Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
digitikka
Lauri Hanhivaara
Viestit: 139
Liittynyt: Ma Elo 29, 2011 10:30 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja digitikka »

En ota kantaa muuhun, kuin siihen mitä taksikuski voi muistaa vanhoista kyydeistä.
On aivan bullshittiä ettei kuski olisi muka yhdistänyt Raisan katoamisen jälkeistä uutisointia omaan kyytiinsä jo silloin aikanaan, vaan vasta vuonna 2015!

Alalla työskennelleenä voin 99% varmuudella väittää, että kyllä sitä muistaa jopa 20-30 vuotta vanhoja kyytejä, mutta se että pystyisi niitä jälkikäteen laittamaan ajallisesti määrättyyn yöhön, on ihan höpöhöpöä!
Tuo 1% ”varaus” toteutuu ainoastaan, jos kyydin hetki osuu johonkin sellaiseen tuuriin, jossa on tapahtunut jotain niin merkittävää, että sen muistaa epäröimättä.
Tyyliin ajat hirvikolarin, lapsesi syntyy tai mummosi kuolee, josta syystä muistat päivämäärän selvästi.

Vaikka olisi miten mieleenpainuva kyyti tai kyytiläinen, niin vuodenkaan jälkeen ei pysty sanomaan kuin summittaisen viikon tai kuukauden, johon asian linkittää.

Kun tuo Raisan katoamisen yö osui Treella merkittävään vkonloppuun, joka on helppo haarukoida kalenterista jälkeenkin päin, niin tasan varmasti kuski olisi asiat yhdistänyt aikanaan, eikä vasta eläkepäivinään.

Vaikka olisi nk pimeä taksi ollut, niin verottajanpelossaan olisi varmasti keksinyt tavan saattaa tieto anonyymisti poliisin tietoon.
Ainoa mihin voisin uskoa on että kuski oli aikanaan jo yrittänyt asiasta kertoa mutta vihje oli hukkunut ja olisi nyt jonkun (poliisin) toimesta kaivettu uudelleen tiskille.

Veikkaanpa että Treen seudulla on yhdessä jos toisessakin pubissa ja seurueessa Raisan asiaa puitu ja tuumittu näiden vuosien aikana niin, että monilla on faktat ja fiktiot suloisen sekaisin ja jotkut alkavat uskoa itsekin nähneensä ja kuulleensa ihan muiden kertomia stooreja.
Eteenpäin! Sano Mummo lumessa
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4667
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja dazu »

^Kuka muka on väittänyt, että taksikuski olisi vasta vuonna 2015 muistanut kyydinneensä Raisaa? Eiköhän taksari ole kuitenkin ihan vuodesta 1999 asti miettinyt asiaa ja sitä, että pitäisikö siitä kertoa poliisille, vai ei. Tai ilmeisesti on pitkään ollut sillä kannalla, että ei siitä kannata poliisille puhua, mutta on sitten kuitenkin muuttanut mielensä.

dazu kirjoitti: La Loka 12, 2019 10:57 amMutta onko kukaan huomannut, että onko Aamulehden paperiversioissa ollut Raisasta mitään nyt vuosipäivän aikoihin? Mä en ole kaikkia lehtiä lukenut ja osa on täällä näköjään jo heitetty menemään. Onko niin, että Aamulehti ei noteerannut vuosipäivää millään tavalla?
kakkosurpo kirjoitti: La Loka 12, 2019 12:07 pmSe on totta että katoamisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta, se 16.10. 1999 lienee myös todellinen kuolinpäivä.
Jutussa mainitaan että julistettiin kuolleeksi 2007.

Muistolaatassa on kuitenkin vuosiluku 2004.

Jutussa oleva 2007 todennäköisesti toimittelijan päästään repäisemä vuosiluku, ja oikea kuolleeksi julistamisen vuosiluku on 2004, viisi vuotta katoamisesta.
Nyt olin kyllä pikkuisen kujalla tuon Raisan vuosipäivän suhteen. Luin jostain iltapäivälehden jutusta, että vuosipäivä olisi ollut 6.10 ja ihmettelin, että oliko se muka niin aikaisin, kun muistelin, että olis ollut kuukauden puolivälin jälkeen. Mutta niinhän se sitten olikin tosiaan 16.10. Ilmankos ei Aamulehdessä vielä ole ollut mitään...

Nyt tuli luettua tuossa nuo kaikki kolme uutta artikkelia läpi, Ilta-Sanomien, Iltalehden ja Ylen... Siinä tuli jonkin verran ihan uuttakin tietoa ja sitten mukaan oli jälleen tullut kaikenlaista toimittajien sekoilua ja artikkelit olivat joiltain osin keskenään ristiriidassa.

Uutena tietona tuli mm. se, että havainnot mahdollisen Raisan seurassa olleesta keski-ikäisestä naisesta ja tästä naisparista olivat näinkin vahvat. Uutta oli myös se, että Raisaa muistuttava nainen oltiin nähty kulkemassa noin 170cm pitkän turkkilaistyyppisen miehen kanssa kohti Hämeenpuistoa. Tämä havaintohan tukee aika vahvasti taksikuskin antamaa vihjettä, koska taksikuski oli ottanut kyytiinsä Raisaa muistuttavan naisen ja 170cm pitkän turkkilaistyyppisen miehen juuri Hämeenpuistosta.
Kuriositeettina uusia tietoja olivat myös Armonkalliolta kuuluneeseen huutoon liittyneet asiat, kuten sijainnit, joista huudon arvioitiin kuuluneen ja formuloita katsoneen havaitsijan sukupuoli. Uusi tieto oli myös Raisan kaverin poikaystävän auton merkki ja malli.
Uutta oli myös, että museoauto, jonka kyytiin Raisan näköisen tytön on väitetty nousseen, olisi ajanut kameran ohi Hämeenkatua myöten.
Ja sitten tosiaan oli tämä varusmiehen siirtyminen toiseen baariin, mikä olikin muuten loogisempaa, kuin kasarmille palaaminen, kun viikonloppuna ei yleensä kasarmilla olla, tai jos ollaan, niin sieltä ei silloin vapaille päästä.

Sekoilua oli sen suhteen, että Ilta-Sanomat ja Iltalehti väittivät, että Raisa julistettiin kuolleeksi vuonna 2007 ja Yle, että vuonna 2004. Kuolinpäivähän merkattiin vuodelle 2004, mutta se on eri, kuin kuolleeksijulistamishetki.
Ilta-Sanomat uutisoi, että Raisa vietti kaverinsa kanssa iltaa Raisan äidin asunnolla ennen kaupungin keskustaan lähtöä, kun taas Iltalehden ja Ylen mukaan iltaa vietettiin Raisan kaverin kotona. Ilta-Sanomat oli myös kaivanut jostain esiin tuon 1999-2006 aikoihin julkisuudessa olleen tiedon, että poikaystävä olisi ollut Kangasalla korjaamassa autoaan. Sittemminhän on kerrottu sellaista versiota, että poikaystävä oli Pirkkalassa bileissä ja, että Raisan oli tarkoitus mennä samoihin bileisiin.
Erikoisuus oli myös se, että Ilta-Sanomat väitti tässä, että havainto Raisasta ylittämässä suojatietä Hämeenkadun yli Sokoksen puolelta Kappahlin puolelle olisi ollut ulkopuolisen tekemä, kun aiemmin on uutisoitu, että tämän havainnon olisi tehnyt juuri Raisan kaveri sieltä poikaystävänsä autosta käsin.

Ilta-Sanomien jutussa Tuominen esittää mahdollisuuden, että Raisan olisi tappanut ulkomaalainen, ulkomailla asunut henkilö, pienillä viittauksilla ulkomaalaiseen sarjamurhaajaan... Minä en tähän jaksa uskoa. Jotenkin tässä jutussa on sellaisia piirteitä, että tekijä oli paikallinen henkilö.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Zessie
Neuvoja-Jack
Viestit: 558
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2018 12:37 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Zessie »

Tuo: poikaystävä oli Kangasalalla korjaamassa autoaan loksahtaa paljon paremmin kuvioon kuin biletys siellä. Multisilta juttu on niin kumma. Mikä ihmeen syy tai kenen tapaaminen olisi saanut Raisan menemään sinne, kun itsekin suorastaan pelkäsi tilannetta? Luontevampi tietenkin olisi, että olisi yrittänyt mennä kävelemällä Petsamoon. Mutta miksi tuo seurassa nähty nainen ei sitten olisi kertonut asiasta poliisille? Kirkaisut Armonkalliolla: ehkä joku isokenkäinen ajoi humalassa Raisan päälle ja ilmitulon pelossa vei pahoin loukkaantuneen Raisan pois. Mihinkähän aikaan tuota Armonkallion lääkärin pankkikorttia käytettiin Helsingissä? Olisiko aamuyöstä tullut takaisin Tampereelle ja auttanut päälleajajaa Raisan paikkauksessa, epäonnistunut ja sitten yhdessä hävitetty ruumis, juuri kuten hän oli tyttöystävälleen kehuskellut? No, näitä selityksiä epämääräisille havainnoille voi keksiä vaikka kuinka paljon... Tässäkin tapauksessa kuitenkin huomataan kuinka tärkeää myös katoamistapauksessa on poliisin nopea toiminta, kun jäljet ovat vielä selvät.
Myrskylintu
Sofia Karppi
Viestit: 405
Liittynyt: Su Huhti 12, 2009 12:56 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Myrskylintu »

Tuohon aikaan 90-luvun lopulla kun itsekin ajoin, taksikuskit saivat usein poliisilta järjestelmänsä näyttöön kojelaudan päällä pyyntöjä tunnistaa henkilöitä. Tuli tuntomerkit ja pyyntö kertoa poliisille, jos näkyy tällaista. Taksikuskien sivutyö oli tunnistaa henkilöitä poliisin tuntomerkkien mukaan. Raisan tuntomerkit poliisi on todennäköisesti julkaissut taksien datajärjestelmässä jo seuraavana päivänä. Sitä seuraavana päivänä Raisan kasvot taisivat olla jo lööpeissä, ja Ilta-Sanomat on taksipiireissä ylivoimaisesti luetuin lehti. Se pyöri ohjaamossa aina, se ostettiin joka aamu automaationa.

Kun nyt tätä vasten ajattelen tätä vinkin jättänyttä kuskia, niin mä en vaan pysty uskomaan hänen juttuaan just yhtään, ei mahda mitään. Jos nyt ajatellaan niin että hän olisi muistanut Raisan, niin hänellä on täytynyt olla todella vahva syy jättää tietonsa kertomatta poliisille tuoreeltaan, kun jo oman auton datajärjestelmäkin jakoi tuntomerkkejä. Tosiasia lienee, ettei hän muistanut eikä tunnistanut Raisaa, hän ei koskaan kuskannut häntä.

Raisa taas ei henkilönä vaikuta minusta ollenkaan sellaiselta, joka juuri soitettuaan poikaystävälleen hyppäisi vieraan ulkomaalaisen henkilön kanssa taksiin peloissaan ilman puhelintaan. Siinä olisi liian paljon pelissä, jos suhde poikaystävään nyt oli edes kohtalainen. Lääkärilinja on mielestäni vahvin. Lääkärin "tiedot" ovat todennäköisesti olleet peräisin hänen ammatistaan jollain tavalla. Lääkärit tietävät muun muassa järjestelmiensä ja sisäpiirinsä kautta enemmän ihmisistä ja tapauksista. Tietoja, joiden suhteen heillä on vaitiolovelvollisuuskin.

Oma veikkaukseni on, että lääkäri itse ei ollut tekijä, mutta oli sisäpiirinsä ja järjestelmiensä kautta päätynyt pienellä yksityisellä salapoliisityöllä todennäköiseen tekijään, tyyliin "se hullu jonka moni tietää, oli kollegan vastaanotolla sanonut sitä ja tätä, jne". Tuohon tyyliin. Mahdollisesti tekijä oli jollain tavoin vaikutusvaltainen, eikä lääkäri siitä syystä halunnut kertoa koska pelkäsi itse joutuvansa vaikeuksiin. Läärärin sanat "ei ollenkaan sellainen kuin luulisi" viittaisi vähän tuollaiseen suuntaan. Tekijä oli siis joku, jota ei tekijäksi millään arvaisi. Ei siis mikään syrjäytynyt, yms. Summa summarum, tekijä keskiluokkainen paikallinen henkilö, "hyvästä perheestä". Näinhän aika usein on. Todennäköisesti nuori.
Routalempi
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 11:17 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Routalempi »

No hei, nyt kun olet alan tekijä ja lausuit lääkäri-vinkin yhteydessä tuon mielestäni ratkaisevan sananparren: ”ei halunnut joutua vaikeuksiin”, niin eikös se taksarin kohdalla mennyt just samalla tavalla.

On tunnistanut Raisan heti, tai sanotaan nyt, että katoamisuutisoinnista ymmärtänyt, ketä kuljetti autollaan. Tässä vaiheessa iskee ensimmäisenä tunne siitä, teinkö itse jotain väärin. Ja näin kaukaa katsottuna, tunnollinen taksikuski on tietysti tuntenut rikkoneensa sitä sääntöä, joka määrää katsomaan asiakkaan perään siihen asti, että hän on turvallisesti kohteessa, tavallisesti kotonaan. Ja vieläpä tällaisessa tapauksessa, kun asiakas on ilmaissut pelkonsa ennen matkan alkua, ei ole puhunut seuralaisensa kanssa mitään matkan aikana ja lopulta katoaa jäljettömiin.

Mutta nämä ratkaisevat seikat tietysti paljastuivat taksarille vähän liian myöhään, eikä Raisa noin periaatteessa tainnut olla mikään niin erikoinen poka, joita ei säännöllisesti tulisi vastaan. Miten sinä alan ihmisenä olisit toiminut tilanteessa, jos olisi tämmöinen ajo joskus tullut? Vai tuliko joskus? Mikä on taksareiden todellinen toimintatapa tällaisessa: katsotaanko läpi sormien, vai puuttuuko joku todella asiaan, ja miten..?

Vaakakupissa on tällöin ”oikein tekeminen”, ilmoittamalla asiasta heti poliisille, ja vastapainona se, ettet tiedä, mistä itse saat syytteen. Näet uhkakuvia ties mistä - vähintään ammatin menettämisestä, kenties sakoista tai vankeudesta, jolloin menee pahimmassa tapauksessa vielä perhe ja terveys. Ja tämä siksi, että satuit olemaan harmiton välikappale koko sopassa. Varmaksi et voi tietää, miten oikeusistuin näkee osuutesi asiassa, joten voit vain arvailla ja pelätä, mitä ilmianto toisi tullessaan.

Tämä on nyt sittenkin sitä vanhan kertausta, mutta eiköhän taksaria ole ennemmin kiittäminen siitä, että tuli vihjeineen lopulta esiin. Olisi voinut viedä tiedon hautaan, koska eiköhän jokainen meistä ajattele omaa persettään tositilanteessa, jossa menetettävänä on kaikki, ja saatavana vähän parempi omatunto, ehkä poliisilogolla varustettu heijastin.
Maura Isles
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: To Syys 01, 2011 9:01 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Maura Isles »

Vähistä tiedoista johtuen aina voi spekuloida lisää vaikka sillä todennäköisyydellä, että useimmiten tekijä on läheltä.
Eli kuinka tarkasti poikaystävän menot on tarkistettu?
Speku1: poikaystävä korjaa autoa Kangasalla. Lähtee siitä illalla ajelemaan ja ajaa Hämeenkadun läpi. Näkee Raisan ja noukkii sen kyytiin. Tulee riitaa. Inttityypistä/seurahuoneen tanssittajasta / kebabbilan karvakädestä... Koska juoru kulkee ja tieto leviää, myös tuolloin.
Ajetaan kohti Pirkkalaa

Klo 23-00 ei ole mikään epätavallinen aika ilmestyä kotibileisiin, sellaiset kun jatkuvat yleensä aamun tunneillle asti. Valitetaan rämästä autosta ja pyydetään bisse jos toinenkin.

Raisa on... hakattuna ja hengettömänä auton takakontissa / dumbattuna jonnekin metsätien päähän.

Aamulla kun hieman selviää, voi viedä asian loppuun, siivota jäljet, palata kotiin.
Myrskylintu
Sofia Karppi
Viestit: 405
Liittynyt: Su Huhti 12, 2009 12:56 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Myrskylintu »

Routalempi kirjoitti: Ma Loka 14, 2019 12:11 pm No hei, nyt kun olet alan tekijä ja lausuit lääkäri-vinkin yhteydessä tuon mielestäni ratkaisevan sananparren: ”ei halunnut joutua vaikeuksiin”, niin eikös se taksarin kohdalla mennyt just samalla tavalla.

Mutta nämä ratkaisevat seikat tietysti paljastuivat taksarille vähän liian myöhään, eikä Raisa noin periaatteessa tainnut olla mikään niin erikoinen poka, joita ei säännöllisesti tulisi vastaan. Miten sinä alan ihmisenä olisit toiminut tilanteessa, jos olisi tämmöinen ajo joskus tullut? Vai tuliko joskus? Mikä on taksareiden todellinen toimintatapa tällaisessa: katsotaanko läpi sormien, vai puuttuuko joku todella asiaan, ja miten..?

Vaakakupissa on tällöin ”oikein tekeminen”, ilmoittamalla asiasta heti poliisille, ja vastapainona se, ettet tiedä, mistä itse saat syytteen. Näet uhkakuvia ties mistä - vähintään ammatin menettämisestä, kenties sakoista tai vankeudesta, jolloin menee pahimmassa tapauksessa vielä perhe ja terveys. Ja tämä siksi, että satuit olemaan harmiton välikappale koko sopassa. Varmaksi et voi tietää, miten oikeusistuin näkee osuutesi asiassa, joten voit vain arvailla ja pelätä, mitä ilmianto toisi tullessaan.
Sullakin on ihan pointti tässä. Mahdollista on, että taksikuski itse olisi joutunut epäillyksi. Kyllä sitäkin tuollaisessa tilanteessa varmasti ajattelee.
Poliisi tenttaa, että oli sun kyydissäs ja sitten katosi?, eikä sulla olisi vastata kuin että "nih". Ei kukaan halua semmoiseen tilanteeseen joutua. Siltikin kuitenkin epäilen kuskin kertomusta. Ei sattunut itselle tuollaista tapausta koskaan, siis henkirikosjuttua. Kaksi kertaa yritettiin viedä rahat kyllä.

Kahelit olivat rasittavimpia tapauksia.Tekivät esimerkiksi sitä että eivät suostuneet perillä poistumaan autosta. Poistaa ei saa. Kaikkea tuollaista pientä kivaa aina välillä. En kirjoittanut missään, että olisin alan ihminen. Olin. Monta vuosikymmentä sitten. Nykyään en tuonne kamerahelvettiin lähtisi vaikka maksettaisiin ja täytyisi käydä vaikka mitä lisäkursseja. Se ei ole kenen tahansa hommaa pitkän päälle, vaatii tietynlaisen ihmisen että pärjää.
Avatar
Torrente
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Pe Elo 16, 2019 1:59 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Torrente »

Ylen tämänpäiväisessä uutisoinnissa sanotaan, että viimeinen puhelu poikaystävälle Pirkkalaan kotibileisiin klo 22.18. Rasittavaa, että tämänkaltaisesta tärkeästä yksityiskohdasta kiertää eri versioita. Mikä näyttää tosin olevan yleistä näihin katoamistapauksiin liittyen.

Linkki uutiseen
https://yle.fi/uutiset/3-11001444
Elizabeth
Neuvoja-Jack
Viestit: 578
Liittynyt: To Huhti 30, 2015 8:40 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Elizabeth »

Entä milloin tämä poikaystävä on poistunut kotibileistä? Jonkun jutun mukaan poikaystävä soittanut Raisan vastaajaan puolenyön aikaan. Ja aiemmin R ilmaissut että itsekin haluaisi Pirkkalaan poikaystävän luo. Tuo Multisiltahan kuitenkin on about 10 kilsan päässä Pirkkalasta..
VittoriaVetra
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: Su Loka 18, 2015 5:05 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja VittoriaVetra »

Miten voi olla kaksi aivan erillaista tarinaa missä Raisan poikaystävä on ollut ja tehnyt :shock: :shock: Joissain artikkeleissa väitetään, että tämä poikaystävä oli ollut tuolloin katoamisen aikaan kotibileissä ja oli vielä jutellut Raisan kanssa puhelimessa tuolloin kello kymmen jälkeen joka oli viimeinen puhelu jonka Raisa soitti.. ja Raisa aikoi lähteä Pirkkalaan myös.


Toisessa artikkelissa taas sanotaan Raisan poikaystävän oleen tuolloin Kangasalla korjaamassa autoaan...

Miten voi olla kaksi täysin erilaista tarinaa...ihmettelen vaan..
VittoriaVetra
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: Su Loka 18, 2015 5:05 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja VittoriaVetra »

Jos kuvitellaan , että Raisa olisikin lähtenyt Pirkkalaan päin sinne kotibileisiin. Poikaystävä on mennyt vaikka Raisaa vastaan ja heille onkin tullut jotain riitaa..

Toisaalta jos poikaystävällä on ollut apureita Raisan katoamisen suhteen niin kyllä luulisi että joku alkaa puhumaan ennen pitkään.
Entä poikaystävän alibi?


Olisi aika oleellista tietää, että missä tämä poikaystävä on OIKEASTI ollut tuona iltana. Pirkkalassa kotibileissä vai Kangasalla korjauttamassa autoaan.. :roll:
LongTimeNoSee
Susikoski
Viestit: 47
Liittynyt: Pe Elo 03, 2018 10:03 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LongTimeNoSee »

VittoriaVetra kirjoitti: Ma Loka 14, 2019 5:52 pm
Olisi aika oleellista tietää, että missä tämä poikaystävä on OIKEASTI ollut tuona iltana. Pirkkalassa kotibileissä vai Kangasalla korjauttamassa autoaan.. :roll:
Oleellista on ainoastaan että poliisi tietää missä poikaystävä on ollut enkä usko että siinä asiassa on mitään epäselvää ollut kertaakaan näiden vuosien aikana koska ketään Raisan lähipiiristä ei ole sen suuremmin epäilty, kuulemiset on tehty aikanaan ja ilmeisesti todettu että ei syytä jatkotutkimukseen.
Hauki
Agentti Scully
Viestit: 655
Liittynyt: Ma Elo 15, 2011 9:13 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Hauki »

Lueskeltuani näitä viimeisimpiä juttuja nousi muutama hajanainen ajatus.
Miten niin Raisa ei mahtunut kavereiden kyytiin, kun jutun mukaan autossa oli kaveri, kuski ja 2 poikaa. Jos ei joku "pompannappi" ole auto ollut, niin yleensä autot ovat 5 hengen autoja.
Näkikö kukaan Raisan seurassa väitetysti nähtyä tummatukkaista naista läheltä, niin läheltä, että olisi voinut varmasti todeta, ettei kyseessä ollut tämä turkkilainen mies, jota mahdollisesti tavallista pitkähiuksisempana ja Raisaa lyhyempänä on luultu naiseksi. Miten ne aikajanat nyt meni?
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2585
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja MEG »

Taksikuljettajat ,kuten muidenkin ammattien harjoittajat eivät muodosta mitään yhtenäisesti käyttäytyvää ryhmää.
Mietin missä tilassa mahtaa Raisan ruumis nyt ,kahden vuosikymmenen jälkeen olla? Jos on ruumis matalaan ojaan tai maalle risujen alle peitelty, paikkaan jossa ajoittain kastunut ,niin on jään ja sulamisen vuorottelu luurangon pahoin murentanut . Syvemmällä vedessä luuranko olisi paremmin säilynyt. YLEn uutisessa tänään näkyneiden kenkien luulisi olevan ajan hammasta kestävää materiaalia. Onkohan kätketty kuolinyönä vai ruumis pidetty autossa tai väliaikaisessa puskassa ja maltettu odottaa lokakuisen päivän valkenemista huolelliseen kätkemiseen.
teho77
Remington Steele
Viestit: 228
Liittynyt: Ti Elo 16, 2011 6:27 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja teho77 »

Nyt pyydetään taas apua auton tunnistamiseen (!) joka on tallentunut kahdesti Tempon talon valvontakameraan Hämeenkadulla. Aamulehdessä vain tilaajille kuva nähtävissä. edit. pankkiautomaatin kameraan.
Vastaa Viestiin