Oulu: Vanhus raiskattiin törkeästi - etiopialaiselle yli 4 vuoden tuomio

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
JosefMengele

Oulu: Vanhus raiskattiin törkeästi - etiopialaiselle yli 4 vuoden tuomio

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

Hätäkeskus sai ilmoituksen maanantaina iltapäivällä.

Hätäkeskuksen kautta ilmoitettiin poliisille epäillystä raiskauksesta Oulussa maanantaina 14.10.2019 iltapäivällä.

Esitutkinnan tämän hetkisten tietojen mukaan 30 – luvulla syntynyt nainen oli asioimassa taloyhtiön pyykkituvassa. Samoihin aikoihin paikalle oli tullut mies, joka oli teräaseella uhkaamalla ja fyysistä väkivaltaa käyttämällä tehnyt seksuaalista väkivaltaa vanhukselle.

Vanhus oli ilmoittanut tapahtuneesta omaiselleen, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Paikalle meni poliisin partioita ja ensihoitajia. Asianomistaja toimitettiin sairaalahoitoon.

Poliisipartio otti pian tapahtuman jälkeen ja läheltä tapahtumapaikkaa kiinni 90 – luvulla syntyneen Oulussa asuvan miehen.

Tekoa tutkitaan epäiltynä törkeänä raiskauksena. Poliisi on alustavasti päässyt puhuttamaan asianomistajaa ja kuullut rikoksesta epäiltyä. Tutkinnan keskeneräisyydestä ja asian arkaluonteisuudesta johtuen poliisi ei tiedota tapahtumien yksityiskohdista enempää.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006274679.html

Alkaa olee melko kuivaa meininkii.

Otsikko ajanmukaistettu ja edelleen tarkennettu Eritrea :arrow: Etiopia. Muutetaan jos selviää mistä maasta henkilö on oikeasti kotoisin.
-NILS-


Otsikko päivitetty
-NILS-

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja URSA »

Järkyttävää. "Oulussa asuva mies"... Tuskin kantasuomalainen. Raiskaaja on todennäköisesti kuvitellut, ettei noin Iäkäs uhri kehtaisi kertoa kokemastaan törkeästä väkivallasta kenellekään. Onneksi kuitenkin kertoi ja poliisit hälytettiin paikalle.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Poikkeuksellisen raukkamainen ja vastenmielinen rikos. Jos muualla on ollut havaittavissa 'seksuaalista hätätilaa', niin Oulussa on 'seksuaalinen suuronnettomuus'.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Villeri kuvasi ja tiivisti sekä tämän, että Oulun muut esiintulleet rikokset hyvin, mutta karmaisee ajatellakin mitä siellä pinnan alla muhii, kun seksuaalinen tsunami huuhtoi yli Torniojoen ja jäi Oulujoen suistoalueelle asumaan pääosin piilorikollisuutena, tsunami aiheuttaa pahoja pyörteitä pinnan alla. Tämänlaatuinen vanhuksiin, tavan naisiin ja lapsiin kohdistuva on sitä piilorikollisuutta pahimmillaan. Tässä tapauksessa tulee muuten hyvin esiin joko matala äo tai raiskauksien motiivina usein toimiva alistamisenhalu/vallanhimo, kun oikein teräasetta teräsmummolle kehtasikin heristellä, saatanan elukka!

Kotikutoisia sekopäitä riittää, mutta kyllä karva-ankkurit (tuovat perheitään tänne suhteista riippumatta "yhdistymään" ja kohta yritetään leikata kaula....
Mitenkähän tämän vanhan uudenvuoden raiskauksen tutkinnan ja tuomion tila jaksaa?
04.01.2017 Alaikäisten raiskaus ja törkeä hyväksikäyttö Oulussa
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Lehdistön ja poliisin tiedotukseen viimeaikoina perehtyneenä voin sanoa varmaksi, että kyseessä oli laajasalolaismiehen ja porilaismiehen läheinen tuttava oululaismies.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

KARJU!!
Sofia Karppi
Viestit: 448
Liittynyt: Su Loka 15, 2017 5:51 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja KARJU!! »

Somali asialla, tiedetään Oulussa.

Toimintaterapia
Hetty Wainthropp
Viestit: 483
Liittynyt: Ti Syys 17, 2019 2:53 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Toimintaterapia »

Onko mitään huhutietoa kaupunginosasta?
Sveriges sak är vår!

KARJU!!
Sofia Karppi
Viestit: 448
Liittynyt: Su Loka 15, 2017 5:51 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja KARJU!! »

Toimintaterapia kirjoitti:
Ke Loka 16, 2019 2:03 pm
Onko mitään huhutietoa kaupunginosasta?
Ansatie.

systeris
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Ti Huhti 12, 2016 4:14 am

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja systeris »

Tästä on tullu vähän samanlainen ilmiö, ku Florida-manistä. Yhä hullumpia, eläimellisiä rikoksia. Luojan kiitos, vanhus jäi henkiin.
Päästä, päästä
Periksi anna
Yhteiseksi hyväksi
Perimmäiseksi parhaaksi

Oliver
Harjunpää
Viestit: 302
Liittynyt: Ti Tammi 16, 2018 8:41 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Oliver »

Aamulla luin jostain asiasta uutisen, jossa tekijäksi mainittiin oululaismies. Hetken mietin, että jopa jotakin, mutta aika pian jo öyhötin, että katsotaanpa kuitenkin...

Noir
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Ti Huhti 17, 2012 9:55 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Noir »


Noir
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 108
Liittynyt: Ti Huhti 17, 2012 9:55 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Noir »

https://yle.fi/uutiset/3-11022603
Poliisi epäilee 30-luvulla syntyneen naisen joutuneen törkeästi raiskatuksi pyykkituvassa Oulussa
Epäilty on poliisin hallussa. Poliisin mukaan epäilty tapaus on hyvin poikkeuksellinen.


Seksuaalirikokset16.10.2019 klo 11.23päivitetty 16.10.2019 klo 11.28

Poliisi epäilee 30-luvulla syntyneen naisen joutuneen raiskatuksi Oulussa maantaina iltapäivällä. Nainen oli ollut asioimassa taloyhtiön pyykkituvassa. Tekoa tutkitaan epäiltynä törkeänä raiskauksena.

Esitutkinnan mukaan paikalle oli tullut mies, joka on uhannut teräaseella ja käyttänyt muuta fyysistä väkivaltaa.

Vanhus oli poliisin tietojen mukaan ilmoittanut tapahtuneesta omaiselleen, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Paikalle saapui poliisipartio sekä hoitohenkilökuntaa. Vanhus toimitettiin sairaalahoitoon.

Poliisipartio otti pian tapahtuman jälkeen läheltä tapahtumapaikkaa kiinni 90-luvulla syntyneen oululaisen miehen. Rikoskomisario Antti Palokankaan mukaan tapaus on hyvin poikkeuksellinen.
Suomessa vielä toistaiseksi poikkeuksellinen, muualla Euroopassa ei niinkään, jossa uhreiksi käyvät kaiken ikäiset naiset, sama ilmiö tulossa lintukotoomme.

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Onko raiskarin orvaskesi siis neekerin tai somalin?

Avatar
Kyläseppä
Harjunpää
Viestit: 343
Liittynyt: Pe Maalis 28, 2014 6:09 am
Paikkakunta: Seppä Ilmarisen paja

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Kyläseppä »

Missäs Tackleberry ja Tupla-anna, ei näy kommentteja?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oulun poliisi tutkii vanhukseen kohdistunutta törkeää raiskausta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jos raiskaaja on afrikkalaistaustainen henkilö, somali tms. niin ei hän ainakaan turvapaikanhakijana tullut, sillä kuten muistamme ja kuten meitä on valistettu, niin...
... Turvapaikanhakijat ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat tulleet hädän keskeltä. He ovat väkivallan uhreja, eivät sen tekijöitä. He ovat kovia kokeneita, kovista oloista tulleita, ja haluavat rauhaa ja turvaa ja ovat kiitollisia siitä, että Suomessa saa elää turvassa
Tummensin lainauksesta ne kohdat, jotka poissulkevat tp-hakijat.

Jos epäilty kaikesta huolimatta kuitenkin on tp-hakija, nuori mies ja mahdollisesti paperiton, niin pitää muistaa, että...
...Paperittomia on myös pakotettu rikoksiin
Tämä pitää huomioida, ennen kuin tuomitsemme.
...”Esimerkiksi alaikäisinä maahan tulleissa on valtava potentiaali. Meidän pitää vain kanavoida heidän energiansa oikein.
Emme osanneet kanavoida valtavaa potentiaalia oikein - ikävää, että hätähuuto ilmeni tällä tavoin.
Kun töitä tai mielekästä tekemistä ei ole saatavilla, toivo alkaa musertua.
Ilmenee mm. väkivaltaisena käytöksenä.
Paperittoman ympäriltä puuttuvat yhteiskunnan turvaverkot, ja hänen tulevaisuutensa täyttää epävarmuus.
Kiinniotettu on tälläkin hetkellä aivan yksin ilman turvaverkkoja - ja päin vastoin kuin suomalaisilla; hänen tulevaisuutensa täyttää epävarmuus ja huoli iäkkäistä sukulaisistaan.
“Käytännössä Suomi on tehnyt tuhansista ihmisistä paperittomia”
Meidän välinpitämättömyytemme ja muukalaiskammomme on musertavaa. Se iskee suoraan hädänalaisten elämään.

Että mitä jos kerrankin katsoisimme itseämme peiliin. Sieltä se syyllinen lopulta löytyy. Tähänkin tapaukseen. Me emme antaneet mahdollisuutta, työtä ja torjuimme hänet. Emme osanneet kotouttaa.

Lainaukset HS 15.10.2019, YLE 24.8.2015, hdl.fi 29.3.2019
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin