Suomalaisten ISIS-vaimojen ja lasten paluu Suomeen sekä porttikielto Sveitsiin

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Utelo
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: To Loka 30, 2014 12:09 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Utelo »

Katsoin sen CNN:n videohaastattelun. Ihan suomalainen nainenhan tuo oli, kertoi olleensa kristitty ennen kuin kääntyi muslimiksi 14 v sitten. Oletan että noin likaisissa olosuhteissa käsinkin jää piintynyttä likaa. Toisaalta rouvan silmät näyttivät ruskeilta, joten kyseinen nainen saattoi olla muutenkin paremmin ruskettavaa sorttia.

Jos marokkolais-puolisosta, joka oletettavasti on kahden vanhimman lapsen isä, on erottu jo ennen reissuun lähtöä ja rouva sanoo pelkäävänsä että joutuu vankilaan, niin mun veikkaus on se, että ulkomailta on lähdetty hakemaan ihanaa ISIS-uroota uudeksi isännäksi. Vanha puoliso mainitaan aviomiehenä koska se on kivempi kertoa KV-uutiskanaville kuin että nuoremmat lapset ovat mahdollisesti elossa olevan ISIS-soturin siittämiä. Ja sitä mietin vanhempana että miten sairas äiti parittaa oman pikkutyttönsä (oletettavasti) aikuiselle miehelle puolisoksi? Sen puolesta hän jo pelkästään sietäisi joutua vankilaan.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Silli »

Iivis kirjoitti:En huomannut oliko tätä tietoa täällä vielä..

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/is- ... oa/7314700
Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan Sanna oli marokkolaisen miehen kanssa naimisissa lähes 13 vuotta. Avioero astui voimaan vuoden 2014 helmikuussa.

Avioero oli laitettu vireille vuoden 2013 kesäkuussa.
Aivan, ja samana vuonna 2014 Sannan kertoi lapsineen menneen Syyriaan. Hän on kertonut asuneensa Manbijin kaupungissa Pohjois-Syyriassa lähellä Turkin rajaa. Uskon että he ovat hyvinkin siellä voineet asua, koska ISIS valtasi kyseisen kaupungin tammikuussa 2014. Manbijiin sijoitettiin erityisen paljon länsimaista tulleita ISIS-perheitä, joita siellä koulittiin järjestön tavoille ennen kuin heitä siirrettiin eteenpäin syvemmälle Syyriaan. On kuitenkin eri asia, kuinka kauan Sanna lapsineen Manbijissa asui (jos ollenkaan asui), sillä hänen tarinansa eivät ole kauhean vakuuttavia.

Sanna väitti videolla, että alussa heidän elämänsä Syyriassa oli "ihanaa" ja entisessä kotikaupungissaan (Manbij?) hän ei tiennyt mitään ISIS:in mahdollisista raakuuksista. Surffailin vähän netissä ja kyllähän se Manbij on ollut todellinen helvetin esikartano, eikä ole mitään mahdollisuutta, etteikö siellä asunut suomalaisakka olisi kuullut ja nähnyt niistä kauheuksista. Jos ehdin, kirjoitan niistä lisää tähän ketjuun, mutta tiedonhaluiset voivat toki itsekin googlailla.

Olisi kyllä kiva tietää Sannan vaiheista jotain lisää. Hän kertoi olleensa kahdesti naimisissa, mutta mikä on totuus. Jos videolla näkyneet kersat ovat hänen synnyttämiään, niin kyllä hän sitten on seksiä harrastanut myös vuoden 2013 kesäkuun jälkeen...
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
tuumaaja
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: Su Joulu 07, 2014 4:59 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja tuumaaja »

Olkoot siellä nyt vaan,paikalliset pitää hyvänä. Täältä voisi lähettää lisää suvakki-pimatsuja,heidän avuksi. Ei tarvis geelipäitten tänne kylmään tulla itse saalistamaan..
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Ystävä kertoo, miten ”Isis-vaimo” Sanna matkusti tuntemattomaan paikkaan ja yhteys katkesi: ”Sanoi, että en ymmärrä hänen tekemisiään”...

 Aviomies muuttui hyvin muslimin oloiseksi ja alkoi pukeutua niin kuin siellä maissa pukeudutaan.
Arvaan,että ukko kasvatti parran, laittoi hatun kutreilleen, pussihousut ja polviin saakka ulottuvan kaavun. Hege kirjassaan kertoo, että niistä tunnistaa salafistin.
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3918
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Mitähän tässä nyt taas masinoidaan niin kovasti? Lehtien etusivut on täynnä tämän yhden horon stooria. Maailmassa vissiin kaikki muu hyvin, kun jaksetaan itkeä jonkun terroristin perään niin saatanasti.

Horo lähti terroristien mukaan, ja nyt kaduttaa. Se on vain voi, voi. Valintojen maailma.

Mää vähän luulen että suvakit olisivat ”hieman” eri mieltä tästä asiasta, jos kyseinen akka olisi mennyt ulkomaille osallistumaan uusnatsien kanssa tappamaan porukkaa.
Olisko se silloin vielä yhtä tervetullut Suomeen, jos olisi mestannut pari nekrua tai karvakättä ja antanut uusnatsien joukkoraiskata 13-vuotiasta tytärtään?

Täysin samaa paskaa hieman eri paketissa kaikki ääriliikkeet.
"Those who want respect, give respect."
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Silli »

Sannan avioero saattoi olla ns. lumeavioero. Tarkoituksena saattoi olla sumentaa Sannan ja lasten lähtöä, jos esimerkiksi Supo oli alkanut miehen tai Sannankin perään jo kysellä. Toinen ja ehkä todennäköisempi syy on, että yksinhuoltaja saa enemmän sossutukia. Monet Suomesta ISIS:in helmoihin lähteneistähän nauttivat pitkään tileilleen rapsahtaneista sossutuista. Siihen voisi liittyä sekin, että Sanna huolehti sen ilmoittamisesta, että hänen (ja lasten) kotipaikkakunta on Kotka, vaikka oikeasti olivatkin jo ISIS:in kaapualueella...
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Berlin
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Berlin »

Ei liene yllätys, että virkamiehet (kuten Nerg oli) ovat nyt sitä mieltä, että tervetuloa vaan..

Pelkäävät aivovauriosuvakkien huutavan rassissmia. Omassa mielessään toivottavat tuon haisevan isishoron helvettiin.

Tupla on varmaan jo laatinut rasismikirjelmän jokaiseen mahdolliseen paikkaan ja takku kiilottaa piip****
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?
Alex Smith
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1434
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 12:05 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Alex Smith »

Siis eikö kukaan tunnista? Vieläkään? Pitää vissiin mennä ylilaudalle

- 1972 syntynyt
- opiskellut matkailualaa
- au pairina Ranskassa
- työskennellyt hotellissa ja matkaoppaana
- suht yksinkertainen, ei osaa puhua kuin rallienkkua
- asunut Helsingissä ja viimeksi Kotkassa
- kotiäiti, 4 lasta
- naimisissa Marokon tuotteen kanssa, putkimies tuo ukko ollut ilmeisesti vielä Kotkassa

Vähemmilläkin tuntomerkeillä on ratkaistu. Itse en pysty kun Kotkassa tai Hesassa ei tuttuja
Berlin
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Berlin »

Alex Smith kirjoitti:Siis eikö kukaan tunnista? Vieläkään? Pitää vissiin mennä ylilaudalle

- 1972 syntynyt
- opiskellut matkailualaa
- au pairina Ranskassa
- työskennellyt hotellissa ja matkaoppaana
- suht yksinkertainen, ei osaa puhua kuin rallienkkua
- asunut Helsingissä ja viimeksi Kotkassa
- kotiäiti, 4 lasta
- naimisissa Marokon tuotteen kanssa, putkimies tuo ukko ollut ilmeisesti vielä Kotkassa

Vähemmilläkin tuntomerkeillä on ratkaistu. Itse en pysty kun Kotkassa tai Hesassa ei tuttuja
Muualla kuin pizzeriassa töissä olevan marokkolaisen luulisi herättävän huomiota Kotkan kokoisessa kaupungissa...
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5142
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Sehän olisi ihan win-juttu, jos sanna ei syystä tai toisesta suoriudu kotimatkastaan itsekseen, ja jää siksi käytännössä vihollisen vangiksi sikäläiseen leiriin. Toi on onneksi vieläpä ihan mahdollisuuksien rajoissa vähintään, ellei peräti todennäköisyyksien.

Itsehän en tosiaan kaipaisi niitä lapsiakaan tänne, varsinkaan vanhinta, mutta ymmärrän hyvin miksi lasten tänne saamiseksi panostetaan astetta enemmän resursseja. Kunhan vaan ei samalla jostain "humanitäärisestä" syystä koeta tarvetta auttaa äitiäänkin, saati vanhimman lapsen isispuolisoa.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja poikani »

Avarakatseisuudessaan loistavaa kansanedustaja-ainesta. Ei mulla muuta.
????? ?? ??????.
Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

MissMallard kirjoitti:Tuolla pohtivat että onko Sannalla miehen kädet..?
En tiedä missä "tuolla" sijaitsee, mutta täällä tätä käsi-aihetta on käsitelty eilisestä ketjun aloituksesta lähtien jo useammassa postauksessa, useammalla sivulla.
poikani kirjoitti:Avarakatseisuudessaan loistavaa kansanedustaja-ainesta. Ei mulla muuta.
Kardemumma ehti jo eilen vähän kattavammin:
Kardemumma kirjoitti:Tarkemmin ajateltuna tästä Sannassa on kansanedustaja-ainesta. Hänestä voisi olla myöskin ministeriksi tai mahdollisesti presidentiksi. Tämmöinen lähi-idästä kotoisin oleva, lapsiaan raiskauttava androgyyni sopisi oikein hyvin tämän sairaan yhteiskunnan keulakuvaksi. Tämä sekasikiö on tyypillinen tapaus kansankodin kuolinvuoteella vetämässä hengityskoneen virtajohtoa seinästä hoitajan valepukuun sonnustautuneena. Nämä demariämmät ja muut rappiota levittävät syöpäläiset ovat pilanneet koko Suomen. Vielä kun tämän "Sannan" näen jossakin, lupaan lyödä teroitetun kenttälapion hänen kaapunsa selkään pystyyn. Sen jälkeen käyn ostamassa perinteistä jauhomakkaraa, jota grillimakkaraksi kutsutaan. Nautin sitä Karjala-oluen kanssa kylmänä, ennen poliisin suorittamaa kiinniottoa. Ei siksi, että se on kulttuurimme ehkä juntein tapa, vaan siksi, koska se olisi kaatoryypyn kaltainen rituaali. Vaan miksi uhrautuisin torakoiden ja luteiden puolesta? Hevonvitun väliä enää millään. Parempi juoda viinaa ja vähät välittää koko vitun yhteiskunnan tilanteesta. Kouluampujat olivat oikeassa. Ihmisyys on yliarvostettua.
Ja vielä, ihan sama mistä ääni on peräisin, kuvan kaapuäijä ei mikään suomalainen nainen ole. Suomalainen "Sanna"-nainen voi henkilöpapereineen olla olemassa jos viranomaiset näin toteavat (vielä ei kai ole tullut vahvistusta että tällaisen taustan ja identiteetin omaava henkilö ylipäätään on olemassa?) mutta se ei vielä kerro mikä Osama bin Ladenin velipoika tän kaavun alla konkreettisesti lihana on.
CSI kirjoitti:Kuva

...mutta jos voisin, niin ISIS voittaisi ja America uppoasi mereen Allahin raivotessa.
Sillin sosiaali- ja lastensuojelutoimia koskevaan pitkään viestiin liittyen mahdollisen Suomeen paluun jälkeen:

Uskon, että teoriassa voi olla noin. Käytännössä uskon aivan toisenlaiseen kuvioon, jonka Gladys jo kuvaili. Todetaan, että "Sanna" lapsineen tulee niin poikkeuksellisista oloista, että lasten erottaminen mustakaapujoosepista ei missään nimessä ole kohtuullista, vaan tuetaan, rakastetaan, ohjataan. Ainut vaan, että "Sanna" ei halua mitään ohjausta, hänhän on edelleen syvästi islamilainen, Koraani on oikein ja sharia-laki on oikein.

Kukaan ei voi oikeasti uskoa, että tää kaapuäijä on suomalainen nainen ja vielä matkailualan ammattilainen (Sillillä aiemmin kielitaidosta hyviä huomioita)? Oikeesti, kaikkea paskaa sitä mediaan läpi pääseekin, tai päästetään, mutta lehdistöllä on tottakai omat agendansa. Aina löytyy tahoja jotka rahastaa ja saa oman leipänsä revittyä käyttämällä tilannetta hyväkseen vaikka sitten uutisankoilla.
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)
Avatar
Tatti-Petteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: Su Marras 16, 2014 4:41 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Tatti-Petteri »

Kissankello kirjoitti:Kukaan ei voi oikeasti uskoa, että tää kaapuäijä on suomalainen nainen ja vielä matkailualan ammattilainen (Sillillä aiemmin kielitaidosta hyviä huomioita)? Oikeesti, kaikkea paskaa sitä mediaan läpi pääseekin, tai päästetään, mutta lehdistöllä on tottakai omat agendansa. Aina löytyy tahoja jotka rahastaa ja saa oman leipänsä revittyä käyttämällä tilannetta hyväkseen vaikka sitten uutisankoilla.
Mistä tämä älyvapaa kaapuäijä-fantasia tuli? Minä esimerkiksi voin uskoa aivan hyvin - mitä ihmeellistä siinä on, että tuolta kalifaatin raunioilta löytyy ruskeasilmäinen suomalainen nainen, joka on ruskettunut siltä osin mitä niqabinraosta aurinko ruskettaa? Olen itse ihan satakuntalaisen isän puolelta saanut todella herkästi ruskettuvan ihon ja voin sanoa, että jos minun isän puolen naiset vetäis heinäkuun lopulla niqabin niskaan, niin täydestä menis.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9154
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Katsoin videon Sannasta kolmen lapsensa kanssa. Kaavun suojassa olleen tyttären silmät näyttivät minusta itkusta turvonneilta. Aika ristiriitaisia tunteita ainakin itsessäni perheen tilanne herättää.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Isis-vaimo Sanna haluaa palata Suomeen

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Tatti-Petteri kirjoitti:
Kissankello kirjoitti:Kukaan ei voi oikeasti uskoa, että tää kaapuäijä on suomalainen nainen ja vielä matkailualan ammattilainen (Sillillä aiemmin kielitaidosta hyviä huomioita)? Oikeesti, kaikkea paskaa sitä mediaan läpi pääseekin, tai päästetään, mutta lehdistöllä on tottakai omat agendansa. Aina löytyy tahoja jotka rahastaa ja saa oman leipänsä revittyä käyttämällä tilannetta hyväkseen vaikka sitten uutisankoilla.
Mistä tämä älyvapaa kaapuäijä-fantasia tuli? Minä esimerkiksi voin uskoa aivan hyvin - mitä ihmeellistä siinä on, että tuolta kalifaatin raunioilta löytyy ruskeasilmäinen suomalainen nainen, joka on ruskettunut siltä osin mitä niqabinraosta aurinko ruskettaa? Olen itse ihan satakuntalaisen isän puolelta saanut todella herkästi ruskettuvan ihon ja voin sanoa, että jos minun isän puolen naiset vetäis heinäkuun lopulla niqabin niskaan, niin täydestä menis.
Paskat tuo mikään suomalainen ruskeasilmäinen nainen ole, karvaperse arabiäijä. :lol: Usko sinä ihan mitä uskot, jos olisit nähnyt muitakin naisia kuin sukulaisesi niin erottaisit miehen ja naisen toisistaan. :lol: Katellaan sitten kun saadaan tämä "Sanna-Saddam" Suomeen ja saadaan viranomaisten lausunto siitä, että henkilöpaperit täsmäävät siihen mitä mustakaavun alta fyysisesti löytyy. :roll:
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)
Vastaa Viestiin