Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Vaarallinen ja impulsiivinen tappaja hovioikeudessa, todistaja oli tulla salin ovesta läpi - "Mulla on hermot kireällä"
Tänään klo 8:30 (muokattu klo 13:50)

Timi Oikarinen syyllistyi uuteen henkirikokseen pian sen jälkeen, kun oli päässyt edellisestä ehdonalaiseen.
Timi Oikarinen saapui tiistaina hovioikeuteen asianajajansa Hannu Kaitaluoman kanssa.

Vaasan hovioikeus käsittelee tiistaina 27-vuotiaan Timi Samuli Oikarisen tapposyytettä. Vastaaja tuomittiin Pohjanmaan käräjäoikeudessa 12 vuoden ja 2 kuukauden yhdistelmärangaistukseen taposta ja pahoinpitelystä.

Mies leikkasi kaveriltaan kurkun auki Vaasassa 7.4.2018. Väkivalta oli niin raakaa, että murhan tunnusmerkistö olisi ollut lähellä täyttyä. Uhri kuoli minuuteissa kaulalaskimon katkeamisen aiheuttamaan verenvuotoon, mutta ehti vielä soittaa hätäkeskukseen.

–Olen tullut tapetuksi, uhri kertoi puhelussa.

38-vuotiaan miehen viimeiset hetket tallentuivat hätäpuheluun, jossa päivystäjä yritti turhaan saada uhria kertomaan tapahtumapaikan. Oikeuden mukaan miehen eteen ei olisi ollut tehtävissä mitään, vaikka apu olisi ehtinyt paikalle.

Oikarinen myönsi käyttäneensä teräasetta, mutta vetosi hätävarjeluun. Käräjäoikeus ei hyväksynyt puolustuksen väitettä, ja nyt asia on hovioikeuden käsittelyssä.

Kuva
Asianajaja Hannu Kaitaluoma (vas.) ja Timi Samuli Oikarinen. SOLMU SALMINEN


THL: Ei hallitse väkivaltaisuuttaan
Surmateko tapahtui kolmen viikon päästä siitä, kun Oikarinen oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen. Miehellä oli kontollaan muun muassa tappotuomio, jonka tekotapa oli samanlainen. Vuonna 2013, tuolloin 21-vuotiaana, Oikarinen tappoi 54-vuotiaan miehen lyömällä tai viiltämällä tätä kokkiveitsellä kaulaan. Tekopaikka oli jääliläinen ravintola.

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Timi Samuli Oikarisen taposta ja pahoinpitelystä 12 vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vastaaja on Suomen oloissa poikkeuksellisen vaarallinen väkivaltarikollinen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos teki Oikarisesta vaarallisuusarvion toisen henkirikoksen yhteydessä. Oikarinen on erittäin impulsiivinen ja väkivaltainen, ja päihteiden vaikutuksen alaisena hän tulkitsee erilaisia tilanteita itselleen uhkaavaksi.

-Arvioinnissa tehtyjen riskikartoitusten perusteella tutkittavalla on ollut useita väkivaltaisen käyttäytymisen todennäköisyyttä lisääviä riskitekijöitä. Riskitekijöistä erityisesti hoitamaton päihderiippuvuus ja elämänhallintaan liittyvät puutteet lisäävät tutkittavalla uusiutuvan väkivaltaisen käyttäytymisen todennäköisyyttä, käräjäoikeus arvioi.

Oikarinen tuomittiin tuoreimmasta teosta syyntakeisena. Hän vastusti mielentilatutkimusta.

Hovioikeuden pääkäsittely alkaa kello 9. Iltalehden rikos- ja oikeustoimittaja Solmu Salminen seuraa oikeudenkäyntiä Vaasassa:

klo 13:44: Hovioikeuden pääkäsittely alkaa olla ohi. Iltalehden liveseuranta päättyy. Tuomio annetaan myöhemmin.

klo 13:43: "Kyllä tämä liioitellulta tuntuu, mitä minulle yritetään vaatia tässä asiassa. Olen yrittänyt kertoa asian juuri kuten olen sen tuntenut", syytetty Oikarinen sanoo loppusanoikseen.

klo 13:42: Puolustuksen mukaan vaarallisuusarvioita ei tulisi soveltaa häneen.

klo 13:42: Puolustus on toisilla linjoilla. Kaitaluoman mukaan jo käräjäoikeuden rangaistus oli kova ja lähellä maksimia. Puolustus pitää kiinni hätävarjelusta tai sen liioittelusta, mikä pudottaisi tuomiota suuresti.

klo 13:40: Asianomistajan juristi Träskbäck: "Tapon tunnusmerkistön täyttävistä rikoksista tämä on kaikkein törkeimpiä."

klo 13:39: Syyttäjä vaatii itse teosta 11 vuoden vankeusrangaistusta. Lisäksi mukaan tulisi jäännösrangaistusta. Käräjäoikeuden jäännösrangaistusnäkemys ei riitä Karppiselle, joka perustelee kantaansa parilla korkeimman oikeuden ratkaisulla. "Katson, että käräjäoikeus on katsonut jäännösrangaistuksen vaikutuksen selvästi alhaisemmaksi kuin se KKO:n ratkaisujen perusteella pitäisi olla. Syyttäjä vaatii kahden vuoden jäännösrangaistusta 11 vuoden tappotuomion päälle eli yhteensä 13 vuotta.

klo 13:36: Yleisö pääsee jälleen saliin. Syyttäjä jatkaa rangaistusvaatimuksella: "Teko on ollut tapponimikkeen alla erittäin vakava. Raakuuden ja julmuuden puolesta se on lähellä murhaa. Oikarisella on ollut tällainen kurkunleikkaamisajatus päässään jo pidemmän aikaan. Sitä osoittaa sekin, että hänet on kerran aikaisemmin tuomittu taposta, joka on tehty puukolla kaulaan."

klo 13:34: Loppupuheenvuorot on pidetty. Hovioikeus lopettaa käsittelyn seuraamuskeskusteluun. Vastaaja Oikarista koskee siinä THL:n vaarallisuusarvio, joka on arkaluonteista terveyteen liittyvää tietoa. Keskustelu käydään suljetuin ovin. Oikarista uhkaa yli 12 vuoden vankilatuomio, joka saattaa tulla niin sanottuna pyttytuomiona. Tällöin tuomittu istuu koko rangaistuksensa vankilassa.

klo 13:27: Kaitaluoma pitää mahdollisena, että pontikan juominen ja siitä herännyt aggressio on johtanut uhrin väitettyyn hyökkäykseen. Uhri kuitenkin soitti äidilleen ja kertoi pelostaan. "Pelkohan on saattanut purkautua sillä tavalla, että hän on harhoissaan nähnyt tarpeelliseksi hyökätä päämiestäni vastaan."

klo 13:24: "Millään tavalla ei voi sanoa, että päämieheni olisi muuttanut kertomustaan sillä tavalla, että sillä olisi vaikutusta. Kova runko on pysynyt", Kaitaluoma sanoo Oikarisen puolesta.

klo 13:20: Puolustus kommentoi raakaa kuolinvammaa. "Veitsi oli terävä, ja kaula on sellaista aluetta, että se uppoaa siihen helposti." Asianajajan mukaan on aivan hyvin mahdollista, että vahingot ovat tulleet pienellä lyöntienergialla. Näyttönä ei ole esitetty sellaista rikosteknistä tutkimusta, joka poistaisi teorian pöydältä, Kaitaluoma jatkaa.

klo 13:18: Puolustusasianajaja Kaitaluoma ottaa kiinni väitettyyn veitseen, jota uhri käytti Oikarista vastaan. Se löytyi juristin mukaan juuri sieltä, mistä päämies muisti sen löytyneen ja asiaan saatiin vahvistus esitutkintapöytäkirjasta. "Ei tässä varmaan edellytetä valokuvamuistia, että hän pystyisi kaikki dramaattiset tapahtumat toistamaan kuin videonauhalta", Kaitaluoma sanoo.

klo 13:15: Asianomistajan avustaja Träskbäck vertaa vielä Oikarisen henkirikosjuttua sarjakuristaja Michael Penttilään. "Vastaajalla ei ollut tappamiseen muita syitä kuin mielihalun toteuttaminen. Katson, että tätä samaa Helsingin käräjäoikeuden perustelua voidaan käyttää."

klo 13:11: Syyttäjän mukaan käräjäoikeuden tuomiota ei tule muuttaa syyksilukemisen osalta. Asianomistajan asianajaja Harry Träskbäck yhtyy näkemykseen. Rangaistuksen kovuudesta väitellään vielä loppupuheenvuorojen jälkeen. Seuraavaksi tulee puolustuksen loppupuheenvuoro.

klo 13:09: Oikarinen uhkasi poliiseja kaulan leikkaamisella. "Tämä on vastoin sitä väitettä, ettei Oikarinen tietäisi, mitä [uhrille] tapahtui", syyttäjä päättelee.

klo 13:08: "Mikään asiassa esitetty näyttö ei tue Oikarisen kertomusta. En pidä kertomusta uskottavana, ja lisäksi se on muuttunut useassa kohdassa esitutkinnasta", syyttäjä väittää. Syyttäjä nostaa esiin muun muassa väitteen lapinleu'un roikkumisesta seinällä. Paikalla käynyt poliisi huomasi sen tiskipöydällä, eikä Oikarinen osannut selittää salissa, miten veitsi päätyi pöydältä seinälle.

klo 13:03: Pääkäsittely jatkuu loppulausunnoilla. Syyttäjä Karppinen aloittaa.

klo 12:05: Oikeus pitää ruokatunnin. Pääkäsittely jatkuu hiukan ennen kello yhtä.

klo 11:43: Seuraavaksi vuorossa on jutun avaintodistaja, tappelussa mukana ollut ja pahoinpidelty kolmas mies. Todistaja tulee oikeussaliin vauhdilla. Mies törmäilee kovaa ovenpieliin ja valittelee polveaan. Hän pyytää katsomaan lausuntojaan esitutkintapöytäkirjasta, kun ei muista enää juurikaan tapahtumista. "Mulla menee tuhatta ja sataa päässä, en pysty keskittymään yhtään. Mulla on hermot kireällä", mies kuvailee.

klo 11:29: "Puolen kilometrin päässä tapahtumapaikasta näimme epäilty Oikarisen ja ajoimme pyörätiellä hänen perässään autolla. Hän kääntyi kerrostalon pihaan ja näimme, että hän heitti jotain roskakatokseen ja sitten pujahti itsekin piiloon." Poliisi käskytti ja raudoitti Oikarisen, joka vastusti kiinniottoa. "Hän veti käsiä alleen, joten annoimme kosketuksella sähköä, jotta saimme hänet raudoitettua."

klo 11:27: "Saimme hälytystehtävän, jossa mies ilmoitti, että hänet on tapettu. Löysimme kohteen pienen hakemisen jälkeen ja mursimme oven. Asunnon viimeisessä huoneessa makasi mies verilammikossa. Hänet lastattiin ambulanssiin, ja lähdimme tekemään lähietsintää", poliisi kertoo.

klo 11:26: Hovioikeus kuulee myös poliisia, joka oli hälytystehtävän suorittaneessa partiossa. Syyttäjää kiinnostaa, mitä epäilty sanoi kiinniottotilanteessa. Esitutkinnan mukaan poliisi muisteli: "Hän tokaisi meille, että meille pitäisi käydä samalla tavalla ja meidänkin kaulamme pitäisi leikata." Poliisimies ei enää muista tarkkaan, mitä Oikarinen sanoi, joten hän pitää esitutkintakertomusta paikkansapitävänä.

klo 11:16: "Meteli asunnosta oli melkoisen kuva. Ajattelin, että tulevatko he seinän läpi." Todistaja vaikuttaa pidättelevän kyyneliä. "Istuin sohvalla ja ajattelin, että melkoiset oltavat tulee seuraavalle muuttajalle. Vähän vaille 23 tuli täysin hiljaista."

klo 11:15: Naapurissa asunut nainen tulee todistajankuulemiseen. Nainen kertoo jo olleensa muuttamassa pois, koska surma-asunnosta kuului jatkuvasti vakavaa häiriköintiä. "Keitimme kahvia pakkaamisen lomassa, kun huomasimme, että kolme miestä tappelee ulkona." Naapurit soittivat poliisin, kunnes meteli rauhoittui hetkeksi. Sitten tappelun äänet alkoivat kuulua asunnon sisältä.

klo 11:04: "Hän oli todella pelästyneen oloinen ja yllättynytkin", äiti kertoo. Naisen arvion mukaan uhri luotti syytettyyn kuin seinään eikä osannut odottaa väkivallantekoa.

klo 10:59: "Hän sanoi jotenkin: Aivan hullu, puhu äiti sille, että lopettaa", nainen jatkaa.

klo 10:59: Nainen kertoo, miten poika soitti hänelle kauhuissaan pahoinpitelyn aikana. "Hän oli itse siinä kohteena. Hän sanoi, että Timi heittelee häntä seinään ja pelkäsi, että munuainen menee. Jalat eivät toimineet."

klo 10:55: Seuraavaksi kuullaan uhrin äitiä.

klo 10:54: "Minusta tuntuu erittäin pahalta ja surulliselta, että toinen on kuollut yhteenoton seurauksena. Mutta ellen olisi saanut torjuttua [uhrin] hyökkäystä, tässä olisi toinen mies syytettynä", vastaaja lopettaa.

klo 10:52: Oikarinen jatkaa väkivaltaa ihannoivista veitsikuvista: "Mehän olemme vain pelleilleet."

klo 10:48: "Miten voi olla mahdollista, ettet ole havainnut uhrista verta", syyttäjä kysyy. "En ole nähnyt verta. Hän on voinut ottaa jotain ja peitellä sitä haavaa", Oikarinen vastaa. Kaulan ympäri ulottunut viilto oli yli 20 senttiä pitkä.

klo 10:45: Syyttäjä aloittaa kysymysvuoronsa. Karppinen tenttaa, millainen uhrin väitetysti käyttämä veitsi oli. "Teräväpäinen ja kiiltävä", syytetty vastaa.

klo 10:43: Syyttäjän mukaan Oikarinen uhkasi kiinniottotilanteessa viiltää myös poliisien kurkut auki. "Ne olivat vähän vihaisen oloisia. Olen mahdollisesti saattanut huutaa jotain, kun he ovat antaneet minulle sähköä." Oikarinen vastusti kiinniottoa niin, että poliisi käytti etälamautinta.

klo 10:40: "Jotain puhetta kuului, ja huutamista. Iso ääni. En osannut ajatella selkeästi siinä. Mutta samassa yhteydessä huomasin, että olohuoneen puolella oli lapinpuukon tuppi ja toinen teräase. Olin aivan varma, että se oli sama veitsi, jolla [uhri] kohdisti hyökkäyksen minuun."

klo 10:38: Oikarinen kertoo, ettei nähnyt tilanteessa ollenkaan verta. Uhri kuitenkin kuoli minuuteissa valtavaan verenhukkaan.

klo 10:38: Syytetyn mukaan tuppi lensi pois puukosta. "Minua pelotti, oli paniikin ja hetkellisen kiivastumisen vallassa. En ole mitenkään voinut punnita asiaa. Olen huitaissut täysin summittaisesti ja sattumanvaraisesti." Oikarinen väittää, ettei nähnyt, mihin viilto osui.

klo 10:36: Syytetty väittää, että lapinleuku roikkui seinällä ruuvissa kiinni. Väitteen mukaan tarkoitus oli ottaa puukko uhkavälineeksi, jotta tilanne olisi rauennut. "Väänsimme toisiamme vastaan jonkin aikaa. Ajauduimme patjalle tv-tason lähelle siihen, mistä tilanne alkoi."

klo 10:35: Oikarinen kertoo oman versionsa tapahtumista, jotka johtivat 38-vuotiaan miehen kuolemaan. "Hän tuli päälle kiiltävä esine kädessään. Olen vakuuttunut siitä, että se oli veitsi. Hän oli tappoaikeissa jo pelkän olemuksensa perusteella. Mielestäni hän katsoi vihaisesti ja sanoi, että nyt lähti", syytetty kertoo.

klo 10:32: Puheenjohtaja, hovioikeudenneuvos Annette Laukkonen joutuu useampaan otteeseen kieltämään vastaajaa lukemasta muistiinpanojaan. Oikeudessa tulee esiintyä lähtökohtaisesti omin sanoin ja suullisesti sen sijaan, että lukee asiansa valmiista papereista. Tukisanamaiset muistiinpanot ovat käytännössä sallittuja.

klo 10:29: Oikarinen kiistää, että tilanteessa olisi ollut kiinni käymistä. Syytetyllä on oikeudessa surullinen ilme ja hieman valitteleva äänensävy.

klo 10:27: Kolmas mieskin oli Oikarisen mukaan kinassa mukana. "Olisiko se sanonut, että painu vittuun Pohjanmaalta." Syytetty kertoo, että kolmikko sopi riitansa ja halasi. Sen jälkeen poliisipartio tuli katsomaan tilannetta. Kaikki olivat tässä vaiheessa elossa.

klo 10:24: Oikarinen kertoo, että surmailta lähti etenemään väärään suuntaan, kun paikalle tuotiin pontikkapullo. Osapuolet puhuivat syytetyn mukaan rahaongelmista. "Kyllä me varmasti kaikki joimme pontikkaa ja olimme vaikutuksen alaisena. Siinä oli jotain irtaimistoa, jota olisi pitänyt saada myytyä. Mielestäni kommentoin ihan asiallisesti, että ei pitäisi myydä niin halvalla. [Uhri] hermostui ja tuli veitsen kanssa päälle. Sain sen veitsen pois." Vastaajan mukaan kolmikko paini aikansa, kunnes kolmas mies lähti pois.

klo 10:22: Oikarinen kertoo kännykkänsä puukkokuvista. "Ne on räpsitty yhteistuumin. Tyhmiä kuviahan ne on, mutta olemme niissä ihan samalla lailla."

klo 10:20: "Meillä oli tosi mukavaa yhdessä. Ei voi uskoa, että tällainen käänne tulee", vastaaja jatkaa.

klo 10:19: Oikarinen kertoo olleensa uhrin hyvä ystävä. "Olimme keväällä 2018 melko tiheästikin tekemisissä. Vapauduin avolaitoksesta maaliskuun puolessavälissä. Melkein ensimmäisenä päivänä soittelin hänelle."

klo 10:17: Hovioikeus päätyy siihen, että vastaajaa kuullaan ensimmäisenä. Oikarinen menee paperipinojensa kanssa pulpettiin. Puheenjohtaja vaatii vastaajaa laittamaan esitutkintapöytäkirjan pois.

klo 10:16: Oikarisen kovasta vaarallisuusarviosta huolimatta salissa ei ole erityisiä turvallisuustoimia. Mukana on yksi vankilavirkailija.

klo 10:12: Hovioikeuden puhelin ei toimi. Oikeus pohtii varapuhelimen käyttöönottoa, mutta sillä taas ei pysty tallentamaan. Ongelmia puidaan nyt salissa yleisön läsnäollessa.

klo 10:02: Hovioikeus pitää teknisen tauon, kun puhelinyhteys kangertelee.

klo 09:57: Yleisö pyydetään takaisin saliin. Asianosaisten kuuleminen alkaa. Ensimmäinen on määrä tehdä puhelimitse, ja kaiutinyhteyden saamisessa on pientä hämminkiä.

klo 09:52: Kirjallisena todistuskappaleena on myös tallenne hätäkeskuspuhelusta. Hovioikeus käsittelee sen suljetuin ovin.

klo 09:50: Oikarinen väittää, että uhri hyökkäsi hänen kimppuunsa nimenomaan veitsen kanssa. Tämä väitetty veitsi löytyi huonekalun pehmusteen alta. Syyttäjä Karppinen vastaa väitteeseen: "Puukko ei ole ollut uhrin kädessä eikä välittömässä läheisyydessä, kun hänet löydettiin. Minusta ei ole uskottavaa, että uhri tai Oikarinen olisi tunkenut veitsen jonnekin pehmusteen väliin."

klo 09:46: Puolustusasianajaja Kaitaluoma huomauttaa, että kuvat ovat uhrin ottamia ja että uhri on esiintynyt saman "genren" kuvissa. "Kumpikaan ei ole tässä toista pahempi", Kaitaluoma sanoo.

klo 09:46: Kännykkäkuvissa Oikarinen piti puukkoa kurkulla. "Tämä ei ole mikään uusi asia tämä kurkun leikkaaminen, vaan hän näyttää pitäneen sitä mielessä."

klo 09:45: Oikarinen kuuntelee keskustelua rauhallisen ja tottuneen oloisena. Hän ei reagoi syyttäjän esittämiin väitteisiin.

klo 09:42: Käsittely jatkuu ripeästi julkisena. Poliisipöytäkirjassa on Oikarisen kuvamateriaalia, jossa hän esiintyy veitsen kanssa. Oikarinen otti kuvat vain pari päivää ennen tekoä. Lisäksi välimuistissa oli muitakin vastaavia kuvia.

klo 09:34: Salissa käydään seuraavaksi läpi salaiseksi määriteltyjä kirjallisia todisteita, eli yleisöä pyydetään poistumaan. Tyypillisimmin tässä vaiheessa on kyse oikeuslääkärin lausunnosta ja/tai arkaluonteisesta kuvamateriaalista rikospaikalta.

klo 09:29: Syyttäjä Karppinen jatkaa: "Hätäpuhelun aikana uhri vaipuu, hiipuu ja hiljenee. Syynä on valtava verenhukka, joka johtuu kurkun auki leikkaamisesta."

klo 09:28: "Tiedämme tämän siksi, että uhri soitti hätäpuhelun kello 22.41. Hän kertoi, että "mut on tapettu, mun kurkkuni on vedetty auki."

klo 09:28: Tapahtumailta oli 7. huhtikuuta 2018. Oikarisen rähistessä uhri soitti äidilleen ja kertoi, että häntä pahoinpidellään. Sen jälkeen Oikarinen ryhtyi surmatekoon, syyttäjä arvioi. "Valitettavasti Oikarisen väkivalta ei jäänyt pahoinpitelyn tasolle. Melko tarkkaan kello 22.40 hän otti lapinleu'un ja viilsi uhrin kurkun auki."

klo 09:26: Syyttäjä kertoo henkirikosyön tapahtumista. Oikarinen ja kaksi miestä olivat viettämässä kosteaa iltaa. OIkarinen alkoi humaltuessaan rähistä kummallekin ja pahoinpiteli ensin toisen miehen. Uhri poistui asunnolta, ja paikalle tuli poliisipartio selvittämään tappelukotitehtävää. Oikarinen ja asuntoon jäänyt henkirikoksen uhri vakuuttivat, että ovat rauhassa. "Poliisi teki havainnon, että pöydällä oli lapinleuku-tyyppinen puukko tupessa", Karppinen kertoo.

klo 09:20: Syyttäjä puolestaan vaatii, että rangaistusta korotetaan ja jäännösrangaistus pannaan toimeen täysimääräisesti. Käräjäoikeus katsoi, että vaikuttava osuus oli 1 vuosi ja 8 kuukautta, mikä pantiin täytäntöön. Syyttäjä Teemu Karppinen ilmoittaa vaativansa yli kahta vuotta jäännösrangaistusta.

klo 09:18: Valituksessaan Oikarinen katsoo syyllistyneensä hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tappoon tai harvinaisempaan henkirikokseen, surmaan. Puukottajan väitteen mukaan uhri hyökkäsi hänen kimppuunsa, mikä olisi antanut puolustautumisoikeuden.

klo 09:16: Hovioikeus aloittaa tavalliseen tapaan käymällä läpi syytteen puintia käräjäoikeudessa. Keskeinen kysymys on, toimiko mies hätävarjelu- tai hätävarjelun liioittelutilanteessa. Käräjäoikeus arvioi tuomiossaan, että vastaajan tuli ymmärtää, että raa'an viillon ainoa mahdollinen seuraus oli uhrin kuolema.

klo 09:12: Pääkäsittely alkaa. Vastaaja istuu salissa hiljaa ja rauhallisesti eikä peitä kasvojaan. Oikarista puolustaa asianajaja Hannu Kaitaluoma.

klo 09:08: Pääkäsittelyn alku on jonkin verran myöhässä.

klo 08:50: Käräjäoikeuden tuomiosta on valittanut nimenomaan vastaaja. Oikarisen puolustus vaatinee teon lukemista hätävarjeluksi tai vähintään rangaistuksen alentamista. Syyttäjä puolestaan on toimittanut vastavalituksen.

klo 08:47: Vastaaja Oikarisen niskassa on tällä hetkellä kova, yli 12 vuoden vankeusrangaistus, johon ynnättiin mukaan jäännösrangaistuksia. Oikarinen on tuomittu myös muista rikoksista kuin kahdesta taposta: kontolla on ainakin pahoinpitelyitä ja ryöstö. "Vastaajaa on pidettävä rikoshistoriansa ja henkilöstään ilmenevien muiden seikkojen perusteella erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle", käräjäoikeus arvioi tuomiossaan.

klo 07:10: Tervetuloa seurantaan. Pääkäsittely pidetään oikeustalolla Korsholmanpuistikossa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/84b4 ... 2bc33b4ba7

Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Toivottavasti Oikarinen kuolee vankilassa.

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja aumari »

Noita hätäkeskuksia ei ole joka paikkakunnalla. Jos soittaja ei hoksaa kertoa paikkakuntaa, niin päivystäjä joutuu tenttaamaan ja siinä voi tuhrautua kallisarvoista aikaa. Häkepäivystäjille on kova homma opetella muiden kuntien katunimistöä kun joutuvat hoitamaan laajojen alueiden hälytyksiä. Kuntaliitosten yhteydessä on jouduttu nimeämään uudelleen teitä ja katuja, ettei osoitteita sekoitettaisi saman liitoksen muihin samannimisiin katuihin tai teihin. Olen joskus kuullut nauhoitteita (dokumenteissa) kun soittaja ilmoittaa kuolleesta, niin päivystäjä kysyy että "hengittääkö hän?" tai "onko hän tajuissaan?). Voi kiesus!

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Vaasan puukkosurmaajaa verrattiin oikeudessa Michael Penttilään - väitteet: Tappaa ihmisiä mielihyvän vuoksi, fantasioi kaulojen viiltämisestä
Tänään klo 22:11
Timi Oikarisen, 27, väkivallassa on havaittavissa joitakin sarjamurhaajan piirteitä.

Vaasan hovioikeus istui tiistaina raakaa henkirikosjuttua, jossa syyttäjä haluaa tekijän kokonaan vankilaan jopa 13 vuodeksi - päivästä päivään.

Timi Oikarisen huhtikuussa 2018 tekemä väitetty henkirikos oli käräjäoikeuden mukaan rankimmasta päästä tapoksi. Oikarinen ei sulattanut reilun 12 vuoden vankeustuomiota, vaan vaati tekonsa lukemista hätävarjelun liioitteluksi ja valitti hovioikeuteen.

Henkirikos oli tilastollisesti suhteellisen tavanomainen: Oikarinen surmasi oman ystävänsä pontikanhuuruisena iltana Vaasassa tämän asunnossa. Tekotapa sen sijaan oli erikoinen. Syytetty viilsi 38-vuotiaan miehen kurkun auki yli 20 sentin matkalta. Oikarinen on jo 21-vuotiaana tuomittu samankaltaisesta taposta puukoniskulla kaulaan.

”Mut on tapettu”
Uhrin kuolema taltioitui hätäkeskuksen nauhoitteelle.

– Mut on tapettu, uhri sanoi päivystäjälle.

Tämän jälkeen mies ”hiipui ja vaipui” pois linjan ollessa auki, syyttäjä Teemu Karppinen kertoi.

Oikarisen rikollisuudessa on joitakin sarjamurhaajaan viittaavia seikkoja. Miehen puhelimesta taltioitiin pari päivää ennen tekoa otettuja kuvia, joissa hän poseerasi uhrin kanssa puukko kaulalla. Mies on ottanut kummankin uhrinsa hengiltä samalla tavalla. Syyttäjän mukaan mies oli pidempään ajatellut jonkun uhrin kaulan viiltämistä.

Uhrin vanhempien asianajaja Harry Träskbäck vertasi tapausta Michael Penttilään, joka istuu elinkautista surmattuaan neljännen uhrinsa, helsinkiläisen prostituoidun, kuristamalla. Yhteinen nimittäjä oli mielihyvä.

– Vastaajalla ei ollut tappamiseen muita syitä kuin mielihalun toteuttaminen. Katson, että tätä samaa Helsingin käräjäoikeuden perustelua voidaan käyttää, Träskbäck arvioi Oikarisesta.

Näytti kasvonsa
Oikarista uhkaa niin sanottu pyttytuomio. Rikoshistoriansa ja poikkeuksellisen vaarallisuusarvionsa takia mies on mahdollista määrätä suorittamaan koko rangaistus alusta loppuun vankilassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan syytetty on väkivaltainen, impulsiivinen ja erittäin vaarallinen muiden hengelle ja terveydelle. Tästä huolimatta mies vapautuu vankilasta aikanaan, lähtökohtaisesti vielä ennen 40-vuotispäiväänsä.

Syytetty ei peitellyt kasvojaan oikeudessa. Oikarinen esiintyi valittelevaan äänensävyyn ja näytti oikeudessa surulliselta. Vastaajan mukaan uhri hyökkäsi hänen kimppuunsa ensin veitsen kanssa.

– Minua pelotti, olin paniikin ja hetkellisen kiivastumisen vallassa. En ole mitenkään voinut punnita asiaa. Olen huitaissut täysin summittaisesti ja sattumanvaraisesti, Oikarinen sanoi hovioikeudessa.

"Hermot kireällä"
Tapahtumissa oli mukana kolmaskin mies. Kolmikko tappeli avoimesti pihalla, ja Oikarinen mursi kolmannelta mieheltä kylkiluun. Tilannetta edelsi sananvaihto, Oikarinen kertoi.

– Olisiko se sanonut, että painu vittuun Pohjanmaalta.

Solvauksen sanonut mies tuli hovioikeuteen todistajaksi vauhdilla. Mies törmäsi kovaa salin oveen ja ilmoitti, ettei halua eikä jaksa muistella tapahtumia.

– Menee tuhatta ja sataa päässä, en pysty keskittymään yhtään. Mulla on hermot kireällä, todistaja sanoi.

Kertomus muuttui
Puolustusasianajaja Hannu Kaitaluoma kritisoi syyttäjän todistelua ja piti hyvinkin mahdollisena, että Oikarisen esittämä tapahtumien kulku oli totta. Vaihtoehtoisten teorioiden mukaan uhri alkoi riehua pontikkahumalassa, ja terävä lapinleuku painui kaulaan pienellä liike-energialla.

Syyttäjä arvosteli Oikarista kertomuksen muuttumisesta. Vastaaja esimerkiksi kertoi löytäneensä tekovälineen seinältä roikkumasta, kun puoli tuntia ennen tekoa se oli todistetusti pöydällä. Puolustuksen mukaan tarinan muuttuminen oli ymmärrettävää, koska aikaa on kulunut.

– Millään tavalla ei voi sanoa, että päämieheni olisi muuttanut kertomustaan sillä tavalla, että sillä olisi vaikutusta. Kova runko on pysynyt, Kaitaluoma sanoi.

Hovioikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

SOLMU SALMINEN

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/191e ... 5c85e3a78c

PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1226
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Toivottavasti menee hovissa murhana. Tuollainen tikittävä aikapommi saisi lusia loppuelämänsä ajan.

peja
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2015 4:10 pm

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja peja »

PoliisimestariSisu kirjoitti:
Ke Syys 25, 2019 1:13 pm
Toivottavasti menee hovissa murhana. Tuollainen tikittävä aikapommi saisi lusia loppuelämänsä ajan.
Pikku vinkki, hovissa juttu juuri nyt ja taposta edelleen syytetään.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Hovioikeus korotti tuomiota kuukaudella.
Pohjalainen kirjoitti:https://www.pohjalainen.fi/uutiset/koti ... -1.3108389

Julkaistu 04.10.2019 10:19 (Päivitetty 04.10.2019 10:37)

Hovioikeus kovensi toiselta mieheltä kurkun auki leikanneen 27-vuotiaan miehen rangaistusta

Vaasan hovioikeus kovensi uhriltaan huhtikuussa 2018 Vaasassa kurkun auki leikanneen miehen tappotuomiota. Pohjanmaan käräjäoikeus langetti miehelle aiemmin 12 vuoden ja kahden kuukauden vankeustuomion pahoinpitelystä ja taposta. Hovioikeus katsoi, että lain mukainen rangaistus miehelle oli 12 vuotta ja kolme kuukautta vankeutta. Kyseessä oli jo miehen toinen tappotuomio. Tuomittu 27-vuotias Timi Samuli Oikarinen viilsi kaulan auki uhriltaan myös vuonna 2013.

Miehelle tehtiin mielentilatutkimus, jonka mukaan hän oli täydessä ymmärryksessä teon tehdessään. Hänelle tehtiin myös vaarallisuusarvio, jonka mukaan Oikarista on pidettävä rikoshistoriansa ja muiden seikkojen perusteella erittäin vaarallisena.

Oikeus piti tekoa vakavana. Tuomiosta ilmenee, että Tilastokeskuksen mukaan taposta annettavat tuomiot ovat keskimäärin yhdeksän ja kymmenen vuoden välillä. Miehen tuomioon vaikutti myös hänen rikoshistoriansa.

STT

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Kyllä tälle vaarallisuusarvio tehtiin, mielentilan tutkinnan kera, mutta en kyllä huomannut käräjäoikeuden, sen enempää kuin hovioikeuden päätöksessä että olisi määrätty istumaan päivästä päivään, eli 5/6 osaa tuomiostaan.
Juu ja kyllä todettiin vaaralliseksi toisten hengelle ja terveydelle ja niin edespäin.
Taitaa sitten tulla 2/3 osilla taas ulos valmiina leikkamaan kurkkuja.

Jos on noin kova viehtymys kurkkujen leikkuuseen, niin menisi Närpiöön vihannestarhalle töihin. Siellä saa leikata kurkkuja joutumatta vankilaan.
Piilohomot on in.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja meitzi »

kahdentoista vuoden tuomiosta kun on istunut kuusi, niin jotenkin tuntuu siltä, että sitä jäännöstä jäi kuusi vuotta.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

^ Tuolla oli rapiat 9v tuomio siitä ekasta taposta. Istui näemmä puolet kun 2018 oli jo vapaana keppostelemaan. Tähän keissiin tuomittiin jämiä siitä ekasta 1v 8 kk. Se taasen on aika lailla käytännöksi muodostunut kolmasosa laskennallisesta jäännösrangaistuksesta.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Vähän veikkaan että tätä tekijää ei näy vapaalla ei edes sit kun varsinainen tuomio on lusittu, niuvaan samointein. Niinsen pitäs mennä...
"If you aim for a king, you better not miss"

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Dope Boy kirjoitti:
La Loka 12, 2019 6:15 am
Vähän veikkaan että tätä tekijää ei näy vapaalla ei edes sit kun varsinainen tuomio on lusittu, niuvaan samointein. Niinsen pitäs mennä...
Oikeutta myöten on todettu täysipäiseksi, niin mikä olisi se instanssi mikä tämän Niuvaan toimittaisi?
Piilohomot on in.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

kakkosurpo kirjoitti:
La Loka 12, 2019 10:43 pm
Oikeutta myöten on todettu täysipäiseksi, niin mikä olisi se instanssi mikä tämän Niuvaan toimittaisi?
Ihan vanlkilan johto,niinkuin kävi tappaja Tommi Aallolle,tuomio loppui mutta jatkuu määrämättömänä aikana pakkohoidossa.Mielentilassa todettu täyspäiseksi mutta jotenki päätyi jo 5 vuotta sitten vaasaan ja sinne jäi.

Niuvassa on lukuisia vankeja jotka jatkaa suoraan tuomion päättymisestä pakkohoidossa eikä käytännössä käy edes vapaalla siis.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

tokkaukko kirjoitti:
La Loka 12, 2019 11:32 pm
kakkosurpo kirjoitti:
La Loka 12, 2019 10:43 pm
Oikeutta myöten on todettu täysipäiseksi, niin mikä olisi se instanssi mikä tämän Niuvaan toimittaisi?
Ihan vanlkilan johto,niinkuin kävi tappaja Tommi Aallolle,tuomio loppui mutta jatkuu määrämättömänä aikana pakkohoidossa.Mielentilassa todettu täyspäiseksi mutta jotenki päätyi jo 5 vuotta sitten vaasaan ja sinne jäi.

Niuvassa on lukuisia vankeja jotka jatkaa suoraan tuomion päättymisestä pakkohoidossa eikä käytännössä käy edes vapaalla siis.
No kuule Mupp... ei kun tokkaukko, tiedääks mitä. Vankiloiden johdoilta keskimäärin puuttuu noi lääketieteelliset loppututkinnot.

Ne kattos Wanhan Vaasan, tai Niuvanniemen portilla kyselee aktiivisesti lääkärin lähetettä laitokseen.

Laitas meille listan tynkää niistä vankiloiden johtoon kuuluvista kenen valtuudet riittää lähettämään jonkun vangin pakkohoitoon.
Piilohomot on in.

Sonderkommando
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Pe Syys 13, 2019 1:35 am

Re: Mies tapettiin Vaasassa – ehti soittaa hätäpuhelun

Viesti Kirjoittaja Sonderkommando »

"Hänelle tehtiin myös vaarallisuusarvio, jonka mukaan Oikarista on pidettävä rikoshistoriansa ja muiden seikkojen perusteella erittäin vaarallisena muiden hengelle ja terveydelle"

Päivästä-päivään tuomio olis pitänyt antaa ehdottomasti ja siihen päälle seurantaa -ja nilkkapanta ensimmäiselle vapaalle vuodelle.
Jos toisen kerran elämässään syyllistyy henkirikokseen ja vielä ehdonalaisessa edellisestä, niin kyllä pitäis olla automaationa pyttytuomio.

Vitun järkeä näissä vaarallisuusarvioissa on, jos se ei kerran vaikuta tuntuvasti tuomion pituuteen?
-Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

Vastaa Viestiin