Isdalenin nainen (1970), Norja

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Ilta-Sanomat

Kuva

Isdalenin naisen mysteerikuolema: jätti jälkeensä salakirjoitusta ja valeasuja – ruumis löytyi palaneena

Vuonna 1970 kuolleen naisen mysteeri on yhä selvittämättä.

Eräänä sunnuntaipäivänä norjalaismies oli kävelyllä Ulriken-vuoren pohjoisjuurella, Isdalenin laaksossa kahden tyttärensä kanssa. Oli 29. marraskuuta vuonna 1970.

Täysin tavallisena alkanut päivä sai järkyttävän käänteen seurueen löydettyä kivikosta jotain, mitä 12-vuotiaiden lasten ei tulisi nähdä.

Kivikossa makasi selällään osittain palanut, alastoman naisen ruumis.

Ruumiin ympärillä oli lukuisia pinkkejä unilääkepillereitä, pakattu lounasrasia, tyhjä pullo paikallista St. Hallvard -likööriä ja hopealusikka, josta omistajan nimikirjaimet oli raaputettu pois. Lisäksi paikalla oli kaksi tyhjää muovipulloa, jotka haisivat bensiinille.

Norjan poliisi käynnisti välittömästi täyden tutkinnan. Kivikkoinen rinne täyttyi konstaapeleista, metallinpaljastimista, koirista ja rikostutkijoista.

Tutkinnan edetessä mysteeri vain syveni, sillä poliisi löysi lisää toinen toistaan oudompia yksityiskohtia.

Noin 30–40-vuotiaan ja hyväkuntoisen naisen vaatteiden merkit oli revitty irti, jonka lisäksi hänen sormenjälkensä oli hiottu pois.

Kuolemansyyntutkinta osoitti, että naisen veressä oli jälkiä viidestäkymmenestä unilääkepilleristä ja häkämyrkytyksestä. Hampaista paljastui, että niitä oli todennäköisesti paikattu Latinalaisessa Amerikassa.

Suurin kysymys oli selvittämättä: kuka nainen oli ja mitä hän teki Norjassa, saati sitten kivikkoisella vuorenrinteellä?

Kolme päivää naisen löytymisen jälkeen poliisi teki läpimurron.

Kaksi Bergenin rautatieasemalta löydettyä matkalaukkua pystyttiin yhdistämään naiseen laukussa olleiden aurinkolasien sangassa olleen sormenjäljen perusteella. Aurinkolasien lisäksi laukuissa oli peruukkeja, silmälasit ilman voimakkuuksia ja vaatteita, joiden kaikki tuotemerkit oli revitty irti. Naamioitumiseen sopivia välineitä siis.

Toisessa laukussa oli 500 Saksan markkaa ja jälleen uusi, naisen jäljille johdattava vihje: muovipussi ja muistikirja, johon nainen oli raapustanut salakirjoitusta.

Toisin kuin muissa naisen tavaroissa, muovipussissa oli tieto sen alkuperästä: Oscar Rørtvedtin kenkäkauppa Norjan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Stavangerissa.

Kaupungissa poliisi kuulusteli kauppiaan 22-vuotiasta poikaa, Rolf Rørtvedtia. Poika muisti hyvin keskipitkän ja tummatukkaisen naisen, joka oli tuoksunut voimakkaasti valkosipulilta. Se ei ollut tavallista 1970-luvun Norjassa.

Kolme viikkoa aikaisemmin nainen nainen oli vieraillut liikkeessä ja osti pitkän harkinnan jälkeen parin sinisiä, Askim Gummivarefabrikin valmistamia ja norjalaisnaisten suosimia kumikenkiä.

Kuinka sattuikaan, juuri tällaisten kenkien jäänteet poliisi löysi Isdalenin naisen ruumiin vierestä. Nyt poliisi tiesi, että Isdalenin nainen oli ollut Stavangerissa.

Seuraavaksi poliisin täytyi löytää hotelli, jossa hän oli asunut. Se hotelli oli St.Vithun, jonka siivooja muisti nähneensä kumikenkäisen, tumman ja huonoa englantia puhuneen naisen.

Nainen oli kirjautunut hotelliin muutamaksi päiväksi nimellä Finella Lorck ja kertoi olevansa belgialainen.

Nyt poliisi alkoi etsiä Bergenistä hotellia, jossa oli yöpynyt belgialainen Finella. Tällä kertaa oikeaa hotellia ei löytynyt.

Poliisi turvautui saamiinsa dokumentteihin: sillä oli hallussaan sekä Stavangerin hotellin kirjautumisilmoitus että naisen matkatavaroista löytyneet muistiinpanot, joten se kykeni tutkimaan naisen käsialaa. Poliisi pyysi hotelleja eri puolilta maata lähettämään kirjautumisilmoituksia, jotka oli täyttänyt ulkomaalainen. Sitten se vertaili käsialoja.

Kävi ilmi, että Isdalenin nainen oli matkustellut viime viikkoina kaupungista kaupunkiin. Samaa kertoivat myös naisen koodikielestä käännetyt muistiinpanot.

Poliisille paljastui, että nainen käytti jokaisessa hotellissa eri nimeä, jonka lisäksi hänellä oli ainakin seitsemän eri passia.

Finella Lorckin lisäksi nainen oli käyttänyt ainakin nimiä Claudia Tielt, Vera Jarle, Alexia Zarna-Merchez, Claudia Nielsen, Genevieve Lancier ja Elisabeth Leenhouwfr.

Lisäksi poliisin kansainvälisestä yhteistyöstä selvisi, että Pariisissa Isdalenin nainen oli yöpynyt hotelleissa nimellä Vera Schlosseneck. Lähes kaikissa tapauksissa nainen väitti olevansa belgialainen, mutta Belgian poliisi vahvisti kaikki nimet keksityiksi. Myöskään naisen käyttämien passien numerot eivät täsmänneet, eikä ketään tuntomerkkeihin sopivaa ollut ilmoitettu kadonneeksi.

Keksityn identiteetin puolesta puhui myös Claudia Tiltin nimellä täytetty kirjautumisilmoitus. Nainen täytti ilmoituksen saksaksi, mutta oli kirjoittanut kansallisuutensa väärin: saksaksi belgialainen on ”Belgisch”, ei ”belgish”.

Norjan poliisi kuulusteli hotellien työntekijöitä. Yksi heistä, 21-vuotias Alvhild Rangnes. Hän työskenteli Neptun-hotellin ravintolassa ja tummatukkainen ulkomaalainen teki häneen vaikutuksen.

– Siihen aikaan yksinäinen nainen ravintolassa ei ollut mikään tavallinen näky. Tämä nainen astui ylpeästi sisään, löysi pöytään ja istui mukavasti alas. Hän oli selvästi yksin matkustamaan tottunut nainen. Muistan kuiskanneeni kollegalle, että haluan olla aikuisena kuin se nainen, Rangnes kertoi norjalaislehti NRK:lle.

– Nainen teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hän vaikutti niin itsevarmalta, mutta ei ollut todellakaan sitä tyyppiä, joka vetäisi verkkarit jalkaan ja patikoisi Isdalenin laaksossa.

Jo alusta asti useat erikoiset yksityiskohdat saivat lehdistön ja Norjan tiedustelupalvelu NIS:n kiinnostumaan tapauksesta. Oliko nainen vieraan vallan, kenties Itä-Saksan agentti?

Kylmän sodan aikaan sellainen ei olisi ollut mitenkään tavatonta, varsinkin kun tämä matkusti peitenimien turvin. Tuohon aikaa Norjassa testattiin Yhdysvaltain armeijan suunnittelemia, nimeä Pingviini kantavia meritorjuntaohjuksia.

Joutuiko hän omien vai vihollisten uhriksi? Vai oliko nainen sittenkin osa kansainvälistä, järjestäytynyttä rikollisuutta?

Lopulta viranomaiset tulivat siihen tulokseen, että Isdalenin nainen teki itsemurhan. Bergenin poliisipäällikkö Asbjørn Bryhn oli vakaasti tällä kannalla. Hänen mielestään nainen kärsi selvästi jonkinlaisesta mielenterveyden häiriöstä, mahdollisesti paranoiasta.

Osa poliiseista ei koskaan hyväksynyt itsemurhaa selitykseksi.

– Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut, että kyse oli murhasta. Hän käytti lukuisia henkilöllisyyksiä, koodikieltä, matkusti kaupungista toiseen ja vaihtoi hotelleja parin päivän välein. Tätä poliisi kutsuu epäilyttäväksi käyttäytymiseksi, tutkintaan osallistunut Knut Haavik sanoi NRK:lle.

Niinikään NRK:lle haastattelun antanut ja Isdalenin naista tutkinut oikeuslääkäri Tormod Bønes puolestaan totesi, että tapauksessa murhan ja itsemurhan välillä on mahdotonta tehdä eroa.

Isdalenin nainen haudattiin viimein helmikuun viidentenä päivänä vuonna 1971. Hautakiveä ei ole, sillä kukaan ei tiedä, mitä siinä tulisi lukea. Møllendalin hautausmaan multaan laskettiin sinkkiarkku, jotta nainen voitaisiin joskus tulevaisuudessa palauttaa oikeaan kotimaahansa.

46 vuotta on kulunut, mutta kukaan ei ole tunnistanut Isdalenin mysteerivainajaa. Ei, vaikka vuonna 2016 naisen hampaista otettiin dna-näytteitä. Tapaus on yhtä mysteeri, kuin se oli vuosina 1970 ja 1971.

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Jutussa sanotaan sormenjälkien olleen hiotut pois? Mutta sitten kumminkin tunnistettiin silmälasien sangoista löytyneistä sormenjäljistä :roll:

https://www.youtube.com/watch?v=KnC_kBf2tCk

Vaikka passeja on ollut useita, ei ole julkaistu passeissa olleita kuvia, piirroksia vain?
Viimeksi muokannut Tracker, To Maalis 16, 2017 6:44 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

TinTin
Poliisikoira Rex
Viestit: 275
Liittynyt: Ma Kesä 23, 2008 2:31 pm

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja TinTin »

Tosi hienoa että iltasanomat oli tehnyt näinkin kattavan jutun tapauksesta. Wikipediasta löytyy vielä enemmän tietoa tapauksesta sekä kuvahaulla löytyy ruumistakin kuva. On hyvin mahdollista että nainen on ollut kylmän sodan aikainen agentti ja joko päätynyt itsemurhaan tai sitten tapettu peittämällä hyvin jäljet. Harva normikansalainen kuitenkaan omistaa usean eri väärennetyn henkilöllisyyden passia, ellei sitten ole vainoharhoissaan paennut jotain olematonta. Mielenkiintoinen tapaus kaiken kaikkiaan!

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Tässähän on saatettu "häivyttää julkisesti" passeissa ollut nainen, ruumis on voinut olla kenen tahansa, vaikka tuotu laivalla jostakin (DDR tms.) :roll:

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Itsellä tuli mieleen se vaihtoehto että olisi esimerkiksi natsien jälkeläinen TAI kuvitteli olevansa sellainen, minkä johdosta valloilla ollut mielenterveysongelma sitten sai pelkäämään ja pakenemaan ehkä jopa ihan olematonta vihollista. Mielenterveysongelmat taas ovat voineet syntyä herkästi pelkästään sodan läheisyyden vuoksi, jolloin esimerkiksi sota-aikana syntyessään nainen olisi saattanut jo ihan vauvasta asti kärsiä traumoista ja olosuhteista joissa hän tai hänen vanhempansa ovat eläneet. Toki mielenterveysongelmat ovat voineet syntyä ihan "omia aikojaankin", mutta todistettuahan tuo on, että sota aiheuttaa ongelmia myös henkisellä rintamalla jopa useamman sukupolven päähän.

Jostain syystä tapauksesta tuli mieleen kuitenkin myös Vuorijalavan Bella kymmeniä vuosia aiemmin: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=20173

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Tay77
Theo Kojak
Viestit: 1157
Liittynyt: Su Tammi 24, 2010 12:01 am

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Tay77 »

Tracker kirjoitti:Jutussa sanotaan sormenjälkien olleen hiotut pois? Mutta sitten kumminkin tunnistettiin silmälasien sangoista löytyneistä sormenjäljistä :roll:

https://www.youtube.com/watch?v=KnC_kBf2tCk

Vaikka passeja on ollut useita, ei ole julkaistu passeissa olleita kuvia, piirroksia vain?
Lueskelin tänään netissä useita englanninkielisiä juttuja koskien tätä tapausta. Ainakin itselleni jäi käsitys, että juna-asemalta löydetyistä matkalaukuista ei löytynyt sormenjälkiä, laseista löytyi osittainen jälki, mutta varsinaisesti nainen ja laukut "yhdistettiin" toisiinsa mm. löytyneiden samanlaisten hopealusikoiden perusteella (ruumiin löytöpaikalta+toisesta laukusta).

Pahoittelen, etten nyt löydä/ehdi linkittämään sivuja, joista nämä tiedot luin. Mutta haulla "isdal woman" löydätte varmasti samat jutut.
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä

gou övei, gou övei juu agli hipi, juu smel of narkotiks

Tay77
Theo Kojak
Viestit: 1157
Liittynyt: Su Tammi 24, 2010 12:01 am

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Tay77 »

Tässä ainakin yksi lähde koskien mainitsemiani hopealusikoita:
http://www.doenetwork.org/cases-int/503ufnor.html

Ihmettelen, miksei is:n jutussa ollut mainintaa eräästä (ainakin omasta mielestäni!) tärkeästä havainnosta/silminnäkijästä?:
Pian ruumiin löytymisen jälkeen, eräs mies ilmoitti havainnoistaan viranomaisille: hän oli nähnyt viisi päivää aiemmin alueella hyvinpukeutuneen, pelokkaan naisen, jota kaksi mustatakkista miestä oli seurannut. Miehen oli käsketty unohtamaan koko juttu; poliisi piti tapausta itsemurhana.
Pahoittelen ontuvaa suomennosta! Tässä linkki:
http://www.historicmysteries.com/isdal-woman/
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä

gou övei, gou övei juu agli hipi, juu smel of narkotiks

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Tay77 kirjoitti:Pian ruumiin löytymisen jälkeen, eräs mies ilmoitti havainnoistaan viranomaisille: hän oli nähnyt viisi päivää aiemmin alueella hyvinpukeutuneen, pelokkaan naisen, jota kaksi mustatakkista miestä oli seurannut. Miehen oli käsketty unohtamaan koko juttu; poliisi piti tapausta itsemurhana.
Tuo on kyllä mielenkiintoinen seikka, etenkin kun tuo kehoite unohtaa asia on tullut nimenomaan poliisin taholta. Ymmärsin ensin että olisi tullut esimerkiksi noiden kahden seuranneen miehen taholta, ikään kuin pelotteluna, mutta kyseessä onkin tosiaan ollut poliisi joka on käskenyt näin tehdä. Poliisi on myös samaan hengenvetoon todennut ettei tapaus tule selviämään.

Olisiko siis syitä miksi jostain syystä poliisi onkin halunnut olla vaitonainen tapauksesta ja ruumiin henkilöllisyys on selvinnyt tai ollut tiedossa jo kaikki nämä vuodet? Vai onko joku poliisia ylempi taho ilmoittanut heille, että näin tulisi toimia ja esittää, ettei tapaus selviä työstä huolimatta koska kyseessä on jokin isompi selkkaus?

Tuossa linkkaamassasi jutussa nainen on Italiassa ollessaan käynyt syömässä paikallisen valokuvaajan kanssa, mutta valokuvaaja ei kyennyt antamaan naiselle sen ihmeemmin henkilöllisyyttä. Sanoi naisen esitelleen itsensä etelä-afrikkalaisena antiikkivälittäjänä. Valokuvaaja löydettiin naisen jäämistöstä löytyneen postikortin avulla.

Tuolla kuvaa ruumiista löytöpaikalla, matkalaukuista, yhdestä päiväkirjan sivusta ja hautajaisista: http://imgur.com/gallery/HIJF1

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Minusta tuosta poliisin suhtautumisesta ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ilmeisesti juttu perustuu tämän ilmoittajan omaan kertomukseen, joka voi olla väritetty, jos hän on kokenut, että poliisi ei jotenkin ota asiaa tarpeeksi vakavasti.

On esimerkiksi mahdollista, että asia on kirjattu ylös ja sanottu että selvä homma, me ollaan yhteyksissä jos tarvitsee ja sinun ei tarvitse itse tehdä nyt enää mitään tai selvitellä sitä kellekään. Ja että lähinnä tässä nyt oletetaan että se on itsemurha.

Eteenpäin kerrottaessa tällainen sitten helposti muuttuu siihen muotoon, että poliisi käski vain unohtamaan asian, jos henkilö kokee että häntä ei otettu riittävän vakavasti.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Yritys hioa sormenjäljet pois kuulostaa sangen amatöörimäiseltä sillä yleisessä tiedossa on niiden kasvavan aina takaisin. Eli on ihan mahdollista että vaikka sormenpäitä olisi yritetty vahingoittaa, jälkiä jäisi silti.
jos nainen on matkustellut pitkin Eurooppaa ja hankkinut itselleen sarjan vääriä passejakin, niin hänellä on ollut hyvä budjetti käytössään. Ehkä liian suuri ajatellen tavallista mielenterveyspotilasta. Jos taas joku mieleltään järkkynyt varakas perijätär olisi kateissa, häntä varmasti etsittäisiin.

Itsemurhaksi juttu kuulostaa todella oudolta. Vetää nyt ensin 50 sekalaista unilääkenappia, riisuutua alastomaksi ja sitten viimeisillä voimillaan sytyttää itsensä tuleen. Ei nyt oikein tunnu loppuun asti harkitulta siihen nähden millaiset valmistelut se olisi vaatinut.
Murhana taas... Jos halutaan hävittää joku niin parilla riskillä lapiomiehellä ruumis häviää syrjäseudulla maan poveen ja jää ikuisiksi ajoiksi kätköön eikä mitään vaaraa paljastumiseen ole.
Mutta jättää jälkeensä alaston ja poltettu ruumis. Ilmeisesti myös paikkaan joka on kyllä syrjäinen, mutta sellainen kuitenkin missä patikoidaan lasten kanssa. Eli josta ruumis taatusti löytyy. Kyllähän se kuulostaa siltä että ruumiin haluttiinkin löytyvän.

Nöyryyttävällä tavalla surmattu ja vahingoitettu ruumis esille joskin tekijöille sangen turvalliseen paikkaan jätettynä voisi olla viesti taholta A taholle B. Sillä aivan varmaahan on miten lehdistö asialla tulee juhlimaan. Se, kenelle viesti on suunnattu tulee kuulemaan sen aivan takuulla. Kuulostaa ehkä mieluummin rikollisten väliseltä väännöltä kuin kylmän sodan agenttitouhuilta.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Hyvää pohdintaa. Tähän kohtaan kuitenkin puuttuisin.
Täysi Purenta kirjoitti:jos nainen on matkustellut pitkin Eurooppaa ja hankkinut itselleen sarjan vääriä passejakin, niin hänellä on ollut hyvä budjetti käytössään. Ehkä liian suuri ajatellen tavallista mielenterveyspotilasta. Jos taas joku mieleltään järkkynyt varakas perijätär olisi kateissa, häntä varmasti etsittäisiin.
Ei tämä kuitenkaan mitään miljoonaomaisuuksia vaadi. Tuohon riittävät rahat voi kyllä joku ihan länsimainen keskiluokkainen ihminen saada käyttöönsä esimerkiksi myymällä asuntonsa. Siksi en missän tapauksessa sulkisi mielenterveystapausta pois laskuista.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Missä tavallinen häiriintynyt keskiluokkainen teettäisi väärennettyjä passeja? Harvalla ihan tavallista arkea elävällä olisi kontakteja sellaisia värkkääviin? Tuon ajan passit eivät mitään highteciä ole, mutta ei niitä silti ihan kotimenetelmin voinut väärentää.

Tosin, vielä passejakin enemmän puuttuisin juurikin kuolintapaan. Polttoitsemurhan juju kun yleensä tuntuu olevan shokkiarvossa ja huomiossa. Ne tavataan siksi tehdä julkisella paikalla ja protestiksi. Tuntuu yhä vaikealta uskoa että joku lähtisi johonkin tuuliselle tunturille syömään muovipussillisen unitabletteja ja sitten riiisuutumaan, valelemaan itseensä bensaa ja sytimään koko hoidon tuleen. Jotenkin liian mutkikasta.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Täysi Purenta kirjoitti:Missä tavallinen häiriintynyt keskiluokkainen teettäisi väärennettyjä passeja? Harvalla ihan tavallista arkea elävällä olisi kontakteja sellaisia värkkääviin? Tuon ajan passit eivät mitään highteciä ole, mutta ei niitä silti ihan kotimenetelmin voinut väärentää.
Passien väärentämisestä ei ole kauheasti kokemusta miltään kantilta, mutta voisin kuvitella että tuolla etelämmässä Euroopassa on suht helppo kenen tahansa ollut saada väärennetty passi noina aikoina. Sitähän ei tiedä milloin nuo passit on hommattu, todennäköisesti kuitenkin ovat olleet alle pari vuotta vanhoja, ellei sitten ole matkoillaan hommaillut uusia aina kun vanha "pettää" jolloin vanhimmat ovat voineet olla vuosiakin vanhoja. Nainen oli ilmeisesti kuitenkin peräisin jostain siitä Belgia-Saksa-Itävalta(Tsekki-Puola) -akselilta, alueelta jossa on varmasti ollut noihin aikoihin runsaasti ihmisiä jotka mieluusti hommasivat menneisyyden haamujen tai senhetkisen maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi passin väärällä nimellä ja lähtivät matkaan uutta elämää etsimään. Ja jos on kysyntää, on takuuvarmasti myös myyntiä ja mitä enemmän myyntiä, sitä vähemmän tarvitsee kierrellä ympäriinsä kyselemässä kun aina joku tuntee jonkun joka taas tietää mitä kautta semmoisen saa.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Smirre »

Mietinpä vaan,että jos sytyttää ittensä tuleen,niin onko kuolinasento suora ? Aatteleisin näin,että henkilö on ollut vainaa sytytettäissä ,jolloin ei käperry luontasesti sikiöasentoon.Eli jos pillereitä olis ottanu,olis pitäny olla systeemi,joka sytyttää,ku notkahtaa unten maille.-Mutta siinäkin tapaukses..hmmm...tulee kehon reaktio tietääksein-jos ei ole jo vainaa.-Mutta sekään ei tarkota,että hän olis tuos paikas kuollu.(Lavastuksia on tehty vaikka kuinka paljon-paitti nykyään ovat niin laiskoja,että tappopaikka poltetaan ja kuvittelevat että jäljet katoo.)Suuri määrä lääkkeitä aiheuttaa useimmiten myrkytystilan,jota kroppa yrittää poistaa oksennusrefleksillä.Eri asia,oliko tuahon aikaan lääkkeis niitä aineita,joilla pyrittiin estään yliannostusta,eli tulee oksennus. Ja tästä mulle tuli niin lujasti oriveden vainajan juttu mielehen.Yhteneväisyyttä,jättikö ite tavarat rautatieasemalle,vai veikö joku ne sinne.Vai jättikö vihjeeks,jos olo ja jatko oli epävarmaa....Että tällä suunnalla on kiperä paikka-täältä päin mut sitten löytää-elävänä tai kuolleena.Sorry jos sekavaa,mutta oon väsykipeenä.Eikä tuu teksti samalla jaottelulla ku kirjotan.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Isdalenin nainen (1970), Norja

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Palanut ruumishan pyrkii klassiseen "nyrkkeilijän asentoon" eli kädet ja jalat koukkuun kun jänteet kuivahtavat kosteita lihaksia nopeammin. Samoin jos tuli tavoittaa yhä elossa olevan, lopputulos on aika kippura koska hermosto ja lihaksisto reagoi kyllä. Suorana makaava palanut vainaja on kyllä ollut hengetön jo syttyessään eikä ole palanut kovin häävisti.

Vastaa Viestiin