Tausta: Onko Manchesterin iskun taustalla Libyan sekasorto?
Manchesterin iskun tekijän kerrotaan vierailleen Libyassa ennen iskua. Pohjoisafrikkalaisen maan mutkikas valtakamppailu on avannut mahdollisuuksia Isisin kaltaisille ääriliikkeille.
Tiedot Manchesterin iskun tekijästä kääntävät huomiota sekasortoiseen Libyaan.
Britannian viranomaisten mukaan iskun toteuttamisesta epäilty Salman Abedi oli käynyt Libyassa juuri ennen iskua.
Abedin perhetausta on Libyassa. Hänen vanhempansa pakenivat 90-luvun alkupuolella Britanniaan Libyan tuolloisen diktaattorin Muammar Gaddafin hallintoa.
Libyassa on nyt pidätetty Abedin isä ja veli. Tutkijat yrittävät selvittää, oliko Abedin taustalla Libyassa toimiva ääriliike Isisin verkosto ja valmisteltiinko häntä iskuun Libyassa.
Tutkijoiden tehtävä ei ole helppo lukuisten eri aseellisten ryhmien jakamassa maassa, jossa toimii peräti kolme kilpailevaa hallitusta.
Kansainvälisen yhteisön tunnustamalla hallituksella ei juuri ole valtaa maan itäosissa. Kartta Libyan eri alueita kontrolloivista ryhmittymistä osoittaa, millaiseen hajaannukseen maa on ajautunut.
Hajaannus hyödytti Isisiä
Jos Manchesterin iskun takana on Libyassa toimiva Isis-verkosto, se voi pakottaa länsimaat ottamaan Libyan tilanteen aiempaa vakavammin.
Isis on Libyassa kyennyt hyödyntämään maan pitkällistä sekasortoa.
Libyaan ei ole onnistuttu muodostamaan toimivaa keskushallintoa sen jälkeen, kun sotilasliitto Naton tukemat kapinalliset syrjäyttivät Libyan johtajan Muammar Gaddafin vuonna 2011.
Huolestuttavimmillaan tilanne oli kaksi vuotta sitten, kun Isisin taistelijat kykenivät hallitsemaan Libyassa kokonaisia kaupunkeja.
Irakissa ja Syyriassa ahtaalle joutuneen järjestön uskottiin hakevan uutta sillanpääasemaa Libyasta.
Isisin johtajien puheissa 2015–16 Libya oli portti Afrikkaan. Libyassa houkuttelivat myös maan öljytulot.
Heikompi voima kuin Syyriassa ja Irakissa
Isis ei kuitenkaan missään vaiheessa ole saanut Libyassa niin merkittävää jalansijaa kuin Syyriassa ja Irakissa.
Näin arvioi esimerkiksi analyytikko Geoff D. Porter maaliskuussa 2016.
Isis ei esimerkiksi kyennyt valtaamaan Libyassa yhtä suuria alueita kuin Syyriassa ja Irakissa.
Järjestö otti aluksi hallintaansa itäisen Dernan satamakaupungin mutta menetti sen jo vuonna 2015.
Kenraali Khalifa Haftarin joukot käytännössä ajoivat Isisin tärkeästä itäisestä Benghazin kaupungista.
Libyassa Isis ei ole Irakin ja Syyrian tapaan voinut hyödyntää sunni- ja shiiamuslimien ristiriitoja, koska Libyassa ei ole merkittävää shiiaväestöä.
Isis onnistui varsin pitkään hallitsemaan Sirten rannikkokaupunkia, mutta tämä saattoi johtua lähinnä siitä, että Libyan aseelliset ryhmät eivät olleet erityisen kiinnostuneita Sirtestä kamppaillessaan tärkeämpien kaupunkien kuten Benghazin ja Tripolin sekä maan öljykenttien hallinnasta.
Isisillä ei myös ole ollut Libyassa Syyrian kaltaisia tulonlähteitä. Se ei ole Libyassa merkittävissä määrin päässyt pureutumaan maan öljyntuotantoon.
Isisin takaiskut
Kuluneen vuoden aikana Isisin taistelijat ovat kärsineet pahoja takaiskuja Libyassa.
– He kontrolloivat aiemmin rannikkokaupunkia ja 200 kilometriä rannikosta, mutta nyt he ovat menettäneet ne, analyytikko Claudia Gazzini konfliktien tutkimukseen erikoistuneesta International Crisis Groupista kertoo.
Kansainvälisesti tunnustetun hallituksen joukot onnistuivat ajamaan Isisin taistelijat Sirten rannikkokaupungista viime vuoden lopulla.
– Viime kuukausien aikana on nähty suhteellisen vähän Libyaan liittyviä Isisin viestejä, todennäköisesti sotilaallisten tappioiden takia. Emme tiedä, aikovatko he muuttaa strategiaa, Gazzini sanoo.
Sirten naapurikaupungeissa ja Libyan aavikkoisissa eteläosissa toimii yhä Isisin taistelijoita, jotka pakenivat Sirten taistelua.
Vaikka Isis on Libyassakin heikompi voima kuin vuosi sitten, Claudi Gazzini uskoo, että järjestö pitää Libyaa edelleen tärkeänä kohteena. Libyan tilanne on edelleen niin sekava, että se jättää Isisille tilaa toimia.
– On huolestuttavaa, että Libya on edelleen jakautunut sotilaallisesti ja poliittisesti. Keskinäinen taistelu erilaisten aseellisten ryhmien kesken jatkuu. Tässä tilanteessa Isisin militanttien on helpompi selviytyä, analyytikko Claudia Gazzini International Crisis Group -järjestöstä sanoo.
Länsivallat unohtivat Libyan
Länsivallat saavat syyttää Libyan sekavasta tilanteesta osin itseään.
Öljyvaroiltaan rikkaan Libyan ajateltiin pääsevän nopeasti jaloilleen Gaddafin kaatamisen jälkeen. Siksi kansainvälisen politiikan huomio siirtyi nopeasti muualle.
Libyaan ei kuitenkaan saatu muodostettua toimivaa keskusvaltaa.
Osasyy kaaokseen oli vahvojen valtiollisten rakenteiden puuttuminen.
Maata vuodesta 1969 hallinnut Gaddafi oli nojautunut vakaiden instituutioiden sijaan epämuodolliseen vallankäyttöön. Gaddafi tasapainotteli vallankäytössään Libyan heimoryhmittymien välillä ja pelasi heimoja toisiaan vastaan.
Gaddafin katsotaan jopa tahallaan pitäneen Libyan armeijan heikkona, jotta armeija ei voisi muodostaa vallankaappauksen uhkaa.
Hallituksista ei ole pulaa
Gaddafin jälkeen alueelliset ristiriidat ja lukuisten eri aseryhmien mielivaltaiset otteet johtivat siihen, että maahan syntyi useita valtakeskittymiä.
Libyassa istuu nyt kaksi kilpailevaa parlamenttia – pääkaupungissa Tripolissa ja itäisessä Tobrukissa – ja jopa kolme hallitusta.
Kansainvälisesti tunnustettu pääministeri Fayez al-Sarrajin hallitus pitää päämajaansa pääkaupungissa Tripolissa, mutta kaikki libyalaiset eivät hyväksy sitä.
– Monet pitävät sitä ulkomaisten johtajien asettamana nukkehallituksena johtuen tavasta, jolla hallitus muodostettiin puolitoista vuotta sitten, analyytikko Claudia Gazzini International Crisis Group -järjestöstä sanoo.
Idässä toimii Abdullah al-Thinnin johtama hallitus, jolla on kenraali Khalifa Haftarin joukkojen tuki. Pääkaupungissa Tripolissakin on kilpaileva, Khalifa Ghwellin johtama hallitus.
Liian monta kokkia
Oman lisänsä Libyan jatkuvaan sekasortoon tuo se, että eri ulkovallat ovat tukeneet eri pelureita Libyan valtakamppailussa.
– Virallisesti kaikki maat tunnustavat Sarrajin legitiimiksi pääministeriksi, mutta pöydän alla jotkin maat tukevat myös muita aseellisia ryhmittymiä, Claudia Gazzini kertoo.
Egypti ja Arabiemiraatit ovat tukeneet kenraali Haftaria, koska ne pitävät Haftaria tehokkaana vastavoimana islamisteille. Sen sijaan Qatar ja jossain määrin Turkki ovat tukeneet Tripolin hallintoa.
Qatar ja Arabiemiraat ovat olleet keskeiset kilpailijat Libyassa. Vuonna 2011 molemmat tukivat aktiivisesti kapinallisia Muammar Gaddafia vastaan, mutta niiden näkemys Libyan tulevaisuudesta eroaa. Qatar on suhtautunut myönteisesti islamisteihin, kun taas Arabiemiraatit näkevät nämä uhkana.
Länsivallat ovat kannattaneet YK:n tukemaa Tripolin hallitusta, kun taas Venäjä näyttää ottaneen suosikikseen itäistä Libyaa kontrolloivan kenraali Khalifa Haftarin. Poikkeuksena muista länsimaista Ranska on antanut tukea myös Haftarille.
Toivon pilkahdus sammui pian
Aiemmin tässä kuussa Libyan tilanteessa oli nähtävissä pieni toivon pilkahdus, kun kenraali Haftar tapasi YK:n tukeman väliaikaishallinnon johtajan Fayez al-Sarrajin Abu Dhabissa.
– Se oli merkittävää, koska nämä kaksi miestä edustavat kahta tärkeää ryhmittymää Libyan sotilaallisella ja poliittisella näyttämöllä, Claudia Gazzini sanoi.
Toiveet rauhanprosessin viriämisestä hiipuivat kuitenkin pian, kun Haftarin joukkojen kontrolloimaan
lentotukikohtaan tehtiin hyökkäys, jossa kuoli jopa 141 ihmistä.
Hyökkääjinä olivat pääministeri Sarrajille nimellisesti uskolliset joukot, läntisestä Misratasta tuleva Kolmas voima -ryhmittymä.
Sarraj on kiistänyt määränneensä hyökkäyksen ja on hyllyttänyt iskun tutkinnan ajaksi hallituksensa puolustusministerin.
Vaarana on väkivallan kiihtyminen, koska Haftarin joukot ovat vannoneet kostoa.
– Tämä horjuttaa mahdollisuuksia sovintoon. En usko, että näemme lähiaikoina näiden ryhmittymien pehmentävän kantojaan, Gazzini arvioi.
Öljy pelimerkkinä
Raakaöljy on Libyalle tärkeä tulonlähde. Valtio saa yli 95 prosenttia tuloistaan raakaöljyn viennistä. Öljy lietsoo epäsuorasti Libyan konfliktia.
Libyan kansallinen öljy-yhtiö on pyrkinyt pysyttäytymään erillään poliittisesta kamppailusta mutta ei ole täysin onnistunut siinä.
– Voidakseen jatkaa öljyn pumppaamista se on joutunut nojautumaan kenraali Haftarin voimiin, jotka eivät ole kytköksissä kansainvälisesti tunnustettuun hallitukseen, Claudia Gazzini kertoo.
Siksi pääministeri Sarrajin hallitusta tukevat ryhmät ovat yrittäneet riistää öljylaitoksia Haftarin kontrollista saadakseen öljyntuotannon ja -viennin hallintaansa.
Malliesimerkistä painolastiksi
Vielä vuonna 2011 länsimaat esittelivät Libyaa malliesimerkkinä onnistuneesta kansainvälisestä sotilaallisesta väliintulosta.
Nato-maiden ilmaiskuilla oli tarkoitus torjua uhkaava verilöyly, kun Gaddafin joukot lähestyivät kapinallisten keskuspaikaksi muodostunutta itäistä Benghazin kaupunkia. Ilmaiskuilla oli YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä.
Libyan operaatiota kannattivat erityisesti Ranska ja Britannia.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama suhtautui hankkeeseen aluksi nihkeästi, mutta ulkoministeri Hillary Clinton taivutteli Obaman ilmaiskujen taakse.
Ilmaiskut käänsivät sisällissodan suunnan kapinallisten hyväksi. Gaddafin hallinto kaatui.
– Me tulimme, me näimme, hän kuoli, Clinton iloitsi, kun kapinalliset tappoivat Gaddafin Sirten lähistöllä 20. lokakuuta 2011.
Turvallisuusneuvoston pysyväisjäsen Venäjä antoi alun perin hyväksyntänsä operaatiolle
mutta katsoi sittemmin, että länsimaat ylittivät neuvoston valtuutuksen kaataakseen Gaddafin hallinnon.
Erityisen pahana presidentti Vladimir Putin piti Gaddafin väkivaltaista loppua kapinallisten käsissä.
Hillary Clintonille Libyasta tuli voitonmerkin sijaan poliittinen taakka, kun Yhdysvaltain suurlähettiläs ja kolme muuta yhdysvaltalaista kuoli hyökkäyksessä Benghazissa 2012.
Republikaanit käyttivät Benghazin iskun kongressitutkintoja poliittisena lyömäaseena Clintonia vastaan.
Unohdettu konlikti
Libyan konflikti on jäänyt Syyrian verisen sisällissodan varjoon, ja Libyan valtakamppailun käänteet ovat harvoin ylittäneet uutiskynnyksen länsimediassa.
Toisaalta länsivalloilla on Libyassa on kaksi merkittävää huolenaihetta: Toinen on Isisin jalansija maassa. Toinen on se, että Libya on keskeinen etappi Eurooppaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten reitillä.
EU-maat haluaisivat padota pakolaisten ja siirtolaisten saapumista Libyan kautta Välimeren yli Eurooppaan, erityisesti Italiaan.