Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Lahdesta on kantautunut paljon väkivaltauutisia. Me muistamme Sopenkorvessa vuonna 2014 tehdyn tapon yrityksen, jossa Partasen veljekset sokeuttivat miehen.

Vuonna 2017 tehtiin kuukaudessa viisi tapon yritystä, joissa yhdessä jopa rasistinen motiivi!

Vuonna 2018 H.Moilanen leikkasi uhrin sormen irti muun kidutuksen ja raiskauksen täyttymykseksi.

Mutta vuoden 2010 selkkaus meiltä puuttuu. Katsotaan mitä silloin tapahtui:
Lahden kiduttajille pitkät tuomiot

Lahtelaismiestä joulukuussa julmasti kiduttaneet kaksi miestä tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Ari Antero Partanen sai seisemän vuotta vankeutta ja Antti Juha Kalervo Pennanen kuusi vuotta vankeutta muun muassa tapon yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä vapaudenriistosta. Lisäksi Partanen tuomittiin yksin pakottamisesta ja törkeästä pahoinpitelystä.

He löivät leipäveitsellä ja puukolla ylävartaloon ja raajoihin 42-vuotiasta lahtelaismiestä. He viiltelivät tämän kasvoja. Miehet kuristivat uhriaan vuorotellen, jolloin tämä menetti tajuntansa. Kidutusta jatkui tuntikausia. Miestä pidettiin vankina Partasen kotona Liipolassa. Kiduttajien toiminnalle ei löytynyt motiivia.

Lisäksi Pennanen varasti viime vuoden maaliskuussa eroa seuraavana päivänä entisen naisystävänsä auton ja poltti sen ulkoilureitillä. Hän rikkoi naisen tietokoneen ja varasti tältä tavaraa tuhansien eurojen arvosta.

Kiduttamalleen lahtelaismiehelle tuomitut velvoitettiin yhteisvastuullisesti maksamaan kärsimyskorvausta vajaat 20 000 euroa. Maksettavaa miehille kertyi yhteensä noin 30 000 euroa.

Miehet kiistivät vakavimmat syytteet. Lisäksi he olivat mielestään syyntakeettomia kaikkien rikollisten tekojensa aikana. Mielentilatutkimuksessa molemmat arvioitiin syyntakeisiksi.
ess.fi
23.8.2010
Kiduttajien toiminnalle ei löytynyt motiivia.
Huvin vuoksi. Tai ehkä uhrilla oli 15 euroa ja he halusivat ne rahat.
Lisäksi he olivat mielestään syyntakeettomia kaikkien rikollisten tekojensa aikana
Hulluja monen muunkin mielestä kyllä, mutta eivät sillä tavalla, että vuosi hoidossa ja sitten vapaaksi.
--------------------------------------------------------
Kiduttaja pakotti sisarenpojan vartijaksi Lahdessa

Sisarenpoika pakotettiin väkivallalla apuvartijaksi, kun kaksi miestä kidutti lahtelaismiestä ryypiskelyn päätteeksi viime joulukuussa. Uhri pääsi vasta toisen vuorokauden puolella pakenemaan ja hakemaan leikkaushoitoa.

Mielentilatutkimuksen perusteella lahtelainen Ari Partanen, 45, ja orimattilalainen Antti Pennanen, 35, olivat syyntakeisia syyllistyessään törkeään pahoinpitelyyn, tapon yritykseen ja törkeään vapaudenriistoon. Selvää motiivia ei teoille löytynyt.

Partasen seitsemän vuoden vankeustuomioon luettiin lisäksi muun muassa pakottaminen ja toinen törkeä pahoinpitely, sillä hän pakotti puukottamalla sisarenpoikansa vartioimaan kidutuksen uhria.

Kidutettu mies oikeutettiin maanantaina yli 14 000 euron haitta-, kärsimys- ja kipukorvauksiin.

Pennanen selviää ensikertalaisena kuudella vuodella, vaikka hänet tuomittiin myös entisen naisystävän auton polttamisesta sekä riehumisesta asunnolla. Nainen menetti muun muassa tietokoneen ja sen mukana opintojen lopputyön.
Keskisuomalainen
24.08.2010 21:41
Nainen menetti muun muassa tietokoneen ja sen mukana opintojen lopputyön.
Ehkä nainen seuraavalla kerralla valikoi miesseuransa paremmin ja muistaa tallettaa lopputyöt sun muut varmaan talteen mahdollisilta uusilta miesystäviltä. Tai olihan se kämpässä riehunut jo ex, mutta johonkin nainen hänessä aikoinaan rakastui.

https://irc-galleria.net/user/Arizona65 on saman niminen ja ikäinen hahmo Lahdesta. Sama mies? Entä onko sukunäköä Lahtea terrorisoiviin Partasen velloksiin?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Doctor Lecter kirjoitti:
Ti Joulu 03, 2019 11:36 am
Lahdesta on kantautunut paljon väkivaltauutisia.
//////
Vuonna 2018 H.Moilanen leikkasi uhrin sormen irti muun kidutuksen ja raiskauksen täyttymykseksi.
Se en ollut minä, vaikka lahtelainen kidutuskulttuuri onkin tullut henkilökohtaisesti tutuksi.

Myös Lahden demareiden johdossa on H. Moilanen, joten meitä riittää :lol:

https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2505910
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Kardemumma

Re: Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Kysymys: kuinka kehitysvammainen autisti pitää olla, että 55-vuotiaana on irc-galleriassa teinien seassa? pedofiililtä toki ymmärrän moisen saalistusalustana, mutta eikös tämä ollut ihan täysi ikäisen ex-mies? Tosin teot ovat semmoisia, etten yhtään kyllä yllättyisi jos vaikka omaa äitiäänkin panisi. Eutanasia viranomaisen allekirjoituksella olisi tälle ihan hyvä ratkaisu. Rikosmuseosta pitäisi ottaa kaulakirves uudelleen käyttöön.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kardemumma kirjoitti:
Ti Joulu 03, 2019 2:50 pm
Kysymys: kuinka kehitysvammainen autisti pitää olla, että 55-vuotiaana on irc-galleriassa teinien seassa? pedofiililtä toki ymmärrän moisen saalistusalustana, mutta eikös tämä ollut ihan täysi ikäisen ex-mies? Tosin teot ovat semmoisia, etten yhtään kyllä yllättyisi jos vaikka omaa äitiäänkin panisi.
Jos Partanen on sukua sokeuttaja-Partasille, niin luultavasti klaanissa todellakin pannaan omia äitejä. Sisäsiittoisuus olisi hyvä selittäjä tuollaiselle kehitystasolle.
????? ?? ??????.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja aga »

Jatketaan edellisestä...

https://www.facebook.com/profile.php?id=100010120500457 "Papu Anarkia Pennanen"

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jatketaan hovioikeuden uutisilla:
Pihtikadun kiduttajat eivät saaneet helpotusta tuomioihinsa

Lahden Pihtikadun kiduttajat eivät saaneet tuomioihinsa kevennystä, jota he hakivat Kouvolan hovioikeudesta.

Orimattilalainen 35-vuotias Antti Juha Kalervo Pennanen ja lahtelainen 45-vuotias Ari Antero Partanen vaativat hylättäväksi syytteitä tapon yrityksestä ja törkeästä vapaudenriistosta. Lisäksi Pennanen vaati hylättäväksi syytettä törkeästä pahoinpitelystä. He vaativat vankeustuomioidensa lyhentämistä.

Miehet pitivät joulukuussa 2009 Liipolassa Pihtikadulla vankina Partasen asunnossa 42-vuotiasta lahtelaismiestä. He pahoinpitelivät tätä raa'asti noin kolmea tuntia lyömällä, kuristamalla ja puukottamalla.

Partanen pakotti myöhemmin asuntoon tulleen miehen vartioimaan kidutettua.

Pahoinpitelylle ei löytynyt syytä.

Hovioikeus lyhensi miesten rikosilistaa yhdellä nimikkeellä. Hovioikeuden mukaan miehiä ei voinut tuomita erikseen törkeästä pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä. Kaikki väkivallan teot kuuluivat tapon yritykseen.

Tuomiota se ei muuttanut. Partasen seitsemän vuoden vankeustuomio pysyi, samoin Pennasen kuuden vuoden tuomio. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden miesten maksettavaksi määräämiä korvauksia.
ess.fi
14.1.2011

Pihtikatu sai kuulemma nimensä tässä kidutuksessa käytetyn työkalun vuoksi. Ko. katu Liipolassa on kuitenkin viihtyisää aluetta, jossa luulisi ihmisen olevan hyvä olla, elää, asua ja harrastaa. Lenkkipolutkin kätevästi vieressä.

Wikipedian artikkeli ei tosin Liipolaa ylistä;
Tilastojen mukaan 2000-luvulla Liipolan asema on huonontunut ja asukkaiden usko alueen tulevaisuuteen on heikentynyt. Liipola on jäänyt jälkeen muusta kaupungista koulutuksen, tulojen ja työllisyyden suhteen. Liipolan työttömyysaste oli yli 30 prosenttia vuonna 2010. Alle 35-vuotiaista muuttoa suunnittelevien osuus on jopa kaksinkertaistunut.
Ei ihme että Partanen on ikävystynyt.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Sulkijalihas
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ti Marras 13, 2018 7:00 am

Re: Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja Sulkijalihas »

Se on näköjään toinen tämän keissin tekijöistä heittänyt veivit.

Tiukkameno
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 3:39 pm

Re: Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja Tiukkameno »

Dr. Älä viitti. Kotosin oon lahesta, liipolan pihtikadun kahesta, ammattikouluun pyrin siis, ikääkin on vasta 45.
Nojailen Lempiäisen letukkaan, kohta räkää on piha puolillaan. Vai mite se meni?
Artisti maksaa jeejee.

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Lahti vuonna 2010: miestä kidutettiin useita tunteja

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

olin ihan varma että mannet liittyy tähän juttuun mutta eivät sitten näköjään.
"If you aim for a king, you better not miss"

Vastaa Viestiin