Peesaan, Katsa on täysin oikeassa. Tuo viesti kiteyttää minunkin ajatukset ja kokemukset aiheesta.Katsa kirjoitti:Olen tässä nyt salaa vaklaillut tätä topiccia, olisi paljon sanottavaa ja toisaalta ei kuitenkaan jaksa sanoa. Osa teistä on oikeassa, osa väärässä, absoluuttista totuutta ei tähän asiaan siitäkään huolimatta ole olemassakaan. Naisia on erilaisia, niinkuin miehiäkin ja jokaisella heistä lienee omat syynsä alkaa parisuhteeseen. Jokainen parisuhde kulkee omia latujaan ja eri syyt johtavat eri seurauksiin.
En oikeastaan edes pysty sanomaan mitään, koska minua alkaa oksettamaan kun luen tätä. Sisimmässäni tiedän kuitenkin omasta puolestani, miksi yksi tämän maailman naisista rakastui renttuun, mitä sitten tapahtui ja miksi se nainen ei lähtenyt. Ei se ole niin yksinkertaista. Aina se ei vaan ole.
Aina ei edes pääse lähtemään, vaikka haluaisi.
Miksi naiset rakastuu ns. Pahoihin poikiin?
Valvoja: Moderaattorit
Misery is almost always the result of thinking.
Oman kokemukseni perusteella nimenomaan insinöörit ja diplomisellaiset ovat kaikkein pahimpia pettäjiä ja naisenpieksäjiä.MalloryKnox kirjoitti:Kyllä pahat pojat on ihania vapaammissa suhteissa mutten mä sellaista omaksi huolisi. Kai se "pahuus" ja voima jotenkin kiehtoo. Kukaan ei ole koskaan minua lyönyt eikä tehnyt muutakaan pahaa. Uskon siihen, että jokaisessa meissä asuu pohjimmiltaan jotain hyvää. Insinöörit sun muut nörväkkeet ei ole mun juttu edes perheen perustamis mielessä vaikka ovatkin varmasti turvallisia siinä mielessä etteivät ole vihaisia kärpäsellekkään koskaan. (sori tämä yleistys mutta oma tuntumani on tälläinen)
Jos jostain löytyisi joku välimuoto pahasta pojasta ja insinööristä nii ilmoittautukaa nii mennään naimisiin
Ei ole koiraa karvoihin katsominen.
Every ship must sail a world.
Minä puolestani uskon, että yhdessäkään ihmisessä ei asu mitään hyvää. Toiset vain pystyvät jostain syystä painamaan pohjemmas sen pahan, eikä se tule niin selvästi esille.
Olen saanut osakseni kauhistuneita katseita läheisiltä, kun olen tuonut tämän käsitykseni esiin. Ihmiset haluavat nähdä olemassaolossamme jotain järkeä ja pohjimmaista hyvyyttä. Itse en vain sellaisen jäljille ole päässyt, ja luotan aina omiin kokemuksiini.
Ehkä syitä siihen, että jotkut pystyvät elämään "hyvin", on kasvatuksessa ja siinä, että aikuinen yksilö haluaa tehdä valinnan "paremman" elämäntavan puolesta omalla kohdallaan, ehkä nähtyään ja luettuaan, mitä huonoa voi seurata, jos tätä valintaa ei tee.
Tämä liittyy löyhästi siihen, että rentut eivät ole koskaan itseäni kiehtoneet, koska maailma on muutenkin kaaos, ja rentun kanssa hengailu sekoittaisi elämää entisestään. Minusta omissa läheisissäni pitää olla selkärankaa ja luotettavuutta. Siis että se jokaisen ihmisen pohjimmainen pahuus pysyisi siellä pohjalla eikö kovin nousisi esiin jokapäiv. elämässä.
Kuitenkin olen aina ollut jännitystä ja seikkailua suosiva, mutta haluan hallita sitä itse.
Olen saanut osakseni kauhistuneita katseita läheisiltä, kun olen tuonut tämän käsitykseni esiin. Ihmiset haluavat nähdä olemassaolossamme jotain järkeä ja pohjimmaista hyvyyttä. Itse en vain sellaisen jäljille ole päässyt, ja luotan aina omiin kokemuksiini.
Ehkä syitä siihen, että jotkut pystyvät elämään "hyvin", on kasvatuksessa ja siinä, että aikuinen yksilö haluaa tehdä valinnan "paremman" elämäntavan puolesta omalla kohdallaan, ehkä nähtyään ja luettuaan, mitä huonoa voi seurata, jos tätä valintaa ei tee.
Tämä liittyy löyhästi siihen, että rentut eivät ole koskaan itseäni kiehtoneet, koska maailma on muutenkin kaaos, ja rentun kanssa hengailu sekoittaisi elämää entisestään. Minusta omissa läheisissäni pitää olla selkärankaa ja luotettavuutta. Siis että se jokaisen ihmisen pohjimmainen pahuus pysyisi siellä pohjalla eikö kovin nousisi esiin jokapäiv. elämässä.
Kuitenkin olen aina ollut jännitystä ja seikkailua suosiva, mutta haluan hallita sitä itse.
Nothing is quite what it seems
En kiellä sitä, etteikö viehtymykseni isoihin miehiin johtuisi nimenomaan omasta kokorajoittuneisuudestani. Sen sijaan, en ole valinnut isoja miehiä siksi, että saisin itse kättä pidempää omiin tappeluihini, vaan että olisi sellainen olo, että edes joku on oikeasti MIES, aikuinen, kestää tuulet ja tuiverrukset. En lähde baarissa aukomaan päätäni kellekään siten, että miesystävä saisi siivota sotkun. Siivoan itse itseasiassa aika usein muiden sotkuja, sanoin. Olen huomannut ristiriitatilanteissa edukseni pienen koon, ei tönitä syrjään niin helposti, vaan kuunnellaan oikeasti, mitä minulla on sanottavanani.katupoika kirjoitti:Mielenkiintoista, että täälläkin erityisesti pienikokoiset naiset tuntuvat tykkäävän todella isoista ja "pelottavista" miehistä. Ilmeiseti haetaan jotain kompensaatiota omalle koolle ja "avuttomuudelle". En edes jaksa laskea kuinka monta kertaa nimenomaan pienet tytöt/naiset joilla on isokokoinen poika-/miesystävä ovat aloittaneet tappeluita, koska ovat tienneet etteivät itse joudu tappelemaan, vaan toinen hoitaa sen puolen. Vähän sama kuin pikkujätkät mutkien kanssa. Jos voi luottaa siihen, ettei oma fysiikka joudu koetukselle matsin tullen, niin onhan se helppoa uhotakin.
Olen kyllä huomannut, että sekä pienikokoiset naiset, että pienikokoiset miehet ovat usein kovia suustaan. Johtunee jonkinnäköisestä tarpeesta tulla kuulluksi (kun ei voi niin helposti tulla nähdyksi), näin ainakin olen omalla kohdallani selittänyt asian
Poislähtemiseen sietämättömästä keveydestä:
Parisuhdeväkivallassa on se huono puoli, että toisin kuin muissa väkivallan muodoissa, parisuhteessa väkivaltaa kokeva ei useinkaan kävele pois. Johtuen sellaisesta monimuotoisesta asiasta kuin - rakkaus. Rakkaudelle ominaista on uskoa hyvää, ja kun oikein on rakastunut, uskoo, että se nyrkin heilahdus oli oikeasti viimeinen. Se ei siis ole mikään klisee, vaan niin oikeasti uskoo, täydestä sydämestään. Siihen ei järkipuheet auta, eikä omaa sinisilmäisyyttään tajua kuin vasta vuosia myöhemmin, sitten, kun tunne on hiipunut kokonaan pois. Kaikki eivät saa tuota vuosien miettimisaikaa, vaan homma päättyy surullisemmin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uhrissa olisi pesinyt jokin suunnaton typeryys, jolta me poislähteneet olisimme välttyneet. Tekijä on vain ollut aavistuksen kovakouraisempi, kuin niissä suhteissa joista on ehditty lähteä onnistuneesti kävelemään.
Haistattaisin pitkät kaikille, joiden mielestä parisuhteessa turpaansa saavat naiset ja miehet ovat typeriä, ja että kyseessä on "ihan oma vika".
Vastasit itse kysymykseesi...anneli1 kirjoitti:Melkoisen monella ladylla näitä kokemuksia luusereista tuntuu olevan.
Olen huomannut, että nää tulevat rantojen miehet etsii usein mitättömän näköisiä naisia, siis niitä joita ei ensimmäisenä lavatansseissa haettaisi. Kun sellainen nyhverötyttö saa huomiota karskinkomealta (kaljupää, yök) miehenpuolikkalta, niin se on oksat pois!
Kuka tai mikä käskee näitä neitokaisia kerta kerran alistumaan hakattavaksi ja nöyryytetyksi?
Every ship must sail a world.
Ajattelen, että eihän kaikkea tarvitse itse oppia kantapään kautta, vaikka se on usein paras tapa oppia.
Mainostan usein Alibin ja muiden "tositarinoiden" lukemista siksi, että niistä voi oppia melkoisesti. Se mikä on tässä maailmassa tapahtunut jollekin toiselle, voi hyvin tapahtua myös itselleni, jopa todennäköisesti.
Tositapauksissa renttujen kanssa kulkeminen on usein saanut huonon lopun. Niin voi käydä myös minulle. Siispä vältän sellaista tilannetta.
En käsitä, miten nainen voi samalla rakastaa ja pelätä koko ajan, vuosien ajan ehkä. Sanotaanhan, että täydellinen rakkaus poistaa pelon. Mutta voiko itseä kohtaan väkivaltaista miestä oikeasti rakastaa, ja missä se vaihtuu peloksi?
Mainostan usein Alibin ja muiden "tositarinoiden" lukemista siksi, että niistä voi oppia melkoisesti. Se mikä on tässä maailmassa tapahtunut jollekin toiselle, voi hyvin tapahtua myös itselleni, jopa todennäköisesti.
Tositapauksissa renttujen kanssa kulkeminen on usein saanut huonon lopun. Niin voi käydä myös minulle. Siispä vältän sellaista tilannetta.
En käsitä, miten nainen voi samalla rakastaa ja pelätä koko ajan, vuosien ajan ehkä. Sanotaanhan, että täydellinen rakkaus poistaa pelon. Mutta voiko itseä kohtaan väkivaltaista miestä oikeasti rakastaa, ja missä se vaihtuu peloksi?
Nothing is quite what it seems
Rakkaus loppuu ensimmäiseen pahoinpitelyyn. Sen jälkeen alkaa monimutkainen riippuvuussuhde. Nainen kutsuu sitä edelleen rakkaudeksi, mutta tosiasiassa kyse on läheisriippuvuudesta. Hakattavaksi jäävä nainen ei ole heikko eikä luuseri, kuten yleensä luullaan, vaan äärimmäisen itsepäinen ja ihmissuhteissaan kunnianhimoinen. Useimmat naisenpieksäjät ovat varsin hurmaavia tapauksia silloin kun eivät riehu, joten naisen on vaikea myöntää, ettei hän saanutkaan osakseen unelmien prinssiä, vaan on iskenyt kätensä kyynärpäitä myöten paskaan. Nainen ei pysty myöntämään tappiotaan ja haavoittuvuuttaan ja lähtemään, vaan kirjaimellisesti rakastaa itsensä hengiltä.
Ylläkuvattujen luonteenpiirteiden lisäksi hakattavalta naiselta vaaditaan yleensä ongelmainen, jollain tavalla keskenkasvuinen suhde omiin vanhempiin, ei pelkästään isään, vaan yhtä hyvin myös äitiin. Kun mies hakkaamisen jälkeen hyvittelee naista, toistuu siinä lapsen ja vanhemman välinen rankaiseminen ja palkitseminen. Miehen tarjoama "suojelu" on samanlaista, mitä nainen on oppinut lapsena saamaan vanhemmiltaan, eli epävakaata. Tämän vuoksi monista juoppojen lapsista tulee läheisriippuvaisia.
Hakattu nainen ei ole tyhmä, vaan oman riippuvuutensa uhri kuten mikä tahansa narkkari. Hän usko miehen vakuuttelut, koska haluaa uskoa, että on löytänyt hyvän miehen, oikean mahtiuroksen. Tämän vuoksi monet alistetut naiset ovat samalla myös äärimmäisen mustasukkaisia miehestä, joka pettää, hakkaa ja haukkuu heitä. Sairaalloisen mustasukkaisuuden kierre on valmis, koska mieskin on mustasukkainen. Kun naisen mitta tulee täyteen lopulta usein silkan kuolemanpelon konkretisoituessa johonkin hengenvaaralliseen pahoinpitelyyn, on lähteminen vaikeaa mutta eri syistä kuin ennen: mustasukkainen mieskin on tullut suhteesta riippuvaiseksi ja uhkaa tappaa huoran jos tämä lähtee. Valitettavan moni mies myös onnistuu toteuttamaan aikeensa.
Ylläkuvattujen luonteenpiirteiden lisäksi hakattavalta naiselta vaaditaan yleensä ongelmainen, jollain tavalla keskenkasvuinen suhde omiin vanhempiin, ei pelkästään isään, vaan yhtä hyvin myös äitiin. Kun mies hakkaamisen jälkeen hyvittelee naista, toistuu siinä lapsen ja vanhemman välinen rankaiseminen ja palkitseminen. Miehen tarjoama "suojelu" on samanlaista, mitä nainen on oppinut lapsena saamaan vanhemmiltaan, eli epävakaata. Tämän vuoksi monista juoppojen lapsista tulee läheisriippuvaisia.
Hakattu nainen ei ole tyhmä, vaan oman riippuvuutensa uhri kuten mikä tahansa narkkari. Hän usko miehen vakuuttelut, koska haluaa uskoa, että on löytänyt hyvän miehen, oikean mahtiuroksen. Tämän vuoksi monet alistetut naiset ovat samalla myös äärimmäisen mustasukkaisia miehestä, joka pettää, hakkaa ja haukkuu heitä. Sairaalloisen mustasukkaisuuden kierre on valmis, koska mieskin on mustasukkainen. Kun naisen mitta tulee täyteen lopulta usein silkan kuolemanpelon konkretisoituessa johonkin hengenvaaralliseen pahoinpitelyyn, on lähteminen vaikeaa mutta eri syistä kuin ennen: mustasukkainen mieskin on tullut suhteesta riippuvaiseksi ja uhkaa tappaa huoran jos tämä lähtee. Valitettavan moni mies myös onnistuu toteuttamaan aikeensa.
Every ship must sail a world.
-
Minney Magia
- Martin Riggs
- Viestit: 609
- Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
- Paikkakunta: Hämeenlinna
^^Voi hitsi ABC, miten oikeassa oletkaan! Tuo kaikki on niin totta!
Sun kirjoituksesta löytyi se Minney, joka olin joskus vuosia sitten
Onneksi ne ajat on takana päin ja olen löytänyt itseni. Enää en alistuisi sellaiseen elämään, (koputtaa puuta!). Sen verran on tullut koettua ja elettyä, että nykyisellään tuntuu mahdottomalta, että olen ollut sellaisessa mukana, jos niin voi sanoa.
Sun kirjoituksesta löytyi se Minney, joka olin joskus vuosia sitten
Onneksi ne ajat on takana päin ja olen löytänyt itseni. Enää en alistuisi sellaiseen elämään, (koputtaa puuta!). Sen verran on tullut koettua ja elettyä, että nykyisellään tuntuu mahdottomalta, että olen ollut sellaisessa mukana, jos niin voi sanoa.
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.
kysymyksessä ei olekaan loppu.
Ajattele asiaa tältä kantilta: erilaiset syövät ovat yksi yleisimmistä kuolinsyistä länsimaissa (puhumattakaan liikalihavuudesta, tupakanpoltosta ja alkoholin liikakäytöstä, joiden kaikkien terveyshaitat tunnetaan hyvin, mutta joiden annetaan silti kukoistaa). Vaikka parannusta ei olekaan löydetty, ihmisillä vaikuttaisi olevan kohtalaisen hyvä yleistieto aiheesta ja sairauden mahdollinen parantumattomuuskin on hyvin tiedossa. Silti parantumattomasti sairastuneet ovat diagnoosin kuullessaan täysin pöllämystyneitä: miten tämä voi sattua juuri minulle? "Olen polttanut tupakkaa 11-vuotiaasta saakka, eli 40 vuotta, mutta että keuhkosyöpä? MINULLA?"Maybrick kirjoitti: Mainostan usein Alibin ja muiden "tositarinoiden" lukemista siksi, että niistä voi oppia melkoisesti. Se mikä on tässä maailmassa tapahtunut jollekin toiselle, voi hyvin tapahtua myös itselleni, jopa todennäköisesti.
Tositapauksissa renttujen kanssa kulkeminen on usein saanut huonon lopun. Niin voi käydä myös minulle. Siispä vältän sellaista tilannetta.
Eräällä luennolla kuuntelin suurella mielenkiinnolla, kun käsiteltiin niinsanottua haavoittumattomuuden illuusiota. Ilmeisesti kyseessä on ilmiö, joka on mahdollistanut lajimme selviämisen näinkin pitkälle, monista vastoinkäymisistä huolimatta: mustan surman aikaan on kuviteltu, ettei rutto voi millään osua kohdalle, joten on porskutettu eteenpäin. Sotien pommituksissa, vaikka kuinka pelottaa, kuitenkin syvällä sisimmissään uskoo, ettei itselle voi käydä mitään. Kyse ei ole niinkään uhkarohkeudesta tai muusta typerästä pelottomuudesta, vaan pikemminkin sellaisesta äärimmäisestä tarpeesta säilyttää oma olemassaolo, ettei vaarojen tajuta voivan osua kohdalle. "Ei minun mieheni oikeasti minua halua tappaa!", eihän sellaista nyt voi osua kohdalle...
Äärimmäisen mielenkiintoinen aihe, josta puhutaan kuitenkin vähän. Olen tuon luennon jälkeen koittanut tonkia aiheesta lisätietoa, mutta olen saanut tyytyä omiin "tutkimuksiini"
Aivan. Ja aina ajatellaan, että "MIKSI JUURI MINÄ / MINUN LAPSENI, KUINKA SE ON MAHDOLLISTA?", vaikka olisi kuinka tilastovalveutunut ihminen kyseessä. Äärimmäisen kiehtova ilmiö, kerta kaikkiaan. Olen itse yrittänyt edes jotenkin opetella tuosta pois, mutta aika vaikeaksi on osoittautunut. Mikä lie sitten moisen syvempi tarkoitus, itse uskon tuohon itsesuojeluvaisto-teoriaan.Maybrick kirjoitti:Tämä sama illuusio tulee siinä esille, kun vaikka oma lapsi sairastuu esim.diabetekseen. Se hirveä järkytys iskee, vaikka tiedetään jo tilastollisesti, kuinka yleistä lasten diabetes Suomessa on.
Ja kuinka monta kertaa olemmekaan kuulleet jonkun sanovan, "Kuinka sä voit tehdä tän MULLE?"
Tuosta testistä josta aikaisemmin puhuin.
Yhteydenottoja tuli 100kpl joista:
4 oli miehiä
16-20 vuotiaita 34 kpl
21-25 vuotiaita 28 kpl
26-31 vuotiaita 25 kpl
27-44 vuotiaita loput 9 kpl
Testistä voi päätellä että nuoria naisia kiinnostaa pahat pojat, Aika jännä sinällään
Testissä ei vahingoitettu naisia, Naisille kerrottiin heti että tämä on tieteellinen tutkimus ja olen varattu toistaiseksi.
Sen jälkeen alettiin ehdottelee seksi-suhdetta mulle
Yhteydenottoja tuli 100kpl joista:
4 oli miehiä
16-20 vuotiaita 34 kpl
21-25 vuotiaita 28 kpl
26-31 vuotiaita 25 kpl
27-44 vuotiaita loput 9 kpl
Testistä voi päätellä että nuoria naisia kiinnostaa pahat pojat, Aika jännä sinällään
Testissä ei vahingoitettu naisia, Naisille kerrottiin heti että tämä on tieteellinen tutkimus ja olen varattu toistaiseksi.
Sen jälkeen alettiin ehdottelee seksi-suhdetta mulle