Anni Törnin, 29, tappo Savonlinnassa 2018

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Narri
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Su Marras 03, 2019 12:22 am

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja Narri »

...Tässä ainekset mahtavaan riitaan, Anni uhkaa abortilla jos hänet jätetään...
Eikö tässä asetelmassa olisi loogisinta, että Jukka on vaatinut Annia tekemään abortin eikä toisinpäin?

Tutustuvat työpaikalla, Anni tulee raskaaksi, sitten selviää että Anni pyöriikin elinkautisvankien kanssa ja on ehkä pettänytkin elinkautisvankia Jukan kanssa.

Epärehellisyyttä, joskin ehkä ymmärrettävää sellaista.

Joka tapauksessa, nyt Jukka onkin tilanteessa jossa pitäisi sitten loppuelämä olla tekemisissä naisen kanssa joka on tämänkaltaisista piireistä, tyytyä joka kuukausittaiseen velkasuhteeseen ja nainen voi käyttää kaikenlaisia vipuvarsia miehen tahdon ohjailemiseen.

Tietystikään todellisuus ei välttämättä ihan tuollaista olisi ollut, mutta on siinä voinut olla aihetta ahdistuksen kokemukseen.

Ihan selväjärkisenä en tätä Jukkaa pysty myöskään pitämään. Luultavasti narsistisella mielenlaadulla varustettu oman edun tavoittelija, joka on pyrkinyt luonteelleen sopiviin hommiin ja jonka tuhoisaa käyttäytymistä on suojannut hyvät kasvu-olosuhteet, sekä individualismiin kannustava ympäristö. On tökätty niin sanotusti "oikeaan kohtaan" tai "painettu väärää nappia", ja narsisti on kokenut uhkaa omalle, pinnalliselle olemassaololleen.

On vaikea kuvitella tilannetta jossa selväjärkinen ihminen ei olisi fyysiseksi kärjistyneen riidan jälkeen ottanut takapakkia. Nämä "pimentymiset" kertoo jostain olemassaoloa uhkaavasta raivosta, ja siinä välissä jossakin on päässä se vika, kun aivot on tulkinneet tilanteen näin kärjistyneeksi.

Se vika voi kyllä olla alkoholikin, ainakin myötävaikuttimena, tai sitten jossain on tietoa jota ei ole koko palstalla taikka kuulustelupöytäkirjoissa.

Avatar
taotao
Harjunpää
Viestit: 344
Liittynyt: To Maalis 24, 2016 12:59 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja taotao »

Niin olisiko se ex voinut olla myös isäehdokas. Sellainen tieto voisi saada sumeaksi raivosta, ehkä?

pilipali
Harjunpää
Viestit: 316
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 3:25 am

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja pilipali »

Ehkä tässä suhteessa kummallakin on ollut narsistinen luonteenlaatu.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja aga »

Ja kenenkä miehen lapsi se mahtoi olla siellä Annin masussa?

hoponpoppoo
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2018 12:40 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja hoponpoppoo »

Syyttäjä Anni Törnin surmaajasta: Yritti päästä kuin koira veräjästä

Syyttäjän mukaan vastaaja muistaa itselleen merkityksellisiä asioita, mutta ei itselleen epäedullisia.
Oliko viime vuoden heinäkuussa Savonlinnassa surmattu Anni Törn, 29, tahallisen henkirikoksen uhri vai menehtyikö hän pahoinpitelyn seurauksena?

Tämän rajanvedon joutuu nyt tekemään Itä-Suomen hovioikeus. Tapauksen suullinen käsittely päättyi hovioikeudessa perjantaina osapuolten jyrkkään näkemyseroon teon tahallisuudesta.

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi joulukuussa Törnin avopuolison, Jukka Pekka Hyttisen, 34, yhdeksän vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen taposta ja hautarauhan rikkomisesta.

Loppupuheenvuorossaan kihlakunnansyyttäjä Pia Mäenpää perusteli teon tahallisuutta muun muassa sillä, että Hyttinen on jatkanut pahoinpitelyä, vaikka uhrin tajunnan taso oli laskenut.

– Kyllä tekijän on pitänyt ymmärtää, että tällaisen väkivallan seurauksena voi olla kuolema, eikä vaan jatkaa pahoinpitelyä. Hän ei myöskään soittanut hätäkeskukseen ja pyytänyt apua.

Hyttisen toiminta surman jälkeen oli syyttäjän näkemyksen mielestä loogista, hyvin suunniteltua ja tarkoitushakuista. Tämä on vedonnut muun muassa muistimenetykseen.

– Vastaajan (Hyttinen) kertomus on muuttunut koko ajan. Hän muistaa itselleen merkityksellisiä asioita, mutta ei itselleen epäedullisia. Ei muistinmenetys niin toimi.

Mäenpään mielestä Hyttinen on pyrkinyt selittämään muistinmenetystään syyttelemällä kaikkia muita paitsi itseään, pääsemään asiasta kuin koira veräjästä.

Puolustus on selittänyt osittaista muistinmenetystä muun muassa Törnin veljen Hyttiseen kohdistamalla painostuksella ja uhkailulla.

– Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekoa itse asian kanssa, sillä että Anni Törn on kuollut, Mäenpää totesi.

Hänen mukaansa käräjäoikeuden tuomiota ei ole syytä muuttaa.

Mikäli hovioikeus kuitenkin päätyy tahallisuusarvioinnissa toiseen tuloksen kuin käräjäoikeus, kysymys on Mäenpään mielestä kuitenkin niin lähellä tappoa, että vankeusrangaistuksen tulee olla vähintään seitsemän vuotta.

Hyttisen asianajaja Jyrki Piiparinenkin pitää Törnin surmaa tekona, jolla ei ole järjen käytön kanssa mitään tekemistä.

– Tämä on juttu, joka herättää paljon tunteita. Oli onnellinen parisuhde, perhettä suunniteltiin, asuntoa hankittiin. Mitä tapahtui, ei varmasti ollut kummankaan suunnitelmissa, Piiparinen sanoi tunteikkaassa loppupuheenvuorossaan.

Hänen mielestään asiaa onkin tarkasteltava muun muassa tätä taustaa vasten.

Muistinmenetystä ja Hyttisen tapahtuman jälkeistä toimintaa puolustus perusteli ”täysin poikkeuksella ympäristöllä”. Hyttinen on puolustuksen mukaan kokenut painostusta ja uhkailua Anni Törnin veljen ja oman yläkerran naapurinsa taholta.

– Savonlinnassa oli voimassa viidakon lait. Tapahtuman jälkeen on tultu parvekkeen kautta Hyttisen asuntoon ja on harrastettu yksityistä poliisitoimintaa. Eikö ole ymmärrettävää, että tästä kaikesta on mennyt pää sekaisin.

Syyttäjän väitteet Hyttisen loogisesta toiminnasta surman jälkeen puolustus jätti omaan arvoonsa.

– Vaatii aika kovaa psyykettä, jos pystyy käyttäytymään tuossa tilanteessa loogisesti. Sitä ei ole se, että on hortoillut ja ajellut autolla ympäri maakuntaa (Törnin ruumis takakontissa) ja soitellut puheluja, joissa ei ole päätä ei häntää.

– Hyttisen tapahtuman jälkeisestä käyttäytymisestä ei mitenkään voida vetää johtopäätöstä, täyttyykö asiassa henkirikoksen (tapon) tunnusmerkit.

Hovioikeus kuuli perjantaina todistajana oikeuslääkäriä, mutta koko hänen osuutensa käsiteltiin suljetuin ovin.

Hyttinen itse osallistui istuntoon videoyhteydellä Mikkelin vankilasta. Vankeusaikanaan parroittunut, tummaan villapaitaan pukeutunut Hyttinen ei istunnon julkisen osuuden aikana käyttänyt kuin yhden lyhyen puheenvuoron.

– Riittää puolustajan sanoma, kiitos, hän kuittasi puheenjohtajan tiedusteluun nykyisestä taloudellisesta asemastaan.

Hyttinen pidetään edelleen vangittuna. Hovioikeus antaa asiassa ratkaisunsa kuukauden kuluessa.
Launo Päivätie, Kuopio
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006302195.html

HarrietMakepeace
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2018 11:04 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja HarrietMakepeace »

Kalle-Ville kirjoitti:
To Loka 31, 2019 8:41 pm
nti_etsiva kirjoitti:
To Loka 31, 2019 8:30 pm
Pakko kommentoida edellä käytyyn keskusteluun, että onko exällä todella noin suuri merkitys? Ex on ex, eihän Anni ollut vankilassa. Asian voisi nähdä niinkin päin että tämä Jukka oisi voinut tuntea itsensä entistä paremmaksi kun ex oli vankilakundi.
Kyllä sen merkitys on varmaan ollut elitistiseksi muuttuneelle myyntipäällikölle melkoinen, kun on joutunut kaikkein räkäisimpään pohjasakkaan uuden naisystävänsä myötä sekä ilmeisestikin tajunnut Annin seurustelleen samaan aikaan sekä elinkautisvangin että itsensä kanssa, jolloin mietteinä on ollut varmaan se, kummanko lapsi Annille onkaan ollut syntymässä.

Samaa mieltä olen Kalle-Villen kanssa, asia on ollut Hra Myyntijohtajalle iso juttu. Ei hänen täydelliseen kuvioon ole sopinut, että puolison ex on paloittelu-murhaaja, veli vankilakundi ja ystävär seurustelee myös vangin kanssa. Saattaa olla, että on epäilys herännyt myös vauvan isyydestä. Annihan oli Jonin mukaan kieltänyt ottamasta yhteyttä häneen. Olisiko Jukka ollut jo mustasukkainen aikaisemmin viesteistä tms ?

Hienostihan tuo Jukka muistaa oikeudessa vain itselleen sopivat asiat, kuten syyttäjä asian totesi. Tosin itse en usko mihinkään muistinmenetykseen oikeasti, kyllä Hra Myyntijohtaja tietää ihan tarkalleen mitä on tapahtunut, mutta se on raskauttavaa todistetta häntä vastaan. Parempi siis vedota muistinmenetykseen. Jos hän ajelee ympäri kyliä ruumis takakontissa ja käy hautaamassa ruumIin tuttuun paikkaan, valehdellen poliisille pudottaneensa Annin veteen, eikö tuo jo kerro kaverin luonteesta ja mielenlaadusta jotain. Siitäkin huolimatta, että veli oli ”mafiamaisesti uhkaillut” Hra Myyntijohtajaa ja asunnossa oli parvekkeen kautta käyty lainvastaisesti, ei tee veljestä tai kenestä muustakaan syyllistä Annin kuolemaan. Siihen syy löytyy ihan kyllä Hra Myyntijohtajasta itsestään. Raukkamaista paeta omaa vastuutaan asiasta.

Oli miten oli nuo tuon kohtalokkaan yön tapahtumat, mikään ei oikeuttanut Jukkaa viemään Annin henkeä.

Toimintaterapia
Hetty Wainthropp
Viestit: 483
Liittynyt: Ti Syys 17, 2019 2:53 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja Toimintaterapia »

aga kirjoitti:
Ti Marras 05, 2019 4:42 am
Ja kenenkä miehen lapsi se mahtoi olla siellä Annin masussa?
Onko jossain mainittu että kuinka monennella viikolla raskaus oli?
Sveriges sak är vår!

Avatar
taotao
Harjunpää
Viestit: 344
Liittynyt: To Maalis 24, 2016 12:59 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja taotao »

" Toukokuussa meillä oli puhetta, jos oikeasti haluamme olla yhdessä, niin nyt olisi hyvä aika hankkia lapsia. En itse aiemmin ole halunnut lasta, mutta tässä tilanteessa mieleni muuttui.

– Jätimme ehkäisyn pois ja teimme yhteisen päätöksen lapsen hankkimisesta, taposta syytetty oli todennut poliisikuulusteluissa.

Mies tiesi, että Anni oli kuollessaan yhdeksännellä viikolla raskaana. Lapsen piti syntyä keväällä."

HarrietMakepeace
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2018 11:04 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja HarrietMakepeace »

taotao kirjoitti:
Su Marras 10, 2019 8:45 pm
" Toukokuussa meillä oli puhetta, jos oikeasti haluamme olla yhdessä, niin nyt olisi hyvä aika hankkia lapsia. En itse aiemmin ole halunnut lasta, mutta tässä tilanteessa mieleni muuttui.

– Jätimme ehkäisyn pois ja teimme yhteisen päätöksen lapsen hankkimisesta, taposta syytetty oli todennut poliisikuulusteluissa.

Mies tiesi, että Anni oli kuollessaan yhdeksännellä viikolla raskaana. Lapsen piti syntyä keväällä."

Jos raskaus oli 9. viikolla eli raskaus oli kestänyt 8 vkoa + x määrä päiviä. Jos Anni menehtyi 22.7.2018, raskaus on saanut alkunsa toukokuun loppupuolella. Aika nopeasti on raskaus alkanut jos Jukan mukaan ”Toukokuussa meillä oli puhetta...”, todella nopeasti. Jos tuota exän antamaa lausuntoa katsoo, Anni ja hän ovat tavanneet viimeksi Pääsiäisenä, joka oli 30.4.2018 - 2.5.2018.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että aina ei noin nopeaan onnistu, vieressä nukkuu tällä hetkellä vuoden toivomisen tulos. Ja vielä hänen laskettu aikansa aikaistui muutamalla viikolla ultrassa olleen mittavirheen vuoksi. Just saying, että virheitä tapahtuu lasketun ajan ja raskausviikkojen suhteen 😉

tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Ei ole Pääsiäinen Vappuna yhtenäkään vuonna eikä myöskään 2018. Jos tuolloin on tavannut eksänsä kyseessä on Vapputreffit.

HarrietMakepeace
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2018 11:04 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja HarrietMakepeace »

tj_eme kirjoitti:
Ma Marras 11, 2019 10:06 am
Ei ole Pääsiäinen Vappuna yhtenäkään vuonna eikä myöskään 2018. Jos tuolloin on tavannut eksänsä kyseessä on Vapputreffit.
Hyvä huomio, kuukaudet vaihtunut tuossa, oikea on 30.3-2.4.2018 😄

meddLe
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 1:43 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja meddLe »

HarrietMakepeace kirjoitti:
Su Marras 10, 2019 10:23 pm
Jos raskaus oli 9. viikolla eli raskaus oli kestänyt 8 vkoa + x määrä päiviä. Jos Anni menehtyi 22.7.2018, raskaus on saanut alkunsa toukokuun loppupuolella. Aika nopeasti on raskaus alkanut jos Jukan mukaan ”Toukokuussa meillä oli puhetta...”, todella nopeasti. Jos tuota exän antamaa lausuntoa katsoo, Anni ja hän ovat tavanneet viimeksi Pääsiäisenä, joka oli 30.4.2018 - 2.5.2018.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että aina ei noin nopeaan onnistu, vieressä nukkuu tällä hetkellä vuoden toivomisen tulos. Ja vielä hänen laskettu aikansa aikaistui muutamalla viikolla ultrassa olleen mittavirheen vuoksi. Just saying, että virheitä tapahtuu lasketun ajan ja raskausviikkojen suhteen 😉
Ei nyt sillä, että tämän tapauksen kannalta olisi hirveästi väliä, mutta jos Anni on varmasti ollut 22.7. yhdeksännellä viikolla, on raskauden täytynyt alkaa 4.-10.6. välisenä aikana.

Solar
Susikoski
Viestit: 49
Liittynyt: La Syys 03, 2011 5:54 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja Solar »

Ei nyt sillä, että tämän tapauksen kannalta olisi hirveästi väliä, mutta jos Anni on varmasti ollut 22.7. yhdeksännellä viikolla, on raskauden täytynyt alkaa 4.-10.6. välisenä aikana.
Juurikin tämä ylläoleva. Miehenköriläille tiedoksi, että raskausviikot lasketaan viimeisistä menkoista, vaikka todellinen raskaushan alkaa kierron puolivälissä eli noin pari viikkoa viimeisten menkkojen jälkeen.

HarrietMakepeace
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2018 11:04 pm

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja HarrietMakepeace »

Ja vielä voidaan lisätä se, että kuukautiset voi tulla vaikka raskaus olisi alkanut jo.

nti_etsiva
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: Ti Elo 07, 2018 12:00 am

Re: Anni Törn, 29, Savonlinna. Katosi - löytyi surmattuna

Viesti Kirjoittaja nti_etsiva »

Myyntipäällikkö on muuttunut jossain vaiheessa keskustelua elitistiseksi myynitijohtajaksi. Johtaja ja päällikkö ovat vähä eri asioita, etenkin kun myyntialalla miltei jokainen on päällikkö. Tämä ei Annin surullista kohtaloa muuta miksikään, mutta täällä maallataan kuvaa menestyneesrä ja nuhteettomasta johtajasta ja paatuneista linnakundeista. Kun ottaa huomioon minkälaisten miesten kanssa Anni oli tottunut pyörimään, voisi ajatella että hän tunsi vetoa enempi hurjiin kavereihin. Ehkeipä tämä uusi poikaystävä ole niin kamalan kunnollinen ollut vaikka titteli olikin myyntijohtaja?

Vastaa Viestiin