Mies puukotti vaimonsa kuoliaaksi Ranskassa, lapset yleisönä

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
JosefMengele

Mies puukotti vaimonsa kuoliaaksi Ranskassa, lapset yleisönä

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Lapset, 2, 4 ja 6, näkivät kaiken, oli uhannut tappaa naisen jo viikkoa aiemmin

Mies, 37, tappoi 27-vuotiaan kumppaninsa riidan päätteeksi maanantaina Le Havren kaupungissa. Parin 6-, 4- ja 2-vuotiaat lapset näkivät kaiken.

Pari oli eroamassa ja mies pelkäsi, että nainen kieltäisi häneltä lasten tapaamisen.

– Syytetty on tunnustanut tapahtuneen ja sanoo toimineensa pelosta, että uhri estäisi lasten tapaamisen, syyttäjän lausunnossa sanotaan uutistoimisto AFP:n mukaan.

Nainen kuoli puukoniskuihin välittömästi, ja mies pidätettiin vähän tapahtuneen jälkeen. Poliisilähteiden mukaan murha tapahtui supermarketin edustalla.

Syytetty on pidätetty, ja häntä vastaan nostetaan pian syytteet.

Poliisi pidätti viikkoa aiemmin
Poliisi oli käynyt pariskunnan kotona viikkoa aiemmin. Nainen oli joutunut pakenemaan ikkunasta ulos miehen uhattua häntä puukolla. Mies pidätettiin tuolloin, mutta lisätoimiin ei nähty tarvetta.

Ranskan hallituksen virallisten tilastojen mukaan kaikkiaan 121 naista joutui viime vuonna kumppaninsa ja ex-kumppaninsa surmaamaksi. Luku tarkoittaa, että Ranskassa murhataan yksi nainen joka kolmas päivä.

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin hallitus on käynnistänyt keskustelun kotiväkivallasta. Tarkoitus on panna piste sukupuoleen perustuville murhille tai väkivallalle.

Ongelma on pahentunut entisestään tänä vuonna. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan taistelevien järjestöjen, NousTous ja Fondation des Femmes mukaan 106 naista on kokenut loppunsa tänä vuonna kumppanin tai ex-kumppanin käden kautta.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a6d ... 27579d2d17

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Mies puukotti vaimonsa kuoliaaksi Ranskassa, lapset yleisönä

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Jessus noita vajakkeja, nyt varmaan tapaa lapsiaan hyvin. :lol:

Vastaa Viestiin