Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Sefe
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Loka 17, 2019 8:48 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Sefe »

90luvun lopulla oli muotia nuorilla pitää jakkua, sellainen takamuksen päälle laskeutuva jakku oli itselläkin usein päällä.
Oliko Raisalla käsilaukku? Oli ja on edelleen muotia lisätä meikkiä pitkin iltaa aina vessareissun yhteydessä. Takin taskuun on tuskin puuteria tai mahdollista kajaalia laitettu mukaan.
Oliko Raisa miten aktivoitunut käyttämän nettiä tuolloin? Aika moni roikkui tuolloin jo netissä tai txt tv:n sivuilla ja etsi seuraa. Voisiko olla että onkin tavannut jonkun sokkona kun jäänyt ilman kyytiä. Jotenkin en usko että olisi vaan kaapattu. Korkoineen yli 180cm urheilullinen nainen on kuitenkin jo huomattavasti uhkaavaksi lähestyttävä kuin esim 160cm nainen. Autokaappari tuskin olisi ainakaan sattumalta ketään napannut kyytiinsä.. Jotenkin kuvittelisi että olisi ensin ainakin varmistanut ettei esimerkiksi ole miesystävää odottamassa minkään nurkan takana jos olisi aivan tuntemattoman yrittänyt kaapata

VittoriaVetra
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: Su Loka 18, 2015 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja VittoriaVetra »

Sefe kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 7:05 pm

Mistä tiedät sanoa että OLI ? Ei sitä ole käsittääkseni missään mainittu? Kyllä luulisi on hienon aikuismaisen naisen tyyliin kuulunut käsilaukku mutta kun sitä ei mainita missään... yhtä tärkeä seikka kuin esim. vaatetus.

Tietty jos on ollut laukku ja sielä on ollut vain meikit ja rahaa käteisenä ja joku on löytänyt sellaisen laukun niin eihän sitä osata yhdistää Raisaan jos laukussa ei ole ollut mitään mistä sen tunnistaisi Raisan laukuksi..

Kännykkä on ollut bleiserin taskussa kerta sinne se mahtui (Raisan kaveri oli sen sinne myös laittanut tarkistettuaan että on akkua) ja se olisi sieltä tipahtanut tai Raisalta unohtunut tyyliin ulkona ollessaa jonnekkin.. Ehkä Raisa on jossain vaiheessa istunut ulkona jossain ja on laskenut kännykän kädestään nurmikolle ja unohtanut sen siihen

taii Raisa on ollut jonkun luona keskustan alueella ja puhelin on jäänyt tälle tyypille jonka luona Raisa oli..

Miksei sitä ole kysytty Raisan ystävältä että oliko Raisalla laukkua mukana? millainen?

tai ehkä onkin eikä poliisi kerro kaikkea..

Irhamunfo
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Loka 21, 2019 7:01 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Irhamunfo »

Vaatetukseen liittyen, onko missään mainittu, oliko Raisalla hameen kanssa mustat sukkahousut? Nehän pimeässä katsottuna voivat näyttää kuin hameen sijaan olisikin housut jalassa, eikä tällöin välttämättä mustat sandaalitkaan näytä niin huomiota herättäviltä.
Kukkien myyjä nähnyt 22.50 maissa Raisaa muistuttavan tytön juttelemassa nuorisoporukan kanssa, oliko tämä porukka siis juuri tämä sama Pirkkalaan ilman Raisaa lähtenyt kaveriporukka?

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Olisi vielä tyhmä kysymys; oliko Tampereella tuohon aikaan ns.seksikatua tai siis mitään kadun pätkää jossa työskenteli naisia? En tarkoita että Raisa olisi ns."töissä" ollut mutta jos hän siellä seisoskeli jossain ja joku pysähtyi ja luuli Raisaa seksityöläiseksi tai avasi ikkunan ja Raisa vaan totesi että tässä kyytiä odottelen tai ei ole kyytiä ja joku tällainen sitten pyysi Raisan kyytiin tai lupasi viedä minne Raisa oli menossa.
Asuinkaupungissani oli sellainen kadunpätkä mutta en muista millään että minä vuonna sitä työskentelyä siellä oli ja milloin se loppui?

Joskus tällainen seksinostaja voi olla kovakourainen ja väkivaltainen.

Sefe
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Loka 17, 2019 8:48 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Sefe »

VittoriaVetra kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 7:14 pm
Sefe kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 7:05 pm
90luvun lopulla oli muotia nuorilla pitää jakkua, sellainen takamuksen päälle laskeutuva jakku oli itselläkin usein päällä.
Oliko Raisalla käsilaukku? Oli ja on edelleen muotia lisätä meikkiä pitkin iltaa aina vessareissun yhteydessä. Takin taskuun on tuskin puuteria tai mahdollista kajaalia laitettu mukaan.
Oliko Raisa miten aktivoitunut käyttämän nettiä tuolloin? Aika moni roikkui tuolloin jo netissä tai txt tv:n sivuilla ja etsi seuraa. Voisiko olla että onkin tavannut jonkun sokkona kun jäänyt ilman kyytiä. Jotenkin en usko että olisi vaan kaapattu. Korkoineen yli 180cm urheilullinen nainen on kuitenkin jo huomattavasti uhkaavaksi lähestyttävä kuin esim 160cm nainen. Autokaappari tuskin olisi ainakaan sattumalta ketään napannut kyytiinsä.. Jotenkin kuvittelisi että olisi ensin ainakin varmistanut ettei esimerkiksi ole miesystävää odottamassa minkään nurkan takana jos olisi aivan tuntemattoman yrittänyt kaapata
Mistä tiedät sanoa että OLI ? Ei sitä ole käsittääkseni missään mainittu? Kyllä luulisi on hienon aikuismaisen naisen tyyliin kuulunut käsilaukku mutta kun sitä ei mainita missään... yhtä tärkeä seikka kuin esim. vaatetus.
Niin korjauksena.. olin vahingossa laittanut että Oli. En siis ole tietoinen että oliko mutta olettaisin että olisi ollut. Näin naisena olen itse aina kokenut puhelimen pitämisen taskussa erittäin epäkäytännöllisenä. Taskut eivät ole takissa tasapainossa jos toisessa taskussa jotain painavaa kuten vanha nokialainen.. Enkä usko että olen ainoa nainen joka näin ajattelee.

Irhamunfo
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Loka 21, 2019 7:01 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Irhamunfo »

Tuli myös mieleen, että voisiko perimmäinen syy siihen, että Raisa ei päässyt kyydissä Pirkkalaan olla se, että Raisa oli kuitenkin niin humalassa. Muistan nuoruudesta, että kyytiin ei mielellään otettu kaveria, jonka pelättiin oksentavan autoon. Jos näin oli niin, kukapa haluaisi sanoa katoamisen jälkeen totuutta, että kaveri oli niin humalassa, ettei kelvannut kyytiin ja jätettiin yksin kaupungille. Usein myös tehtiin niin, että jos kyytiin eivät kaikki kerralla mahtuneet, kävi kuski uuden kierroksen ja hakemassa kyydistä jääneet. Ketään ei kyllä yksin koskaan jätetty. Luulen, että humalatila on ollut suurempi kuin, mitä julkisuuteen on kerrottu. Selittäisi monta asiaa.

VittoriaVetra
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: Su Loka 18, 2015 5:05 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja VittoriaVetra »

Lueskelin tuossa vanhaa päiväkirjaani.
Olen Raisaa kolme vuotta nuorempi. Olen myös itsekin ollut juurikin 16-vuotiaana alaikäisenä baarissa tietenkin väärillä henkkareilla.

Omassa päiväkirjassani oli merkintä, että " ystäväni poikaystävä tuli hakemaan meitä baariin. Meitä meni autoon 7."

Eli kyllä sitä on ängennyt aitoon vaikka kuinka täys oli..kaveria ei jätetä. Voi olla että Raisa meni istumaan penkille ja likkakaveri pienempi kokoisena meni Raisan syliin..

Tässä toki voi olla että.jos kuski ollut todella tiukka näissä asioissa.. ja matka oli pitkä..

Maura Isles
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: To Syys 01, 2011 9:01 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Maura Isles »

Irhamunfo kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 7:53 pm
Tuli myös mieleen, että voisiko perimmäinen syy siihen, että Raisa ei päässyt kyydissä Pirkkalaan olla se, että Raisa oli kuitenkin niin humalassa. Muistan nuoruudesta, että kyytiin ei mielellään otettu kaveria, jonka pelättiin oksentavan autoon. Jos näin oli niin, kukapa haluaisi sanoa katoamisen jälkeen totuutta, että kaveri oli niin humalassa, ettei kelvannut kyytiin ja jätettiin yksin kaupungille. Usein myös tehtiin niin, että jos kyytiin eivät kaikki kerralla mahtuneet, kävi kuski uuden kierroksen ja hakemassa kyydistä jääneet. Ketään ei kyllä yksin koskaan jätetty. Luulen, että humalatila on ollut suurempi kuin, mitä julkisuuteen on kerrottu. Selittäisi monta asiaa.
Tätä mieltä minäkin olen. Liian humalassa, biletysvaihe+jankkausvaihe päällä, humalan nopea nousu ja autossa todennäköisesti antaisi ylen. Parempi ettei tule kyytiin. Humalassa myöskin kavereiden sanomiset ja ohjeistukset ovat sekoittuneet "käydään seurahuoneella, mee takas casablancaan, tos on 20mk, soitellaan".
Seurahuone..casablanca...ruokarahaa..
Laskuhumala, epälooginen käytös ja haahuilu.
Ei siltikään selitä sitä, mitä lopulta tapahtui.

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1976
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja aumari »

smith kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 11:13 pm
Tommoinen ajatus syntyi ehkä raisa tapasi tutun pizzamiehen Seurahuoneella. Pizzamies moikkasi raisaa ehkä haki baaritiskiltä raisalle drinksun.Ehkä raisa otti puheeksi pirkkalaan menon ja tiedusteli pizzamieheltä oliko hän autolla liikenteessä.

Pizzamies totesi pirkkalaan vienti onnistuisi mutta pitäisihakea auto multisillasta. Yhteistuumin päätetään lähteä multisiltaan.

Perillä multisillasta raisa ajattelee että hän odottelee ulkona kunnes mies hakee avaimet ylhäältä. Mies saa Raisan ylipuhuttua lähtemään ylöskämpille mukaan hakemaan avainta vedoten kylmään ilmaan.

Kämpillä pizzamiehen ajatus kääntyy ettei hän ilmaiseksi ala pirkkalaan ajeleen vaan likka saa maksaa kyydin luonnossa. Raisa alkaa laittaa hanttiin väkisin tapahtuvaa kyydinmaksua ja lopulta pääsee henkestää.
Noin minäkin ajattelen tapahtuneen. Entä se taksin takana ollut japsiauto, jonka luona turkkilainen oli käynyt juttelemassa? Oliskohan siinä sovittu jotain tyttöön liittyen. Ja onhan Raisa (jos taksikusin mainitsema tyttö/nuori nainen oli Raisa) voitu kuljettaa autolla mihin asti tahansa, jopa Ruotsiin, pois Tampereelta, elävänä tai elottomana. Se turkkilaisen tuttujen auto ja porukka voivat hyvinkin liittyä katoamiseen, ilman että ko. turkkilainen myöhemmin on ollut mukana kadotusreissulla.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Ei käsilaukkua, olen kuullut poliisilta, kun vuosia sitten kysyin. Olin aluksi ihan varma että epäiltiin olleen ruskea olkalaukku mukana ja olisi aluksi kuvan kera mainittukin, mutta ilmeisesti oli väärä tieto
Kenkien korko noissa kengissä muuten 12cm, eli erittäin erottuva neito luulisi olleen.
Puhelimesta olisi hyvä saada kuva julkisuuteen, vaikka lieneekö jo myöhäistä
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Avatar
Yggdrasil
Jane Marple
Viestit: 1005
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 10:31 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Yggdrasil »

Irhamunfo kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 7:53 pm
Luulen, että humalatila on ollut suurempi kuin, mitä julkisuuteen on kerrottu. Selittäisi monta asiaa.
Valitettavasti. 16v kun ei tuo ottopää ei ole vielä yleensä kovin tottunut.
MissMallard kirjoitti:En tarkoita että Raisa olisi ns."töissä" ollut mutta jos hän siellä seisoskeli jossain ja joku pysähtyi ja luuli Raisaa seksityöläiseksi tai avasi ikkunan ja Raisa vaan totesi että tässä kyytiä odottelen..
En uskalla alkaa spekuloimaan tällä enempää kun ei ole mitään sen kummempaa todistetta mistään etten loukkaa ketään. Silti 100% aina jos joku jotain kadulta pokaa kysytään hinta aina ensin eikä tuutko vaan kyytiin. Seurahuoneelta poistumisen niin äkkiä se selittäisi jos esim. hinnasta olisi äkkiä päästy yhteisymmärrykseen.
---

VittoriaVetra
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: Su Loka 18, 2015 5:05 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja VittoriaVetra »

Tampereen Tyttö kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 8:22 pm
Ei käsilaukkua, olen kuullut poliisilta, kun vuosia sitten kysyin. Olin aluksi ihan varma että epäiltiin olleen ruskea olkalaukku mukana ja olisi aluksi kuvan kera mainittukin, mutta ilmeisesti oli väärä tieto
Kenkien korko noissa kengissä muuten 12cm, eli erittäin erottuva neito luulisi olleen.
Puhelimesta olisi hyvä saada kuva julkisuuteen, vaikka lieneekö jo myöhäistä

Puhelimesta on monessa eri lehtiartikkelissa kuvia...

VittoriaVetra
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: Su Loka 18, 2015 5:05 pm

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja VittoriaVetra »

aumari kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 8:19 pm
smith kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 11:13 pm
Tommoinen ajatus syntyi ehkä raisa tapasi tutun pizzamiehen Seurahuoneella. Pizzamies moikkasi raisaa ehkä haki baaritiskiltä raisalle drinksun.Ehkä raisa otti puheeksi pirkkalaan menon ja tiedusteli pizzamieheltä oliko hän autolla liikenteessä.

Pizzamies totesi pirkkalaan vienti onnistuisi mutta pitäisihakea auto multisillasta. Yhteistuumin päätetään lähteä multisiltaan.

Perillä multisillasta raisa ajattelee että hän odottelee ulkona kunnes mies hakee avaimet ylhäältä. Mies saa Raisan ylipuhuttua lähtemään ylöskämpille mukaan hakemaan avainta vedoten kylmään ilmaan.

Kämpillä pizzamiehen ajatus kääntyy ettei hän ilmaiseksi ala pirkkalaan ajeleen vaan likka saa maksaa kyydin luonnossa. Raisa alkaa laittaa hanttiin väkisin tapahtuvaa kyydinmaksua ja lopulta pääsee henkestää.
Noin minäkin ajattelen tapahtuneen. Entä se taksin takana ollut japsiauto, jonka luona turkkilainen oli käynyt juttelemassa? Oliskohan siinä sovittu jotain tyttöön liittyen. Ja onhan Raisa (jos taksikusin mainitsema tyttö/nuori nainen oli Raisa) voitu kuljettaa autolla mihin asti tahansa, jopa Ruotsiin, pois Tampereelta, elävänä tai elottomana. Se turkkilaisen tuttujen auto ja porukka voivat hyvinkin liittyä katoamiseen, ilman että ko. turkkilainen myöhemmin on ollut mukana kadotusreissulla.
Mutta miksi tää Raisan näkönen tyttö ois sanonut taxikuskille, että mitenkähän minun käy .. jos on tiennyt että miten käy. Eli ovat menneet Multisillan kautta ja lähdössä sieltä Pirkkalaan...

makkaranpaistaja
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: Su Syys 20, 2015 7:46 am

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja makkaranpaistaja »

VittoriaVetra kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 8:52 pm
aumari kirjoitti:
Ti Loka 22, 2019 8:19 pm
smith kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 11:13 pm
Tommoinen ajatus syntyi ehkä raisa tapasi tutun pizzamiehen Seurahuoneella. Pizzamies moikkasi raisaa ehkä haki baaritiskiltä raisalle drinksun.Ehkä raisa otti puheeksi pirkkalaan menon ja tiedusteli pizzamieheltä oliko hän autolla liikenteessä.

Pizzamies totesi pirkkalaan vienti onnistuisi mutta pitäisihakea auto multisillasta. Yhteistuumin päätetään lähteä multisiltaan.

Perillä multisillasta raisa ajattelee että hän odottelee ulkona kunnes mies hakee avaimet ylhäältä. Mies saa Raisan ylipuhuttua lähtemään ylöskämpille mukaan hakemaan avainta vedoten kylmään ilmaan.

Kämpillä pizzamiehen ajatus kääntyy ettei hän ilmaiseksi ala pirkkalaan ajeleen vaan likka saa maksaa kyydin luonnossa. Raisa alkaa laittaa hanttiin väkisin tapahtuvaa kyydinmaksua ja lopulta pääsee henkestää.
Noin minäkin ajattelen tapahtuneen. Entä se taksin takana ollut japsiauto, jonka luona turkkilainen oli käynyt juttelemassa? Oliskohan siinä sovittu jotain tyttöön liittyen. Ja onhan Raisa (jos taksikusin mainitsema tyttö/nuori nainen oli Raisa) voitu kuljettaa autolla mihin asti tahansa, jopa Ruotsiin, pois Tampereelta, elävänä tai elottomana. Se turkkilaisen tuttujen auto ja porukka voivat hyvinkin liittyä katoamiseen, ilman että ko. turkkilainen myöhemmin on ollut mukana kadotusreissulla.
Mutta miksi tää Raisan näkönen tyttö ois sanonut taxikuskille, että mitenkähän minun käy .. jos on tiennyt että miten käy. Eli ovat menneet Multisillan kautta ja lähdössä sieltä Pirkkalaan...
Koskapa ei ole luottanut tyyppiin. Ehkä halusi turvaa taksikuskista tilanteeseen. Vähän kuin hyväksynnän että ei tässä mitään käy..
Jos raisan arviointikyky seuran ja/tai humalan suhteen ei olisi pettänyt, hän ei olisi kadonnut.

Vastaa Viestiin