Mustalaiset

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Kertomansa mukaan Grönstrand oli kääntänyt ympäri ja menettänyt tasapainonsa. Veitsi osui uhriin vahingoissa. Keittiöveitsi oli ollut hänen kädessään, koska hän oli juuri sillä leikannut juustoa.
Ei varmaan kannattais heilua veitsien kanssa, kun ei noi veitsihommat oo ton paremmin hallussa, vaikka harjoitusta on hankittu jo satoja jollei tuhansia vuosia. Eikö avustaja osannut avustaa yhtään paremmin?
Vuokraemäntä ihmetteli tässä vaiheessa jo sitä, miksi mökillä oleskeli niin paljon väkeä.
Ihmetteli sitä, että mustalaiset liikkuu heimona?
Vuotta myöhemmin lokakuussa 2017 Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi kaksi seurueen miestä ja yhden naisen korvaamaan vuokraemännälle korjauskustannuksista 250 euroa, hajotetusta omaisuudesta 2 000 euroa, pesulakuluista 80 euroa, siivouskuluista 300 euroa ja saamatta jäänyttä vuokraa 1 200 euroa.
Joista ei euroakaan tule näkemään. Kannatti vuokrata mökki mustalaisille.
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Toinen mökkihän vuokrattiin väärillä henkilötiedoilla. Ja toinen mökki on saatettu vuokrata Juuso Laurilan nimellä. Eipä siinä vuokranantajalle silloin jää paljon epäilyksiä.
Tämän takiahan on näitä juuso laureloita mustalaisten joukossa.
Onhan mustalaisten sukunimissä muunmuassa Halonenkin. Kuka epäilisi jos puhelimessa tai sähköpostilla Halosen Erkka haluaisi vuokrata mökin? Ja paikalle ilmestyisi ystävällinen mustalais-seurue.

Ei vaan kun luin tuota juttua uudelleen, niin jälkimmäinen mökki vuokrattiin väärillä henkilötiedoilla, ja siinä oli mukana Juuso Laurila.
Toinen mökki vuokrattiin Grönstrandin puolison nimissä, oliskohan hän valkolainen, koska ei ollut tuomiolla ollut Hämeenkyrössä.
Piilohomot on in.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17030
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Mies ihastui nuoreen neitoon festivaaleilla Ikaalisissa ja luuli pääsevänsä naimisiin – joutuikin härskin huijauksen uhriksi

”Rakkaus” on joskus pirullisen petollista ja kallista. Sen tunsi nahoissaan umpi-ihastunut suomalaismies.
Tämän tarinan juuret juontavat vuoden 2016 kesäkuuhun.

48-vuotias suomalaismies nautti Iskelmäparatiisi-festivaalin tunnelmasta Ikaalisten kylpylässä, kun hänen eteensä asteli 20-vuotias nainen. Se oli niin sanotusti rakkautta ensi silmäyksellä, sillä mies ihastui naiseen ”vahvasti”. Nainen on luonteeltaan impulsiivinen sekä hänen äitinsä mukaan villi ja hulvaton.

Mies antoi naiselle yhteystietonsa, ja jo parin päivän päästä nainen otti yhteyttä. Tapaaminen sovittiin Tampereelle ja nainen otti tätinsä mukaan.

Seuraavan parin kuukauden aikana mies vietti paljon aikaa ihastuksensa kanssa, tämän tädin sekä näiden tuttavien ja sukulaisten kanssa. Miehen ei sallittu käytännössä koskaan viettää kahdestaan aikaa naisen kanssa. Miehelle uskoteltiin, ettei mikään läheinen fyysinen kanssakäyminen ole naisen kulttuurissa sallittua ennen avioliittoa. Paikalla on pitänyt olla aina joku ulkopuolinen ”esiliinana”.

Mies teki reissuja seurueen kanssa muun muassa Kalajoelle, Helsinkiin, Hämeenlinnaan ja Haapavedelle.

KESÄREISSAAMINEN ”huipentui” parin viikon mittaiseen matkaan, joka alkoi ilmeisesti Kokkolasta heinäkuussa ja se päättyi Iisalmen kautta Pohjois-Karjalaan elokuussa.

Kesä koitui miehelle kuitenkin kalliiksi. Hän käytti parin kuukauden aikana yli 44 000 euroa käteistä rahaa.
– Tätä ennen (mies) oli selvästi elänyt hyvin säästäväisesti, oikeus kirjoittaa.

Mutta miksi säästäväisesti elänyt mies kulutti niin paljon rahaa?

Hän joutui härskin huijauksen uhriksi, ja siinä käytettiin surutta hyväksi miehen silmitöntä ihastusta nuoreen naiseen.
– (Ihastus) ja muutkin vastaajat ovat selvästi nähneet (miehen) silmittömän ihastumisen ja tajunneet tämän olevan sen takia ja muutenkin erittäin helposti hyväksikäytettävissä, oikeus kirjoittaa.

Sen mielestä keskeistä asiassa oli, että mies luuli olevansa kihloissa naisen kanssa.
– Tässä operaatiossa ratkaisevaa on ollut se, että (mies) on saatu uskomaan kihlautuneensa (ihastuksen) kanssa ja tämän aikovan mennä hänen kanssaan naimisiin. Ilmiselvää on ollut, ettei (naisella) ole tosiasiassa ollut minkäänlaista aikomusta kihlautua (miehen) kanssa, saati mennä tämän kanssa naimisiin. (Miehen) varojen lypsämiseksi on kuitenkin ollut välttämätöntä ylläpitää hänessä tällaista luuloa, oikeus kirjoittaa.
– (Mies) on parissa kuukaudessa kynitty puhtaaksi säästöistään, oikeus totesi.

MIES antoi naiselle esimerkiksi 2 400 euroa kihlasormuksen hankkimiseen ja 5 800 euroa pitopalvelumenoja, häävaatteita sekä muita häävalmisteluja varten. Näihin rahat eivät siis tosiasiassa menneet.

Mieheltä kynittiin tuhansia euroja myös sillä verukkeella, että mafia olisi uhannut hänen ihastuksensa henkeä. Rahaa tarvittiin naisen ”suojeluun”.

Miehelle väitettiin myös, että hänen ihastuksensa saisi suuren perinnön, mutta sen lunastamiseen menisi kustannuksia. Sen takia eräs ”asiamies” otti miehen nimissä pikavippejä 7 500 eurolla, joista suurin osa meni naiselle.

TÄMÄN lisäksi rahaa paloi tuhansia euroja myös muun muassa miehen omiin, hänen ihastuksensa sekä matkaseurueen majoituksiin, juomiin, polttoaineisiin ja muihin vastaaviin kuluihin.

Oikeuden mukaan rikoksiin syyllistyneet petkuttivat mieheltä yhteensä 35 000 euroa.
– (Mies) on joutunut petosrikoksen uhriksi, oikeus kirjoitti.

VAIKKA miestä petkutettiin, hän oli yhä mieltynyt naiseen. Tämä kävi ilmi oikeudenkäynnissä, joka pidettiin viime tammikuussa.
– Todettakoon, että (mies) on näyttänyt olevan vieläkin – kaiken tähän mennessä tapahtuneen jälkeenkin – hyvin ihastunut (naiseen) ja elättelevän toiveita yhteisestä tulevaisuudesta tämän kanssa, oikeus kirjoitti.

Se antoi asiassa tuomion viime viikolla.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan pääsyyllinen rikokseen oli miehen ihastus, joka täyttää maaliskuussa 22 vuotta. Hän sai törkeästä petoksesta 10 kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Naisen täti sai puolestaan seitsemän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen törkeästä petoksesta. Tuomio muunnettiin 210 tunniksi yhdyskuntapalvelua.

Naisen äiti sai petoksesta kolmen kuukauden ja 15 päivän ehdollisen vankeustuomion. Pikavippejä miehen nimiin ottanut ”asiamies” sai petoksesta kolmen kuukauden ja 10 päivän ehdollisen tuomion, joka muunnettiin 98 tunniksi yhdyskuntapalvelua. Tuomitut joutuvat korvaamaan uhrille aiheuttamansa vahingon.

Uhri on nykyään 50-vuotias.


IltaSanomat
1.3. 6:30

alleviivaukset dl.

Pyhä kulttuuri mainittu! Sitä käytettiin savuverhona taas kerran.

Tuomiot mustalaisille yks hailee ja korvausvaatimuksilla ne pyyhkivät ahteriaan niin syvältä kuin suinkin vain ylettävät.

Uhri tyhmä kuin saapas - ihastua "tulisesti" mustalaiseen/tai sellaisten porukassa liikkuvaan wannabe Mirandaan.

Mutta tarina kertoo myös yksinäisyydestä sekä epätoivosta. Siitä miten ihminen kaipaa toista ja mahdollisuuden saatuaan menettää harkintakykynsä täydellisesti.

Ikaalisten kylpylä on ollut ammoin henkirikospaikkanakin. Me muistamme vuoden 1992 syyskuun: kylpylän virkailija surmattiin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Tämä ketju on mielestäni tarpeettomasti leimaava. Esimerkiksi seuraava tapaushan voi olla vaikkapa korkeasti koulutetun, suomenruotsalaisen ja varakkaan kleptomaanin tekemä. Rasistit kuitenkin näkisivät sen mielellään tässä ketjussa. Jätän tämän esimerkin nähtäville, että asian selkeytyessä "tolokun ihimiset" voivat korjata väärät tiedot ja asenteelliset arvaukset.
MTV 3

Nainen oli lastannut ostoskärrynsä kukkuroilleen tavaraa ja ohittanut kassat maksamatta. Poliisin mukaan nainen ehti melkein poistua myymälästä, ennen kuin vartijat nappasivat hänet kiinni.

Yli laitojen lastatuissa ostoskärryissä oli poliisin mukaan muun muassa ruokaa, alkoholijuomia, kosmetiikkaa ja vaatteita. Vielä poliisipartion saapuessa paikalle nainen yritti piilotella tavaraa vaatteisiinsa

Poliisi löysi naisen vaatteisiin kätkettynä lisää varastettua tavaraa, kun epäillylle tehtiin tarkastus poliisiasemalla.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17030
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Nainen iski puukon toisen naisen selkään - taustalla perättömät lesbohuhut ja ”perheen kunnian” puolustaminen

Rovaniemen hovioikeus on tuominnut kemiläisen Sari Merita Lindgrenin tapon yrityksestä vankilaan.

*Uhri oli eroamasta miesystävästään.
*Samaan aikaan hän joutui panettelun kohteeksi. Häntä väitettiin lesboksi.
*Miesystävän sisko sydämistyi lesboväitteestä siinä määrin, että hän päätti ryhtyä väkivaltaisesti selvittämään puheiden alkuperää.


35-vuotias Sari Lindgren hakkasi ja puukotti veljensä naisystävää huoltoaseman pihalla. Polvilleen vajonnut uhri sai kehoonsa kolme puukoniskua, joista julmin osui selkään ja lävisti keuhkon.

Uhrinsa Lindgren jätti uhkausten saattelemana yksin hiljaiselle huoltoasemalle.

Valtatiellä oli onneksi kulkijoita. Paikalle hetkeä myöhemmin saapunut rekkamies havaitsi verisen naisen ja hälytti apua.

Uhrin vasen keuhko oli painunut kasaan. Nainen leikattiin sairaalassa. Hän toipui, mutta arvet jäivät.

Tapaus sattui vuosi sitten maaliskuussa Tervolassa Neste-huoltoasema Tervakuksan pihalla.

Lindgren ja hänen uhrinsa olivat aiemmin olleet hyvissä väleissä keskenään.

Huhu heti poikki

Vähän ennen veritekoa nainen oli puhelimitse ilmoittanut haluavansa erota Lindgrenin veljestä. Samaan aikaan hän sai myös puhelimitse viestin, jonka mukaan hän olisi lesbo. Väite ei pitänyt paikkaansa.

Sekä uhri itse että Lindgren nostivat esiin se, että heidän mukaansa homoseksuaalisuus on häpeällistä ja suoranainen tabu romanikulttuurissa. Esitetyltä homoväitteeltä pitää katkaista heti siivet, ennen kuin se leviää huhuna koko yhteisöön.

Lindgren halusi kiihkeästi selvittää kuka on lesboväitteen esittänyt soittaja. Hän järjesti pikaisen tapaamisen toisella paikkakunnalla asuneen veljensä naisystävänä kanssa.

Käytännön syistä tapaaminen järjestyi hiljaisen huoltoaseman pihalle maantien laitaan.

Tapaamisessa Lindgren tivasi soittajaa. Toinen nainen ei tietoa kertonut.

Piti vain "raapaista"

Tilanne muuttui uhkaavaksi. Toinen nainen sumutti pippurisumuttimella Lindgreniä silmiin. Tämä sokaistui hetkeksi mutta kävi kohta päälle.

Myös toinen nainen kävi Lindgrenin päälle. Naiset repivät toisiaan hiuksista. Lindgren oli kuitenkin voimakkaampi.

Hän painoi toisen naisen polvilleen ja hakkasi tätä. Sitten hän veti esiin Mora-puukon, jolla iski kolmasti.

Lindgren myöntää puukon esille oton ja huitomisen sillä. Hän ei kuitenkaan halunnut vahingoittaa vakavasti eikä tappaa.
- Tarkoitus oli vain pelotella ja raapaista, Lindgren totesi käräjäoikeudessa.

"Perheen kunnia"

Kemi-Tornion käräjäoikeus oli eri mieltä. Näyttöä siitä, että syytetyn tarkoitus olisi ollut tappaa asianomistaja, ei ole esitetty. Oikeuden mukaan Lindgrenin oli kuitenkin tullut pitää varsin todennäköisenä sitä, että lapaluun alaosan kohdalle osuva puukonisku voi tappaa.

Lääkärinlausunnon mukaan lyönti on ollut voimakas.

Käräjäoikeus katsoo, että kaikki puukoniskut ovat olleet tarkoituksellisia ja suunnattuja.

Teon motiivi jäi kunnolla selvittämättä. Käräjäoikeus piti mahdollisena, että Lindgren olisi ryhtynyt kovisteluun perheen "kunnian" puolustamiseksi.

Välähdys videolla

Teko tallentui valvontavideolle. Lindgren tai hänen seurassaan ollut mies (joka ei osallistunut väkivaltaan) eivät ilmeisesti tajunneet tätä, koska he puhuivat kuulusteluissa ristiin tallenteelta näkyvien tapahtumien kanssa.

Käräjäoikeus katsoi valvontatallenteen ja totesi, että tasaveroisen alkutilanteen jälkeen väkivaltaa käytti ainoastaan Lindgren.

Video on kylläkin rakeinen. Puukotuksia ja muita iskuja on mahdotonta erottaa toisistaan. Kerran Lindgrenin kädessä kuitenkin välähtää jotakin. Käräjäoikeus päätteli, että tuon välähdyksen aiheutti puukon terä.

Veli puhui pitkän puhelun

Käräjäoikeus katsoi Lindgrenin syyllistyneen tapon yritykseen. Hän sai kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistuksen.

Uhrilleen Lindgrenin tulee korvata kivusta 4 000 euroa, kärsimyksestä 4 000 euroa, pysyvästä kosmeettisesta haitasta tuhat euroa ja pilaantuneista vaatteista 600 euroa.

Tapaamista oli syyttäjän mukaan järjestämässä myös naisen miesystävä eli Lindgrenin isoveli. Hän puhuikin ennen tekoa ja sen aikana siskonsa kanssa yhteensä 21 minuutin puhelun.

Syyttäjä katsoi isoveljen yllyttäneen Lindgreniä pahoinpitelemään naisystäväänsä.

Käräjäoikeus päätyi samalle kannalle. Lindgrenin isoveli sai yllytyksestä pahoinpitelyyn 30 päivää vankeutta.

Hovi vapautti miesystävän

Sisarukset valittivat tuomioistaan Rovaniemen hovioikeuteen.

Hovioikeus hylkäsi torstaina antamallaan päätöksellä 47-vuotiaan miehen syytteen ja vapautti hänet vankeusrangaistuksesta.

Hovioikeuden mukaan muuta näyttöä yllytyksestä ei ole kuin uhrin alkuperäinen poliisitutkintakertomus sekä se, että tosiasia, että sisaruksilla oli ollut tekoaikaan 21 minuutin puhelu.

Käydyn puhelun sisällöstä ei ole tietoa tai varsinkaan näyttöä.

Sari Lindgrenin tuomion hovioikeus sitä vastoin piti voimassa. Hän on edelleen vangittuna.


Iltalehti
3.3.2018 klo 21.44

"Sekä uhri itse että Lindgren nostivat esiin se, että heidän mukaansa homoseksuaalisuus on häpeällistä ja suoranainen tabu romanikulttuurissa".

Onko tämä se seikka mistä meidän pitää ottaa oppia mustalaiskulttuurista?
- Sitä oppiahan eräskin entinen naispresidentti kehotti ottamaan.
---------------------------------

Mies ei saanut tuomiota, vaikka syyttäjä sitä vielä menneenä suvena hänelle esittikin:

Syyttäjä: Nainen puukotti kolmesti veljensä naisystävää – veli yllytti pa­hoin­pi­te­lyyn

Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeusrangaistusta miehelle, jonka väitetään yllyttäneen siskonsa pahoinpitelemään miehen naisystävän Tervolassa maaliskuussa.

Syyttäjän mukaan nainen pahoinpiteli uhria ja puukotti häntä kolmesti. Naista syytetään tapon yrityksestä. Myös hänelle vaaditaan ehdotonta vankeutta.

Uhrin vammat vaativat leikkaushoitoa.

Syyttäjän mukaan mies oli käskenyt siskonsa hakata uhrin.

Tapausta käsiteltiin perjantaina Kemi-Tornion käräjäoikeudessa.

Vastaajat kiistivät syytteet. Tuomio annetaan myöhemmin.


Kaleva
16.6.2017 13:30
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

mämmi
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 9:22 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja mämmi »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005588107.html
Helsingissä ammuttiin kattoon ravintolassa – 10 otettiin kiinni kahden seurueen välienselvittelyn jälkeen

Helsingin Huopalahdessa ammuttiin perjantain vastaisena yönä ravintolan kattoon sekä ravintolan ulkopuolella. Kukaan ei loukkaantunut kahden seurueen välienselvittelyssä Paciuksenkaarella, mutta myös sivulliset joutuivat vaaraan, ilmoittaa poliisi.

Ravintolassa ammuttiin yksi ja ulkosalla ainakin kaksi laukausta.

Molemmat seurueet poistuivat paikalta autoilla. Poliisi otti myöhemmin kiinni kymmenen paikalta poistunutta. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Tapaus sai poliisin mukaan alkunsa kahden miehen välienselvittelystä. Kiista seurueiden välillä oli poliisin arvion mukaan ilmeisesti kytenyt jo aiemmin.
Ja silminnäkijän kertomus toisaalta:
Olin eilen juuri nukahtamaisillani, kun ulkoa alkoi kantautua kovaäänistä kiistelyä jossa oli mukana useita ihmisiä. Meteli tunkeutui uneen voimistuen, joten päätin nousta istumaan ja kurkata verhon raosta. joukko romaneja riiteli jostain kulmabaarin edessä, yksi pyöri keskellä uhoamassa, ojenteli jotain. pamaus. liisää kiihtynyttä kävelyä ja osoittelua toinen pamaus. vähän hämilläni päätin soittaa 112:een. varattu. olette jonossa. Romanit alkoivat pakkautua autoihin ja poistuvat. minä päästän itseni hälytysjonosta ja ihmettelen mitä oikein tapahtui.

Avatar
Krum
Frank Drebin
Viestit: 381
Liittynyt: Ti Elo 22, 2017 10:13 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Krum »

mämmi kirjoitti:Ja silminnäkijän kertomus toisaalta
Mikä "toisaalta"?

Ei sillä, että epäilisin kovastikin tuon kertomuksen todenperäistyyttä, mutta maksaisiko hirveästi vaivaa laittaa se lähde tai kertoa mistä kertomuksen on kuullut?

mämmi
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 9:22 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja mämmi »

Krum kirjoitti:
mämmi kirjoitti:Ja silminnäkijän kertomus toisaalta
Mikä "toisaalta"?

Ei sillä, että epäilisin kovastikin tuon kertomuksen todenperäistyyttä, mutta maksaisiko hirveästi vaivaa laittaa se lähde tai kertoa mistä kertomuksen on kuullut?
Facebookista.
Kuva

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Poliisi: Valepoliisihuijausten taustalla romanien järjestäytynyt rikollisuus – petostoiminta kattaa koko maan

Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Jari Kinnunen sanoo tämän illan Rikospaikka-ohjelmassa, että lähinnä ikäihmisiin kohdistuneiden valepoliisihuijausten taustalla ovat lähes poikkeuksetta romanit.

Kinnusen mukaan romanien petostoiminta on hyvin organisoitua ja koko maan kattavaa.

– Mediassa nyt esillä olleet valepoliisit ja valepoliisiorganisaatio, eli se, että esiinnytään poliisina ja sitä kautta hommataan pankkitunnuksia, on selkeästi järjestäytynyttä rikollisuutta. Tekijät, välimiehet, bulvaanit ja uhrit ovat eri puolilta maata, mutta toimintaa junaillaan milloin mistäkin.

– Kaikista jutuista, jotka ympäri maata on selvitetty tämän vuoden aikana, on aina on löytynyt taustalta romani, Kinnunen sanoo Rikospaikan haastattelussa.

Poliisi on kirjannut tänä vuonna jo yli 900 rikosilmoitusta valepoliisihuijauksista tai niiden yrityksistä. Vahingot ovat lähes miljoona euroa.

Rikospaikka MTV3-kanavalla keskiviikkoiltaisin klo 22.40.

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.D6BxnTM

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005614728.html
Röyhkeän naiskaksikon epäillään huijanneen vanhuksia mitä mielikuvituksellisimmin keinoin ympäri Helsinkiä – Poliisi: ”Todella hävytöntä”

Kaksi naista on myöntänyt osan huijauksista, joita on tehty alkuvuoden aikana laajasti ympäri Helsinkiä. Huijarit ovat muun muassa seuranneet vanhuksia sisälle kotiin.

Julkaistu: 23.3. 7:30 , Päivitetty: 23.3. 8:36

Helsingissä on tullut alkuvuoden aikana parikymmentä tapausta, joissa iäkkäitä kaupunkilaisia on huijattu erittäin vaihtelevin keinoin. Huijarit ovat liikkuneet kirjavine tarinoineen ympäri kaupunkia.

”Todella hävytöntä”, sanoo rikoskomisario Kari Martikainen poliisin tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan huijari on esiintynyt esimerkiksi sairaalan, kotihoidon tai kaupan työntekijänä, sosiaalityöntekijänä, taksikuskina, pankkivirkailijana ja huoltomiehenä.

Sama huijauksista epäilty nainen väitti kerran välittävänsä ilmaiseksi virtsankarkailutuotteita, toisella kerralla hän esitti tarkistavansa turvapuhelimen toimintaa ja kolmannella nainen pyysi rahaa turvaranneketta varten.

Ikäihmisiä on lähestytty muun muassa puhelimitse, kauppakeskuksissa tai kotipihoilla ja seurattu sisälle kotiin. Asunnoissa huijarit ovat tutkineet paikkoja ja joko pyytäneet vanhuksilta rahaa esimerkiksi ruoka- tai lääkeostoksia varten tai anastaneet pankinkortin, käteistä rahaa tai koruja.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet ympäri Helsinkiä: Itäkeskuksessa, Jakomäessä, Meri-Rastilassa, Malmilla, Kontulassa, Vuosaaressa, Maunulassa, Pohjois-Haagassa, Arabianrannassa, Pukinmäessä ja Merihaassa.

Poliisi on ottanut viime kuukausien aikana kiinni kaksi naista huijaustapauksista epäiltyinä. He ovat myöntäneet osan teoista.

Toinen heistä on määrätty matkustuskieltoon, eli hän ei saa poistua Helsingistä. Häntä kiellettiin myös oleskelemasta ostoskeskuksissa, joissa hän oli lähestynyt uhrejaan.

Martikaisen mukaan tapauksia tutkitaan muun muassa varkautena, törkeän varkauden yrityksenä, petoksena, maksuvälinepetoksena, lievänä petoksena ja petoksen yrityksenä.

Poliisi kehottaa vanhusten parissa työskenteleviä ihmisiä olemaan valppaana ja kertomaan näille huijauksen kohteeksi joutumisen vaarasta.

”Vanhuksille ja heidän läheisilleen on tärkeää kertoa tarkasti, miten esimerkiksi oikean kotihoitajan tunnistaa”, Martikainen neuvoo.

Lähiviikkoina Helsingin poliisin tietoon on tullut myös useita valepoliisitapauksia, joissa vanhuksilta on pyydetty puhelimitse pankkitunnuksia.

”Neuvokkaat seniorit ovat näissä tuoreimmissa tapauksissa arvanneet, että kyseessä on huijari, ja teko on jäänyt yritykseksi”.
”Vanhuksille ja heidän läheisilleen on tärkeää kertoa tarkasti, miten esimerkiksi oikean kotihoitajan tunnistaa”, kuinka ihmeessä tunnistaa? Kotihoitajia vaihtuu jatkuvasti, ja joukossa on entisiä pitkäaikaistyöttömiä, joita on pikakoulutettu kotihoitajaksi.

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

^Työskentelevät harvemmin runsaissa, kirjavissa hameissa...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kännykkää näpyttänyt nuori nainen luuli takaa lähestynyttä naista ystäväkseen - joutui rajun ryöstön uhriksi, mutta pelastautui rekkaan

Sunnuntai 25.3.2018 klo 08.07

Ryöstäjä oli iskenyt silmänsä naisen uuteen iPhoneen ja vaati palauttamaan tehdasasetukset.
  • Yllättävä hyökkäys ja pään hakkaaminen asfalttiin sai uhrin sokkitilaan.
  • Naisryöstäjä pakotti uhrin mukaansa. Heidän oli määrä mennä uhrin kotiin.
  • Vähän ennen perille pääsyä uhri riistäytyi irti ja pakeni paikalle osuneen rekkamiehen turviin.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden käsittelyyn maaliskuussa tullut rikos sattui kesällä 2015 Karjaalla, kaupungin rautatieaseman nurkilla.

Nuori nainen oli viettänyt iltaa rautatieaseman ravintolassa. Yöllä hän oli mennyt yksinään ulos ravintolan rappusille. Hän oli nojaillut kaiteeseen ja näppäilyt puhelintaan.

Kertomansa mukaan näin tehdessään nainen havaitsi jonkun lähestyvän takaa. Hän ei kuitenkaan pelännyt eikä edes katsonut taakseen, koska uskoi, että saapuja olisi joku hänen ystävistään.

Uskomus oli kuitenkin väärä, sillä takaa tullut oli rankasti rikostaustainen 21-vuotias nainen, joka sinä iltana vietti aikaansa Karjaalla.

21-vuotias paiskasi lähes ikäisensä toisen naisen maahan. Uhrin pää osui asfalttiin. 21-vuotias paukutti uhrinsa päätään asfalttiin vielä eräitä kertoja.

Iskut eivät olleet lopulta pahoja. Niistä syntyi vain kuhmuja, mutta raivoisan toiminnan vuoksi nuori nainen meni pelosta sokkiin.

"Sukulaiseni kostavat"

Nuori karjaalainen oli pulassa. Pikkukaupungin yö oli hiljainen. Kukaan ei nähnyt tapahtunutta.

21-vuotias otti kuristusotteen uhrinsa kaulasta ja laittoi sitten kätensä tämän suun eteen. Hän vaati uhriltaan "kaiken" mitä tällä oli. Hän sai uhrinsa avainnipun. Samoin hän sai tuolloin lähes uuden iPhone 6:n.

Seuraavaksi ryöstäjä lähti kuljettamaan järkyttynyttä toista naista pois aseman alueelta. He kulkivat raiteiden ylitse ratapihan toiselle puolelle.

21-vuotiaan ote oli voimakas. Uhri koki, ettei pääsisi siitä irti.

Karjaalaisen mukaan ryöstäjä uhkasi, että jos hän kertoo tapahtuneesta poliisille, naisen paikkakunnalla asuva suku kostaa sen hänelle. Ryöstäjä mainitsi niin ikään, että hänellä on pistooli. Sitä hän käyttää, jos uhri ei ole hiljaa.

Pakoon rekan hyttiin

21-vuotiaan pakottamana naiset kävelivät karjaalaisen naisen asunnolle päin. Muita kulkijoita ei ollut.

Uhrin pelastukseksi tuli lopulta tukkirekka, joka kulki naisten suuntaisesti katua pitkin. Rekan ollessa aivan kohdalla riistäytyi uhri ahdistajansa otteesta ja juoksi rekkakuskin luokse.

Hän pääsi ajoneuvon hyttiin ja turvaan.

Seuraavana päivänä uhri teki ilmoituksen poliisille.

Ryöstäjäänsä hän ei tuntenut, mutta osasi kuvailla hänen ulkonäkönsä ja hiusten pituuden. Samoin hän lisäksi, että tällä oli valkomusta paita.

Länsi-Uudenmaan poliisi pääsi oikean naisen jäljille taksiyrittäjän avulla. 21-vuotias oli tuntia aiemmin käynyt kysymässä kyytiä toiselle paikkakunnalle. Taksimies oli kieltäytynyt, koska oli epäillyt, ettei nuorella naiselle ollut riittävästi rahaa.

Poliisi otti 21-vuotiaan kiinni. Puhelinta ei naiselta enää tavattu, sen kortti kylläkin.

Väitti olleensa Helsingissä

Oikeuskäsittelyä viivästytti se, että ryöstöstä epäilty nainen tehtaili rikoksia muilla paikkakunnilla että myös Ruotsissa. Hän ei myöskään saapunut haastettuna Tammisaaren oikeustalolle.

Oikeussalissa nykyään 23-vuotias nainen kielsi edes olleensa mainittuna aikana Karjaalla. Hän oli ollut Helsingissä ja joutunut kiireellisesti sairaalaan.

Puolustusta heikensi se, ettei syytetty osannut kuvailla mihin sairaalaan oli Helsingissä joutunut.

Puolustus myös huomautti, ettei asianomistaja (uhri) ole tunnistanut syytettyä. Taksimies, joka hänet väitti tunnistaneensa, ei puolestaan ole nähnyt varsinaista ryöstötilannetta.

Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että taksimiehen tunnistus on uskottava. Oikeus tuomitsi 23-vuotiaan puolen vuoden ehdottamaan vankeusrangaistukseen.

Käräjiltä tuttu

Uhrilleen 23-vuotiaan tulee korvata kivusta ja särystä 400 euroa, kärsimyksestä 700 euroa ja anastetusta puhelimesta 400 euroa.

Lisäksi hänen tulee maksaa 500 euron uhkasakko, koska ei saapunut haastettuna oikeuteen.

Karjaalaisen korvaukset jäänevät valtiokonttorin vastuulle, koska 23-vuotiaalla on jo vanhastaan korvauksia ulosotossa.

Sitten kesän 2015 23-vuotias on tuomittu vankeusrangaistuksiin kahdesti Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, kahdesti Vantaan käräjäoikeudessa, Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa, Hyvinkään käräjäoikeudessa, Tuusulan käräjäoikeudessa sekä Ruotsissa Varbergin käräjäoikeudessa.

Ennen kesää 2015 hän oli tehnyt 16 eri rikosta.

PETRI ELONHEIMO
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018032 ... 1_u0.shtml
????? ?? ??????.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja poikani »

Iltalehti kirjoitti:Epäilty keksi ovelan tavan hämätä virkavaltaa - perätön hätäsoitto sai poliisit pois paikalta

Maanantai 2.4.2018 klo 19.06

Rikoksesta epäilty nainen pääsi livahtamaan häntä seuranneilta poliiseilta ovelalla tavalla. Nainen soitti hätäkeskukseen ja väitti, että lähellä oli tapahtunut yliajo. Partio hälytettiin tehtävälle ja nainen pääsi karkuun.
  • Naisen onnistui karistaa perässään olleet poliisit hätäkeskukseen keksitystä onnettomuudesta.
  • Partio joutui lähtemään hälytykseen, jolloin nainen pääsi livahtamaan karkuun.
  • Tutkinnassa paljastui neljän naisen porukka, joka oli rötöstellyt eri kokoonpanoissa.

Vantaalaiselle Teboil-asemalle tankkaamaan tullut poliisipartio huomasi pihalla epäilyttävän auton, jonka tietoja he ryhtyivät tarkastamaan. Selvisi, että auton omisti nainen, jolla ei ollut ajokorttia. Lisäksi hän oli aiemmin ollut etsintäkuulutettuna.

Kun poliisit olivat menossa sisään, nainen oli juuri lähdössä autolleen. Poliisit pysäyttivät naisen ja huomauttivat, ettei tämä menisi rattiin vaan hankkisi kuljettajan, jolla on ajokortti. Nainen palasi aiemman pöytäseurueensa pariin ja poliisit hakivat itselleen kahvit.

Poliisit pitkittivät kahvitaukoaan epäillessään, että nainen saattaisi sittenkin lähteä ajamaan. He näkivät, kuinka seurueen pöydästä soiteltiin ahkerasti kännyköillä. Lopulta poliisit lähtivät ulos, mutta he jäivät seuraamaan tilannetta autostaan.

Hälytys radiosta

Pian poliisiradio särähti. Hälytyskeskukselta tuli kiireinen tehtävä: Ilmoittajan mukaan lähistöllä oli tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa autoilija oli ajanut jalankulkijaa päin ja poistunut paikalta. Koska huoltamolla odottanut partio oli lähimpänä ilmoitettua paikkaa, sen oli otettava tehtävä vastaan.

Matkalla partio ryhtyi kuitenkin tarkemmin selvittämään, mistä numerosta ilmoitus oli tehty. Numero paljastui samaksi, jonka kortiton nainen oli aiemmin ilmoittanut poliisille omakseen toisen asian yhteydessä.

Poliisit ymmärsivät, ettei huoltoasemalla sisällä ollut nainen ollut voinut nähdä kyseistä "onnettomuutta". Hätäsoitto oli keksitty. He tekivät u-käännöksen ja palasivat huoltamolle. Nainen oli kuitenkin ehtinyt häipyä.

Valvontakameroiden tallenteista näkyi, kuinka nainen oli heti poliisien poistuttua lähtenyt autollaan kyydissään mies ja lapsi.

Kalusteet autoon

Tutkinnassa naisen jäljiltä löytyi uusia rikoksia ja rikoskumppaneita. Porukassa oli kaikkiaan neljä naista, jotka olivat rötöstelleet eri kokoonpanoissa.

Rikosvyyhti sisälsi muun muassa elintarvikkeiden ja viinan näpistystä hameen alle piilottamalla. Tosin yksi viinapullo saatiin myyntikuntoisena palautettua Alkon hyllylle.

Vakavin teko oli isku Maskun kalustetaloon Vantaan Porttipuistossa. Kolme naisista tuli pihalle kahdella autolla. Naiset ryhtyivät lastaamaan autoihin puutarhakalusteita. Kaikkea haalittua ei kuitenkaan saatu mahtumaan sisään, joten osa kalusteista jäi pihalle.

Poliisit löysivät myöhemmin osan kalusteista porukassa mukana olleen naisen asunnolta.

Kaksi naisista selitti kuulusteluissa, että keikan syynä oli velkojen maksu. Naisten mukaan heitä oli uhkailtu puhelimessa ja he olivat sopineet velan kuittaamisesta kahdella puutarhapöydällä ja -sohvalla.

Pitkä rikostausta

Kaikilla neljällä 20-30-vuotiaalla naisella oli taustallaan pitkä rikoshistoria muun muassa omaisuusrikoksista. Ehdollisia ja ehdottomia tuomioita oli sekä Suomesta että Ruotsista. Oikeus piti tätä perusteena rangaistusten koventamiselle.

Vantaan käräjäoikeus tuomitsi nelikon eriasteisiin vankeusrangaistuksiin, joista ankarin oli kaksi kuukautta ehdotonta.

Helsingin hovioikeus alensi keskiviikkona kahden naisen vankeustuomiota kymmenellä päivällä. Rikokset tapahtuivat vuoden 2016 helmi-elokuun välisenä aikana.

RISTO KUNNAS
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018033 ... 8_u0.shtml

Kyllä leidit nyt varmasti ottavat opikseen!
????? ?? ??????.

PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1226
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

poikani kirjoitti: Kyllä leidit nyt varmasti ottavat opikseen!
Jep, ensi kerralla ovat sitten varovaisempia, etteivät jää kiinni.

e: Lainausta lyhennetty.

Martti Kyttä
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: La Helmi 22, 2014 1:07 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Martti Kyttä »

Tää oli niin hauska, että nostetaan ylös nyt kun on Romanien kansallispäivä:
karvakemoni kirjoitti:Ei rikollista mutta hauska kuvakaappaus eräältä armeijafoorumilta.

Kuva
Ei ole olemassa totuutta, on vain tulkintoja totuudesta
-Friedrich Nietzsche

Vastaa Viestiin