Profilointeja käyttäjistä

Keskustelut ylläpidosta ja tuomioistuimesta. Myös käyttäjien keskinäiset nokittelut tänne.

Valvojat: Moderaattorit, Kilomies, Kyöpeli

Kardemumma

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Booksandbullets, tyypillinen lähiökasvatti Itä-Helsingistä. Syntymätodistuksessakin hänellä on muutaman päivän heitto, koska hänenlaistensa kohdalla ei tarvitse kovinkaan tarkasti tietoja kirjata. Vain hautausurakoitsija ja kuoleman todennut lääkäri kirjaa oikeita aikoja. Hänenlaistensa moniongelmaisten eliniänajanodote on noin 26-vuotta. Omaa naisen sukupuolielimen, vaikka ulkoisilta piirteiltään häntä voisi luonnehtia intialaiseksi 56-vuotiaaksi Hindumieheksi. Ihonväri ei ole tyypillinen paskanruskea, vaan enemmänkin Lidlin halpissuodatinkahvista Havukoskelaiseen tapaan keitetty laimea pigmentti, jossa on ripaus Siwasta näpistettyä maitoa. Elämässä epäonnistuminen on saavutettu monilta eri alakulttuurien aloilta. Ei yhtäkään todellista ystävää, vain pelkkiä nahjuksia, jotka haluvat hyötyä hänestä joko seksuaalisesti tai myymälävarkauksien muodossa. Tyypillinen asiakas mielenterveyspalvelujen piirissä. On hyvin suurella todennäköisyydellä tälläkin hetkellä avohoidossa tai ainakin omaa varhaiseläkkeeseen oikeuttavan aseman Kelan etuuskäsittelijän tietokoneen näytöllä.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja putsari »

Kardemummo

Kuva
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Kardemumma

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

putsari kirjoitti:Kardemummo

Kuva
Kaikenlaisia kuvia sitä selvästi löytyy tietokoneeltasi nk. runkkualbumista :mrgreen:
Sivustamulkoilija
Jack Bauer
Viestit: 967
Liittynyt: To Kesä 21, 2018 1:57 pm

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Sivustamulkoilija »

Kardemumma kirjoitti:Booksandbullets, tyypillinen lähiökasvatti Itä-Helsingistä. Syntymätodistuksessakin hänellä on muutaman päivän heitto, koska hänenlaistensa kohdalla ei tarvitse kovinkaan tarkasti tietoja kirjata. Vain hautausurakoitsija ja kuoleman todennut lääkäri kirjaa oikeita aikoja. Hänenlaistensa moniongelmaisten eliniänajanodote on noin 26-vuotta. Omaa naisen sukupuolielimen, vaikka ulkoisilta piirteiltään häntä voisi luonnehtia intialaiseksi 56-vuotiaaksi Hindumieheksi. Ihonväri ei ole tyypillinen paskanruskea, vaan enemmänkin Lidlin halpissuodatinkahvista Havukoskelaiseen tapaan keitetty laimea pigmentti, jossa on ripaus Siwasta näpistettyä maitoa. Elämässä epäonnistuminen on saavutettu monilta eri alakulttuurien aloilta. Ei yhtäkään todellista ystävää, vain pelkkiä nahjuksia, jotka haluvat hyötyä hänestä joko seksuaalisesti tai myymälävarkauksien muodossa. Tyypillinen asiakas mielenterveyspalvelujen piirissä. On hyvin suurella todennäköisyydellä tälläkin hetkellä avohoidossa tai ainakin omaa varhaiseläkkeeseen oikeuttavan aseman Kelan etuuskäsittelijän tietokoneen näytöllä.
Nyt tosiaan yhden keskusteluketjun kelaamisensa vuoksi tajusin tän Kardemumman ajatusten juoksua,tää vitun apina joka ketjussa,ihan kokoajan aukoo päätään toisille minfolaisille, joka arvostelee ja tietää kaikista asioista enemmän kun kukaan muu koskaan.
No nyt oli sitten valvojiista joku vastannu sen pätemiseen ihan napakasti,niin mitäs Kardemumma teki,rupes heti selitteleen kirjoituksiaan naurettavalla tavalla.sanomani ydin on se,että jos on noin kärkäs arvosteleen toisten minfolaisten kirjoituksia,mitä hän juuri aina tekee,niin sillon pitäs olla se "kovajätkä" kirjoituksissaan kaikille leipää syöville,eikä ruveta persettä nuoreen.en ole ikinä ennen tätä Kardemummaa nähnyt ketään toista näin ylimielistä paskaa jauhavaa apinaa täälä.ja mitä todennäköisemmin tän kyseisen nimimerkin takana oleva elvistelijä ottaa mut hampaisiinsa kun banninsa loppuu,ni heti kerron hänelle tässä,et laittaa yyveetä,niin sen kautta voidaan sopia henk.koht.tapaaminen ja hoidetaan ne "jatkot" tarvittaessa ihan muuten kun täälä nikkien takana :twisted:
Tää tyyppi on just sellanen,joka on huudellut aina toisten seläntakaa tai anonyymisti.en yhtään epäile etteikö ois huudellu joskus jollekkin ihan vahingossa päin naamaa ja sitten onkin imetty keittoa jonkun aikaa lasaretissa ja sen vuoksi on pitäny lähtee rääpiin päätä toisille nikin taakse
VITTU MIKÄ IDIOOTTI PASKAHOUSU :evil:
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Ailar kirjoitti:
Hairahtelija kirjoitti:Mä oon kuvitellu että VoDka on nainen :shock:
Moni muukin on kuvitellut. Minä olen aina kuvitellut, että VoDka ois ihminen. :mrgreen: Vitsi vitsi!
VoDkasta olen aina tykännyt, vaikka en koskaan ole antanut anteeksi (sisimmässäni), että se kerran arvioi minut vanhainkodin vanhimman asukin tasoiseksi. Eihän se nyt ihan hirveästi heittänyt, mutta löytyy täältä pari kesää vanhempiakin! :mrgreen:
Ailar on täysin ruokoton ihminen, jonka huumorintajua ei Erkkikään kykene ymmärtämään.

Ei kovinkaan naisellinen ihminen, ei meikkaa eikä flirttaile.Voi pitää samankin sukupuolen edustajista.

Kokee olevansa (henkisesti) eräänlaisessa "pakkoavioliitossa" nykyisen miehensä kanssa- tämä voi aiheuttaa sairauksia.

Viihtyy hyvin miesten parissa. Niin kutsuttu "hyvä jätkä".Herkkä pahoittamaan mielensä.

Pukeutuu harvemmin kansallispukuun tai mekkoon.Lyhyet hiukset. Ei tupakoi eikä käytä päihdyttäviä aineita.
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Ailar »

paccasucco kirjoitti:
Ailar kirjoitti:
Hairahtelija kirjoitti:Mä oon kuvitellu että VoDka on nainen :shock:
Moni muukin on kuvitellut. Minä olen aina kuvitellut, että VoDka ois ihminen. :mrgreen: Vitsi vitsi!
VoDkasta olen aina tykännyt, vaikka en koskaan ole antanut anteeksi (sisimmässäni), että se kerran arvioi minut vanhainkodin vanhimman asukin tasoiseksi. Eihän se nyt ihan hirveästi heittänyt, mutta löytyy täältä pari kesää vanhempiakin! :mrgreen:
Ailar on täysin ruokoton ihminen, jonka huumorintajua ei Erkkikään kykene ymmärtämään.

Ei kovinkaan naisellinen ihminen, ei meikkaa eikä flirttaile.Voi pitää samankin sukupuolen edustajista.

Kokee olevansa (henkisesti) eräänlaisessa "pakkoavioliitossa" nykyisen miehensä kanssa- tämä voi aiheuttaa sairauksia.

Viihtyy hyvin miesten parissa. Niin kutsuttu "hyvä jätkä".Herkkä pahoittamaan mielensä.

Pukeutuu harvemmin kansallispukuun tai mekkoon.Lyhyet hiukset. Ei tupakoi eikä käytä päihdyttäviä aineita.
Pikkusen meni pieleen! :mrgreen:
Eihän minulla kuulopuheiden mukaan ole mitään huumorintajua, joten miten sitä pystyisi ymmärtämään.
Naisellisuudesta en niin tiedä, mutta kyllä minä meikkaan lähes joka päivä. Mitään helvatan kansallispukuja en päälleni pistä, on mulla pari hametta.
Jep, kyllä minä naisista tykkään, mutta mitään seksuaalista suhdetta en osaisi ajatella naisen kanssa. Minua ei kuitenkaan häiritse, jos jollain muulla on tällaisia. Kavereissani on ollut niin lesboja kuin homojakin. Ei haittaa.
En ole pakkoavioliitossa, vaikka olenkin ollut jo yli 30 vuotta saman tyypin kanssa naimisissa. Mitä hittoa tuota jatkuvasti vaihtelee?
Lyhyet hiukset? :shock: Oot katellu väärää naista. Mun tukka on tätä nykyä vähän yli puolen selän, kun vähän piti leikatakin pois, kun latvat kuluu.
Joo, en juo viinaa. Joskus otan olutta.
Kyllä minä tupakkaa poltan, kiitos vaan. Sytytä itelleskin.
Paikalla
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4665
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja dazu »

Kuolemannaakka kirjoitti:
dazu kirjoitti: Sirpa muuten kirjoittelee nykyään nimimerkillä Ghost hunting.
No eikä kirjoittele, haloo. Ihan vastakkaista leiriä ja Sirpa ainakin tuplasti vanhempi. Sirpa oli nokkela ja älykäs, vaikka tietysti ylikierroksilla kävikin. GH on vain hörhö.
Pieni liekki on ainakin yksi Sirpan nykyisistä nikeistä:
Pieni liekki kirjoitti:Erikoinen oli Tampereella Kuninkaankatu 13:ssa 5.12.2012 tapetun 42-vuotiaan Keskustan poliitikkonaisen kuolintapaus, kun hänet tappanut vuonna 1965 syntynyt metallialalla työskennellyt mies koki putkakuoleman 10.2.2012. Politiikka, metalliala ja poliisit näyttäisivät kietoutuvan läheisesti myös Ulvilan murhamysteeriin.
Ghost hunting on yksi ja Pieni liekki on toinen. Silli ei luultavasti ole Sirpa.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10835
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

dazu kirjoitti:

Silli on ainoa noista, joka voisi olla Sirpa, eikä ole hänkään. Aivan erityylisiä kirjoittajia.

Ja Sirpanhan mukaan Ulvilan murhan takana olivat Wincapita ja natsit=) Tosin unohti myöhemmin noin kirjoittaneensa, kun joskus häntä siteerasin.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9157
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Kuolemannaakka kirjoitti: Silli on ainoa noista, joka voisi olla Sirpa, eikä ole hänkään. Aivan erityylisiä kirjoittajia.

Ja Sirpanhan mukaan Ulvilan murhan takana olivat Wincapita ja natsit=) Tosin unohti myöhemmin noin kirjoittaneensa, kun joskus häntä siteerasin.
Luulin myös jossain vaiheessa, että Silli on Sirpa, mutta ei hän ole. Olisi kiva tietää, missä Sirpa vaikuttaa tällä hetkellä. Hän oli kirjoittaja, jota seurasin ja joka on kadonnut seuraamiltani palstoilta.

Minulla ei ole mitään tarvetta kirjoittaa murhainfossa useammalla nikillä. Ihmettelen suuresti, mahtaako yksikään yli 1000 viestiä murhainfoon kirjoittanut henkilö kirjoitella täällä useammalla eri nimimerkillä. Muutama taitava useamman nimimerkin käyttäjä murhainfossa näkyy vaikuttavan, mutta heillä lienee siihen omat syynsä ja kenties ylläpidon siunaus toiminnalleen.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Paikalla
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4665
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja dazu »

Kuolemannaakka kirjoitti:Silli on ainoa noista, joka voisi olla Sirpa, eikä ole hänkään. Aivan erityylisiä kirjoittajia.
Kumma juttu, että Kuolemannaakalla on aina paskat housussa, kun ottaa esiin Sirpan nykyiset nikit. Fakta on, että Sirpa jauhoi aikoinaan näistä Joki-Erkkilöistä. Sittemmin vain Palle, Ghost hunting ja Pieni liekki ovat jauhaneet Joki-Erkkilöistä. Se on Sirpan ihan oma teoria, että Joki-Erikkilän poikaystävän hukkuminen olisi ollut henkirikos. Kukaan muu ei ole tällaista juttua puhunut. Tältä pohjalta voi sanoa varmaksi, että Ghost hunting ja Pieni liekki ovat Sirpan nikkejä. Sanottiin, mitä sanottiin. Toinen näitä yhdistävä piirre on se, että kyseiset nikit ovat yhdistäneet Harri Haapalan tapauksen Ulvilaan. Sekin on Sirpan signatuurijuttu.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Kardemumma

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Sivustamulkoilija kirjoitti:laittaa yyveetä,niin sen kautta voidaan sopia henk.koht.tapaaminen ja hoidetaan ne "jatkot" tarvittaessa ihan muuten kun täälä nikkien takana
Laitan yksityisviestillä ajan ja paikan, josta lähdet sitten medihelillä tai hautausurakoitsijan kyydillä. Olet varmasti jo valmiiksi eläkkeellä. Koen, että minun tehtäväni on saattaa sinut pysyvästi Kelan palveluiden ulkopuolelle. Hautajaisiisi tulee vain sosiaalitoimiston työntekijä ja suntio. Näin menneellä viikolla Haartmannin sairaalassa käydessäni samanloaisen lässyttäjän. Hän oli leukakirurgian asiakkaana. Nenän varsi oli hänen pienin ongelmansa. Koko leuka oli paloina kuin se olisi ollut palapeli. Voit olla siellä oman lähiökapakkasi nyrkkeilykoneen äärellä se "kovin jätkä", mutta minunlaisen väkivaltaan erikoistuneen yksilön kanssa ei se pilottitakki ja naamatatuoinnit kauheasti auta. On aivan sama minkälaisen Tallinnasta ostetun nyrkkiraudan ja Motonetistä näpistetyn kääntöveitsen kanssa yrität päteä, koska revin sinulta molemmat kädet irti ja murskaan pääsi katuun kuin vesimelonin.
inka
Jane Marple
Viestit: 1033
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja inka »

Kuulepas Kardemumma, Mee muualle purkamaan tuota teiniangstias. Joka ketjussa uhoamassa ja uhkailemassa, idiootti!
Juu ja ei, minulla ei ole pilottia eikä naamatatuointia. Tervettä maalaisjärkeä ja vähän muutakin sen edestä, KIITOS!
Ootko kuullut sanontaa, että hiljaisia kannattaa varoa enemmän kun räksyttäjiä :mrgreen: :lol:
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
Kardemumma

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

inka kirjoitti:minulla ei ole pilottia eikä naamatatuointia.
Niin, koska sosiaalihuolto ei niitä maksa, vaan teidänlaiset luuserit hankkii tatskansa piriluukun kotitatuoitsijalta ja pöllii kaupasta sen pilotin. Vähän huvittaa, kun tuollainen surkimus tekee nimimerkin naisen etunimellä. Ei minulla sinällään ole mitään transuja vastaan.
Nessit
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Pe Syys 28, 2012 6:27 pm

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Nessit »

Enpä ole tällä osastolla juuri vieraillutkaan, enkä tätä ketjua selannut. Nyt vierittelin läpi ja tässähän on jumalauta viihdearvoa. Täällä maustemies laittaa kaivon mustalla huumorilla tarinaa ja pikkusielut sekä herkkänahat ottavat itseensä. Toiset jopa niin tosissaan, että ehdottelevat pieksijäisiä. Ainoastaan jos nuo profiilit osuu, niin ymmärrän, että voi nousta tunteisiin, mutta ei kai ne voi osua, eihän?
Kyllä on tosikkoa porukkaa, laitan tämän suosikeihin.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10835
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Profilointeja käyttäjistä

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

dazu kirjoitti:
Kuolemannaakka kirjoitti:Silli on ainoa noista, joka voisi olla Sirpa, eikä ole hänkään. Aivan erityylisiä kirjoittajia.
Kumma juttu, että Kuolemannaakalla on aina paskat housussa, kun ottaa esiin Sirpan nykyiset nikit. Fakta on, että Sirpa jauhoi aikoinaan näistä Joki-Erkkilöistä. Sittemmin vain Palle, Ghost hunting ja Pieni liekki ovat jauhaneet Joki-Erkkilöistä. Se on Sirpan ihan oma teoria, että Joki-Erikkilän poikaystävän hukkuminen olisi ollut henkirikos. Kukaan muu ei ole tällaista juttua puhunut. Tältä pohjalta voi sanoa varmaksi, että Ghost hunting ja Pieni liekki ovat Sirpan nikkejä. Sanottiin, mitä sanottiin. Toinen näitä yhdistävä piirre on se, että kyseiset nikit ovat yhdistäneet Harri Haapalan tapauksen Ulvilaan. Sekin on Sirpan signatuurijuttu.
Ghost Hunting ja Pieni liekki edustavat jo mielipiteiltäänkin ihan vastakkaisia leirejä... He ehkä ovat samoissa ketjuissa, koska GH mielellään irvailee PL:lle ja kommentoi tämän kirjoituksia. Joki-Erkkilät puolestaan liittyvät Ulvilan tapaukseen, koska Minna Joki-Erkkilä oli ratkaiseva "asiantuntija" hyväksikäyttöjutussa.

Mutta saahan sitä sitten kaikenlaista kuvitella, mutta jos tarkemmin katselet, niin erot ovat kyllä huomattavat. Palle taas jauhoi jostain juutalaisista, Silli lestadiolaisista, Sirpa pedofiileista, mistä nyt kukin jauhoikaan. Minun kirjoissani menevät hörhökastiin, vaikka Sirpa olikin sinänsä älykäs ja nokkela huomaamaan yksityiskohtia.

Keräsin joskus oikein tiedoston siitä, keneksi kaikiksi minua on täällä vuosien varrella sanottu, täytyypä kaivaa se esille. Myös minä olen Pieni liekki, eli olen sitten myös Ghost Hunting ja Sirpa.

Ehkä täällä ei kirjoita kukaan muu kuin minä.

Tässä viimeisin:
Kirjoittaja Don Salamanca » Ke Helmi 20, 2019 12:26 am
Eräs Ulvila ketjussa minuakin pitempään kirjoittanut sanoi, että sinä kuolemannaakka, Schuldig, pieni liekki, peltirumpu ja susku london olette sama henkilö. Tätä en epäile yhtään.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Vastaa Viestiin