65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
murjaani
Martin Beck
Viestit: 796
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 5:09 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja murjaani »

Sairauskohtaus on kyllä minun mielestäni poissuljettu vaihtoehto lopullisena katoamissyynä. Toki kohtaus voi vaikuttaa käyttäytymiseen sillä tavalla, että henkilö suuntaakin yllättävään paikkaan tai häntä rientää auttamaan joku lopulta vaarallinen henkilö.

Mutta erilaisiin kameroihin Birgitan olisi pitänyt tallentua, samoin puhelimen linkittyä vaikka olisi ollut esim. aivoverenkiertohäiriö.

Miesystävään liittyviä kysymyksiä nousee nyt paljon omaan mieleen.

1. Emme taida tietää, kuka Birgitan miesystävä on. Spekulaatioita on esiintynyt, lähinnä kai pohjautuen Facebookiin, mutta ilmeisesti tietoa ei ole?

2. Mielestäni miesystävän vaitonaisuutta julkisuudessa voisi selittää se, että miehellä on myös virallinen parisuhde. Vaikea lähteä Iltalehden lööppiin kaipaamaan Birgittaa, jos on odotettavissa että sen lööpin lukee oma vaimo seuraavalla Prisma-reissulla.

3. Joku keskustelija mainitsi, että (oletettu) miesystävä olisi jollakin tavalla kytköksissä Helsingin julkiseen liikenteeseen. Onko tämä nyt oma kuvitelmani, vai onko teillä muilla vastaavaa muistikuvaa? Onko tästä kytköksestä enempää tietoa?

4. JOS tuo 3. pitää kutinsa, niin kiinnostaa onko miesystävällä sellainen rooli, jossa pääsee katsomaan valvontakameroiden tallenteita.

5. Miesystävä on kertonut milloin näki Birgitan viimeisen kerran. Onko julkisuudessa kerrottu milloin hän on tavoitellut Birgittaa sen jälkeen? Onko heidän viestiliikenteestään muuta tietoa?
Jos mies on perheellinen, niin hän on varmaan viesteillyt enemmän Birgitan suuntaan.

No, tämmöisiä lauantai-aamun pohdintoja.

Kun ei tämä Birgitta vaan minua rauhaan jätä. Olen muuten nyt noin vuoden aikana kysellyt Birgitasta hyvin monelta henkilöltä. On erikoista, että häntä ei tunnu tuntevan KUKAAN. Kampaamoalan edustajilta ja tukkureiltakin tulee vain käsien levittelyä.

Avatar
Pumpuliunelma
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: Pe Tammi 29, 2016 9:42 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Pumpuliunelma »

WalkingDisaster kirjoitti:
Pumpuliunelma kirjoitti:Sama se on täälläkin, kun tyhjille huoneille huutaisi. Samoja turhia arvailuja kerta toisen jälkeen. Jaksa edes kommentoida. Saako täältä porukkaa ihan lähteen etsimään Viikkiin?
Perustele kunnolla, miksi pitäisi etsiä Viikistä. Sen jälkeen piirrä kartta, mistäpäin Viikkiä pitäisi lähteä etsimään. Etenkin, kun on todistettu, että Birgitta on matkustanut poispäin Viikistä.
Minä voin lähteä mukaan etsimään, kunhan vaan saat vakuutettua, että miksi ja mistä.
No ei ole minullakaan mitään kristallipalloa, mutta olen valmis lähtemään etsimään kyllä Viikin maastosta. Enemmän siitä olisi hyötyä, kun täällä naputtelusta.
Niin ja kartan löydät ihan googlesta niin sitä nyt tarvii erikseen sinullekaan piirtää.

Diego
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 10:27 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Diego »

Pumpuliunelma kirjoitti:
WalkingDisaster kirjoitti: Perustele kunnolla, miksi pitäisi etsiä Viikistä. Sen jälkeen piirrä kartta, mistäpäin Viikkiä pitäisi lähteä etsimään. Etenkin, kun on todistettu, että Birgitta on matkustanut poispäin Viikistä.
Minä voin lähteä mukaan etsimään, kunhan vaan saat vakuutettua, että miksi ja mistä.
No ei ole minullakaan mitään kristallipalloa, mutta olen valmis lähtemään etsimään kyllä Viikin maastosta. Enemmän siitä olisi hyötyä, kun täällä naputtelusta.
Niin ja kartan löydät ihan googlesta niin sitä nyt tarvii erikseen sinullekaan piirtää.
perustuuko sinun minfosi siihen että täällä kirjoitellaan vain siksi että se aina hyödyttää suoraan tapausten ratkaisua? kuinka monta kadonnutta on löydetty minfossa? ei varmaan yhtään. mutta tapausten perkaaminen ja maailmanmenosta välittäminen ovat arvoja sinänsä. mene vaikka hyöppösen toimintaan mukaan. pääset etsimään kadonneita konkreettisesti ja saat motivaatiollesi paremman purkautumiskanavan kuin urpoileminen täällä siitä että kirjoittelusta ei ole mitään hyötyä.

Avatar
TiiaStiina
Javier Pena
Viestit: 1849
Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja TiiaStiina »

murjaani kirjoitti:Sairauskohtaus on kyllä minun mielestäni poissuljettu vaihtoehto lopullisena katoamissyynä. Toki kohtaus voi vaikuttaa käyttäytymiseen sillä tavalla, että henkilö suuntaakin yllättävään paikkaan tai häntä rientää auttamaan joku lopulta vaarallinen henkilö.

Mutta erilaisiin kameroihin Birgitan olisi pitänyt tallentua, samoin puhelimen linkittyä vaikka olisi ollut esim. aivoverenkiertohäiriö.
Ehkäpä tallentuikin mutta nauhoja ei tutkittu. Puhelin ehkä vain sammui, ei tavatonta. Hyvä huomio tuo että sairauskohtauksen johdosta voisi myös helpommin sattua jotain muutakin kohtalokasta. Yleensä täällä aina järkeillään ettei samalle päivälle voi mahtua enempää kuin yksi ikävä sattumus. Jos tapaus itsessään on poikkeuksellinen, selityskin voi olla. Ikävien sattumusten sarja ei ole mahdottomuus. Voi myös olla henkirikos ilman sairauskohtausta. Mutta jos sairauskohtaus, se olisi sellainen että kävelemään pystyy mutta ei hankkimaan apua itselleen. Ja päätyminen sen johdosta muualle kuin oli tarkoitus.

Ihmettelen myös ajatusta että oletetun lääkärikäynnin jälkeen lähdettäisiin suoraa päätä tekemään itsemurhaa diagnoosin takia. Tuntuu oudolta.

edna
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 11:31 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja edna »

murjaani pisti miettimään:
Jos miesystävä on tosiaan ukkomies ja B oli salarakas. Mies on ollut viikonloppuna kylässä ja tehnyt selväksi,että ei eroa vaimostaan. Ja ei tule enää B:tä tapaamaan. Koskaan. B on jäänyt yksin maanantaina miehen lähdön jälkeen ja lähtenyt lenkille. Miettinyt, että ei kampaamoa,ei mitään. Mies ei tule enää. Ehkä hyvin rakas B:lle. Kosken kuohut ovat edessä,kutsuvana.

skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

edna kirjoitti:murjaani pisti miettimään:

Tämähän olisi ihan varteenotettava skenaario! Ehkä kuitenkin niin, että BS tosiaankin tuli kampaamon kulmille fiilistelemään ja sitten lähti jonnekin tekemään henkilökohtaista ratkaisua?

Se, että naista ei noissa bussien ja metrojen kuvissa näkynyt voi johtua siitä, että ne ajankohtaiset kuvat olivat jo hävinneet nauhoilta!
Muista lähdekritiikki!

miesasiamies
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Ti Syys 08, 2015 4:07 pm

Viesti Kirjoittaja miesasiamies »

skoone kirjoitti:Tämähän olisi ihan varteenotettava skenaario! Ehkä kuitenkin niin, että BS tosiaankin tuli kampaamon kulmille fiilistelemään ja sitten lähti jonnekin tekemään henkilökohtaista ratkaisua?
Jos asia olisi tuonsuuntainen, niin olisiko tämä vaihtoehto näyttäytynyt vahvempana poliisille jo siinä vaiheessa, kun poliisi on kysellyt (on täytynyt kysyä) mieystävältä suhteesta? Olisiko miesystävällä ollut syytä salata suhteen päättyminen, jos hän itse ei ole syyllistynyt mihinkään rikolliseen? Jos olisi käynyt ilmi, että Birgitan suhde on päättynyt, olisi itsemurhan mahdollisuus noussut varmasti poliisin omissa arvioissa. Poliisin tiedottaminen kyllä antaa edelleen tilaa myös itsemurhalle.

Miesystävä on voinut olla ukkomies, mutta siihen ei mikään viittaa. Useissa katoamistapauksissa ei lähipiiristä tule ketään julkisuuteen, ja jos tulee, niin useimmin kyseessä on verisukulainen.

miesasiamies kirjoitti:

Muistelen, että alkumetreillä puhuttiin miespuolisesta ystävästä eikä miesystävästä! Olisiko ollut mahdollista, että Birgitalla olisi ollut naisystävä? Ja suhde olisi päättynyt jne ?
Muista lähdekritiikki!

miesasiamies
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Ti Syys 08, 2015 4:07 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja miesasiamies »

skoone kirjoitti:Muistelen, että alkumetreillä puhuttiin miespuolisesta ystävästä eikä miesystävästä! Olisiko ollut mahdollista, että Birgitalla olisi ollut naisystävä? Ja suhde olisi päättynyt jne ?
Linkin artikkelissa kerrotaan miesystävästä ja pariskunnasta samassa yhteydessä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016082 ... 2_uu.shtml

skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

miesasiamies kirjoitti:
skoone kirjoitti:Muistelen, että alkumetreillä puhuttiin miespuolisesta ystävästä eikä miesystävästä! Olisiko ollut mahdollista, että Birgitalla olisi ollut naisystävä? Ja suhde olisi päättynyt jne ?
Linkin artikkelissa kerrotaan miesystävästä ja pariskunnasta samassa yhteydessä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016082 ... 2_uu.shtml
Minä puhuin vuoden takaisesta uutisoinnista. Tämä jakamasi artikkelilinkki on aivan tuore.

Valitettavasti nuo lehtiartikkelit (varsinkin iltapulujen) ovat virheitä pullollaan. Minä en tekis minkäänlaista tutkimusta lehdistä saatujen faktojen pohjalta :D
Muista lähdekritiikki!

miesasiamies
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: Ti Syys 08, 2015 4:07 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja miesasiamies »

skoone kirjoitti:
miesasiamies kirjoitti:
skoone kirjoitti:Muistelen, että alkumetreillä puhuttiin miespuolisesta ystävästä eikä miesystävästä! Olisiko ollut mahdollista, että Birgitalla olisi ollut naisystävä? Ja suhde olisi päättynyt jne ?
Linkin artikkelissa kerrotaan miesystävästä ja pariskunnasta samassa yhteydessä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016082 ... 2_uu.shtml
Minä puhuin vuoden takaisesta uutisoinnista. Tämä jakamasi artikkelilinkki on aivan tuore.

Valitettavasti nuo lehtiartikkelit (varsinkin iltapulujen) ovat virheitä pullollaan. Minä en tekis minkäänlaista tutkimusta lehdistä saatujen faktojen pohjalta :D
No usko sitten vain omiin juttuihisi.

edna
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 11:31 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja edna »

skoone kirjoitti:
edna kirjoitti:murjaani pisti miettimään:
Jos miesystävä on tosiaan ukkomies ja B oli salarakas. Mies on ollut viikonloppuna kylässä ja tehnyt selväksi,että ei eroa vaimostaan. Ja ei tule enää B:tä tapaamaan. Koskaan. B on jäänyt yksin maanantaina miehen lähdön jälkeen ja lähtenyt lenkille. Miettinyt, että ei kampaamoa,ei mitään. Mies ei tule enää. Ehkä hyvin rakas B:lle. Kosken kuohut ovat edessä,kutsuvana.
Tämähän olisi ihan varteenotettava skenaario! Ehkä kuitenkin niin, että BS tosiaankin tuli kampaamon kulmille fiilistelemään ja sitten lähti jonnekin tekemään henkilökohtaista ratkaisua?

Se, että naista ei noissa bussien ja metrojen kuvissa näkynyt voi johtua siitä, että ne ajankohtaiset kuvat olivat jo hävinneet nauhoilta!
Jatkan tuota aloittamaani. Birgitta on lähtenyt kävelemään,ja tehnyt päätöksensä. Lenkkivaatteissa,lippis ja aurinkolasit päässä. Hypännyt metroon vaikka Herttoniemessä ja vilauttanut korttiaan. Tarvi tai ei. Ei ainakaan tarkastajaa saa kimppuunsa,kun asia ok. Hän kävelee Kampista kampaamolle päin. Ei suinkaan mennäkseen palaveriin vaan odottaakseen koska Paula lähtee. Työkännykkä on voinut olla äänettömällä kampaamossa ja hän haluaa sen. B odottelee lähettyvillä Paulan lähtöä. Paula lähtee odoteltuaan turhaan B:tä. B menee sisälle kampaamoon,hakee kännynsä,joka on ehkä vähän piilossa Paulalta ja asiakkailta. Mutta... nyt mielikuvitukseni laukkaa. B:llä on jokin kätkö,rahaa,koruja tjm.piilotettuna kampaamoon tai varastoon. Ollut jo kauan. Hän hakee arvokkaan piilonsa ja sulkee ovensa viimeisen kerran. Jos joku hänet näkee,mitä väliä. Hänhän on siellä töissä. Hän sulkee kännyn. Nyt hänellä on tilanne: Miesystävä sanonut hyvästit, hän on kampaamolle sanonut hyvästit. Ei muuta kuin..... Niin. Ylöspäin vai eteenpäin?

Myrskylintu
Sofia Karppi
Viestit: 405
Liittynyt: Su Huhti 12, 2009 12:56 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Myrskylintu »

En ole tätä ketjua hirveän tiiviisti seurannut, mutta sellainen tulee itselle mieleen että se puhelin oli Kampissa kyllä yhä klo 17 mutta Birgitta ei. Se oli heitetty roskiin.
Jos oikeasti haluaa kadota, niin eihän sitä voi käyttää eikä pitää päällä kuitenkaan.

edna
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 11:31 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja edna »

Myrskylintu kirjoitti:En ole tätä ketjua hirveän tiiviisti seurannut, mutta sellainen tulee itselle mieleen että se puhelin oli Kampissa kyllä yhä klo 17 mutta Birgitta ei. Se oli heitetty roskiin.
Jos oikeasti haluaa kadota, niin eihän sitä voi käyttää eikä pitää päällä kuitenkaan.
Minulle täysin uusi asia,että puhelin on roskissa. Tähän asti olen luullut,että sitä ei ole löydetty.

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja ktaina »

edna kirjoitti:
Myrskylintu kirjoitti:En ole tätä ketjua hirveän tiiviisti seurannut, mutta sellainen tulee itselle mieleen että se puhelin oli Kampissa kyllä yhä klo 17 mutta Birgitta ei. Se oli heitetty roskiin.
Jos oikeasti haluaa kadota, niin eihän sitä voi käyttää eikä pitää päällä kuitenkaan.
Minulle täysin uusi asia,että puhelin on roskissa. Tähän asti olen luullut,että sitä ei ole löydetty.
Tuohan on Myrskylinnun spekulaâtiota asiasta mitä hänelle tulee "mieleen"asiasta Edna.

Vastaa Viestiin