Pietarsaaren seutu: 5 nuorta ampunut satoja eläimiä auton ikkunasta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Pietarsaaren seutu: 5 nuorta ampunut satoja eläimiä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

https://yle.fi/uutiset/3-9653982
Viiden nuoren epäillään ampuneen kymmeniä eläimiä auton ikkunasta Pietarsaaressa

Nuoret ovat myöntäneet jättäneensä osan eläimistä haavoittuneina luontoon.

7.6.2017 klo 08:12

Viittä nuorta miestä ja naista epäillään suunnitelmallisesta salametsästyksestä Pohjanmaalla Pietarsaaren Vestersundinkylässä ja lähiseudulla.

Poliisi epäilee nuorten ampuneen noin 50 eläintä: noin 15 metsäkaurista, 30 jänistä ja kolme valkohäntäpeuraa. Pääosin eläimet on ammuttu auton avoimesta ikkunasta 22-kaliiperisella pienoiskiväärillä, jossa oli äänenvaimennin. Valtaosa eläimistä on jätetty maastoon, osa haavoittuneina.

– Kuulusteluissa nuoret ovat myöntäneet, etteivät he yrittäneet lopettaa haavoittuneiden eläinten kärsimystä, kertoo Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Ove Storvall.

Tapaus alkoi selvitä toukokuun lopulla, kun Vestersundinkylästä löytyi ammuttu metsäkauris. Salametsästys on alkanut poliisin mukaan jo viime syksynä.

Rannikko-Pohjanmaan riistapäällikkö Stefan Pellas ei koko 20-vuotisen uransa aikana ole törmännyt vastaavaan tapaukseen.

Metsästysrikoksesta voidaan tuomita enimmillään kaksi vuotta vankeutta tai sakkoja. Jos epäillyt tuomitaan, he joutuvat maksamaan korvauksia luvattomasta metsästyksestä. Esimerkiksi metsäkauriista korvaussumma on 300 euroa ja valkohäntäpeurasta on maksettava 600–800 euroa.

Epäillyt ovat 17–27-vuotiaita ja asuvat Pietarsaaren seudulla. Heitä epäillään metsästys- ja ampuma-aserikoksesta sekä eläinsuojelurikoksesta.

Rikoksen esitutkinta on vielä kesken, ja tapaus siirtynee syyteharkintaan syksyllä.
Otsikkoon tehty tarkistuksia
-NILS-
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Puolisuomalaisia eli rantaruotsalaisia Pietarsaaresta? Ihme nilkkejä. Joutaisivat istumaan pariksi vuodeksi. Vitun tyhmiä idiootteja.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Valtaosa eläimistä on jätetty maastoon, osa haavoittuneina.

– Kuulusteluissa nuoret ovat myöntäneet, etteivät he yrittäneet lopettaa haavoittuneiden eläinten kärsimystä
22:lla laukovat piippu heiluen ja varmaan onnesta kirkuen ja ovat suuria sankareita mielestään, kun eläin painuu haavoittuneena metsään ja ainoa pelastus sille on, että edes joku osaisi tappaa, koska luodin kanssa eläminen luonnossa on varsin ikävää. Vittu mitä porukkaa täällä kasvatetaan.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja Paa »

Kyllä vituttaa tämäkin apinalauma. Millainen moraali noilla oikein on. Seuraavaksi ammutaan kotieläimiä/ ihmisiä? Kaikkien ihmisten ei tosiaan tarvisi lisääntyä, maailma olisi parempi paikka jos näitäkään viitä ei olisi.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kymmeniä eläimiä salametsästettiin auton ikkunasta – metsästysseurat voivat hakea korvauksia

Pietarsaaressa kesällä paljastunut poikkeuksellinen laaja salametsästystapaus etenee syyttäjälle lähiviikkoina.
Salametsästys 15.11.2017 klo 11:40

Suunnitelmallisesta salametsästyksestä epäillään viittä nuorehkoa miestä ja naista Pietarsaaren Vestersundinkylässä ja lähialueella, vyyhti alkoi paljastua kesällä. Epäillyt ovat 17–27-vuotiaita ja asuvat Pietarsaaren seudulla.

Poliisin mukaan he ampuivat viitisenkymmentä eläintä: metsäkauriita, jäniksiä ja valkohäntäpeuroja. Pääosin eläimet ammuttiin auton ikkunasta – osa jätettiin luontoon haavoittuneena. Metsästyksessä käytettiin apuna myös valonheittimiä.

Kahta miestä epäillään ainakin törkeästä metsästysrikoksesta, osaa taas metsästys- tai eläinsuojelurikoksista. Metsästysseurat voivat vaatia korvauksia tapetuista eläimistä. Korvaussummat ovat vielä auki.

Jos epäillyt tuomitaan, he joutuvat maksamaan korvauksia luvattomasta metsästyksestä. Esimerkiksi metsäkauriista korvaussumma on 300 euroa ja valkohäntäpeurasta on maksettava 600–800 euroa.

Salametsästys oli alkanut ilmeisesti yli vuosi sitten syksyllä.
Yle


Saapa nähdä mitä suurille metsästäjäsankareille napsahtaa, suuri korvaussumma voisi rajoittaa vastaavaa toimintaa jatkossa. Ja nimet lehteen :)
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Made man
Nikke Knakkertton
Viestit: 162
Liittynyt: Ma Helmi 01, 2016 2:02 am

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja Made man »

On Anoi Kaa kirjoitti:Kymmeniä eläimiä salametsästettiin auton ikkunasta – metsästysseurat voivat hakea korvauksia

Pietarsaaressa kesällä paljastunut poikkeuksellinen laaja salametsästystapaus etenee syyttäjälle lähiviikkoina.

Jos epäillyt tuomitaan, he joutuvat maksamaan korvauksia luvattomasta metsästyksestä. Esimerkiksi metsäkauriista korvaussumma on 300 euroa ja valkohäntäpeurasta on maksettava 600–800 euroa.

Salametsästys oli alkanut ilmeisesti yli vuosi sitten syksyllä.
Yle


Saapa nähdä mitä suurille metsästäjäsankareille napsahtaa, suuri korvaussumma voisi rajoittaa vastaavaa toimintaa jatkossa. Ja nimet lehteen :)
Onko tietoa miksi korvaukset pitäisi metsästysseuroille maksaa eikä valtiolle???

Lainausta lyhennetty
-NILS-

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

MohammedMohammed kirjoitti:Puolisuomalaisia eli rantaruotsalaisia Pietarsaaresta? Ihme nilkkejä. Joutaisivat istumaan pariksi vuodeksi. Vitun tyhmiä idiootteja.
Koita nyt keksiä joku uusi virsi.

Vai saako "Mohammed" tosiaan elämälleen sisältöä vain siitä että on itse "aito suomalainen"?
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

sinnerman
Agentti Scully
Viestit: 650
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:00 am

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja sinnerman »

Suomalaisia ,puoliruotsalaisia vai mitä? IDIOOTTEJA ne on.

Made man
Nikke Knakkertton
Viestit: 162
Liittynyt: Ma Helmi 01, 2016 2:02 am

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja Made man »

sinnerman kirjoitti:Suomalaisia ,puoliruotsalaisia vai mitä? IDIOOTTEJA ne on.
Miten kansalaisuus liittyy tähän aiheeseen?

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Made man kirjoitti:Onko tietoa miksi korvaukset pitäisi metsästysseuroille maksaa eikä valtiolle???
Maksavat kyllä valtiolle, jos tuomitaan. Metsästysseurat toimivat usein vuokramailla ja käyttävät resursseja eläinkannan ylläpitoon, jotta pääsevät tappamaan niitä sitten. Paljon terveempää touhua kuin possuviipaleiden ostaminen kaupasta, sanon ma.

Varmaan riippuu siitä summat tai nollat seuroille, oliko metsästäjien sukua mukana tuossa teurastuksessa? Epäilen, että oli.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Haarahaukka
Javier Pena
Viestit: 1814
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka »

Metsästysseura on metsästysoikeuden haltija ja vahingonkärsijä riistaeläinten suhteen. Rauhoitettujen lajien osalta sitten valtio. Itse metsästäjänä sanon, että tuollainen on Kuvottavaa hommaa.
Buy the ticket, take the ride!

Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

Eipä taida yksikään epäillyistä puhua Suomea.

Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2733
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

reijoreipas kirjoitti:Eipä taida yksikään epäillyistä puhua Suomea.
1. Mistä näin päättelit?
2. Mitä väliä sillä on?


PS. Ei sinunkaan suomen kielen taidoissa juuri kehumista ole. Takaisin koulun penkille vaan.
Sverdlov kirjoitti:Katsoin juuri Trumpin puheen.Sangen viileästi suhtautui voittoon kaiken sen paskan jälkeen mitä on niskaan kaadettu.Nyt sitten tälläkin areenalla hiljenee
sikakoira kirjoitti:..ei jää epäselväksi tuleeko Trump viemään rökäle voiton jälleen kerran. Kyllä tulee ja helposti

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ Oikeus saattaa kohdella helpommin pienehkön ruotsinkielisen yhteisön jäseniä, joiden sukua on varmasti "soluttautuneena" näiden ääliöiden joukkoon. Vai puolustaako joku täällä elukoiden sala-ammuntaa. Olen varma, että käytetty valoa hyväksi, mutta jos jollekulle kelpaa, niin se se ei tiedä mille näyttää, kun eläin on kitumassa kuoliaaksi. Keskiverto lopettaa eläimen/eläimet.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: 5 nuorta ampunut noin 50 eläintä auton ikkunasta

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Erikoista että tuolla ei lue toistaiseksi ainakaan yhtään ampuma-aserikokseen viittaavaa. Ase siis lienee ollut luvallinen eli mitä todennäköisemmin jollain näistä sankareista on ollut metsästäjätutkinto suoritettuna, mitä varmimmin sillä aseenomistajalla. Mutta jos muukin poppoo on saanut/saamassa syytteitä, niin sehän meinaa että on sillä aseella muutkin ampuneet kuin se aseen omistaja vain. Ja sitä kautta kuvittelisi sitten että sitä syytettä olisi tullut - ellei sitten peräti kaikilla ole luvat kunnossa, vaikkakin metsästysrikoksen noin muuten ovat tehneet.

Tai sitten on mahdotonta vain todistaa kuka on ampunut ja minkä ja milloin, joten ei voida niistä syytteitä nostaa niin tarkasti ja joudutaan toimimaan näin noiden kanssa nyt.

Raukkamaista hommaa silti. Olisi ollut paljon ymmärrettävempää jos olisivat edes jollain tavalla hyödyntäneet noiden ammuttujen eläinten lihat (ja mieluusti tietty nahatkin), mutta tässä on ollut ihan pelkkää tappokiimaa tekijöillä päällä. Ihmeellistä ettei ole yhdelläkään ilmeisesti omatunto kauheasti kolkuttanut vaikka on tiedetty että eläin on sinne kitumaan jäänyt. Onkohan näillä muutakin hätää pään sisällä kuin vain tälläinen viattomiin luontokappaleisiin kohdistuva murhaaminen?

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Vastaa Viestiin