Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

"Kuntalaisten jätemaksut paikoin yli tuplaantuneet" - Keskusta taas kepuloimassa. Mutta eihän Suomessa ole korruptiota. Jupakasta on tehty tutkintapyyntö.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/0 ... ta-helppoa
Pohjois-Pohjanmaan pikkukuntien jätehuoltojärjestelystä voi tulla ennakkotapaus. Suomen mittakaavassa ainutlaatuisen jätehuollon yksityistämisen seuraukset uhkaavat käydä kalliiksi sekä kuntalaisille että paikallisille yrittäjille.

Pohjoispohjalaisesta peltomaisemasta kohoaa jäteröykkiö. Pyöränraadoista, toimistokalusteista ja muusta romusta kasattu pino on keskellä puolivalmista teollisuusaluetta. On heinäkuu 2019.

Tästä osittain asfaltoidusta maapläntistä piti tulla Ekokortteli, Suomen jätehuoltoa uudistavan palvelujärjestelmän keskus. Täällä oli määrä kierrättää kuntalaisten jätteet siten, että mahdollisimman vähän kulkeutuisi kaatopaikalle tai sekajätteenä polttolaitoksiin.

Toisin kävi. Ekokorttelin alueella ei tulla käsittelemään jätteitä pitkään aikaan. Sen sijaan jätettä kuljetetaan nyt toiselle puolelle Suomea Forssaan ja Ruotsin Kiirunaan.

Kuntalaisten jätemaksut ovat nousseet, ja uudistukselle asetetut kovat kierrätystavoitteet on toistaiseksi heitetty romukoppaan. Liminka on menettänyt paljon rahaa. Samoin soppaan sekaantunut yritys.

Miten kaikki oikein tapahtui?

Mikä Lakeuden Eko?

Pohjoispohjalaisten Limingan, Tyrnävän, Utajärven ja Muhoksen jätehuollon viranomainen
Tavoite: Sekajätteen mahdollisimman pitkälle viety hyödyntäminen ja kierrätyksen lisääminen ilman että kokonaiskustannukset nousevat
Jätehuolto yksityistetty paikalliselle perheyritykselle vuoden 2019 alusta
Isäntäkunta Liminkaan Ekokorttelin alueelle suunniteltu jätealan yritysrypästä
Jätehuollon yksityistämisen laajuus on tiettävästi ainoa laatuaan Suomessa

Jätehuollosta irtauduttiin, vaikka siihen oltiin tyytyväisiä

Poliittiset päätökset Lakeuden Ekon perustamisesta tehtiin vuosina 2016–2017. Tuolloin kunnat päättivät irtautua alueen jätehuollosta vastanneesta kuntaomisteisesta Oulun Jätehuolto Oy:stä.

MOT:n haastattelemat kuntapoliitikot ja virkamiehet kertovat kuin yhdestä suusta, että Oulun jäteyhtiö hoiti hommansa hyvin. Irtautumiseen oli siis muita syitä.

Ensimmäisen kerran eroamista ehdotettiin Limingan kunnanhallituksessa huhtikuussa 2016.

Ehdotuksen takana olivat keskustan valtuutetut Paula Laurikkala ja Kari Ylönen. Ylönen on kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Laurikkala ja Ylönen jäivät vielä tässä vaiheessa yksin mielipiteensä kanssa, mutta ajan kuluessa Limingan päättäjät kääntyivät heidän kannalleen.

Lopulta neljä kuntaa päättivät kilpailuttaa ja yksityistää jätehuoltonsa Limingan johdolla. Kolmen tarjouskilpailuun osallistuneen yrityksen joukosta voittajaksi selviytyi Kempeleen Jätekuljetus.

Se on Paula Laurikkalalle tuttu yhtiö.

”Yhteistyö on helppoa ja vaivatonta!”

Kuntapolitiikkaan Laurikkala tuli vuoden 2012 vaaleissa keskustan listalta. MOT:lle häntä kuvaillaan yhdeksi paikallispolitiikan voimahahmoista.

Suku on ollut kuljetusalalla pitkään. Perheen yhtiön nimi on Kuljetus Laurikkala Oy. Verkkosivuillaan se kertoo olevansa Limingan vanhin yritys.

Toimitusjohtaja on Paula Laurikkalan aviomies. Yhtiön hallitus koostuu kokonaisuudessaan Laurikkalan perheestä.

Limingan kunnalle tekemänsä sidonnaisuusilmoituksen mukaan Paula Laurikkala omistaa kymmenyksen yhtiöstä.

Jätekilpailutuksen voittanut Kempeleen Jätekuljetus on osa Siirtokuljetus-konsernia, joka on Räisäsen suvun perheyritys.

Molemmat perheyritykset toimivat jäte- ja kuljetusalalla. Ne ovat tehneet yhteistyötä vuosia.

Kempeleen Siirtokuljetus Oy:n toimitusjohtaja Matti Räisänen kuvailee yhtiöiden välistä yhteistyötä tiiviiksi.

– Jos Laurikkalalla on nosturiautotarpeita tai he kuljettavat jätteitä, me pystymme ottamaan heidän jätteitään vastaan ja he pystyvät käyttämään meidän nosturiautoa, Matti Räisänen kertoo esimerkkinä.

Lähtökohtaisesti kahden yhtiön yhteistyössä ei ole mitään väärää.

Kysymys kuuluu, onko Paula Laurikkala kunnallisessa luottamustehtävässään ollut mukana luomassa järjestelmää, josta hänen perheyhtiönsä on mahdollisesti hyötynyt.

Kuva

Lisäksi kuvioon kuuluu yhtiö nimeltä Haarasillan Ekoparkki Oy. Se on Laurikkaloiden ja Räisästen vuonna 2014 perustama yritys, jonka hallinnassa on vuokraoikeus suureen maa-alueeseen Limingan Ekokorttelissa.

Yhtiö olisi mitä todennäköisimmin ollut keskeinen hyötyjä jätehuoltouudistuksessa, jos kaikki olisi mennyt suunnitellusti.

Suurta maa-alaa hallinnoiva Haarasillan Ekoparkki nappaisi osansa Ekokortteliin ohjautuvista vuokratuloista.

Kuntalaisten jätemaksut paikoin yli tuplaantuneet

Kempeleen Jätekuljetuksen voittama jäteurakka on kokoluokaltaan merkittävä. Seitsemän vuoden pituinen sopimus on arvoltaan 10,5 miljoonaa euroa.

Jälkeenpäin jätehuollon kilpailutus on herättänyt kummastusta alan ammattilaisten keskuudessa.

Pääsyynä ihmettelyyn on se, että tarjouskilpailussa painotettiin erittäin vahvasti laatukriteereitä. Ne saivat peräti 80 prosentin painoarvon, kun hinnalle jäi 20 prosenttia.

Miten ratkaisuun päädyttiin?

– En kyllä jaksa muistaa mihin se perustui, kertoo Limingan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ylönen nyt.

MOT:n haastattelemat asiantuntijat pitävät painotusta poikkeuksellisena. Se näyttää heijastuvan nyt hinnassa, jonka kuntalaiset jätehuollosta maksavat.

Kempeleen Jätekuljetus aloitti Lakeuden Ekon jätehuollon operatiivisena palveluntuottajana vuoden 2019 alussa.

Jätemaksut nousivat välittömästi. Korotukset ovat paikoin melkoisia.

Jätetaksan korotukset maksaa viime kädessä kuluttaja. Suoraan silloin kun ihmiset tuovat jätteitä suoraan asemalle ja välillisesti kun jäteastioita tyhjentävien yhtiöiden kustannukset ovat nousseet.

Alueella toimivista jätekuljetusyrityksistä kerrotaan, että ne ovat siirtäneet korotukset kuluttajahintoihin.

Esimerkiksi jäteyhtiö PTP Luttinen kertoo perivänsä Lakeuden Ekon kuntien asukkailta 12,30€ yhden sekajäteastian tyhjennyksestä. Naapurikunta Kempeleessä vastaava hinta on 9,70€.

Hinnankorotuksia on perusteltu muun muassa sillä, että ne ohjaavat ihmisiä lajittelemaan jätteitään tehokkaammin. Biojätteen taksa on yli kaksinkertaistunut.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ylönen on sitä mieltä, että kuntalaisten biojätekustannukset ovat pienentyneet. Tämä johtuu Ylösen mukaan siitä, että jäteastioiden tyhjennysvälejä on harvennettu.

Ylönen myös muistuttaa, että kuntalaiset voivat pienentää laskua esimerkiksi kompostoimalla.

Ylösen vakuutteluista huolimatta näyttää siltä, että Lakeuden Ekon lupaus tuottaa palvelut ilman kustannusten nousua, ei ole pitänyt.

Toinen suuri tavoite oli käsitellä kuntien jäte mahdollisimman lähellä. Tämäkään asia ei ole mennyt niin kuin suunniteltiin.

Jätevirta vie rajan taa

Lakeuden Ekon kuntien asukkaiden sekajätteet oli tarkoitus tuoda Limingan Ekokortteliin. Siellä jäte oli määrä seuloa ja toimittaa eteenpäin kierrätettäväksi.

Tätä varten Kempeleen Jätekuljetuksen emoyhtiö Kempeleen Siirtokuljetus tarvitsi uuden, laajan ympäristöluvan.

Oulun seudun ympäristötoimi myönsi sellaisen. Lisäksi Siirtokuljetus sai luvan aloittaa toimintansa, vaikka lupapäätöksestä valitettaisiin hallinto-oikeuteen.

Päätöksestä myös valitettiin. Neljä liminkalaista ei pitänyt siitä, että kunta pystyttää jätteidenkäsittelyaluetta heidän kotiensa lähistölle.



Hallinto-oikeus määräsi Kempeleen Siirtokuljetuksen ympäristöluvan hyllylle jo parin kuukauden toiminnan jälkeen, vuoden 2019 helmikuussa. Yhtiön piti keskeyttää kaikki toimintansa Ekokorttelissa.

Heinäkuussa oikeus vahvisti päätöksen ja kumosi ympäristöluvan kokonaan. Se oli Lakeuden Ekolle, Limingan kunnalle ja etenkin Siirtokuljetukselle kova isku.

– Me olimme jo rekrytoineet porukkaa, ottaneet osan töihin ja hommanneet kaikki kamppeet. Emme koskaan ajatelleet, että se voisi ympäristölupaan kaatua, toimitusjohtaja Matti Räisänen sanoo.

Hallinto-oikeuden mukaan Ekokortteliin oli muodostumassa laitosmainen jätteidenkäsittelyalue. Tämän vuoksi ympäristölupaa olisi pitänyt hakea aluehallintovirastosta eikä Oulun ympäristötoimelta.

Koska sekajätettä ei pystytä käsittelemään Ekokorttelissa, sitä kuskataan paljon aiottua kauemmas.

Siirtokuljetus-konsernilla ei ole omaa kaatopaikkaa tai polttolaitosta. Se joutuu viemään jätettä muun muassa Ruotsin Kiirunaan ja Etelä-Suomeen Forssaan.

Molemmissa tapauksissa matkaa kertyy yhteen suuntaan yli 500 kilometriä.

Jätteiden kärräys Suomesta Ruotsiin ei ole ainutlaatuista. Länsinaapuriin viedään polttojätettä, koska täällä polttolaitoksia on liian vähän.

Lakeuden Ekolle tilanne on kuitenkin kiusallinen, sillä sen nimenomaisena tavoitteena on ollut käsitellä jätteensä ekologisesti, mahdollisimman lähellä.

Tutkintapyyntö: edistikö kuntapoliitikko omaa etuaan jäteasiassa?

Jätehuollon sekasotku on kiristänyt tunnelmaa Limingassa. Poliisille on tehty useita tutkintapyyntöjä.

Yksi niistä koskee kunnanvaltuutettu Paula Laurikkalan toimintaa.

Tutkintapyynnössä on kyse siitä, onko Laurikkala osallistunut esteellisenä päätöksentekoon, kun jätehuollon asioita on käsitelty.

Kunnanhallituksen pöytäkirjojen mukaan jätehuoltoasioita on käsitelty ainakin viidessä Limingan kunnanhallituksen kokouksessa vuoden 2017 aikana. Neljällä kerralla Laurikkala on osallistunut päätöksentekoon.

Pöytäkirjan mukaan Laurikkala ei jäävännyt itseään esimerkiksi syyskuun 2017 kokouksessa, jossa kunnanhallitus päätti jätehuollon palvelutasosta. Päätöksessä oli kyse siitä, mitä palveluita kunnat tarjouskilpailun voittavalta yhtiöltä halusivat ostaa.

Tuolloin oli jo selvää, mitkä yhtiöt olivat mukana tarjouskilpailussa. Ilmoittautuminen mukaan kilpailuun oli päättynyt heinäkuun lopussa. Mukana olevien yritysten kanssa oli käyty kaksi neuvottelukierrosta.

Paula Laurikkala kiistää syytökset.

Hänen mukaansa Kuljetus Laurikkala toimii eri alalla kuin Siirtokuljetus-konserni.

– Laurikkala on maansiirto- ja puutavarakuljetusyhtiö ja Kempeleen Jätekuljetus toimii kiertotaloudessa, hän kirjoittaa sähköpostitse.

Verkkosivuillaan Kuljetus Laurikkala kuitenkin kertoo ottavansa vastaan, seulovansa ja kuljettavansa erilaisia jätteitä.

Paula Laurikkalan mukaan perheyhtiöiden yhteistyö on satunnaista.

Hän sanoo jäävänneensä itsensä aina, kun tarve on vaatinut.

Laurikkala myös katsoo, että hän ei ole ollut avainasemassa, kun jätehuoltoa on uudistettu. Tämä siitä huolimatta, että juuri Laurikkala ehdotti ensimmäisenä Oulun jätehuollosta irtautumista.

Suomalaisen oikeuslaitoksen päätöksiin ei kyllä valitettavasti pysty luottamaan.― Pekka Rajala, Limingan kunnanjohtaja

Oulun talousrikosyksikkö lopetti Laurikkalaan kohdistuneen esitutkinnan syyskuussa.

MOT on saanut käsiinsä poliisin päätöksen tutkinnan lopettamisesta. Siinä on useita asiavirheitä. Muun muassa yhtiöiden ja niiden johtajien nimet ovat menneet sekaisin. Kaikkia poliisin asiakirjassa mainittuja yhtiöitä ei löydy Kaupparekisteristä lainkaan.

Tutkinnanjohtajana toiminut Ilkka Riikola myöntää virheet, mutta ei osaa selittää kuinka ne ovat syntyneet.

Poliisi myös katsoo, että Kempeleen Siirtokuljetus ei ole osallistunut jätekilpailutukseen, vaikka kilpailutuksen voittanut yhtiö on sen määräysvallassa.

Kunnanjohtaja moittii hallinto-oikeuden tuomaria

Paula Laurikkalan lisäksi poliisia on pyydetty tutkimaan Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajalan tekemisiä.

Rajalasta on tehty kaksi tutkintapyyntöä. Ne liittyvät Rajalan lähettämään sähköpostiviestiin Vaasan hallinto-oikeuden tuomarille sen jälkeen kun oikeus oli keskeyttänyt Kempeleen Siirtokuljetuksen toiminnan Ekokorttelissa.

Sähköpostin saatteessa kerrottiin sen olevan ”Limingan kunnan lausunto asiassa”. Liminka ei ollut asiassa lausunnon antajan roolissa, eikä sellaista kunnalta oltu pyydetty.
--snip---
Katkaisin jutun kesken kun se vain jatkuu ja jatkuu ja sisältää runsaasti kuvia ja kaavioita. Kannattaa käydä lukemassa loput Ylen sivulta jos asia kiinnostaa.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Olisiko kyseessä Lars Leevi Lestadiuksen perillisiä? Tuollahan niitä lestaadiolaisia sikiää kuin sian porsaita.
Kepulaisten kannattajia ovat lestaadiolaiset.

Jolli
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Su Syys 11, 2016 10:36 pm

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja Jolli »

Uskonto on ooppiumia kansalle.

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Yks pee pois, oopiumia, mutta nainhan se on.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

SatuSetä
Harjunpää
Viestit: 333
Liittynyt: Ma Loka 29, 2018 6:35 pm

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja SatuSetä »

Pöytäkirjan mukaan Laurikkala ei jäävännyt itseään esimerkiksi syyskuun 2017 kokouksessa, jossa kunnanhallitus päätti jätehuollon palvelutasosta. Päätöksessä oli kyse siitä, mitä palveluita kunnat tarjouskilpailun voittavalta yhtiöltä halusivat ostaa.

Tuolloin oli jo selvää, mitkä yhtiöt olivat mukana tarjouskilpailussa. Ilmoittautuminen mukaan kilpailuun oli päättynyt heinäkuun lopussa. Mukana olevien yritysten kanssa oli käyty kaksi neuvottelukierrosta.
Laurikkala myös katsoo, että hän ei ole ollut avainasemassa, kun jätehuoltoa on uudistettu. Tämä siitä huolimatta, että juuri Laurikkala ehdotti ensimmäisenä Oulun jätehuollosta irtautumista.
On nää melkoisia veikkoja.
"Mittään en o tehn'ä, mutta kylhä mää kokkousti ja viineri söi."

En edes jaksa enempää copypasteta. Maan tapa.

JammuSetä

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Calamity Jane kirjoitti:
Ma Loka 07, 2019 4:06 pm
Olisiko kyseessä Lars Leevi Lestadiuksen perillisiä? Tuollahan niitä lestaadiolaisia sikiää kuin sian porsaita.
Kepulaisten kannattajia ovat lestaadiolaiset.
En tunne ko henkilöitä mutta Räisänen viittaa vankasti LarsLeevin seuraajiin ja tuo suhmurointi vain tukee sitä.

Nämä lestat on kyllä niin kerettiläistä porukkaa kuin olla voi. No helvetissä tavataan(ks. South Park)

JammuSetä

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Pikku kaivelun jälkeen alkaa vaikuttaa siltä että Laurikkalat ainakin ovat ns Rauhan Sana-lestadiolaisia eli samaa kuin Juha Sipilä.

Räisäset on vielä selvityksessä.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

JammuSetä kirjoitti:
Ma Loka 07, 2019 7:58 pm
Pikku kaivelun jälkeen alkaa vaikuttaa siltä että Laurikkalat ainakin ovat ns Rauhan Sana-lestadiolaisia eli samaa kuin Juha Sipilä.

Räisäset on vielä selvityksessä.
Kyllä, Kempele on tunnetusti Sipilän lestamafian reviiriä.
Lopulta neljä kuntaa päättivät kilpailuttaa ja yksityistää jätehuoltonsa Limingan johdolla. Kolmen tarjouskilpailuun osallistuneen yrityksen joukosta voittajaksi selviytyi Kempeleen Jätekuljetus.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Puhdasta paskaa Keskustalta.

JammuSetä

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Niin Oulunsalossahan Sipilä rakensi Ecolator firmansa valmistamaan jätevesipuhdistamoja ja samaan aikaan puoluetoverit junttas ns paskalain läpi. Myöhemmin Sipilä myi firmansa Koskelon vanhoillislestadiolaissuvulle. Ecolator puhdistamothan eivät kunnolla toimineet ja rahoja ei kai kukaan saanut takaisin?

Suku Koskelohan on tunnettu paremmin LämpöLux ikkunakaupoista joissa vanhuksille pakkomyytiin remontteja. Nykyään Koskelot omistaa myös Pohjolan Energian ja puolitusinaa muuta pakkomyyntifirmaa. :evil:

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Köyhät vaan narisee Oulun suunnilla. Siellä on nyt sitä parempaa jätekuljetusta niin hintakin on paremman jätekuljetuksen mukainen. Oulussa paljon persuja.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 963
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

John Kimble kirjoitti:
Ma Loka 07, 2019 9:36 pm
JammuSetä kirjoitti:
Ma Loka 07, 2019 7:58 pm
Pikku kaivelun jälkeen alkaa vaikuttaa siltä että Laurikkalat ainakin ovat ns Rauhan Sana-lestadiolaisia eli samaa kuin Juha Sipilä.

Räisäset on vielä selvityksessä.
Kyllä, Kempele on tunnetusti Sipilän lestamafian reviiriä.
Lopulta neljä kuntaa päättivät kilpailuttaa ja yksityistää jätehuoltonsa Limingan johdolla. Kolmen tarjouskilpailuun osallistuneen yrityksen joukosta voittajaksi selviytyi Kempeleen Jätekuljetus.
Eiköhän tässäkin jätekeississä ole Sipilän paskaräpylät tavalla tai toisella mukana. KEPUn ja lestadiolaisten "hyvä veli" kerhon tiimoilla bisnekset käyvät.
Missä Sipilä, siellä säpinä, joka ei erityisemmin päivänvaloa kestä. 🤓🤢🤮
Kaikella on aikansa.

massa
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ti Loka 29, 2019 3:11 pm

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja massa »

Ei ole laurikkalat ja räisäset vanhoillislestadiolaisia/firmoja. Kyllä ei lestafirmojakin löytyy vielä. :D
Tuon Kari Ylösen poika Antti Ylönen on ex-liigakiekkoilija. Mutta en osaa sanoa kuuluuko rauhan sanaan sitte.

Gaikowski
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: To Maalis 31, 2016 10:01 pm

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja Gaikowski »

Nyt on onneksi syntisiäkin saatu reilusti vähennettyä paikallisesta paperiyhtiöstä yt-neuvotteluiden avulla.Jospa saadaan oulussakin bisnekset kannatamaan.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Limingan keskustalaiset suhmuroivat neljän kunnan jätehuollon omille firmoilleen

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

ajanpatina kirjoitti:
Ti Loka 08, 2019 12:52 am
John Kimble kirjoitti:
Ma Loka 07, 2019 9:36 pm
JammuSetä kirjoitti:
Ma Loka 07, 2019 7:58 pm
Pikku kaivelun jälkeen alkaa vaikuttaa siltä että Laurikkalat ainakin ovat ns Rauhan Sana-lestadiolaisia eli samaa kuin Juha Sipilä.

Räisäset on vielä selvityksessä.
Kyllä, Kempele on tunnetusti Sipilän lestamafian reviiriä.
Lopulta neljä kuntaa päättivät kilpailuttaa ja yksityistää jätehuoltonsa Limingan johdolla. Kolmen tarjouskilpailuun osallistuneen yrityksen joukosta voittajaksi selviytyi Kempeleen Jätekuljetus.
Eiköhän tässäkin jätekeississä ole Sipilän paskaräpylät tavalla tai toisella mukana. KEPUn ja lestadiolaisten "hyvä veli" kerhon tiimoilla bisnekset käyvät.
Missä Sipilä, siellä säpinä, joka ei erityisemmin päivänvaloa kestä. 🤓🤢🤮
Todennäköisesti on mukana , niin sinisilmäinen tollo - et ei oikeesti nää nenäänsä pidemmälle 8)
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Vastaa Viestiin