Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehet kolmen ja puolen vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

POHJANMAAN käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä vankilaan keväällä 2017 Vaasassa tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta. Oikeuden mukaan miehet tapasivat naisen kaupungilla ja veivät tämän mukanaan toisen heistä asunnolle.

Poliisi kertoi esitutkinnan aikaan, että nainen oli ollut palaamassa ravintolasta.

ASUNNOSSA miehet olivat yhdynnässä naiseen väkivaltaa ja tämän pelkoa hyväksikäyttäen. Oikeuden mukaan miehet vuorottelivat ja toimivat yhteisymmärryksessä. Raiskaus aiheutti oikeuden mukaan naiselle erityisen tuntuvaa henkistä ja ruumiillista kärsimystä.

”Tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä”, kun otetaan huomioon sukupuoliyhteyksien lukumäärä ja teon kesto.

Käräjäoikeus tuomitsi Philip Mutisya Kimuyan, 31, ja John Marc Okellon, 43, kolmen ja puolen vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Tuomio on annettu viime torstaina.
Helsingin Sanomat
10.12. 15:25
Vaasa_raiskaus_2017.jpg
Vaasa_raiskaus_2017.jpg (26.5 KiB) Katsottu 10541 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja poikani »

Vain hieman kärjistäen voisi sanoa, että vähemmällä pääsisi, kun laittaisi otsikkoon maininnan vain silloin kun rikollinen ei ole ollut SDP:hen kytköksissä.

Mitenköhän tuo mainittu vieminen tapahtui? "Oikeuden mukaan miehet tapasivat naisen kaupungilla ja veivät tämän mukanaan toisen heistä asunnolle." Puukko kaulalla? Kauniita leperrellen? Entä millaisia voivat olla naiselle aiheutetut erityisen tuntuvat ruumiilliset kärsimykset? Astaloa sisään? Näiltä kimppaerektioriippuvaisilta voi odottaa mitä hyvänsä.
????? ?? ??????.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Okello oli ehdolla kunnallisvaaleissa keväällä 2017. Hänkin kunnioittaa SDP:n arvoja; humanismi, ihmisarvo, koskemattomuus. Jos Vaasan demareilta nyt kysytään Okellosta, niin kukana ei tunne, kukaan ei ole kuullut hänestä koskaan yhtään mitään. Toveria ei jätetä - vai kuinka se meni...?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Kyllä se PerSu-aladoobi-einareita risoo, kun löytyy miehiä joilla kyrpä seisoo, ja akti kestää pidempään kuin sen 30sek.

Tämä viesti oli vasikoitu, mutta jätin sen tähän koska siihen on kommentoitu ja poistamiset "rikkovat" ketjua.
-NILS-
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja poikani »

Doctor Lecter kirjoitti:
Ti Joulu 10, 2019 8:52 pm
Okello oli ehdolla kunnallisvaaleissa keväällä 2017. Hänkin kunnioittaa SDP:n arvoja; humanismi, ihmisarvo, koskemattomuus.
Se taisi olla niin, että ihmisarvo on jakamaton, mutta ihmisen voi jakaa, vaikka kaverien kesken.
Doctor Lecter kirjoitti:
Ti Joulu 10, 2019 8:52 pm
Jos Vaasan demareilta nyt kysytään Okellosta, niin kukana ei tunne, kukaan ei ole kuullut hänestä koskaan yhtään mitään.
Ei tietenkään. Tuollainen taotaan päähän varmaan jo SDP Jugendissa.
????? ?? ??????.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja damfin »

napalanko kirjoitti:
Ti Joulu 10, 2019 9:02 pm
Kyllä se PerSu-aladoobi-einareita risoo, kun löytyy miehiä joilla kyrpä seisoo, ja akti kestää pidempään kuin sen 30sek.
Niin no, löytyyhän kaupoista dildojakin, tai ellei sellaista kehtaa ostaa niin voihan sitä ostaa kurkun, dildolla ja kurkulla aivotoiminta on samaa luokkaa kuin noilla "kyrpä seisoo" ählämeilläkin.

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

damfin kirjoitti:
Ti Joulu 10, 2019 9:10 pm
napalanko kirjoitti:
Ti Joulu 10, 2019 9:02 pm
Kyllä se PerSu-aladoobi-einareita risoo, kun löytyy miehiä joilla kyrpä seisoo, ja akti kestää pidempään kuin sen 30sek.
Niin no, löytyyhän kaupoista dildojakin, tai ellei sellaista kehtaa ostaa niin voihan sitä ostaa kurkun, dildolla ja kurkulla aivotoiminta on samaa luokkaa kuin noilla "kyrpä seisoo" ählämeilläkin.
Hyvin todettu.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja poikani »

Helsingin Sanomien artikkelin lukijakommenteissa on heti tuotu esille tuo SDP:n antama siunaus joukkoraiskaajalle. Muun muassa nimimerkki Pekka Saarelainen kommentoi näin:
Peku kirjoitti:Okello on vuonna 2017 ollut Sdp:n kuntavaaliehdokas.
Kommentti on saanut tätä kirjoittaessani peräti 356 "peukkua" (HS:n palstalla: "Hyvin argumentoitu"), joita pääsevät antamaan vain Helsingin Sanomien sivuille rekisteröityneet ihmiset. Tieto SDP- ja matuyhteyksistä on siis mennyt loistavasti perille.

Tässä Sanna Marinin kommentit järkyttävään rikokseen ja tuoreimpaan SDP-skandaaliin:

Antti Rinne sanoo:

Demarinaiset kommentoi: "Hyvää kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää! YK:n yleiskokous hyväksyi 10.12.1948 YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen. Edistetään yhdessä ihmisoikeuksia joka päivä."
????? ?? ??????.

Avatar
Villeri
Adrian Monk
Viestit: 2998
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja Villeri »

napalanko kirjoitti:
Ti Joulu 10, 2019 9:02 pm
Kyllä se PerSu-aladoobi-einareita risoo, kun löytyy miehiä joilla kyrpä seisoo, ja akti kestää pidempään kuin sen 30sek.
Käyt sieltä tulostamassa Okellon kuvan seinälle, numrolla 85: https://vaasansdpkunnallisjarjesto.pohj ... fi/page/3/

Ei pystynyt kuvaa liittämään, kun kuvakoko ylittyi. Aika pirun pieni on enimmäiskoko...

Mies77
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ke Touko 28, 2014 12:25 am

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja Mies77 »

Ja taas, paljon on pohjammaallakin nimiin tullut väreilyä. Maahanmuutto on rikkaus, ei minulla muuta. :roll:

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja poikani »

Villeri kirjoitti:
Ti Joulu 10, 2019 10:34 pm
Käyt sieltä tulostamassa Okellon kuvan seinälle, numrolla 85: https://vaasansdpkunnallisjarjesto.pohj ... fi/page/3/

Ei pystynyt kuvaa liittämään, kun kuvakoko ylittyi. Aika pirun pieni on enimmäiskoko...
Tässä kuva nyt kuitenkin jonkin kokoisena:
Kuva
SDP kirjoitti:85 OKELLO MARC
pääluottamusmies, shop steward
Minä alleviivasin.
????? ?? ??????.

JammuSetä

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Raiskaako Suomessa enään muut kuin nämä kehitysmaalaiset?

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Vaasalaismiehet raiskasivat vuoron perään - löysivät uhrinsa kaupungilta
Tänään klo 19:34

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 31- ja 43-vuotiaa miehet törkeästä raiskauksesta kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.
Uhrinsa miehet raiskasivat vuoron perään.

He käyttivät hyväkseen paitsi väkivaltaa myös uhrin pelkotilaa.

Käräjäoikeus käsitteli rikosta ilman yleisöä lautamieskokoonpanolla.

Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi Philip Muisya Kimuyan ja John Marc Okellon heti vangittavaksi ja passitettavaksi Vaasan vankilaan.

Uhrilleen tuomittujen tulee korvata yhteisvastuullisesti loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 8 000 euroa sekä tilapäisestä haitasta tuhat euroa. Summat on maksettava korkoineen rikospäivästä lukien.

Rikos tapahtui Vaasassa 26. maaliskuuta 2017. Kimuya ja Okello olivat kohdanneen kaupungilla naisen, jonka veivät heistä toisen asuntoon.

Asunnossa miehet pakottivat naisen sukupuoliyhteyteen. He käyttivät hyväkseen sekä väkivaltaa että naisen pelosta aiheutunutta puolustuskyvytöntä tilaa ja kykenemättömyyttä ilmaista tahtoaan.

Kimuya ja Okello raiskasivat uhrinsa vuoron perään.

Kahdesti lukkojen takana
Uhri sai vammoja ja koki kipua sekä särkyä.

Nainen teki heti rikosilmoituksen. Kimuya ja Okello otettiin kiinni kahta päivää myöhemmin ja vangittiin. Heidät vapautettiin kuitenkin muutaman päivän kuluttua ja taas uudelleen pidätettiin kesäkuussa 2017.

Kahden päivän pidätyksen jälkeen, miehet vapautuivat. Nyt yli kaksi vuotta myöhemmin miehet vastasivat syytteisiin syksyllä vapaalta jalalta.

Pohjanmaan käräjäoikeus käsitteli asian suljetuin ovin ammattituomarin ja kahden lautamiehen kokoonpanossa.

Ei erityisen nöyryyttävä
Käräjäoikeuden julkisen selosteen mukaan asianomistajan (uhrin) kertomus on sekä uskottava että johdonmukainen. Muu asiassa esitetty todistelu tuki vahvasti asianomistajan kertomusta.

Vastaajien kertomuksissa sitä vastoin oli piirteitä, jotka heikensivät niiden uskottavuutta.

Käräjäoikeus katsoi, ettei sille jää varteenotettavaa epäilystä vastaajien syyllisyydestä.

Rikos on törkeä, koska miehet ovat tehneet rikosta yhdessä ja vuorotellen. Teko myös kesti kauan ja yhdyntöjä oli enemmän kuin yksi.

Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen siltä osin, että raiskaus olisi tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla.

Itsenäisyyspäivän alla torstaina annettu tuomio ei ole lainvoimainen.

John Marc Okello oli vuoden 2017 kuntavaaleissa ehdokkaana Vaasassa SDP:n listalla. Hän sai kolme ääntä

Oikeus passitti molemmat tuomitut Vaasan vankilaan rangaistustaan suorittamaan.


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/46ce ... 25#gallery

Meri-Mari
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: Ke Elo 14, 2019 11:44 am

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja Meri-Mari »

poikani kirjoitti:
Ti Joulu 10, 2019 9:55 pm
Helsingin Sanomien artikkelin lukijakommenteissa on heti tuotu esille tuo SDP:n antama siunaus joukkoraiskaajalle. Muun muassa nimimerkki Pekka Saarelainen kommentoi näin:
Peku kirjoitti:Okello on vuonna 2017 ollut Sdp:n kuntavaaliehdokas.
Kommentti on saanut tätä kirjoittaessani peräti 356 "peukkua" (HS:n palstalla: "Hyvin argumentoitu"), joita pääsevät antamaan vain Helsingin Sanomien sivuille rekisteröityneet ihmiset. Tieto SDP- ja matuyhteyksistä on siis mennyt loistavasti perille.

Tässä Sanna Marinin kommentit järkyttävään rikokseen ja tuoreimpaan SDP-skandaaliin:

Antti Rinne sanoo:

Demarinaiset kommentoi: "Hyvää kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää! YK:n yleiskokous hyväksyi 10.12.1948 YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen. Edistetään yhdessä ihmisoikeuksia joka päivä."
Yritin minäkin taas kerran lähettää kommenttia Hesariin, ei mennyt läpi. Koska kuvailin raiskaajia liian rajulla sanalla, säälin tyttöparkaa, joka on joutunut näiden iljetysten raiskaamaksi. Ei saa sanoa liian rumaa sanaa joukkoraiskaajista, ei.

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Vaasa: Kaksi miestä raiskasi naisen keväällä 2017. Toinen miehistä SDP:n jäsen

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

JammuSetä kirjoitti:
Ti Joulu 10, 2019 11:01 pm
Raiskaako Suomessa enään muut kuin nämä kehitysmaalaiset?
Miksi suomalaisten pitäisi raiskata?

Vastaa Viestiin