Ilkka Mattila kirjoitti:
Perttu Häkkinen oli mies, joka osasi innostua ja epäillä
- Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen (1979–2018) (KUVA: SAMI KERO / HS)
- Häkkinen.jpg (21.52 KiB) Katsottu 16865 kertaa
TOIMITTAJA ja muusikko
Perttu Häkkinen kuoli tapaturmaisesti Helsingissä 12. elokuuta. Hän oli 39-vuotias, syntynyt 10. kesäkuuta 1979 Kokkolassa. Hänellä oli vaimo ja kaksi lasta.
Häkkinen oli sukupolvensa persoonallisimpia suomalaisia kulttuurivaikuttajia. Hän tuli julkisuuteen alun perin elektronisen musiikin tekijänä, mutta myöhemmin hänet opittiin tuntemaan kirjoittajana, kolumnistina ja radiotoimittajana, joka käsitteli mielellään erilaisia marginaalikulttuurin ilmiöitä.
HÄKKINEN vietti nuoruutensa Helsingissä, ja lukion jälkeen hän opiskeli filosofiaa Helsingin yliopistossa. Hän asui myös jonkin aikaa Hollannin Rotterdamissa. Siellä hän kirjoitti graduaan, joka käsitteli Spinozan substanssiopin ontologiaa.
Toimittajan työhön Häkkinen päätyi kuitenkin musiikin kautta. Häkkinen oli innostunut elektronisesta musiikista jo kouluikäisenä, ja jo vuonna 1998 hän perusti Jaakko Kestilän kanssa elektroa soittavan Imatran Voima -yhtyeen.
Häkkinen käytti elektroartistina taiteilijanimeä Randy Barracuda. Hän oli jäsenenä myös psykedeelistä ja rockmaisempaa musiikkia soittavassa Itäväylä-yhtyeessä sekä Tähtiportti-yhtyeessä.
HÄKKISEN oman kertoman mukaan Rumba-lehti julkaisi vuonna 2007 penseän arvostelun Imatran Voiman levystä, minkä johdosta hän lähetti vastineen toimitukselle. Rumban silloinen päätoimittaja Viljami Puustinen piti Häkkisen palautteen tyylistä niin paljon, että pyysi tätä lehden kolumnistiksi. Pian hänen kirjoituksiaan julkaistiin myös Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, ja vuosina 2008 ja 2010 hän työskenteli Nytin kesätoimittajana.
Harva aihe oli Häkkiselle vieras.
Hän saattoi pohtia politiikan moraalia tai tietoyhteiskuntaan liittyviä harhaluuloja filosofisesta näkökulmasta, mutta perehtyi myös antaumuksella siihen miten kebabista tuli suomalaisten arkiruokaa.
HÄKKINEN jatkoi Nytin kolumnistina, ja teki myös radio-ohjelmia. Alkuvuodesta 2012 hän aloitti Radio Helsingissä Musiikin lahja -ohjelman, jota kuultiin viikoittain neljän vuoden ajan. Siinä Häkkinen ei soittanut ainoastaan elektronista musiikkia vaan myös afrikkalaista ja aasialaista popmusiikkia, diskomusiikkia, varhaista punkkia, progea tai kokeellista musiikkia.
Vaikka Häkkinen teki myös dj-keikkoja tanssiklubeilla, niin hänen musiikkimakunsa oli hämmästyttävän laaja. Hän suhtautui samanlaisella innolla ja vakavuudella minimalistisen taidemusiikin säveltäjiin, 1980-luvun italodiskon tuottajiin ja Popedaan.
Samaa jääräpäisyyttä oli myös Häkkisen Randy Barracudana tekemissä soololevytyksissä. Ne edustivat skweeeksi nimitettyä elektronisen musiikin tyyliä, jossa pyrittiin rikkomaan kaikki viime vuosikymmenten elektronisen tanssimusiikin tiukat formaatit.
VUONNA 2013 Häkkinen alkoi tehdä Ylelle omaa nimeään kantavaa puheradio-ohjelmaa, jonka toisena toimittajana oli Häkkisen kanssa jo Nytissä työskennellyt Panu Hietaneva.
Häkkinen avasi ohjelmassa ovia erilaisiin marginaali- ja ääri-ilmiöihin, jotka olivat jääneet valtajulkisuudessa joko pinnallisiksi sensaatioiksi tai kokonaan vaille huomiota. Erityisesti häntä kiinnostivat uskontoon, uskomuksiin ja rajatietoon liittyvät ääri-ilmiöt.
Häkkinen käsitteli aihetta kriittisesti, mutta haastateltaviaan kunnioittaen, ja sai tästä paljon kiitosta kuulijoilta. Toisaalta Häkkistä kritisoitiin siitä, että hän haastatteli äärikansallisia aatesuuntia edustavia ihmisiä, kohujulkkiksia tai okkultismin harjoittajia. Itse hän sanoutui irti kaikista uskonnollisista ja poliittisista aatesuunnista.
”Tarkoitukseni ei ole edes ymmärtää näitä kiehtovia hahmoja. Saan nautintoa ihmisistä, joita en ehkä koskaan tule ymmärtämään”, Häkkinen sanoi Rumba-lehden haastattelussa vuonna 2015.
Kuvaavaa on, että kun tieto Häkkisen äkillisestä kuolemasta levisi, myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko esitti Twitterissä surunvalittelunsa, jossa muistutettiin, että Häkkinen ”ihmetteli” usein kirkon toimintaa mutta suhtautui aina siihen kunnioituksella.
Viime vuosina Häkkinen kunnostautui myös dokumentoivana kirjailijana.
Vuonna 2015 hän kirjoitti yhdessä Vesa Iitin kanssa suomalaisen okkultismin lähihistoriaa käsittelevän Valonkantajat-kirjan. Viime syksynä ilmestyneessä Hukkuminen-kirjassa hän perkasi vuonna 2001 Kumpulassa tapahtuneen kidutusmurhan osin epäselviksi jääneitä vaiheita.
PERTTU HÄKKINEN oli poikkeuksellinen ihminen, joka seikkaili vaivattomasti populaarikulttuurin, tieteen ja journalismin rajamaastossa. Vaikka hän suhtautui työhönsä suurella vakavuudella, niin eniten hänen toimintaansa ohjasi vilpitön innostus ja uteliaisuus.
Niinpä Häkkinen ei sopinut mihinkään stereotyyppiseen mielikuvaan.
Kriittisenä toimittajana hän esiintyi ystävällisesti ja kohteliaasti. Roisia ja särmikästä musiikkia esitellessään hän puhui huolellisesti muotoiltuja pitkiä lauseita. Äärimmäisen elitististä taidetta analysoidessaan hän löysi yhtymäkohtia kansanomaisimpaan perusrockiin ja iskelmään.
Työtoverina Perttu Häkkinen oli innostava, huomaavainen ja hauska. Tapasin hänet viimeisen kerran runsas vuorokausi ennen hänen kuolemaansa. Vaihdoimme lyhyesti mielipiteitä Flow-festivaalin artistien keikoista ja vitsailimme, minkä jälkeen Häkkinen lähti lavalle esiintymään.
Väkijoukko tanssi ja nautti kesästä ja Imatran Voiman voimakkaasta elektronisesta rytmistä. Häkkinen heilui syntetisaattoriensa takana ja näytti onnelliselta.[/i]
Helsingin Sanomat
13.8. 14:55