Suomen työelämän romahdus

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja dazu »

Otanpa esiin tällaisen aiheen, mistä en vielä ole nähnyt keskustelua, tai uutisointia yhtään missään. Eli Suomessa on tapahtunut huolestuttavantyyppinen työelämän murros siinä mielessä, että 80% vuosina 84-88 syntyneistä töissä olevista henkilöistä on saanut työpaikkansa suhteilla. Näkisin, että tämä on oire jostain koulutuspohjaisen työjärjestelmän kasaan menemisestä.
Meillähän siis alettiin 1960-luvulta lähtien rakentaa sellaista työjärjestelmää, että nuoret pyrittiin kouluttamaan, jotta saadaan laadukkaita ja osaavia työntekijöitä ja yhteiskunta pyrittiin rakentamaan niin, että koulutus olisi työjärjestelmän perustana. Sitten 90-luvun laman jälkeen sellaiset ammatit ja työtehtävät alkoivat poistumaan kokonaan, joihin ei koulutusta tarvinnut. Systeemi on ollut parhaimmillaan 60-luvulla syntyneiden kohdalla... koulut ovat valmistaneet näistä ikäluokista osaavaa porukkaa ja koulutuksen ansiosta heille on ollut töitä tarjolla. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut ikävänlainen murros ja yhtäkkiä 80-luvun puolessa välissä ja jälkimmäisellä puoliskolla syntyneiden kohdalla koulutus ei olekaan enää valttia, vaan suhteet ovat valttia. Moni on ollut työttömänä siitä huolimatta, että on lukenut itsensä ylioppilaaksi ja valmistunut ammattikorkeakoulusta. Se porukka, jolle kuitenkin aina riittää töitä, on ne, jotka on töissä isällään, äidillään, sedällään, veljellään, tai kummisedällään... Aina, kun kysyt joltain näihin ikäluokkiin kuuluvalta työstään, niin he ovat saaneet sen jonkun tutun kautta. Sukulaissuhteiden lisäksi yleistä on myös, että työpaikka on saatu kaverin kautta.
Sitten tämä sama porukka, joka on saanut työpaikkansa suhteilla, niin vinkuu kovaan ääneen ja jokapaikassa, kuinka työttömät on täyttä paskaa ja, että työttömät täytyisi tappaa... Näistä työpaikan suhteilla saaneista henkilöistä on muodostunut meille omassa ikäluokassaan tällainen uudenlainen yläluokka, jolla on varsin fasistinen asenne niitä kohtaan, joilla ei niitä suhteita ole, joilla voisi työpaikan saada. Tämä suhteilla töitä saava porukka on eräänlainen uusi aatelisto. He voivat samaan tapaan mittailla työttömien kalloja, kuten 1800-luvun aateliset mittailivat orjiensa kalloja ja tekivät sen perusteella päätelmiä orjien henkisistä kyvyistä.
Fasistisen asenteen syntyminen tähän porukkaan ei ole sinällään mitenkään omituista, sillä he tarvitsevat jonkinlaisen suojakilven, jolla toisaalta suojella omaa työpaikkaansa, toisaalta työssäkäyntinsä hyveellisyyttä siitä huolimatta, että he ovat saaneet työpaikkansa suhteilla. Työttömät ovat tälle porukalle jotain sellaista samantyyppistä massaa, mitä zombi-leffojen uhkaavat zombimassat, tai Eurooppaan vuonna 2015 työntynyt pakolaisaalto...
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Niinhän se on. Työpaikkaa ei saa juuri muuten kuin verkostojen kautta eli ”suhteilla”, kuten ennen sanottiin. Ei työnantaja ota sikaa säkissä. Täytyy olle suhteita, suosittelijoita, verkostoja.
Nuoret lukioikäiset tekevät kesätöitä, ja hyvin tehdystä kesätyöstä saa hyvän työtodistuksen, jonka avulla saadaan uusia töitä, uusia hyviä työtodistuksia, ja näin homma etenee. Jyvät erotetaan akanoista tällä tavalla. Täysin tyhjää ansioluetteloa ei kukaan uskalla ottaa töihin.

Se on harmillinen systeemi niiden osalta, jotka ovat kouluttautuneet hyvin, mutta sosiaaliset taidot ehkä puuttuvat, jolloin työpaikkakokemukset jäävät puuttumaan.

Itse pidän systeemiä kuitenkin kohtuullisen hyvänä. Jos saa työntekijän jolla on hyvät suositukset, tietää että se henkilö osaa muutakin kuin näpytellä puhelinta ja notkua kuulokkeet korvilla.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja dazu »

J.Maybrick kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 1:10 pm
Se on harmillinen systeemi niiden osalta, jotka ovat kouluttautuneet hyvin, mutta sosiaaliset taidot ehkä puuttuvat, jolloin työpaikkakokemukset jäävät puuttumaan.

Itse pidän systeemiä kuitenkin kohtuullisen hyvänä. Jos saa työntekijän jolla on hyvät suositukset, tietää että se henkilö osaa muutakin kuin näpytellä puhelinta ja notkua kuulokkeet korvilla.
Njaa, minä taas olen sitä mieltä, että tällaisten suhteilla töitä saavien tyyppien osaamisista ei voi tietää yhtään mitään muuta, kuin että heillä on lähellään ihmisiä, jotka ovat järjestäneet heille työpaikan. Tällainen suhteilla töitä saava voi olla ihan vaikkapa rappioalkoholisti, mutta töitä se saa, koska lähipiiri järkkää sille niitä. Se tavallaan perii työpaikan jonkun tuttunsa kautta.
Nykyinen systeemi siis mielestäni ei tarjoa töitä osaavimmille, eikä välitä osaamisesta, vaan siellä työpaikat periytyy ihmisille, joilla on suhteita. Huolestuttavaa on myös se, että näyttäisi, että nämä, jotka ovat työpaikan saaneet suhteilla, eivät voi myöskään menettää sitä. Duunista saa potkut ennemmin kokenut ja osaava kaarti, kuin suhteita omaavat rappioalkoholistit.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Totta on, että se ihan osaavin kaarti ei ehkä päädy niihin töihin. Sosiaalisilla verkostoilla on kohtuuton osuus työllistymisessä. Olen huomannut myös LinkedIn-systeemissä, että ne jotka osaavat tuoda osaamisensa esille ja tehdä mielellään sen video-esittelyn itsestään, nappaavat työt.

Kuitenkin kaiken lähtökohta on edelleenkin kunnollinen CV ja naseva hakemus. Siinäkin ulkonainen näyttävyys vaikuttaa paljon. Valitettavasti jo 15-kesäisten pitäisi hankkia niitä työtodistuksia ja suosittelijoita, koska työn saaminen on pitkä prosessi.

Poikkeuksia on: esim.oma poikani, joka ei koskaan tehnyt päivääkään ns.kesätöitä eikä tilapäishommia, valmistui alaltaan ja sai heti vakituisen työpaikan työharjoittelupaikastaan. Jotkut eivät suostu tekemään muita kuin oman alansa töitä, ja tavallaan ansaitsevat kunnioitusta. Lisäksi kannattaa aina korostaa (nuorille ja kaikille työntekijöille), että palkan pitää olla riittävän hyvä suoritukseen nähden. Jos alkaa tuntua, että palkka ei vastaa työn rasittavuutta/vaativuutta, on mahdollisuudet a) nostaa kytkintä työstä b) jatkaa hampaat irvessä liian huonolla palkalla. Tähän vaikuttaa tietysti se, kuinka turvallista ja riskitöntä elämää haluaa.

Jos jonkun LinkedIn-profiilissa alkaa olla satoja tai liian monia kymmeniä suosittelijoita, se syö uskottavuutta, ainakin itse koen niin. Herää epäilys, onko osa suosituksista ostettu viskipullolla tai muulla hyvä veli -verkoston vastapalveluksella.

Voi tosiaan olla, että juuri perhefirmoissa ei kenkää anneta, vaikka olisi kuinka laiska vetelys työssä.
Kuitenkin työtodistukset ja suositukset ovat lähes välttämättömiä kenelle tahansa työnhakijalle.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

saksanundulaatti
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Pe Elo 12, 2011 2:32 pm

Re: Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja saksanundulaatti »

Siis verkostoitumisesta on apua työnhaussa? Ei kai. Ei voi olla?

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja dazu »

^Te yritätte nyt kovasti kiertää tätä aloituksen pointtia. Pointti on se, että esim. Postille otettiin vuosina 2000-2010 töihin porukkaa pelkästään sillä perusteella, että jonkun setä, tai äiti oli töissä Postissa. Eli, jos sun setä oli Postilla töissä, niin sait Postilta töitä, jos hait, se oli varma nakki. Koulutusta ei tarvinnut olla. Samaan aikaan kuitenkin meillä oli koulutettua työvoimaa työttömänä, eikä ne kelvanneet työmarkkinoilla kenellekään. Kun yleiseurooppalainen nuorisotyöttömyys iski jostain 2005 lähtien, niin töitä sai tässä maassa sen jälkeen vain ne nuoret, joilla oli tällainen sukulaisuussuhde. Eli ne yksilöt selviytyivät ja menestyivät työmarkkinoilla, jotka tavallaan perivät työpaikan, joltain sukulaiseltaan, tai kaverin vanhemmilta... eli saivat lahjana tällaisen suojatyöpaikan.

Nuo linkedlnit sun muut höpinät ei nyt liity tähän keskusteluun millään tavalla... Myöskään verkostoituminen ei liity tähän keskusteluun. Itselläni on erittäin hyvät suhteet erääseen kansainväliseen, ulkomaiseen suuryritykseen, mutta minäpä en sieltä saa töitä, koska sinne ei pääse suhteilla töihin. Mutta on kuitenkin olemassa paikkoja, joihin pääsee juurikin suhteilla ja vain suhteilla. Ja nykymaailmassa, kun ovet ovat työmarkkinoilla olleet kiinni nuorille ihmisille, niin ainoat mahdollisuudet saada töitä on siinä, että joku tuttu sattuu olemaan töissä sellaisessa paikassa, mihin otetaan sisään suhteilla.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Taidamme puhua eri asioista. Minä puhun oman kokemukseni mukaan, mutta ei ole mitään syytä ’kiertää aloituksen pointtia’. Odotellaan paremmin asiasta tietävien kommentteja aiheeseen.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

Avatar
TiiaStiina
Javier Pena
Viestit: 1849
Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am

Re: Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja TiiaStiina »

Posti on sikäli huono esimerkki, että sinne näytti joskus aikoinaan pääsevän kuka tahansa, myös ilman suhteita.

Pitäisi tutkia, millaista reittiä eri ikäluokkien edustajat ovat alun perin päässeet työelämään.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Ay-liikkeen ja sosialismin tuomia ongelmia nostetaan esiin aloituksessa. Vapaa kilpailu pitää huolen siitä, että vapaamatkustajille ei anneta suojatyöpikkoja.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Suomen työelämän romahdus

Viesti Kirjoittaja dazu »

Vielä vähän esimerkkiä siitä, mitä hain aloituksessa takaa:

Eletään vuotta vaikkapa 2007, vielä ei ole laskusuhdanne alkanut, eletään korkeasuhdanteen alkuaikaa... Henkilö A, 25-vuotias mies on valmistunut aikoinaan ylioppilaaksi ja vuotta ennen tätä hetkeä, eli vuonna 2006 hän on valmistunut ammattikorkeakoulusta. Harrastuksena hänellä on maratonit ja kamppailulajit. Oman alansa töitä hänelle ei valmistumisensa jälkeen ole työmarkkinoilla ollut tarjolla. Pätkätöitä rakennussiivoojana, tai kaupan kassana on ollut tarjolla, mutta kassallekaan häntä ei mielellään kelpuuteta, koska halutaan ensisijaisesti nättejä naisia. Opiskeluaikanaan hän on ollut kahtena kesänä kesätöissä. Aina on hakenut kesätöitä sillä periaatteella, että mikä vain duuni kelpaa, mutta töitä ei ole useimmiten ollut tarjolla.
Henkilö B, 21-vuotias mies, pelkkä lukio käytynä, siviilipalvelus juuri suoritettu... Harrastuksena hänellä on alkoholin käyttö. Saa vakituisen työpaikan Postilta sillä perusteella, että hänen setä on siellä töissä.

Sitten joku Petteri Orpon kaltainen ääliö kovistelee henkilö A:ta, että "eikö työ kiinnosta" ja toteaa henkilö B:sta, että "tällaishia meneshtyjiä Suomi tarvitshee ee".

Sitten jatkoa... Henkilö A ei myöskään koskaan löydä itselleen parisuhdetta, koska hän ei ole rikollinen, päihdeongelmainen, eikä hänellä ole työpaikkaa. Henkilö B taas on tuotapikaa perheenisä, koska hänellä on sekä työpaikka, että alkoholiongelma.

Henkilö B alkaa äänestämään kokoomusta ja hoilaa, että työttömät pitäisi tappaa... Henkilö A taas äänestää Vasemmistoliittoa.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Vastaa Viestiin