Joku tekee öisin salaa lumityöt

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

LaveallaTiellä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: To Tammi 17, 2019 12:21 pm

Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja LaveallaTiellä »

Tämän talven aikana useamman kerran on joku tehnyt lumityöt puolestani joko yön aikana tai sitten töistä palattuani. Asun omakotitalossa haja-asutusalueella verrattain kaukana lähimmistä naapureista, joten kyseessä ei oikein voi olla mikään "naapurin palvelus". Tällaista yhteistyötä kai jonkin verran tehdään esimerkiksi rivitaloissa. Sinänsä otan mielellään vastaan tämän "palveluksen", mutta olisi kiva tietää kuka tämä mystinen puuhailija on. Tänään viimeksi aamulla heräsin siihen, että portaat oli harjattu ja koko piha kolattu viimeistä piirtoa myöten. Jäljet kolaajan jäljiltä johtavat tielle jota aurataan traktorilla ja sen pinta menee niin kovaksi ettei siinä oikein jäljet näy. Kutsun tästä eteenpäin tätä mystistä vierailijaa "Kolaajaksi".

Omia havaintojani ja tutkintojani:

1. Kolaaja käyttää mitä todennäköisimmin minun lumikolaani ja katuharjaani. Ne ovat aina kuin "käytön jäljiltä".
2. Hän iskee kun olen poissa kotoa tai öisin. Hänen täytyy siis tuntea jokseenkin tarkkaan päivärytmini. Asun yksin.
3. Jalanjälki on huomattavasti pienempi kuin oman 45 numeroisen talvikenkäni jättämä. Arviolta ehkä 39-41. Kengän jättämä kuvio on muuten ehjä mutta jalkaholvin kohdalla ulkosyrjissä epäselvempi. Kengät kuluneet näiltä kohdin?
4. Tarkistin äsken vielä googlemapsilla, lähimpään naapuriin on melkein 500m. Oma arvio oli pikkaisen yli. Kai se tyhjä peltotie tekee sen.
5. Makuuhuoneeni ikkuna on yläkerrassa toisella puolella taloa. Keittiön ikkuna antaa "kolausalueelle".

Ennen riistakameran ostoa otan mielelläni vastaan vinkkejä, joilla Kolaajan voisi paljastaa. Nuo tuppaavat maksamaan kuitenkin ainakin paikallisesta liikkeestä haettuna ihan jonkin verran. Jotain auton muualle jättöä tai vastaavaa kikkaa voisin kyllä kokeilla. Jonkin verran tietenkin päivätyö rajoittaa sen mahdollisuutta.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. Oletko 'kylähullun', ressukan tai erakon maineessa tai liikuntarajotteinen? Tällöinhän joku haluaisi olla vain avuksi ja jeesata että esim. liikkumisesi olisi helpompaa. Jos ajatellaan jotain syrjäkylää jossa talot harvassa niin jos jollakin on esim. traktori niin samalla vetäisee naapurinkin pihan kun on kerran liikkeellä ja se nyt ei älyttömiä vaadi ja vaikka saman tienpätkän varressa asuskellaan. Ottaisin tuon hyväntahdon eleenä.

Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Sama taneli,joku yksinäinen reppana joka hakee huomiota kun ei muita juttu kavereita ole.Spämmää potaskaa että joku tarttuu ja saa juttukaverin.Lääkärin vastaanotolle menisin tai hankkisin oikeita kavereita vaikka asuisinki keskellä korpea.Alkasin harrastaan jotain ja tututuisin ihmisiin,parempi se on ku keksiä tämmösiä juttuja internettiin vuodesta toiseen.

https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=9&t=20393
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Profiloituani tapausta tulin siihen johtopäätökseen, mm pienet jalkineet ja yö aika, jotta lumitöitä tekee sinuun rakastunut lähistöllä asuva kypsä nainen, ns, arka puuma. Nyt kannattaakin tarkkaan miettiä mitä tehdä? Jos aralla puumalla on mies niin se saattaa raivostua ja käydä kimppuun luullessaan vaikka mitä. Jos ei ole miestä ja aralla puumalla oma talo niin pitkässä juoksussa saattavat lumityöt kaatua sinun tehtäviksi molemmissa kiinteistöissä.
Mutta toisaalta jokaisella miehellä pitäisi olla mukava nainen kumppanina vaikka joutuisi lumitöihinkin.

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja khl »

Joo taitaa kuulua kysyjälle nää "mattomurhaaja" ja "outo kuolema Hämeenlinnassa"aloituksetkin :mrgreen: no eipä se haittaa pääasia että lumet luotu :mrgreen:

LaveallaTiellä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: To Tammi 17, 2019 12:21 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja LaveallaTiellä »

Miss Mallard: En oikeen täytä tietääkseni minkään sosiaalisen raukan tai ressukan määritelmiä. Ja liikuntakyky ei ole rajoittunut. Paitsi vihaan kyllä hiihtämistä. Tästä lienee kiittäminen koulun "hiihtopakkoa" huonoilla suksilla. Suht normaalia elämää elelen joskin sinkkuna tällä hetkellä. Sinänsä ihan kiva teko joltain. Käsin se on tuon pihan kolannut kun näkyy selkeästi että meikäläisen lumikolaa työnnellyt siinä.

Muppe: Tervetuloa takaisin sairaslomalta. Valitettavasti minulla ja Paranoid?:lla ei ole mitään yhteistä. Luin hänen ketjua jo aiemmin ja tunnen tapauksen. Mielenkiintoinen "mummokeissi" sinänsä. Osaksi karmiva, osaksi hauska. Ennen kuin alat kovin isoon ääneen avautumaan mielesi liikkeistä ja yleistilanteesta, muista että olemme huuhaa-osiossa. Jos epäilisin rikosta niin tekisin varmaan rikosilmoituksen jne?

Tracker: Varsin mielenkiintoinen profilointi. En panisi pahakseni kolaavaa puumanaista, tai miksei vaikkapa nuorempaakin kolaajaa. Koskapa identifioidun tässä seksuaalisuuden monimuotoisessa maailmassa heteroseksuaaliksi ja omistan mm. kivekset niin tämä profilointi saikin pienen toivon heräämään naispuolisesta kolailijasta. Pahinta tietenkin olisi, jos tämän Kolaajan vihainen mies haulikkonsa kanssa yllättäisi meidät yhdessä auraamasta pihoja. Siinä voisi avautua Ajankohtaista-osioon uusi ketju :| Toivon totisesti, että Kolaaja on sinkku. Mikäs siinä jos hyvin toimeen tullaan niin samapa tuo kolata vaikka kaksikin pihaa yhdessä. Selkeästikään tällaisessa suhteessa ei joutuisi yksin kolaamaan?

LaveallaTiellä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: To Tammi 17, 2019 12:21 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja LaveallaTiellä »

khl kirjoitti:Joo taitaa kuulua kysyjälle nää "mattomurhaaja" ja "outo kuolema Hämeenlinnassa"aloituksetkin :mrgreen: no eipä se haittaa pääasia että lumet luotu :mrgreen:
En ole tuttu kummankaan ketjun kanssa. Täytyy käydä lukemassa. Joudun tuottamaan sinulle karvaan pettymyksen, mutta tämä on ensimmäinen ja ainoa käyttäjätilini minfossa. Opin eilen, että sivusto ei mm. kerää käyttäjien IP-osoitteita, joten manuaalinen kaksoistilien tunnistaminen on kai sitten mahdotonta. Olisi mielenkiintoista tietää, onko nykyaikaisille foorumisoftille (tämä on liian vanha varmasti) mahdollista saada automaattista IP-osoite tarkistusta. Toki varmaan innokkaimmat sitten kirjoittelevat vaikka VPN:n takaa. Keinonsa kullakin. Säännöt muistaakseni kieltävät sekä kaksoisnickeilyn, että siihen liittyvän noitajahdin :roll:

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Kuinka iso piha on kyseessä? Tästä voisi arvioida puuman habitusta, sillä kovin hento nainen tuskin jaksaisi isoa pihaa kolata. Lisäksi: onko pihalla yöllä valoja? Rajaisin yöaikaan tapahtuvan kolauksen pois, mikäli pihamaa on pimeänä, koska "en minä ainakaan", eikä "kukaan järkevä kolaaja" kolaa pilkkopimeässä.

P.S. Jukka S. Lahden kengännumero oli 41. Lattialta löytyi kuitenkin huomattavasti isompia kengänjälkiä.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

annaanna

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Varmaankin tulevaisuudessa saamassasi kolauslaskussa on pankkitilitiedon lisäksi saajan nimi.
Ilmaisia kolauksia ei ole.

Onko lähistöllä vokkia?

Tai. On ehkä sekoitettu jonkun kolaustilauksen tehneen ja sinun osoitetiedot, tai joku on pilallaan tilannut sinulle jonkun partioilaisten tai työttömien osuuskunnan kolaajan. Kuinka kauan olet asunut talossa, jospa joku luulee auttavansa entistä asujaa, esimerkiksi paikallinen lions club.

Voiko postin työntekijää sulkea pois epäilyistä? Olet ehkä laittanut rastin epähuomiossa jossakin paperissa "väärään" paikkaan.

Mietin myös, miten kävisi, jos hento nainen todella yrittäisi kolata ison pihan useamman kerran. Muuttuisiko jo yhden runsaslumisen talven aikana raavaaksi naiseksi.

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Ei ollut tarkoitus loukata. Tarkoitin että joskus on ihmisiä jotka haluaa auttaa ja jeesiä vaikka jotakin perämetsän keskellä yksin asuvaa mummelia tai vastaavaa esimerkiksi lumihommissa tai halonhakkuussa. Joku voisi tehdä sen salaa yöaikaan ettei esim.mummeli koe jäävänsä kiitollisuudenvelkaan jollekin tietylle henkilölle. Kaikki eivät halua apua tai kehtaa sitä pyytää. Ajattelin että jos sinulla on joitakin 'rajotteita' niin joku voisi näin toimia kohdallasi. Oletko siellä kauankin asunut? Yksinäisyys ei ole mukavaa. Koira josta pitää huolta voisi olla mukavaa seuraa ja paljastaa niin hyvän- kuin huonompitahtoiset vierailijat.ps.kenenkään mahdolliset rajoitteet eivät kuulu minulle, joten ei niitä tarvitse mainita tietenkään. Siitä ei ollut kyse. Yleisellä tasolla vain ajatuksena. Annaannan mainitsema Posti ei ole hullumpi ehdotus ollenkaan, tosin tarjoaako Posti tällaista vai luopuivatko jo siitä ruohonleikkustakin?
Viimeksi muokannut MissMallard, Ke Tammi 30, 2019 6:58 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja khl »

LaveallaTiellä kirjoitti:
khl kirjoitti:Joo taitaa kuulua kysyjälle nää "mattomurhaaja" ja "outo kuolema Hämeenlinnassa"aloituksetkin :mrgreen: no eipä se haittaa pääasia että lumet luotu :mrgreen:
En ole tuttu kummankaan ketjun kanssa. Täytyy käydä lukemassa. Joudun tuottamaan sinulle karvaan pettymyksen, mutta tämä on ensimmäinen ja ainoa käyttäjätilini minfossa. Opin eilen, että sivusto ei mm. kerää käyttäjien IP-osoitteita, joten manuaalinen kaksoistilien tunnistaminen on kai sitten mahdotonta. Olisi mielenkiintoista tietää, onko nykyaikaisille foorumisoftille (tämä on liian vanha varmasti) mahdollista saada automaattista IP-osoite tarkistusta. Toki varmaan innokkaimmat sitten kirjoittelevat vaikka VPN:n takaa. Keinonsa kullakin. Säännöt muistaakseni kieltävät sekä kaksoisnickeilyn, että siihen liittyvän noitajahdin :roll:
No ei sinun tarvitse noin kattavaa selvitystä tehdä :mrgreen:

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja CSI »

LaveallaTiellä kirjoitti: Omia havaintojani ja tutkintojani:

1. Kolaaja käyttää mitä todennäköisimmin minun lumikolaani ja katuharjaani. Ne ovat aina kuin "käytön jäljiltä".
.......
Ennen riistakameran ostoa otan mielelläni vastaan vinkkejä, joilla Kolaajan voisi paljastaa.
Vedä kolan kahvaan 230 V jänö lähimmästä verkkopistokkeesta niin eiköhän se kolaaja löydy aamulla pihaltasi pötköttelemästä.

Onhan se ny prkl kun käydään luvatta kolaamassa toisen pihat ja vielä luvatonta kolan käyttöönottoa!
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

janita
Jane Marple
Viestit: 1003
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja janita »

Entinen salakolaaja ilmoittautuu. En kuitenkaan ole tämä kyseinen tapaus, mutta...

Oikeasti neljä vuotta sitten koin shokkiavioeron ja se valvotti öisin. Oli aivan **tun paha olla ja kun uni ei tullut, otin fiskarsin rullaavan lumilapioni ja kolasin taloyhtiön parkkipaikkaa ja harjasin naapureiden autoja aamuksi lumesta.

Mielessä pyöri tuolloin kaikenlaisia murhafantasioita. Pohdin tapoja lahdata ex-mies mahdollisimman hitaasti ja tuskallisesti ja ex-anoppikin siinä sivussa vain koska oli sen mulkun tähän maailmaan synnyttänyt. Oli lähes pakko tehdä jotain fyysistä. Siinä vaiheessa kun parkkis oli vihdoin kolattu ja autot harjattu sitä ajatteli, että täytyykin ne murhahommat jättää johonkin toiseen kertaan.

Naapurin Eeva
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Su Kesä 11, 2017 4:56 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja Naapurin Eeva »

Paras ketju pikään aikaan!

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Joku tekee öisin salaa lumityöt

Viesti Kirjoittaja Silli »

Minuakin kiinnostaa, onko pihalla valaistus ja millainen se lienee (esim. liikkeentunnistuksella syttyvä)?

Ottaisin kengänjäljestä kuvan ja mittaisin mittanauhalla pituuden. Pituudesta saa tarkasti tietoon kengän koon. Esim. nettikaupoissa ilmoitetaan yleensä myytävien kenkien sisäpituus ja omien kenkien perusteella voi päätellä, kuinka paljon ulkopituuteen menee ekstraa. Arvioimasi kengän koon perusteella tulee tosiaan mieleen nainen tai keskenkasvuinen nuorukainen. Tosin Jukka Lahdella oli pieni kenkä ja niin se on yleensä myös esim. ahkerilla aasialaismiehillä tyyliin vietnamilaisilla. Toisaalta mietin, kuinka pieleen arvioit kengän koon paljaalla silmällä, kuten sen matkan naapuriin. Eli tarkkuutta!

Eräs mies seuraili minua aikoinaan. Sitä kesti useamman vuoden, mutta seurannan luonne vaihteli ollen välillä tiiviin toistuvaa ja välillä oli pitkiäkin taukoja. Vuosien varrella muutinkin, mutta se ei touhua lopettanut. Lopulta aloin kantaa suklaalevyä laukussani ja ajattelin ojentaa herkun seurailijalle seuraavan kerran, kun taas törmätään. Päättelin miehen nimittäin olevan kotoisin maasta, jossa lahjat/lahjonta ovat tavallisia ja suklaa sopii touhuun mainiosti. Valitettavasti, kun olin varannut suklaan veskaani, en nähnyt miestä viikkoihin ja tuli kesähelteet. Söinkin lopulta itse suklaan, koska en halunnut sen sulavan laukkuuni. Jo ennen suklaasuunnitelmaa olin alkanut tervehtiä miestä hymyillen nyökkäämällä, mihin hän vastasi. Suklaaoperaation kariuduttua olen vielä joskus miestä nähnyt, mutta ei hän enää yhtä tiiviisti tunnu perässäni juoksevan. Olin kertonut miehestä joillekin lähipiirin ihmisille, joille kerroin myös suklaasuunnitelmasta, mitä he vastustivat. Mietin epäonnistuiko projekti sen vuoksi.

Eri maiden tiedusteluorganisaatiot käyttävät menetelmiä, joilla on tarkoitus horjuttaa kohdehenkilön psyykeä. Olen ulkomailla oleskellessani saanut seurata tällaista, joskaan en silloin ajankohtaisesti ymmärtänyt mistä oli kyse (epäiltiin em. vaihtoehtoakin, mutta pidettiin erittäin epätodennäköisenä). Rikolliset ovat kopioineet ko. menetelmiä tietenkin käyttöönsä ja kyllä niitä Suomessakin käytetään. Olisiko jollain taholla halu horjuttaa psyykeäsi tai turvallisuudentunnettasi?

Olikohan se vuosi sitten joku puutarhafirma oli käynyt muokkaamassa vahingossa väärän talon pihan. Taisi olla rivitalo kyseessä. Olivat sekoilleet osoitteen kanssa. Se tapaus selvisi, mutta jonkin aikaa sekin oli aika outo juttu. Myös partiolaiset ja vastaavat voisivat tulla kyseeseen, mutta he tuskin kävisivät öiseen aikaan.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Vastaa Viestiin