heräsin uhrin miespuolisen ystävän hätääntyneeseen huutoon, kun tämä soitti hätäkeskukseen, kertoo onnettomuustalon vastapäisessä kerrostalossa asuva naapuri.

Onnettomuustalon neljännessä kerroksessa vieraana ollut mies oli parvekkeella tupakalla sunnuntaina aamuyöstä kahden aikoihin. Mies ilmeisesti nojasi parvekkeen kaiteeseen, joka jostakin syystä ei kestänyt miehen painoa. Levy irtosi ja vei miehen mukanaan maahan.

Asunnossa sisällä ollut miehen ystävä soitti hätäkeskukseen, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Naapurin mukaan uhri oli ilmeisesti kuollut jo ennen ambulanssin paikalle tuloa.

Parvekkeen kahden neliömetrin kokoinen yhtenäinen etuseinä on mineriittilevyä, joka oli kiinni ruuveilla molemmilta sivuilta yhteen ja keskeltä kahteen tukirautaan. Poliisin mukaan mineriittilevystä oli tapahtuman jälkeen paikoillaan noin puolet.

Poliisi ei epäile tapahtuneeseen liittyvän rikosta.

Tapahtumaa kauhistuneena seuranneen naapurin mieleen nousi kova kiukku taloyhtiötä kohtaan. Hän on myös syvästi huolissaan vastaavanlaisissa taloissa asuvien ihmisten puolesta.

- Kuinka Suomessa voi sattua tällaista? Kuinka parvekerakenteet voivat olla niin heikot, hän kyseli vihaisena.

Onnettomuustalo on 1960-luvulla rakennettu, ja kyseinen parveke on malliltaan talon seinästä ulkoneva.

IS
Lourou
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Ke Kesä 11, 2014 5:20 pm

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja Lourou »

Niinpä, on näitä sattunut ennenkin ja jopa miehille. On anoi sä vaan, mä suren lapseni mummon ja ihanan ihmisen traagista ja täysin turhaa kuolemaa.
"Yhtenä päivänä olet pulu, toisena patsas"
jeffersson
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: To Heinä 10, 2014 12:59 am

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja jeffersson »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 25492.html

Tämä tapaus oli aikoinaan Pelastajat - tv-sarjassa. Mitään ei ollut tehtävissä.
Mutta näköjään mitään ei olla opittu.
Pohjantähti
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Joulu 01, 2015 6:35 pm

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja Pohjantähti »

jeffersson kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 25492.html

Tämä tapaus oli aikoinaan Pelastajat - tv-sarjassa. Mitään ei ollut tehtävissä.
Mutta näköjään mitään ei olla opittu.
Linkki ei toimi, ei näy kokonaan! Laittaisitko uuden? :)
hirvoska

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja hirvoska »

Minkä ikäinen tämä uhri oli ja onko varmaa ettei asunnossa ollut ketään muita jää aina vaan ihmetyttämään kaikki pikku pikku asiat
Alice
Neuvoja-Jack
Viestit: 563
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 6:01 pm

Re: Nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta, Lahti

Viesti Kirjoittaja Alice »

hirvoska kirjoitti:Minkä ikäinen tämä uhri oli ja onko varmaa ettei asunnossa ollut ketään muita jää aina vaan ihmetyttämään kaikki pikku pikku asiat
En tiedä, vielä. Mikä sua ihmetyttää? Uhrin nimi varmaan...
Vastaa Viestiin