Olof Palme - Tukholma 28.2.1986

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

Niin eihän Intian tilaus tai Irakin suurlähettilään vierailu voi laukaista mitään murhaa eikä sitä suorita mikään jonkin konsernin pikkutekijä tai siis siitä päätä. Intian tilaushan oli puhdas eli Intia ei aikonut myydä aseita eteenpäin pimeästi kiellettyihin kohteisiin. Palme oli henkilökohtaisesti ajanut Intian tilauksen, kun hän oli pysäyttänyt juuri kaksi tilausta Boforsilta, koska oli saanut tietää aseiden menevän sota-alueille. Bofors oli jo vuosia myynyt aseita kielletysti, esim. DDR:n kautta siten, että DDR myi sitten aseet Iraniin. Iraniin yhtiö oli myynyt aseita jo 70-luvulla, mutta siis koko Irakin ja Iranin sodan ajan. Yhtiöllä alkoi mennä huonosti, koska sillä oli muutenkin vaikeuksia ja sitten Palme teki tyhjäksi kaksi suurta tilausta. Siis Palme oli saanut vihiä hämäristä bisneksistä ja pysäyttänyt kaksi suurta tilausta. Hän oli nimittänyt em. amiraali Algeronoin selvittämään kiellettyä asekauppaa. Aivan sama kuvio, kun niin monessa murhassa tuolloin. Väärä ihminen saa tietää asekaupoista ja uhkaa paljastaa kaiken. Koko koneisto oli toiminut tähän asti kuin rasvattu ympäri maailmaa.

Ari Ben Menashe sanoo kirjassaan aiheesta, että yksi asereitti Iraniin kulki Ruotsin kautta, kunnes "Ruotsin pääministeri Olof Palme sanoi ei". Sitten hän siirtyi muuhun aiheeseen.

Boforsin johtaja vaimoineen kuoli juuri ennen, kuin hänen oli määrä antaa asiasta tietoja. Samoin Algeron siis kuoli juuri ennen, kun häntä oli määrä kuulla asiasta. Useat todistajanlausunnot on toistettu Dammegårdin kirjasssa. Niiden mukaan mies tönäistiin junan alle. Yksi oli nähnyt miesryhmän toimet, joka valmisteli jotain ja teki teon. Yksi työnsi ja sitten kaikki juoksivat pakoon. Sittemmin murhaaja luovutti laukun jollekin henkilölle. Kaikesta tästä huolimatta poliisi julisti kuoleman onnettomuudeksi.

Asekaupat sota-alueille olivat tulenarka aihe. Tämän voi huomata myös nuoren toimittajanaisen Cats Falkin tapauksesta. Hän katosi ystävättärensä kera vuoden 1984 lopussa. Heidät löydettiin autosta, joka kaivettiin ylös kanavasta toukokuun lopussa 1985. Puoli vuotta katoamisen jälkeen. Eräs huumeveikko oli kertonut nähneensä auton ajavan kanavaan. Autossa ei ollut sellaisia vaurioita, kuin mitä virallinen raportti esitti. Ruumiinavauksessa keuhkoista löytyi outoa punaista nestettä eikä merkkejä hukkumisesta ollut. Poliisitarkastaja Erik Skoglund kertoi myöhemmin, että toisin kuin on esitetty, huumemies ei ollut nähnyt auton suistuvan jokeen, vaan että kaksi naista oli nostettu toisesta autosta ja pantu istumaan autoon, joka oli työnnetty kanavaan. Harmillista kyllä, tämä huumemies oli kuollut pian yliannostukseen eikä häntä oltu kuultu enää sen vuoksi. Cats Falk oli kertonut ainakin kahdelle ihmiselle, että työskennellessään televisiossa Karlstadissa hän olisi törmännyt johonkin tosi suureen juttuun ja että hän saisi varmasti journalistipalkinnon. Hänellä oli nauhoitus, joka paljastaisi todella suuria väärinkäytöksiä. Asia liittyi Boforsin pimeään asekauppaan. Myöhemmin esimiehet televisiossa kiistivät, että hänellä olisi ollut merkittävä projekti. Päätoimittajat ovat tietenkin rappareita ja eliitin luottomiehiä, mutta voi olla, että Falk oli törmännyt juttuun tutkittuaan tietokonekauppaa ulkomaille. Joka tapauksessa hänen kotiinsa murtauduttiin ja myös työpaikalta oli varastettu kaikki muistiinpanot. Em. nauha luonnollisesti oli kadonnut. Poliisi julisti kaksikon ajaneen ulos kanavaan kotimatkallaan, vaikka he tunsivat kaupungin ja asuivat aivan toisessa suunnassa. He olivat juuri tavanneet ravintolassa tuntemattomia ihmisiä, joiden kanssa olivat juoneet drinkkejä.

Itse Palmen murhasta sen verran, että Lisbet Palme oli kertonut ensin, että tekijöitä oli ollut kaksi ja myös muita todistajia oli, jotka sanoivat näin. Murhayönä ilmoitettiin ensin kahdesta tekijästä. Petterssonilla oli hyvät alibit, mutta poliisi on ilmeisesti johtanut harhaan yleisön luomalla vääriä todistajia, jotka olivat Petterssonia vastaan. Lisbet Palmelle on väitetty asian olleen selvä ja häntä tunnetusti johdateltiin tunnistukseen.

Itse tutkinta on ollut uskomattoman huonoa ja siten on selvää, että murhan takana on korkeita voimia, jotka pystyvät komentamaan poliisia, syyttäjiä+oikeuslaitosta sekä poliitikkoja. Luonnollisesti myös mediaa. Yksi räikeimmistä tapauksista olivat luodit. Ne löytyivät omituisesta paikasta, esteen takaa murhapaikan lähettyviltä. Jos ne olisivat joutuneet tuohon paikkaan, josta oli niitä todennäköisesti jo etsitty, eivät ne olisi voineet olla niin muotonsa säilyttäneitä. Ne olivat kuin uusia. Esim. Vincent Langen mukaan luodit olivat puhdasta bluffia.

Itse murha on ammattilaisen työtä. Aseella ja ammuksilla, jotka ampumakohtaan sattuessaan tappavat varmasti. Aseesta ei kuitenkaan ole voinut olla sitä varmuutta, mitä poliisi sen suhteen tiedoistaan on väittänyt. Ja Petterssonin suhteen siis kaikki on lavastusta, valehtelua ja ostettuja tai painostettuja todistajia. Koko Petterrsonin syyllisyys on naurettava petos ja useiden asiantuntijoiden mukaan miestä kohdeltiin törkeämmin kuin ketään muuta Ruotsin rikoshistoriassa valtion taholta.

Tutkimuksia kritisoineet ja väärinkäytöksistä kertoneet poliisit on häväisty ja vaiettu ja painostettu eroamaan.

On myös hyvin kyseenalaista, ammuttiinko rva Palmea ensinkään.
Kelju K. Kojootti
Sofia Karppi
Viestit: 424
Liittynyt: La Kesä 09, 2007 2:07 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Kelju K. Kojootti »

No ohhoh!

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 60310.html
Kellarikomerosta paljastui uskomaton löytö: Säkkejä täynnä Olof Palmen murhasta epäillyn tavaroita

Päiväkirja, Raamattuja, puoliksi juotu pullo 37 prosenttista Explorer-vodkaa ja asunnon ovesta otettu nimikyltti, Expressen uutisoi. Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhasta tuomitun ja myöhemmin vapautetun Christer Petterssonin henkilökohtaisia tavaroita on löytynyt kellarikomerosta. Uskomaton löytö käsittää yhteensä 35 säkkiä Petterssonin tavaroita, joiden olemassaolosta ei aiemmin ole ollut tietoa.

Tavaroiden joukossa on myös muun muassa velkakirja, jonka mukaan Pettersson oli velkaa peliklubin omistaneelle Sigge Cedergrenille. Petterssonin ystävä Cedergren oli poliisin tuttu ja hän on sanonut hukanneensa revolverinsa, jonka oli kätkenyt pesukoriinsa.

– Jos olisin ollut aikoinaan tutkinnanjohtaja, olisin luonnollisesti ollut erittäin iloinen, jos se olisi tullut esiin silloin, kommentoi velkakirjaa nykyisin tutkintaa johtava apulaisvaltakunnansyyttäjä Kerstin Skarp.

Mielenkiintoinen löytö on myös Pettersonin päiväkirja, joka kattaa ajan syksystä 1986 tammikuuhun 1987. Pettersson istui tuona aikana vankilassa toisesta rikoksesta tuomittuna. Päiväkirjasta ei poliisi ole aiemmin tiennyt mitään.

– Jos olisimme tienneet siitä, olisi luonnollisesti syntynyt kysymyksiä siitä ja olisimme kuulleet ihmisiä päiväkirjaan liittyen, eläkkeellä oleva rikoskomisario Lars Hamrén sanoo.

Tavarat löytyivät vinkin avulla

Petterssonin tavarat löytyivät, kun elokuvakollektiivi Pilvilinna oli alkanut tutkia Petterssonin elämää hänestä tehtävää elokuvaa varten. Kollektiivi perusti yhdessä paikallislehden kanssa vinkkipuhelimen, johon tulikin vihje, jonka mukaan Petterssonin omaisuus oli heitetty pois, mutta yhdessä laukussa oli vielä hänelle kuuluneita tavaroita.

Ryhmän jäsenten saavuttua paikalle, vinkkaaja näytti ensin vain yhden ostoskassin, jossa oli joitain Petterssonille kuuluneita tavaroita.

– Puhuimme melko kauan miehen kanssa, hän alkoi luottaa miehin ja sanoi yhtäkkiä: tulkaa mukaan niin näytän teille jotain, kertoo kollektiivin jäsen Fabian Sigurd.

Mies paljasti kellarikomerossa sijaitsevat kymmenet säkit, jotka olivat täynnä Petterssonin tavaroita.

Pettersson on ainoa Palmen murhasta tuomittu

Huumeidenkäyttäjä ja alkoholisti Christer Pettersson oli poliisille tuttu jo ennen kuin hänet yhdistettiin Ruotsin pääministerinä toimineen Olof Palmen murhaan. Palme murhattiin 28. helmikuuta 1986, kun hän oli ollut palaamassa elokuvista yhdessä vaimonsa Lisbetin kanssa.

Pettersson pidätettiin murhasta epäiltynä joulukuussa 1988 ja Palmen vaimo Lisbet tunnisti miehen tammikuussa. Pettersson tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen vuonna 1989, mutta hovioikeus vapautti hänet vielä samana vuonna.

Pettersson kuoli 57-vuotiaana vuonna 2004.

Olof Palmen murha on edelleen mysteeri.
Matti Mainio
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Su Syys 15, 2013 5:48 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Matti Mainio »

Kiitoksia Riukiu! Saattaapi olla paras viesti tällä foorumilla kun pohditaan kuinka korkeat tahot olivat murhan takana. Tosin tähän viittasi jo Lennart Gustafsson haastattelussa joka oli Hesarissa 2016 helmikuun lopussa.

Täytyy laittaa myös Iltalehden linkki tästä uudesta löydöstä josta Kelju laittoi Ilta-Sanomain linkin
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201609 ... 9_ul.shtml

Iltalehden jutussa ehkä mielenkiintoisin alla

'' Löytöjen perusteella muodostuu kuva, jonka mukaan Pettersson vaikuttaa todennäköisemmin syyttömältä, elokuvaryhmä kertoo.''

Miksi tätä ei ole Ilta-Sanomain jutussa. Jos nyt mennään eliittiin niin Sanomat on tukenut eliittiä ja sen lehdissä ei myöskään liene paljoa ollut juttuja joissa Palmen tai itse asiassa myös Kennedyn murhan takana olisi arvioitu olleen salaliitto ja jäljet johtavat korkealle. Hesariin vielä se, että Mockfjärdin Kari kertoi kuinka Hesarin piti tehdä juttu myös Palmen murhasta ja Kari olisi kertonut siinä omat tietonsa. Tätä juttua ei koskaan tullut. No tällä sivustolla on mm. se, kuinka Karin näyttäessä Mockjfärdin aseen heittämispaikan järveen juttua tutkinut johtava poliisi (muistaakseni Alf Andesson) oli sanonut, että Pettersson ei murhannut Palmea.

Tässä sitten vuodesta 2006 jolloin Mockfjärdin ase löytyi syksyllä 2006 n. 50 km pohjoiseen siitä järvestä jonne ase heitettiin. Karilla oli keväällä 2006 vahva näkemys, että hänen ryöstökaverinsa Erik oli nostanut aseen ja sitä oli käytetty Palmen murhassa. Hän oli yhteydessä erääseen suomalaiseen poliisiin (nimen tiedän mutta en kerro) joka osasi ruotsia. Kari pyysi suomalaista poliisia nostamaan syytteen Erikiä vastaan osallisuudesta Palmen murhaan. Ruotsista Palme murhan tutkijaryhmästä Jörgen niminen poliisi oli sitten soittanut Karille ja kysynyt millä perusteella Kari haluaa nostaa syytteen Erikiä kohtaan. Kari oli sanonut, että Erik oli hänen lisäkseen ainut joka tiesi aseen ja patruunoitten vajaa 90 kpl viskaamispaikan. Siitä paikastahan ei ollut löytynyt niin asetta kuin patruunoita. Kari oli tietoinen myös siitä, että poliisit tietävät Erikin olleen rahaton 3 viikkoa ryöstön jälkeen. Hänellä siis hyvä motiivi käydä hakemassa ase ja patruunat aseen heittopaikalta. Kari tiesi myös sen että Erik oli valehdellut poliisille aseen heittopaikan. Ryöstössä autoa ajanut Pekka ja Kari sanovat kumpikin paikan olevan saman mihin ase viskattiin. Ruotsin poliisit tietävät, että Erik valehtelee.

Minulle tuli nyt mieleen, että soittiko poliisi Jörgen omissa nimissään vai onko puhelu nauhoitettu. Tosin tätä puhelua ei liene ns. olemassa poliisin arkistoissa. Ei ole koska Erikiä vastaan ei nostettu syytettä. Ruotsin poliisin tiedostoista ei näet löytynyt keväällä 2006 syytettä Erikiä kohtaan. Mistä tiedän tämän, en voi kertoa.

Erikin henkilöllisyys on muutettu. No Erik ei ole hänen oikea nimi muutenkaan joskin tiedän sen. Kaiken lisäksi hän ei ole Ruotsissa mutta en sano missä hän on. Hänen hengenlähtö on jo muutenkin vaarassa kun nämä esim. eo. asiat tulevat tietoon. Erikiä selkeästi on haluttu 'suojella' jotta hän ei joudu oikeuden eteen ja esim. Kari on todistajana. Erik voisi näet murtua Karin kohdatessaan kuten olen aiemmin kertonut.

Erikin suojeluun liittyen poliisit hakivat Karin (kai syksy -99) Tukholmasta laivalta (ei lentokentältä). Erikin ja Karin piti olla samassa huoneessa ja poliisin piti kuulustella heitä yhdessä. Poliisit olivat olleet n. 40 min myöhässä. Kun sitten oltiin Palme-Gruppenin paikassa, niin Erikin lakimies oli keksinyt kai n. 30 min aiemmin, että Ruotsin lain mukaan Karia ja Erikiä ei voida kuulustella samassa huoneessa. Sopii ihmetellä miksi poliisit myöhästyivät laivalta.

Mitä sitten tapahtui syksyllä 2006. Mockfjärdin ase löytyi n. 50 km pohjoiseen siitä järvestä jonne se oli viskattu. Tosin patruunoita ei löytynyt. Miksi ase löytyi. Ehkä siksi, että Karin epäiltiin uudelleen yrittävän nostaa syyte Erikiä vastaan Palmen murhasta. Muuta järkevää selitystä en keksi.

Lopuksi kuinka Ilta-Sanomissa on ollut aivan virheellistä tietoa 2006 aseeseen liittyen. Tosin se on totta, että Kari on sanonut että Mockfjärdin ase ei olisi ollut Palmen murhan ase. Miksi muuten Ilta-Sanomat kirjoittaa virheellistä tietoa muutenkin kuin vain sen että Karin lausunto on virheellinen. Hän ei voinut tietää onko asetta tai patruunoita käytetty Palmen murhassa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 42310.html
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... id=1274590

Jälkimmäisessä muuten mielenkiintoinen tieto, että maailmanlaajuisesti kyseessä olisi ollut vain muutaman tuhannen patruunan valmistuserä. Ruotsissa tuskin edes 500 patruunaa kyseisestä valmistuserästä.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Luupää »

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611 ... 6_ul.shtml
Olof Palmen murhatutkimus avataan uudestaan

Keskiviikko 16.11.2016

Tehtävän johtoon on määrätty kovanaamana tunnettu Tukholman pääsyyttäjä.

Ruotsin sosialidemokraattinen pääministeri Olof Palme ammuttiin Tukholmassa Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa 28. helmikuuta 1986, kun hän oli palaamassa elokuvateatterista vaimonsa Lisbetin kanssa.

Yli 10 000 ihmistä on kuulusteltu. 134 ihmistä on tunnustanut teon. Mutta tapaus on edelleen ratkaisematta.

Nyt murhatapaus on päätetty avata uudestaan ja tutkimuksia johtamaan on määrätty tiukkana miehenä tunnettu Tukholman pääsyyttäjä Krister Petersson.

On erikoinen yhteensattuma, että hänellä on lähes sama nimi kuin Palmen murhasta jo kerran tuomitulla Christer Petterssonilla.

Pettersson tuomittiin 1989, mutta vapautettiin pian sen jälkeen puutteellisten todisteiden takia. Vakavasti päihdeongelmainen Pettersson tunnusti murhan kertaalleen, mutta perui myöhemmin tunnustuksensa. Hän kuoli 2004.

Syyttäjä Peterssonilla on kova maine. Hän on laittanut kuriin erityisesti järjestäytynyttä rikollisuutta. Hän oli syyttäjänä myös Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin murhatapauksessa vuonna 2003.

Työkin tulee olemaan kova. Palmen murhatutkimuksissa on kertynyt 30 vuoden aikana jo 250 hyllymetriä materiaalia.

- Pidän saamaani tehtävää arvossa ja hyväksyn sen täynnä tarmoa. Kyseessä on kiinnostava ja tärkeä tehtävä, sanoi Petersson lausunnossaan.

Hän ottaa tehtävän vastaan ensi helmikuussa.
Siinähän avaavat. Tuskin ratkeaa tälläkään yrittämällä, sen verran perusteellisesti tutkinta aikoinaan sössittiin Lisbet Palmen oivallisella avustuksella.

Tämäkö ei sitten olekaan vanhentunut?
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

Matti Mainio
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Su Syys 15, 2013 5:48 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Matti Mainio »

Juttua 30 vuotta tutkinut Lennart Gustafsson sanoi, että murha on korkeampaa tasoa kuin Petterssonin tekemä. Ensimmäisen linkin lopussa on tämä ao. henkilö ja tarkoittaa siis vanhempaa herraa.

Jotenkin ihmetyttää, kuinka nöyrästi monet alistuvat tähän samaan, mutta toisaalta juuri tällaisia puolivillaisia teorioita salaliittotehtaatkin syöttävät. Ehkäpä ne ovat ohjauksesssa tai varovaisia. Eikö kuitenkin olisi houkuttelevaa edellä esitettyjen kolmen bloggauksen perusteella todeta, että jos syyllistä haluaa veikata, niin veikkaus osuisi ilmanmuuta George Bushiin tai siis hänen taustavoimiinsa? Miksi ihmiset eivät sano näin? Pelkäävätkö kaikki, vai onko kyseessä jokin myötäjuokseminen tai kirjoittamaton laki?
Vareksenpoikanen
Agentti Scully
Viestit: 658
Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Vareksenpoikanen »

ILTASANOMAT

Olof Palmen murhatutkinnassa uusi käänne – asiantuntija: ”Se voi auttaa läpimurtoon"

Julkaistu: 5.10. 19:42

Ruotsi Expressen ja Aftonbladet kertovat, että Palme-ryhmän johtaja esitti syyskuun lopulla tietopyynnön Ruotsin tiedustelupalvelulle liittyen radioliikenteeseen murhailtana vuonna 1986.

Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhatapauksen tutkintaa johtava syyttäjä Krister Petersson etsii uutta tietoa murhaan liittyen armeijan tiedustelupalvelun avustuksella.

Ruotsalaismedian mukaan Petersson on pyytänyt apuja ja tietoa maan puolustusvoimien tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu MUST:ilta.

Uuden tietopyynnön taustalla on yksi murhatutkintaan liittyvistä johtolangoista. Ruotsalaismedian mukaan sen uskotaan viittaavan tuntemattomien ihmisten väliseen radioliikenteeseen Palmen murhapaikalla.

Petersson on pyytänyt tapaukseen liittyen tietoja tiedustelupalvelulta, mutta ei halua avata tapausta sen enempää. Asiasta uutisoivat Expressen sekä Aftonbladet.

Olof Palme murhattiin 28. helmikuuta 1986 Sveavägenillä Tukholman keskustassa, eikä Palmen tappajaa ole ikinä saatu kiinni. Palme oli palaamassa elokuvista vaimonsa Lisbetin kanssa, kun häntä ammuttiin kaksi kertaa.

Palmen murhatutkinta on Ruotsin historian suurin tutkinta ja yksi maailman kattavimmista tutkinnoista.

Uutistoimisto Sirenin julkaiseman asiakirjan mukaan Petersson on lähettänyt pyynnön tiedustelupalvelulle syyskuun 27. päivänä. Asiakirja on kuitenkin salassa pidettävä, joten tarkempaa tietoa sen sisällöstä ei ole.

– Tutkimme useita erilaisia teorioita, joita haluamme selvittää. Tässä on kyse tavallisesta tutkinnasta, Petersson totesi uutistoimistolle.

Miksi radiopuhelimeen ei kiinnitetty huomiota?
Vuonna 2016 Palme-ryhmän tutkinnanjohtaja Dag Andersson totesi, että poliisi on saanut vuosien varrella yli 80 ilmoitusta murhan aikana alueella liikkuneesta henkilöstä, jolla oli käytössään niin sanottu walkie-talkie -radiopuhelin.

Anderssonin mukaan tähän ei kuitenkaan ollut kiinnitetty huomiota tarpeeksi tutkinnan alussa. Eri teorioiden mukaan Palmen murhan takana on esitetty olleen jopa mahdollisesti vieraan vallan kätyrit.

Andersson kertoi pitävänsä täysin mahdollisena sitä, että ratkaiseva vihje voisi hyvinkin maata poliisitalon uumenissa muiden asiakirjojen seassa.

Villeimpiin teorioihin Palmen murhaajista liittyvät esimerkiksi Etelä-Afrikan turvallisuuspoliisi, kurdien vapautusliike PKK, ruotsalaiset poliisit ja Stay behind -liike.

Mahdollinen läpimurto
Useita kirjoja tapauksesta kirjoittanut toimittaja Gunnar Wall totesi lehdelle, että nyt tapahtunut tietopyyntö on hyvin kiinnostava.

– Se ei kuitenkaan ole yllättävää, jos mietitään, että alusta asti meillä on ollut elementtejä, jotka ovat vihjanneet mahdollisesta vieraiden valtioiden osallisuudesta tapaukseen, Wall sanoo.

Asiantuntija pitää mahdollisena, että tiedustelupalvelulla voi hyvinkin olla tietoja liittyen Palmen murhapaikalla tapahtuneeseen radioliikenteeseen. Tuolloin kyseessä voisi olla jopa läpimurto.

– Uskon, että heillä on dataa radioliikenteestä paikalla murhailtana. He ovat saattaneet istua tiedon päällä ja nyt se voi auttaa tutkinnan läpimurtoon, Wall pohtii.

Ruotsin poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja on toiveikas sen ratkaisun suhteen. Vuosien varrella se on saanut tutkinnassa apua FBI:lta sekä Britannialta, mutta ratkaisua ei ole löydetty.

Pietari Koskinen

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005396897.html


Nähtäväksi jää saadaanko radioliikennetiedot Ruotsin tiedustelupalvelulta.
tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Mikähän ruotsalainen ufo tässä piilee? Radioliikennettä täytyy erikseen seurata, ei sitä tartu haaviin sattumalta. Eikä tarttunut 1980-luvullakaan. Jos MUSTilla on jotain Tukholmassa seurattua tuolta ajalta, on myös joku syy, miksi on seurattu. Helkkarin kummallinen tiedustelupalvelu, kun ei ole aikaisemmin tullut esiin asialla.

Ja salaliittoteoreetikoille: jos MUST olisi sekaantunut OP:n murhaan, se olisi todennäköisesti hävittänyt todisteet sellaisesta.
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Seura teki taannoin hyvän katsauksen Palmen murhan eri teorioista ja tutkintalinjoista.

Itseäni kiinnosti eritoten tämä seuraava kappale:

"Eräänä elokuun päivänä vuonna 2008 kajahti pistoolinlaukaus kerrostaloasunnossa Huddingessä lähellä Tukholmaa. Itsensä oli ampunut 58-vuotias Christer Andersson.

Tapahtumasta ei ollut mainintaa lehdissä. Tavallinen itsemurha ei yllä otsikoihin.

Christer Andersson oli kuitenkin ollut vuonna 1995 kolme kertaa ja vuonna 1998 vielä kerran poliisin kuulusteltavana. Kuulustelut liittyivät Olof Palmen murhaan.

Vuonna 2012 ilmestyi tanskalaisen lehtimiehen ja kirjailijan Paul Smithin teos Palmes morder? Siinä Smith nosti Palmen murhaajaksi itsemurhan tehneen, tuntemattoman Christer Anderssonin.

Andersson tunsi vihaa Olof Palmea kohtaan. Palmen sosialidemokraattinen puolue oli ajanut läpi uudistuksen, jonka seurauksena pörssi oli romahtanut lähes 10 prosenttia. Andersson oli käynyt osakekauppaa velaksi. Hän oli yhtäkkiä lähes varaton. Hänen oli myöhemmin pakko myydä lähellä murhapaikkaa ollut Vasagatanin asuntonsa.

Kaiken lisäksi Anderssonilla oli ollut Smith&Wesson .357 Magnum -pistooli, jollaisella Palme oli ammuttu. Palmen esiintyessä eräässä tv-ohjelmassa hän oli ampunut kotinsa televisioruudun tohjoksi. Kuulusteluissa Andersson sanoi myyneensä aseen jollekin etelämaalaiselle huumekauppiaalle.

Kokenut oikeuspsykiatri Ulf Åsgård oli laatinut Olof Palmen murhaajasta persoonallisuusprofiilin. Christer Anderssonin persoona kävi yksiin kaikkien kahdentoista eri testikohdan kanssa.

Mutta mitkä tapahtumat edelsivät itsemurhaa?

Huddingen poliisilaitokselle oli tullut puhelu Christer Anderssonin veljeltä, joka oli huolissaan, kun ei saanut yhteyttä masennuksesta kärsivään isoveljeensä. Kaksi järjestyspoliisia lähti Christer Anderssonin asunnolle. Kun ovikellon soittoon ei vastattu, poliisit huusivat: ”Avatkaa, täällä poliisi!” Lähes saman tien oven takaa kuului laukaus. Christer Andersson oli ampunut itsensä.

Kirjailija Paul Smith kysyi: ”Miksi?” Ja vastasi: ”Ehkä siksi että Andersson pelkäsi poliisin hakevan hänet jälleen kuulusteltavaksi.” Ja kenties tuovan päivänvaloon uusia, häneen kohdistuvia raskauttavia todisteita.

Rikosteknikot eivät tutkineet Christer Anderssonin asuntoa. Se siivottiin ja tyhjennettiin. Huddingen paikallispoliisi ei tiennyt, että Christer Anderssonia oli epäilty Olof Palmen murhasta. Asia oli vain harvojen rikostutkijoiden tiedossa.

Ehkä saman tien katosi jokin tärkeä johtolanka tutkimuksista, jotka jatkuvat edelleen. Ruotsin poliisilla on murhasta 250 hyllymetriä erilaisia asiakirjoja – silminnäkijöiden lausuntoja, epämääräisiä vihjeitä, kuulustelupöytäkirjoja.

Murha ei vanhene koskaan"


https://seura.fi/asiat/mysteeri/murhamy ... -edelleen/

Yksi häviävän pieni toivenripe on siis vielä olemassa, mikäli poliisin peräänkuuluttama Anderssonin entinen ase jostain joskus löytyisi.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Luupää »

21.2.2018

Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhaa tutkineessa poliisiryhmässä houkuteltiin päihteiden väärinkäyttäjiä isoilla rahasummilla todistamaan oikeudessa Christer Petterssonia vastaan.
Asiasta kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

SVT:n Uppdrag granskning -ohjelma on saanut käsiinsä kuulustelunauhan, jonka perusteella tuomioistuinta johdettiin harhaan.

Ruotsin hallitus lupasi vuonna 1987 Palmen surmaajan jäljille johtavista vihjeistä jopa 50 miljoonan kruunun palkkion. Useat päihteiden väärinkäyttäjät ovat vuosien varrella väittäneet, että poliisi on houkutellut heitä rahalla vääriin todistuksiin.

SVT kertoo, että Christer Petterssonin ystävä Harri Miekkalinna oli yksi niistä, jotka joutuivat manipulointiyritysten kohteeksi. Tukholman käräjäoikeudessa vuonna 1989 Miekkalinna kertoi, että yksi poliiseista oli sanonut hänelle: "Jos autat meitä, voit ostaa paitsi talon, koko yhteiskunnan".

SVT:n mukaan syyttäjä ja poliisi ovat päättäväisesti torjuneet vastaavanlaiset todistajanlausunnot poliisin toiminnasta pötypuheena.

Uppdrag granskningin ruotsinkielisen tv-dokumentin voi katsoa netissä SVT playstä. Ohjelma on katsottavissa ulkomailla.
Ganska intressant, sano.

50 miljoonaa kruunua on päivän kurssin mukaan reilut puoli miljoonaa euroa.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
lech
Martin Riggs
Viestit: 633
Liittynyt: La Joulu 01, 2012 9:55 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja lech »

Luupää kirjoitti:
21.2.2018

Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhaa tutkineessa poliisiryhmässä houkuteltiin päihteiden väärinkäyttäjiä isoilla rahasummilla todistamaan oikeudessa Christer Petterssonia vastaan.
Asiasta kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

SVT:n Uppdrag granskning -ohjelma on saanut käsiinsä kuulustelunauhan, jonka perusteella tuomioistuinta johdettiin harhaan.

Ruotsin hallitus lupasi vuonna 1987 Palmen surmaajan jäljille johtavista vihjeistä jopa 50 miljoonan kruunun palkkion. Useat päihteiden väärinkäyttäjät ovat vuosien varrella väittäneet, että poliisi on houkutellut heitä rahalla vääriin todistuksiin.

SVT kertoo, että Christer Petterssonin ystävä Harri Miekkalinna oli yksi niistä, jotka joutuivat manipulointiyritysten kohteeksi. Tukholman käräjäoikeudessa vuonna 1989 Miekkalinna kertoi, että yksi poliiseista oli sanonut hänelle: "Jos autat meitä, voit ostaa paitsi talon, koko yhteiskunnan".

SVT:n mukaan syyttäjä ja poliisi ovat päättäväisesti torjuneet vastaavanlaiset todistajanlausunnot poliisin toiminnasta pötypuheena.

Uppdrag granskningin ruotsinkielisen tv-dokumentin voi katsoa netissä SVT playstä. Ohjelma on katsottavissa ulkomailla.
Ganska intressant, sano.

50 miljoonaa kruunua on päivän kurssin mukaan reilut puoli miljoonaa euroa.
50 miljoonaa kruunua taitaa olla 5 miljoonaa euroa.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja Luupää »

^
Niinpä taitaa. Tuli pieni pilkkuvirhe...
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Tämä paljastus ei jaksa yllättää. Kuten uutisessa kerrotaan, huhuja asiasta on liikkunut jo aiemmin. Harri Miekkalinna ei tietääkseni koskaan suostunut valehtelemaan rahasta. Hän oli Petterssonin lähiystävä ja kertoi muun muassa Petterssonin ja Sigge Cedergrenin välisistä ongelmista. Miekkalinnan mukaan Pettersson vannoi olevansa syytön Palmen murhaan.

Palmen murhatutkinta ryssittiin niin totaalisesti kaikilla alueilla. Kun Pettersson keksittiin epäillyksi, oli toiminta hyvin tarkoitushakuista. Lisbet Palmen "tunnistus" on hyvä esimerkki tästä. Poliisi ja syyttäjä tekivät oikeastaan kaikki kuviteltavissa olevat virheet mitä vain voi tehdä.
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Olof Palme-Tukholma 28.2.1986

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Fredrik Skavlanin keskusteluohjelmassa vieraili taannoin Anna Hage, joka oli ensimmäisten joukossa murhapaikalla ja yritti elvyttää Palmea. Hage on tehnyt kirjan 30 år av tystnad: Mitt liv i skuggan av mordet på Olof Palme

Anna Hagen osuus kohdasta 29.30 alkaen:

https://areena.yle.fi/1-4188346
Vastaa Viestiin