Katiska-vyyhti: Janne "Nacci" Tranberg, Niko Ranta-aho, Sofia Belorf jne

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
artreini
Sofia Karppi
Viestit: 444
Liittynyt: Ma Heinä 29, 2019 8:25 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja artreini »

Me Naiset kertovat; osa 1

Kun huippuratsastaja Anna-Julia Kontion parisuhde päättyi, hän menetti kaiken: kodin, työn ja hevoset. Puoli vuotta myöhemmin Juuli tekee paluuta kilpakentille. – Nyt ajattelen tauosta, että se oli sittenkin hyvää aikaa.

Siihen eroon ei päättynyt vain rakkaussuhde. Kun huippuratsastaja Anna-Julia Kontio ja sveitsiläinen Martin Fuchs syksyllä erosivat, Anna-Julialta meni koti, ratsastamansa hevoset sekä työ Fuchsien kilpatallilla.

Hän pakkasi tavaransa, otti koiransa ja palasi äitinsä luo Ylöjärvelle, mistä oli lähtenyt maailmalle vuonna 2011.

Hevosurheilupiirit jäivät haavi auki, kun Suomen menestynein kilparatsastaja ilmoitti keskeyttävänsä uransa.

– Sitten keskityin vain itseeni, 26-vuotias Juuli kertoo.

– Alussa en miettinyt ratsastusta ollenkaan tai sitä, miten urani kävisi. En tehnyt minkäänlaisia suunnitelmia, en edes seuraavalle päivälle. Menin täysin fiiliksen mukaan.

LOMALLE VAARIN KANSSA
Vaikka ero ja sitä seurannut elämänmuutos tulivat Juulille yllätyksenä, hän jaksaa jo nähdä kokemuksessaan hyvääkin. Se katkaisi tahdin, jossa Juuli oli elänyt kisasta ja haasteesta toiseen.

– En ollut koskaan käyttänyt aikaa tutkiakseni itseäni ja kuulostellakseni, mitä oikeasti haluan. Ajatukset pyörivät aina urheilussa ja tein kaikki valintani sen mukaan, Juuli sanoo.

”Suomeen palattuani todella nollasin tilanteen. Ensi kertaa mietin kaiken itseni kautta.”

– Suomeen palattuani todella nollasin tilanteen. Ensi kertaa mietin kaiken itseni kautta. Mitä halusin tehdä, millaisia mielipiteitä minulla on, miten suhtaudun asioihin. Se oli tosi opettavaista aikaa.

Uratauollaan Juuli tapasi perhettään ja näki ystäviään, joita ei ollut tavannut nenätysten vuosiin.

– Ja pääsin vihdoin lomalle isoisäni kanssa. Hän viettää paljon aikaa Kanarialla ja on monesti pyytänyt minua mukaansa, mutta enhän minä ole koskaan ehtinyt. Nyt ehdin, ja se oli ihanaa!

MITÄ SEURAAVAKSI?
Huippu-urheilijana Juuli on tottunut aktiiviseen elämään, ja tauollaankin hän piti koko ajan pientä tekemistä yllä. Hänellä on Suomessa kolme valmennettavaa, joiden kanssa hän treenasi kahdesti viikossa.

– Minulta kyseltiin, alkaisinko opiskella tai suunnittelinko kokonaan uutta ammattia. Mietin sitä paljon, mutta en aidosti keksinyt yhtään työtä, johon lähtisin aamuisin samalla palolla ja intohimolla.

Tarjouksia kyllä riitti. Esimerkiksi saksalaisesta J.S. Sportpherde -tallista otettiin yhteyttä heti, kun Juuli syksyllä oli kertonut erouutisestaan julkisuuteen.

– Silloin en vielä tiennyt, haluanko ylipäätään jatkaa ratsastamista. Tunne kuitenkin palasi pikkuhiljaa. Aloin kaivata itseni haastamista. Pieni tunne kasvoi pian voimakkaaksi haluksi, Juuli kuvailee.

– Läheiset olivat kyllä kannustaneet koko ajan ja sanoneet, että ratsastus on se, minne kuulun. Mutta oli hyvä pohdiskella ja oivaltaa se uudelleen itse.

SINUT TAPAHTUNEEN KANSSA
Ensi viikolla Juuli pakkaa tavaransa taas ja muuttaa Saksaan. Sopimus on kirjoitettu samaisen Sportpherden kanssa. Myynti- ja kilpatallissa asuu 25 hevosta, joista seitsemää Juuli alkaa treenata ja kilpailuttaa.

– En vielä tiedä paljonkaan tallin hevosista, olen käynyt siellä vain päivän vierailulla. Keskiviikkona muutan, ja torstaina alkavat työt. Lähden hyvällä fiiliksellä ja sopivalla jännityksellä, Juuli sanoo.

– Toivon, että pääsen taas tekemään omaa juttuani ja kehittämään itseäni ratsastajana.

Kilpakentälle hän palaa Italiassa maaliskuun puolivälissä. Vanhojen tuttujen kohtaaminen ei jännitä. Juuli asioi Martinin kanssa jo lokakuussa kannustaessaan suomalaisvalmennettavaansa Helsinki International Horse Show'ssa.

– Minä olen käynyt tapahtuneen perusteellisesti läpi mielessäni ja olen sinut asian kanssa. En käytä energiaani katkeruuteen tai vanhojen kaiveluun.

Juuli ottaa Saksaan mukaan yorkshirenterrierinsä Willow'n sekä tärkeimmät kodin tavarat.

– En tarvitse hirveästi kamaa ympärilleni, mutta rakkaimmat astiat kulkevat mukanani. Kun nostan pöytään tutut Iittalat, tunnen olevani kotonani missä vain.

ANNA-JULIA KONTIO
Vuonna 1991 syntynyt GP-tason kilparatsastaja. Äiti Tuula Kontio on menestynyt esteratsastaja, joka pitää tallia Ylöjärvellä. Isä Jorma Kontio tunnetaan yli 10 000 voittoa saavuttaneena raviohjastajana, asuu Ruotsissa. Vanhemmat erosivat, kun Juuli oli kaksivuotias.
Juulin tärkeimpiä saavutuksia on parikilpailuvoitto 5 tähden kisassa Pariisissa 2016. Kaksi GP-voittoa 3 tähden kilpailuista. Kuluneesta kaudesta piti tulla uran paras.
Sisko Eva-Maria Kontio työskenteli Juulin mukana Sveitsissä hevostenhoitajana, mutta jää nyt Suomeen.
Juulin uraa voi seurata Facebookissa, Instagramissa sekä Snapchatissa.


Harmoniaa osa 2 syyskuu 2018 me naiset

Ylöjärveläinen Anna-Julia Kontio sanoo, että hän on opetellut suodattamaan ikävät asiat.

Esteratsastaja Anna-Julia Kontio on juuri lopettanut aamupalaansa ja siirtymässä autoon, kun hän vastaa puhelimeen Belgiassa.

– Odota, kerron autonkuljettajalle osoitteen, niin jatketaan sitten, hän huikkaa melkein heti.

Autonkuljettaja vie Anna-Julian kohti kisapaikkaa Belgian Bonheidenissa. Tällaista on hänen elämänsä sen jälkeen, kun Jordanian prinsessa Haya Bint al-Hussein halusi Anna-Julian töihin Team Harmony -talliinsa. Työtarjous tuntui Anna-Juliasta hetkittäin epätodelliselta.

– Se oli todellinen yllätys, huima tilaisuus, josta en voinut kieltäytyä. Tämä on palkinto kovasta työstäni ja huomattava kunnianosoitus, hän kertoo.

Anna-Julia on työskennellyt uudessa tallissa nyt neljä kuukautta. Lukuisat kilpailut rytmittävät arkea: ensi viikolla hän käy nopeasti piipahtamassa Suomessa ja sen jälkeen kisailee Oslossa.

Eron jälkeen huippuhommiin
Vielä pari vuotta sitten Anna-Julia kävi läpi epävarmaa ja raskasta vaihetta elämässään. Syksyllä 2016 Anna-Julia erosi silloisesta miesystävästään, sveitsiläisestä Martin Fuchsista. Hetkessä hän menetti myös työnsä Fuchsien tallilla, muut hevoset ja kotinsa. Sen jälkeen hän ilmoitti lopettavansa kilparatsastamisen ja muutti hetkeksi Ylöjärvelle, mistä hän oli lähtenyt edellisen kerran vuonna 2011.

Nyt tilanne on täysin toinen: Team Harmony -sopimus vei Anna-Julian tämän vuoden kesällä Englantiin. Siellä 27-vuotiaan ammattiratsastajan taustalla toimii noin 20 henkilön tiimi, ja hänellä on seitsemän hevosta. Niistä tärkein on 17-vuotias Fardon.

– Fardon on elämäni opettaja ja tärkeä tekijä urallani. Se on vielä erinomaisessa kilpailukunnossa, Anna-Julia kertoo.


Vaitonainen varakkaasta tiimistä
Tällä hetkellä kilpailut vievät Anna-Juliaa ympäri Eurooppaa. Kun Anna-Julia ehtii viettää aikaansa Englannin-kodissaan Suffolkin Newmarketissa, hän nauttii muun muassa kokkailemisesta ja suomalaisista televisio-ohjelmista. Siellä hän ajaa omalla autollaan. Mutta kisapäivien tapaan esteratsastajan aikataulut ovat säännöllisen tarkkoja kotonakin:

– Herään siinä viiden–kuuden maissa, ja teen kotona ensimmäiseksi lihaskuntotreenit. Tallille menen seitsemän maissa ja alan heti ratsastaa. Usein ratsastan yhteen putkeen iltapäivään saakka enkä pidä mitään taukoja. Nukkumaan menen kotona yleensä melko aikaisin, yhdeksältä illalla.

”Raha ei näy tallissa mitenkään erityisemmin. Tiimi on tietenkin varakas, mutta sen rakentaminen täydelliseksi vie aina aikansa ja vaatii paljon myös henkistä treenaamista.”

Niin kilpailuissa kuin Suffolkin talleilla Anna-Julia sanoo tapaavansa usein Jordanian prinsessa Hayan, jota hän kuvailee mukavaksi. Jordanian prinsessa Haya on yksi edesmenneen Jordanian kuningas Husseinin tyttäristä ja muun muassa entinen olympiatason kilparatsastaja.

– Raha ei näy tässä tallissa oikeastaan mitenkään erityisemmin. Kaikki toimii, niin kuin kilpaurheilussa pitääkin. Tiimi on tietenkin varakas, mutta sen rakentaminen täydelliseksi vie aina aikansa.

Toinen Team Harmonyn tallissa kilpaileva esteratsastaja on irlantilainen Peter Moloney. Tällä hetkellä Anna-Julian valmentajana toimii Markus Fuchs, joka on hänen ex-miesystävänsä sukulainen. Markuksen veli, Thomas Fuchs, oli aikoinaan 4,5 vuotta Anna-Julian työnantaja.

– Thomas on ollut urallani isoin vaikuttaja, ja hänen opeistaan saan olla ikuisesti kiitollinen, Anna-Julia kertoo.

Jatkuvaa itsensä likoon laittamista
Kun Anna-Julia pääsi ensimmäisen kerran hevosen selkään ja oppi puhumaan, hänellä oli mielessä vain yksi asia:

– Tiesin jo lapsena, että minusta tulee joskus kilparatsastaja. Siitä asti olen elänyt tätä unelmaani ja elän sitä yhä, mutta usein unohdetaan, että tämä on kovaa työtä ja urheilua. Tämä on jatkuvaa itsensä kehittämistä ja itsensä likoon laittamista. Olen elänyt rankkoja aikoja. Edelleenkin joskus jotkut asiat ärsyttävät, mutta tiedän, että en voi vaikuttaa kaikkeen. Siksi olen opetellut suodattamaan ikävät asiat, ottamaan niistä tarvittavan opin ja keskittymään hyviin asioihin.

Ylöjärvi esiintyy Anna-Julian puheessa usein. Se on paikka, jossa hän näkee rakkaitaan ja pääsee nollaamaan rankkojen kisojen välissä. Perheenjäsenet kulkevat välillä myös Anna-Julian mukana kisoissa ja ovat hänen mukaansa valmiita matkustamaan minne tahansa.

– En sinänsä ikävöi Suomea eikä minulla ole varsinaista koti-ikävää. Siskoni lapsia kaipaan tosin joka päivä. Monia ihmisiä olisi kiva nähdä useammin, mutta en harmittele sitä. Olen hyväksynyt, että jos haluan työskennellä huipulla, minun täytyy asua muualla.


Homma jatkuu osa 3


3.12.2018

klo 10:47

Miia Lahtinen


Anna-Julia Kontion pesti Team Harmonyn ratsastajana on päättynyt.

“Muutan tällä viikolla Belgiaan. Ratkaisu työsuhteen päättymisestä tuli työnantajalta, mutta olen itse tyytyväinen ratkaisuun”, Kontio sanoo. “Finaalin tavoittelu jää tältä vuodelta, mutta nyt tehdään uusia suunnitelmia.”

Kontio muuttaa belgialaisen miesystävänsä luo. Mies kilpailee kolmen tähden tasolla, ja hänellä on valmiina hyvät olosuhteet korkealuokkaisen estetallin pitämiseen.

“Tämä tuli minulle yllättäen, ja asiat tapahtuvat nopeammin, kuin olin ajatellut, mutta tässä ei ole ongelmaa. Tehdään muutto rauhassa, ja sitten aletaan tositoimiin ja etsimään hevosenomistajia. Tämä on nyt oman elämän rakentamista, eikä tämä ole itselleni katastrofi millään lailla”, Kontio sanoo.

Hevosista mukaan seuraa luonnollisesti vain oma vanha Fardon.

Aika Team Harmonyssa antoi paljon, Kontio sanoo.

“Se oli hyvä kokemus ja olen taas kerran oppinut paljon. Totta kai se on harmi, että Ornellaia siirtyy uudelle ratsastajalle, kun sen kanssa pääsin hyviin tuloksiin. Mutta toisaalta oli kiva lopettaa niin, ja voin olla tyytyväinen, mihin tunnelmiin meidän yhteistyö päättyi”, Kontio sanoo.

Osa 4 Esan talleilla Aamulehti

Anna-Julia Kontio löysi kodin Belgiasta – "Nyt minulla ei ole mitään kulttuurillisia ongelmia"
Suomalaisratsastajan kevään kilpailukausi huipentuu Hongkongissa.
5.2.2018 12.00
Anna-Julia Kontion koti on nyt Belgiassa. Tässä Kontio on kuvattuna äidin ruunan Ompun kanssa Ylöjärvellä viime talvena.VILLE-VEIKKO KAAKINEN

Esa Maaranen
Keskustele
Suomalaisratsastaja Anna-Julia Kontiolla riittää kiireitä. Menossa on kiivastahtinen kuuden viikon kisarupeama. Tammikuun lopulla hän ratsasti Zürichissä viiden tähden GP-kilpailussa kymmenvuotiaalla ruunalla Lorenzolla ja oli viides. Edellisenä viikonloppuna hän kilpaili Saksan Leipzigissa.

–Tulos oli Sveitsissä lähes erinomainen ja olen todella tyytyväinen hevoseen, Belgiasta tavoitettu Anna-Julia Kontio kertoo.

Belgiaan suomalaishuippu siirtyi viime syyskuussa ER Horse -tallin palvelukseen ja on ratsastanut menestyksekkäästi vajaan puolen vuoden ajan tallin hevosilla.

Ennen Belgiaan muuttoaan Kontio oli jonkin aikaa saksalaisen J.S. Sportpferde -tallin palveluksessa.

–ER Horse on tamperelaistaustainen ja sen omistaja Esa Ranta-aho on perhetuttumme. Nyt minulla ei ole mitään kulttuurillisia ongelmia, Kontio jatkaa.

Meuuwenissä kaikki olosuhteet ovat kunnossa.

Belgiasta on lyhyet matkat tärkeimpiin kilpailupaikkakuntiin Saksaan, Belgiaan, Hollantiin ja Sveitsiin.

–Isoimmat harjoittelukeskuksetkin ovat lähellä. Niihin on helppo matkustaa, jos tarve niin vaatii.

–ER Horsen vuokraamalla tallilla on oma ulko- ja nurmikenttä, laukkarata ja erinomaiset maastot, Anna-Julia Kontio kehuu olosuhteita.

Lyhyt hengähdystauko
Sveitsistä sunnuntaina Belgiaan palannut Kontio ei ehdi vetää kunnolla henkeä. Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna on kahden tähden kansainväliset kilpailut Opglabbeekissä vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä kotitallilta.

Siellä Kontio ratsastaa viidellä hevosella torstaista sunnuntaihin.

–Opglabbekin kilpailu on niin sanottu valmistava tapahtuma, jossa totutamme Cooperia, Contellaa, Ugano de Coqueriea ja paria nuorempaa ratsua vaativimpia tehtäviä varten, Kontio sanoo painokkaasti.

Kontion vaativa kisaputki huipentuu ensi viikonloppuna Hongkongin viiden tähden GP-kilpailussa, jonne on kutsuttu vain 30 lajin huippua.

–Lorenzo näytti jo tasonsa Zürichissä. Siksi odotukset ovat korkealla Kiinassa. Ruuna lähti Hongkongiin jo sunnuntaina. Minä lennän kisapaikalle keskiviikkona.

–Siskoni Eva Maria on kaikilla kisamatkoilla tukenani. Muuten hän asuu Suomessa.

Ulkokausi käynnistyy maaliskuussa
Longines Masters -sarjan suurkilpailussa Kiinassa Kontio ratsastaa perjantain ja sunnuntain pääluokissa.

–Ulkokausi käynnistyy maaliskuussa Espanjassa kolmen viikon kilpailumatkalla. Siellä osallistumme kahden ja kolmen tähden kilpailuihin.

–Ykköshevoseni Lorenzo lähtee myös mukaan ja sen jälkeen tähtäämme isompiin kilpailuihin, Kontio kertoo kevään jatkosuunnitelmistaan.

Ylöjärveltä kotoisin oleva nuori ratsastaja piipahtaa Suomessa viimeistään Tampereen hevosmessujen aikana 7.–8. huhtikuuta.

–Valmennushommat ovat olleet tauolla, koska olen taas kilparatsastaja.

–Vaikka käyn Suomessa vain satunnaisesti, haluan auttaa muitakin suomalaisia ratsastajia, Kontio kertoo vielä.

Heppatyttö kirjat ja tallitarinat ovat vuosi kymmeniä olleet peruskoulu tyttöjen lukemistoa.
Jorma Kontion tyttärestäkin saisi ties millaisen kirjasarjan luotua, hänen ehkä kannattaisi yrittää.

Ravimies Kontio on tienannut kymmeniä miljoonia urallaan.
Mutta tämä kuvio on kuin formula sirkus, rahaa tarvitaan miljoonia. Mistä ne tulee ja mihin ne menee?
Hok-Elannon Karjalainen (kiinteistöpäällikkö) oli hetki sitten käräjillä epäiltynä lahjuksista.
800 000€ lahjusepäily, kun tytöt harrastavat juuri tätä lajia.
Kontion Jorma on Ruotsissa ja tekee rahaa. Laji on todella iso siellä.
Janne Raninen ampui rosvopäällikön juuri raveissa Ruotsissa.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Kiitos artreinille. Tähän verkostoon liittyy hämmentävän paljon hevosharrastajia. Stefun ja Martinan tyttärelläkin on jo oma poni, joka varmaan asuu Stefun sukulaisten ratsastuskeskuksessa Östersundomissa.

Ranta-ahojen tuttavapiiriin kuuluu mm. Ahonkivet, joiden tytär Alexina niin ikään ratsastaa kilpaa kansallisella tasolla. Ahonkivet ovat jo muutaman vuoden ajan yrittäneet myydä yli kolmen miljoonan kämppäänsä Tampereen Villilänsaaressa. Siinä on nyt kolmekin miljoonataloa yhtä aikaa myynnissä rinta rinnan. Yksi myynnissä olevista taloista on jalkapalloilija Ari "Zico" Hjelmin omistama. Erään tuttuni mukaan paikka vaikuttaa sen verran oudolta, että rakennuslupiin on saatettu tarvita tavallista läheisempiä suhteita asioista päättäviin tahoihin...
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Kokaiini on luokiteltu piristävän vaikutuksensa takia kielletyksi doping-aineeksi, mutta sitä ei analysoida harjoituskauden yllätystesteissä.
Tällähän se ongelma vaietaan. Vetäkööt mitä vetävät, kunhan käyvät harjoituksissa ja eivät tee sitä kilpailujen aikaan. Vaikka silmät seisois päässä testeissä niin ei ongelmaa, ei me niitä viitsitä testata, ettette kärähdä.
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6458
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Tampereella vaikuttaa pyhä kolminaisuus, mihin kuuluu roinat urheilu bisnes. Tietty bisnesväki/ ravintolabisnes, Tappara ja Ilves, lätkä ja jalis sekä katsomon huligaanit, poliisien ja asianajajien omat pojat, lisättynä nykyään vaikuttavat ääriliikkeet valkovihreät uusnatsit, yhteiskuntavastaisuus. Tiettävästi, jalis katsomossa on uusnatsi porukkaa, samat pommit kastomossa kuin mielenosoituksissa. Ainakin korvat menee lukkoon kun keskustasssa riehuvat.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

No voihan perskeles. Nyt Aukian perheeltä alkaa loppua usko bisnestensä tulevaisuuteen. Aamulehteen annetun lausunnon mukaan: "Tieto ratikkaremontin jatkosta oli liikaa." https://www.aamulehti.fi/a/110adda3-c47 ... 5da96eb731

Aukian nimen moni pirkanmaalainen varmaan on kuullutkin. Suvulla on bisneksiä myös mm. Seinäjoen ja varsin Vaasan seudulla. Myös Vaasan-Pietarsaaren seudun ruåtsinkielisiin lestoihin vaikuttaa olevan vahvat siteet. Ja näköjään ihan suomenkielisiinkin lestoihin.

Aukian suvusta tuli muuten mieleen sellainen juttu, mihin olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota, että kovasti on näitä tietynlaisia bisnesihmisiä jäähallifirmojen hallituksissa. Keksiikö joku, mitä syitä siinä on taustalla? Ainakin jääkiekon harrastaminen kilpatasolla tulee viimeistään teini-iässä niin halvatun kalliiksi, ettei siihen harrastukseen monissa perheissä ole varaa, elleivät vanhemmat hanki hieman lisätuloja sanotaan nyt vaikka huumebisneksistä. Kilparatsastus on muuten samanmoinen rahaa rutkasti nielevä harrastus, kuten tässä ketjussa hiljattain jo todettiinkin.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
rivotril
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 91
Liittynyt: Su Loka 13, 2019 4:44 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja rivotril »

Hampunen on rahantekokone! neljä miljuunaa pakomatkalla!!!

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jan ... #gs.g8b0ng

Helsingin käräjäoikeus on tänään määrännyt Janne "Nacci" Tranbergin omaisuutta vakuustakavarikkoon neljän miljoonan euron arvosta.

Tranbergia epäillään törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä dopingainerikoksesta.

Neljä miljoonaa euroa on sama summa, joka on määrätty aiemmin vakuustakavarikkoon myös liikemies Niko Ranta-aholta.
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6458
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Ja-has, elikkä hyvät pullat on uunissa. Neljä milliä pakoilua varten, eikä siltikään onnistunut. Kuka perhana mokaili koko jutun? Ei ollut tämäkään mikään täydellinen rikos. Tuliko lopuksi pää vetävän käteen?
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Taitaa olla tää ”neljä miljoonaa” ihan vaan kyttien taktista liioittelua - pelkäävät että Espanjan viranomaisia ei oikeen nappaa eikä Naccia saatais Suomeen, ilman TOLKUTONTA LIIOITTELUA euromäärissä!
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Sonderkommando
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Pe Syys 13, 2019 1:35 am

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja Sonderkommando »

Poliisit eivät halua/osaa sanoa huumeiden kilomääriä niin on laskettu, että kadulla aineiden arvo olis 4 miljoonaa. Joten helppoa se on sitten vaatia 4 miltsiä rikoshyötynä. Nacilta nyt ei ainakaan miljoonia löydy takavarikkoon. Varmaan kohtuu isosta kokkeli määrästä puhutaan. 10-20kg? Kuinkahan monta kertaa kuuluisteluissa sanotaan että "En kommentoi". Varmaan 4 miljoonaa kertaa.
-Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Ei ole Kaarle Lehmus kumppaneineen tästä jutusta paljon tiedottanut heinäkuun jälkeen. Jos verrataan esimerkiksi Aarnio-keissiin niin kyllähän siitä tiedotettiin useaan otteeseen. Samoin mm. Arabianrannan ekaluokkalaisen jouluisesta listimisestä sekä Porvoon poliisiampumisista.

Ihan vaan mietin sellaista, kun tämä tutkinnanjohtaja Lehmushan heti kesällä ilmoitti, että vyyhti on todella suuri ja Suomen rikoshistoriassa ehkä suurin tai ainakin suurimpia keissejä. Niin että eikö siinä olisi peruste antaa julkisuuteen edes jotain tietoa tutkinnan etenemisestä. Käsittääkseni epäiltynä on vähintään yksi poliisi (Kimmo Niemi Helsingin poliisista), joten sekin varmaan kansaa kiinnostaa. Mikä taho muuten tutkii tuon Niemen osuutta, kun Lehmus porukoineen on kai Helsingin poliisin väkeä, niin eivät kai he voi oman miehen eli Niemen osuutta tutkia. Ihmeen hiljaista on tiedottamisen saralla. Tietoa toki on tihkunut, kun uusia ihmisiä on otettu kiinni ja nämä turhajulkkikset ovat pyörineet Seiskan sivuilla, mutta kai tutkinnanjohtajankin pitäisi jotain tiedottaa.

Rikos- ja oikeustoimittajatkin saisivat olla aktiivisempia. Tosi monta kiinnostavaa ja varmasti/todennäköisesti tähän vyyhtiin liittyvää juttua on täytynyt käydä ulkomaisista medioista ja muista lähteistä vierailla kielillä penkomassa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

^Ehkäpä ovat oppineet edes jotain Aarnio-tutkinnasta.
Ei paljon uskalleta huudella julkisuuteen, ku ei hajuakaan jos vaikka korkeita poliisimiehiä taas mukana, tai muita silmäätekeviä - poliitikkoja, julkkiksia jne.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

PiikkiSika kirjoitti: La Marras 16, 2019 6:13 pm ^Ehkäpä ovat oppineet edes jotain Aarnio-tutkinnasta.
Ei paljon uskalleta huudella julkisuuteen, ku ei hajuakaan jos vaikka korkeita poliisimiehiä taas mukana, tai muita silmäätekeviä - poliitikkoja, julkkiksia jne.
Meinaat että viivyttelemällä homma helpottuu?
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
notaari
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Tammi 08, 2017 3:15 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja notaari »

H.Moilanen kirjoitti: La Marras 16, 2019 4:09 pm Ei ole Kaarle Lehmus kumppaneineen tästä jutusta paljon tiedottanut heinäkuun jälkeen ......... Niin että eikö siinä olisi peruste antaa julkisuuteen edes jotain tietoa tutkinnan etenemisestä.
Onhan siitä tiedotettu tuon tuostakin... viime kuussa:

– Syytteen noston takaraja on 16.1.2020, ja siitä pyrimme pitämään kynsin hampain kiinni, Lehmus kertoo.

– Kun tutkinta on turvallisessa vaiheessa, avaamme sitä laajemmin, Lehmus lupaa.


https://www.seiska.fi/Uutiset/Niko-Rant ... n-yhteinen

– Tänään näyttää siltä, että asiat edistyvät ja pysymme siinä aikataulussa, jonka mukaan asia etenee oikeuteen tammikuussa, tutkinnanjohtaja Kaarle Lehmus toteaa.

https://www.seiska.fi/Uutiset/Yhteydenp ... sukulainen
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4531
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

En ollutkaan tätä notaarin linkkaamaa juttua katsonut, kun en yleensä luonnostaan eksy Seiskan sivuille. Näin kuvassa väsähtäneen näköisen Kaarle Lehmuksen. Piti ihan käydä katsomassa kuvia kesältä ja olihan jo näköjään siellä saman kokoiset silmäpussit, joten ei taida olla huolta mitiä. Sehän on sitä paitsi hienoa, jos Lehmuksen jengin aikataulu pitää. Aarnio-keissille oli tyypillistä jutun alituinen turpoaminen ja aikataulujen venyminen, mistä ei tosin voi vissiin pelkästään tutkijoita syyttää.

Ja vaikka yksi juttu nyt Seiskasta löytyikin, olen edelleen sitä mieltä, että tiedotusta on tehty niukasti moniin muihin keisseihin verrattuna. En tosin osaa sanoa, onko se hyvä vai huono juttu, mutta ainakin se nostaa monien uteliaisuutta keissiä kohtaan.
– Heidän yhteinen tulevaisuus on hämärän peitossa, ja olisi tärkeää saada puhua siitä yhdessä, [Nikon asianajaja Hannu] Kaitaluoma selittää.
No voi nyt Jumalan pyssy sentään! Jos noihin bisneksiin lähtee, niin pitäis tietää, että yhtäkkisiä elämänmuutoksia voi tulla eteen ja silloin ei välttämättä pääse itse asioita sanelemaan.
Viimeksi muokannut H.Moilanen, La Marras 16, 2019 9:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Sofia Belorfin luxuselämälle takapakkia - rahanpesuepäily

Viesti Kirjoittaja khl »

artreini kirjoitti: To Marras 14, 2019 2:56 am Me Naiset kertovat; osa 1

Kun huippuratsastaja Anna-Julia Kontion parisuhde päättyi, hän menetti kaiken: kodin, työn ja hevoset. Puoli vuotta myöhemmin Juuli tekee paluuta kilpakentille. – Nyt ajattelen tauosta, että se oli sittenkin hyvää aikaa.

Siihen eroon ei päättynyt vain rakkaussuhde. Kun huippuratsastaja Anna-Julia Kontio ja sveitsiläinen Martin Fuchs syksyllä erosivat, Anna-Julialta meni koti, ratsastamansa hevoset sekä työ Fuchsien kilpatallilla.

Hän pakkasi tavaransa, otti koiransa ja palasi äitinsä luo Ylöjärvelle, mistä oli lähtenyt maailmalle vuonna 2011.

Hevosurheilupiirit jäivät haavi auki, kun Suomen menestynein kilparatsastaja ilmoitti keskeyttävänsä uransa.


Sisältö jatkuu mainoksen alla
– Sitten keskityin vain itseeni, 26-vuotias Juuli kertoo.

– Alussa en miettinyt ratsastusta ollenkaan tai sitä, miten urani kävisi. En tehnyt minkäänlaisia suunnitelmia, en edes seuraavalle päivälle. Menin täysin fiiliksen mukaan.

LOMALLE VAARIN KANSSA
Vaikka ero ja sitä seurannut elämänmuutos tulivat Juulille yllätyksenä, hän jaksaa jo nähdä kokemuksessaan hyvääkin. Se katkaisi tahdin, jossa Juuli oli elänyt kisasta ja haasteesta toiseen.

– En ollut koskaan käyttänyt aikaa tutkiakseni itseäni ja kuulostellakseni, mitä oikeasti haluan. Ajatukset pyörivät aina urheilussa ja tein kaikki valintani sen mukaan, Juuli sanoo.

”Suomeen palattuani todella nollasin tilanteen. Ensi kertaa mietin kaiken itseni kautta.”

– Suomeen palattuani todella nollasin tilanteen. Ensi kertaa mietin kaiken itseni kautta. Mitä halusin tehdä, millaisia mielipiteitä minulla on, miten suhtaudun asioihin. Se oli tosi opettavaista aikaa.

Uratauollaan Juuli tapasi perhettään ja näki ystäviään, joita ei ollut tavannut nenätysten vuosiin.

– Ja pääsin vihdoin lomalle isoisäni kanssa. Hän viettää paljon aikaa Kanarialla ja on monesti pyytänyt minua mukaansa, mutta enhän minä ole koskaan ehtinyt. Nyt ehdin, ja se oli ihanaa!

Fardon oli Juulin tärkeimpiä hevosia Sveitsissä. Kuva Helsingin kisoista 2014. Kuva: Sanoma-arkisto / Markus Jokela
Fardon oli Juulin tärkeimpiä hevosia Sveitsissä. Kuva Helsingin kisoista 2014. Kuva: Sanoma-arkisto / Markus Jokela
MITÄ SEURAAVAKSI?
Huippu-urheilijana Juuli on tottunut aktiiviseen elämään, ja tauollaankin hän piti koko ajan pientä tekemistä yllä. Hänellä on Suomessa kolme valmennettavaa, joiden kanssa hän treenasi kahdesti viikossa.

– Minulta kyseltiin, alkaisinko opiskella tai suunnittelinko kokonaan uutta ammattia. Mietin sitä paljon, mutta en aidosti keksinyt yhtään työtä, johon lähtisin aamuisin samalla palolla ja intohimolla.

Tarjouksia kyllä riitti. Esimerkiksi saksalaisesta J.S. Sportpherde -tallista otettiin yhteyttä heti, kun Juuli syksyllä oli kertonut erouutisestaan julkisuuteen.

– Silloin en vielä tiennyt, haluanko ylipäätään jatkaa ratsastamista. Tunne kuitenkin palasi pikkuhiljaa. Aloin kaivata itseni haastamista. Pieni tunne kasvoi pian voimakkaaksi haluksi, Juuli kuvailee.

– Läheiset olivat kyllä kannustaneet koko ajan ja sanoneet, että ratsastus on se, minne kuulun. Mutta oli hyvä pohdiskella ja oivaltaa se uudelleen itse.

SINUT TAPAHTUNEEN KANSSA
Ensi viikolla Juuli pakkaa tavaransa taas ja muuttaa Saksaan. Sopimus on kirjoitettu samaisen Sportpherden kanssa. Myynti- ja kilpatallissa asuu 25 hevosta, joista seitsemää Juuli alkaa treenata ja kilpailuttaa.

– En vielä tiedä paljonkaan tallin hevosista, olen käynyt siellä vain päivän vierailulla. Keskiviikkona muutan, ja torstaina alkavat työt. Lähden hyvällä fiiliksellä ja sopivalla jännityksellä, Juuli sanoo.

– Toivon, että pääsen taas tekemään omaa juttuani ja kehittämään itseäni ratsastajana.

Kilpakentälle hän palaa Italiassa maaliskuun puolivälissä. Vanhojen tuttujen kohtaaminen ei jännitä. Juuli asioi Martinin kanssa jo lokakuussa kannustaessaan suomalaisvalmennettavaansa Helsinki International Horse Show'ssa.

– Minä olen käynyt tapahtuneen perusteellisesti läpi mielessäni ja olen sinut asian kanssa. En käytä energiaani katkeruuteen tai vanhojen kaiveluun.

Juuli ottaa Saksaan mukaan yorkshirenterrierinsä Willow'n sekä tärkeimmät kodin tavarat.

– En tarvitse hirveästi kamaa ympärilleni, mutta rakkaimmat astiat kulkevat mukanani. Kun nostan pöytään tutut Iittalat, tunnen olevani kotonani missä vain.

ANNA-JULIA KONTIO
Vuonna 1991 syntynyt GP-tason kilparatsastaja. Äiti Tuula Kontio on menestynyt esteratsastaja, joka pitää tallia Ylöjärvellä. Isä Jorma Kontio tunnetaan yli 10 000 voittoa saavuttaneena raviohjastajana, asuu Ruotsissa. Vanhemmat erosivat, kun Juuli oli kaksivuotias.
Juulin tärkeimpiä saavutuksia on parikilpailuvoitto 5 tähden kisassa Pariisissa 2016. Kaksi GP-voittoa 3 tähden kilpailuista. Kuluneesta kaudesta piti tulla uran paras.
Sisko Eva-Maria Kontio työskenteli Juulin mukana Sveitsissä hevostenhoitajana, mutta jää nyt Suomeen.
Juulin uraa voi seurata Facebookissa, Instagramissa sekä Snapchatissa.


Harmoniaa osa 2 syyskuu 2018 me naiset

Ylöjärveläinen Anna-Julia Kontio sanoo, että hän on opetellut suodattamaan ikävät asiat.

Esteratsastaja Anna-Julia Kontio on juuri lopettanut aamupalaansa ja siirtymässä autoon, kun hän vastaa puhelimeen Belgiassa.

– Odota, kerron autonkuljettajalle osoitteen, niin jatketaan sitten, hän huikkaa melkein heti.

Autonkuljettaja vie Anna-Julian kohti kisapaikkaa Belgian Bonheidenissa. Tällaista on hänen elämänsä sen jälkeen, kun Jordanian prinsessa Haya Bint al-Hussein halusi Anna-Julian töihin Team Harmony -talliinsa. Työtarjous tuntui Anna-Juliasta hetkittäin epätodelliselta.

– Se oli todellinen yllätys, huima tilaisuus, josta en voinut kieltäytyä. Tämä on palkinto kovasta työstäni ja huomattava kunnianosoitus, hän kertoo.

Anna-Julia on työskennellyt uudessa tallissa nyt neljä kuukautta. Lukuisat kilpailut rytmittävät arkea: ensi viikolla hän käy nopeasti piipahtamassa Suomessa ja sen jälkeen kisailee Oslossa.

Eron jälkeen huippuhommiin
Vielä pari vuotta sitten Anna-Julia kävi läpi epävarmaa ja raskasta vaihetta elämässään. Syksyllä 2016 Anna-Julia erosi silloisesta miesystävästään, sveitsiläisestä Martin Fuchsista. Hetkessä hän menetti myös työnsä Fuchsien tallilla, muut hevoset ja kotinsa. Sen jälkeen hän ilmoitti lopettavansa kilparatsastamisen ja muutti hetkeksi Ylöjärvelle, mistä hän oli lähtenyt edellisen kerran vuonna 2011.

Nyt tilanne on täysin toinen: Team Harmony -sopimus vei Anna-Julian tämän vuoden kesällä Englantiin. Siellä 27-vuotiaan ammattiratsastajan taustalla toimii noin 20 henkilön tiimi, ja hänellä on seitsemän hevosta. Niistä tärkein on 17-vuotias Fardon.

– Fardon on elämäni opettaja ja tärkeä tekijä urallani. Se on vielä erinomaisessa kilpailukunnossa, Anna-Julia kertoo.


Vaitonainen varakkaasta tiimistä
Tällä hetkellä kilpailut vievät Anna-Juliaa ympäri Eurooppaa. Kun Anna-Julia ehtii viettää aikaansa Englannin-kodissaan Suffolkin Newmarketissa, hän nauttii muun muassa kokkailemisesta ja suomalaisista televisio-ohjelmista. Siellä hän ajaa omalla autollaan. Mutta kisapäivien tapaan esteratsastajan aikataulut ovat säännöllisen tarkkoja kotonakin:

– Herään siinä viiden–kuuden maissa, ja teen kotona ensimmäiseksi lihaskuntotreenit. Tallille menen seitsemän maissa ja alan heti ratsastaa. Usein ratsastan yhteen putkeen iltapäivään saakka enkä pidä mitään taukoja. Nukkumaan menen kotona yleensä melko aikaisin, yhdeksältä illalla.

”Raha ei näy tallissa mitenkään erityisemmin. Tiimi on tietenkin varakas, mutta sen rakentaminen täydelliseksi vie aina aikansa ja vaatii paljon myös henkistä treenaamista.”

Niin kilpailuissa kuin Suffolkin talleilla Anna-Julia sanoo tapaavansa usein Jordanian prinsessa Hayan, jota hän kuvailee mukavaksi. Jordanian prinsessa Haya on yksi edesmenneen Jordanian kuningas Husseinin tyttäristä ja muun muassa entinen olympiatason kilparatsastaja.

– Raha ei näy tässä tallissa oikeastaan mitenkään erityisemmin. Kaikki toimii, niin kuin kilpaurheilussa pitääkin. Tiimi on tietenkin varakas, mutta sen rakentaminen täydelliseksi vie aina aikansa.

Toinen Team Harmonyn tallissa kilpaileva esteratsastaja on irlantilainen Peter Moloney. Tällä hetkellä Anna-Julian valmentajana toimii Markus Fuchs, joka on hänen ex-miesystävänsä sukulainen. Markuksen veli, Thomas Fuchs, oli aikoinaan 4,5 vuotta Anna-Julian työnantaja.

– Thomas on ollut urallani isoin vaikuttaja, ja hänen opeistaan saan olla ikuisesti kiitollinen, Anna-Julia kertoo.

Kahden vuoden tauon jälkeen Anna-Julia kisaa lokakuussa taas Helsinki International Horse Show’ssa. Tämä kuva on arkistokuva Fardonin kanssa. Kuva: Team Harmony

Jatkuvaa itsensä likoon laittamista
Kun Anna-Julia pääsi ensimmäisen kerran hevosen selkään ja oppi puhumaan, hänellä oli mielessä vain yksi asia:

– Tiesin jo lapsena, että minusta tulee joskus kilparatsastaja. Siitä asti olen elänyt tätä unelmaani ja elän sitä yhä, mutta usein unohdetaan, että tämä on kovaa työtä ja urheilua. Tämä on jatkuvaa itsensä kehittämistä ja itsensä likoon laittamista. Olen elänyt rankkoja aikoja. Edelleenkin joskus jotkut asiat ärsyttävät, mutta tiedän, että en voi vaikuttaa kaikkeen. Siksi olen opetellut suodattamaan ikävät asiat, ottamaan niistä tarvittavan opin ja keskittymään hyviin asioihin.

Ylöjärvi esiintyy Anna-Julian puheessa usein. Se on paikka, jossa hän näkee rakkaitaan ja pääsee nollaamaan rankkojen kisojen välissä. Perheenjäsenet kulkevat välillä myös Anna-Julian mukana kisoissa ja ovat hänen mukaansa valmiita matkustamaan minne tahansa.

– En sinänsä ikävöi Suomea eikä minulla ole varsinaista koti-ikävää. Siskoni lapsia kaipaan tosin joka päivä. Monia ihmisiä olisi kiva nähdä useammin, mutta en harmittele sitä. Olen hyväksynyt, että jos haluan työskennellä huipulla, minun täytyy asua muualla.


Homma jatkuu osa 3


3.12.2018

klo 10:47

Miia Lahtinen


Anna-Julia Kontion pesti Team Harmonyn ratsastajana on päättynyt.

“Muutan tällä viikolla Belgiaan. Ratkaisu työsuhteen päättymisestä tuli työnantajalta, mutta olen itse tyytyväinen ratkaisuun”, Kontio sanoo. “Finaalin tavoittelu jää tältä vuodelta, mutta nyt tehdään uusia suunnitelmia.”

Kontio muuttaa belgialaisen miesystävänsä luo. Mies kilpailee kolmen tähden tasolla, ja hänellä on valmiina hyvät olosuhteet korkealuokkaisen estetallin pitämiseen.

“Tämä tuli minulle yllättäen, ja asiat tapahtuvat nopeammin, kuin olin ajatellut, mutta tässä ei ole ongelmaa. Tehdään muutto rauhassa, ja sitten aletaan tositoimiin ja etsimään hevosenomistajia. Tämä on nyt oman elämän rakentamista, eikä tämä ole itselleni katastrofi millään lailla”, Kontio sanoo.

Hevosista mukaan seuraa luonnollisesti vain oma vanha Fardon.

Aika Team Harmonyssa antoi paljon, Kontio sanoo.

“Se oli hyvä kokemus ja olen taas kerran oppinut paljon. Totta kai se on harmi, että Ornellaia siirtyy uudelle ratsastajalle, kun sen kanssa pääsin hyviin tuloksiin. Mutta toisaalta oli kiva lopettaa niin, ja voin olla tyytyväinen, mihin tunnelmiin meidän yhteistyö päättyi”, Kontio sanoo.

Osa 4 Esan talleilla Aamulehti

Anna-Julia Kontio löysi kodin Belgiasta – "Nyt minulla ei ole mitään kulttuurillisia ongelmia"
Suomalaisratsastajan kevään kilpailukausi huipentuu Hongkongissa.
5.2.2018 12.00
Anna-Julia Kontion koti on nyt Belgiassa. Tässä Kontio on kuvattuna äidin ruunan Ompun kanssa Ylöjärvellä viime talvena.VILLE-VEIKKO KAAKINEN

Esa Maaranen
Keskustele
Suomalaisratsastaja Anna-Julia Kontiolla riittää kiireitä. Menossa on kiivastahtinen kuuden viikon kisarupeama. Tammikuun lopulla hän ratsasti Zürichissä viiden tähden GP-kilpailussa kymmenvuotiaalla ruunalla Lorenzolla ja oli viides. Edellisenä viikonloppuna hän kilpaili Saksan Leipzigissa.

–Tulos oli Sveitsissä lähes erinomainen ja olen todella tyytyväinen hevoseen, Belgiasta tavoitettu Anna-Julia Kontio kertoo.

Belgiaan suomalaishuippu siirtyi viime syyskuussa ER Horse -tallin palvelukseen ja on ratsastanut menestyksekkäästi vajaan puolen vuoden ajan tallin hevosilla.

Ennen Belgiaan muuttoaan Kontio oli jonkin aikaa saksalaisen J.S. Sportpferde -tallin palveluksessa.

–ER Horse on tamperelaistaustainen ja sen omistaja Esa Ranta-aho on perhetuttumme. Nyt minulla ei ole mitään kulttuurillisia ongelmia, Kontio jatkaa.

Meuuwenissä kaikki olosuhteet ovat kunnossa.

Belgiasta on lyhyet matkat tärkeimpiin kilpailupaikkakuntiin Saksaan, Belgiaan, Hollantiin ja Sveitsiin.

–Isoimmat harjoittelukeskuksetkin ovat lähellä. Niihin on helppo matkustaa, jos tarve niin vaatii.

–ER Horsen vuokraamalla tallilla on oma ulko- ja nurmikenttä, laukkarata ja erinomaiset maastot, Anna-Julia Kontio kehuu olosuhteita.

Lyhyt hengähdystauko
Sveitsistä sunnuntaina Belgiaan palannut Kontio ei ehdi vetää kunnolla henkeä. Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna on kahden tähden kansainväliset kilpailut Opglabbeekissä vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä kotitallilta.

Siellä Kontio ratsastaa viidellä hevosella torstaista sunnuntaihin.

–Opglabbekin kilpailu on niin sanottu valmistava tapahtuma, jossa totutamme Cooperia, Contellaa, Ugano de Coqueriea ja paria nuorempaa ratsua vaativimpia tehtäviä varten, Kontio sanoo painokkaasti.

Kontion vaativa kisaputki huipentuu ensi viikonloppuna Hongkongin viiden tähden GP-kilpailussa, jonne on kutsuttu vain 30 lajin huippua.

–Lorenzo näytti jo tasonsa Zürichissä. Siksi odotukset ovat korkealla Kiinassa. Ruuna lähti Hongkongiin jo sunnuntaina. Minä lennän kisapaikalle keskiviikkona.

–Siskoni Eva Maria on kaikilla kisamatkoilla tukenani. Muuten hän asuu Suomessa.

Ulkokausi käynnistyy maaliskuussa
Longines Masters -sarjan suurkilpailussa Kiinassa Kontio ratsastaa perjantain ja sunnuntain pääluokissa.

–Ulkokausi käynnistyy maaliskuussa Espanjassa kolmen viikon kilpailumatkalla. Siellä osallistumme kahden ja kolmen tähden kilpailuihin.

–Ykköshevoseni Lorenzo lähtee myös mukaan ja sen jälkeen tähtäämme isompiin kilpailuihin, Kontio kertoo kevään jatkosuunnitelmistaan.

Ylöjärveltä kotoisin oleva nuori ratsastaja piipahtaa Suomessa viimeistään Tampereen hevosmessujen aikana 7.–8. huhtikuuta.

–Valmennushommat ovat olleet tauolla, koska olen taas kilparatsastaja.

–Vaikka käyn Suomessa vain satunnaisesti, haluan auttaa muitakin suomalaisia ratsastajia, Kontio kertoo vielä.

Heppatyttö kirjat ja tallitarinat ovat vuosi kymmeniä olleet peruskoulu tyttöjen lukemistoa.
Jorma Kontion tyttärestäkin saisi ties millaisen kirjasarjan luotua, hänen ehkä kannattaisi yrittää.

Ravimies Kontio on tienannut kymmeniä miljoonia urallaan.
Mutta tämä kuvio on kuin formula sirkus, rahaa tarvitaan miljoonia. Mistä ne tulee ja mihin ne menee?
Hok-Elannon Karjalainen (kiinteistöpäällikkö) oli hetki sitten käräjillä epäiltynä lahjuksista.
800 000€ lahjusepäily, kun tytöt harrastavat juuri tätä lajia.
Kontion Jorma on Ruotsissa ja tekee rahaa. Laji on todella iso siellä.
Janne Raninen ampui rosvopäällikön juuri raveissa Ruotsissa.
Kannattaa esikatsella ennenkuin painaa lähetä vai mitä mieltä itse oot tästä sekametelisopsta jonka tänne kopioit???Ei liity mitenkään taas tähän vaikka hepat hirnuuu!!!
Vastaa Viestiin