Joukkoraiskausvideo postattiin YouTubeen

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Harriet Makepeace

Joukkoraiskausvideo postattiin YouTubeen

Viesti Kirjoittaja Harriet Makepeace »

Viime vuoden marraskuussa joukkoraiskattiin nuori äiti Etelä-Lontoossa.Tekijöitä oli kolme ja he olivat kaikki 14-16 vuoden ikäisiä teinejä. Yksi tekijöistä videoi raiskauksen ja postasi tämän YouTubeen.
Nainen huumattiin naapurin asunnossa ja sitten raiskattiin hänen kaksi- ja neljävuotiaiden lasten edessä, joiden itku kuului selvästi 3-minuutin pituisella videopätkällä, joka oli ilmeisesti kuvattu kännykällä. Naista hyväksikäytettiin yhteensä 14 tunnin ajan.
Nainen oli raiskauksen aikana tajuttomana. Traumatisoitunut raiskauksen uhri pystyi tekemään poliisille ilmoituksen raiskauksesta vasta 3 kuukautta tapauksen jälkeen.
Joukkoraiskausvideo sai olla YouTubella peräti KOLME KUUKAUTTA ennen kuin se sieltä poistettiin kun joku kävijä teki siitä valituksen.Videota oli katsottu yhtensä 600 kertaa.
You Tube edustaja kertoo ettei heillä ole mahdollista valvoa jokaista videota, jota sivulle postataan. Joten näin ollen he heivät pysty mitenkään estämään rikollisen materiaalin päätymistä sivuille.
Raiskauksen uhri on puhunut medialle kärsimyksistään,nöyryytyksestä ja epätoivosta, jonka koko tapaus hänelle aiheutti.

Poliisi on kuullustellut kolmea teiniä tapauksen johdosta.

Lähde:Daily Mail

http://www.dailymail.co.uk/pages/live/a ... =1770&ct=5

http://www.foxnews.com/story/0,2933,334818,00.html

Voi itku! :cry:
Bambinos
Agentti Scully
Viestit: 659
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 11:36 am

Viesti Kirjoittaja Bambinos »

:shock:

Sanattomaksi vetää. Mikä niitä Britannian teinejä riepoo?! Tuntuu että vähälle aikaa on kuultu sieltä suunnasta mitä pöyristyttävimpiä raiskaustapauksia, tekijöinä teinijoukko.
Oksettaa.
rimma
Christopher Lorenzo
Viestit: 1513
Liittynyt: Ma Marras 19, 2007 11:43 pm
Paikkakunta: Pripyat

Viesti Kirjoittaja rimma »

Ei sitten kukaan käyttäjä voinu puuttua asiaan kun oli videon YouTubessa nähnyt..Kyllähän kansalaisella on määrä auttaa hädässä jos jotain sattuu niin eikö vastuuntuntosella käyttäjällä olis aihetta tästä etenpäin tieto viedä..uskomatonta! :roll:
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
metallikukko
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:47 pm

Viesti Kirjoittaja metallikukko »

Kun näitä tämmöisiä lukee niin toivoisi terroristien iskevän seuraavaksi brittilässä poikakotiin.
Hoolie
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Ke Tammi 16, 2008 12:10 am

Viesti Kirjoittaja Hoolie »

Bambinos kirjoitti:
Mikä niitä Britannian teinejä riepoo?!
Piti varmaan sanomasi että Afrikan ihmisiä ylipäätänsä?
Hauska juttu sinänsä, itsemurhaviestejä irc-gallerian päiväkirjaan ja raiskausvideoita youtubeen. Nykypäivää :)
Some people say they are only doing their job
but it was their own decision to be a fuckin' cop
so why any compassion when they gonna die
most of us think like this you know that's not a lie!
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

The woman's ordeal began after a female friend invited her into a neighbour's flat for a drink.

As the pair shared a bottle of champagne, the mother claims she went numb and realised her drink had been spiked.
Hmmm...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Bambinos
Agentti Scully
Viestit: 659
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 11:36 am

Viesti Kirjoittaja Bambinos »

rimma kirjoitti:Ei sitten kukaan käyttäjä voinu puuttua asiaan kun oli videon YouTubessa nähnyt..
Voi olla, että videon nähneet pitävät sitä näyteltynä, en itse varmaan olisi voinut uskoa sitä todeksi. Olisin ehkä sokeasti luottanut YouTubeen, että jos video kerran täällä on ollut jo kuukausitolkulla, ei kai tässä sitten mitään hämärää olekaan..!
Toisekseen YouTubessa pitäisi olla videon alla nappula, jossa lukee "Ilmianna asiaton video" tms. Nythän siellä ei ole mitään sellaista, ja tavalliselta laiskalta käyttäjältä vaatisi aika paljon etsiä yhteystietoja mihin ilmoittaa... :roll:
Bambinos
Agentti Scully
Viestit: 659
Liittynyt: To Helmi 28, 2008 11:36 am

Viesti Kirjoittaja Bambinos »

Hoolie kirjoitti:
Bambinos kirjoitti:
Mikä niitä Britannian teinejä riepoo?!
Piti varmaan sanomasi että Afrikan ihmisiä ylipäätänsä?
No, tapanani ei ole tehdä yksiulotteisia päätelmiä tekijän etnisen taustan perusteella.. Vaikka "Britannian teinit" on kyllä aika yleistävä ilmaus :)
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

Vähän ihmetyttää, miten tämä nainen osasi etsiä omaa raiskausvideotaan Youtubesta, jos kerran oli koko ajan tajuttomana? Videohan on täytynyt olla ainoa todiste myös hänelle itselleen siitä, mitä tapahtui.

Jos juttu ei ole keksitty, niin mieleen tulee jonkinlainen järjestetty kosto.
Every ship must sail a world.
koskisen masa
Nikke Knakkertton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Marras 14, 2007 11:58 pm
Paikkakunta: Sodoma/Hamppukaupunki/Zion

Viesti Kirjoittaja koskisen masa »

Ehkei hän videota etsimällä etsinytkään. Saattoihan esim. joku hänen tuttavansa nähdä sen ja tiedottaa asiasta. Jos on ollut 14 tuntia hyväksi käytettynä muitakin todisteita tapahtuneesta lienee kuin pelkkä video.
(Miettikää tapahtuneeksi omalle kohdalle.)

Bambinoksen kanssa olen samalla linjalla.

YouTubessahan on myös mahdollisuus laittaa "ei alle 18- vuotiaille".
Kuka tietää oliko video kategorioitu näin ? ( Ei sillä, että se oikeuttaisi tekoa millään tavalla.)
Ihmiset tulee ja menee - cycles and circles, everything cook and curry. http://www.youtube.com/watch?v=MorR04iLtMw
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

^ Luulisi, että kategoriointi tuohon K18-ryhmään saisi youtuben ylläpidon katsomaan videon. Kaiken järjen mukaan homma ainakin toimisi niin, että K18-luokitellut videot tarkistetaan automaattisesti (jos kerta kaikkia ei siis tarkisteta).
Aariel
Vic Mackey
Viestit: 1955
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 12:02 pm

Viesti Kirjoittaja Aariel »

joey kirjoitti:^ Luulisi, että kategoriointi tuohon K18-ryhmään saisi youtuben ylläpidon katsomaan videon. Kaiken järjen mukaan homma ainakin toimisi niin, että K18-luokitellut videot tarkistetaan automaattisesti (jos kerta kaikkia ei siis tarkisteta).
Kun oli tuo Jokelan koulun ampumistapaus, niin Youtubeahan arvosteltiin siinäkin. En muista kuinka h*lvetisti niitä videoita sinne päivässä tuli, mutta paljon se oli. Ja jos se kerran sinne joutuu ja poistetaan, joku pässi lykää aina vaan uudestaan.
Järkyttävä, nöyryyttävä, täysin järjetön tapaus. Kuin raiskaus itsessään ei olisi kamala kokemus, vielä videot levitykseen. Huhhuh :cry:
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Aariel kirjoitti: Kun oli tuo Jokelan koulun ampumistapaus, niin Youtubeahan arvosteltiin siinäkin. En muista kuinka h*lvetisti niitä videoita sinne päivässä tuli, mutta paljon se oli. Ja jos se kerran sinne joutuu ja poistetaan, joku pässi lykää aina vaan uudestaan.
Juu, mutta oliko Jokelankaan video K18-luokiteltu? Käsittääkseni ei ollut. Kyllä tiedän ettei youtube hirveästi videoita seulo, mutta luulisi että K18-merkityt sentään seuloo.
Aariel
Vic Mackey
Viestit: 1955
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 12:02 pm

Viesti Kirjoittaja Aariel »

^En usko, että ne ensin suodattaa niitä :? Ymmärtääkseni menee suoraan ja jos joku "ilmiantaa" asiattoman videon, niin sitten kassellaan. Tämmöinen kuva mulle on jostain iskostunut.
rimma
Christopher Lorenzo
Viestit: 1513
Liittynyt: Ma Marras 19, 2007 11:43 pm
Paikkakunta: Pripyat

Viesti Kirjoittaja rimma »

No joo näinhän se menee että ensin nämä videot päätyvät kaikkien nähtäväksi ja jos onni suo sieltä joku ylläpitäjä bongaa sellasen joka ei sinne kuulu. Aika hyvin ne poisteli YouTubesta Jokelan(sori nostin asian esille) aikasia videoita jotka sinne ei kuulunu...mutta kerkes nekin siellä olla jonki aikaa.
Tuo "ilmianto nappula" sieltä puuttuu ilmeisimmin..tai se hoituu toista kautta mutta sellasta sinne kuitenkin melkeimpä vaatimalla vaatisin koska siellä kuitenkin alkaa sitä tavaraa olla paljon ja lisää tulee.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
Vastaa Viestiin