Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10563
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja damfin »

Kysymys onkin (jälleen kerran) siitä että kun tuon esille sen että oikeudella toisaalta oli perusteensa ja pointtinsa tuossa tuomion vähäisessä lieventämisessä tuon viestittelyn takia, niin se ei todellakaan tarkoita että olisin vapauttamassa miehen vastuusta ja väittämässä että kyseessä ei ollut raiskaus vaikka täällä eräs vänkkääjä sen niin haluaa käsittääkkin.

Tämä kohta uutisesta:
Rangaistusta mitattaessa oikeus kuitenkin arvioi, että osapuolten tapaaminen seksisivustolla sekä se, mitä nainen oli miehelle kertonut seksuaalisista mieltymyksistään ja sivuston kautta tapaamistaan muista miehistä, saattoi ”vähäisessä määrin vähentää hänen (raiskaajan) syyllisyyttään”.

Oikeus kuitenkin muistutti, että kyseinen tieto ei poistanut miehen velvollisuutta selvittää naisen suostumusta seksuaaliseen kanssakäymiseen.
Eli kyllä oikeuskin on tekoa raiskauksena pitänyt, on vaan todettu että naisen kertomat asiat mieltymyksistään on vähäisessä määrin saattanut vähentää hänen syyllisyyttään ja ilmeisesti siksi tuomio on annettu ehdollisena, jutussa ei ainakaan kerrota mitään siitä että miehellä olisi taustalla ennestään mitään vastaavaa tekoa.

DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Se, että keskustelee jonkun kanssa seksistä, tai mieltymyksistään seksin suhteen ei vielä anna lupaa naida. Ei sillä pitäisi olla vähentävää merkitystä oikeutta jaettaessa.

Ja sekin syö tuon kohdan täysin, kun nainen on halunnut tavata a) julkisella paikalla b) ei ole halunnut seksiä ensitapaamisella. Lihavoin pari juttua ymmärryksen helpottamiseksi rajoittuneille.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10563
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja damfin »

DemlaMinfo kirjoitti:Se, että keskustelee jonkun kanssa seksistä, tai mieltymyksistään seksin suhteen ei vielä anna lupaa naida. Ei sillä pitäisi olla vähentävää merkitystä oikeutta jaettaessa.

Ja sekin syö tuon kohdan täysin, kun nainen on halunnut tavata a) julkisella paikalla b) ei ole halunnut seksiä ensitapaamisella. Lihavoin pari juttua ymmärryksen helpottamiseksi rajoittuneille.
No tuolla logiikallasi ei sitten tapolla ja murhallakaan pitäisi olla mitään eroa, uhrihan menettää henkensä molemmissa tapauksissa.

Jos nyt meni liian vaikeaksi tuo vertaus, niin kyllähän tässä kyseisessä tapauksessakin oikeus katsoi raiskauksen tapahtuneen, eli ei ollut lupaa naida, uhrin kertomat fantasiat vain katsottiin vähäisesti lieventäviksi seikoiksi.

DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

damfin kirjoitti:No tuolla logiikallasi ei sitten tapolla ja murhallakaan pitäisi olla mitään eroa, uhrihan menettää henkensä molemmissa tapauksissa.

Eihän tapolla ja murhalla olekkaan kuin juridinen ero, uhrin kannalta niillä on täysin sama lopputulos.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.

Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2643
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Tapausta on uutisoitu siten, että teon törkeyttä lisäisi se seikka että tekijä sattui olemaan "vanha" eli tekohetkellä 50-vuotias. Voihan se olla että uhrista tuntuu pahemmalta kun tekijä on "joku vanha äijä."
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja poikani »

DemlaMinfo kirjoitti:Normaalit ihmiset yleensä avaavat oven, jos kelloa soitetaan.
Ei pidä paikkaansa, ellei sitten asu jossakin vitun korvessa. Elämme 2000-luvulla, jolloin tulijat tiedetään jo etukäteen.
DemlaMinfo kirjoitti:Eihän tapolla ja murhalla olekkaan kuin juridinen ero, uhrin kannalta niillä on täysin sama lopputulos.
Lopputulos on kuolema, mutta onhan sillä väliä, että onko lopputulokseen päästy esimerkiksi yhdellä laukauksella vai tuntikausien kidutuksella.
????? ?? ??????.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10563
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja damfin »

DemlaMinfo kirjoitti:
damfin kirjoitti:No tuolla logiikallasi ei sitten tapolla ja murhallakaan pitäisi olla mitään eroa, uhrihan menettää henkensä molemmissa tapauksissa.

Jos nyt meni liian vaikeaksi tuo vertaus, niin kyllähän tässä kyseisessä tapauksessakin oikeus katsoi raiskauksen tapahtuneen, eli ei ollut lupaa naida, uhrin kertomat fantasiat vain katsottiin vähäisesti lieventäviksi seikoiksi.
Eihän tapolla ja murhalla olekkaan kuin juridinen ero, uhrin kannalta niillä on täysin sama lopputulos.
No mikäs muu kuin juridinen ero tässä raiskaustapauksessa oli muihin raiskaustapauksiin? Minun käsittääkseni tuo vähäisesti lieventävä seikka on nimenomaan juridinen seikka kun teko kuitenkin tuomittiin raiskauksena ja tekijä tuomittiin maksamaan uhrille korvauksia henkisestä kärsimyksestä.

Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Jack the Ripper kirjoitti:Tapausta on uutisoitu siten, että teon törkeyttä lisäisi se seikka että tekijä sattui olemaan "vanha" eli tekohetkellä 50-vuotias. Voihan se olla että uhrista tuntuu pahemmalta kun tekijä on "joku vanha äijä."
Se on käsittääkseni vain Iltalehden toimittajan muotoilemaa otsikointia. Ei ole vanhuus kyseessä. Hain linkin ja jutun on kirjoittanut Risto Kunnas - media usein juuri tekee klikkiotsikoita, että se on yleistä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/01b3 ... 3d497acdea

Tekijä oli huijannut ikänsä parikymmentä vuotta nuoremmaksi, siinä on iso ero, ei puhuta mistään muutamien vuosien heitosta suuntaan jos toiseen. En usko että miehetkään pitäisivät, jos treffeille tulisi vastoin aiemmin väittämäänsä 20 vuotta iäkkäämpi nainen ja vaikka olisi sovittu jopa seksitreffeistä, niin ihmisillä on oikeus perua hommat. Kieltäytyä voi missä tahansa vaiheessa, suostumus tarvitaan. Ikäasioissa sinänsä ei ole arvolatinkia ja nenän nyrpistämistä.

Jos mies olisi ollut joku unelmamies, olisiko nainen silloin sanonut EI. Mahdollisesti, hänhän oli kuitenkin tehnyt selväksi, ettei halua harrastaa seksiä 1. tapaamiskerralla. Ronaldollehan (monen mielestä unelmaa) kehtasi tavan nainen sanoa ei, ja siitä seurasi otsikoihin noussut juttu raiskaamisesta (R on papereissa myöntänyt jatkaneensa EI:stä huolimatta). Moni ehkä mietti, miksi R olisi mennyt raiskaamaan, kun hänellä varmaan naisia riittää. Mutta jos hänen egonsa ei kestä ei:n kuulemista.

Unelmamies ei ole unelmamies, jos ei osaa kohdella hyvin. Pinta on pintaa, kunnollisuus tuo ulkonäköönkin tykättävyyttä - siksi varmaan sanotaan minun silmissäni hän on ihanaa. Vaikka olisi sillmät eri paria ja kaitaluinen, miten laulu nyt menikään.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

poikani kirjoitti: Lopputulos on kuolema, mutta onhan sillä väliä, että onko lopputulokseen päästy esimerkiksi yhdellä laukauksella vai tuntikausien kidutuksella.
Mitä väliä? Se onko uhri kärsinyt päivän, tai kuukauden ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Sille uhrillehan sitä oikeutta käsittääkseni pitäisi oikeuslaitoksen hakea. Eikä vääntää kättä syyttäjän ja puolustajan kanssa siitä annetaanko raiskarille 8kk ehdollista vai peräti 12kk. Sekin on itselleni aivan käsittämätöntä, että oikeus yleensä kuittaa enemmän rahaa kuin rikosten uhrit. Ei se nyt mitään rakettitiedettä ole.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.

Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja Lassie »

- hedelmättömän viestin poistaminen -
Viimeksi muokannut Lassie, Ti Helmi 19, 2019 4:32 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

damfin kirjoitti:uhrin kertomat fantasiat vain katsottiin vähäisesti lieventäviksi seikoiksi.
Tämä on mielenkiintoinen ennakkotapaus. Voitaisiinko murha ja tappo lieventää samoilla perusteilla jos uhri on toivonut vaikka kuolevansa.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

sikakyösti
Sofia Karppi
Viestit: 437
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 2:06 pm

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja sikakyösti »

Vanha runkkarina tai ainakin runkkarina kiinnostaisi tietää, missä deittipalstalla on suomalaiset naiset rinnat paljaana?

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja URSA »

Uutisessa puhuttiin "seksitreffipalstasta" ja "seksitreffeistä." Mies on todennäköisesti luullut toteuttavansa etukäteen sovitusti naisen fantasian rajuista otteita. Onko mikään muu poikennut naisen toiveista kuin miehen ikä? Ja kuka muka menee avaamaan oven pelkät pikkuhousut alapään peittona? Paitsi jos se on osa naisen seksifantasiaa.

Oikeuden päätös on asiallinen. Nainen oli esittänyt toiveensa seksin suhteen etukäteen viesteissä.

Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja Paa »

Kiitos Lassie kommentistasi, fiksua asiaa. Tympii niin lukea näitä "naiset fantasioivat tulevansa raiskatuksi" -kommentteja.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10563
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Vanha mies ilmestyi kotiovelle ja raiskasi väkivalloin

Viesti Kirjoittaja damfin »

Jotenkin tuosta uutisesta tulee myös sellainen kuva että tämä "vanha mies" ei välttämättä varsinaisesti ole huijannut olevansa kolmekymppinen, vaan tyttö on itse olettanut näin.
Parikymppinen nainen tapasi alle kolmekymppiseksi olettamansa miehen tunnetulla suomalaisella seksisivustolla. Nainen esiintyi nimimerkillä. Hän oli kuitenkin laittanut itsestään kuvia rinnat paljaana.

Myös mies esiintyi sivulla paljasrintaisena. Hän oli puolestaan rajannut kuvastaan pään pois
Minulla on muutenkin sellainen käsitys että tuollaisilla sivuilla harvoin laitetaan ainakaan sitä oikeaa ikää profiiliin, joten ehkä tyttö on kuvasta päätellen vaan olettanut miehen näyttävän alle kolmekymppiseltä kun ei ole kasvoja nähnyt, jos mies olisi tarkoituksellisesti ja huijatakseen valehdellut ikänsä niin luulisi että sitä olisi korostettu tuossa uutisessa eikä ainoastaan kerrottu naisen olettaneen miehen olevan alle kolmekymppinen.

Vastaa Viestiin